Itsenäisyyspäivää juhlitaanmuutamien päivien päästä, jolloin Linnan juhlissa ensimmäisenä kättelyvuorossa ovat sotien veteraanit. Heitä on jäljellä enää hieman yli 20 000. Vain murto-osalta heistä löytyy menneisyydestään jakso, johon kuului osallisuus Saksan pahamaineiseen Waffen-SS-pataljoonaan.
Tietokirjailija Mirja Turunen vietti vuosikausia SS-sotilaiden maailmaan tutustuen.
– Kertomukset ja ihmiset niiden takana minua kiinnostavat, hän summaa.
Turunen tutustui aiheeseen, kun hän toimittajana työskennellessään tapasi SS-sotilaana toimineen Sakari Haikalan. Silloin yli 80-vuotias Haikala oli lähdössä tuhansien kilometrien pyörämatkalle nuoruutensa Saksaan.
– En tiennyt lainkaan, että suomalaisia nuoria miehiä oli lähetetty sotimaan Saksaan Hitlerin eliittijoukkoihin, Turunen sanoo.
En ymmärtänyt oikeistosta ja vasemmistosta mitään, olin ainoastaan isänmaallinen. Tämä oli yleinen ajatuskulku siihen aikaan. Johtoajatus oli, että Suomea on puolustettava ja sotaan lähdettävä.
Sakari Haikala (Turunen: Koska kotimaa meidät lähetti, 2016)
Sotahistoriaan perehtyneille aihe ei ole ollut outo, mutta monelle se on ollut sellaista. Myös Turuselle, vaikka hän on itse historioitsija. KouvolalaisistaSS-sotilaista Haikala on ainoa elossa oleva. Koko maassakin heitä on enää jäljellä 20.
Kirjaprojektin myötä Turunen on pysähtynyt miettimään, miten erilaisia ihmisten kohtalot voivat olla.
– Komppanian kirjurina toiminut isäni selvisi sodasta ampumatta laukaustakaan. Toisaalla taas Sakari Haikalan kaltainen nuori mies värväytyi Saksaan ja sai tiukan preussilaisen sotilaskoulutuksen sotien kaukana kotimaasta.
Suomalaismiehet eivät olleet natseja
Kirjainyhdistelmä SS särähtää monen kuulijan korvaan ja sillä onkin paha kaiku yhä edelleen. Tämän saivat kokea myös Suomeen sodan jälkeen palanneet suomalaiset SS-miehet. Heitä hyljeksittiin ja nimiteltiin Hitlerin verikoiriksi ja natsisioiksi.
Myös Turusen työtä hämmästeltiin hänen kirjoittaessaan Koska kotimaa meidät lähetti -kirjaa.
– Aina kun kerroin kirjaprojektistani, ihmiset ajattelivat ensimmäisinä keskitysleirejä ja juutalaisten kansanmurhaa.
Asiasta oltiin pitkään vaiti, mutta viime vuosina hiljaisuus on murrettu. Muun muassa Nobel-kirjailija Günter Grass avautui SS-menneisyydestään hieman ennen kuolemaansa.
Alun perin saksalaisten tarkoituksena oli värvätä Waffen-SS-armeijaan rotupuhtaita germaaneja, joiksi Suomesta olisivat kelvanneet vain suomenruotsalaiset. Kun tarjokkaita ei löytynyt riittävästi, hakua laajennettiin. Myötätunnosta talvisodan sotatapahtumiin suomalaiset kelpuutettiin mukaan "kunnia-arjalaisina" kesällä 1941.
Mutta mikä heidän suhteensa oli holokaustiin?
Turusen mukaan kaikki kivet ja kannot on käännetty ilman, että suomalaisia olisi voitu yhdistää juutalaisten kansanmurhaan.
– Etulinjan joukot eivät yleensä tehneet väkivaltaisuuksia. Heidän jälkeensä valloitetuille alueille tuli Einsatz-gruppe-nimisiä turvallisuuspoliisin joukkoja, jotka aloittivat valloitettujen alueiden puhdistamisen.
Motiiveja Saksaan lähtöön oli vähän, mutta tärkeintä oli korjata talvisodan vääryydet.
Sakari Haikala (Turunen: Koska kotimaa meidät lähetti, 2016)
Osana miljoona-armeijaa
Veturinkuljettajan apulaisena työskennellyt 17-vuotias Sakari Haikala lähti matkaan siltä seisomalta kuultuaan ystävänsä pestautuneen Saksaan palkkasotilaaksi.
Suomesta Hitlerin joukkoihin lähti alun alkaen 1200 miehen pataljoona, joka asettui osaksi Saksan miljoona-armeijaa. Haikalan ja muiden suomalaissotilaiden sotaretki kesti lopulta kaksi vuotta.
SS-vapaaehtoiset lähetettiin suoraan pahimpiin paikkoihin Kaukasukselle sekä Itä-Ukrainaan. Sama alue on viime vuosina tullut tutuksi Ukrainan hallituksen joukkojen ja venäjämielisten separatistien taisteluareenana.
Suomi toivoi talvisodan jälkeen, ettei se jäisi toistamiseen yksin. Saksa nähtiin tarvittavana tukena itsenäisyyden säilyttämiseksi.
– Pelättiin että Neuvostoliitto hyökkää uudelleen Suomeen. Suomen johto toivoi, että kun Saksaan lähtee pienikin joukko sotilaita, ovat he eräänlainen Saksan avun pantti, kertoo Turunen.
Myö tunnettiin, että sodittiin Suomen tasavallan puolesta samassa rintamassa, vaikka maantieteellinen etäisyys oli satoja kilometrejä. Omassa tajunnassa näin vain, että takanamme on puolustajaa vailla oleva Suomi ja kansa.
Sakari Haikala (Turunen: Koska kotimaa meidät lähetti, 2016)
Toisaalta Saksa toivoi, että sotilaita värvättäisiin runsaasti eri maista. Tarkoituksena oli muodostaa kansainvälinen armeija hyökkäämään Neuvostoliittoa vastaan.
Taka-ajatuksena toimi "Uuden Euroopan" rakentaminen. Saksan toiveiden mukaan poliittisen koulutuksen saaneet sotilaat levittäisivät sodan jälkeen kotimaissaan kansallissosialistista ideologiaa.
Kiskojen Kouvola
Kouvolan kauppala oli syntynyt viiden rautatien risteysasemaksi. Vihollisen pommikoneet ottivat tärkeän keskuspaikan kohteekseen ja pommittivat sitä. Se oli talvisodan pommitetuimpia paikkakuntia.
Talvisodan koettelemukset kasvattivat nuorissa miehissä isänmaallisuutta ja vihaa itänaapuria kohtaan. "Ryssäviha" oli keskeisenämotivaationamyös Saksan palkka-armeijaan värväytymisessä. Sotaanlähtö oli monelle nuorelle miehelle myös yksinkertaisesti suuri seikkailu ja tapa nähdä maailmaa. Ideologisia asioita ei juurikaan mietitty.
Kouvolasta värvättiin runsaasti SS-sotilaita, yhteensä lähes 30. Se oli poikkeuksellisen paljon. Koko nykyisen Kouvolan alueelta miehiä lähti jo viitisenkymmentä, muualta ei läheskään niin paljon.
Mirja Turunen katsoo junan ikkunasta ulos ja kuvittelee hetken, mitä noiden miesten päässä liikkui, kun he kulkivat Helsinkiin ja edelleen Saksaan.
– Varmasti mukana oli pelkoakin. Lähtö oli täydellinen hyppy tuntemattomaan, koska heille ei paljonkaan kerrottu yksityiskohdista sinne lähtiessä, sanoo Turunen.
Minulla oli huono omatunto siitä, että Suomen puolesta taistellessamme olimme tulleet sotineeksi sellaisen voiman puolesta, joka meni tekemään tällaista julmuutta yhdelle kansakunnalle.
Sakari Haikala (Turunen: Koska kotimaa meidät lähetti, 2016)
Aikuisten sotapuheet kasvoivat lapsen mielessä jännitysnäytelmiksi
Turunen työskenteli pitkään toimittajana Kouvolan Sanomissa. Nopeatempoisen uutistyön vastapainoksi hän halusi eläkeiän lähestyessä syventyä teemoihin pitkäjänteisemmin.
Ihmisten tarinoiden kuunteleminen on aina kiinnostanut häntä. Näin oli jo lapsuuden Lieksassa.
– Sota oli hyvin lähellä, koska asuimme lähellä rajaa. 1950-luvun lopulla kuuntelin jatkuvasti kun aikuiset kertoivat sodasta.
Lapsen mielikuvitus suurenteli aikuisten puheita. Niissä vilkkuivat evakkotaipaleiden lisäksi desantit, joita Neuvostoliitto oli laskenut Suomen puolelle vakoilemaan.
– He olivat syyllistyneet myös julmuuksiin. Minulla oli käsitys, että desantit lymyilevät kotimetsänkin nurkissa, hymyilee Turunen.
Tarinat veivät mennessään. Yksittäisen ihmisen kokemus sodasta, kokemushistoria, tuntui hänestä omimmalta tavalta kertoa sodasta. Historiantutkimus on nykyään siirtynyt kertomaan yhä useammin sotapäälliköiden sijaan ruohonjuuritasosta.
– Tutkimuksen piiriin on tullut kokonaan uusia ryhmiä, kuten lotat ja sotalapset. Myös tabuja rikotaan.
Historioitsija, tietokirjailija Mirja Turusen pitkä haastattelu kuultavissa Yle Radio Suomessa sunnuntaina 27.11. klo 15.03.