Terävä laukaus kajahtaa puiden siimeksessä.
Árpád Kovács korjaa Kalashnikovinsa asentoa hieman oikealle, tarkentaa ja painaa liipaisinta. Sitten hän antaa oman hengityksensä lipua huulten välistä höyryävänä norona.
– Pidätän henkeä aina kun ammun. Vanha tapa.
Miehen otteet ovat varmoja, tottuneita. Ammukset osuvat lähelle keskipistettä.
– Nyt tulee Masse Majava näkemään, mitä on herran peleko ja viisauden alaku...
Kovács kerää harrastusvälineensä pois.
Majavajahtiin on aikaa vielä tovi. Pastorin sihti näyttäisi kuitenkin olevan kohdillaan.
Pakoon kiristyvää ilmapiirä
Ampumaradalta muutaman kilometrin päässä on Oulun seurakunnissa työskentelevän Kovácsin koti. Nyt siellä on koleaa.
Hailuodon saaressa sijaitseva talo on ollut hetken tyhjillään, kun mies on ollut kansainvälisen työn pastorin hommissaan mantereella Oulussa. Lämpö leviää kuitenkin nopeasti, kun vanha leivinuuni saa nielaista pari puuta.
Pienen keittiön ikkunasta avautuu luminen, pohjoispohjalainen metsämaisema.
Täältä on pitkä matka Balkanin niemimaalle.
Sieltä Kovács 90-luvun alussa pakeni Suomeen sisällissodassa olleen Jugoslavian kiristynyttä ilmapiiriä. Parikymppisen kapinasieluisen nuoren omat valinnat eivät helpottaneet valmiiksi tulehtunutta tilannetta.
– Perustimme kaverini kanssa unkarinkielisen oppositiosanomalehden. Se ei ollut hyvä idea – tai ehkä se olikin, en minä tiedä. Viranomaiset tekivät kuitenkin kaikkensa, ettemme pystyisi toimimaan. Häirintää, sensuurivaatimuksia, ratsioita. Joka päivä. Lopulta oli päästävä pois.
Kovács käy tyrkkäämässä vielä pari puuta uunin pohjalle ja ravistelee tikut pois hoikista sormistaan.
Oli pientä vaille, ettei hän olisikaan tässä lämmittämässä taloaan. Miehen askeleet meinasivat nimittäin aluksi johtaa Etelä-Afrikkaan asti. Argentiinakin oli harkinnassa hetken, kunnes käsi jostakin syystä osoitti kohti Suomea.
Nuori mies lähti ilman perhettään – äitiä, isää ja sukulaisia. Mukana oli vain oma kaveri. Hyvä niin, hän napauttaa hieman yllättäen ja haroo hetken aikaa tukkaansa kiivain vedoin.
– Elämä Jugoslavian unkarilaisessa yhteisössä oli hirveän yhteisöllistä. Se ei ole ikinä ollut minun juttuni. Mulle oli täysin selvää, että jos lähden pois, lähden omille teille, hän avaa. Ja antaa sitten ymmärtää, että tämä asia on hänen osaltaan loppuunkäsitelty.
Puhelin soi. Kuinka sopivaa.
Jälleen yksi, joka varmaan uskoo, että kääntyminen vaikuttaa turvapaikkapäätökseen myönteisesti. Ei vaikuta. Árpád Kovács
Luurin toisessa päässä on turvapaikanhakija. Nämä yhteydenotot ohjautuvat Kovácsille, koska se kuuluu hänen työhönsä.
Hänen kasvoillaan häilähtää pieni kurtistus. Kovács lupaa lähettää "materiaalit" seuraavana tiistaina. Kun puhelu loppuu, mies huokaa.
Näitä on tullut viime aikoina paljon. Yhteydenottoja muslimeilta, jotka ovat kiinnostuneita kääntymään kristityiksi ja haluavat tutustua käytännön papereihin tarkemmin.
– Jälleen yksi, joka varmaan uskoo, että kääntyminen vaikuttaa turvapaikkapäätökseen myönteisesti. Ei vaikuta. Olen yrittänyt sanoa, mutta en tiedä uskovatko.
Árpád Kovácsin arvion mukaan ainakin parikymmentä turvapaikanhakijaa on jo kääntynyt Oulusssa kristityksi, ja yhteydenottoja asiasta on tullut hänelle kymmenkunta.
Asia turhauttaa häntä. Koko Suomen tämänhetkinen turvapaikkapolitiikka turhauttaa.
Henkinen koti punkkareiden parista
25 vuotta sitten Kovács, keesipäinen punkkari, päätyi turvapaikanhakijaksi Lahden vastaanottokeskukseen.
Hän kotoutui Suomeen nopeasti. Paikallisista ihmisistä tuli vaivattomasti ystäviä ja pian löytyi jalansija myös lahtelaisesta punkyhteisöstä. Se oli 90-luvun alussa varsin eloisa.
– Kuunneltiin musiikkia, käytiin keikoilla, soitettiin punkkia, laulettiin punkkia. Mä en oikeastaan silloin edes kokenut olevani turvapaikanhakija. Olin vain nuori, joka tuli yhden maan nuorisokulttuurista toiseen.
Kovács miettii hetken ja nostaa suupielen varovaiseen virnistykseen. Ajatus nuoresta Árpádista tuntuu huvittavan häntä hieman.
Punk häivähtää yhä hänen piirteissään; tummissa hiuksissa, pään sivujen sängissä, korvakorussa. Eikä sisäinen kapinahenkikään ole mihinkään kuihtunut, vaikka punklaulut ovat vaihtuneet pastorin hommiin. Itse asiassa ihan päinvastoin.
Kuin ajatusteni sinetiksi Kovács kaataa itselleen pienen päivänaukun kirkasta ja kiskaisee sen yhdellä hörpyllä.
Pään sisällä myllersi pitkään
Ei ole sattumaa, että Kovács päätyi lopulta turvapaikan saatuaan opiskelemaan Suomessa juuri teologiaa. Juuret siihen ovat syvällä. Hänen äitinsä puoleisen suvun miehet olivat toimineet pappeina kautta aikojen.
Nuori teologi joutui heti kättelyssä puntaroimaan perinpohjaisesti ajatuksiaan uskonnosta.
Hänen perhepiirissään uskonto oli ollut jotakin muuta kuin mihin hän Suomessa törmäsi. Viisastelevampaa, kepeämpää, agnostismiin nojaavampaa.
Agnostikko ajattelee, että Jumalan tai yliluonnollisen olemassaoloa ei voida todistaa tai kieltää.
– Täällä sen sijaan puhuttiin tosissaan siitä, onko Jeesus syntynyt neitseestä. Voit kuvitella, miten se hämmensi nuorta teologia. Se sekoitti mun pään, enkä pitkään aikaan tiennyt mitä ajatella.
95-prosenttinen agnostikko, 5-prosenttinen ateisti
Vanhemmalla iällä Árpád Kovácsin omat tuntemukset uskonnosta ja Jumalasta ovat jäsentyneet. Silti on yhä asioita, jotka eivät mahdu hänen päähänsä.
– Yksi niistä on kirkon ja uskontojen kummallinen obsessio seksiin. Mitä se kenellekään kuuluu, ihmisten seksielämä? Tästä uskontojen normatiivisuudesta pitäisi jo päästä eroon, hän lataa.
Pastori kertoo pitävänsä tasa-arvoisen avioliittolain voimaantuloa erinomaisena asiana.
– Se, että kirkko nyt kitisee tästä, ei kauaa kestä. Itse aion ilman muuta vihkiä sateenkaaripareja.
Kovács ei myöskään välitä miettiä esimerkiksi sitä, onko Jumala olemassa vai ei. Oikeastaan kysymys on hänelle melko yhdentekevä.
– Mulle usko on puhtaasti inspiraatiota, tunteita, tiettyjä mielentiloja. Se mitä sen takana on – tai ei ole – ei hirveästi kiinnosta. Pidän itseäni 95-prosenttisesti agnostikkona ja 5-prosenttisesti ateistina. Heikolla hetkellä tämä asetelma kääntyy toisin päin, hän veistää.
Pastori on pohtinut paljon esimerkiksi tunnustuskirjoja, jotka määrittelevät koko luterilaisen kirkon opin. Hänen mielestään tunnustuskirjat pohjautuvat varsin demonologiseen käsitykseen maailmasta ja niitä olisi hyvä jo arvioida ideologisesti uudelleen.
– Se onkin työn alla minulla ja yhdellä kollegalla. Syksyllä julkaisemme siitä jotakin.
Yksi niistä on kirkon ja uskontojen kummallinen obsessio seksiin. Mitä se kenellekään kuuluu, ihmisten seksielämä? Árpád Kovács
Paperittomat avuntarpeessa
Vuonna 2015 Euroopan pakolaiskriisin vaikutukset alkoivat näkyä Suomessa voimakkaasti. Maasta haki turvapaikkaa yhteensä yli 30 000 ihmistä. Määrä oli 890 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna.
Ilmapiiri oli levoton.
Árpád Kovácsin työn luonne kansainvälisen työn pastorina ei tämän seurauksena suuremmin mullistunut. Autettavia oli vain isompi joukko.
Tällä hetkellä valtaosa hänen työajastaan menee kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneiden sekä paperittomien ulkomaalaisten neuvomiseen ja tukemiseen.
Paperittomia Oulussa on pastorin laskelmien mukaan nyt kymmeniä ja määrä vaikuttaa olevan kasvussa. Kovács on ottanut julkisestikin vahvan kannan heidän auttamiseensa, eikä ole omien sanojensa mukaan kiinnostunut siitä, mitä esimerkiksi ministeritasolla asiasta on linjattu.
Oulussa paperittomille on tarjottu yösijaa kirkosta yhdestä yöstä kahteen kuukauteen.
– Jos ihminen on kadulla, hän on kadulla. Silloin häntä autetaan. Se on niin yksinkertaista.
Mennyt on mennyttä
Kovácsin vinkkelistä katsottuna Suomen nykytilanne näyttää huolestuttavalta. Hänen mielestään vallalla on ajattelu, että mahdollisimman moni turvapaikanhakija pitäisi vain saada maasta nopeasti pois.
Syytä siihen hän hakee koventuneesta poliittisesta paineesta.
– Ihmisiä pelotellaan, ettei meillä ole rahaa auttaa muita, vaikka olemme maailman mittakaavassa ihan törkeän rikkaita. Täällä olisi rahaa auttaa sekä suomalaisia avuntarvitsijoita että turvapaikanhakijoita, mutta diskurssi on tämä.
Kovacsin mukaan ihmisiin juurrutetaan mielikuvaa, että Suomessa ollaan jo kuilun partaalla.
– Emme ole. Emme taloudellisesti, emmekä muutenkaan.
Jo tapahtuneiden asioiden vatvomisessa ei ole mitään järkeä. Näin Árpád Kovács ajattelee.
Hän ei esimerkiksi mielellään kävisi läpi sitä, kun yksi hänen tietämistään turvapaikanhakijoista palautettiin Irakiin ja pian tuli tieto, että hänet oli ammuttu kuoliaaksi.
Se saa hänet surulliseksi. Eikä muuta mitään. Kovács kertoo tekevänsä kaikkensa auttaakseen muita, mutta jos jotakin pahaa tapahtuu, asian ääreen ei passaa liiaksi pysähtyä. Muuten ei jaksa jatkaa.
– En mä osaa tulevaisuuttakaan ennustaa. Jos osaisin, ennustaisin itselleni oikeat lottonumerot. Kyllä mä sen verran mietin, että huhtikuussa lähdetään majavajahtiin ja kesäkuussa jonnekin ulkomaille. En minä muusta tiedä.
Majavajahtia varten aseet on pistetty kuntoon. Niiden putsaamiseen Kovács käytti vanhat papinpaitansa.
Árpád Kovács on Radio Suomen Sunnuntaivieraana 19.3. Ohjelma alkaa kello 15.03.