Lomakeskus Katinkullan perustaja Pertti Lindeman tietää miltä tuntuu, kun kaikki mitä on elämän aikana hankkinut ja rakentanut viedään yhdessä yössä.
Vuokatin ja koko Kainuun matkailun lippulaiva porskuttaa ja laajenee edelleen, mutta Lindemanilta se vei haaveet, elannon, kodin ja lopulta myös kotimaan.
Konkurssista on kulunut pian 25 vuotta, mutta katkeruus ja tuska eivät ota hälvetäkseen, tuskin hälvenevät ikinä. Painajaismaisinta Lindemanin mukaan on se, että lopulta konkurssi vei häneltä liian aikaisin kaksi veljeä ja äidin. Se oli viedä myös hänen oman henkensä.
Jos olisimme siinä vaiheessa ajatelleet vain rahaa, niin Katinkullan tilalla olisi tämän 25 vuotta ollut sellainen hirsimökkikylä. Pertti Lindeman
Mutta miltä kuulostaa tänä päivänä mies, joka on joutunut kokemaan tämän kaiken? Lindeman vastaa puhelimeen Espanjan Aurinkorannikolta. Päivä on ollut loistava.
Miehen äänen iloinen pohjavire vaihtuu kuitenkin säröileväksi ja synkäksi heti kun puhe kääntyy 1990-luvun alkupuoliskon tapahtumiin, siihen kuinka unelmasta tuli yrittäjälle maanpäällinen helvetti. Satojen miljoonien matkailuinvestoinnin Kainuuseen toteuttanut Lindeman ei voi valita tänä päivänä edes asuinpaikkaansa.
– Joudun asumaan verotuksellisista syistä Espanjassa yli puolet vuodesta, että saan maksettua minun asuntolainaani. Tämä on niin käsittämätön tilanne, että olen muuttanut pakosta Espanjaan ja pakosta täällä asun. Sitä ei voi monikaan varmasti ymmärtää.
Vuosikymmenet ja tuhansien kilometrien välimatka eivät ole poistaneet tuskaa, joka nousee pintaan aina uudelleen, kun tarina ja sen vaiheet nousevat keskusteluun.
Yrittäjäperheen poika
Lähdetään aivan alusta. Vuonna 1966 Pertti Lindemanin isä perustaa Vuokatiin Jäätiöön lomakylän. 9-vuotias Pertti työskentelee perheensä yrityksessä mielellään. Hän ottaa vastaan asiakkaita, siivoaa mökkejä ja on yöllä vartiossa. Nuori miehenalku kasvaa työntekoon.
Opintojensa jälkeen Lindeman menee armeijaan, jonka aikana hän saa suruviestin.
Isä on kuollut ja Lindemanin on otettava hoitaakseen kolme yritystä. Jäätiön lomakylän lisäksi hän johtaa armeijan harmaista käsin Talvivaaran lomapirttiä sekä Kiuruveden metsäyhtymää. Myöhemmin Jäätiön lomakylän toiminta laajenee ja Sotkamon kunta osallistuu lomakylän laajentamiseen ostamalla lisäalueita golfkentän perustamiseen.
Nuori, ammattitaitoinen ja idearikas mies ei tyytynyt kuitenkaan vähään ja jäänyt pienen lomakylän pyörittäjäksi. Hän unelmoi suuremmasta. Asianajaja Seppo Juurikko lähti mukaan toteuttamaan valtavaa investointia.
Lindemanin mukaan hänen ja Seppo Juurikon Katinkulta-konsepti oli täysin omalaatuinen, eikä sellaista oltu aikaisemmin nähty muualla.
– Aloitin suunnittelun jo vuonna 1984, Lindeman kertaa.
– Silloin meillä oli sellainen tilanne, että Jäätiön lomakylän alueesta tarjottiin 10 miljoonaa markkaa. Yksi iso hirsitalorakentaja olisi halunnut rakentaa siihen hirsimökkejä.
Juurikon löytyminen yhtiökumppaniksi vahvisti tunnetta siitä, että unelma täytyy toteuttaa itse. Myös Lindemanin perhe antoi hankkeelle täyden tukensa.
– Jos olisimme siinä vaiheessa ajatelleet vain rahaa, 10 miljoonaa markkaa, niin Katinkullan tilalla olisi tämän 25 vuotta ollut sellainen hirsimökkikylä. Ei mitään muuta, Lindeman sanoo.
Katinkullan nousu ja yrittäjien tuho
1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla Lindeman alkoi suunnitella lomakylää, jossa olisi viikko-osakejärjestelmällä myytäviä mökkejä. Kainuu, ja tarkemmin Vuokatti, oli ihanteellinen paikka lomakeskukselle, sillä alueella oli valmiiksi olemassa selkeät kesä- ja talvisesongit.
– Viikko-osakejärjestelmällä siitä oli mahdollisuus luoda täysin ympärivuotinen eli saada osakkeenomistajia, jotka käyttävät sitä kaikkina vuoden viikkoina ja kaikkina vuoden päivinä.
Samaan aikaan ympäri Suomen virisi useita kylpylähankkeita. Katinkullan konsepti laajenikin kylpylällä, golf- ja sulkapallokentällä sekä keilailulla.
– Myös ne ideoin samalla tavalla rahoitettavaksi eli viikko-osakemyynnillä.
Lindeman suunnitteli ja rakensi itse ohjelmiston, jolla hallittiin 43 000 osaketta. Yhtiökumppani Seppo Juurikko valmisteli osakeyhtiöt ja niiden yhtiöjärjestykset.
Investointi oli yhteensä hieman alle 470 miljoonaa markkaa.
– Siitä me rahoitimme tulorahoituksella ja omalla rahoituksella 200 miljoonaa markkaa. Eli kokonaisinvestoinnista oli vain 265 miljoonaa markkaa vieraspääomaa, mutta meidän omaisuutemme määrä oli KHT-tilintarkastajan mukaan yli 600 miljoonaa markaa.
Rakentaminen aloitettiin kesällä 1988 ja avajaisia vietettiin syksyllä 1991. Sopimuksesta huolimatta pankki päätti lopettaa yrittäjien rahoituksen ja kaataa yhtiön, vaikka Lindemanin mukaan mitään juridista pakkoa konkurssiin ei ollut.
Katinkullan lomaosakekylän rakennuttajayhtiö Rantakatin Lomakylä Oy meni konkurssiin lokakuussa 1992.
"Tekaistut perusteet konkurssiin"
Lindeman kertoo voivansa vielä tänäkin päivänä sanoa hyvällä omallatunnolla, että perusteet konkurssiin olivat täysin tekaistut.
– Oli tullut lama ja pankkikriisi. Pankkiirit pystyivät tuhoamaan ja ryöstämään yrittäjän omaisuuksia. Sitä ei tehty ainoastaan meille, vaan myös tuhansille muille yrittäjille, Lindeman sanoo.
Lindemanin mukaan asiasta käytiin kahdeksan vuotta raskaita oikeuskäsittelyjä.
– Kainuun syyttäjä totesi ykskantaan, ettei rikosta ole tapahtunut, vaikka KRP:n rikostutkijat totesivat, että on syytä nostaa syyte ja viedä oikeuteen sekä tutkia tapahtumat. Me emme saaneet niitä kuitenkaan koskaan edes oikeuteen tutkittaviksi.
Lindemanin ja Juurikon yrityssaneeraushakemus hylättiin ja SKOP sai lomakylän haltuunsa.
Lindeman joutui täysin puille paljaille. Sukutilalla sijaitsevan lomakohteen omistajuus hupeni käsistä yhdessä yössä.
– Ulosotto vei aivan pilkkahintaan, 190 miljoonalla markalla, Katinkullan omaisuuden, joka oli tilantarkastajan mukaan 600 miljoonan arvoinen.
Lindeman syyttää edelleen SKOP:ia keinottelusta.
– SKOP:n pankkiirit järjestivät itse huutokaupan, jossa he itse ostivat SKOP:n tytäryhtiön omistukseen meidän omaisuutemme.
"Mietin, että lopetan maallisen elämäni"
Yrittäjän elämässä alkoi syöksykierre kohti pohjaa. Elinkeinon lisäksi lähti myös koti, kerrostaloasunto Kajaanista. 108 neliön asunto pistettiin panttihuutokaupan kohteeksi ja se myytiin edelleen 290 000 markalla.
– Samalla viikolla toinen ystäväni möi 20 neliötä pienemmän asunnon hintaan 560 000 markkaa. Menetin kotiseutuni lisäksi kotini, Lindeman sanoo.
Lindeman onnistui saamaan tuttavansa ansiosta Helsingistä asunnon. Sitä iloa ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Uutta asuinpaikkaa ei irronnut ilman luottotietoja.
– Se on aika järkyttävä tilanne, jos ajatellaan, että olin juuri toteuttanut puolen miljardin investoinnin, ja yritän saada vuokra-asuntoa, niin se ei onnistu.
Keväällä 1997 Lindeman ei enää jaksanut kantaa raskasta taakkaa hartioillaan.
– Se oli todellinen tilanne. Mietin, että lopetan maallisen elämäni. Ajattelin, että joudun nyt veneen alle. Minulla ei ollut edes asuntoa, hän muistelee.
Kohtalo kuitenkin puuttui peliin. Hän lähti tuttaviensa mukana Viroon Tartoon, josta hän lopulta vuokrasi itselleen asunnon.
– Ajattelin, että nyt sitten menetän kotimaanikin. Ensin menivät koti ja kotiseutu.
Äidiltäni oltiin viemässä myös kotia ja loppuosaa maatilasta. Pertti Lindeman
Lindeman sai vuokrattua Virosta asunnon ja ehti asua maassa muutaman vuoden, kunnes postilaatikkoon kilahti epämieluisia terveisiä Kainuusta.
– Sitten Kajaanin maistraatti lähetti hänelle uhkauskirjeen, että minun on ilmoitettava osoitteeni. Jos minä olisin ilmoittanut Tarton osoitteeni, niin olisin menettänyt myös sosiaaliturvani sekä sairausvakuutuskortin.
Joulukuussa 2000 Lindemanin päätyi muuttamaan Euroopan unionin puolelle, että hänen suomalainen sosiaaliturvansa säilyisi voimassa.
Espanjaan muuttaminen tuntui Lindemanin mielestä todella rankalta, koska hän oli oppinut Virossa kielen ja hänellä oli uudessa kotimaassaan iso ystäväpiiri.
– Taas se otettiin minulta pois. Taas minun täytyi vaihtaa maata.
Konkurssi vei kaksi veljeä ja äidin liian aikaisin
Jälkeenpäinkin ajateltuna menneet ajat ja kohtelu tuntuvat Pertti Lindemanista kohtuuttomilta. Varsinkin, kun hän ei jäänyt ainoaksi, joka kärsi konkurssin seurauksista.
– Äidiltäni oltiin viemässä myös kotia ja loppuosaa maatilasta. Voi sanoa, että konkurssin seurauksena hän myös menetti elämänsä liian aikaisin, Lindeman sanoo.
Myös Pertti Lindemanin veli sai alle 50-vuotiaana sairauskohtauksen ja menehtyi. Kärsimykset jatkuivat. Pari vuotta sitten Lindemanin toinen veli päätti elämänsä oman käden kautta.
– Se oli todella rankkaa meille kaikille. Seuraukset siitä, että minä tyhmyyksissäni aloin toteuttaa Kainuuseen ja Sotkamoon jotain näin ainutlaatuista.
Pohjimmiltaan elämänmyönteistä ihmistä ovat kannatelleet näiden parin vuosikymmenen aikana läheiset, heidän tukensa ja vastavuoroisesti heidän tukemisensa.
– 1990-luvulla keskityin ainoastaan oikeudenkäynteihin ja perheeni auttamiseen.
Lindeman palaa Katinkultaan öisin
Vanhat muistot eivät jätä rauhaan vielä tänäkään päivänä. Lindeman joutuu kohtaamaan ja käsittelemään menneisyytensä haamuja melkein päivittäin.
– Voi olla, että päivän tai viikon ajan ajatukset ovat jossain muualla. Sitten ne tulevat yöllä. Näen unta, että olen Katinkullassa. Olen siellä töissä ja palavereissa.
Lindeman vertaa itseään sotaveteraaniin, joka ei saa taistelukenttien melskeeltä rauhaa edes siinä vaiheessa, kun viimeinen luoti on ammuttu ja taistelutanner tyhjentynyt.
– Se on varmaan vähän samantyyppistä kuin on sotaveteraaneilla, joille palautuvat sotien kauheudet unissa mieleen, vaikka niistä päivällä pääsisi. Todennäköisesti niistä ajatuksista ei koskaan pääse eroon.
Lindeman yrittää tietoisesti vältellä tilanteita tai hetkiä, jotka tuovat Kainuun kotiseudut mieleen. Hän ei halua esimerkiksi lukea Katinkullasta kertovia lehtiuutisia ollenkaan.
– Ne masentavat. Lehdissä olevat Katinkulta-jutut tuovat pahoja muistoja, ja varsinkin silloin kun Kainuussa jaetaan tunnustuksia ja palkintoja niille henkilöille, joilla ei ole osaa tai arpaa Katinkullan rakentamisessa tai perustamisessa. Miten historia voidaan unohtaa jo näin aikaisessa vaiheessa, Lindeman kysyy.
Työpaikat auttavat hyväksymään oman kärsimyksen
Katinkullan isä on yrittänyt pitää koko elämänsä sellaisen asenteen, ettei hän lähtisi katumaan tekemisiään.
– Ainoastaan silloin olen katunut, kun ajattelen, että mitä kärsimystä se tuotti minun äidilleni, minun veljilleni sekä heidän perheilleen.
Mustalla pilvellä on kuitenkin hentoinen hopeareunus.
– Kun ajattelee, että olen voinut tarjota niin monelle ihmiselle pysyvän työpaikan siellä, puhumattakaan verotuloista. Laskin kerran, että jos Jeesus tarjosi muutamalle tuhannelle aterian, niin olen tarjonnut Sotkamossa noin 32 miljoonaa ateriaa 25 vuoden aikana, Lindeman käyttää ronskia, mutta hyväntahtoista vertausta.
Tämänkaltaiset ajatukset ovat niitä harvoja valopilkkuja, jotka auttavat katsomaan tulevaisuuteen.
– Se on sellaista positiivista ajattelua, että minä jaksan mennä eteenpäin ja voin hyväksyä oman kärsimykseni ja toisten onnen.
"En enää tänä päivänä jaa ideoitani"
Ennen kaikkea Katinkullasta piti tulla 9-vuotiaana työnteon aloittaneelle yrittäjälle työpaikka, ei elintason nostattamisen tai pröystäilyn paikka.
– Halusin vain tehdä töitä, hän sanoo.
Jos Lindeman olisi edelleen Katinkullan johdossa, lomakeskus olisi erilainen kuin se on nykyisellään. Hän olisi rakentanut hotellin ja uusia majoituspaikkoja, mutta myös kehittänyt konseptia. Hän ei kuitenkaan suostu määrittelemään takemmin, mikä olisi toisin.
– En enää tänä päivänä jaa ideoitani, mutta tarkoitan tähän päivään ja tulevaisuuteen tähtääviä ideoita, joita ei ole missään muualla. Siellä olisi aivan erilainen elämisen rytmi. Se ei olisi ainoastaan asumista, golfia ja kylpylää. Siellä olisi paljon paljon muuta mielenkiintoisempaa.
Lindeman huomauttaa, että Katinkulta on mahdollistanut esimerkiksi hiihtoputken ja Angry Birds –puiston rakentamisen.
– Tuskin niitä olisi pystytty perustamaan ilman Katinkullan turistivolyymia.
– Loppujen lopuksi kaikki mitä Katinkultaan on sen jälkeen rakennettu, tukeutuu siihen, mitä me suunnittelimme tai rakensimme. Mitään varsinaisesti uutta ei ole tullut.
Katkaruuden voi kääntää voimavaraksi
Lindeman on käynyt Katinkullassa viimeksi kahdeksan vuotta sitten. Vuosi sitten hän vieraili Kajaanissa ystävänsä syntymäpäivillä.
– Ajoimme mökille Jormasjärvelle pohjoispuolen tietä Kajaanista Sotkamoon, ettei tarvitse katsoa Katinkultaan päinkään. Se tuntuu tänä päivänä ja tuntuu koko loppuelämän kovin rankalta.
Menestyvän matkailuyrityksen perustaja ei häpeä myöntää, että katkeruus on edelleen läsnä. Sen voi jopa kääntää voimavaraksi.
– Katkeruus ylipäätänsä on sellainen asia, että Suomessa käytetään sitä tavallaan aivan väärin. Katkeruus on sinällään positiivinen asia. Katkeruudella voidaan saada ja luoda jotain uutta.
Lindeman käyttää esimerkkeinä Dalai Lamaa ja Nelson Mandelaa, jotka eivät luovuttaneet, vaikka kohtasivat epäoikeudenmukaisuutta ja sortoa.
– Kumpikaan heistä ei luovuttanut. Enkä minäkään siinä mielessä, että minä käytän sitä kokemustani hyväksi, jotta saisin muutettua Suomessa lainsäädäntöä. Tavallisten velallisten ja yrittäjien asemaa pitää saada parannettua.
Yksinäisyys iskee kasvoille pyhinä
Pertti Lindeman ei lähde ennakoimaan tulevaisuutta, tai sitä mitä se tuo tullessaan. Hänen rakkain ystäväpiirinsä on edelleen koti-Suomessa, Virossa ja Tartossa. Katolisessa Espanjassa ystävyyssuhteiden luominen on haastavaa.
– Katolisessa maassa pitäisi melkein mennä jonkun kanssa naimisiin, että saisi ison ystäväverkoston.
Yksinäisyys ottaa välillä vallan, eikä päästä otteestaan. Varsinkin juhlapyhinä se on ahdistavaa.
– Melkein jo tiedän, että olen Espanjassa joulun. Pyhinä on rankkaa olla yksin. Tuntuu aina vähän siltä, että selviänkö tulevasta joulusta ja uudesta vuodesta yli, mutta yritän kuitenkin, Lindeman sanoo toiveikkuutta äänessään.
Lindeman huomauttaa, että yksin oleminen ei ole pahasta silloin, kun ihmisellä on ympärillään tukiverkosto.
– Jos menee päiviä tai viikkoja, ettet voi keskustella tai olla ihmisten kanssa, niin kyllä se vetää mielen matalaksi.
Toiveena löytää rakkaus
Synkistä ajoista huolimatta Lindeman pitää itseään pohjimmiltaan positiivisena ja iloisena ihmisenä.
– 90 prosenttia enemmän nauran kuin itken, mutta ikävät hetket tulevat herkemmin mieleen kuin hauskat hetket.
Lindeman toivoo löytävänsä elämäänsä ihmisen, jonka kanssa jakaa vastaan tulevat karikot ja onnen hetket.
– Toivon, että voisin löytää syvemmän ilon, kun löytäisi elämänkumppanin. Olen jo jotenkin luopunut haaveista, kun elämässä kaikki on mennyt toisin kuin olen suunnitellut tai haaveillut. Kaikki on romahtanut.
Pertti Lindeman on yksi niistä 50 kainuulaisesta, jotka valittiin Kajaanin Nuorkauppakamarin yleisöäänestyksessä kaikkien aikojen aktiivisimmiksi kainuulaisiksi. Yle Kajaani esittelee yhden valitun kerran viikossa vuonna 2016.