19-vuotias helsinkiläinen mies kuoli lauantaina aamuyöllä joukkotappelussa Kotkan Karhuvuoressa.
Rikoskomisario Ari Järveläisen mukaan erimielisyydet olivat todennäköisesti saaneet alkunsa ravintolasssa. Joukkotappelu oli saanut alkunsa ravintolan pihassa ja siirtynyt siitä ravintolaa lähellä olleen terveysaseman pihaan. Poliisi oli eilen lauantaina eristänyt terveysaseman.
– Tappelun syyt ovat vielä epäselvät. Meillä on viitteitä siitä, että kaksi erimielistä seuruetta ovat olleet osallisina, sanoo Järveläinen.
Poliisin mukaan näyttää todennäköiseltä, että 19-vuotias mies kuoli tappelussa teräaseesta saamaansa iskuun. Tapauksesta on otettu kiinni 35-vuotias kotkalainen mies, jota epäillään taposta.
Poliisin mukaan tappeluun epäillään osallistuneen 12 miestä.