Mikkelin Jukurit on SM-liigan tuorein tulokas, joka nousi parrasvalohin kaudeksi 2016-2017. Viisi kautta sarjan pienimmällä budjetilla operoiva joukkue kamppaili häntäpään sijoista.
– Joka kauden jälkeen piti käydä vetämässä uusi maali pukukopin seinään, että saadaan tappion tuoksu pois, Jukureiden suurin omistaja ja hallituksen puheenjohtaja Heikki Viitikko sanoo.
– Ei sentään ehkä aivan tuoksu, mutta tietynlainen tappion pelko oli syntynyt meidän organisaatioon.
Vuosi sitten Jukurit teki yllättävän liikkeen palkkaamalla päävalmentajan Pohjois-Amerikasta. Pelaajana huiman uran tehnyt Olli Jokinen siirtyi ensimmäiseen päätoimiseen valmentajapestiinsä Mikkeliin.
Jokisen taitoja epäiltiin ja Jukureita veikattiin liigan häntäpäähän. Alkukankeuden jälkeen Jokinen johdatti joukkonsa runkosarjan kakkoseksi Tapparan vanavedessä. Arvostelijat ja epäilijät saivat syödä sanansa.
– Ei minulla ole mitään tarvetta näyttää pitkää nenää. Kommentaattorit tekevät omaa työtään, minä omaani, Olli Jokinen kommentoi.
Yritysmaailmassa uusia tapoja arvostetaan
Jokisen palkannut Viitikko myöntää olevansa tyytyväinen, joskaan ei yllättynyt Jokisen menestyksestä.
– Minusta tuntu, että jääkiekossa ja urheilussa ehkä yleisemminkin jos joku tekee asioita uudella tavalla niin sitä kummastellaan, ehkä meidän tapauksessa jopa maalitettiinkin. Bisnesmaailmassa on päinvastoin. Jos joku menestyy uudella tavalla, kaikki kiinnnostuvat välittömästi, yritysmaailmassa omaisuuden luonut Viitikko sanoo.
Jukureiden kausi päättyi kirvelevään tappioon KooKoolle ennen mitalipelejä, mutta sen karvas maku sulateltu viikossa.
– Tärkeintä oli kuitenkin palauttaa urheilullinen uskottavuus, jota jo oli epäiltykin.
Toinen iso asia Jukureille on talous, joka neljän kotona pelatun pudotuspelin ja valtion korona-avustuksen ansiosta on nousemassa lähelle nollatulosta.
Lisää hyviä uutisia Jukureiden toimistoon on sadellut kauden päättymisen jälkeen.
Kaksi Jukureiden omaa kasvattia, Pelicansissa päättyneen kauden pelanneet Mikko Kokkonen ja Henri Nikkanen tekivät NHL-sopimuksen. Samaan joukkoon liittyi edelliskaudet Mikkelissä pelannut Axel Rindell, joka siirtyi kesken kauden vuokrasopimuksella Kärppiin.
NHL maksaa sopimuksen perusteella eurooppalaispelaajista siirtokorvausta, joka jakautuu neljän edelliskauden seuran kesken.
– En ole tarkkaan vielä laskenut, mutta nopealla päässälaskulla summa on kuusinumeroinen ja ensimmäinen numero on nelonen, Viitikko sanoo.

Mestareiden liigaan kotikentältä
Euroja Mikkelissä tarvitaan, sillä tavoittena on vakiinnuttaa paikka liigan pudotuspelijoukkueena. Siihen on tarkoitus nuotittaa selvät sävelet kevään aikana.
– Pienen budjetin seurana emme voi menestyä tekemällä asioita muiden tavalla. Puramme tämän kauden tekemiset tarkasti ja rakennamme sapluunan, jolla satunnaiset heikommat kaudet ehkäistäisiin.
Tulevalla kaudella Jukurit pelaa liigan lisäksi myös eurooppalaisjoukkueiden Mestareiden liigaa (CHL). Edessä on kolme ottelua vieraissa ja saman verran kotona.
Yksi kauden erikoisuuksista tuleekin liittymään vieraspelimatkohin, jotka on tarkoitus lentää Mikkelin kentältä yhdessä kannattajien kanssa.
– Käyn parhaillaan neuvotteluja Finnairin kanssa. Heilllä on vapaata kapasiteettia koronan jäljiltä. Pelaajat etuosaan ja kannattajat taakse. Tai ehkä niin päin, että fanit bisnesluokkaan ja joukkue turistiosastolle, Viitikko kaavailee.
Mikkelin lentokenttä on ollut toistakymmentä vuotta vähällä käytöllä, vailla säännöllistä matkustajaliikennettä, joten Finnarin koneen ilmestyminen olisi melko harvinainen tapaus.

Jukureiden joukkueesta lähes 80 prosenttia jatkaa seurassa tulevalla kaudella. Osa kärkipelaajista lähtee ulkomaille, mutta tulijoista odotetaan selvästi vahvistusta.
– Pelimiehiä niin sanotusti tulee. On tiedostettu, missä meillä on vajaata ja paikattu niitä rakoja hyvillä pelaajilla. Kaikki tulijat tulevat niinsanotusti tulosyksikköön. He pystyvät operoimaan paineen alla ja tietävät mitä voittaminen vaatii. Heillä on luovuutta ja taitoa vaikka muille jakaa, Olli Jokinen hahmottelee.
Voit keskustella aiheesta 12.4. klo 23.00 saakka.