Vasemmistoliiton presidenttiehdokas selviää
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston on määrä päättää puolueen presidenttiehdokkaasta tänään. Halukkuudestaan tehtävään on kertonut ainoastaan europarlamentaarikko Merja Kyllönen. Vasemmistoliiton Uudenmaan piiri on toivonut presidenttiehdokkaaksi kansanedustaja Paavo Arhinmäkeä ja ehdottanut päätöksen lykkäämistä kuntavaalien yli.
Mitä ammattikouluissa pitäisi opettaa? Ainakin palveluasennetta, sanoo huippukokki Hans Välimäki

Suomessa vallitsee slaavilainen "pieleen menee kuitenkin" –asenne palvelukulttuurissa. Näin toteaa päivän Kasvokkain-vieras huippukokki Hans Välimäki. Hänen mielestään asiakaspalvelua, psykologista silmää, kanssakäymistä ja small talkia pitäisi opettaa jo ammattikoulussa.
– Tällä alalla opetuksen pitäisi keskittyä siihen, miten asiakkaalta saa nyhdettyä hillot hymyssä suin ja niin, että asiakas on tyytyväinen ja tulee seuraavana päivänä takaisin, tokaisee Välimäki.
Poliisi ratsasi lihantuottajia Brasiliassa
Brasilian suuria lihantuottajia epäillään mädän lihan viennistä. Brasilian poliisi on ratsannut useita lihantuottajayrityksiä. Maan kahta suurinta lihantuottajaa epäillään laajasta lahjonnasta.
Lihantuottajien epäillään lahjoneen viranomaisia ja saastuneen naudan- ja kananlihan myynnin uskotaan jatkuneen vuosia. Uutistoimisto Reutersin mukaan muun muassa Eurooppaan ja Kiinaan vietävien lihatuotteiden asiakirjoja on väärennetty.
Sateita eri puolella maata

Lapissa sataa lauantaina lunta ja etelämpänä sateet tulevat lauantaina vetenä tai räntänä. Ylen meteorologin Seija Paasosen mukaan Lapissa on pakkasta, mutta muualla Suomessa ollaan lämpöasteiden puolella. Yöksi on luvassa pakkasta koko maahan. Katso lisää säästä yle.fi/saa.