Mafia on soluttautunut elintarvikealan kaikille osa-alueille maataloustuotannosta, myyntiin ja jakeluun sekä jopa ravintolaliiketoimintaan. Tämä ilmenee Italian maataloustuottajien järjestön Coldirettin tuoreesta raportista.
Elintarvikeala on mafialle tuottoista bisnes. Se on kasvoi viime vuoden aikana jopa kolmanneksella ja on arvoltaan huikeat 21,8 miljardia euroa pelkästään Italiassa, Coldiretti arvioi. Järjestön mukaan tämäkin arvio on kaiken lisäksi alakanttiin ja perustuu vain sellaisiin tapauksiin, jotka on saatu selville.
Maataloussektorilla toimiva mafia, josta Italiassa käytetään termiä "agromafia", pystyy toiminnallaan esimerkiksi vaikuttamaan elintarvikkeiden hintoihin. Koska monet kuljetusyritykset ovat mafian hallinnassa, voi se logistiikkakustannuksia vääristämällä joko nostaa tai laskea keinotekoisesti tuotteiden hintoja.
Coldiretti arvioi lisäksi, että mafia pyörittää Italiassa jopa 5 000 ravintolaa.
Maatalouden myötä mafia palaa juurilleen
Mafia toimii edelleen myös vanhanaikaisesti varastamalla maatalouskoneita sekä hedelmiä ja vihanneksia. Mafia käyttää lisäksi hyväkseen Made in Italy -brändiä valmistamalla tuotteita, joita myydään italialaisina, mutta jotka tosiasiassa on tuotettu muun maalaisista raaka-aineista.
– Mafia sai alkunsa maataloudesta, minkä jälkeen se laajeni muualle. Mafialle on tärkeää päästä käsiksi siihen, mikä luo rikkautta. Tavallaan mafian paluu maatalouden pariin kertoo maatalouden elinvoimasta, Italian maatalousministeri Marco Minniti sanoi Coldirettin raportin julkistamistilaisuudessa.
Coldirettin mukaan mafialla on Italian ulkopuolella useita tuotantolaitoksia, joissa valmistetaan niin sanottuja Italian sounding -tuotteita. Italian sounding -termi viittaa tuotteisiin, joiden nimi kuulostaa italiankieliseltä, mutta jotka tosi asiassa ovat muun maalaisia. Italiankielinen nimi helpottaa useiden elintarvikkeiden myyntiä.

Klaanit ovat jakaneet bisneksen keskenään – toinen hoitaa mozzarellaa, toinen oliiviöljyä
Italian mafia koostuu kolmesta toisestaan erillä olevasta haarasta Campanian alueen Camorrasta, Calabrian -Ndranghetasta ja Sisilian Cosa Nostrasta. Jokainen näistä haaroista puolestaan koostuu lukuisista klaaneista, jotka usein rakentuvat voimakkaiden sukujen ympärille.
Nämä mafian haarat ja niiden klaanit ovat jakaneet ruokabisneksen keskenään. 'Ndrangheta hallinnoi oliiviöljyn tuotantoa. Yksi sen klaaneista, Piromalli, on vienyt Yhdysvaltoihin oliiviöljyä, joka on myyty laadukkaana extra-neitsytoliiviöljynä, mutta joka on tosiasiassa ollut Lähi-idästä tuotua heikompilaatuista puristemassaöljyä. Piromalli-klaani myös hallinnoi hedelmien kuten appelsiinien ja sitruunoiden vientiä Yhdysvaltoihin.
Yksi pahamaineisimmista klaaneista, Napolin lähellä sijaitsevasta Casal di Principen pikkukaupungista kotoisin oleva Casalesi-klaani puolestaan hallinnoi mozzarella-juuston tuotantoa. Sen kerrotaan käyttävän juustossa maitoa puhveleista, joiden maidontuotantoa on kasvatettu laittomilla doping-aineilla.