Palkkasin nuorisoni kesätöihin kun hän ei sellaista muualta saanut. Työnkuvaan kuului nurmikonleikkuuta, remonttiapulaisena olemista ja sen sellaista. Palkaksi sovittiin 10 euroa tunti.
Vitsailin työsopimuksen Luontoisedut -kohtaan, että ”Äippä herättää ja laittaa lounaan”. En toki uskaltanut laittaa sitä lopulliseen sopimukseen, koska pelkäsin, että verottaja tulkitsee noin äärettömän hyvän edun äärettömällä verolla eikä minulla ole niin paljon rahaa.
Oikein kirjallinen sopimus joka tapauksessa tehtiin, koska työhön oli mahdollista saada kunnalta pieni kesätyöavustus, mikä oli kaunis kädenojennus.
Alle 18-vuotiaiden on vaikea saada minkäänlaista työtä, minkä lisäksi ilman omaa autoa on hankala liikkua täällä maalla, joten vanhemmathan sitä sitten joutuisivat kesätyöläistä kuskaamaan.
Päivitykseni luontoiseduista herätti sosiaalisessa mediassa ansaittua hilpeyttä, mutta joku kommentoija huomautti myös, että maksan tosi hyvää palkkaa. Että kymppi tunnissa on enemmän kuin mitä saa monessa ”oikeassa” työssä noin lähtökohtaisesti.
Niinhän se on, ja se on järkyttävää: Kymppi tunnissa on 80 e päivässä, 400 viikossa ja 1600 kuussa miinus verot.
Eipä siinä varmaan nälkään kuole, mutta aika kädestä suuhun pitää elää, kun vuokran jälkeen jää käteen tonni. Tulevaisuutta ei paljon suunnitella ja pesukoneen on syytä toimia. Ja alkupalkka voi siis olla huonompi, vaikkapa seitsemän euroa tunnissa.
Samaan aikaan toisaalla: vähän aikaa sitten Hesari kertoi, kuinka esimerkiksi hampurilaispaikat eivät saa työvoimapulan tähden työntekijöitä ja joutuvat laittamaan lappua luukulle.
Mikä siis neuvoksi?
Yksi ratkaisu, joka ei ilmeisesti ole vielä koskaan tullut työnantajille mieleen on, että mitä jos maksaisitte vähän parempaa palkkaa? Vaikkapa sellaista, jolla voi elää ihmisarvoista elämää.
Esimerkiksi suurin kotimainen hampurilaisyhtiö teki viime vuonna Kauppalehden mukaan 6 898 000 euron tuloksen. Toisin sanoen sen jälkeen, kun johtajille ja kaikille muillekin oli maksettu iso palkka, jäi vielä tuon verran. Luultavasti suurin piirtein sen verran jää joka vuosi.
Jos nyt maksaisi työntekijälle vaikka kaksi euroa enemmän tunnissa (työnantajalle se tulisi maksamaan karkeasti noin 2,5 euroa, työntekijälle se puolestaan olisi prosentuaalisesti melkoinen korotus) se tarkoittaisi päivässä 20 euroa ylimääräistä ja vuodessa 4800 euroa.
Jos palkkaisi sata uutta työntekijää, ylimääräinen kustannus olisi siis 480 000 euroa. Eli esimerkkitapauksessamme vielä jäisi voittoa 6,4 miljoonaa. Ja kaipa ne uudet työntekijät myös jotain tuottaisivat.
Myönnetään, että tuossa on vedetty mutkia varsin suoriksi ja esimerkiksi erilaiset lisät saattavat kasvattaa työnantajan taakkaa, mutta yhtä kaikki, ratkaisua voisi edes joskus etsiä myös tuosta suunnasta
On masentavaa, miten nykytyömarkkinat ovat jakaantuneet niin, että nuorille annetaan nälkäpalkkahommia joilla ei elä, ja sitten samaan aikaan toisessa äärilaidassa ovat esimerkiksi valtion hommissa työskentelevät, joiden keskikuukausiansio oli Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2019 noin 4000 euroa, vaikka - jälleen mutkia oikoen - he eivät tuota kansantalouteen yhtään mitään.
Heidän palkkansahan maksetaan yksinomaan verovaroista, siis muiden tekemästä työstä.
Yksityiset hampurilaisfirmat saavat toki maksaa työntekijöilleen vaikka kuravellistä puristetuilla kolikoilla, mutta jossain vaiheessa se sitten kostautuu, jos kukaan ei enää suostu tulemaan töihin.
Se puolestaan näkyy mutkan kautta myös sinne virkamiestasolle, koska jos kukaan ei tee töitä, jotka aidosti kasvattavat jaettavaa kakkua, niin pian ei ole varaa maksaa heidänkään palkkojaan.
Eiku ainiin: ainahan voidaan ottaa lisää velkaa! Problem solved!
Entäpä miten sujui kesätyöläiseni kesä? Nurmikko tuli leikattua ja minä köyhdyin muutaman euron enemmän kuin mitä olisi köyhtynyt jos olisin maksanut VIELÄ huonommin.
Mutta, ja tämä on tärkeää, olisin köyhtynyt joka tapauksessa, koska sitten olisin joutunut antamaan ne puuttuvat rahat ”viikkorahana” tai ”pizzarahana” tai vastaavana.
Itse asiassa kyse on ihan samasta asiasta kuin että nyt valtio maksaa surkean nälkäpalkan erotuksen ihmisille esimerkiksi ”asuntotukena”, jota maassamme saa vaivaiset 860 000 henkeä.
Työllistää se prosessi toki sitten aika monta Kelan virkailija, että jotain hyvää siinäkin.
Roope Lipasti
Kirjoittaja on noin 50-vuotias lietolainen kirjailija.
Kolumnista voi keskustella 27..8. klo 23.00 saakka.