Ruotsin puolustusvoimien komentaja: Ei satamaa venäläisyhtiölle Gotlannista
Ruotsin puolustusvoimat on aiemmin kertonut kantansa Sliten sataman vuokraamisesta Gazpromille vain hallitukselle. Nyt puolustusvoimien komentaja Micael Bydén tuo vastustuksen julkisuuteen ensimmäistä...
View ArticleAnalyysi: Venäjä työntää Suomea Naton syliin
Venäjän presidentti Vladimir Putin varoitti kesällä suomalaisia Nato-jäsenyyden vaaroista. Heinäkuun alussa Kultarannassa presidentti Sauli Niinistön luona vieraillut Putin napautti, että Nato...
View ArticleTaistelu Isisin viimeisestä linnakkeesta Irakissa on alkanut
Ketkä Mosulista taistelevat?Isisillä on Mosulissa eri arvioiden mukaan noin 3 000–5 000 taistelijaaKaupunkiin hyökkäävien Irakin armeijan ja turvallisuusjoukkojen vahvuus on noin 24 000...
View ArticleSaara Aalto selvisi kärkikymmenikköön X Factorissa
Suomalaislaulaja Saara Aalto pääsi sunnuntai-iltana jatkoon Britannian X Factor -televisiokilpailussa. Jälleen kerran jatkopaikka oli kiven alla – kahdessa ensimmäisessä suorassa kilpailulähetyksessä...
View ArticleVenäläiset tulevat taas ostosmatkoille – myynnin raju kasvu yllätti kaupat
Venäläiset matkailijat tekivät syyskuussa Etelä-Karjalan kaupoissa selvästi enemmän ostoksia kuin vuosi sitten. Global Blue -yhtiön tilastoissa myynnin kasvuksi arvioidaan Lappeenrannassa viisi...
View ArticleAnalyytikko Fortumista: Venäjällä suuri riski
Energiayhtiö Fortumin toimintaan Venäjällä liittyy suuri riski, kuvailee analyytikko Markku Järvinen Evli-pankista. Fortumin Tšeljabinskin-voimalaitoksessa vietetään avajaisia tällä viikolla. Yhtiö...
View ArticleRehtori: Koulumaailmassa moni lahjakkuus jää tunnistamatta
Maanantain A-studiossa vierailleen rehtori Tiina Immosen koulussa on kehitelty menetelmää oppilaille, joille perinteinen opiskelu ei syystä tai toisesta istu. Joustava toiminnallinen pedagogiikka...
View ArticleKanta-palveluissa jälleen häiriö, ongelmia sähköisissä resepteissä
Sähköisten reseptien Kanta-palvelussa on huomattu laaja häiriö varhain tänä aamuna. Kansallinen terveysarkisto tiedottaa häiriön vaikuttavan sähköisen reseptin ja Omakannan toimintaan. Häiriö estää tai...
View ArticleLasten käyttäytymisongelmia hoidetaan etänä verkossa – "Käyttäytyminen on...
Mistä on kyse?Voimaperhe-hoito-ohjelma tukee perheitä, joissa lapsella on havaittu käyttäytymiseen liittyviä ongelmia.Tukea tarjotaan etänä 11 viikon ohjelmassa. Viikot pitävät sisällään esimerkiksi...
View ArticleTuomioja puolustusministeri Niinistön Ahvenanmaa-puheista: "Vaarallista...
Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) on nostanut esille Ahvenanmaan aseman sotilaallisena tyhjiönä ja ennakoi Ruotsin kanssa tehtävää yhteistyötä Ahvenanmaan puolustamiseksi. Kansanedustaja, entinen...
View ArticlePirkan pintamaustettuja broilerin rintaleikkeitä pois myynnistä
Erä Pirkan pintamaustettuja broilerin rintaleikkeitä vedetään pois myynnistä. Evira kertoo tiedotteessa, että tuotteen pakkausmerkinnöistä on jäänyt selleri ilmoittamatta. Takaisinveto koskee eriä,...
View ArticleSuomi on miljoonien villasukkien maa – kuvaa meille omasi
Suomalaiset ovat todellista villasukkakansaa. Villasukkia käytetään niin kotioloissa kuin työpaikoilla ja villasukkien voisi sanoa saavuttaneen salonkikelpoisuuden. Vuosittain Suomessa myydään 10...
View ArticleMössö asetetaan konkurssiin
Lahdessa entisellä Möysän Essolla toimiva Lahti Bensiini on ilmoittanut käräjäoikeudelle, että se ei enää vastusta saneerausmenettelyn keskeyttämistä. Mössön yrittäjä Antti Puhakka kertoo, että Lahti...
View ArticleErikoista ilkivaltaa Eurajoella – pihaan heitetty pullo räjähti kasvoille
Eurajoella tehtiin maanantai-iltana erikoista ilkivaltaa. Eurajokelaisen miehen pihaan heitettiin emäksisellä nesteellä täytetty puolen litran muovipullo.Miehen nostaessa pulloa, se räjähti hänen...
View ArticleIrakin joukot etenevät suunniteltua nopeammin kohti Mosulia – vastassa Isisin...
Yhdysvaltain puolustusministeriön Pentagonin mukaan Irakin asevoimat olivat suunniteltua aikataulua edellä, kun ne aloittivat terroristijärjestö Isisin hallussa olevan Mosulin suurkaupungin...
View ArticleAmnesty: Isisin valtaamilta alueilta paenneita kidutettu ja teloitettu Irakissa
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International syyttää shiiamuslimien puolisotilaalllsia joukkoja siviileihin kohdistuneista ihmisoikeusloukkauksista ja sotarikoksista Irakissa. Amnestyn mukaan...
View ArticleOopperassa on auki koiran virka
Kansallisooppera etsii todella kovahermoista saksanpaimenkoiraa. Koiraa, joka ei hätkähdä isoa orkesteria, torvisoittokulkuetta, laulajia tai edes räjähdyksen ääniä ja vavistuksia läheiseltä...
View ArticleRengastutkija: Kierrätä nastat edestä taakse jopa 3 000 kilometrin välein
Aalto-yliopistossa renkaiden kitkatutkimuksia vetävä Ari Tuononen on työryhmineen havainnut suuria eroja etu- ja takarenkaiden nastaulkonemien välillä. Havainnot ovat peräisin sellaisista etuvetoisista...
View ArticleKannattaako valtion myydä omaisuuttaan korkeakoulujen rahoittamiseksi?...
Yliopistojen edustajat eivät usko hallituksen suunnitteleman korkeakoulujen pääomittamisen paikkaavan koulutusleikkausten jättämiä jälkiä, mutta hallitus on ollut haluton lisäämään valtion menoja...
View ArticleHalpa-Halli ei halua tinkiä arvoistaan – sunnuntaikauppa uhkaa lopettaa...
Tavarataloketju Halpa-Halli pitää myymälöidensä ovet sinnikkäästi kiinni sunnuntaisin, vaikka asiakkaat käyvät kaupassa yhä enemmän viikonloppuisin ja juuri sunnuntaisin. Erityisesti tämä näkyy...
View Article