Kaupunkimuraalien sarja laajenee Riihimäelle. Muraaleista on syntynyt uusia kaupunkinähtävyyksiä, joita on myös alettu bongailla eri puolelta Suomea.
Riihimäki päätti hankkia useita seinämaalauksia kaupunkilaistensa iloksi, kun kaupunki täyttää 60 vuotta. Koronan vuoksi juhlia vietetään vasta nyt – kaupungiksi Riihimäki tuli vuoden 1960 alussa.
Hotelli Seurahuoneen seinää musiikkiopistoa vastapäätä koristaa värikäs Patrik Korhosen muraali. Sen aiheena on Marimekon Unikko-kuosi ja sen suunnittelija, riihimäkeläinen Maija Isola.
– Tarkoitus on nostaa nimenomaan paikallisia ihmisiä, jotka ovat jollain tavalla merkityksellisiä tällä alueella ja kaupungille, sanoo Korhonen.
Työtään varten helsinkiläinen taiteilija tutustui perusteellisesti Riihimäen historiaan ja päätyi nimenomaan Isolaan hänen töidensä tunnettuuden vuoksi. Korhosen saama palaute on ollut kannustavaa,
– On ollut mahtava tehdä tässä tätä teosta, koska ihmiset pysähtyvät, katsovat ja tsemppaavat.

Kriittisesti teoksiinsa suhtautuva taiteilija on myös itse tyytyväinen teokseensa.
– Katson teosta aina teknisesti ja maalauksellisesti, että onko se sitä, mitä haluan. Tällä kertaa voin sanoa, että se on pieteetillä tehty teos ja olen siihen tyytyväinen.
Muraalibongareille kaupunkikin tutuksi
Riihimäkeläinen Kirsi-Maria Virtanen tunnustautuu muraalibongariksi. Kuvattuja muraaleja on kertynyt kymmeniä. Hän uskoo, että komeat muraalit vetävät ihailijoita Riihimäelle.

– Kun ihmiset lähtevät niitä bongailemaan, he voivat löytää samalla kaupungista jotain muutakin. Tämä teos on hieno ja sopii hyvin tähän kohteeseen, tuumaa Virtanen Isola-aiheisen teoksen äärellä.
Virtanen toivoo, että Riihimäelle tulisi enemmänkin muraaleja.
– Jotain samanlaista kuin Kantolan viljasiilon muraalit Hämeenlinnassa.
Leijonien valmentaja maamerkkinä
Juhliva kaupunki saa Oravankadun kiertoliittymään Jussi Gomanin taideteoksen. Moniosaisen teoksen nimi on Uusi alku. Se koostuu kiertoliittymän keskelle sijoitettavasta veistoksesta ja viereisten meluseinien maalauksista.

Taidemuseon ja poliisilaitoksen seinällä Edwina Goldstonen teos esittelee riihimäkeläisiä paikkoja ja henkilöitä, kuten jääkiekkovalmentaja Jukka Jalosen. Kaupungin keskustassa sijaitsevassa Jukka Jalosen puistossa paljastettava maamerkki toimii vaikkapa selfiepisteenä.

Jo aiemmin kesällä Oikokatu 21:een ilmestyi oululaisen arkkitehdin ja muraalitaiteilija Timo Tyynismaan sarjakuvamainen maalaus.
Lue lisää: