Kokkolan kaupunginjohtajan paikkaa haki yhteensä 23 henkilöä. Hakuaikaa jatkettiin kertaalleen, kun ensimmäisellä kierroksella hakijoita tuli vain 9.
Kaupunginhallitus päätti kutsua alla olevat henkilöt haastatteluun:
Kristina Ahmas, FT, Kokkola
Tuomas Aho, OTL, Espoo
Peter Johnson, KT, Kokkola
Stina Mattila, KTM, Muhos
Ari Nurkkala, DI, Hyrynsalmi
Pekka Rajala, HTK, Liminka
Jonne Sandberg, ekonomi, Kokkola
Sabah Samaletdin, VTM, Kauniainen
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Veikko Laitila toteaa, että hallitus oli valinnoista yllättävänkin yksimielinen ja yhteisymmärrys löytyi nopeasti.
– Halusimme ensinnäkin kutsua haastatteluun kaikki kuntajohtajatehtävissä olevat. Kaupungin sisäiset hakijat otettiin mukaan yksimielisesti. Lisäksi oli pari muuta, joilla oli hyvää kokemusta esimerkiksi kunnallis- tai valtionhallinnosta, Laitila kertoo perusteluja.
Kokkolan nykyinen kaupunginjohtaja Antti Isotalus jää eläkkeelle vuonna 2017. Tavoitteena on, että uusi kaupunginjohtaja valitaan huhtikuussa.