Kun nykyinen työministeri, entinen perussuomalainen, sinisten Jari Lindström, oli poliittisen uransa alkuvaiheessa Kouvolan kunnanvaltuutettuna, hän teki puoluetovereidensa kanssa käytännönpilan. He ujuttivat puheeseen puppugeneraattorilla tuotettuja lauseita ja seurasivat, mitä tapahtuu.
”… kuntapalveluiden järjestäminen ja tuottaminen järkeistää käsitystämme kyseisestä asiakokonaisuudesta, mihin…”, ja niin edelleen.
Kukaan ei huomannut, että lauseissa ei ole päätä eikä häntää. ”Kaikki muka nyökyttelivät tietäväisenä”, Lindström kuvasi reaktiota puppupuheeseen, kun haastattelin häntä vuoden 2015 eduskuntavaalien alla.
Pilan olisi pitänyt olla skandaali, mutta se osoitti, ettei kukaan edes odota poliitikoilta puhetta, jota voisi ymmärtää. Ja tämä taas on yksi syy siihen, mistä perussuomalaiset alun perin saivat kansansuosionsa: he puhuivat suomea.
Sellaista arvostetaan, ja siksi onkin kummallista, miten harvinaista se on.
Suomalaisten itseymmärrykseen kuuluu ajatus siitä, että olemme suoria ja rehtejä. Me emme lepertele tai kaunistele, vaan räkäisemme asiat ulos sellaisina kuin ne ovat! Sanomme perkele, emme please.
Suomessa on opeteltu kokonaan uusi kieli, bullshit, eli paskanpuhuminen.
Tämä suorapuheisuus on kuitenkin vain myytti, tai ainakin historiaa. Suomessa on opeteltu kokonaan uusi kieli, bullshit, eli paskanpuhuminen. Sen alalaji hallintojargon valtaa alaa politiikan lisäksi esimerkiksi yrityksissä, yliopistoissa ja valtionhallinnossa. Erityisen hyvin kielen taitaa johtoporras. Mitä korkeammalla hierarkiassa olet, sitä enemmän horiset.
Hallintohorinan viljely ei ole vain vahinko tai huono tapa, josta pyritään pois. Usein se on tarkoituksellinen keino saada asiat näyttämään muulta kuin ne ovat.
Otan ajankohtaisen esimerkin.
Viime viikkojen kuumin puheenaihe on ollut vanhusten hoitokotien tilanne. Ihan kaikki vastuulliset eivät ole pakoilleet mediaa. Esimerkiksi Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen saapui A-Studioon – ja syytetyn penkillehän hänet asetettiin. Varmasti vaikea tilanne.
Ja vaikea tilanne vaatii korkean tason jargonia.
”Tehdään korjaavia toimenpiteitä.. tarjotaan resurssit ja puitteet toiminnalle… henkilöstön saatavuushaaste… tietynlaisen kiireen eskaloituminen… omavalvontasuunnitelma on perusta… laatukoordinaattori seuraa mittareita…”
Ei sanaakaan hellyydestä, kosketuksesta, ihmisen yhteydestä toiseen ihmiseen.
On viriketapahtumia, ravitsemusta ja ”muita osatekijöitä”. Ei ole vaippoja, hyvän yön toivotuksia, tyynyn asettamista mukavampaa asentoon. Ei sanaakaan hellyydestä, kosketuksesta, ihmisen yhteydestä toiseen ihmiseen.
Suomi on valtavan ongelman edessä, kun väki vanhenee ja hoitomenot kasvavat. Miten voi odottaa, että tilannetta ratkotaan yhdessä ja hyväntahtoisesti, jos siitä ei pystytä edes puhumaan suoraan?
Hallintojargon on yleinen kielivalinta myös yt-neuvottelujen yhteydessä.
Kerta toisensa jälkeen meille infotaan, että jälki paranee ja yritys vahvistuu, kun porukka vähenee. Tätä kieltä, kun 165 ihmistä on irtisanottu: "Hyödyntämällä tuotantokapasiteettiamme nykyistä tehokkaammin voimme parantaa niin käyttöasteitamme kuin tuotelaatuamme." Tai tätä, kun karsitaan ehkä 1200: "jotta pysyisimme vahvana, ketteränä ja kilpailukykyisenä on keskeisen tärkeää, että tehostamme toimintojamme jatkuvasti ja sopeutamme niitä markkinoinnin vaatimuksiin."
Miten ne kehtaavat, tällaista kuunnellessa voi miettiä.
Kun ihmistä katsoo etäältä, hän saattaa alkaa muistuttaa resurssia.
Ainakin osin on kyse etäisyydestä, joka isoissa organisaatioissa syntyy työntekijöiden ja vallankäyttäjien väliin. Kun ihmistä katsoo etäältä, hän saattaa alkaa muistuttaa resurssia. Kun ei tunne ihmisiä, joiden asioista päättää, ei ehkä käsitä, mitä tulee sanoneeksi todetessaan, ettei kuunnellut, kun he kertoivat jatkuvista epäkohdista tai pelkäsivät yt-neuvottelujen tuloksia.
Varmaankin kyse on myös siitä, että johtajat viestivät usein toisille johtajille, poliitikot poliitikoille. Yritykset viestivät myös osakkeenomistajille.
Mutta aina kun puhuu ääneen, ihan oikeat ihmisetkin kuuntelevat.
Tässä siis yksinkertainen muistisääntö niille, joilla hallintojargon on muuttunut äidinkieleksi: Jos pidät kuulijaa yhtä arvokkaana kuin itseäsi, älä pakene paskapuheen taakse, vaan puhu niin kuin toiselle ihmiselle puhutaan.
Reetta Räty
Kirjoittaja on kalliolaistunut kuusamolainen, joka ottaa punakynän esiin kuullessaan sanan keskiö, ketteryys tai kustannusrakenne.
Aiheesta voi keskustella 6.2. klo 22.00 asti