Pohjoisnavan alue jopa 20 astetta normaalia lämpimämpi
Pohjoisen napa-alueen lämpötilat ovat viime päivinä järkyttäneet ilmastotutkijoita. Sekä ilman että veden lämpötilat ovat erittäin korkealla. Pohjoisnavan seudulla on yleensä tähän aikaan vuodesta 25...
View ArticleMigreenilääke loppui apteekeista – vastaavaa tuotetta ei ole: "Ihmiset ovat...
Mistä on kyse?Migreenikohtauksiin käytettävä Imigran-nenäsuihke on loppunut apteekeistaSuihkeen toimituskatkos on kestänyt jo puoli vuottaOsa potilaista ei pysty käyttämään lääkettä tablettina...
View Article43 viraston johtajille moitteita VTV:ltä: esteellisenä tehtyjä päätöksiä,...
Ketkä tarkastettiin?Valtiontalouden tarkastusvirasto, VTV, teki tarkastuksen 1.11.2014 – 31.7.2015. Yhteenvetoraportti julkaistiin toukokuussa 2016.Yle kävi läpi kaikki tarkastuksiin liittyvät julkiset...
View ArticleKahden 5-luokkalaisen pojan matka Ivalojoen jäällä aiheutti suuren...
Jäällä olleet pojat yrittivät piiloutua, kun apu tuli paikalle. Lapin pelastuslaitoksen Inarin palopäällikkö Jukka Harmanen kertoo, että jos pojat olisivat piiloutuneet niin hyvin, ettei heitä olisi...
View ArticleMaailman korkein vesiliukumäki tuhotaan lapsen kuoltua
Maailman korkein vesiliukumäki puretaan Yhdysvalloissa. Kesäkuussa liukumäessä surmansa saaneen lapsen onnettomuustutkinta on päättymäisillään, minkä jälkeen vesipuisto aikoo pyytää oikeuden lupaa...
View ArticleViimeisin havainto huoltamolta – kadonnut mies tapasi autolla liikkuneen...
Pyhäjoelta on kadoksissa 43-vuotias Janne Petteri Sandroos. Häneen ei ole ole saatu yhteyttä perjantain 18.11.2016 jälkeen. Oulun poliisin mukaan viimeisin havainto Sandroosista on Pyhäjoella entisen...
View ArticleHerätys: Finlandia-palkinnot julkistetaan ja autokoulua halutaan...
Costa Ricaan hätätila hirmumyrskyn takia Costa Rica julisti kansallisen hätätilan tuntia ennen hurrikaani Oton tuloa maan rannikolle. Sekä Costa Ricassa että Nicaraguassa on myös annettu...
View ArticleYrittäjä, suhtaudu verovelkarekisterin tietoihin nyt epäilyksellä – puhtaat...
Kansalaisen täytyy voida luottaa viranomaisten tietoihin. Verohallinnon verovelkarekisterin loppuvuodesta antamiin tietoihin kannattaa kuitenkin suhtautua epäilyksellä. Osalla puhtaat paperit saaneista...
View ArticleOsaatko osoittaa kiitollisuutta? Näillä kolmella vinkillä onnistut
Alkutalven pimeydessä ja flunssakauden jyllätessä tulee helpommin mieleen valittaa kuin olla kiitollinen. Kiitollisuuden osoittaminen kannattaisi, koska tutkimusten mukaan se lisää omaa hyvinvointia....
View ArticleOmasta tahdostaan yksin, muttei yksinäinen – "En oikeastaan kaipaa ihmisseuraa"
Mistä on kyse?Miia-Sofia Lukkari saattoi olla useita viikkoja omissa oloissaan, kun hän oli työttömänä. Hän ei kaipaa seuraa tai väkijoukkoja.Hiljaisten ja omissa oloissaan viihtyvien tarpeet tulisi...
View ArticleÄänekosken loinen ei ole ameeba – "Se ei ole tappaja, eikä aiheuta vakavia...
Infektioylilääkäri Maija Rummukainen Keski-Suomen keskussairaalasta sanoo, ettei Äänekoskella ihmisiltä löydettyä alkueläintä voi nimittää ameebaksi. – Dientamoeba fragilis -alkueläin kuuluu...
View ArticleTuulivoimalle lisää tukieuroja, mutta myös rajoituksia – Tässä hallituksen...
Mikä on ilmasto- ja energiastrategia?ilmasto- ja energiastrategiassa hallitus linjaa tavoitteet ja keinot, joilla Suomi hoitaa EU:n ilmastopolitiikan ja Pariisin ilmastosopimuksen velvoitteetliikenteen...
View ArticleÄänekosken vesikriisi: kaikki alkoi vääränlaisesta kaivosta – ja niitä voi...
Äänekosken Energia on selvittänyt Äänekosken eteläisiä Parantalan ja Honkolan aluieita vaivanneen vesikriisin syntysyyt. – Perussyy on valtion vesihuoltotyönä tehty kaivo, joka on aikanaan väärin...
View ArticleTrump valitsi ensimmäiset naiset hallintoonsa – Nikki Haley YK-lähettilääksi...
Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ilmoitti keskiviikkona, että hän on valinnut kaksi republikaanipuolueeseen kuuluvaa naista hallintoonsa. Etelä-Carolinan kuvernööristä Nikki Haleysta on...
View ArticleVanhanen vastasi kritiikkiin aamu-tv:ssä: Ulkoasiainvaliokunnan mietintö...
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta julkisti arvionsa hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta tiistaina. Ulkoasiainvaliokunta on saanut kritiikkiä, että se olisi pehmennellyt Suomen...
View ArticleUseissa johtajien ravintolalaskuissa puutteita – miten kulut liittyvät töihin?
Ketkä tarkastettiin?Valtiontalouden tarkastusvirasto, VTV, teki tarkastuksen 1.11.2014 – 31.7.2015. Yhteenvetoraportti julkaistiin toukokuussa 2016.Yle kävi läpi kaikki tarkastuksiin liittyvät julkiset...
View ArticleDN: Ruotsin merivoimat lähellä ampua alas tuntemattoman ilma-aluksen
Kauko-ohjattavat lennokit ovat häirinneet Ruotsin merivoimien suurta sotaharjoitusta, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter. Lehden tietojen mukaan yksi tai useampi lennokki seurasi sotaharjoitusta jopa...
View ArticleTutkijat: Joulupukilla huijaaminen on lapselle haitaksi
Vanhempi, älä valehtele lapsillesi joulupukista, kehottavat tutkijat Britanniasta ja Australiasta: saatat valheella jopa vaarantaa suhteen lapsiisi. Psykologian ja sosiologian asiantuntijat, professori...
View ArticleKyseenalaisia kauppamiehiä liikkeellä – älä osta kallista hormin korjausta...
Kunnostusfirmojen edustajat ovat lähestyneet lukuisia omakotitalojen asukkaita ympäri Pohjois-Karjalaa ja tarjonneet ilmaista savuhormien tarkastusta. Virallistyylistä savun poistokanavien arviointia...
View ArticleEnsi viikolla 2,3 miljardin euron edestä veronpalautuksia – toisille mätkyjä...
Veronpalautukset maksetaan pankkitileille ensi viikon tiistaina, Verohallinto tiedottaa. Vuodelta 2015 veronpalautuksia saa noin 3,4 miljoonaa henkilöä yhteensä lähes 2,3 miljardin verran....
View Article