Kaikki kaunis on edessäpäin. Ajatus välähtää mieleen yhtäkkiä. Sara Kinnunen seisoo polun päässä Kilpisjärvellä käsivarressa. Lokakuu on riisunut värit tunturista. Halti nousee harmaana edessä, maisema sulaa taivaaseen.

Kinnunen nostaa rinkan selkään. Ensimmäinen askel. Sitten toinen ja kolmas. Tunturituuli käy kasvoihin, vihmoo vettä. Rytmi löytyy vähitellen. Viikon kuluttua kiire tippuu hartioilta. Kahdeksannen päivän kohdalla vastaan tulee yksi ihminen. Ja tämä on vasta alku.

“Huomista päivää olen tässä kartalla ihmetellyt. Että minnekä sitä menisi. Että olisi mukava päivämatka. Ei kiire tai ahneus. Muttei laiskuus ja tylsyyskään.” (Ote Sara Kinnusen päiväkirjasta)

136 yötä ulkona

Kun joensuulaisen Sara Kinnusen 30-vuotispäivä lähestyi, hän halusi kunnon tauon kätilön töistä sairaalassa. Työuraa oli takana viisi vuotta. Potilastyö oli ihanaa, mutta muuten työ vei liikaa.

– Mietin, olenko enää muuta kuin kätilö-Sara. Halusin selvittää sen, Kinnunen sanoo.

Hän järjesti itselleen vuoden virkavapaata ja pakkasi rinkan, mutta ei suunnannut reppureissulle Aasiaan tai maailmanympärysmatkalle, kuten monet kolmekymppiset. Kinnunen asetti irtiotolleen kaksi tavoitetta. Nähdä vuodenkierto Lapin erämaissa. Elää luonnossa, mieluiten yksin.

Toiveet täyttyivät.

Vuoden aikana Kinnunen viettää 136 vuorokautta yöretkillä, ja siihen päiväreissut päälle. Talvikuukausiksi hän vuokraa pienen lomahuoneiston Kiilopäältä. Kinnunen hiihtää tunturissa paria pyrypäivää lukuun ottamatta joka päivä. Lisäksi hän tekee vähintään kerran kuukaudessa viikon tai kahden mittaisen hiihtovaelluksen teltta ja muut varusteet vetoahkiossa.

“Mieli luovuttaa eikä missään ole mitään järkeä. Sitten taas hetken päästä pysähtyy ihmettelemään hiljaisuutta ja kauneutta ja on onnen kukkuloilla. Mitään en antaisi pois, vaikka välillä tuntuu, että voisi sitä helpommallakin päästä, päästää itsensä. Sääkin vaihtelee. -35 -> -1. Nyt on taas hyvä olla.”

Syyskesä kuluu kokonaan teltassa. Kinnunen vaeltaa kymmenen viikkoa Itä-Lapissa kaukana merkatuilta vaellusreiteiltä. Kahden viikon välein hän suunnistaa ihmisten ilmoille täydentämään ruokavarastoja.

Näissä retkissä ei ole Kinnusen mielestä mitään ihmeellistä.

– Ei ulkona elämiseen tai retkeilyyn tarvita eräoppaan koulutusta tai ammattivaeltajan varusteita. Ihan tällainen tavallinen poluntallaaja pystyy kyllä siihen.

Makuupussi peittyy paksuun kuuraan

Maaliskuun iltapäivä Paistunturin erämaassa taittuu siniseen hämärään. Sara Kinnunen istuu ahkion päällä ja lopettelee termospulloon säilöttyä lounasta. Valkeus on loputon.

Yhtäkkiä Kinnuselta häviää kuulo. Menivätkö korvat lukkoon, hän ihmettelee. Asiaa on pakko testata puhumalla ääneen yksikseen. Ei kuulo olekaan hävinnyt. Ympärillä vain on niin suuri hiljaisuus, että se tuntuu kuuroudelta. Tunturi nukkuu.

Kinnunen haluaa reissuillaan oppia telttailemaan talvella ja sen hän oppii. Kaamoksen aikaan tuntuu kuin hiihtäisi monen tunnin mittaisessa auringonlaskussa. Valo kajastaa taivaanrannan takaa. Päivä on lyhyt. Jos sitä haluaa jatkaa, pitää suunnistaa otsalampun valossa.

Talvi haastaa. Kun hanki upottaa nivusiin saakka ja ahkio tarttuu puunkäkkyröihin, on viisi kilometriä jo kunnon päivämatka. Iltaisin teltassa Kinnunen lukee, kirjoittaa päiväkirjaa tai neuloo otsalampun valossa. Kylmimpänä telttayönä pakkasta on 28 astetta. Kylmä ei tule, mutta aamulla makuupussi on peittynyt paksuun kuuraan.

Luirojärvellä Urho Kekkosen kansallispuistossa pakkanen kiristyy 37 asteeseen. Kinnunen ei aluksi tajua sitä, mutta ihmettelee, miksi varpaat jäätyvät autiotuvan saunan alalauteilla. Pikkuhiljaa hän oppii: pakkasella valo muuttuu. Tunturissa puut alkavat paukkua. Hanki narisee eri tavalla.

“Kaunis, liikuttava päivä. Kun yksin on hiljaisuuden keskellä. Miljardi tähteä taivaalla. Onni. On vain tämä hetki tässä.”

Pitkällä kaamosvaelluksella Pallaksella vastaan tulee yksi ihminen, samoin toisella retkellä Urho Kekkosen kansallispuistossa. Täydellistä, Kinnunen ajattelee.

Hän viihtyy omissa oloissaan myös silloin, kun majailee Kiilopään asunnolla. Kinnuselle riittää ihmiskontaktiksi, että laduilla hiihtäessään hän moikkaa vastaantulijoita ja vaihtaa muutaman sanan myyjän kanssa käydessään ruokakaupassa parin viikon välein.

Läheisiin hän pitää yhteyttä puhelimitse tarpeen mukaan ja päivittää silloin tällöin kuulumisiaan blogiin. Kinnunen on yksin, mutta ei yksinäinen.

Suurperheen tyttö pakeni metsään

Keväthangilla Kevon kanjonissa maailma on auki. Sininen taivas kaartuu korkealle ja katse yltää kilometrien päähän. Yöllä pakastaa. Sara Kinnunen astuu ulos laavusta ja näkee kirkkaammat ja kauniimmat revontulet kuin koskaan aikaisemmin. Aamulla koivujen käkkyräiset oksat ovat kuin timantteja täynnä. Itkettää. Sukulaistyttö rakastaisi tätä, valoa ja kirkkautta, prinsessatimantteja oksilla, Kinnunen ajattelee.

"Sulamattomat jääkiteet valuivat teltan kangasta pitkin. Pomppasin ylös katsomaan, josko kuura olisi vielä maassa. Paikoitellen oli. Jokilaakso sumupilven peitossa. Aurinko paistoi. Kaunista. Niin kaunista. Teltta tietysti kastunut. Kamppeet kuivumaan ja aamupalalle."

Retkillä arki typistyy olennaiseen: liike, lepo ja ruokailu. Ajatukset tulevat ja menevät, mutta niihin ei jää samalla tavalla kiinni kuin aikataulutetussa elämässä. Tunteet vahvistuvat, samoin aistit. Hämähäkinseitin täydellisyys liikuttaa kyyneliin.

– Kun nostan rinkan selkään, tekee mieli sulkea suu. Haluan, että luonto puhuu, en minä, Sara Kinnunen sanoo.

Sen puheen kuulee parhaiten yksin. Niin kauan kuin Kinnunen muistaa, luonto on ollut hänelle rauhan ja nautinnon paikka. Yhdeksänlapsisen perheen keskimmäisenä kasvanut Kinnunen livahti usein kotona Outokummussa talon takametsään. Kun omaa huonetta ei ollut, metsässä sai olla välillä yksin. Perhe, suku ja ystävät ovat Kinnuselle tärkeitä ja hän nauttii sosiaalisesta työstä, mutta tuntuu, että minä katoaa, jos ei saa olla yksin.

Keväällä kesken vaellusvuoden Kinnusen ukki sairastuu. Kunto heikkenee nopeasti. Touko- ja kesäkuussa Kinnunen saattohoitaa ukkiaan perheen kanssa kotona Outokummussa. Päässä soivat laulut, joita Ukki lauloi, kun Sara oli lapsi. Lähtö on rauhallinen.

Kuinka virran yli pääsee?

Isojen ajatusten keskellä Kinnunen valmistautuu loppukesään ja syksyyn. Hän kuivaa kilotolkulla kasviksia, lihaa ja pataruokia, hankkii ruuat kolmen kuukauden tarpeiksi. Kinnunen tuijottelee karttoja, suunnittelee reittejä ja googlailee vinkkejä, mistä kohti erämaajoet on turvallista ylittää.

Hyvissä ajoin ennen lähtöä hän pakkaa neljä suurta täydennyslaatikkoa. Niihin tulee ruokaa, retkikeittimen kaasua, vessapaperia, tulitikkuja, kengännauhat, romaani ja tyhjä päiväkirja, saippuaa ja lääkkeitä. Laatikoiden päälle hän kirjoittaa osoitteet valmiiksi. Perhe lähettäisi laatikot Matkahuollon kautta Lapin kyliin sitten, kun Kinnunen niin pyytäisi.

Kerralla rinkkaan mahtuu noin kahden viikon tarpeet. Silloin painoa kertyy 23–25 kiloa. Ensimmäisinä kilometreinä se tuntuu, sen jälkeen ei juurikaan.

Kun Kinnunen suunnitteli vapaavuotta, moni kysyi, aikooko hän ulkomaille, kuhiseviin kaupunkeihin tai aurinkorannoille. Retkeilijöiden keskustelupalstalla netissä puolestaan ihmeteltiin, miksi jäädä Suomeen, kun Norjassa tai Ruotsissa maisemat ovat paljon jylhemmät.

Kinnuselle valinta oli selvä. Hän halusi tutustua nimen omaan Suomeen. Kaupunkilomia oli tullut kokeiltua, se ei kiinnostanut. Luonto veti puoleensa, mutta ei extreme-seikkailu, varustekilpailu tai kropan kestokyvyn äärimmilleen venyttäminen. Kiinnosti ajaton aika, rauha ja hiljaisuus.

Pizza kuukausien päässä

Sydänkesällä Sara Kinnusta jännittää. Vaikka hän on kohtuullisen kokenut retkeilijä, kymmenen viikon yhtämittainen vaellus mietityttää. Kestävätkö jalat, entä pää? Miltä tuntuu, kun vaellus vain jatkuu ja jatkuu? Riittääkö luonnossa ihmeteltävää ja elämyksiä?

Heinäkuussa Urho Kekkosen kansallispuistossa hiki virtaa. Aurinko paistaa yötä päivää ja teltan kuumuus herättää kulkijan aamuyöstä. Helle haastaa.

Yhtenä päivänä Paistunturilla rinteen takaa nousee tumma rintama. Kinnunen tuntee jo pilvet, tämä sataa. Hän käpertyy kivenkoloon avaruuspeitteen alle ja kuuntelee siellä ropinaa. Kuin lapsena majassa. Illalla nousee uusi pilvi, suurempi. Kinnunen pitää rankkasadetta teltassa ja miettii, viitsiikö enää lähteä ulos. Kun sade taukoaa, hän kävelee purolle ja katsoo taakseen. Tunturia ympäröi kirkas sateenkaari. Retkipaikka lepää sen sylissä.

“Täällä sitä istutaan Haukkapään rinteellä, teltta edessä, vaatepuu takana, oikealla kohoaa Hammastunturi, edessä siintää suota ja järviä, niiden takana tuntureita. Kapustarinta viheltelee, itikat inisee (niitäkö ei muka ole?), poro kopsuttelee vasemmalla. Haukkapään rinteessä vatsa täynnä ruokaa. Aurinko lataa puhelinta. Olisi aika käydä levolle. On niin kaunista, ettei vielä malta.”

Kuluu viikko, toinen, kolmas ja neljäs. Kinnunen ei enää muista olevansa yksin. Ajatukset lipuvat mieleen ja sieltä pois kuin pilvet. Joskus hän nukahtaa tunniksi mättäälle, unohtuu istumaan pitkäksi toviksi. Kilometrejä hän ei laske, ettei niitä ahnehtisi. Kelloa ei kaipaa.

Olo on yleensä onnellinen. Kinnunen on oppinut, että jos tympäisee tai maisemat alkavat näyttää huonolta, kannattaa istua alas ja syödä jotakin. Sitten mieli kirkastuu. Reissussa rutiinit eivät uuvuta samalla tavalla kuin kotona: aamusta toiseen puuro, kahvi ja keksi maistuvat yhtä hyvältä. Pizzasta hän haaveilee, kun lähestyy Saariselkää, mutta ostaa sen vasta reissun jälkeen puolitoista kuukautta myöhemmin.

Tietoisuuden toisella puolella tapahtuu jotakin. Se purkautuu iltaisin päiväkirjaan: ukin elämä ja kuolema, oma elämä. Tulee tunne, että asiat tulevat käsitellyiksi.

“Suota. Kuivempaa, hyvin ylitettävää suota. Märkää, juosten ylitettävää suota. Todella märkää suota, jota ylittäessä jännitti. Vuolaana virtaavan joen ylitys. Pilveä ja tuulta. Mustikoita ja lakkoja Lyhyt patikkamatka katoilevaa polkua pitkin.”

Kolmas kulkija tunturissa

Pelkoja ei ole eikä juuri vaarojakaan. Kinnunen säästyy tapaturmilta ja rasitusvammoilta. Hän on eksyä vain kerran. Suomen suurimmassa erämaassa Kaldoaivissa hän epäilee, että kompassi on mennyt rikki. Edessä näkyy silmänkantamattomiin suota, jota täplittävät vesilämpäreet. Maisemasta ei voi ottaa kiintopisteitä. Kinnunen päättää luottaa enemmän kompassiin kuin suuntavaistoonsa ja saa pian itsensä takaisin kartalle. Rinkassa kulkee mukana hätälähetin, jolla voi lähettää paikannus- ja apupyynnön viranomaisille. Sitä ei tarvita.

Silloin tällöin Kinnunen lähettää viestiä kotiin ja kuvan tai pari läheisille. Hengissä ollaan. Hyvin menee.

Syyskuun lopulla Kinnunen laskeutuu alas tunturilta Kaldoaivissa. Ympärillä aukeavat laajat suot, niiden keskellä kaksi järveä ja järvien välissä kaistaleella kota. Sinne Kinnunen menee yöksi ja näkee vieraskirjasta, että on kesän kolmas kulkija. Kaiken muun ajan tunturi, suo ja järvet ovat eläneet rikkumattomassa rauhassa.

Miten saatoin ajatella, että voiko tähän kyllästyä, Kinnunen pohtii. Seuraava ajatus on: pitääkö täältä tulla pois?

Reissun viimeiset päivät Kinnunen kulkee merkatuilla reiteillä, että tottuisi taas ihmisiin. Hän saa paluukyydin Ivaloon mukavilta retkeilijöiltä. Ensimmäisinä kertoina kaupassa oksettaa: mihin tätä kaikkea tavaraa oikeasti tarvitaan?

“Voin olla ylpeä itsestäni. Halusin. Haaveilin. Toteutin. Tein. Jaksoin. Nautin. Elin ja olin.”

Erakkoa ei saa unohtaa

Lokakuussa tänä syksynä Kinnunen palaa töihin kätilöksi Pohjois-Karjalan keskussairaalaan ja täyttää 30 vuotta. Kroppa on jumissa. Se ei millään meinaa tottua siihen, ettei saa liikkua 3–12 tuntia päivässä.

Kätilön työ tuntuu yhtä rakkaalta kuin aikaisemmin, mutta nyt Kinnunen ei aio kätilö-Saran antaa jyrätä kokonaan erakko-Saraa.

– Ajatus siitä, että minulla olisi työn lisäksi joku aikataulutettu harrastus, tuntuu kaukaiselta, hän sanoo.

Työviikon jälkeen perjantaina Kinnunen nostaa rinkan auton peräkonttiin ja ajaa Patvinsuolle Lieksaan. Laavu löytyy pimeästä ja märästä metsästä. Tehdään tulet. Taas hiljaisuus puhuu.

Murhan tehnyt poika kaataa maitoa kahviini. Kokaiinin maahantuoja ojentaa keksilautasta lähemmäs minua. Murtosarjan tehnyt nuorukainen kertoo viime yönä näkemästään unesta.

On aamu, ihan tavallinen päivä vankilassa. Myös nämä pojat ovat tavallisia. Samanlaisia, joiden viereen istumme kahvilassa tai bussissa. Heissä ei ole mikään muu pielessä kuin menneisyys.

He kirjoittavat parhaita tekstejä, joita olen aikoihin nähnyt.

Olen syksystä asti tehnyt vankien kanssa räppitekstejä. Aloitin vankilatyön, sillä halusin löytää uusia keinoja ratkaista lukutaito-ongelmia. Muurien sisältä uskoin löytäväni niitä yllin kyllin. Totta onkin, että vangit eivät ole tottuneita kirjoittajia. Lukeminen tuottaa myös useimmille vaikeuksia. Sen sijaan he kirjoittavat parhaita tekstejä, joita olen aikoihin nähnyt. Tämä kuvio on tuttu koululaistenkin maailmasta: meiltä puuttuu keinoja tunnistaa huonosti pärjäävien poikien osaamista.

Monet näistä tarinoista ovat niin kipeitä, että niitä on vaikea kuulla.

Moni nuorista vangeista miettii hetkeä, jolloin asiat menivät lopullisesti pieleen. Yksikään pikkulapsi ei ole rikollinen, pahuus astuu elämään myöhemmin. Viattomuuden ajan päättyminen askarruttaa heitä. Moni vangeista osaa kertoa tarkan hetken, jolloin se tapahtui. Käännekohta on usein tapahtunut noin kymmenen vuoden iässä. Se voi olla päivä, jolloin he päätyivät sijoitettavaksi. Se voi olla yö, jolloin vanhempien päihteet ja väkivalta pakottivat heidät ottamaan aikuisen paikan perheessä. Joskus se on väärä kaveripiiri, mutta tulos on aina sama: ihminen turmeltuu.

Monet näistä tarinoista ovat niin kipeitä, että niitä on vaikea kuulla. Suurella osalla vankilanuorista ei myöskään ole muurien ulkopuolella kunnollista tulevaisuutta. He ovat syrjäytyneitä ja epätoivoon asti ulkopuolisia. Rikollisten asema yhteiskunnassa on heikko.

Jos vanki alkaa ajatella, että hänellä ei ole mitään menetettävää, hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti.

Tämä ajattelu näkyy myös käytännössä. Hetki sitten MIT:n tutkimuksessa rikollisen elämän arvo osoittautui vähäisemmäksi kuin koiran. Elämänsä mokannut ei ansaitse läheskään kaikkien mielestä toista mahdollisuutta, vaikka emme edes tuntisi hänen taustojaan.

Tällainen ajattelu on yksinomaan vaarallista. Epätoivo on kriminaalihuollon suurin vihollinen. Jos vanki alkaa ajatella, että hänellä ei ole mitään menetettävää, hän alkaa käyttäytyä sen mukaisesti. Se tietää raaempaa väkivaltaa ja syvempää päihdekierrettä, pahuuden lisääntymistä.

Vangit auttavat meitä ymmärtämään paremmin huonon lukutaidon seurauksia. Pojat ja miehet, joiden kanssa kirjoitan tekstejä, ovat olemukseltaan ihan samanlaisia kuin yläkoulun ja toisen asteen huonosti koulussa pärjäävät oppilaat. Vankeja on tosin edellä mainittuja helpompi opettaa ja heidän tekstinsä ovat perustavampia. Heidän ajattelunsa on kokonaisvaltaisempaa, mutta he tarvitsevat apua oppimiseen ja tekstien työstämiseen.

Vankeinhoito on Suomessa korkeatasoista. Tällä hetkellä panostetaan lähityöhön, jossa vartijat osallistuvat vankien elämään. Se voi olla ruoanlaittoa tai liikuntaa. Pääasia on, että vangit ovat vuorovaikutuksessa henkilökuntaan.

Monilta vangeilta puuttuu suunta elämälle. Asiaa pahentaa laitostuminen ja muiden rikollisten huono seura. Vankiloissa tunnetaan käsite ”kuuluisat viisitoista minuuttia”. Se tarkoittaa aikaa, joka vangilta kuluu vapautumisesta takaisin muurien taakse.

Vapautunut vanki saattaa juoda pullon viinaa ja pahoinpidellä ensimmäisen vastaantulijan kadulla. Joku toinen saattaa varastaa käsidesiä useita pusseja ja jäädä siitä suoraan lähtiessään portilla kiinni. Vangista näkee usein jo päältä, kuinka kauan hän pärjää ulkomaailmassa. Jos parkkipaikalla on vastassa kaverijoukko pöllityllä autolla, voi sekuntikellon laittaa lähtiessä käyntiin.

Hyvin tehokkaaksi lääkkeeksi rikollisuuteen on paljastunut räppi.

Yksikään vanki ei halua rikoskierteeseen. Kaikilla heillä on suunnitelma elämänsä kuntoon saamiseksi. Moni ei kuitenkaan pysty katkaisemaan kierrettä ilman apua. Juuri tässä asiassa rikoksentorjunnan tehotyötä tekee Suomessa Kriminaalihuollon tukisäätiö, joka tarjoaa vangeille suunnan tutkintavankeudesta vapautumiseen asti. Hyvin tehokkaaksi lääkkeeksi rikollisuuteen on paljastunut räppi. Moni vanki kirjoittaa kunnianhimoista lyriikkaa.

Rikosten uusimisen katkaisemisessa hyvät tekstitaidot ovat avainasemassa. Ne auttavat paitsi yhteiskunnassa pärjäämiseen myös ennen kaikkea itsensä ymmärrettäväksi tekemiseen. Vankiloissa se on puhdas eloonjäämistaito.

Maailmanhistorian paras kirjailija Fjodor Dostojevski joutui nuorena miehenä vankileirille Siperiaan. Myöhemmin hän kirjoitti, että yhteiskunnan sivistyneisyyden voi mitata siitä, miten se kohtelee vankejaan. Tämä ajatus on yhä pohtimisen arvoinen.

Aleksis Salusjärvi

Kirjoittaja on päätoimittaja, kulttuuritoimittaja ja kriitikko, joka opettaa tekstitaitoja vankiloissa ja peruskoulun erityisopetuksessa.

Pajtim Statovcia jännittää. Hänen toinen romaaninsa Tiranan sydän (2016) ilmestyy ensi keväänä Yhdysvalloissa.

Viime vuonna esikoisromaani Kissani Jugoslavia (2014) sai New York Timesissa mairittelevan arvion, ja nyt kirjailijan pitäisi lunastaa paikkansa rapakon takana uudestaan.

Onko hän yhä se häikäisevä kirjailija, johon New York Timesin kriitikko hullaantui?

Miten monelle suomalaiskirjailijalle käy näin? Statovcille kävi. Hän oli 27-vuotias.

Kriitikot hurmanneen menestysromaanin päähenkilö on homoseksuaali, joka harrastaa kylmäksi jättäviä miessuhteita. Romaania lukiessa tuntee, miten ajamaton parta raapii toisen miehen ihoa.

Seksi on vain yksi elementti monimuotoisessa teoksessa, mutta Statovci kirjoittaa siitä suorasukaisesti.

Itsestään hän ei halua puhua sanaakaan. Se on ollut kirjailijan periaate alusta lähtien.

Statovci pitää kiinni ajatuksesta, että kirja on paljon kiinnostavampi asia kuin sen kirjoittanut kirjailija.

Ja mitä kerrottavaa hänellä olisi?

Statovci haluaa kirjoittaa kirjoja, lukea, syödä, juoda ja nukkua, ulkoilla ja pitää terveydestään huolta.

– Se kuulostaa tylsältä, Statovci toteaa.

Juhlintaa New Yorkissa

Palataan vielä kevääseen 2017.

Silloin Otavan kustannusjohtaja Minna Castrén, kaunokirjallisuuspäällikkö Antti Kasper ja Statovci istuivat italialaisessa ravintolassa New Yorkissa.

Tunnelma oli katossa Il Gattopardissa, ja suomalaiset ottivat toisistaan valokuvia.

He olivat koolla, koska Statovcin esikoiskirjan kritiikki oli putkahtanut ulos New York Timesissa.

Ja millainen kritiikki. Suomalaiskirjailijaa luonnehdittiin poikkeusyksilöksi, jonka ainutkertaisen esikoisteoksen hahmot pakenevat kaikenlaisia määrittelyjä.

Statovci ei ollut osannut odottaa mitään tällaista.

Hän oli muistuttanut itselleen, että Yhdysvalloissa julkaistaan kymmeniä tuhansia kirjoja joka vuosi.

Miten kukaan voisi kiinnostua suomalaisesta esikoiskirjailijasta, jota kukaan ei edes tunne Yhdysvalloissa? Ja jolla on juuret Kosovossa.

– Oletukseni olivat lähes olemattomat. Ajattelin etukäteen, että innostun joka ikisestä arviosta ja blogitekstistä. Mistä tahansa, mitä ikinä kirjasta seuraa, Statovci sanoo.

Ajatukset muuttuivat, kun suomalaiskirjailija sai kuulla, että New York Times julkaisee Kissani Jugoslavia -romaanista kritiikin.

Jännitys oli katossa. Statovcin piti odottaa elämänsä pisimmät kolme viikkoa ennen kuin arvostelu ilmestyi.

– En tiedä, mitä kirjoittajan itsetunnolleni olisi tapahtunut, jos sieltä olisi tullut tuomio.

Kissani Jugoslavia on ollut menestys myös Suomessa ja suosio jatkuu.

Romaanista tehty näytelmä saa piakkoin ensi-iltansa Kansallisteatterissa, ja liput revitään jo nyt käsistä.

“Sukupuoli ja seksuaalisuus ovat yksityisasioita”

Statovci kirjoittaa romaaninsa useimmiten kahviloissa. Se on hänen tapansa työskennellä.

Kirjoittamaan hän lähtee kotoaan usein aamiaisen jälkeen.

Hän tilaa kahvin ja alkaa lukea, jos kirjoittaminen ei kulje.

Statovcilla on aina kirjoja mukana. Hän rentoutuu lukemalla.

Kirjailija uskoo, että kirjoilla voi muuttaa maailmaa.

– Missä olisimme, jos emme olisi kehittäneet sellaisia käsitteitä kuin toiseus tai kulttuurinen omiminen? Statovci kysyy.

Tekeillä olevasta, järjestyksessä kolmannesta teoksestaan kirjailija ei vielä halua puhua mitään. Hän kiertelee aihetta, mutta toteaa, ettei hän pääse siinäkään eroon teemoista, joita on jo käsitellyt kahdessa ensimmäisessä teoksessaan.

Niitä ovat monikulttuurisuus, syrjintä, toiseus ja seksuaalisuus.

Kirjailijaa häiritsee suunnattomasti se, että yhteiskunta vaatii yksilöä määrittämään seksuaalisuutensa ja sukupuolensa.

Statovcin toisessa romaanissa Tiranan sydän päähenkilö on patologinen valehtelija, joka vaihtaa sukupuolta kuin vaatteita. Hän on milloin mies, milloin nainen.

– Kenelle se kuuluu, mitä itse ajattelet omasta sukupuolestasi tai seksuaalisuudestasi, Statovci sanoo.

Hän ei pidä siitä, että yhteiskunta tuottaa määreitä, joiden sisään ihmisiä sullotaan sukupuolen tai seksuaalisuuden perusteella.

Niillä saatetaan kirjailijan mukaan tehdä jopa väkivaltaa monille ihmisille.

Omasta identiteetistä seksuaalisena tai sukupuolisena olentona hän ei puhu sanaakaan.

Kaikki ajatukset identiteetistä ja sen moninaisuudesta ovat hänen kirjoissaan.

– Sukupuoli tai seksuaalisuus ovat yksityisiä asioita, ja jotkut eivät halua määritellä niitä lainkaan. Ymmärrän sen hyvin, Statovci toteaa.

“En ole maahanmuuttajakirjailija”

Statovci on albaani, joka muutti perheensä mukana Suomeen, kun Pajtim oli kaksivuotias. Jugoslaviasta hän ei muista mitään. Kosovon Podujevon pikkukaupungissa asunut perhe pakeni Suomeen vuonna 1992, kun tilanne alkoi kiristyä ja muuttua väkivaltaiseksi albaanien ja serbien välillä.

Perhe asettui turvapaikan saatuaan Porvooseen, jossa Pajtim kasvoi ja kävi koulunsa.

Lukion jälkeen kirjoja ahminut nuori mies harkitsi oikeustieteitä, mutta päätyi opiskelemaan kirjallisuutta Helsingin yliopistoon.

Paljon muuta Statovcin menneisyydestä ei tiedetä.

Hän on ja pysyy julkisuudessa kirjailijana, joka pitää yksityiselämänsä ja menneisyytensä omana tietonaan.

Statovcille on soviteltu maahanmuuttajakirjailijan viittaa, mutta hän karsastaa ajatusta.

Kirjailija muistuttaa, että hän on kasvanut ja käynyt koulut Suomessa. Suomen kieli on hänen toinen äidinkielensä.

– Moni kanonisoitu kirjailija on kirjoittanut teoksensa muualla kuin synnyinmaassaan, ja harvoja heistä pidetään maahanmuuttajakirjailijoina. Miksi näin tapahtuu minun kohdallani? Statovci kysyy.

Amerikkalaiskirjailija Ernest Hemingway on tästä hyvä esimerkki.

Maahanmuuttajakirjailijan leiman Statovci kokee syrjiväksi. Hänestä tuntuu, että se sulkee hänet oman yhteisön, eli suomalaisten ulkopuolelle.

Statovcin kirjojen Suomi-kuvaa on usein tarkasteltu ulkopuolisen kokemuksena. Se harmittaa häntä.

– En pysty mitenkään selittämään yhdellä kaunokirjallisella teoksella niin laajaa ja valtavaa asiaa kuin Suomi-kuva. En minä tiedä, millainen se on, Statovci sanoo.

Balkan vetää puoleensa

Statovcista julkaistiin loppukesästä jälleen kiinnostava uutinen.

Hän oli päässyt merkittävän, angloamerikkalaisen kirjallisuusagentin talliin, jossa ovat jo esimerkiksi Bob Dylan, Karl Ove Knausgård sekä viime keväänä kuollut Philip Roth.

Statovci on noussut englanninkielisen kustannusalan tietoisuuteen kuin raketti, ja Suomessa häntä markkinoidaan jo yhtenä kansainvälisesti menestyneimpänä kirjailijanamme.

Aikamoinen saavutus tekijälle, jonka esikoisteos julkaistiin suomeksi vasta neljä vuotta sitten.

– Uskallan väittää, että tämän kirjallisuusagentin kiinnostus johtuu englanninkielisen maailman vastaanotosta, Statovci sanoo.

Hän muistuttaa, että New Yorkissa ja Lontoossa toimiva agentuuri on valtava. Sen tallissa on 700–800 kirjailijaa. Mutta mitä sitten, Wylie-kirjallisuusagentuurin asiantuntijoita kuunnellaan.

Kirjailijaa he auttavat muun muassa teosten myynnissä, eli tekijänoikeuksien luovuttamiseen liittyvissä monimutkaisissa sopimusneuvotteluissa.

– Monille kirjailijoille, kuten minulle, nämä sopimustekstit ovat kuin yrittäisi opiskella hepreaksi kiinaa, Statovci hymyilee.

Itse hän jatkaa kuvitteellisia matkojaan Balkanille ja Suomeen.

Entinen Jugoslavia edustaa Statovcille tuttua ja tuntematonta aluetta, jonka historia ja tapakulttuuri vetävät kirjailijaa puoleensa sekä tarinankertojana että fyysisenä olentona.

Balkanin rikas kulttuuriperinne ja albaanien kansantarinat näkyvät ja kuuluvat Statovcin romaaneissa.

Hän puhuu Balkanin vaietusta ja verisestä lähimenneisyydestä, johon mahtuu sekä tragediaa että komediaa.

Alueen elämänmeno on kirjailijalle loputon inspiraation lähde.

Ennen kuin Statovci ryhtyi kirjailijaksi, hän rahoitti opintojaan osa-aikaisena myyjänä henkiläisessä ruokakaupassa. Missä? Sitä hän ei kerro.

Tuleva kirjailija mietti pitkään, allekirjoittaisiko kustannussopimuksen vai ei, vaikka hän oli lähettänyt esikoisteoksensa sen toivossa kustantajille.

Puhelin soi jo seuraavan päivänä.

Statovcille käsikirjoitus oli ikioma salaisuus, jonne hän sai kadota todellisuudelta.

Statovcia kiehtoi ajatus tekstistä, josta vain hän yksin tiesi.

– Mutta kun Kissani Jugoslavia tuli ulos, menetin mahdollisuuteni kadota siihen. Tekstistäni tuli julkinen, Statovci sanoo.

Ja ehkä juuri nyt hän ostaa aamun ensimmäistä kahvia jossain Helsingin kahviloista ja ryhtyy kirjoittamaan.

MÉXICO Väli-Amerikasta Meksikon kautta kohti Yhdysvaltoja pyrkivien siirtolaisten leirissä äiti toisensa jälkeen kuvaa, kuinka väkivallan uhka Hondurasissa ja El Salvadorissa on ajanut heidät matkaan.

Hondurasilainen Daniela López on saapunut Meksikon pääkaupunkiin Méxicoon 4-, 5- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Perhe on matkustanut Yhdysvaltoihin pyrkivän siirtolaiskaravaanin mukana.

– Pienimmillä lapsillani on hauskaa. He leikkivät ja jaksavat kävelläkin yllättävän pitkään. Aina kun saavumme uuteen paikkaan, minä olen lopen uupunut, mutta pikkulapset jatkavat hyppimistä, kertoo López.

Kahdeksanvuotias tytär sen sijaan ymmärtää pikkusisaruksiaan enemmän.

– Tyttäreni on masentunut. Yleensä hän on vilkas, mutta nyt näen hänet usein hiljaa paikallaan, miettimässä. Hän kyselee, milloin hän pääsee taas kouluun. Minä vastaan, että ei nyt, myöhemmin, López kuvailee.

Unicef: Lapset traumatisoituneita

Urheilukentällä Méxicon laidalla majoittui loppuviikosta noin 9 000 siirtolaiskaravaanin mukana saapunutta väliamerikkalaista. Heistä arviolta 2 300 on lapsia ja nuoria. Nuorin syntyi matkan aikana.

Siirtolaiskaravaanin lapset ovat sairaita ja traumatisoituneita, kertoo perheitä auttava YK:n lastenjärjestön Unicefin Meksikon-osasto.

– Monet lapsista ovat todella ahdistuneita ja heitä painaa raskas stressi. Monien perheet ovat kohdanneet kotimaissaan väkivaltaa, uhkauksia ja vainoa, kertoo Meksikon Unicefin tiedottaja Rocio Nuñez.

Myös Daniela López on kokenut väkivallan uhan. López oli toiminut Hondurasissa vaaleissa ääntenlaskijana. Yhteiskunnallinen tilanne kärjistyi, ja ääntenlaskijoita uhattiin tappaa.

Epäselväksi jää, mihin vaaleihin López tarkalleen viittaa. Hondurasissa puhkesi väkivaltaisia mielenosoituksia presidentinvaalin tuloksesta viime vuoden lopulla.

Oppositio syytti istuvan presidentin Juan Orlando Hernándezin voittaneen vaalit vilpillä. Osa äänistä laskettiin uudelleen. Myös kansainväliset tarkkailijat epäilivät heijastaako vaalitulos äänestäjien todellista tahtoa.

Rajun jengirikollisuuden piinaamissa Hondurasissa ja El Salvadorissa väkivallan uhka ja toimeen tulemisen vaikeus kietoutuvat yhteen. Rikollisjengit haluavat siivunsa vähäosaisten pienistä tienesteistä.

Jos suojelurahaa kieltäytyy maksamasta, jengit saattavat tappaa koko perheen.

Polttavaa aurinkoa, hyytäviä öitä

Lapsille matka Méxicoon on ollut pitkä ja raskas, Unicefin Rocio Nuñez kuvaa.

Välillä lapset ovat perheineen taivaltaneet polttavan auringon alla, kun taas yli kahden kilometrin korkeudella merenpinnasta sijaitsevassa Méxicossa varsinkin yöt ovat usein hyytävän kylmiä.

Majoitus urheilukentällä on teltoissa.

– Lapsilla on hengitystiesairauksia, ripulia ja oksennusta, Nuñez kuvaa.

Méxicon kaupungin lääkärit ja hammaslääkärit hoitavat sairaita rekkoihin rakennetuissa hoitopisteissä maksutta.

– Lasten terveydentilan vakauttaminen on nyt kaikista tärkeintä, Nuñez sanoo.

Unicef järjestää leirin lapsille vauvaikäisistä teineihin toimintaa. Lapsille pystytetyissä teltoissa he pääsevät leikkimään, laulamaan ja askartelemaan ikätasonsa mukaisesti.

– Tarkoitus on auttaa leikin avulla lapsia purkamaan stressiä, jotta se ei muodostuisi traumaksi. Jos huomaamme jonkun lapsen kärsineen hyväksikäytöstä tai väkivallasta, ohjaamme hänet psykologille tai viranomaisten tarjoaman tuen piiriin, Nuñez kuvaa.

"Haaveilen siitä, että lasteni ei tarvitse pelätä"

Karavaanin päämääränä on päästä Meksikon pohjoisrajalla sijaitsevaan Tijuanan kaupunkiin ja sieltä Yhdysvaltoihin.

Tijuanaan on pääkaupungista vielä 2 800 kilometrin taival. Méxicossa lapset saavat levähtää, mutta matkalla on vielä monia uhkia.

– Siirtolaislapsia kidnapataan, raiskataan ja heitä katoaa. Koska siirtolaisten reitit eivät ole vakiintuneita, nämä riskit ovat suurempia, Nuñez kuvaa.

Daniela López rukoilee pääsevänsä lastensa kanssa Yhdysvaltoihin töihin.

– Haaveilen siitä, että lasteni ei tarvitse pelätä mennessään puistoon tai kouluun. Ja siitä, että voisin asua maassa, jossa minun ei tarvitsisi valita, ostanko lapsille ruokaa vai lähetänkö heidät kouluun, López huokaa.

Lentoliikenteen kova kasvu näyttää hidastuneen tänä vuonna Ruotsissa, kertoo yleisradioyhtiö SVT. Kotimaanlentojen suosio on laskenut tänä vuonna syyskuun loppuun mennessä kolme prosenttia viime vuoteen verrattuna.

Laskun syynä voi olla osaltaan lentoyhtiö NextJetin konkurssi keväällä. Yhtiöllä oli monia Ruotsin sisäisiä lentoreittejä.

Ulkomaille suuntautuvien lentojen suosio jatkoi kasvuaan, mutta kasvun vauhti hidastui aiemmasta. Kun aiemmin lentäminen ulkomaille kasvoi Ruotsissa 9 prosenttia, tämä vuonna kasvuvauhti on laskenut neljän prosentin tuntumaan.

SVT toteaa, että kasvun hidastuminen näkyy matkamäärissä merkittävästi: nopeammalla kasvuvauhdilla ruotsalaiset olisivat tämän vuoden tammi-syyskuussa lentäneet ulkomaille noin 1,7 miljoonaa matkaa aiempaa enemmän.

Kun kasvuvauhti on hidastunut, matkamäärän kasvua on tullut tammi-syyskuussa 850 000 matkaa. Kansainvälisten lentojen matkustajamäärä ylsi Ruotsissa viime vuonna lähes 31 miljoonaan matkustajaan.

Lentoveron vaikutuksista ei vielä arviota

SVT:n haastattelema Ruotsin liikenneviraston Trafikverketin edustaja arvioi kasvun hidastumisen taustalla olevan monia asioita. Muutokseen voi vaikuttaa lämmin kesä, jonka vuoksi aiempaa harvempi on halunnut lentää lomalle etelään.

Yhdeksi syyksi liikennevirasto arvelee Ruotsissa vilkkaana käyneen keskustelun lentomatkailun ilmastovaikutuksista.

Vaikutusta voi olla myös Ruotsin huhtikuussa lanseeraamalla lentoverolla. Vero on noin kuusi euroa maan sisäisillä ja EU:hun suuntautuvilla lennoilla, pitkillä kaukolennoilla EU:n ulkopuolelle suurimmillaan noin 40 euroa. Vero koskee vain Ruotsista lähteviä lentoja.

Liikenneviraston mukaan veron vaikutuksista ei ole vielä tietoa.

Ruotsin valtion rautatieyhtiö SJ kertoi kesällä, että asiakkaiden kiinnostus matkustaa junalla Ruotsista ulkomaille on kasvanut.

Suomessa lentomatkailu kasvaa yhä vauhdilla

Suomessa lentomatkustaminen on jatkanut vauhdikasta kasvuaan tänä vuonna. Finavian lentoasemien kautta matkusti tammi-syyskuussa 11 prosenttia enemmän matkustajia kuin vuosi sitten samana aikana.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla vieraili tammi-syyskuussa ennätykselliset 15,8 miljoonaa lentomatkustajaa, Finavia tiedotti lokakuussa. Muun muassa Finnair ja Norwegian ovat lisänneet tuntuvasti tänä vuonna lentoyhteyksiään.

Suosituimpia lentokohteita Helsinki-Vantaalta ovat Ruotsi, Saksa, Espanja ja Iso-Britannia. Kansainvälisen reittiliikenteen matkustajien määrä on kasvanut 11,6 prosenttia.

Lentämisen päästöt olleet esillä

Suomessa on tänä vuonna käyty vilkkaasti keskustelua lentoliikenteen päästöistä. Lentoliikenteen päästöt ovat vain kolmesta viiteen prosenttia kaikista maailman hiilidioksidipäästöistä.

Monista muista aloista poiketen lentojen päästöjen arvioidaan kasvavan, sillä lentomatkustamisen suosio kasvaa nopeammin kuin koneiden polttoainetehokkuus paranee.

Maalis-huhtikuussa esillä oli Ruotsin lentoveron ohella mahdollisuus pienentää lentoliikenteen päästöjä biopolttoaineita käyttämällä.

Yle uutisoi toukokuussa, kuinka toistuvat kotimaan lennot rasittavat ilmastoa enemmän kuin kaukomatka kerran vuodessa. Elokuussa taas kerrottiin, että pikamuoti saastuttaa enemmän kuin lento- ja laivaliikenne, koska vaatteita ei tehdä kestämään.

Syyskuussa matkailumaantieteen professori Jarkko Saarinen arvioi, että matkan hintalappu yleensä ratkaisee, vaikka kyse olisi ympäristöhaitoista tietoisesta kuluttajasta.

Lue myös

Miksi suuret halpalentoyhtiöt karttavat Suomea? Katso lista halpalentäjien Suomen-reiteistä

Opettaja luopui lentomatkoista ja pitkistä suihkuista ilmaston hyväksi – "Onneksi tyttöystävän muutto puolittaa asumispäästöt"

Sementti on isompi ilmastopahis kuin lentokoneet, ja nyt se pitäisi korvata – mutta miten?

14-vuotias tankotanssija Oona Antinjuntti saapuu reppu selässään torniolaiselle joogasalille. Tanssiasun lisäksi repusta löytyy kemian koulukirja, koska heti treenien jälkeen nuori nainen suuntaa koululle suorittamaan koetta.

Hallitseva junioreiden Pohjoismaiden mestari on aloittanut lajin jo 6-vuotiaana. Nykyisin hän treenaa nuoresta iästään huolimatta aikuisten kanssa. Arki on tasapainoilua harjoittelun ja opiskelun välillä. Nyt mielessä on kemian kokeen lisäksi myös tankotanssin MM-kisat.

Kisakokemusta ei ole vielä paljon, joten lähtö MM-kisoihin jännittää.

– On tosi huikeat tunnelmat ja myös hieman jännittynyt olo. Ehkä on vähän stressiä. Kun käy koulussa ja ajan suhteen pitää miettiä, että ehtiikö tehdä kaikkea, Antinjutti kertoo.

Tankotanssin maailmanmestaruuskisoihin Floridaan lähtee kaiken kaikkiaan 11 suomalaisurheilijaa. Antinjuntti odottaa kisoja innolla.

– Tietenkin toivoisi, että tämä kisamenestys jatkuisi. Taso on kyllä niin huikea, että lähden tavoittelemaan lähinnä sitä omaa parasta suoritusta.

Kisoihin yhdessä valmentajan kanssa

Kisapaikan maailmanmestaruuskisoista lunasti myös Antinjuntin valmentaja 50-vuotias Satu Myllymäki.

– Näin tässä nyt sitten kävi, että myös itselle avautui kisapaikka ja pääsee MM-kisalavalle. Totta kai Oona on nyt tärkein omassa sydämessä, eli hänen menestymisensä ja hyvinvointinsa, kertoo viime vuonna EM-neloseksi kisannut Satu Myllymäki.

Pitkä kisamatka vaatii ahkeraa treenaamista ja myös taloudellista tukea. Paikalliset urheilun ystävät ovatkin lähteneet tukemaan kaksikkoa.

– Perustimme urheilijasivut ja mesenaatin kautta olemme saaneet tosi paljon ihania lahjoittajia. Siitä on saanut positiivista energiaa itsellekin, kun on huomannut, että ihmiset oikeasti haluavat että me pääsemme sinne kisoihin ja menestyisimme siellä, kertoo Myllymäki.

Lue myös: Satu Myllymäen tarina sukkahousutehtaalta oman joogasalin pitäjäksi.

Suomi ponnahti intialaisten tietoisuuteen viime joulukuussa, kun intialainen julkkispariskunta julkaisi Facebook-päivityksiä Lapista.

Supersuosittu Bollywood-tähti Anushka Sharma ja huipputason kriketinpelaaja Virat Kohli viettivät Lapissa kuherruslomaansa ja kuvasivat itsensä lumisissa maisemissa.

Lappi ei kuvissa ollut edukseen, sillä sää sattui olemaan harmaa ja tuhnuinen.

Julkkispariskunnan miljoona seuraajaa kuitenkin näki kuvassa suosikkiensa lisäksi puhdasta luontoa ja ihmeellistä eksotiikkaa.

– Suomalaiset matkatoimistot saivat sen jälkeen yhteydenottoja Intiasta. Intialaiset halusivat tietää, miten tänne pääsee, kertoo parikkalalaisen Xenia Toursin toimitusjohtaja Satu Myllys.

Hänen yrityksensä tekee parhaillaan markkinointitutkimusta Intiassa. Suomen-matkailua edistävä Visit Finland on puolestaan palkannut Intiaan työntekijän jakamaan Suomi-tietoutta.

Vain varakkaat suuntaavat kotimaan rajojen ulkopuolelle

Intiassa on 1,33 miljardia asukasta, joista noin 28 miljoonalla on passi.

Ulkomaille matkustaminen on toistaiseksi ollut melko harvinaista. Sen sijaan intialaiset matkustavat paljon lähes Euroopan kokoisessa kotimaassaan ja ovat tottuneita lentämään.

– On laskettu, että vuonna 2020 Intiasta lähtee maailmalle 50 miljoonaa matkailijaa, sanoo Visit Finlandin Aasian matkailusta vastaava johtaja Teemu Ahola.

Matkailu on keskiluokkaan kuuluvien ja sitä varakkaampien ihmisten harrastus.

Ulkomaille lähtiessään he haluavat olla varmoja siitä, että matka täyttää heidän vaatimuksensa pienimpiä yksityiskohtia myöten.

– Hyvin ohjelmoitu ryhmämatka on intialaisten juttu, sanoo Satu Myllys.

Lappi houkuttelee, mutta pääkaupunkiseutu voittaa

Tämän vuoden ensimmäisen vuosipuoliskon aikana intialaiset ovat yöpyneet Suomessa yhteensä 62 300 vuorokautta.

Hieman yli 70 prosenttia yöpymisvuorokausista on tilastoitu pääkaupunkiseudulle, noin 10 prosenttia Lappiin, ja loput Suomen isoimpiin kaupunkeihin.

Vaikka tilastot muuta osoittavatkin, intialaiset odottavat kokevansa Suomessa koskematonta luontoa ja talvisia seikkailuja.

– Revontulet, Lappi, lumi ja joulupukki, Ahola luettelee.

Järvi-Suomen matkailupaketteja intialaisille

Parikkalassa toimiva Xenia Tours haluaa tarjota intialaisille muutakin kuin lunta ja revontulia. Yritys aikoo myydä ensimmäiset Järvi-Suomen matkailupaketit intialaisille jo ensi kesänä.

Pitkään Saimaan alueella toiminut yritys tuntee alueen palvelut ja palvelujen tarjoajat hyvin.

–Majoitus-, retki- ja ohjelmapalvelujen kokoaminen onnistuu näistä lähtökohdista, sanoo Myllys.

Parhaillaan yrityksen työntekijä on Intiassa kartoittamassa markkinoita ja etsimässä kumppaneiksi intialaisia matkanjärjestäjiä.

– Tarkoitus on selvittää, miten parhaiten tavoitamme loppuasiakkaan. Olemme siinä onnellisessa asemassa, että suomalainen projektityöntekijämme on asunut Intiassa ja tuntee sikäläistä kulttuuria, sanoo toimitusjohtaja Satu Myllys.

Messuille Delhiin, kiertueelle Intiaan

Xenia Toursin kansainvälistymissuunnitelmat pääsivät vauhtiin, kun Kaakkois-Suomen ELY-keskus myönsi yritykselle 53 000 euroa kehittämisrahaa Intiassa tehtävää markkinointitutkimusta varten.

Kehittämisrahalla yritys palkkasi työntekijän, toisen puolen projektin kustannuksista yritys kattaa tulosrahoituksella ja lainalla.

– Osallistumme Delhissä ensi vuoden alussa järjestettäville matkailumessuille, kertoo Myllys.

– Olisi mukavaa, jos siellä olisi muitakin suomalaisia. Esimerkiksi pohjoisesta, kun Suomi nyt kuitenkin tunnetaan Intiassakin Lapista, hän sanoo.

Visit Finland järjestää puolestaan helmikuussa 2019 Road Shown Intiassa ja toteuttaa matkailukampanjoita Mumbaissa ja Delhissä.

Teemu Ahola povaa Suomi-huumalle lisää nostetta kuukausi sitten Intian National Geographic Traveller'ssa julkaistusta artikkelista. Upeasti kuvitetussa jutussa kerrottiin Suomesta ja lehden kannessa loistivat revontulet.

Saksan ja Ranskan johtajat varoittivat nationalismin noususta Pariisissa alkaneessa rauhanfoorumissa. Konferenssi on osa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksia. Maailmansodan päättäneen aseleposopimuksen allekirjoittamisesta tuli sunnuntaina kuluneeksi sata vuotta.

Kolmipäiväisen rauhanfoorumin avanneet Ranskan presidentti Emmanuel Macron ja Saksan liittokansleri Angela Merkel tuomitsivatkansalliskiihkon.

Macron totesi nationalismin, rasismin, antisemitismin ja ääriajattelun uhkaavan maailman vakautta yhtä lailla kuin talouteen, ympäristöön ja siirtolaisuuteen liittyvät haasteet uhkaavat sitä.

– Kaikki riippuu meistä, Ranskan presidentti sanoi.

Angela Merkel vetosi rauhan ja yhteistyön puolesta. Hän sanoi, ettei maailma voi seurata sivusta konfliktien jatkumista. Merkel painotti, ettei rauhaa saa pitää itsestäänselvyytenä.

– Meidän on tehtävä työtä rauhan eteen.

Liittokansleri sanoi, että kommunikaation puute ja haluttomuus yhteistyöhön voivat johtaa vakaviin seurauksiin.

Sunnuntain kolmas puhuja YK:n pääsihteeri António Guterres varoitti yhtäläisyyksistä 1930-luvun tapahtumien ja nykypäivän välillä.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ei osallistunut rauhanfoorumiin, vaan vieraili amerikkalaisten sotilaiden hautausmaalla Pariisissa. Venäjän presidentti Vladimir Putin osallistui tilaisuuteen.

Lisää aiheesta:

Emmanuel Macron: "Kansalliskiihko on vastakohta isänmaanrakkaudelle" – maailman johtajat kerääntyivät sateiseen Pariisiin muistamaan ensimmäisen maailmansodan loppua

Naisaktivistit protestoivat rinnat paljaina Trumpin autosaattuetta Pariisissa

Poliisi on pidättänyt 50-vuotiaan naisen Australian Queenslandissa epäiltynä mansikkasabotaasista syyskuussa, kertoo australialainen media.

Syyskuun alusta kaupan olleista mansikoista alkoi löytyä neuloja. Neuloja löytyi mansikoista ensin Queenslandissa, mutta sen jälkeen tapauksia ilmeni maan kaikissa osavaltioissa. ABC News kertoo, että ympäri maata raportoitiin syyskuussa jopa sata neulatapausta. Yhdessä tapauksessa lapsi on ilmoittautunut poliisille ja myöntänyt tehneensä "kepposen".

Australian pääministeri Scott Morrison vertasi aiemmin mansikkasabotaasia terrorismiin. Maan hallitus on ilmoittanut, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta.

Lue lisää:

Australiassa selvitetään outoa ruokasabotaasia – Mansikoista on löytynyt neuloja

Australian neuloilla pelottelu laajenee – neulotettuja mansikoita on nyt jo Uudessa-Seelannissa

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) uskoo, että GPS-signaalin häirintä Lapissa Naton sotaharjoituksen aikana alkuviikosta oli tarkoituksellista.

Esimerkiksi Norjassa on syytetty Venäjää GPS-häirinnästä harjoituksen aikana. Sipilä sanoi tänään Ylen pääministerin haastattelutunnilla pitävänsä hyvin mahdollisena, että Venäjä oli Lapin ilmatilan GPS-häirinnän takana.

– On teknisesti kohtuullisen helppoa häiritä avoimessa tilassa kulkevaa radiosignaalia, ja kyllä se mahdollista on, että Venäjä on ollut tässä häiritsevä osapuoli. Sellaiset kyvykkyydet Venäjällä tiedetään olevan, sanoi Sipilä.

Sipilä arveli, että häirinnän viesti oli nimenomaan kyvykkyyden näyttäminen.

– Varmasti viesti on kaikille osapuolille, kun se tulee sotaharjoituksen yhteydessä, että tällaisia kyvykkyyksiä häirinnän lähettäjällä on.

Sipilän mukaan GPS-signaalin häiritseminen kasvattaa virheiden riskiä myös siviililiikenteessä ja järjestelmien tarkoitukselliseen häirintään pitää varautua paremmin.

Sipilän mukaan GPS-signaalin häirinnästä on muutamia esimerkkejä aikaisemmin ja ne ovat ajoittuneet sotaharjoitusten yhteyteen.

– Kaikki osapuolet varmasti myöskin harjoittelevat sitä, että miten häirintää tehdään ja miten häirinnän olosuhteissa pystytään toimimaan, toteaa Sipilä.

Oikeusministeriön valmistelema mielenosoitusten ilmoitusajan pidentäminen Sipilälle uusi asia

Yle uutisoi eilen oikeusministeriön suunnitelmista pidentää velvollisuus ilmoittaa mielenosoituksista poliisille nykyisestä kuudesta tunnista kolmeen vuorokauteen.

Haastattelutunnilla kysyttäessä Sipilä totesi, että mielenosoitukset eivät ole Suomessa ongelma eikä suurta tarvetta ilmoittamisajan pidentämiseen ole. Sipilä sanoo, että jos muutosta tarvitaan, niin se hänen mielestään olisi lähempänä nykyistä kuutta tuntia kuin kolmea vuorokautta.

Sipilän mukaan suunnitelma on hänelle uusi asia eikä siitä ole keskusteltu hallituksen sisällä.

– Jos niistä ilmoitetaan vähän aikaisemmin, niin ei sekään varmasti ole mielenosoitusten järjestäjille mikään ongelma, Sipilä sanoi.

Sipilä perää seuraavalle hallituskaudelle tavoitteeseen sitoutunutta kolmikantaa

Sipilän mukaan seuraavalla hallituskaudella työllisyys pitäisi saada nostettua 75 prosenttiin, mikä tietäisi työpaikkaa noin sadalle tuhannelle työttömälle.

Sipilä sanoi haastattelutunnilla, että työllisyysastetta voitaisiin nostaa sitoutumalla hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen kesken hakemaan kolmikantaisesti keinot työllisyyden parantamiselle. Sitoutumisen pitäisi olla tavoitteellista niin, että jos tavoite ei toteudu, haetaan kesken kauden uudet toimet tavoitteeseen pääsemiseksi, sanoi Sipilä.

– Tämmöinen tulokseen sitoutunut yhteistyötapa Suomesta on puuttunut. Me käymme asia kerrallaan näitä läpi ja sitten, jos yksi osapuoli ei halua edetä, niin on ollut mahdollisuus jäädyttää ja hidastaa ja haudata se asia.

Sipilän mukaan ensi hallituskaudella pitäisi ratkaista myös miten kaikki yritykset pääsisivät soveltamaan työehtosopimusten joustoelementtejä. Tällä hetkellä paikallinen sopiminen on ongelmallista työnantajaliittoihin kuulumattomissa yrityksissä.

Lue myös:

Ulkoministeri Soini lupaa selvityksen GPS-häirinnästä Suomen alueella Naton sotaharjoituksen aikana

Venäjän GPS-häirintä ulottui Lappiin Naton sotaharjoituksen aikana

Presidentti Sauli Niinistö sanoi, että Venäjän epäillystä lentoliikenteen GPS-signaalin häirinnästä Lapissa Naton sotaharjoitusten aikana tarvitaan lisäselvityksiä.

– Pitää selvittää miten on häiritty ja kuka on häirinnyt. Uskon, että on teknisiä laitteita, joilla pitäisi saada selville häirinnän lähde, ja sitten ilmoittaa meidän käsityksemme siitä aika tiukastikin.

Ranskan presidentin Emmanuel Macronin ehdotuksen eurooppalaisesta armeijasta Niinistö arvioi johtaneen väärinkäsityksiin.

– Sanapari eurooppalainen armeija johtaa helposti väärinkäsityksiin. Sanoisin mieluummin, että Euroopassa on jo 28 kansallista armeijaa. Kysymys on siitä miten hyvin ne voivat toimia yhdessä, vaikka Euroopan unionin nimissä.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö keskusteli muistojuhlallisuuksien yhteydessä lyhyesti Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin ja Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa.

Ylen haastattelussa Niinistö totesi, ettei suurista asiakokonaisuuksista ollut aikaa Trumpin ja Putinin kanssa keskustella.

11.11. klo 21.16: Muutettu otsikkoa

Lue lisää:

Emmanuel Macron: "Kansalliskiihko on vastakohta isänmaanrakkaudelle" – maailman johtajat kerääntyivät sateiseen Pariisiin muistamaan ensimmäisen maailmansodan loppua

Ylilääkäri Mikko Holmbergia odotti lauantaina tavallista jännittävämpi työvuoro Peijaksen sairaalassa Vantaalla. Aamuyöllä oli käynnistetty uusi potilastietojärjestelmä Apotti.

Apotti on yksi Suomen suurimmista ja hintavimmista sosiaali- ja terveysalan tietojärjestelmistä. Samalla se on myös yksi kritisoiduimmista hankinnoista.

Holmberg puolestaan on yksi sadoista tukihenkilöistä, jotka Peijaksessa auttavat henkilökuntaa uuden ohjelman käytössä. Suurempia ongelmia ei viikonlopun aikana ilmennyt.

– Työ on sujunut pääosin ihan hyvin. Järjestelmä on kuitenkin sen verran erilainen, että hoitoonpääsy voinut vähän hidastua, sanoo Holmberg.

Peijas on vasta alkua, sillä vuosia valmisteltu Apotti-järjestelmä otetaan asteittain käyttöön Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa ja viidessä eri kunnassa pääkaupunkiseudulla.

Todelliseen testiin uusi järjestelmä pääsee maanantaina, kun isot poliklinikat ja leikkaustoiminnot käynnistyvät Peijaksessa. Potilaille tämä sattaa näkyä ajoittaisena hitautena, kun uutta toimintatapaa vasta opetellaan hyödyntämään käytännön työssä.

Kokosimme alle viisi väitettä uudesta potilastietojärjestelmästä.

1. Apotti vähentää lääkäreiden aikaa tietokoneella

Apotti on uusi asiakas- ja potilastietojärjestelmä, jonka tarkoitus on helpottaa hoitohenkilökunnan työtä.

Pääkaupunkiseudun terveydenhuollossa on nyt käytössä lukuisia erilaisia tietojärjestelmiä, jotka eivät keskustele keskenään. Lisäksi monet ohelmista ovat vanhentuneita.

Hoitajien ja lääkäreiden työaikaa kuluu hukkaan, kun he joutuvat jatkuvasti toimimaan useiden eri järjestelmien kanssa. Apotin on tarkoitus korvata nykyiset järjestelmät ja koota yhden potilaan kaikki tiedot yhden ohjelman alle.

– Saman potilaskontaktin aikana voi olla käytössä kolme tai neljäkin eri järjestelmää. Aina kun tietoja siirretään järjestelmästä toiseen, virheiden riski kasvaa. Se toivon mukaan jää pois jatkossa, sanoo Holmberg.

2. Apotti karsii turhat kysymykset lääkärin vastaanotoilla

Nykyään potilas voi monesti joutua kertomaan samat asiat usealle eri lääkärille, kun tieto ei siirry saumattomasti yksiköstä tai osastolta toiselle. Apotin myötä lääkärin tulisi nähdä kaikki tiedot yhdellä kertaa ja aikaa säästyisi enemmän itse potilaan hoitoon.

Toimiessaan Apotin siis toivotaan nopeuttavan lääkärikäyntejä. Tämä ei kuitenkaan näy vastaanotoilla heti, koska uuden järjestelmän käyttö voi aluksi olla jopa hitaampaa kuin vanhojen.

Ohjelma myös kerää tietoa hoidon vaikutuksista ja yhtenäistää lääkäreiden hoitokäytäntöjä. Myös potilasturvallisuuden sanotaan paranevan, koska ohjelma muun muassa muistuttaa lääkäreitä lääkkeiden mahdollisista yhteisvaikutuksista.

Vielä on on kuitenkin vaikea arvioida, vastaako ohjelma kaikkiin lääkäreiden toiveisiin.

– Järjestelmässä on paljon hyvää esimerkiksi sen suhteen, että kirjaamiskäytännöistä tulee nyt yhtenäisempiä. Järjestelmä ei kuitenkaan ole vielä täysin valmis, sanoo Holmberg.

Järjestelmätoimittajan mukaan potilaan pitäisi jatkossa pystyä myös helpommin seuraamaan oman hoitonsa etenemistä ja olemaan yhteydessä lääkäriin vaikka kotisohvalta käsin.

3. Koskettaa 1,6 miljoonaa suomalaista

Apotissa ovat mukana Hus, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Kauniainen ja Tuusula. Myös aiemmin pois jättäytynyt Kerava on syksyn aikana valmistellut uudelleen liittymistä järjestelmään. Apotti otetaan vaiheittain käyttöön vuoden 2020 loppuun mennessä.

–Yksi yhteinen järjestelmä on kiistaton etu sitten kun saadaan muutkin toimijat liitettyä järjestelmään. Silloin pystytään näkemään nopeasti myös muiden terveydenhuollon yksiköiden potilasta koskevat tiedot ja toimenpiteet, sanoo Holmberg.

Kaikkiaan Apotin piiriin kuuluu tämän hetkisen arvion mukaan 1,6 miljoonaa asiakasta ja ohjelmistoa käyttämään koulutetaan yhteensä noin 35 000 hoitoalan työntekijää.

Järjestelmän hankintaa on seurattu tiiviisti myös muualla Suomessa, koska muissakin sairaanhoitopiireissä taistellaan parhaillaan vanhentuvien järjestelmien kanssa. Tulevina vuosina sote-järjestelmiin tullaankin käyttämään valtavat määrät rahaa.

Apotin hankintaprosessi oli ensimmäinen kerta, kun kansainvälinen it-jätti vei sote-alueen sopimuksen suomalaiskehittäjien edestä.

4. Apotti on herättänyt epäluuloja ja kerännyt paljon kritiikkiä

Apottia on arvosteltu matkan varrella paitsi sen korkeasta hinnasta myös siitä, että se antaa yhdelle toimittajalle ison jalansijan markkinoilla.

Pelkona on muun muassa ollut, että järjestelmän toimittava Epic saa Apotin myötä Suomessa liian hallitsevan aseman tietojärjestelmien luomisessa ja uudistamisessa.

Osa it-alan asiantuntijoista on epäillyt myös sitä, onko näin mittavan tietojärjestelmän rakentaminen vain yhtä sairaanhoitopiiriä varten järkevää. Myös järjestelmän istuminen sote-uudistukseen sekä tietoturvakysymykset ovat epäilyttäneet asiantuntijoita hankkeen valmistelun aikana.

Järjestelmän hankintaprosessi poiki myös useammaan valituksen markkinaoikeuteen ja myöhästyi aloitusaikataulusta.

5. Maksaa useita satoja miljoonia euroja

Itse järjestelmä maksaa nykyisessä laajuudessaan 330 miljoonaa euroa.

Kaikkine kustannuksineen Apotin käyttöönoton on arvioitu koko kymmenen vuoden sopimuskauden ajalta liki 600 miljoonaa euroa. Tämä hinta pitää sisällään järjestelmän toteutuksen, käyttöönoton, käyttöoikeudet, ylläpidon, tuen sekä uudet versiot.

Apotti Oy:n mukaan käyttöönoton jälkeen käyttökulujen on sanottu olevan samaa suuruusluokkaa kuin nykyisten järjestelmien. Apotin on myös sanottu maksavan itsensä takaisin seitsemässä vuodessa.

23-vuotias Savu Rökman on pukeutunut värikkääseen paitaan, jonka kuvioissa voi nähdä revontulia. Värit ja näyttävät vaatteet ovat hänelle tärkeitä.

Transsukupuolisena ja normien vastaisesti pukeutuvana Rökman on tottunut siihen, että muut kiinnittävät häneen huomiota.

– Minä käytän hametta ja muutenkin feminiinisiä vaatteita. Aiemmin minua saatettiin tuijottaa tai perääni huudella kadulla.

Reaktiot muuttuivat kuitenkin radikaalisti, kun Rökman alkoi käyttää pyörätuolia paikasta toiseen liikkuessaan. Hän koki yhtäkkiä muuttuneensa näkymättömäksi.

– Huutelua ei enää kuulunut, mikä on tietysti hyväkin asia. Kun huudellaan, niin on tavallaan liian näkyvä, mutta nyt on liian näkymätön. Haluaisin, että ihmiset näkisivät minut ihmisenä, eivätkä pelkkänä pyörätuolina.

Rökman koki myös, että häntä alettiin usein kohdella kuin lasta.

Näetkö ihmisen vai vamman?

Vammaisten näkeminen epäseksuaalisina, ikään kuin lapsen kaltaisina on yhä valitettavan yleistä. Nyt asumispalveluja kehittävä Aspa-säätiö on päättänyt muuttaa tilanteen paremmaksi.

– On tärkeää huomata, nähdäänkö vammaisia ihmisiä lainkaan seksuaalisina yksilöinä. Tytötelläänkö ja pojitellaanko heitä, vaikka on kyse aikuisista ihmisistä? pohtii Voimaa seksuaalisuudesta –hankkeen hankepäällikkö Milla Ilonen.

Kolmevuotisen hankkeen tarkoituksena on vahvistaa vammaisten ja mielenterveyskuntoutujien uskallusta puhua seksuaalisuudesta ja seksistä. Rohkeampaa otetta kaivataan myös vammaisia työssään kohtaavilta ammattilaisilta.

Aspa-säätiön järjestämissä keskustelutilaisuuksissa asumispalveluiden asiakkaiden ja henkilökunnan kanssa nousi esiin suuria kysymyksiä seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.

– Suurin osa kohtaamistamme ihmisistä on aikuisia, jotka saattavat viisikymppisenä ensimmäistä kertaa kuulla seksuaalisuudesta ja seksuaalioikeuksistaan, Ilonen sanoo.

Varsinkin monet kehitysvammaiset, jo keski-ikään ehtineet ovat pyöritelleet päätään seksologin kysyessä, ovatko he kuulleet itsetyydytyksestä. Myös vammaisten välisten parisuhteiden tiellä on paljon epätietoisuutta ja ennakkoluuloja, ja turhiakin kieltoja.

Seksuaalisuus on osa jokaisen hyvinvointia

Savu Rökman toimii hankkeessa kokemustoimijana, antaen vertaistukea ja jakaen tietoa seksuaalisuudesta. Kysymyksiä on riittänyt laidasta laitaan.

– On ollut vähän hämmennystä vaikka seksuaalisuuden ja sukupuolen moninaisuuden suhteen. Minulta on tultu sitten kysymään, että voisitko neuvoa yhdessä asiassa, kun en tiedä mistä aloittaa, Rökman kuvailee.

Sekä Savu Rökman että Milla Ilonen toivovat, että asiasta ääneen puhuminen muuttaisi ihmisten asenteita ja antaisi rohkeutta puhua seksuaalisuudesta. Seksuaalisuus on jokaisen ihmisen perustarve ja osa kokonaishyvinvointia.

Seksuaalisuus antaa elämään iloa, nautintoa ja voimaa. Vammaisten ihmisten seksuaalisuuden tai sukupuolen moninaisuuden sivuuttaminen satuttaa, mutta niiden huomaaminen ja hyväksyminen voimistavat.

– Totta kai tuntuu hyvältä, että minut otetaan vastaan juuri sellaisena kuin olen, Savu Rökman hymyilee.

Lue seuraavaksi: Avusteinen seksi on suuri luottamuksen osoitus – "Seksuaalisuus on äärettömän iso tekijä"

Vastuu. Se on sana, jonka Juha Hietala nostaa esiin monta kertaa, kun hän miettii, miksi halusi mennä naimisiin vain 17-vuotiaana. Vastuu painoi, koska Hietalasta oli tullut vastikään tyttövauvan isä.

– Vastuunkantaminen tuli heti päällimäisenä, hän painottaa. Häpeää tunteeseen ei liittynyt.

Nuorenmiehen päättäväisyys ihmetyttää, varsinkin kun hän oli saanut tietää vauvasta vasta ihan viimetingassa ennen lapsen syntymää. Yhdessä päivässä Hietalan piti tehdä isoja päätöksiä: jättää silloinen tyttöystävä, ilmoittaa lapsesta omille vanhemmilleen ja ostaa vauvalle vaunut.

Lapsensa ensiparkaisut isä kuuli synnytyssalin oven läpi. Sen nostattamat tunteet hän muistaa yhä:

– Pelottava, jännittävä, ihana.

Välirikosta huolimatta oli selvää, että rakastavaiset Juha ja Tiina palaisivat yhteen ja alkaisivat elää perhe-elämää. Pari muutti Juhan vanhempien vinttiin Lapualla, jossa he saivat korvaamatonta apua Satu-vauvan hoidossa.

– Ei nykyisistä pojista olisi siihen. Lapsia saamaan kyllä, mutta ei vastuuseen, Hietala miettii.

Kekkosen luvalla tuomiokirkossa

Hietalan vanhemmat ottivat uutiset vauvasta ja avioitumisesta tyynesti. Äidin ensimmäinen huoli oli, mistä vauvalle saadaan pinnasänky.

– Isä ja äiti sanoivat, että sinun ei ole pakko mennä naimisiin vaan vastuun voi kantaa muullakin tavalla. Jotenkin tunsin itse, että se kuuluu asiaan, vaikka se ei ollut pakollista. Perustetaan perhe ja ollaan naimisissa.

Täysi-ikäisyyden odottaminen olisi vaatinut Hietalalta vain puolen vuoden odottelun, sillä Tiinalla täysi-ikäisyys oli jo hankittuna. Pari halusi kuitenkin sinetöidä rakkautensa heti.

Alaikäisyyden vuoksi naimisiinmeno vaati luvan presidentiltä. Tuohon aikaan presidenttinä oli Urho Kekkonen, joka oli myös Hietalan isoisän Iisakin tuttavia. Lupapaperin kiikutti Helsinkiin lapualainen kansanedustaja Orvokki Kangas.

– Päätös tuli yllättävän nopeasti. Lapsi syntyi joulukuussa ja meidät vihittiin helmikuussa. Siinä oli kaksi kuukautta harkinta-aikaa Urkilla, Hietala ynnää.

Lopputuloksena olivat aikansa pysäyttävimmät häät Lapuan tuomiokirkossa: Puolitoistasataa vierasta ja saman verran uteliaita kirkon parvilla.

– Eihän Lapualla ollut siihen aikaan vielä koskaan tehty niin, että ensin vihitään ja sitten tuodaan lapsi sakastista ja kastetaan.

Ensimmäinen tytär sai nimekseen Satu Susanna. Nimeksi tuli Satu, koska Hietaloiden tarina oli kuin suoraan sadusta.

Ei huntua eikä tanssia

Jännityksestä huolimatta Hietala muistelee historiallista vihkitilaisuutta lämpimästi. Kaikki halusivat olla todistamassa ainutlaatuista tapahtumaa, kun koko kylän tuntema poika vihitään presidentin luvalla, ja vielä lapsikin kastetaan.

Perinteisiä tanssihäitä ei Hietaloiden vihkimisen päälle pidetty, vaan hartaat seurat. Myöskään huntua ei morsiamen päässä nähty.

– Se oli aivan selvää, ettei todellakaan huntua tai valkoista pukua, jos sai lapsen ennen naimisiinmenoa. Tiinalla oli tummansininen samettipuku ja minulla myös. Sehän olisi ollut häpäisy ja syntiä, jos siihen aikaan niin olisi tehnyt.

Hääruokailun ja kakun jälkeen juhlimaan lähtivät ne, joilla oli siihen ikää.

– Me lähdimme Tiinan kanssa lapsuudenkodin yläkertaan, jonne huone oli varattuna. Äiti ja isä ottivat Satun alas ja me katsoimme hääyönä Speden Seitsemän veljestä. Molemmat sammuimme kuin saunalyhdyt, kun päivän kemut oli vietetty, Hietala hekottaa.

Pian pikkuperhe muutti jo Ouluun ja perheenpää aloitti armeijan. Loppuvuodesta 1974 perheeseen syntyi toinen tytär Johanna. Myöhemmin tyttäriä on syntynyt vielä neljä lisää: Sanna, Kati, Suvi ja Sini.

Vuosien kuluessa yrittäjäisä on halunnut olla lapsilleen ennen kaikkea läsnä ja antaa heille aikaansa. Se onkin onnistunut työn ansiosta.

– Oma kasvu ja vastuunottaminen on lapsien myötä vahvistunut, Juha Hietala on huomannut. – Ikä ei ratkaise, vaan oleminen, kärsivällisyys, pitäminen ja rakastaminen.

Ruotsissa hovioikeus alkaa tänään käsitellä Ruotsin akatemiaan läheisesti sidoksissa olleen Jean-Claude Arnault'n raiskaustuomiota.

Arnault tuomittiin lokakuun alussa Tukholman käräjäoikeudessa kahdeksi vuodeksi vankeuteen raiskauksesta.

"Kulttuuriprofiilina" aiemmin tunnettu Arnault on vakuuttanut olevansa syytön.

Arnault'lla oli läheiset suhteet akatemiaan, ja hän on akatemian jäsenen Katarina Frostensonin aviomies. Frostenson jätti työn toistaiseksi.

Skandaali sai useat jäsenet eroamaan tai jättämään työn toistaiseksi, ja kirjallisuuden Nobel-palkinnon myöntäminen siirtyi ensi vuoteen.

Yksi israelilainen sotilas ja kuusi palestiinalaista on kuollut Israelin armeijan ja palestiinalaisten välisessä yhteenotossa Gazassa, kertovat Gazan viranomaiset ja Israelin armeija.

Israelin armeijan mukaan sillä oli Gazassa operaatio, jonka yhteydessä tapahtui laukaustenvaihtoa.

Israel ei ole kertonut kahakasta yksityiskohtia. Yhden kuolonuhrin lisäksi toinen israelilaissotilas haavoittui yhteenotossa. Israel kertoi myös pysäyttäneensä kaksi Gazasta ammuttua rakettia.

Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti palaavansa tapahtuneen takia suunniteltua aiemmin kotimaahan Pariisista, jossa hän osallistui ensimmäisen maailmansodan päättymisen 100-vuotismuisteluihin.

Kirjallisista lähteistä se on tiedetty hyvin: saniaiset olivat keskiajalla lääkekasveja, joilla pyrittiin hoitamaan monenlaisia sairauksia ja vaivoja. Lääkekäytön juuret ulottunevat vielä paljon kauemmaksiksin.

Saniaisilla yritettiin muun muassa hillitä munuaiskivien aiheuttamia tuskia, parantaa tulehduksia, tyrehdyttää verenvuotoja ja keskeyttää raskauksia.

Myös kaljuuntuminen ja hilse kuuluivat ongelmiin, joita vastaan saniaisen uskottiin auttavan.

Mallorcan saarelta Välimereltä on nyt löydetty ensimmäinen arkeologinen todiste saniaisen käytöstä.

Saniaisenjäämiä hampaissa

800- tai 900-luvulla 21–30-vuotiaana kuollut mies päätyi Can Reinersin hautausmaalle Mallorcan pohjoisrannikolle. Hautausmaa sijaitsi lähellä Pollentian kaupunkia, joka oli kasvanut 100-luvun sotilasleiristä.

Brittiläisen Yorkin yliopiston arkeologi Elena Florin on analysoinut jo aiemmissa tutkimuksissaan 226:ta vainajaa, joiden luurangot löytyivät Can Reinersistä 1980-luvun kaivauksissa.

Florin teki vainajista väitöskirjan espanjalaisessa Barcelonan yliopistossa kolme vuotta sitten. Uuden tutkimuksen päähenkilö on yksi heistä.

Eriyiseksi hänet tekee se, että mikroskooppi paljasti hänen hampaistaan jälkiä saniaisten itiöitä tuottavasta solukosta, Florin kertoo International Journal of Osteoarchaeology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessaan.

Saniaisteetä myös makeutettiin

Mikään lähde ei kerro, että saniaista olisi koskaan käytetty ruokana. Niinpä voitaneen pitää varmana, että Can Reinersin mies turvautui saniaiseen juuri lääkkeenä. Menneisyyden salaisuudeksi jää, vaivasiko häntä kaljuus.

Saniaisen laji sen sijaan selvisi. Se oli tummaraunioinen, hyvin yleinen kallioiden kasvi. Suomessa, ennen muuta etelässä ja idässä, kasvaa kaksi tummaraunioisen alalajia.

Saniaisista poimittiin lääkkeiksi niin lehtiä kuin varsia, versoja ja itiöpesäkkeitä. Lehdistä tehdyn teen keskiaikainen resepti ei voisi olla yksinkertaisempi: tuoreiden tai kuivattujen lehtien päälle kaadetaan vettä.

Joskus juomaa maustettiin appelsiininkukilla, hunajalla tai sokerilla. Can Reinersin vainaja ei luultavasti päässyt maistamaan sokeria. Hänen aikanaan ja vielä pitkään sen jälkeenkin sokeri oli hyvin kallista herkkua, vaikka arabit olivatkin jo tuoneet sokerinviljelyn valloittamaansa Espanjaan.

Neidonhiuksia yskään ja astmaan

Eurooppalaiset eivät suinkaan ole olleet ainoita, jotka ovat luottaneet saniaisten lääkevoimaan, vaan vastaavaa löytyy kaikkialta, missä elää ihmisiä ja kasvaa saniaisia.

Esimerkiksi käärmeenpuremien hoitoon saniaisia tiedetään käyttäneen niin intiaanien kuin intialaisten.

Permaculture-lehti on listannut Delawarejoen laakson cherokeeintiaanien muitakin tapoja käyttää eri saniaislajeja eri vaivoihin.

Vaikkapa neidonhiussaniaisilla hoidettiin reumatismia, verta vuotavia haavoja ja epäsäännöllisiä kuukautisia. Myös yskää pyrittiin hillitsemään, ja polteltuna neidonhiussaniaisen uskottiin tepsivän astmaan.

Suomen luonnossa hiussaniaiset eivät viihdy, mutta huonekasveina ne ovat suosittuja, joskaan eivät helppohoitoisimpia.

Siemenetön kummajainen

Maailmassa ei vielä ollut dinosauruksia, kun tänne ilmestyivät ensimmäiset saniaiset. Kukkivista kasveista ei ollut tietoa pitkään aikaan.

Sanianen ei tarvitse lisääntymiseensä kukkia tai siemeniä, mikä kummastutti ihmisiä kovin, ja siksi saniaisella oli kansanuskomuksissa salaperäisiä voimia.

Suomalaiset uskoivat, että saniaisiin kuuluva sananjalka kyllä kukkii, mutta vain juhannusyönä. Kansanuskomus lupasi suurta onnea sille, joka onnistui näkemään kukinnan.

Saniaisten siemenien uskottiin olevan näkymättömiä – ja niinhän oikeastaan onkin, sillä itiöt, joilla saniainen jatkaa sukua siementen sijaan, ovat yleensä kooltaan 0,03-0,05 millimetriä.

Tutkijat löysivät lääkevaikutuksia

Saniaisten omalaatuisuus kasvikunnassa ehkä vaikutti siihen, että niillä uskottiin olevan parantavia voimia. Mutta oliko saniaisista tehdyillä lääkkeellä muutakin kuin lumevaikutusta? Onko saniaisissa niille erityisiä fytokemikaaleja, luonnon kemiallisia yhdisteitä, joilla on hoitava vaikutus?

Saniaisten lääkevaikutuksista on tehty vain vähän nykytutkimusta. Iranilaisessa Shahid Beheshtin yliopistossa kuitenkin selvitettiin vastikään neidonhiussaniaisten käyttöä muun muassa bakteeritulehduksia vastaan.

Tutkijoiden mukaan saniaisenlehtiuute hillitsi useita bakteerilajeja, muun muassa stafylokokkia, ja varsista tehty uute tehosi kolibakteereihin. Heidän mielestään nykylääkkeiden kehittäjien kannattaisi ottaa nämä mahdollisuudet huomioon.

Iranilaistutkijoiden listassa on myös vaiva, josta tämä juttu lähti liikkeelle: heidän mukaansa neidonhiussaniaisesta on kuin onkin kaljuuntumisen hillitsijäksi. Koko tutkimus on vapaasti luettavissa verkosta.

Peruna on suomalaisille perusruokaa ja yksi eniten käytetyistä ravintokasveista. Nyt perunalle on löytynyt uusi ulottuvuus, josta moni potun syöjä ja kasvattaja ei ole tietoinen.

Perunat nimittäin voi nostaa maasta vaikka marraskuussa, juuri ennen talvea. Maku voi yllättää.

– Juuri maasta nostetut perunat maistuvat yhtä hyvältä marraskuussa kuin heinä–elokuussa. Niissä on parempi, jopa taivaallinen maku, kertoo sotkamolainen Paistinkääntäjä Jari Kropsu.

Ravintola-alan ammattilainen Kropsu oivalsi makean herkun vahingossa kolme vuotta sitten, kun unohti perunan noston ja kuokki ne vasta marraskuussa.

Kerta ei jäänyt viimeiseksi. Samalla tavalla hän teki viime vuonna ja tänä syksynä. Tosin vuosi sitten talvi yllätti ja perunat nostettiin lumen seasta vasaran avulla.

– Käänsin muodostuneen pinnan kuin arkun kannen. Kaivoin perunat sieltä ja ne olivat ihan erinomaisia. Tietysti jäässä kiinni olleet perunat jäivät peltoon, muut kyllä syötiin, kertoo Kropsu.

Kaikki tutut, jotka käyvät syömässä meillä silliä ja uusia perunoita, ovat suu ymmyrkäisenä. Jari Kropsu

Suomessa perunasato korjataan tavallisesti syys–lokakuun vaihteessa.

Perunantutkimuslaitos Petlan tutkijan Anna Rahkosen mukaan keväällä nostettavan varhaisperunan makeus perustuu nopeaan kasvuprosessiin, jossa energia kulkeutuu sokerina varsista mukulaan. Kasvu on myös kesken, eikä peruna ole tuleentunut.

Perunaan voi saada makeutta myös odottamalla maan kylmentymistä.

– Peruna alkaa muodostamaan tärkkelystä sokeriksi, kun maa jäähtyy. Se siis kehittää omaa pakkasnestettä pakkasten varalle, mikä vaikuttaa perunan makeuteen, sanoo tutkija Anne Rahkonen.

Peruna alkaa imeltyä, kun maan lämpötila laskee alle kahdeksaan asteeseen. Sen vuoksi esimerkiksi ruokaperunaa varastoidaan hieman lämpimämmässä, ettei peruna mene liian imeläksi.

Vanhassa perunassa uuden perunan maku

Jari Kropsun ystävät ja läheiset tuntevat hänet kulinaristina, jonka erikoisuus ovat joulukinkut. Kinkkuja valmistetaan jopa juhannuksena, jolloin se valmistuu rosvopaistina. Nyt tarjoilussa ovat mukana myöhäissyksyiset, jopa alkutalven uudet perunat.

– Kaikki tutut, jotka käyvät syömässä meillä silliä ja uusia perunoita, ovat suu ymmyrkäisenä, sanoo Kropsu.

Perunan tuottajille uudella myöhäisemmällä perunannoston ajankohdalla voi olla tulevaisuudessa jopa kaupallista arvoa. Makeampaa perunaa voisi saada vaikka joulupöytään kinkun kylkeen.

– Mukavaahan tämä perunan nosto on tähän aikaan. Tärkeintä on mullan tuoksu ja se, että kohta päästään maistamaan, miltä nämä juuri kuokitut perunat maistuvat, sanoo sotkamolainen Jari Kropsu.

Rinnat paljaana protestoineet naisaktivistit onnistuivat juoksemaan Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia kuljettaneen autosaattueen tuntumaan Pariisin keskustassa.

Ranskalaisen Le Monde -lehden mukaan kolme Femen-liikkeen naisaktivistia onnistui turvajärjestelyistä huolimatta häiritsemään Trumpin autokulkuetta.

Aktivistit olivat kirjoittaneet iholleen useita iskulauseita, muun muassa sanat "tervetuloa, sotarikolliset", "gangsteribileet" ja "Fake Peacemaker" eli valerauhanrakentaja.

Ainakin yksi naisista oli juossut muutaman metrin päähän saattueesta. Poliisi pysäytti kaikki kolme aktivistia. Trumpin matka ei keskeytynyt.

– Ranska juhlii tällä seremonialla rauhaa, mutta puolet kutsutuista valtiojohtajista on vastuussa suurimmasta osasta maailman konflikteista, yksi Femenin aktivisteista Constance Lefèvre sanoi Le Monden mukaan.

Trump osallistuu Pariisissa ensimmäisen maailmansodan päättymisen muistojuhlallisuuksiin. Häntä kuljettanut autosaattue oli matkalla seremoniaan Riemukaaren muistomerkille.

Femen-liike on aiemmin protestoinut mielenilmauksillaan muun muassa sovinismia, rasismia ja homofobiaa vastaan.

Valtaosa Pariisiin muistojuhlallisuuksiin saapuneista maailman johtajista kulki aamupäivällä sateessa Riemukaarelle Ranskan presidenttiparin Élysée-palatsilta. Trump saapui paikalle erikseen autokyydillä.

Lukiolaisten ja nuorten jaksamiseen on kiinnitettävä enemmän huomiota. Näin vaatii Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) liittokokous.

SLL on huolissaan nuorten jaksamisesta, sillä jopa joka kolmas Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) Kouluterveyskyselyyn vastanneista lukiolaisista kokee hukkuvansa koulutyöhön vähintään muutamana päivänä viikossa. Lisäksi reilu 35 prosenttia lukiolaisista on ollut huolissaan omasta mielialastaan kuluneen vuoden aikana.

– Lukiossa on ajauduttu tilanteeseen, jossa vaaditut sisällöt ja käytettävissä oleva aika eivät ole enää millään tavalla tasapainossa. Kurssit ovat täynnä asiaa, ja on tavallista, että kaikkea ei ehditä edes yhdessä käsitellä. Oppiminen tuntuu pelkältä suorittamiselta – tähän on saatava muutos nyt, kun opetussuunnitelmia jälleen päivitetään. Tavoitteita on uskallettava karsia, SLL:n puheenjohtaja Alvar Euro sanoo tiedotteessa.

Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen mukaan lukiolaiset pitävät avun pyytämistä vaikeampana kuin itse avun saamista. SLL:n mukaan koko oppilaitosyhteisön on panostettava välittävään ilmapiiriin.

– Kun huoli omasta tai toisen jaksamisesta herää, on avun oltava lähellä. Tällä hetkellä opiskeluhuollon palveluiden saatavuudessa on suurta vaihtelua. Erityisesti psykologi-, kuraattori- ja lääkäripalvelut vaativat parempaa resursointia, Euro sanoo.