Slipknotin perustajiin kuulunut rumpali Joey Jordison on kuollut
Yhdysvaltalaisen Slipknot-yhtyeen perustajajäsen Joey Jordison on kuollut 46-vuotiaana. Häntä pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä metallirumpaleista. Jordisonin perhe kertoo tiedotteessaan,...
View ArticleBensiinin hinta kipuaa ylöspäin – yhdellä asemalla hinta on jo lähellä kahta...
Bensiinin hinta on kavunnut kesän aikana jyrkästi ylöspäin. 95E10-laadun keskihinta on noussut 1,60 euron tasolta 1,70 euroon litralta. Korkeimmat hinnat olivat tiistaina Polttoaine.netin mukaan noin...
View ArticleYhden rokotuksen saaneiden osuus tartunnoista kasvaa – rokote suojaa...
Ensimmäisen rokoteannoksen saaneiden joukossa on todettu merkittävä määrä koronatartuntoja, sanoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen Radio Suomen...
View ArticleKuiva hellekausi päättyi ja rankkasateet saapuivat etelään: Katso...
Ylen meterologi Seija Paasosen mukaan paikalliset tulvat ovat kaupunkialueilla mahdollisia, mikäli rankkasadetta tulee yli 20 millimetriä tunnissa.
View ArticleSähköpotkulautojen käyttöehtojen muutos sai ison joukon ihmisiä ottamaan...
Kilpailu- ja kuluttajaviraston kuluttajaneuvontaan on tehty heinäkuussa runsaasti ilmoituksia suosittujen Voi-sähköpotkulautojen markkinoinnista. Kuluttajaneuvonnan johtavan asiantuntijan Mikko...
View ArticleKotkasta löytynyt mysteerivene ei ehkä olekaan yksittäistapaus – poliisi:...
Kotkasta toissa viikolla löydetyn, salaperäisesti Suomeen saapuneen ruotsalaisveneen poliisitutkinta on saanut jo hieman tuulta alleen. Vene löydettiin Kotkan Kantasatamasta paikalta, joka oli varattu...
View ArticleLänsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee kokoontumisrajoituksia...
Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee kokoontumisrajoituspäätöstä Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueelle. Päätöksesta tiedotetaan lähiaikoina. Nopeasti huonontunut pandemiatilanne on...
View ArticleTurun kulttuuripääkaupunkivuoden kunniaksi maalattu Harvest-muraali Turun...
Turussa osoitteessa Eerikinkatu 7 sijaitseva Harvest eli Sadonkorjuu-niminen muraali maalataan peittoon. Muraalia maalattiin valkoisella värillä keskiviikkona, mutta työt on keskeytetty sateen vuoksi....
View ArticleMahdollisia korona-altistumisia Uudessakaupungissa: Karjurock-festivaaleilla,...
Uusikaupunki varoittaa mahdollisista korona-altistumisista kolmessa eri paikassa. Kaupungin mukaan koronalle on voinut altistua viime viikon torstaina ja perjantaina Uudenkaupungin Lokalahdella...
View ArticleKiina: Talibanilla on merkittävä rooli Afganistanin jälleenrakentamisessa
Kiinan mukaan äärijärjestö Talibanilla on merkittävä rooli Afganistanin sodan lopettamisessa ja maan jälleenrakentamisessa. Kiinan ulkoministeriö kertoi asiasta keskiviikkona maassa vieraileville...
View ArticleTampere peruu suuren ratikkajuhlan huonontuneen koronatilanteen takia –...
Tampereen Ratikan liikennöinti alkaa maanantaina 9. elokuuta. Liikennöinnin aloittamista oli tarkoitus viettää kansanjuhlana edellisenä päivänä 8. elokuuta, mutta koronatilanteen vuoksi yleisötapahtuma...
View ArticleKymenlaakso vaarassa joutua koronaepidemian leviämisvaiheeseen,...
Kymenlaakson tartuntatilanne on kääntynyt jälleen huonompaan suuntaan. Alueellinen koronakoordinaatioryhmä päätti tänään keskiviikkona kokouksessaan, että maakunta jatkaa kiihtymisvaiheessa. Asiaa...
View ArticleJalkapallolegendan lapsuuden kenttä on päästetty kasvamaan korkeaa heinää –...
Voikkaan pallokenttä Kouvolassa kasvaa korkeaa heinää. Jalkapalloa siinä ei ole tänä kesänä voinut pelata. Näky herätti myös Voikkaalta kotoisin olevan jalkapallovalmentajan ja entisen jalkapalloilijan...
View ArticleYötön yö päättyy myös Suomen pohjoisimmassa kylässä: Suvi Järvensivu nauttii...
Valoisat yöt, valoisat päivät. Tällainen on kesä Saamenmaalla, muttei sekään kestä ikuisesti. Yötön yö loppuu Nuorgamissa 29. päivä heinäkuuta klo 0.32. Suvi Järvensivu on tullut kesälomalle Utsjoelle...
View ArticleSankarikaksikko on nostanut vaarallisia tukkeja vedestä koko kesän – oikeasti...
Sotkamolaiset Aatu Vuorinen, 15,ja Eemil Härkönen, 21, hyppäävät Vuorisen kotilaiturilta Pirttijärveen. He metsästävät uppotukkeja. Ne ovat luultavasti peruja uiton ajalta. Uitto oli tapa siirtää...
View ArticleAluehallintovirasto laajentaa koronarajoituksia koko Varsinais-Suomeen
Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt laajentaa koronarajoituksia koko maakuntaan. Aikaisemmin rajoitukset olivat voimassa vain Turussa, Kaarinassa, Raisiossa, Salossa ja Paraisilla....
View ArticleKoronapassi jakaa mielipiteitä: Tapahtuma-alan mielestä toisi...
Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) mukaan rajoituksesta rajoitukseen, sulusta sulkuun meneminen on kestämätön tilanne pitkän päälle. Nyt pitää hakea pysyvämpää ratkaisua, joka toisi vakautta...
View ArticleKokoomus puhui kotouttamislinjauksissaan "kantasuomalaisista"– nyt...
Kokoomuksen eduskuntaryhmä esitti viime viikolla muutoksia maahanmuutto- ja kotouttamispolitiikkaan. Puolueen perjantaisessa linjauksia koskevassa tiedotteessa todetaan seuraavaa: "eriytetään...
View ArticleKaksi ihmistä kuoli ulosajossa Kuhmoisissa
Poliisi kertoo, että kaksi ihmistä on kuollut ulosajossa tiellä 24 eli vanhalla nelostiellä Kuhmoisissa. Henkilöauto ajautui ulos tieltä ja päätyi katolleen ojaan kello 13 jälkeen keskiviikkona....
View ArticleKalajoen maastopalo riistäytynyt jälleen käsistä – hälytetty apua useilta...
Maanantaina alkanut maastopalo Kalajoella on riistäytynyt jälleen käsistä. Jokilaaksojen pelastuslaitoksen päivystävä palomestari Pekka Räty kertoo tulipalon edenneen latvapalona kahteen eri suuntaan....
View Article