Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all articles
Browse latest Browse all 114437

Namibia aikoo vaatia 30 miljardin dollarin korvauksia Saksalta kansanmurhasta

$
0
0

Namibia aikoo haastaa Saksan oikeuteen kansanmurhasta, joka toteutettiin siirtomaahallinnon aikana, kertoo uutistoimisto AFP.

Sekä uutistoimisto AFP:lle että namibialaislehdelle toimitetuissa asiakirjoista käy ilmi, että Namibian hallitus valmistelee haastetta rikkomuksista ihmisoikeuksia vastaan sekä siitä seuraava anteeksipyyntöä ja vahingonkorvausta.

Saksan siirtomaavallan aikana arviolta yli 65 000 ihmistä surmattiin Namibiassa vuosien 1904 ja 1908 välisenä aikana. Uhreina olivat Herero- ja Nama-heimojen ihmiset, jotka nousivat kapinaan saksalaisia siirtomaaisäntiä vastaan.

Namibian varapresidentti Nickey Iyambo tiedotti perjantaina, että hän oli lähettänyt Saksaan viime vuonna raportin kansanmurhasta vaatien myös anteeksipyyntöjä ja korvauksia.

– Uskomme että Saksan hallitus antaa asialle sen vaatiman huomion, Iyambo sanoi sen tarkemmin vaatimuksia erittelemättä.

Namibian hallitus on aikaisemmin välttänyt korvauksien vaatimista Saksalta, mutta on muuttanut näkemystään sen jälkeen kun kaksi alkuperäiskansaryhmää on haastanut Saksan oikeuteen tuomioistuimessa New Yorkissa. Sekä Herero että Nama-heimon edustajat nostivat yhteiskanteen aiemmin tällä viikolla vaatien korvauksia ”mittaamattomista vahingoista”.

Namibian hallituksen kanne syyttää Saksaa orjatyövoiman käytöstä, joukkomurhasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä, ihmiskaupasta ja maan anastamisesta. Korvausvaatimus on 30 miljardia dollaria, eli noin 28 miljardia euroa. Asiakirjojen mukaan Namibia saattaa viedä asian Haagin kansainväliseen rikostuomioistuimeen.

Muutamat saksalaiset viranomaiset ovat tunnustaneet kansanmurhan. Saksan hallitus on kuitenkin kieltäytynyt mahdollisista korvauksista sanoen, että he ovat Namibian itsenäisyyden ajan avustaneet kaikkia namibialaisia satojen miljardien dollarien avustuksilla.

Nykyinen Namibia oli Saksan siirtomaa vuosina 1884-1915, jonka jälkeen Etelä-Afrikka hallitsi sitä 75 vuoden ajan. 2,2 miljoonan asukkaan Namibia itsenäistyi vuonna 1990.

Lähde: AFP


Viewing all articles
Browse latest Browse all 114437

Trending Articles



<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>