Virallisella lausuntokierroksella alkoholilain uudistus sai nuivan vastaanoton. Esimerkiksi terveysjärjestöt ja ravintolat suhtautuivat lakiluonnokseen kielteisesti.
Viimeksi joukko kansanedustajia, mukana myös hallituspuolueiden edustajia, ilmaisi huolensa lakiesityksestä ja sen vaikutuksesta kansanterveyteen.
Entä Kainuussa? Valokuvakierros kyläbaareista perustuu ihmisten haastatteluihin päiväsaikaan.
Jukka, Kuhmo
Jukka: Nelosolut ja limuviinat maitokauppoihin? Minä hyväksyn. Miksi ne eivät olisi kaupoissa? Niin ne ovat Euroopassakin. Minusta siellä ei ole yhtään suurempia ongelmia kuin meilläkään.Pasi Peiponen / Yle.Jukka: Minä olen ollut 30 vuotta alkoholisti. Minä olen osannut juoda omat kiintiöni täyteen. Ei näillä alkoholiuudistuksilla ole merkitystä. Kainuulaiset ovat juoneet aina. Me ollaan omalla tavalla hullua kansaa ja that´s it.Pasi Peiponen / YleJukka: Kyllähän totuus juomiseen on täällä työttömyydessä ja poikamiesten yksinäisyydessä. Molempia riittää. Akkoja lisää Kainuuseen niin kaikki lähtee käyntiin taas uudelleen.Pasi Peiponen / Yle
Riku, Sotkamo
Riku: Minkä v**** takia pitäisi oppia sivistyneitä juomatapoja? Suomalainen juomakulttuuri on se, että vedetään joko kännit tai ollaan juomatta. Mitä pahaa siinä on?Pasi Peiponen / Yle
”Kainuussa viinaan kuolemiset? Kukaan meistä ei säily hengissä, kaikki me kuollaan. Täällä juodaan paljon mutta niin pitääkin.” Riku, Sotkamo
Riku: Nelosolut kauppoihin on huono ratkaisu. Sehän on aika väkevää alkoholia. Minä kannatan sen sijaan että ravintoloille verotus kuntoon. Juodaan mieluummin pää täyteen valvotussa olosuhteessa, kapakassa. Täällä se on turvallisempaa – kotona sinulle voi käydä huonosti. Pasi Peiponen / Yle
Olli, Kajaani
Olli: Nelosoluen ei tarvitse olla maitohyllyllä. Veikkaan, että limuviinojen osto lisääntyy. Nuoret rupeavat jo varhaisaikuisena juomaan. Luulen, että porukka juo ylipäätään enempi. Pasi Peiponen / YleOlli: Olen ollut neljä vuotta baarialalla. Opiskelen baarimestariksi, nyt kuppilassa pistääntymässä vapaalla. Kainuussa juodaan paljon. Haetaan helppoa humalaa. On fiksusti juovia, mutta moni haluaa halvalla nupin sekaisin. Se on valitettavaa.Pasi Peiponen / Yle
Jaana, Kajaani
Jaana: Nelosolut on oikeaa alkoholia. Se kuuluu viinakauppaan tai baariiin. Kolmonen on sen rinnalla kuin paskakaljaa, ihan oikeasti. Limuviinat maitokauppoihin? Nuorten ongelmat lisääntyvät. Minä en halua sitä.Pasi Peiponen / Yle
“En ole hakenut ikinä Virosta alkoholia. Viron tuliaisviinat ovat maistuneet paskalta, eivät oikealta viinalta. Niistä tulee vähän pöljäksi.” Jaana, Kajaani
Jaana: Täältä on helkkarin pitkä matka Viroon. Minulla on kyllä tuttuja, jotka hakevat Virosta säännöllisesti alkoholia, suuria eriä. Mutta minä haluan maksaa verot, myös viinasta, Suomeen. Nämä kapakanpitäjätkin tekevät työnsä täällä.Pasi Peiponen / Yle
Jukka, Hyrynsalmi
Jukka: Reilut 10 vuotta sitten Hyrynsalmella oli viimeksi kyläbaari. Kaipaan sitä. Näkisi enemmän kavereita ja tuttuja. Nyt on vain tämä huoltamon baari, ja tämäkin auki iltaisin rajoitetusti. Pasi Peiponen / YleJukka: Nelosolut ja limuviinat olisi hyvä saada huoltamoille. Valikoimaa olisi enempi ja se elvyttäisi tämänkin huoltamon toimintaa jonkin verran. Alkohan on nyt monopoliasemassa. Hyrynsalmella Alko kyllä vielä on. Pasi Peiponen / Yle
"Tuskin viinakuolleisuus muuttuu miksikään. Täällä taitaa olla niin vähän porukkaa ettei ole enää ketä kuolla." Jukka, Hyrynsalmi
Jukka: Täällä ei muutu mikään, vaikka alkoholiuudistus tulisi. Jos Jeppe juo niin se juo. Sukulaispoika joi, eikä tunne enää ketään. On elossa vielä sairaalassa. Päivittäin joi ja sai aina juomansa. Pasi Peiponen / Yle
Sani, Suomussalmi - kirkonkylä
Sani: Nelosolut ja limuviinat kauppohin? Sopii minulle. Voisin kuvitella itseni ostamassa limuviinoja lähikaupasta. Ei tarvitsisi mennä aina Alkoon asti.Pasi Peiponen / YleSani: Opiskelen sosionomiksi. Nuorten juominen on jakaantunut aiempaa selvemmin Kainuussa. Osa on päättänyt ettei juo tai juo kohtuullisesti. Osa jatkaa samaa rataa. Pasi Peiponen / Yle
“Se on kirous. Että ollaan niin syrjässä. Pohjoisuus, pimeys ja lumi vaikuttavat mielialaan.” Sani, Suomussalmi, kk
Sani: Kainuussa 18-vuotiaita alkoholisteja? Kyllä, olen huolissani. Jotkut aloittavat jo ala-asteella ja siitä tulee joka viikonloppuinen tapa. Juominen jatkuu baarissa. Tavat ovat syvällä, varsinkin miehillä. Kun juodaan, niin juodaan kunnolla, ja viinaa.Pasi Peiponen / Yle
Ulla ja Tapio, Ämmänsaari - Suomussalmi
Taisto: Me tanssitaan paljon. Ei se haittaa, jos muuan paukku aina juodaan. Me ollaan Ullan kanssa hyviä tanssikavereita, oltu yli 30 vuotta. Pasi Peiponen / YleUlla: Ei nelosolutta maitokauppoihin. On jo riittävästi olutta kaupoissa. Limuviinoja en ole koskaan juonut. Minä juon aina jaloviinaa, enkä mitään muuta.Pasi Peiponen / YleTaisto: Olen melko tyytyväinen nykyiseen viinalakiin, paitsi että pitäisi pystyä ostamaan väkevä pullo kapakasta mukaan. Olisin valmis maksamaan siitä enemmän, tottakai. Muista juomista en juuri piittaa.Pasi Peiponen / Yle
Taisto: Rahat on osalla täällä vähissä, eletään peruspäivärahalla. Siksi tehdään yhä hönttyrää. Se on sellaista kotitekoista kiljua. Itse en tee, en pidä mausta. Sen pystyy keittämään myös pontikaksi. Hönttyrää tehdään säästämisen vuoksi. Pasi Peiponen / YleUlla: Mitä sanoa lopuksi? On niitä mennyt, tuttujani viinan takia. Hyvin monta on jo haudassa. Ne eivät ole vain saaneet apua. Se tuntuu hirveän pahalta. Taisto: Mutta meitä ei kukaan vie pois toisiltamme.Pasi Peiponen / Yle