Seela Sella ei ehdi joulun aikaan lomailla. Kalenteri on täynnä harjoituksia ja monenmoista säätöä, koska juhlamonologin on oltava valmiina ennen vuoden vaihdetta. Kiireiden keskeltä Sella kuitenkin raivaa tilaa haastattelulle. Vaikka puhe oli vain, että istuttaisiin alas ja juteltaisiin,on kahvipöytä katettu.
Seela Sella täyttää pian 80 vuotta, mutta sitä on vaikea uskoa. Ovi käy, koiria tulee ja menee, samoin ystäviä ja puhelin soi. Sellaa meno ei haittaa, hän on kaikille ystävällinen ja sydämellinen.
– Ei stressiä, nauraa Sella.
Se tuntuu olevan elämäniloisen näyttelijän motto. Sella on tottunut tekemään töitä. Monenlaisia rooleja. Työn alla on uusi monologi, jossa puhuttavaa ja näyteltävää riittää tunniksi. Esityksen opettelu ulkoa ei vaikuta olevan lainkaan vaikeaa.
– Täytyy vain keskittyä. Näyttelijä ei pysty pänttäämään tekstiä ulkoa. Tavallisesti tukea ja rytmiä saa vastanäyttelijöiltä, mutta monologissa sanojen on tultava liikkeen ja kehon kautta. Siten sen muistaa.
Virallisesti Sella jäi eläkkeelle Kansallisteatterista vuonna 2003, mutta hänelle ei ole tullut hetkeksikään mieleen lopettaa työntekoa. Rooleja on riittänyt laidasta laitaan ja työtarjouksia satelee yhä. Rooleja on ollut eläkepäivilläkin kymmenittäin. Syksyllä hänet nähtiin Espoon kaupunginteatterin lavalla Meidän luokka –näytelmässä. Kansallisteatterissa Sella on esiintynyt vuoden aikana parsisakin näytelmässä, muun muassa Kristian Smedsin poikkitaiteellisessa Tabu-näytelmässä
– Jatkan töitä niin kauan kuin jaksan ja se tuntuu kivalta. En ole ikinä ajatellut, minkä ikäinen olen. Vasta nyt olen törmännyt siihen, että olen toden totta kohta 80-vuotias. Kauheata! Mutta sitten se pian unohtuu. Sitä vanhenee, pohti ikää tai ei.
Sellan suhtautuminen vanhenemiseen on luontevaa. Ikä ei hidasta menoa, mutta väistämättä tulee pohdittua mennyttä elämää ja kuolemaakin.
– Minä puhun kuolemasta sanalla kuolema. Siinä ei ole mitään pelottavaa.
”Suomessa vanhukset sysätään omaan lokeroonsa”
Pitkään elämään on mahtunut iloja ja suruja. Puoliso Elis Sella kuoli yli parikymmentä vuotta sitten, mutta silti Elis vilahtelee usein Sellan puheessa. Liitto syntyi melkeinpä sattumalta työkavereiden jekun seurauksena. Ystävät pistivät salaa kihlajaisilmoituksen lehteen. Ihan vain siksi, koska seurustelun alussa oleva pari sopi toisilleen, mutta ennen kaikkea siksi, koska Sella sukunimi sopi niin hyvin Seelan nimeen. Elis oli juutalainen eikä hänen sukunsa ollut mielissään sekaliitosta. Mutta liitto kesti ja Seela kääntyi myöhemmin omasta halustaan juutalaiseksi. Näyttelijänä työskennellyt Elis puolestaan luovutti perheen taiteilijuuden suosiolla Seelalle ja antoi hänen keskittyä täysillä teatteriuraansa.
Työ on ollut Seela Sellalle aina tärkeää. Sitä kautta hän on voinut toteuttaa itseään.
– Näin vanhemmiten olen yhä enemmän vakuuttunut siitä, mikä merkitys itsensä toteuttamisella on. Peräänkuulutan sitä, että jo nuorena, viimeistään keski-iässä, olisi hyvä löytää oma rauha ja onnellisuus. Ei sen tarvitse olla välttämättä työ, mutta joku sellainen tila, ettei vanhana tarvitse olla katkera. Se on pahinta, jos viettää vanhuutensa tyytymättömyydessä ja katuvana.
Vaikka Sella on itse pirteä ja hyvässä kunnossa, näkee hän lähipiirissään vanhusten arkea. Hänen mukaansa Suomessa vanhat ihmiset lokeroidaan elämään laatikkoonsa. Ja se ei ole hyväksi kenellekään.
– Monissa muissa kulttuureissa vanhukset elävät mukana arjessa ja yhteiskunnassa. Perheet pitävät yhtä. Suomessa kaikki asiat niin mielellään lokeroidaan. Siinä menee paljon hyvää oppia ja vuorovaikutusta haaskiolle.
Vanhusten lokeroissa vallitsee kaiken lisäksi pitkälle viety kliinisyys. Sella ei voi ymmärtää, miksi kaikki pitää sulloa samaan muottiin.
– Kaikilla, vanhuksillakin on omat taustansa ja vahvuutensa. Miksi niitä ei huomioida? Hoitolaitokset ovat usein masentavia paikkoja. Pienilläkin asioilla voisi tuoda lämpöä ja viihtyisyyttä. Esimerkiksi kahvikupeilla. Me vanhat haluamme juoda kahvimme ohutreunaisista kahvikupeista, emme mistään mukeista!
Vaikka puutteita on, näkee Sella tilanteen kuitenkin enemmän valoisana kuin synkkänä.
– Yleensä kerrotaan vain epäkohdista. Mutta tapahtuu paljon hyvää, joka jää piiloon. Siitä harvemmin puhutaan, miten ystävät auttavat ja huolehtivat toisistaan. Sitä on paljon.
”Leikkimielisyyttä ei pidä unohtaa”
Pirteydestään Sella kiittää hyviä geenejään. Hänen äitinsä oli myös kiinnostunut asioista ja oli monessa mukana. Äiti kuoli 91-vuotiaana pää terävänä kuin partaveitsi.
– Lapsuudesta olen imenyt sellaisen uteliaan suhtautumisen elämään. Eikä leikkimielisyyttä pidä unohtaa aikuisenakaan.
Sella ei suitsi innostustaan. Kesken haastattelun tarina lähtee rönsyämään ja paljastuu, että hän on suuri Nightwish-fani. Pöydän paperipinosta pilkottaa valokuva, jossa Sella on mukana tekemässä Nightwishin musiikkivideota.
– Oi, tämä on mahtava bändi. Niin ihania ihmisiä.
Video tehtiin pari vuotta sitten ja siitä lähtien Sella on seurannut yhtyettä. Hän vakuuttaa pitävänsä myös musiikista.
Unelmarooli on pieni possu
Sellan touhukasta arkea maadoittaa koira. Nasua on ulkoilutettava säällä kuin säällä. Nimestään huolimatta koira on iso ja vaatii paljon liikuntaa. Siksi Sella hurauttaa mielellään autolla koirapuistoon, jossa on tilaa temmeltää. Sella väittää, että hänelläkin on ihan tavallisia vanhan ihmisen kremppoja, kuten iskias. Siksi pitkät kävelylenkit ovat jääneet.
Nasu on löytökoira ja se on saanut elää jo neljän vuoden ajan ihanaa elämää Sellan luona. Koiralle on varattu huoneen paras tuoli, josta se saa seurailla Munkkiniemen vilinää. Iltaisin Nasu makaa sohvalla Sellan kainalossa ja he katselevat rikossarjoja. Parhaita ovat brittisarjat, ja ne joissa on koiria.
Haastattelu keskeytyy kumeaan haukuntaan. Nasulle on tulossa seuraa. Sellan tyttären terrieri tulee hoitoon. Mitään täysihoitolaa Sella ei ehdi ylläpitää. Onneksi apuun tulee ystävä naapurustosta, joka auttaa usein koirien hoidossa.
– Tällaista tämä on, ilman ihania ystäviä tästä ei selvittäisi, nauraa Sella, kun ihmisiä kulkee ovesta ja koirat haukkuvat.
80-vuotiaalla ystäväpiiri kuitenkin harvenee. Hautajaisista on tullut arkea. Seurallista Sellaa ei vaivaa yksinäisyys, mutta edesmenneitä ystäviä on ikävä.
– Välillä tulee tyhjä olo. Haluaisi jutella tietyn ihmisen kanssa tietystä asiasta. Mutta tässä iässä on otettava järki käteen. Kuolema on ehdottomasti lähellä.
Sitä ennen ehtii kuitenkin vielä paljon. Viikon kuluessa Sella saa juhlamonologissaan vihdoin esittää roolin, josta on aina haaveillut. Se on Nalle Puhin possuystävä Nasu.
– Nasu-possussa ja minussa on paljon samaa. Pienillä aivoilla mennään ja ihmetellään maailmaa, käkättää Sella.
Monologin nimeksi piti tulla Nasu, mutta se ei käynyt Disneylle, joka omistaa oikeuden Nalle-Puhin ja ystävien nimeen.
Nyt juhlamonologin nimi on Pieni eläin. Sen kanssa Sella lähtee kiertämään eri puolille Suomea. Idea juhlamonologista syntyi, kun Sella ilmoitti, että haluaa olla töissä täyttäessään 80 vuotta.
– En halua järkätä mitään juhlia. Kun ihmiset kysyvät, missä on juhlavastaanotto, voin sanoa ettei missään. Olen töissä, myhäilee Sella onnistunutta juontaan.
Monologi ei ole kuitenkaan mikään satunäytelmä, vaan siinä on paljon asiaa. Pieni eläin ihmettelee yhteiskunnan nykymenoa: luonnon tuhoamista, metsien katoamista ja ennen kaikkea ihmisten tolkutonta kiirettä.
– Näin vanhemmiten olen ruvennut ajattelemaan, että rauhoittukaa nyt hyvät ihmiset! Tämä kaikki muutos on niin nopeaa. Ei sen kehityksen tarvitse koko ajan kehittyä. Tärkeintä olisi kehitys tunnepuolella. Se mikä elämässä merkitsee ovat tunteet ja ihmissuhteet.
Tapaamme joka sunnuntai kulttuurivieraan, jolla on ajankohtaista asiaa.