Eurovaalien ennakkoäänestys alkaa
Eurovaalien ennakkoäänestyspaikat aukeavat keskiviikkoaamuna ympäri Suomea ja ulkomailla. Valtaosa ehdokkaista ei halua yhteistä eurooppalaista armeijaa, kertoo Ylen eurovaalikone. Ainoastaan vihreiden vastaukset sijoittuivat keskiarvoltaan aavistuksen eurooppalaisen armeijan suuntaan. Vasemmistoliiton ja Perussuomalaisten ehdokkaat vastustivat yhteistä armeijaa eniten.
Päivi Räsänen on nähnyt monen kollegan romahtavan paineiden alle – pitäisikö poliitikkojen mielenterveyttä seurata?

Psykiatrian asiantuntijan mielestä valtakunnan huippupoliitikkojen mielenterveyttä kannattaisi arvioida säännöllisissä terveystarkastuksissa. Emeritusprofessori Matti Isohanni Oulun yliopistosta perustelee esitystään sillä, että pahimmillaan poliitikon uupuminen voi heikentää myös päätöksenteon laatua. Yle kysyi useammilta kärkipoliitikoilta heidän ajatuksiaan psyykkisestä terveydestään ja sen seuraamisesta. Saimme vastauksen vain Kristillisdemokraattien Päivi Räsäseltä, joka näyttää ehdotukselle vihreää valoa.
Suomi putosi jatkosta Euroviisuissa

Suomea ei nähdä tänä vuonna Euroviisujen finaalissa. Daruden ja Sebastian Rejmanin matka tyssäsi Tel Avivissa ensimmäiseen semifinaaliin. Eilisiltaisessa semifinaalissa esiintyi 17 maata, joista kymmenen selvisi lauantaina järjestettävään finaaliin. Katso finaaliin pääseet maat tästä.
Onnea uusille ylioppilaille! – Ylen ylioppilaskone kertoo, kuka saa valkolakin

Tämän kevään uusien ylioppilaiden nimet selviävät tänään. Kevään ylioppilastutkintoon ilmoittautui 40 271 kokelasta. Ylioppilastutkintolautakunta on ilmoittanut lähettävänsä tutkintojen tulokset kouluille tänä aamuna kello 9. Yle julkaisee uusien ylioppilaiden nimet verkkosivuillaan Ylioppilaskoneessa. Listat lakin saajista saadaan kouluilta. Ylioppilastutkintolautakunta ei julkaise tutkinnon suorittaneiden nimiä omilla sivuillaan tietoturvasyistä.
Aurinkoista suuressa osassa maata

Keskiviikkona aamulla sää on aurinkoinen suuressa osassa maata ja lämpötila kohoaa nopeasti yön lukemista. Päivällä taivaalle kehittyy kumpupilviä, jotka voivat lauttaantua osassa maata. Maan keskivaiheilla myös yksittäiset sadekuurot ovat mahdollisia. Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.