Venäläiset matkailijat tekivät syyskuussa Etelä-Karjalan kaupoissa selvästi enemmän ostoksia kuin vuosi sitten. Global Blue -yhtiön tilastoissa myynnin kasvuksi arvioidaan Lappeenrannassa viisi prosenttia, mutta useissa liikkeissä kirjataan kymmenien prosenttien kasvu.
Ero selittyy sillä, että entistä suurempi osa venäläisten ostoksista tapahtuu kauppalasku- eli invoice-kauppana tai sähköisen e-Taxfree -palvelun kautta, joissa asiakas saa suuremman palautuksen kuin perinteisessä tax free-kaupassa.
– Lappeenrannan Prismassa venäläisten tekemien ostosten määrä kasvoi syyskuussa yli 40 prosenttia ja Imatralla yli 60 prosenttia, sanoo toimialapäällikkö Risto Punkkinen Etelä-Karjalan Osuuskaupasta.
Tilastolukuja on helppo uskoa, sillä venäläisautoja näkee Lappeenrannan katukuvassa silminnähden enemmän kuin vielä keväällä.
– Viime aikoina olemme käyneet enemmän ostoksilla Suomessa, kun ruplan kurssi on vahvistunut, sanoo Pietarista ostosmatkalle piipahtanut Tatjana Oganina.
– Ruplan kurssi on nyt parantunut ja alamme ehkä käymään enemmän Suomessa, pohtii petroskoilainen Jelena Gajazova.
Saman vahvistaa myös epävirallinen bussi-indeksi – markettien parkkipaikoilla on ostospäivinä parhaimmillaan toistakymmentä venäläisbussia, kun vielä vuosi sitten määrän saattoi laskea yhden käden sormilla. Ja kun ruplan kurssin ollessa heikoimmillaan ostosmatkoille lähtevät asiakkaat mahtuivat minibussiin, nyt ostoksille tullaan jälleen suurilla linja-autoilla.
Rajakauppa miettii jo tilojen laajennusta
Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan lähellä sijaitsevan Laplandia marketin omistava Atma Trade suunnittelee nykyisen kahden tuhannen neliömetrin suuruisen myymälän pinta-alan lähes kaksinkertaistamista.
Kolmen painajaismaisen ja synkän vuoden jälkeen näemme nyt ensimmäisen kerran valoa. Mohamad Darwich
– Me tarvitsemme ehdottomasti lisää tilaa, jos kauppa alkaa nyt elpyä, sanoo toimitusjohtaja Mohamad Darwich.
Vastaavia suunnitelmia on useilla valtakunnanrajan läheisyydessä sijaitsevilla kaupoilla.
Atma Trade kirjasi syyskuussa kahdenkymmenen prosentin myynnin kasvun ja yrityksessä on kesän jälkeen laskettu uusiksi tämän vuoden myyntiennusteet. Jos ruplan kurssi säilyy nykyisenä, yritys tekee pari miljoonaa euroa ennakoitua paremman tuloksen.
Ensimmäiset merkit venäläisten ostosmatkailun elpymisestä tehtiin elokuussa. Sen jälkeen myynti on kasvanut tasaisesti.
– Kolmen painajaismaisen ja synkän vuoden jälkeen näemme nyt ensimmäisen kerran valoa, että venäläisten määrä lisääntyy ja ostovoima vahvistuu, kuvailee Darwich.
Ruplan kurssin vahvistuminen tuo asiakkaat
Ostosmatkailun ollessa vilkkainta toukokuussa 2013 yhdellä eurolla sai 40 ruplaa. Saman vuoden syksyllä ostosmatkailu kuitenkin taittui, maan talouskasvu alkoi hidastua ja ruplan kurssi suhteessa euroon kääntyi laskuun. Kurssin ollessa alhaisimmillaan yhdestä eurosta maksettiin Pietarissa sata ruplaa.
Tänä syksynä rupla on vahvistunut niin, että yhdellä eurolla sai Lappeenrannassa lokakuussa 68 ruplaa.
– Venäjällä hinnat ovat inflaation myötä nousseet niin, että Suomeen on jälleen kannattava tehdä ostosmatkoja, vaikka kurssi on edelleen huono, sanoo Atma Traden toimitusjohtaja Mohamad Darwich.
Tämän vuoden venäläisten joulumyynnin Darwich ennakoi olevan neljänneksen parempi kuin vuosi sitten. Mikäli ruplan kurssi pysyy nykyisenä, venäläisten ostosmatkailu voi yltää vuoden 2010 tasolle. Hyvästä kasvusta huolimatta huippuvuoden 2013 myynnistä kauppa on silti vielä kaukana.