Helsingin poliisi on yhä vaitonainen jouluna Arabianrannassa tapahtuneesta koulupojan surmasta. Alakoululaisen pojan kuolemaa yksityisasunnossa myöhään jouluaattona tutkitaan murhana, ja kiinni on otettu vuonna 1982 syntynyt mies.

Poliisi aikoo esittää miestä vangittavaksi. Vangitsemisoikeudenkäynti ei kuitenkaan ole todennäköisesti vielä huomenna, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanth STT:lle.

Vangitsemisoikeudenkäynti menee siis todennäköisesti perjantaille.

MTV:n haastatteleman naapurin mukaan uhri oli "peruskoulun ensimmäisillä luokilla" oleva poika, jonka perheeseen kuului äiti, isä ja alakouluikäinen tyttö.

Kanth ei suostunut kommentoimaan näitä tietoja. Hän ei avannut myöskään sitä, onko epäiltyä miestä päästy kuulemaan.

– En vastaile näihin kysymyksiin vasta kun sitten perjantaina, että saadaan tässä työrauhaa siihen saakka, Kanth sanoi.

Epäilty mies saatiin kiinni tapahtumapaikalta yksityisasunnolta Brysselinkadulta.

Arabianrannassa järjestettiin eilen illalla pojan muistohetki, johon osallistui satakunta ihmistä. Tilaisuudessa puhui Paavalin seurakunnan kirkkoherra Kari Kanala.

Lue lisää:

Alakouluikäisen pojan epäilty murha järkyttää Helsingin Arabianrannassa – "Tässäkö tämä meidän pieni lintukoto nyt sitten on?"

Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen tehtiin myöhään tiistai-iltana ilmahyökkäys. Syyrian tiedotusvälineiden mukaan iskun teki Israelin ilmavoimat kuudella F-16-hävittäjällä, jotka ampuivat ohjuksensa Libanonin ilmatilasta.

Newsweek-aikakauslehden mukaan Israelin kohteena oli joukko Hizbollah-terroristijärjestön johtajia, jotka olivat juuri nousemassa lentokoneeseen Damaskoksen lentokentällä. Hizbollah on Syyrian johdon läheinen liittolainen ja Israelin verivihollinen.

Lisäksi kohteena kerrotaan olleen useat Iranin armeijan Damaskoksen alueella sijainneet asevarikot, joihin oli tuotu uudenaikaisia, GPS-ohjauksella toimivia ammuksia.

Newsweek on saanut tietonsa Israelin puolustusministeriössä toimivasta lähteestä.

Syyrian valtiolliset tiedotusvälineet kertovat, että Syyrian ilmapuolustus tuhosi Israelin koneiden ampumista 16:sta ohjuksesta 14. Syyria sanoo kolmen sotilaansa haavoittuneen iskussa.

Tietoja ei voida vahvistaa puolueettomista lähteistä. Silminnäkijät Damaskoksessa kertovat kuulleensa voimakkaita räjähdyksiä.

Syyriaa tukeva Venäjä syyttää Israelia Syyrian alueellisen koskemattomuuden törkeästä loukkaamisesta. Lisäksi Venäjä sanoo, että hyökkäys vaaransi siviilien turvallisuuden. Iskun aikaan sekä Damaskoksen että Beirutin lentokentälle oli laskeutumassa siivilikentokone. Damaskoksen ilmapuolustus joutui rajoittamaan toimintaansa, ettei se vahingossa osuisi siviilikoneisiin.

Israel ei itse ole virallisesti kommentoinut hyökkäystä. Israelin asevoimat kuitenkin kertoo, että se käynnisti toimenpiteet, koska Syyrian puolelta oli lentänyt Israelin ilmatilaan ilmatorjuntaohjus.

Israelilaisen Haaretz-lehden mukaan Haifan kaupungin lähellä asuvat havaitsivat taivaalla tulijuovan ja myöhemmin kauempana etelässä kuultiin räjähdys.

Israel on tehnyt Syyriaan useita ilmaiskuja, joiden tarkoituksena todennäkäöisesti on ollut estää Hizbollahia saamasta käyttöönsä uudenaikaisia aseita, joita Iran sille yrittää toimittaa.

Jos haluaa elämänsä valkokankaalle on syytä syntyä mieheksi. Vielä kannattavampaa on olla miespuolinen taiteilija, naisiinmenevä, ja jollain tavalla rikkinäinen. On hyödyllistä, jos on naishankaluuksien ohella esimerkiksi vaikea isäsuhde.

Erityisen hyvä on, jos rikkinäisyys manifestoituu alkoholiongelmana. Päihteiden kanssa läträäminen vaikuttaa kiinnostavan sekä elokuvantekijöitä että yleisöä.

Vielä paremmat mahdollisuudet saada elämästään elokuva on silloin, jos tekee uransa kevyen musiikin parissa.

Naisille ehdot ovat tiukemmat, ja aivan toiset.Kun jätetään sivuun suomifilmin muinaisvuosina kuvatut, löyhästi todellisuuteen perustuvat tarinat traagisista rakkauksista, linnanneidoista, kartanonrouvista ja naissurmista, on suomalainen elokuvateollisuus löytänyt kovin vähän puhuttelevia naiskohtaloita.

Tai ainakaan rahoitusta puhuttelevista naisista kertoville elokuville.

Tilanne on hieman kohenemassa, mutta tilastollinen vinoutuma ei vielä korjaannu. Zaida Bergrothin elokuva unissasaarnaaja Maria Åkerblomista valmistuu ensi vuonna. Seuraavana ilmestyy Antti J. Jokisen Schjerfbeck-elämäkerta.

Minna Canthista on tekeillä käsikirjoitus, mistä on vielä matkaa varsinaiseen elokuvaan.

Uskomattoman tuottelias kirjailija, suurperheen leskiäiti, kauppias, bisnesnainen, yhteiskunnallinen keskustelija, sanomalehtitoiminnan uranuurtaja, omin jaloin seisova yksinhuoltaja 1800-luvun Suomessa, Kuopion mahtinainen ei ole aiheena ollut toistaiseksi yhtä vetävä, kuin esimerkiksi Matti Nykänen, Remu Aaltonen, Badding tai Andy McCoy.

Naisten elämäkertoja löytyy hädin tuskin kourallista viimeisten kahdenkymmenen vuoden ajalta.

Jörn Donner on tehnyt niistä kaksi, vakooja Kerttu Nuortevasta kertovan Kuulustelun (2009) ja Marimekon Armi Ratiaa kuvaavan Armi elää! –elokuvan (2015).

Aira Samulin esitti itseään puolifiktiivisessä Tango Kabareessa 17 vuotta sitten. Kellokosken psykiatrisen sairaalan pitkäaikaisesta potilaasta Anna Lappalaisesta kertova Prinsessa valmistui 2010. Ylen ammoisesta pääjohtajasta, vasemmistopoliitikosta, kirjailija Hella Wuolijoesta tehtiin elokuva Hella W (2011).

Siinä ne sitten suunnilleen ovat.

Naisista kertovia elämäkertaelokuvia on tehty kahdessakymmenessä vuodessa suunnilleen saman verran, kuin miehistä kertovia elokuvia valmistuu nyt alle kahdessa vuodessa.

Sesonki alkoi tammikuussa alle 40-vuotiaan, ihan timmissä työkunnossa yhä olevan räppäri Cheekin taivalta käsittelevästä Veljeni vartijasta. Hyvin markkinoituun lavoiltapoistumispakettiin kuului elokuvan lisäkisi kirja, dokumenttielokuva, ja näyttävä uran päättämisshow.

Tuukka Temonen sai viimeisimmän elokuvansa näytöskuntoon elokuussa. Valmentajassa kovasti Jari Sarasvuon oloinen, oman elämänsä toimitusjohtaja tuhlasi omat ja muiden rahat, petti ja jätti, ja joi itsensä tärviölle, kunnes lähti uuteen nousuun.

Lokakuussa ilmestyi Timo Koivusalon elokuva Olavi Virrasta. Kriitikot ilkkuivat, kansa rakasti. Tässäkin kertomuksessa viinanpiru otti niskalenkin hienosta taitelijasta.

Koivusalon katalogista löytyvät elämäkertaelokuvat myös Sibeliuksesta, Rautavaara-Helismaa -parivaljakosta ja Irwinistä.

Juice tulee ensi-iltaan tänään tapaninpäivänä. Tässäkin elokuvassa viina voitelee miehen luisua. Ahdistuneen taiteilijan on kertakaikkiaan pakko voittaa ujoutensa.

Ensi syksynä on luvassa elokuva Kari Tapiosta.

Tolstoita mukaellen jokainen onneton ihminen on onneton omalla tavallaan, mutta aika monta elokuvaa on jo tehty vääriin vuonohin uivista pursista.

Mitä jos joku tekisi elokuvan Laila Kinnusesta? Romantisoitaisiinko siinä alkoholismia ja yhden yön pysäkkejä samalla tavoin kuin on tehty lähes kaikissa taiteilijakuvauksissa miehistä?

Olisiko naisen alamäki perusteltavissa parilla kömpelöllä kohtauksella lapsuuden vaikeista ihmissuhteista? Äidistä, joka oli kylmä, isästä, joka oli poissa?

Jos oikein etsittäisiin, niin varmasti kiinnostavia naiskohtaloita löytyisi enemmänkin.

Aattoaamuna hiljainen joukko odotti pakkasessa ruoka-apupisteen aukeamista Helsingin Myllypurossa.

Paikalle oli saapunut myös Juha Kariluoto.

– Olisi muuten tullut nälkä. Nyt saa sentään leikkeleen muodossa kinkkua.

Myllypuron elintarvikejako järjestettiin nyt ensimmäisen kerran myös jouluna. Muussa tapauksessa elintarvikejakoon olisi tullut usean päivän katkos.

– Asiakkaat olivat hyvin huolissaan. Päätimme, että suoritamme jaon tavalla taikka toisella, elintarvikejakelusta vastaava Sinikka Backman kertoo.

Backmanin mukaan aattona kävijöitä oli noin 1 200. Ruokajako kesti aamulla kolme tuntia.

Myllypurossa ennätysmäärä käyntejä

Ruoka-avun tarjoajat kertovat avuntarpeen kasvaneen.

Helsingin Myllypuron elintarvikeapu on keväästä asti jakanut ruokaa viitenä päivänä viikossa aiemman kolmen päivän sijaan.

Käyntimääriä kertyy tälle vuodelle arviolta noin 265 000, mikä on yli 100 000 käyntiä enemmän kuin viime vuonna.

Backman ei ole yllättynyt siitä kävijämäärän noususta. Hänen mielestään se kertoo yhteiskunnan tilasta.

– Perustoimeentulo on liian alhainen ja asumiskustannukset pääkaupunkiseudulla hulvattoman korkeat. Nämä kun saisi kuntoon, niin varmasti häviäisi aika paljon jonottajia.

Ruoka-avun piti olla väliaikaista

Alun perin leipäjonot ja ruoka-apu luotiin tilapäiseksi hätäavuksi 90-luvun lamassa. Vuosikymmenten aikana tarve ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään.

Niinpä ruoka-avun tarjoajat ovat alkaneet myös uudistaa toimintaansa.

Vantaalla on aloitettu niin sanottu Yhteinen pöytä -toimintamalli. Siinä ruoka-avun tarjoajien hajanainen kenttä on tuotu yhteen ja käyttöön on otettu esimerkiksi yhteinen elintarviketerminaali.

Kauppojen ylijäämäruoka noudetaan yhteiseen terminaaliin, josta se toimitetaan 65:lle ruoka-avun tarjoajalle eteenpäin jaettavaksi. Ajatus on säästää toimijoiden resursseja tuomalla työhön mukaan kaupungin ja kirkon panos.

– Tarkoitus on ottaa julkisella puolella vastuuta toiminnasta, Yhteisen pöydän projektipäällikkö Hanna Kuisma kertoo.

Lisäksi pyritään ruoka-avun jakamisen lisäksi tarjoamaan sosiaalista tukea esimerkiksi yhteisöruokailuilla. Kuisma uskoo, että heidän toimintamallinsa auttaa myös auttajia jaksamaan.

– Ruoka-aputyö on raskasta. Joukkovoima auttaa siinä, että voidaan jakaa resursseja ja saada toisilta vertaistukea.

Mallia levitetään parhaillaan myös muualle Suomeen. Muun muassa Järvenpäässä, Oulussa, Helsingissä, Turussa ja Tampereella luodaan siitä omia sovelluksia. Järvenpäässä ollaan kaikista pisimmällä ja siellä on jo toiminnassa oma yhdessä katettu -verkosto.

Tutkija korottaisi perusturvaa

Hyvinvointitutkija Tuomo Laihiala Tampereen yliopistosta kertoo, että kansainvälisessä keskustelussa on huomattu ruoka-avusta tulleen sosiaalisesti hyväksyttävämpää vuosien saatossa. Hänen mukaansa näin on käymässä myös Suomessa.

Laihiala pitää Vantaan Yhteisen pöydän tapaista kehitystyötä kannatettavana. Hän pohtii kuitenkin vaaranpaikkoja.

– Ongelmaksi se voisi tulla, jos esimerkiksi poliitikot olisivat sitä mieltä, että meillähän on nyt uudenlaista köyhäinapua, mistä syystä perusturvan tasoa ei tarvitsisi nostaa, Laihiala toteaa.

Laihialaa kummastuttaa se, että ruoka-aputarpeen syihin ei ole vuosikymmenten aikana puututtu.

Hän toteaa Suomessa olevan satojatuhansia ihmisiä, joilla perusturva ei riitä kohtuullisen minimin mukaiseen elämiseen. Ruoka-apuun joutuu turvautumaan Laihialan mukaan ennen kaikkea pienituloiset eläkeläiset ja työttömät.

– Perusturvan tasoa pitäisi määrätietoisesti korottaa sen sijaan, että ihmiset sinnittelevät hyväntekeväisyysavulla vuodesta toiseen.

Lue myös:

Eeva-Liisa Peltonen tietää tulleensa yhteiskunnalle kalliiksi – nuoren naisen elämä on esimerkki siitä, miten sairaus voi suistaa velkakierteeseen kenet vain

26.12. kello 19:00 Keskustelu suljettu toistuvan kommentointiohjeen rikkomisen vuoksi.

Venäjän asevoimat on tehnyt uuden Avangard-ohjuksen koelaukaisun, kertovat maan tiedotusvälineet.

Laukaisu tehtiin Kamtšatkan niemimaalla sijaitsevasta tukikohdasta. Presidentti Vladimir Putin seurasi tapahtumia Moskovassa.

Televisiokuvista näkyy, kuinka kapea ohjus nousee ilmaan ja katoaa taivaalle.

Putin, joka oli kertonut uudentyyppisen aseen kehitystyöstä maaliskuussa pitämässään puheessa, kehui kokeen onnistuneen täydellisesti.

– Ensi vuonna 2019, Venäjän asevoimat saa käyttöönsä uuden mannertenvälisen Avangard-asejärjestelmän. [...] Se on suuri hetki asevoimien ja koko maan historiassa. Venäjä on saanut uuden strategisen aseen, Putin hehkutti.

Avangard-ohjuksesta on toistaiseksi vain vähän julkista ja puolueettomasti varmistettua tietoa.

Putin kertoi maaliskuussa, että ohjus on äärimmäisen nopea. Hänen mukaansa se voi lentää jopa 20-kertaisella äänennopeudella, mikä tarkoittaa 24 500 kilometrin tuntinopeutta.

Koska ohjus kykenee myös liikehtimään ketterästi, Yhdysvaltain ohjuspuolustus ei pysty torjumaan sitä, Putin kertoi. Hänen mukaansa ohjus voi lentää mihin tahansa kohteeseen maapallolla.

Avangard voidaan varustaa tavanomaisella taistelukärjellä tai ydinaseella.

Venäjän strategisten ohjusyksiköiden komentaja Sergei Karakajev kertoi runsas viikko sitten Krasnaja Zvezda -lehdessä, että ohjus käyttää liitotekniikkaa, eli se pystyy hyödyntämään ilmanvastusta lennossaan ja liikehtimisessään.

Ensimmäiset Avangard-ohjukset on määrä sijoittaa Domborovskin ohjusdivisioonaan, joka toimii Orenburgin alueella Uralvuoriston eteläosassa.

Oikeussalissa seksuaalirikosten puinti kulminoituu usein kahteen kysymykseen.

Tapahtuiko sukupuoliyhteys yhteisymmärryksessä vai ei? Tiesikö tekijä uhrin olleen alle 16-vuotias?

Syyttäjät eri puolilla Suomea ovat päivittäin mukana ratkomassa tapauksia, joissa epäillään tai syytetään seksuaalirikoksesta.

Yksi vastausten etsijöistä on Sisä-Suomen syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Leena Koivuniemi. Hän erikoistui kymmenen vuotta sitten seksuaalirikoksiin.

Hänen pöytänsä kautta on kulkenut satoja seksuaalirikoksia, vuosittain 100–150.

Koivuniemi on ollut viime vuosina mukana tapauksissa, jotka ovat saaneet runsaasti julkisuutta. Hän oli syyttäjänä muun muassa kuubalaislentopalloilijoiden törkeässä raiskaustapauksessa sekä rikoksessa, jossa 10-vuotiaan kanssa yhdynnässä olleen miehen syyte törkeästä raiskauksesta kaatui. Mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

Tänne tulevat ulkomaalaiset ovat nuoria. He ovat siinä iässä, jossa haetaan vastakkaisen sukupuolen seuraa. Leena Koivuniemi

Koivuniemen mukaan uhrin iän todistaminen oikeudessa on melko helppoa.

Alle 16-vuotiaat kuullaan esitutkinnan aikana videotallenteelle, jota käytetään oikeuskäsittelyn aikana. Usein oikeudessa todetaan, että uhrin ulkonäön, käytöksen ja puheiden olisi pitänyt paljastaa tekijälle uhrin varsinainen ikä.

Sukupuoliyhteyden yhteisymmärryksen näyttäminen sen sijaan on Koivuniemen mukaan vaikeampaa.

Pelkkä uhrin kertomus tapahtumien kulusta kun ei riitä tuomioon, jos tekijä kiistää syyllisyytensä. Ja suurin osa tekijöistä tekee niin.

Uhrit eivät uskalla kertoa kokemuksistaan

Seksuaalirikollisuus on Suomessa lähinnä raiskauksia ja lasten seksuaalisia hyväksikäyttöjä.

Poliisi kirjasi viime vuonna järjestelmäänsä 3 300 seksuaalirikosta. Rikosnimikkeellä raiskaus merkittiin 900 tapausta. Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä tuli poliisin tietoon 800.

Näiden lisäksi poliisin tietoon tulee vuosittain seksuaalirikosten yrityksiä, seksuaalirikosten törkeitä tekomuotoja ja esimerkiksi seksuaalista ahdistelua.

Viime viikkoina Suomea ovat järkyttäneet Oulun tapahtumat. Poliisi tutkii Oulussa viiteen alaikäiseen tyttöön kohdistunutta seksuaalirikosvyyhtiä.

Seksuaalirikokset ovat erittäin arkaluontoisia. Uhritutkimusten perusteella vain jäävuoren huippu rikoksista tulee viranomaisten tietoon. Uhrit eivät uskalla kertoa nöyryyttävistä kokemuksistaan.

Hiljaisia ovat myös viranomaiset. Poliisi ei kerro tapausten yksityiskohtia uhrien suojelemiseksi. Oikeutta käydään suljetuin ovin.

Leena Koivuniemikään ei voi mennä syyttämiensä tapausten yksityiskohtiin. Hän puhuu tässä jutussa syyttämistään tai syyttämättä jättämistään tapauksista yleisellä tasolla.

Lapsiuhri ei usein ymmärrä, mistä on kyse

Raiskausrikokset tapahtuvat tyypillisesti kahden ihmisen kesken ilman ulkopuolisia todistajia, jommankumman osapuolen kotona. On vain uhrin ja tekijän sana toisiaan vastaan.

Lääkärinlausunnoista oikeudessa saadaan huonosti tukea, sillä perusmuotoisina syytetyissä raiskauksissa ei käytännössä tule fyysisiä vammoja. Väkivalta on korkeintaan kiinnipitämistä.

Sanoisin, että molempien osapuolien kannattaisi tutustua toiseen paremmin, jotta osattaisiin tulkita toisen tunteita. Leena Koivuniemi

Osapuolet ovat tyypillisesti toisilleen entuudestaan tuttuja. Vaikkakin, aika usein tuttavuus on melko tuore. Yhä useammin osapuolet tapaavat verkossa.

Niin kutsuttuja puskaraiskauksia eli tapauksia, joissa täysin tuntematon henkilö syyllistyisi raiskaukseen, ei ole tullut syyttäjä Leena Koivuniemen pöydälle.

Lapsen seksuaaliset hyväksikäytöt saavat alkunsa verkosta etenkin silloin, kun tekijän ja uhrin ikäero on suuri.

Tyypillisesti tekijä keskustelee lapsen kanssa netissä seksistä, pyytää uhria riisuutumaan kameran edessä tai lähettämään kuvia vähissä vaatteissa. Uhri ei usein edes ymmärrä, mistä oikein on kyse.

Mikäli uhri suostuu tapaamisen hyväksikäyttäjän kanssa, asianosaiset päätyvät useissa tapauksissa sukupuoliyhteyteen.

Tekijöistä vain prosentti on naisia

Poliisin tietoon tulleiden seksuaalirikosten tekijät ovat lähes poikkeuksetta miehiä. Viime vuonna seksuaalirikoksista syylliseksi epäiltyjä naisia oli Tilastokeskuksen tietojen mukaan 33. Se on vain runsas prosentti kaikista epäillyistä.

Oikeudessa tekijät vakuuttelevat viattomuuttaan. Etenkin lapsen seksuaalisilla hyväksikäyttäjillä saattaa olla jopa kymmeniä uhreja.

“En olisi tehnyt mitään, jos olisin tiennyt” -alkuiset virkkeet ovat tulleet Leena Koivuniemelle tutuksi vuosien varrella. Tekijät myöntävät yleensä sukupuoliyhteyden tai sen, että ovat pyytäneet nuorta riisuutumaan, mutta kiistävät jyrkästi syyllistyneensä rikokseen.

Tekijät kertovat, että he olisivat luopuneet teosta, jos vain olisivat tienneet, ettei uhri halua seksiä tai että uhri on alle 16-vuotias.

Poliisin tulostietojärjestelmän mukaan seksuaalirikoksista viime vuosina epäillyistä vajaat 80 prosenttia on ollut suomalaisia. Ulkomaalaisten epäiltyjen suhteellinen osuus on seksuaalirikoksissa korkeampi kuin muissa rikostyypeissä.

Koivuniemi näkee, että osuutta voivat selittää kulttuurien yhteentörmäys ja se, että iso osa tulijoista on parinmuodostusiässä.

– Tänne tulevat ulkomaalaiset ovat nuoria. He ovat siinä iässä, jossa haetaan vastakkaisen sukupuolen seuraa. Sen takia luku lienee suurempi, Koivuniemi pohtii.

Turvapaikanhakijoina viime vuosina Suomeen tulleet ovat pääasiassa 20–30-vuotiaita miehiä.

Uhri usein lamaantuu

Valtaosa seksuaalirikosten uhreista on naisia. Lapsiuhrit kertautuvat.

Tilastokeskuksen tietojen mukaan raiskausrikosten uhreista kolme prosenttia ja lapsen seksuaalisten hyväksikäyttöjen uhreista 13 prosenttia oli miespuolisia.

Koivuniemen kokemusten mukaan uhrit ovat pääasiassa suomalaisia. Ulkomaalaisia uhreja on hänen näkemyksensä mukaan korkeintaan yksittäistapauksissa. Tilastointia uhrin kansalaisuuden perusteella ei ole.

Raiskauksien aikana uhri usein lamaantuu. Hän ei pysty pyytämään apua. Lapset harvoin edes ymmärtävät, mistä raiskauksessa tai hyväksikäytössä on kyse.

Näistä syistä esimerkiksi lapseen kohdistuva hyväksikäyttö, joka voi sisältää myös pakottamista sukupuoliyhteyteen, saattaa paljastua vasta vuosien jälkeen.

Yleensä tekijä saa lapset koukkuunsa kehumalla.

Koivuniemi ei missään nimessä halua syyllistää uhreja, mutta on nähnyt työnsä kautta, että monilla murrosikäisillä tytöillä on valtava tarve saada miesten hyväksyntää.

Tytöt lähtevät helposti mukaan miesten ehdotuksiin.

– Eivätkö he sitten saa hyväksyntää muualta, vaikkapa kotoa? Toisaalta se on hyvin erilaista huomiota, mitä miehiltä saa, Koivuniemi pohtii.

Koivuniemen mukaan tytöt janoavat huomiota entistä nuorempana. Lapsiuhrit ovat tyypillisesti 10–15-vuotiaita.

– Tämä maailmakin on sellainen, että seksi ja hyvännäköisyys ovat koko ajan esillä. Kumpuaako se tarve sieltä? Koivuniemi kysyy.

"Lakeja yritetään laatia liialla kiireellä"

Viime aikoina seksuaalirikoksia koskevaan rikoslain 20. lukuun on kohdistunut runsaasti keskustelua.

On vaadittu rangaistusten kiristämistä, ehdotettu lapsen törkeän raiskauksen kriminalisointia ja suostumusperusteisesta raiskausmääritelmää.

Leena Koivuniemen mielestä lakeja yritetään laatia liialla kiireellä. Seksuaalirikoksia koskeva luku vaatisi ennemmin kokonaisuudistusta.

Koivuniemi ei usko, että rangaistusten koventamisella olisi rikoksia ehkäisevää vaikutusta. Siihen uskoo harva lainoppinut.

Seksuaalirikosten ehkäisyyn syyttäjällä on yksinkertainen neuvo.

– Olen varmasti vanhanaikainen, mutta kyllä sanoisin, että molempien osapuolien kannattaisi tutustua toiseen paremmin, jotta osattaisiin tulkita toisen tunteita.

Koivuniemi viittaa tapauksiin, joita hänen pöydälleen aika ajoin tulee.

Uhri kertoo esitutkinnan aikana, ettei ole halunnut sukupuoliyhteyteen, mutta ei ole oikein uskaltanut sanoa sitä ääneen. Syyttäjä ei voi muuta kuin tehdä syyttämättäjättämispäätöksen.

Entäpä ne muut ehdotetut lakiesitykset?

Suostumusperusteisen raiskausmääritelmän Koivuniemi ei usko vaikuttavan nykykäytäntöön juuri mitenkään. Jo nyt oikeussalissa keskustellaan suostumuksesta, mutta haastehakemukseen ja tuomioon perustelut kirjataan väkivaltaperusteisesti.

Suostumusperusteinen raiskauslakimääritelmä mahdollistaisi Koivunimen mukaan lähinnä sen, että laki puhuisi samasta asiasta, kuin mistä oikeussalissa käytännössä jo nyt puhutaan.

Jo nykypykälät mahdollistaisivat Koivuniemen mukaan nykyistä kovempien tuomioiden langettamisen monissa tilanteissa.

Suurin epäkohta lainsäädännöllisesti on tällä hetkellä Koivuniemen mukaan seksuaalirikoksia koskevan luvun pirstaleisuus. Lainkohdat ovat tulleet voimaan eri aikoina, mikä vie keskustelua oikeussalissa sivuraiteille.

– Käsittely menee siihen, että tivataan, sitä milloin teko on tapahtunut. Olennaisempaa olisi keskittyä siihen, onko jotain tapahtunut, Koivuniemi sanoo.

Ajankohdat ovat oleellisia siitä syystä, että tekijä voidaan saattaa vastuuseen rikoksesta sen lainkohdan mukaan, joka on ollut voimassa tekohetkellä.

Lue myös:

"Eivätkö he tajua, että kuka vaan voi olla mitä vaan netissä?" – Oulun seksuaalirikosepäilyjen vanavedessä vanhemmilta vaaditaan parempaa vastuunkantoa

Mistä syystä joku raiskaa lapsen? Voiko ihminen syyllistyä hyväksikäyttöön vain kulttuuritaustan takia? Psykologit pohtivat, miksi jotkut päätyvät hirveisiin tekoihin

Yle selvitti: Tällaisia ovat Oulun seksuaalirikoksista epäillyt

”Henkilönnimi on tärkeä ja salaperäinen osa ihmistä. Se ilmentää ja edustaa sen kantajaa (...) Kun nimi on kantajansa lähin ja elinikäinen kilpi, on vanhempien syytä antaa lapsilleen etunimi harkiten.”

Näin opastivat Hannes Teppo ja Kustaa Vilkuna toimittamassaan Etunimikirjassa vuonna 1947, jolloin Suomi oli vastikään saanut ensimmäisen etunimilakinsa.

Tepon ja Vilkunan sanoissa on ikiaikaisia kaikuja ihmisen nimen merkityksestä. Kansanuskomuksissa perintönimellä kunnioitettiin menneitä sukupolvia mutta sillä oli myös vastasyntynyttä suojaavaa merkitystä, kertoo nimenantokäytäntöjä tutkinut perhehistorian dosentti Sofia Kotilainen Jyväskylän yliopistosta.

– Menestyneen esivanhemman kaimanimen on voitu ajatella edesauttavan myös jälkeläisen elämänkulkua. Myöhemmässäkin perintönimien antamisessa on jossain määrin kyse samanlaisesta ajattelutavasta.

Suomalaisten nimien juurille ja historiaan palataan myöhemmin tässä jutussa.

Uusi laki, neljä etunimeä

Nimivalinnan ja identiteetin yhteys oli etenkin entisaikaan tiivis, koska virallista etunimeä ei ollut mahdollista vaihtaa yhtä helposti kuin nykyisin, sanoo Sofia Kotilainen.

Nykyään etunimensä voi vaihtaa ilman perusteluja. Ei tarvitse edes kotoa lähteä, muutoksen voi tehdä verkossa ja uusi Kela-kortti kolahtaa postiluukusta.

Nimenantoon tulee jälleen lisää joustavuutta, kun uusi nimilaki tulee voimaan ensi vuoden alussa. Lapsen nimeä pohtiville vanhemmille suurin muutos on se, että vastedes nimiä voi olla neljä nykyisten kolmen sijasta. Omaakin nimeään aikuinen voi pidentää.

Se kertoo uusista ajoista: yhä useampi suomalainen on kotoisin maasta, jossa ihmisillä on enemmän kuin kolme nimeä. Toisaalta palataan askel kohti aikaa ennen ensimmäistä etunimilakia, jolloin joillakulla saattoi olla monenmonta nimeä.

Sopimaton saattaa nimi olla, jos se on omiansa tulemaan nimen saajalle kiusalliseksi taikka jos se uskonnollisen tunteen, yleisen järjestyksen, hyvän tavan tai säädyllisyyden vastaisena voi herättää pahennusta. Ensimmäisen nimilain perusteita

Lainlaatijan kanta on yhä, ettei nimi saa olla kielen vastainen eikä omiaan aiheuttamaan pahennusta tai kantajalleen haittaa.

Tallella on myös kielto, jonka vanhan lain laatijat kirjasivat aivan ensimmäiseksi: pojalle ei saa antaa tytön nimeä eikä tytölle pojan. Pykälään on kuitenkin lisätty lievennyksiä.

Suomen kieleen nimen pitää sopia, mutta "perinteistä kotimaista nimikäytäntöä" ei enää edellytetä, kunhan Suomessa jo on vähintään viisi kaimaa, jotka ovat samaa sukupuolta kuin uusin tulokas. Espanjankielisen perheen poika saa olla Maria.

Myös sukunimiä koskevia pykäliä on uudessa nimilaissa muutettu. Avioliitossa molemmat puolisot voivat ottaa yhdistelmänimen. Myös lapsen sukunimi saa olla yhdistelmä.

Joissakin maissa etunimeä koskevia rajoituksia on paljon enemmän kuin Suomessa, toisaalla taas vähemmän, Englannissa hädin tuskin mitään. Sukupuolipykälää ei ole. Aika harva sielläkään tosin poikkeaa vakiintuneista käytännöistä.

Tällaisen yksilönvapauden vastapainona Britannia on edelleen vahvasti luokkayhteiskunta. Tutkijat ovat pyrkineet selvittämään, millainen merkitys nimellä on luokkapelissä.

Yhdysvalloissa on tehty vastaavia tutkimuksia siitä, mitä mielikuvia etunimi antaa ihonväristä ja varallisuudesta ja miten mielikuvat vaikuttavat.

Onko nimi siis todellakin enne, kuten sanonta väittää – ja onko se sitä myös Suomessa? Siitäkin myöhemmin lisää tässä jutussa.

Usko, toivo, rakkaus

Nimet ovat symboleja. Sukupuoli niillä on vain, jos niin päätetään. Armas on Suomessa sovittu ja vakiintunut miehen nimeksi, Lempi naisen. Kun Lempi-nimi keksittiin etunimistön suomalaistamisaallossa 1850-luvulla, sitä kaavailtiin miehille.

Yhtä lailla rakkautta tai rakasta merkitsevät japanilainen Ai ja anglosaksinen Amy ovat naisia. Uskon ja Toivon englantilaiset vastinparit Faith ja Hope ovat naisia. Janne on Virossa tytön nimi, samoin Kai muun muassa Norjassa.

Suomen oikeusministeriö halusi ensimmäisen etunimilain tueksi yksiselitteisen luettelon nimien sukupuolesta. Listaa pyydettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuralta.

Kun luettelo Aabelista Äijöön, Aadasta Ylikkiin oli valmis, enää ei sopinut nimetä tyttöä Armaaksi tai poikaa Armiksi, kuten aiemmin oli toisinaan tapahtunut.

Aina joku on tosin lakia uhmannutkin ja onnistunut saamaan sille viranomaisten hyväksynnän. Väestörekisterikeskuksen etunimitilastossa tämän vuosikymmenen vajaasta kolmesta tuhannesta Armas-vauvasta ainakin yksi on ollut tyttö.

Lain mahtisanalla ei muutoinkaan tullut aivan täyttä selvyyttä, vaan muutamat nimet jäivät sukupuolineutraaleiksi. Kaino on SKS:n 1940-luvun luettelossa mies, mutta nimi on sen jälkeenkin ollut vain himpun yleisempi miehillä kuin naisilla.

Tämän vuosikymmenen hitti se ei ole: pikku-Kainoja on nimetty vain 57.

Tuli ja Utu kelpaavat, Sweethoneybeebambi ei

Etunimien kirjo on laajentunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä. Joukkoon on tullut paljon myös sukupuolineutraaleja nimiä, joista ei ykskantaan selviä ihmisen sukupuoli. Suuri osa viittaa luonnonilmiöihin. Tuli-, Kuura-, Utu- tai Viima-nimi on muutamilla kymmenillä.

Viranomaisten oikeudeksi jää silti edelleen päättää, ovatko vanhemmat antaneet mielikuvituksensa lentää liikaa. Viime vuonna maistraattien ja oikeusministeriön nimilautakunnan haaviin jäivät pojille ehdotetut Alcapone, Enikko, Monck, Weicca ja Topelius.

Syyt ovat nimilain perusteella ilmeisiä. Laki ei salli sukunimiä etunimiksi, pelkästään yhdelle sukupuolelle vakiintunutta nimeä ei saa antaa toiselle, nimen on noudatettava suomen kielen kirjoitustapaa, eikä nimi saa olla liian helppo ase kiusaajille.

Tyttöjen nimistä torpattiin Poon, Wolf , Fafnir, Marj-Linn, Paulii ja Tuhka. Nimilautakunnan roskakoriin ovat tällä vuosikymmenellä päätyneet myös muun muassa Sälli, Eversti ja Lucifero sekä Pansarkitty, Sweethoneybeebambi ja Xstina.

Jos vanhemmat ovat kovin vakuuttuneita nimivalinnastaan, he voivat viedä kiistan hallinto-oikeuteen ja jopa korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti. Oikeusistuimet eivät viime vuonna lämmenneet pojan Fosforos- ja tytön Ammu-nimelle.

Yli 40 prosenttia saa hyvin tavallisen nimen

Tuhansin verroin tavallisempaa kuin erikoisuuden tavoittelu on toinen ääripää eli erittäin yleisen nimen valitseminen.

Suomalaisten käytössä on miltei 40 000 eri etunimeä. Silti viimekin vuonna useampi kuin neljä lasta kymmenestä sai jonkin sadasta yleisimmästä etunimestä.

Ylen nimikoneella voit katsoa, mitkä olivat yleisimmät nimet omana syntymävuonnasi.

Ilmiö ei ole uusi. Aiemmilla vuosisadoilla valtaosalla lapsista oli jokin vain muutamasta nimestä. Näin tylysti kommentoi Kustaa Vilkuna Etunimikirjassa:

"Uuden uppo-oudon nimen antaminen lapselleen oli entisenä aikana melkoista henkistä voimaa ja itsenäistä luonnetta vaativa tapaus. Yksinkertainen kansa kauhisteli nimeä, joka ei ollut painetussa almanakassa eikä virsikirjan kalenterissa.”

Allakkaan ja virsikirjan kalenteriin nimet olivat päätyneet katolisen kirkon pyhimyskalentereista. Esimerkiksi Turun Räntämäessä vuonna 1393 päivätyssä kauppakirjassa 12 todistajasta oli "toinen puoli Mikkeleitä", arkkienkeli Mikaelin kaimoja.

Onneksi ajat olivat sentään jo toiset, Vilkuna iloitsi 1940-luvulla. "Ei ole syytä eikä suotavaa ehkäistä sitä joustavaa luomistyötä, joka etunimien alallakin on suomen kielessä käynnissä", hän kirjoitti.

Vanhempien tekemä nimivalinta vaikuttaa lapsen identiteettiin ja hänen rooliinsa ryhmässä, ja kummallakin nimeämistavalla on puolensa, sanoo dosentti Sofia Kotilainen.

– Ikäluokalle tyypillinen muotinimi voi auttaa sulautumaan joukkoon, mutta se vaatii usein myös kutsumanimen, joka erottaa lukuisat kaimat toisistaan. Arjessa voi olla hankalaa, jos nimet ja nimikoidut reput tai pelivarusteet menevät sekaisin ja tuntee hukkuvansa samannimisten massaan.

Harvinainen nimi voi auttaa erottumaan muista, mutta sen takia saattaa joutua kiusatuksi, Kotilainen tuumii. Aina ei siis mene nappiin, vaikka vanhemmat olisivat yrittäneet parhaansa.

– Kummassakin tapauksessa lapsi voi kokea nimen joko etuna tai haittana. Kasvavan lapsen tai aikuistuvan nuoren kokemukset ja tuntemukset voivat olla aivan jotain muuta kuin mihin vanhemmat ovat nimeä valitessaan pyrkineet, Kotilainen sanoo.

Eleanor on Oxford-ainesta, Jade ei

Käsitys vanhempien sosiaalisen aseman heijastumisesta nimissä, joita he valitsevat lapsilleen, ei ole vain näppituntumaa. Siitä on tehty ulkomailla lukuisia tutkimuksia.

Yhdessä tarkasteltiin brittiläisen Oxfordin yliopiston opiskelijoiden etunimiä. The Guardian -lehden selvityksen mukaan 80 prosenttia Oxfordin opiskelijoista on kahdesta ylimmästä yhteiskuntaluokasta.

Kalifornian yliopiston taloushistorioitsija Gregory Clark tutki joitakin vuosia sitten, heijastavatko opiskelijoiden etunimet tuota perhetaustaa. Aineistona olivat opintonsa Oxfordissa vuosina 2008–2013 aloittaneet lähes 15 500 nuorta ja heidän kaikki ikätoverinsa.

Vertailu osoitti, että Oxford on erityisesti Eleanorien, Peterien, Simonien ja Annojen opinahjo. Eleanor opiskelee Oxfordissa sata kertaa todennäköisemmin kuin esimerkiksi Jade. Jadeja on opiskelijoista alle kolme prosenttia määrästä, jota heidän osuutensa ikäluokasta edellyttäisi.

Muutaman vuosikymmenen päästä voi kuitenkin olla toisin, sillä useissa maissa tehtyjen tutkimusten mukaan nimillä on ollut kautta vuosisatain taipumus valua yhteiskunnassa ylhäältä alas. Lopulta ne eivät välttämättä kelpaa enää kenellekään ja jopa hiipuvat pois.

Greg kiinnostaa työnantajia, Jamal ei

Yhdysvalloissa etunimi kertoo hyvin herkästi ihmisen ihonvärin. Harvardin yliopiston tutkimuksessa tämän vuosikymmenen alussa todettiin, että 40 prosentilla Kalifornian mustaihoisista tytöistä oli nimi, jota ei ollut ainoallakaan valkoisella.

Harvardista on myös yksi monista runsaan vuosikymmenen aikana tehdyistä tutkimuksista, joissa on selvitetty, miten etunimi vaikuttaa työmarkkinoilla.

Tutkijat laativat kuvitteellisia vastauksia aitoihin työpaikkailmoituksiin. Sukunimillä ei annettu vinkkiä, mutta etunimiksi valittiin etnisten ryhmien suosikkeja.

Emily ja Greg saivat hakemuksiinsa samalla koulutuksella ja kokemuksella puolet enemmän vastauksia kuin Lakisha ja Jamal.

Nimi leimaa jo koulussa

Northwestern-yliopiston tutkimuksessa puolestaan analysoitiin noin 55 000 floridalaisen lapsen koulumenestystä. Ihonväriin viittaavan nimen lisäksi vertailussa oli mukana nimiä, jotka heijastelevat perheiden taloudellista asemaa. Väestötasolla mustat ja vähävaraiset ovat pitkälti sama ryhmä.

Tutkimus osoitti, että mitä alempana sosiaalisen arvostuksen asteikossa nimi oli väriltään ja varoiltaan, sitä huonompia arvosanoja lapsi sai. Ero näkyi myös saman perheen lasten välillä, jopa kaksosilla, jos toisella oli "köyhä musta" ja toisella "rikas valkoinen" nimi.

Tutkimusta johtanut professori David Figlio päätteli, että taustalla olivat opettajien ennakkokäsitykset. Päätelmää vahvistaa se, että erot olivat pienempiä, jos koulussa oli tavallista enemmän mustia opettajia.

Anglosaksiset maat eivät ole ainoita, joissa etunimen ja ihmisen yhteiskunnallisen arvostuksen yhteys on havaittu tutkimuksissa. Aivan vastaavaa on todettu muun muassa Ranskassa ja Saksassa.

Jakolinjoja myös Ruotsissa

Emilia Aldrin tuli väitöskirjatutkimuksessaan Uppsalan yliopistossa tämän vuosikymmenen alussa siihen tulokseen, että sosiaaliset tekijät vaikuttavat lasten nimeämiseen myös Ruotsissa. Hän löysi jakolinjoja, jotka noudattivat äitien ikää ja koulutustaustaa.

Yli 30-vuotiailla korkeasti koulutetuila äideillä on taipumus valita nimiä, joita on ennestään suvussa. He suosivat toisaalta myös kansainvälisiä nimiä enemmän kuin nuoret ja niukasti koulutetut äidit.

Näiden lapsilla puolestaan on useammin nimiä, jotka on keksitty itse, eikä kansainvälisyyden tavoittelua näy, Aldrin kertoi.

Ajan muoti ohjasi ennenkin

Kuinka on Suomessa? Näkyykö meidänkin etunimissämme luokkajako?

Dosentti Sofia Kotilainen sanoo, että hänen käyttämiensä tutkimusaineistojen perusteella sellaista johtopäätöstä ei voi tehdä.

– Etunimen valinta ei ole ollut aiempina vuosisatoina erityisen suuresti sidoksissa niinkään perheen sosioekonomiseen asemaan, vaan enemmänkin suvun perinteisiin ja paikallisyhteisön tapakulttuuriin.

Toki joitakin käytäntöjä, kuten tapa antaa yhden sijasta kaksi tai kolme etunimeä, omaksuttiin säätyläisiltä maata viljelleisiin perheisiin, Kotilainen kertoo.

– Maaseudulla erityisesti kirkkoherrojen ja kappalaispappien perheet toimivat esikuvana nimenannolle.

.

Kotilainen on tutkinut, miten suomalainen maaseutuväestö nimesi lapsiaan.

– Oli hyvin tavallista, että suvun perinteiden kunnioittamisen lisäksi jäljiteltiin kunkin ajan nimimuotia, jota ylemmät säädyt olivat aktiivisesti luomassa. Mutta myös maata viljellyt väestönosa saattoi olla paikallisesti edelläkävijä joidenkin nimimuotien osalta.

Muotinimien antaminen oli jo 1700- ja 1800-luvuilla alemmille säädyille ja sosiaaliryhmille edullinen tapa ylittää säätyrajat, Kotilainen kertoo.

– Ylempien säätyjen elämäntyyliä ja heidän piirissään alkunsa saaneita kulttuuri-ilmiöitä tavoiteltiin jäljittelemällä heidän etunimistöään. Muodikkaan etunimen valinta lapselle ei maksanut mitään.

Sukunimi on ollut selvempi leima

Sofia Kotilaisen mukaan nyky-Suomessakaan ei voi vastasyntyneen saaman etunimen perusteella päätellä mitään varmaa perheen taloudellisesta ja sosiaalisesta asemasta.

Perinnöllinen sukunimi on historiallisessa mielessä ollut leimaavampi tekijä siinä, mihin yhteiskuntaryhmään ihmisen on voitu katsoa kuuluneen pelkästään nimen perusteella.

– Saamelaisten tai romanien henkilönnimikulttuuri on ollut omanlaisensa ja on sitä edelleen. Lisäksi viime vuosien maahanmuuttajanimistö on vieraskielisenä leimallisesti perinteisestä nimistöstämme erottuvaa.

Kuvaava esimerkki pelkän nimen vaikutuksesta asenteisiin ja mielikuviin on Diakonia-ammattikorkeakoulun hiljattain käynnistämä Työnimi-kampanja ja sen uutisointi, Kotilanen sanoo.

Nousia, Äiniö, Toivottu

Viime vuoden suosituimmat etunimet olivat Aino ja Leo. Olisi hienoa pystyä kertomaan vastaava nimikaksikko puolentoista tuhannen vuoden takaa, kun suomen kieli alkoi olla olemassa.

Ilman kirjoitettua kieltä nimistä ei ole säästynyt varmaa tietoa. Sellaista alkaa olla vasta 1300-luvulta lähtien. Päätelmiä kuitenkin voidaan tehdä paikan- ja sukunimistä ja muiden itämerensuomalaisten kansojen nimistä.

Tässä maisteltavaksi joitakin muinaissuomalaisia miesten nimiä: Nousia, Äiniö, Toivottu, Lyylikki, Ihanus, Mieho, Neuvo, Tietävä, Toivas.

Viljo on ikiaikainen suosikki

Luontonimistä Repo on tällä vuosituhannella palannut pitkän tauon jälkeen muutaman suomalaisen nimeksi. Joitakin Susia on syntynyt kaikilla vuosikymmenillä. Hukka-nimeä nimilautakunta ei ole nykypäivään kelpuuttanut, eikä tilastosta lyödy yhtään Hirveäkään.

Myös edelleen tuttuja nimiä on päätelty olleen käytössä jo kaukaisessa esihistoriassa. Kare, Päiviö ja Nyyrikki ovat melko harvinaisia, mutta Viljo on ponkaissut tällä vuosikymmenellä suoranaiseksi suosikiksi.

Muinaissuomalaisia naisten nimiä on kyetty päättelemään paljon huonommin kuin miesten. Kansan suussa kulkeneet runot kuitenkin osoittavat, etteivät tytötkään kulkeneet kotinsa tanhuvilla nimeä vailla.

Iso kutsui kuunvaloksi,
emo päivän nousennaksi,
vellon ve’en kalaksi,
siskoni sinikeräksi.

Väestörekisterikeskuksen tilastosta löytyy pari Kuunvaloa. Liekö kukaan kokeillut, kelpaisiko Sinikerä viranomaisille?

Pyhimys sen olla pitää

Kristinuskon leviäminen pyyhkäisi pakanallisina pidetyt etunimet varsin tehokkaasti käytöstä. Nimet alettiin valita katolisen kirkon pyhimysten mukaan.

Kunkin hiippakunnan pyhimyskalenteriin mahtui noin 200 pyhimystä, mutta lapsen kaimaksi ja kaitsijaksi haluttiin mieluiten joku suurimmista. Niinpä kaikilla oli paljon kaimoja ja lisänimille tuli käyttöä.

Nimet toisaalta vääntyivät kansan suuhun sopiviksi. Nicolauksesta tuli Nikki, Gregoriuksesta Reko.

Hyvin suosittuja olivat Johannes ja Pietari, mutta Norjan kuninkaasta pyhimykseksi kohonneen Olavin kaimat päihittivät määrällään heidätkin. Usein oli Hämeen käräjillä puolet lautakunnasta Olaveja, joskus seitsemänkin kahdestatoista, kertoo Tepon ja Vilkunan Etunimikirja.

Taivaallisen siunauksen lisäksi lienee toivottu silkkaa vaurautta, kun lapsia nimettiin myös Hansa-porvareiden mukaan, mikä toi Suomenkin nimistöön saksalaisia Kondradeja ja Hartmanneja.

Yleisimpiä naisten nimiä olivat alkukristillisiltä marttyreilta omaksutut Katariina ja Margareta eli kotikäytössä Katri, Marketta ja Kreeta.

Monet muutkin viralliset nimet olivat vain pyhäkäytössä: kasteella, ripillä, kinkereillä, vihittäessä ja hautajaisissa. Kotona Dorotheasta tuli Toratei, Scolasticasta Lastikka.

Kansallistunne synnytti suomalaisia nimiä

Helsingin yliopistolla oli tsaarin määräyksestä yksinoikeus almanakkojen tekemiseen. Yliopistolla päätettiin 1860-luvulla, että jokaisena päivänä tulisi olla jonkun nimipäivä.

Pyhimyksiä ei riittänyt vuoden kaikille päiville. Tarvittiin lähes 200 uutta nimeä. Ne otettiin edelleen uskonnollisista lähteistä, Raamatusta ja kirkkohistoriasta. Kirjoitusasu oli yleensä yhä ruotsalainen.

Jotakin oli tehtävä suomen kielen puolesta, päätti nuori virkamies Isak Edvard Sjöman. Asia oli tulenarka, uhmasihan hän yliopiston yksinoikeutta eli suorastaan tsaaria, joten Siveä. Kauno-annakka 1865 -kirjanen oli julkaistava salanimellä.

”Koskei tawalliset ristinimemme, jotka annakoissa tawataan, ole muuta kuin sanoja oudoista, erittäin Heprean, Kreikan, Latinan ja Saksan kielistä, ja jotka Suomen kielen murteilla usiastikin owat aiwan kankeat, niin olemme tähän esitelleet samaan tarkotukseen käytettäviksi oman maan kielisiä sanoja," Sjöman perusteli.

Reaktiot olivat kahtalaisia, mutta Sjöman ei lannistunut: "Voi näyttää pilalta, mutta eiköhän löydy niitäkin, jotka mielisuosiolla valitsevat näistä lapselleen nimen, ja kuuluu mar niitten korwissamme siihen aiwan mukawaltakin sopiwan".

Sjömanin hankkeessa näkyy kansallismielisyyden nousu, joka 1800-luvun puolella synnytti paljon ehdotuksia suomalaisiksi nimiksi. Moni on tuttu tämän päivän koulusta ja päiväkodista: Oiva, Toivo, Väinö, Helmi, Usko, Oiva. Näitä ehdotettiin pojille, myös Helmiä.

Viralliseen almanakkaan niitä ei kelpuutettu. Yksi tyttö kuitenkin livahti Kansanvalistusseuran kalenteriin jo vuonna 1881. Hän oli Aino.

Vanhimmasta pojasta tehtiin kotiukon eli isänisän kaima, toisesta kirkkoukon eli äidinisän, kolmannesta isän ja sitä nuoremmista setien ja enojen kaimoja. Tytöt saivat nimensä koti- ja kirkkomummolta, äidiltä ja tädeiltä. Parikkalan perinnäistapa 1880-luvulle asti

1900-luvun alussa suomalaiset nimet vihdoin valtasivat ja vakiinnuttivat myös virallisen paikkansa. Tärkeimpänä on pidetty vuoden 1929 uudistusta, joka toi almanakkaan yli 200 uutta nimeä.

1990-luvulta alkaen nimipäiväkalenteria on uudistettu viiden vuoden välein. Seuraava kerta on vuonna 2020. Silloin kalenteriin pääsevät ne uudet nimet, jotka olivat vähintään 500 suomenkielisellä ensimmäisenä nimenä viime maaliskuussa.

Nimipäivää pääsevät viettämään muun muassa Adele, Cecilia ja Daniela sekä Andreas, Elia ja Felix. Isak Edvard Sjömania lista voisi masentaa, sillä mukana ei ole yhtään nimeä, joka olisi täysin Suomessa syntynyt. Voit katsoa koko listan Helsingin yliopiston almanakkatoimiston sivulta.

Nimiin talletetaan myös tarinoita

Kun lapselle nykyisin aletaan miettiä nimeä, kenttä on varsin vapaa. Pelitila lisääntyy entisestään, kun uudistettu nimilaki sallii neljä etunimeä.

Suvun perintönimet, kummin kaimuus, mediasta tutut nimet, lähiyhteisön esimerkki, ajan henkeen sopivat kulttuurisesti ja poliittisesti inspiraationsa saaneet nimivalinnat, julkisuuden henkilöt, nimeen liitetyt muut positiiviset mielikuvat, joita nimen antaja pitää positiivisina, luettelee dosentti Sofia Kotilainen vastaukseksi kysymykseen, mistä nimet kumpuavat.

Pieni kyselykierros osoitti, että moni tallettaa nimeen myös erityisen muiston lapsen syntymähetkestä tai odotusajasta.

Auringonnousun aikaan syntynyt pikkutyttö sai toiseksi nimekseen Auroora, myrsky-yönä maailmaan tullut nimettiin Tuulikiksi. Perheensä "iltatähtien iltatähti", yllätyspoika, sai odotusaikana kutsumanimen Sattuman Santtu, kuten laulussa lauletaan, ja Santerista tuli myös yksi hänen virallisista nimistään.

Yksi nimi syntyi kauan ennen lasta. 12-vuotias tyttö käveli rannalla toivuttuaan vastoin lääkärien odotuksia sairaudesta, joka oli vienyt häneltä vuosiksi kaiken liikuntakyvyn. Meri oli heittänyt rantahiekkaan pienen nahkakukkaron, johon oli poltettu naisen etunimi.

Nimi oli vieras, eikä sitä tuohon aikaan ollutkaan kuin muutamalla kymmenellä suomalaisella. Tytön mielestä nimi oli kaunis, kuten koko ihana maailma. Hän ei unohtanut tuota hetkeä. Kun hänelle kaksi vuosikymmentä myöhemmin syntyi tytär, lapsi sai kukkaron tuntemattoman omistajan nimen. Hänestä tuli Iina.

26.12. kello 20:00 Keskustelu suljettu toistuvan kommentointiohjeen rikkomisen vuoksi.

Tietenkin olisimme voineet puhua kavereiden ja kollegojen kanssa muustakin kuin töistä, kun kokoonnuimme ennen joulua illanistujaisiin tai kahvittelemaan. Mutta työt olivat päällimmäisenä mielessä.

Joka syksy sama tilanne: maailma valmiiksi ennen joulua.

Joka syksy sama tunne: kaikkea ei ehdi, väsyttää, mietityttää miksi tingimme mieluummin laadusta kuin määrästä.

Kaverini tekevät enimmäkseen kasvatus- tai asiantuntijatyötä. Konttoreissa ja kokouksissa istutaan, uudistuksia käynnistetään, projekteja ja lapsia paimennetaan.

Työn määrä on vakio, eli sitä on paljon. Ongelma on se, että monilla on vuosienkin kokemuksen jälkeen epämääräinen kuva oman työn tavoitteista.

Kysyn nykyään stressiä valittavilta ihmisiltä: tiedätkö, mitä sinulta odotetaan töissä?

Ajattelen, että kysymykseen pitäisi pystyä vastaamaan välittömästi. Kai nyt jokainen tietää, mitä päämäärää varten ihan koko elämä järjestetään työn kautta!

Käsittämättömän moni ei kuitenkaan osaa vastata kysymykseen selkeästi.

Priorisoinnista puhutaan paljon, mutta sitä toteutetaan vähän.

Kerrataan: Mitä sinulta odotetaan työssäsi?

Kyselen tätä itseltänikin, vaikka olen yrittäjä, eikä minulla ole yksittäistä työnantajaa, johtoa tai intranetin visio-linkkiä, josta voisin tarkistaa vastauksen. Tuntuu kuitenkin tärkeältä asettaa itselleen tavoitteita ja raameja.

Toki moni pystyy vastaamaan kysymykseeni mietittyään hetken. On kaikenlaisia tavoitteita, vähän sitä, vähän tätä, uudessa projektissa myös tuota. Osalla on kuva siitä, mitä työssä olisi tarkoitus tehdä, mutta aika menee muuhun. ”Paperinpyöritykseen”, kuten sanotaan.

Priorisoinnista puhutaan paljon, mutta sitä toteutetaan vähän. Kuulostaako tutulta: henkilöstöä on leikattu, töitä ei ole vähennetty, johto kertoo, että digitalisaatio tai uudelleenorganisoituminen ratkaisevat työvoiman puuttumiseen liittyvät ongelmat? Tai: henkilöstöä on leikattu, mutta resurssit ovat leikkausten jäljiltä eri paikassa kuin tärkeimmät työt? Tai: työn teon mittaamiseen menee lähes yhtä paljon aikaa kuin itse tekemiseen?

Työn määrä ei tosiaan tunnu selittävän ihmisten innostuksen tai turhautumisen tasoa.

Haastattelin hiljattain ison konsernin johdosta eläköitynyttä naista. Hän sanoi oppineensa, että edes talousosastoa eivät motivoi numerot. Työllä pitää olla muu päämäärä.

– Ei hosumista sinne tänne, vaan kirkas suunta. Fokus ihmisiin, ei asioihin, hän sanoi.

Oli helppo nyökytellä. Työn määrä ei tosiaan tunnu selittävän ihmisten innostuksen tai turhautumisen tasoa. Stressitaso, epämääräisyys, arvottomuuden tunne, huono johtaminen, toki myös työntekijän oma asenne vaikuttavat enemmän.

Pidän lähtökohtana, että työelämä on kiireistä, muuttuvaa, tempoilevaakin, mutta ihmisille pitäisi pyrkiä selittämään, miksi nyt tehdään tätä, vaikka viime vuonna suunta oli toinen. Jos kunnon selitystä ei pystytä antamaan, ei ole ihme, että fiksut ihmiset oireilevat. On järjetöntä olettaa, ettei ihminen huomaisi, kun häntä pidetään sätkynukkena.

Monet suomalaiset ovat niin tunnollisia ja ammattiylpeitä, että heidän on hankala tehdä työtä, jonka suuntaa he eivät joko ymmärrä tai allekirjoita. (Jos taas ymmärtää suunnan, mutta ei allekirjoita sitä, on parempi katsella muita hommia. Arvoristiriita vie motivaation ja voimat.)

Miksi suomalaiset olisivat tässä suhteessa erityisiä, ainahan me kuvittelemme olevamme?

No, ajattelen, että vapaa lapsuus ja omaa ajattelua korostava koulu tekevät meistä omatoimisia ja itsenäisiä työntekijöitä. Meitä on vaikeampi johtaa pelkillä käskyillä, koska olemme saaneet lapsesta asti vastuuta ja selityksiä sille, miksi tehdään niin tai näin (kuten huomaatte, en ole käynyt armeijaa). Sanotaan, että Suomi on insinöörijohtajien maa, ainakin on ollut. Niin on, mutta insinöörit ovat johtaneet itsenäisiä, bullshit-puheelle allergisia työntekijöitä. Sillä on seurauksensa, ja ne ovat hyviä: meille on vaikea syöttää wow-huttua, kun meistä on kasvatettu asiapenttejä, joiden mielestä paras argumentti ratkaisee ja ihmisten sanaan voi luottaa.

Työ muistuttaa elämää siinäkin suhteessa, että tärkeimmät asiat ovat yksinkertaisia.

Se on väärinkäsitys, että ilman strategioita, missioita ja visioita työelämä olisi parempaa, ”keskityttäisiin olennaiseen”. Haluan puolustaa strategiatyötä. Parhaimmillaan se juuri vastaa kysymykseen siitä, mihin me olemme ryhmänä matkalla. Mitä tavoittelemme, millä keinoilla, mikä on minun osuuteni kokonaisuudessa? Hyviä, arkisia kysymyksiä, joita pitäisi kysyä enemmän eikä vähemmän. Minusta se on arvokasta, että työntekijä sitoutuu yhteiseen tavoitteeseen.

Nykyään ajatellaan, että kaiken työn pitää olla ”merkityksellistä”. Esimerkiksi vanhusten tai lasten hoitaminen on kiistatta merkityksellistä, mutta silti siinä väsyy ja turhautuu, jos työtä ei ehdi tehdä kunnolla.

Työ muistuttaa elämää siinäkin suhteessa, että tärkeimmät asiat ovat yksinkertaisia. On suuri onni tehdä työtä, jonka tarkoitus on itsellä kirkkaana mielessä. Erityinen onni on kohdannut niitä, joilla on lisäksi riittävät resurssit tehdä työtään.

Reetta Räty

Kirjoittaja on kuusamolais-helsinkiläinen toimittaja, jonka oman yrityksen strategiapäivillä makoillaan sohvissa ja puhutaan samassa lauseessa rahasta ja rakkaudesta.

Helsingin kaupunki on irtisanonut Lapinlahden sairaalaa vuokraavan Osuuskunta Lapinlahden tilajakamon ja Lapinlahden Lähteen vuokrasopimuksen, kerrotaan vuokralaisten tiedotteessa.

Helsingin kaupunki kertoi Lapinlahden sairaalan myynnistä marraskuussa. Helsingin kaupunkiympäristölautakunta päätti joulukuussa, että Lapinlahden alueesta järjestetään suunnittelukilpailu, jolla etsitään toimijaa, joka alkaisi kehittää ja kunnostaa sairaalaa. Kilpailuun otetaan mukaan myös vuokramalliin perustuvat ehdotukset.

Helsingin kaupunki on vuokrannut Lapinlahden sairaalan väliaikaisesti Osuuskunta Lapinlahden tilajakamolle ja Lapinlahden Lähteelle, jonka taustalla on Suomen Mielenterveysseura.

Helsingin kaupunki kertoi marraskuussa, että vuokrasopimuksen jatkosta käytiin neuvotteluja, jotka eivät johtaneet mihinkään. Kaupungin mukaan vuokraa pitäisi nostaa, koska nykyisellään perittävä vuokra ei kata rakennusten korjaus- ja ylläpitokuluja. Kaupungin suunnittelemista vuokrankorotuksia ja vuokralaisten näkemyksistä kerrottiin jo aiemmin syksyllä.

Osuuskunta Lapinlahden tilajakamon ja Lapinlahden Lähteen mukaan kaupunki esitti ennen joulua 150 prosentin vuokran korotusta ja vuokrasopimuksen jatkoa siihen saakka, kunnes suunnittelukilpailun voittaja ottaa kiinteistön haltuunsa.

Vuokralaiset kertovat jättäneensä vuokrankorotuksesta oman tarjouksensa torstaina, jossa korotus olisi 40 prosenttia. Heidän mukaansa se ei kelvannut Helsingin kaupungille vaan kaupunki irtisanoi vuokrasopimuksen ilman suunnitelmaa kiinteistön käytöstä, kerrotaan tiedotteessa.

Vuokralaisten mukaan on kohtuutonta, että rakennusten korjausvelkaa ja huollon laiminlyöntiä yritetään maksattaa vuokralaisilla. Heidän mukaansa sekä Osuuskunta Lapinlahden tilajakamo että Lapinlahden Lähde ovat tehneet mittavia korjaustoimia, joita ei ole huomioitu kaupungin vuokralaskelmassa.

Vuokralaisten jättämä tarjous etenee kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyyn tammikuussa, kerrotaan tiedotteessa. Yle ei tavoittanut kaupungin edustajaa torstaina kommentoimaan asiaa.

Lue myös:

Lapinlahden sairaala voidaan myös vuokrata

"Tarvitsemme ainakin yhden paikan, jossa ihmiset voivat edistää omaa mielenterveyttään" – Säätiöistä pelastaja Lapinlahden sairaalan toiminnalle?

Lapinlahden sairaala-alueen nykytoiminnan puolesta on kerätty jo 30 000 nimeä

Helsinki aikoo myydä suojellun Lapinlahden sairaalan – tiukat ehdot: tultava pääosin muuhun kuin asumiskäyttöön

Korealainen ruokapöytä on runsas ja värikäs. Aterialla tarjotaan höyrystettyä riisiä, keittoa, kimchiä ja paistettua kalaa tai lihaa. Alku- ja pääruokia ei erotella, sillä järjestyksellä ei ole välilä. Ruokailu on tärkeä tapahtuma ja kestää usein pitkään. Ruokakipot kiertävät pöydässä ja ruuan jakaminen edistää yhteisöllisyyttä.

Korealainen ruokakulttuuri rantautui toden teolla Suomeen reilu vuosi sitten Etelä-Koreassa pidettyjen olympialaisten myötä. Marttojen ruokakursseilla korealaiset maut ovat kiehtoneet osallistujia.

– Kurssit ovat olleen niin suosittuja, etteivät kaikki halukkaat ole mahtuneet mukaan, sanoo Savon Marttojen kotitalousiantuntija Satu Räsänen.

Räsäsen näppituntuman mukaan yksi ruokatrendi kestää yleensä kolmisen vuotta. Kiinnostus korealaiseen ruokaan kestänee siis vielä jonkin aikaa.

– Kiinalainen, japanilainen ja thaimaalainen ruoka ovat jo tuttuja meille. Ihmiset kaipaavat uusia makuja ja elämyksiä. Yksi syy korealaisen ruuan suosioon on varmasti myös terveellisyys.

Koreassa uskotaan viiden elementin teoriaan. Ihmiskeho on korealaisten mukaan terve vain silloin, kun Jin ja Jang sekä viisi elementtiä ovat tasapainossa. Maun viisi elementtiä ovat tulinen, kirpeä, hapan, makea ja suolainen. Viisi väriä ovat punainen, keltainen, vihreä, valkoinen ja musta. Ruoassa perusmakujen ja värien on oltava tasapainossa.

Maailman terveellisintä ruokaa

Korean kansallisruokaa on kiinankaalista valmistettu kimchi. Se on sipulilla, valkosipulilla, inkiväärillä ja chilillä maustettua hapankaalia, jota tarjoillaan joka aterialla. Ruoka on saanut alkunsa 1300-luvulla, kun korealaiset keksivät säilöä kasvikset hapattamalla ja upottaa ne saviruukussa maahan.

Kimchiä pidetään yhtenä maailman terveellisimmistä ruoista, sillä se sisältää runsaasti aminohappoja, maitohappobakteereita ja vitamiineja. Kimchin valmistusperinne on liitetty myös Unesco:n aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon (Unesco).

Näillä Marttojen resepteillä loihdit värikkään ja runsaan korealaisen aterian. Varoitus! Sisältää paljon pilkkomista ja voi lopulta viedä kielen mennessään.

Menu:

• Bindaetteok eli mungpapuletut sekä dippikastike
• Doenjang jjigae eli soijapapupata
• Bulgogi eli tuliliha
• Haemul pajeon eli pannukakku merenelävillä
• Dakdoritang eli tulinen kanakeitto
• Bibim Guksu eli kylmänä tarjottavat nuudelit
• Kimchi eli korealainen hapankaali
• Oi muchim eli maustetut kurkut
• Höyrytetty riisi
• Hedelmiä kookoskastikkeessa

Mungpapuletut

16-18 kappaletta

• 4 dl keitettyjä, kuorittuja mungpapuja
• 1 dl kimchiä
• 3 kevätsipulia
• 1 valkosipulinkynsi
• 1 tl suolaa
• 1/2 tl mustapippuria
• 3 kananmunaa

Jauha keitetyt mungpavut sauvasekoittimella. Lisää sen verran vettä, että saat sileää puuroa. Hienonna kimchi, kevätsipulit ja valkosipuli. Sekoita ne, mausteet ja munat taikinaan. Paista taikinasta lettuja öljy-seesamiöljyseoksessa. Jos taikina ei paistettaessa pysy koossa, sekoita joukkoon lusikallinen maissitärkkelystä.

Dippikastike letuille

• 1 valkosipulinkynsi
• 1 kevätsipuli
• 4 rkl soijakastiketta
• 1/2 rkl riisiviinietikkaa
• 1 rkl seesamiöljyä
• 1/2 tl chilijauhetta

Hienonna valkosipuli ja kevätsipuli. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään, kunnes seos on tasaista. Anna maustua jääkaapissa.

Soijapapupata

• 1 pieni sipuli
• 1 valkosipulinkynsi
• 1 punainen chili
• 250 g kiinteää tofua
• 1/2 kesäkurpitsa
• 100 g siitakesieniä
• 2 kevätsipulia
• 2 rkl doenjang-soijapaputahnaa
• 2 tl chilijauhetta
• 4,5 dl riisin keitinvettä

Hienonna sipulit ja chili. Kuutioi tofu ja kesäkurpitsa. Paloittele sienet ja viipaloi kevätsipulit. Kuumenna hienonnetut sipulit ja chilipalko kattilassa pienessä tilkassa öljyä, lisää mukaan doenjang-tahna ja chilijauhe. Anna kypsyä pari minuuttia. Lisää joukkoon noin 1/2 dl riisin keitinvettä ja sekoita voimakkaasti, jotta paputahna liukenee veteen. Kun seos alkaa saota, lisää vettä pikkuhiljaa, kunnes kaikki tahna on liuennut. Lisää kesäkurpitsa, tofu, sienet ja kevätsipuli. Keitä noin 10 min, kunnes kasvikset ovat kypsiä. Poista kattila liedeltä ja tarjoa kuumana höyrytetyn riisin kanssa.

Tuliliha

• 600 g naudan ulkofileetä
• Marinadi:
• 4 rkl soijaa
• 1 rkl vettä
• 2rkl seesamiöljyä
• 2 – 3 rkl fariinisokeria
• 1 rkl hienonnettua inkivääriä
• 3 hienonnettua valkosipulinkynttä
• 4 silputtua kevätsipulia tai iso hienonnettu sipuli
• Pinnalle:
• paahdettuja seesaminsiemeniä, silputtua chiliä ja ripaus sormisuolaa

Leikkaa liha mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Parhaat viipaleet saat kohmeisesta lihasta. Sekoita marinadin ainekset keskenään ja kaada seos lihaviipaleiden päälle, kun sokeri on liuennut. Anna lihan maustua liemessä vähintään 2 tuntia.

Valuta lihat liemestä ja kuumenna iso valurautapannu hyvin kuumaksi. Paista liha kolmessa erässä nopeasti ja nosta kuumennetulle vadille. Ripottele pinnalle seesaminsiemeniä, vähän silputtua chiliä ja tarvittaessa hiutalesuolaa.

Pannukakku merenelävillä

• 180 g äyriäisiä (simpukoita, katkarapuja, mustekalaa, jne)
• n. 50 g ruohosipulia
• 2,5 dl vettä
• 1 rkl riisiviinietikkaa
• 1/2 tl suolaa
• 1 kananmuna
• 2,5 dl vehnäjauhoja

Pese sipulit ja leikkaa varret 3 – 4 osaan, riippuen sipulin pituudesta. Sekoita taikinan ainekset kevyesti vatkaten. Paista mereneläviä reilussa öljyssä noin minuutin verran ja asettele sitten osa sipuleista äyriäisten päälle. Kaada puolet taikinasta äyriäisten ja sipulien päälle, lisää vielä loput sipulit ja kaada loppu taikina pannulle. Anna paistua miedolla lämmöllä, kunnes taikina on hyytynyt koko lätyn osalta, ja käännä varovasti ympäri, esimerkiksi lautasta apuna käyttäen.

Tulinen kanakeitto

• n. 500 g broilerin koipireisiä
• 2-3 perunaa
• 1 iso sipuli
• 1 porkkana
• 2 valkosipulinkynttä
• pieni pala tuoretta inkivääriä
• Kastike:
• 2 rkl korealaista chilitahnaa
• 1 tl chilijauhetta
• 1 1/2 – 2 rkl hunajaa / siirappia
• 1 rkl omena/riisiviinietikkaa
• Päälle:
• 1 tl seesamiöljyä
• 1 rkl seesaminsiemeniä

Sekoita kastikkeen ainekset keskenään huolellisesti. Paloittele sipuli lohkoiksi. Hienonna valkosipulinkynnet ja viipaloi inkivääri ohuiksi suikaleiksi. Sekoita kanat, sipulit sekä inkivääri kastikkeeseen ja kääntele huolellisesti.

Laita kana-sipuli-kastikeseos kattilaan ja kaada päälle vettä niin, että kanat ja sipulit peittyvät juuri ja juuri. Keinä noin 20 – 30 minuuttia.

Kuori sillä välin perunat ja porkkana ja paloittele reiluiksi suupaloiksi. Kun kanat ja sipulit ovat kiehuneet riittävästi, lisää joukkoon peruna- ja porkkanapalaset. Mikäli vettä on liian vähän, lisää sitä sen verran, että perunat ja porkkanat peittyvät. Keitä vielä noin puoli tuntia, kunnes liemi alkaa olla sakeampaa ja perunat ovat kypsyneet. Lisää halutessasi joukkoon silputtua purjoa. Viimeistele keitto seesamiöljyllä ja seesaminsiemenillä.

Kylmänä tarjottavat nuudelit

• 150 g täysjyvänuudeleita
• 1 l vettä
• 4 kananmunaa
• 1 kurkku
• 2 porkkanaa
• 1/2 pieni punakaali
• 2 isoa salaatinlehteä
• 2 kevätsipulia
• 4 dl itusekoitusta
• Kastike:
• 1 limetin mehu
• 3 rkl soijakastiketta
• 2 rkl korealaista chilikastiketta
• 2 rkl hunajaa
• 1 rkl paahdettua seesamiöljyä
• 1 rkl seesaminsiemeniä
• 1 rkl vettä

Tee kastike. Purista limetin mehu. Sekoita kaikki kastikeaineet kulhossa. Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja huuhtele kylmällä vedellä. Keitä kananmunia noin 8 minuuttia ja jäähdytä kylmässä vedessä.

Leikkaa kurkku, porkkanat, kaali ja salaatti ohuiksi suikaleiksi ja viipaloi kevätsipuli. Yhdistä nuudelit, vihannekset ja idut. Sekoita kastike joukkoon. Kuori ja halkaise kananmunat ja viimeistele annokset kananmunanpuolikkailla.

Korealainen hapankaali

• 600 – 700 g kiinankaalia
• n. 100 g kevätsipuleita
• 2 rkl karkeaa merisuolaa
• 2 rkl sokeria
• 8 valkosipulinkynttä
• pala tuoretta inkivääriä
• 1 dl korealaista chilijauhetta
• 2 rkl kalakastiketta
• 1 dl sokeria
• 2 dl kylmää vettä
• Lisäksi:
• 1-2 dl kylmää vettä purkkiin

Vaihe 1: Poista kaalista uloimmat lehdet. Huuhtele kaali kokonaisena. Halkaise pitkittäin puoliksi ja leikkaa sitten poikittain noin parin senttimetrin levyisiksi suikaleiksi. Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa ne ohuiksi renkaiksi. Laita kasvikset isoon kulhoon ja lisää joukkoon suola ja sokeri. Kääntele hieman, jotta suola ja sokeri leviävät kasvisten joukkoon. Laita kulhon pinnalle kelmu ja lautanen painoksi. Anna maustua jääkaapissa yön yli.

Vaihe 2: Kumoa kaaliseos siivilään ja anna nesteen valua pois, mutta älä huuhtele kasviksia. Jätä odottamaan siivilään. Kuori ja paloittele valkosipulinkynnet. Kuori ja raasta inkivääri. Mittaa kaikki chilitahnan ainekset kulhoon ja soseuta tahnaksi. Sekoita chilitahna ja kaaliseos yhteen kulhossa. Siirrä kimchi puhtaisiin purkkeihin (n. kahteen 1/2 l tai yhteen 1 l purkkiin). Painele seos tiiviisti purkkiin, jotta väliin ei jää ilmakuplia. Lisää purkin pinnalle noin 1 dl vettä, jotta kaaliseos on nesteen peitossa. Sulje kansi ja jätä purkki huoneenlämpöön vuorokaudeksi, jotta käyminen alkaa. Siirrä sitten jääkaappiin 2 – 3 vuorokaudeksi, jonka jälkeen kimchiä voi jo syödä. Parhaimmillaan se on noin viikon päästä.

Pikakimchi

• 1/4 (250 g) kiinankaalia
• n. 5 dl vettä
• 1 1/2 rkl merisuolaa
• 1 valkosipulinkynsi
• 1/2 mietoa punaista chiliä
• 2 tl raastettua inkivääriä
• 1 tl sokeria
• 1 tl valkoviinietikkaa tai omenaviinietikkaa
• 1/2 rkl tomaattisosetta

Kiehauta vesi ja suola, annan jäähtyä hetken. Poista kaalista kanta ja leikkaa suikaleiksi. Kaada suolavesi kaalin päälle ja anna tekeytyä 10 minuuttia. Sekoitia tekeytymisen puolivälissä. Siirrä kaali siivilään ja huuhtele kunnolla. Valuta kuivaksi ja taputtele ylimääräinen neste paperilla pois. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chili. Sekoita kaikki mausteet keskenään, lisää joukkoon kaali ja sekoita tasaiseksi. Anna maustua noin puoli tuntia.

Mausteiset kurkut

• 1 kurkku
• 1 rkl soijakastiketta
• 2 rkl riisiviinietikkaa
• 1 rkl sokeria
• 1/2 tl chilijauhetta
• 1 tl seesaminsiemeniä
• 2 kevätsipulia

Viipaloi kurkku ohuiksi viipaleiksi. Sekoita soijakastike, etikka ja sokeri keskenään. Kaada kastike kurkkuviipaleiden päälle ja sekoita. Lisää mausteet ja viipaloitu kevätsipuli. Tarjoa heti, jotta kurkut pysyvät rapeina.

Höyrytetty riisi

• 3 dl lyhytjyväistä riisiä
• vettä

Mittaa riisi kattilaan ja laske päälle runsaasti viileää vettä. Huuhtele riisiä vedessä, kunnes vesi on maitomaisen sakeaa. Ota riisivettä talteen 4,5 dl soijapapupataa varten ja vaihda vesi. Jatka huuhtelua, kunnes huuhteluvesi on suhteellisen kirkasta. Keitä riisi kypsäksi kattilassa pakkauksen ohjeen mukaan.

Hedelmiä kookoskastikkeessa

• Hedelmiä koristeellisesti tarjoiluvadilla
• Kookoskastike:
• 2 dl kookoskermaa
• 2 dl kookosmaitoa
• 1 rkl perunajauhoja
• 1 keltuainen
• 2 rkl sokeria
• 1 tl vaniljasokeria

Vatkaa kattilassa kookoskerma, kookosmaito, perunajauhot, keltuainen ja sokeri. Kuumenna kastike kiehuma pisteeseen samalla koko ajan sekoittaen, kunnes kastike sakenee. Älä annan kiehua.

Nosta kastike jäähtymään ja mausta vaniljasokerilla. Tarjoile hedelmien kanssa.

Tarjoile menun kaikki ruoat yhtä aikaa pöytään. Ruokajuomana on usein teetä.

Suomessa on tähän saakka ollut kaksi muumipaikkakuntaa: Muumimaailma Naantalissa ja Muumimuseo Tampereella. Nyt joukkoon pyrkii Leppävirta, jossa on juuri avattu "pysyvä" Muumi-jääveistosnäyttely.

Kylpylähotelli Vesileppiksen alla sijaitsevassa näyttelyssä on ensimmäisen vuorokauden aikana käynyt jo tuhatkunta ihmistä. Hotelliyhtiön toimitusjohtaja Kimmo Rossi tunnustaa, että näyttelyn suosio yllätti järjestäjät.

– Arvelimme, että avajaispäivä oli turbostartti, mutta sama näkyy vielä jatkuvan, Rossi myhäilee.

Leppävirran Taikatalvi

Jäästä tehdyt muumit seikkailevat kolmekymmentä metriä maan alla olevassa luolassa. Näyttelyn teemana on Tove Janssonin Taikatalvi-kertomus, josta on tehty kuusitoista kohtausta.

Näyttelyssä on muumien lisäksi muun muassa Muumilaakson ikoninen silta ja yli viisi metriä korkea Muumitalo. Mukana on myös Haisuli, jonka jäähahmo on kolmemetrinen jäätaideteos.

Yhdeksänvuotiaan Olivia Saramäen ja hänen vuotta nuoremman serkkunsa Ella Montosen ehdoton suosikki on jäisen joen yli kaareutuva jääsilta.

– Olisin halunnut mennä kävelemään sille, Olivia heläyttää.

Pienten ja vähän isompienkin kävijöiden harmiksi jääveistokset on eristetty kävijöistä narulla. Halukkaille löytyy kuitenkin erillinen aktiviteettialue, jossa voi laskea mäkeä ja istua jääkarusellissa.

"Muumit ovat ajattomia"

Kimmo Rossi uskoo, että muumien salaisuus on niiden ajattomuus. Ensimmäinen ryhmävaraus oli kaksi linja-autolastillista eläkeläisiä.

– Kaikki, jotka ovat seuranneet muumeja lapsena, katsovat niitä myös aikuisena.

Vihtiläinen Juulia Jääskeläinen, 24, ja varkautelainen Teemu Auvinen, 27, vahvistavat Rossin ajatukset.

– Olen muumifani. Minulta löytyy muumimukeja, olen lukenut Tove Janssonin kirjoja ja katsonut televisiosta muumeja, Jääskeläinen nauraa.

Myös Auvinen tunnustautuu muumifaniksi.

– Muumit ovat kiinnostaneet minua pienestä pitäen. Tuntuu, että ne ovat itseä lähellä.

Pariskunta on katsonut jäästä veistettyjä hahmoja ihaillen.

– Pikku Myy näytti ihan Pikku Myyltä, ja myös muumit ovat ihan näköisiään.

Joka vuosi eri teema

Rossin mukaan näyttelystä odotetaan vetonaulaa Pohjois-Savon alueen matkailulle. Tavoitteena on houkutella kesällä näyttelyyn erityisesti ulkomaisia turisteja, jotka on mahdollista pukea kesällä haalareihin.

Näyttelyn opastekyltit ovat jo valmiiksi myös englanniksi, venäjäksi ja japaniksi.

– Meillä on jo nyt tiedossa kolme japanilaista ryhmää kevään ja kesän aikana, Rossi hehkuttaa.

Kiveen louhitussa luolassa on jatkuvasti viisi pakkasastetta, mikä takaa sen, että veistokset säilyvät pitkään. Suunnitelmissa on pitää näyttely auki elokuun viimeiseen viikkoon saakka.

Rossin mukaan tavoitteena on avata jokaisen joulun jälkeen uusi muumiaiheinen jääveistosnäyttely.

– Muumitarinat eivät lopu. Aina voidaan myös tehdä paremmin ja massiivisemmin, eli nälkä varmaan kasvaa syödessä, Rossi sanoo.

Ilotulitteet ovat monissa paikoissa myynnissä uudenvuodenaattoon asti. Myyntipisteitä valvoo paikallinen pelastuslaitos.

Ilotulitteiden ampuminen on kuitenkin sallittua vasta uutenavuotena. Ilotulitteiden käyttö on luvallista vain iltakuudesta yökahteen joulukuun viimeisen ja tammikuun ensimmäisen päivän välillä. Monien kaupunkien keskusta-alueilla ilotulitteet on kielletty tyystin.

Kokonaan ilotulitteiden kuluttajakäyttö haluttaisiin kieltää Rajat räiskeelle -kansalaisaloitteella. Neljäntoista eläin-, terveys-, potilas- ja vammaisjärjestön joulukuun alussa alulle panema kansalaisaloite oli tapaninpäivän iltana ennen kahdeksaa kerännyt jo lähes 22 000 allekirjoitusta.

Nimien keräämiselle on aikaa ensi kesäkuun alkupäiviin asti.

Lue myös:

Ekologisempi vaihtoehto Turun ilotulituksille? Valtuustokolmikko ehdottaa tilalle laservalonäytöstä

Saksan puolustusvoimat (Bundeswehr) suunnittelee asiantuntijoiden palkkaamista muista EU-maista. Erityistä pulaa on muun muassa IT-alan ammattilaisista ja lääkäreistä.

Puolustusvoimien komentaja, kenraali Eberhard Zorn vahvisti asian torstaina Funke-sanomalehtiyhtymälle.

Zornin mukaan ulkomaalaisten palkkaaminen on yksi mahdollinen ratkaisu osaavien ammattilaisten työvoimapulaan, joka on vaivannut Saksan puolustusvoimia.

Tavoitteena on, että Saksan armeijan palveluksessa olisi vuonna 2025 kaikkiaan 203 000 ihmistä. Tällä hetkellä henkilökuntaa on 182 000.

New Yorkin pörssin keskiviikkoisen ennätysnousun jälkeen kurssit laskevat jälleen.

Dow Jones on ollut kahden prosentin laskussa. Eilen sama indeksi oli singahtanut ennätysmäiseen viiden prosentin nousuun, S&P 500 -indeksi laski noin 1,2 prosenttia ja teknologiapainotteinen Nasdaq prosentin. Nasdaqin laskua vauhdittivat erityisesti Tesla ja Amazon.

Osakekauppaan on vaikuttanut Yhdysvaltain keskuspankin korkojen nosto, Yhdysvaltain ja Kiinan väliset kauppakiistat kuin myös poliittinen myllerrys Washingtonissa. New Yorkin pörssin joulukuu on ollut heikoin sitten 1930-luvun laman.

Yhdysvaltalisen tutkimusyritys Confedence Boardin torstaina julkaisema luottamusindikaattori kertoi, että kuluttajien luottamus talouteen laski voimakkaasti joulukuussa.

Euroopassa myös laskua

Epävarmuus on näkynyt myös Euroopan suurissa pörsseissä, jotka palasivat tänään joulutauolta.

Helsingissä yleisindeksi päätyi 1,58 prosentin laskuun.

Saksan Dax-indeksi on kävi päivän aikana jopa 3,2 prosentin laskussa, mutta elpyi hieman ennen sulkemista. Britanniassa FTSE 100 -indeksi jäi reilun kaksi prosenttia miinukselle.

Ruotsissa tulee voimaan ensi vuonna uudet säädökset ilotulitteiden käytöstä.

Kaikkiin kepillisiin raketteihin tarvitaan lupa kunnalta. Puolestaan rakettien myyjien on varmistettava, että ostajalta lupa löytyy. Asiasta kirjoittaa muun muassa Mitt i -julkaisu.

Uudenvuodenaatto on viimeinen mahdollisuus tavalliselle ruotsalaiselle valaista taivas omilla ilotulitusraketeilla, kun pitkään valmistellut uudet säännöt otetaan käyttöön kesällä 2019.

– Kaikille ilotulitusraketeille, joissa on keppi, vaaditaan lupa, sanoo Mikael Ekeberg uudet säännöt valmistelleesta Ruotsin turvallisuusvirastosta. Luvan saaminen edellyttää koulutusta rakettien ampumiseen liittyen.

Kyseessä on viimeisin askel ilotulitteita koskevien säännösten tiukentamisesssa. Vuonna 2014 Ruotsissa kiellettiin isommat pommi-ilotulitteet. Pienemmät papatit kiellettiin jo vuonna 2002.

Muutosten taustalla on ilotulitteiden käytöstä aiheutuvat onnettomuudet. Joka vuosi yksinomaan Tukholman läänissä 20 ihmistä loukkaantuu vakavasti ilotuliteonnettomuuksissa. Koko maassa viime vuonna ilotuliteonnettomuuksissa loukkaantui 121 ihmistä.

Uusien sääntöjen pyrkimyksenä onkin vähentää loukkaantumisia. Norjassa ilotulitusraketit ovat olleet kiellettyjä jo pidemmän aikaan.

– Norjassa on nähty, että vaikutus onnettomuustilastoihin on hyvä, sanoo Mikael Ekberg.

Ekebergin mukaan nettikauppa on kuitenkin ongelma, sillä yhä useampi tilaa ilotulitteita maista, joissa niiden myyntiä ei rajoita. Tällaisten maiden ja tullin kanssa tarvitaankin lisää yhteistyötä, toteaa Ekeberg.

Paukuttelulle korvaajia

Ruotsissa yhä useampi kunta on luopunut uudenvuoden ilotulituksista. Osa on korvannut ilotulitukset lasershow'lla, joka on myös lemmikkiystävällisempi, sillä siitä ei koidu kovaa pauketta.

Tänä vuonna ilotulituksesta luopuvien joukkoon liittyy länsi-ruotsalainen Vänersborgin kunta. Taustalla ovat ympäristösyyt. Aftonbladetin mukaan kuntalaiset olivat toivoneet, että Vänersborg olisi kestävän kehityksen kunta kaikilla osa-alueilla, niinpä ilotulitus peruttiin.

Suomessa Espoo on ensimmäisenä kaupunkina korvaamassa raketit laservaloesityksellä.

Lue lisää:

Jo tuhannet vaativat ilotulitteiden käytön rajoittamista – Helsingissä market ei aio myydä niitä ollenkaan, Espoo korvasi paukut lasereilla

Eläinlääkäri: Uudenvuodenyö voi olla lemmikille kuin sotatila – ilotulitteista kärsivät muutkin kuin koirat

Ruotsissa suojellaan lemmikkieläimiä rakettimelulta: Ilotulitusten tilalle lasershow

Oli kylmää ja pimeää. Suomen lokakuu näytti aivan erilaiselta kuin kotimaassa Afganistanissa tai naapurimaassa Iranissa.

Kaikki oli outoa, ihmeteltävää riitti.

– Näin ensimmäistä kertaa paljon luontoa ympärilläni. Oli myös niin kylmä, 19-vuotias Ali Alizadeh muistelee ensimmäisiä ajatuksiaan Paltamosta.

– Suomessa on tosi kylmä. Sen takia joka päivä on oltava kengät ja farkut, 18-vuotias Jawad Haidari jatkaa naurahtaen.

Suomen kieli on minulle vähän vaikea, koska en käynyt omassa maassa koulua enkä osaa englantia. Najib Alizada

Alizadehin, Haidarin ja 19-vuotiaan Najib Alizadan Paltamoon saapumisesta on nyt kolme vuotta. Suomeen saapui vuonna 2015 ennätysmäärä turvapaikanhakijoita (sisäministeriö).

Kainuun Opisto vastaanotti silloin 15 alaikäisenä yksin Suomeen saapunutta turvapaikanhakijaa.

Pakolaisnuorille järjestettiin koti kunnan rivitaloista ja he aloittivat heti suomen kielen ja kulttuurin opiskelun Kainuun Opistolla.

– Suomen kieli on minulle vähän vaikea, koska en käynyt omassa maassa koulua enkä osaa englantia. Nyt osaan suomea jo jonkin verran, Najib Alizada kertoo.

Seuraavaksi ammattikouluun ja töihin

Alia, Jawadia ja Najibia auttanut tukikoti Veikkola sulkee ovensa vuoden vaihteessa. Enimmillään tukikodissa on asunut 28 nuorta, joista suurin osa on saanut aikuisperuskoulun suoritettua ja opiskelupaikan eri puolilta Suomea.

– On aina hieman haikeaa, kun nuoret lähtevät, mutta se on myös tavoitteena. He ovat muuttaneet opiskelija-asuntoihin tai saaneet oman vuokra-asunnon. Se on monelle nuorelle ensimmäinen oma pikku koti, Veikkolakodin ohjaaja Taina Nuorala kertoo.

Jäljellä olevat viisi nuorta ovat jo täysi-ikäisiä ja saavat peruskoulun päätökseen kevääseen mennessä. Jawad Haidari miettii vielä, haluaisiko hän opiskella peruskoulun jälkeen lähihoitajaksi vai metallialaa. Myös lukio on käynyt mielessä.

Najib Alizada haluaisi opiskella putkimieheksi ja myös Ali Alizadeh tietää, mitä haluaa tehdä tulevaisuudessa työkseen.

– Peruskoulun jälkeen menen ammattikouluun autoalalle, koska olen kiinnostunut autoista. Kun valmistun, menen autokorjaamoon töihin, Ali Alizadeh kertoo.

Ajattelen perhettäni ja muita sukulaisia paljon. En ole kuullut heistä kahteen, kolmeen kuukauteen. Najib Alizada

Ali Alizadeh on muuttanut jo omaan asuntoon, mutta Jawad Haidari ja Najib Alizada asuvat edelleen tukikoti Veikkolassa.

– Se on hyvä paikka asua. Jos tarvitsen apua, siellä on ohjaaja. Hän auttaa meitä, Najib Alizada kertoo.

Kun ohjaajalla on tylsää, asiat ovat kunnossa

Tukikodissa asuessaan nuorten tuen tarve on usein samanlaista kuin kenen tahansa suomalaisen nuoren: he tarvitsevat apua ja tukea läksyissä, raha-asioiden hoitamisessa, vaatehuollossa ja ruoanlaitossa.

– Tukikodissa ohjaajat pyrkivät tekemään itsensä tarpeettomiksi, jotta nuoret olisivat mahdollisimman itsenäisiä. He eivät täytä esimerkiksi hakemuksia nuoren puolesta, vaan ovat vieressä ja neuvovat, jos se on tarpeen, Kainuun Opiston rehtori Helena Ahonen sanoo.

Ahosen mukaan tukikodin nuorissa erityistä on kuitenkin se, että jokaisella on traumaattinen tausta. He ovat jättäneet kotimaansa kaoottisissa olosuhteissa, ja useimmilla kotimaahan on jäänyt myös perhe.

– Ajattelen perhettäni ja muita sukulaisia paljon. En ole kuullut heistä kahteen, kolmeen kuukauteen, Najib Alizada kertoo.

Tukikotien pitää olla niin sanottuja pop up -koteja, jotka voidaan laittaa laadukkaasti ja harkitusti pystyyn silloin, kun on tarve. Helena Ahonen

Rehtori Helena Ahonen kertoo, että epätietoisuus voi vaikuttaa nuoren jaksamiseen ja opintojen etenemiseen. Tilannetta on pyritty purkamaan yksinkertaisten esimerkkilappujen avulla.

Punaisten lappujen pinoon kasataan asiat, joille nuori ei voi tehdä mitään ja keltaisten lappujen avulla nuori voi miettiä, mihin hän voi itse vaikuttaa.

– Olemme yrittäneet puhua prosessia auki, jotta nuori voi siirtää ne asiat vähäksi aikaa sivuun, joille hän ei voi mitään ja opetella vaikka matematiikan polynomeja, Ahonen selittää.

Nuoret suunnittelevat tulevaisuutta myös paljon pidemmälle. He voivat saada Suomen kansalaisuuden 4–5 vuoden päästä, jonka jälkeen he voivat käydä tapaamassa perhettään entisessä kotimaassaan tai naapurimaassa.

– Suomen lain mukaan 18-vuotiaalla ei ole enää lapsuusperhettä siinä mielessä, että perheenyhdistäminen olisi mahdollista. Nuorten suunnitelmat ovat pitkäkantoisia, mutta ne antavat toivoa, Ahonen kertoo.

Paikalliset ovat hyviä, mutta hiljaisia ihmisiä

Ali, Jawad ja Najib kertovat kotiutuneensa Paltamoon hyvin. He käyvät peruskoulua ja pelaavat jalkapalloa tai lentopalloa. Elämä pienessä, runsaan 3 400 asukkaan kunnassa on rauhallista.

– Paltamossa on vähän ihmisiä. Kun tulen koulusta kotiin, vain yksi ihminen on kävelemässä kadulla, Jawad Haidari kuvailee.

– Paltamolaiset ovat hyviä ihmisiä, mutta eivät puhu kanssamme. Jos kysymme jotain, he vastaavat meille, mutta jos emme kysy, he eivät puhu. Ehkä he ovat ujoja, Najib Alizada jatkaa.

Tarpeen vaatiessa Paltamon tukikoti voidaan avata uudelleen nopeasti, sillä Kainuun Opisto on Maahanmuuttoviraston valmiuslistalla. Vastaavanlainen sopimus on parillakymmenellä kansanopistolla ympäri maata.

– Tukikotien pitää olla niin sanottuja pop up -koteja, jotka voidaan laittaa laadukkaasti ja harkitusti pystyyn silloin, kun on tarve, sanoo rehtori Helena Ahonen.

Ahosen mukaan tukikodin ripeästä pystyttämisestä saatiin kokemusta jo kolme vuotta sitten.

– Maahanmuuttovirastosta soitettiin minulle perjantaina iltapäivällä, että nuoret olisivat tulossa meille tiistaina. Haastattelin lauantaina ihmisiä, ja työntekijät ryhtyivät heti siivoamaan ja kalustamaan tukikotia. Se oli todella ripeää toimintaa, Ahonen kertoo.

Konkurssiin ajautuneen kalustevalmistaja Domuksen tehdastiloja kohtaan on osoitettu kiinnostusta, sanoo pesänhoitaja Hannu Ylönen.

Muun muassa ovia, ikkunoita ja kalusteita Loimaalla ja Kouvolassa Korialla valmistanut Domus Yhtiöt asetettiin konkurssiin viime viikolla Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa. Samalla kaikkiaan 229 työntekijää irtisanottiin.

Oikeus asetti konkurssipesän hoitajaksi asianajaja Hannu Ylösen. Hän sanoo aikovansa hoitaa konkurssipesän realisoinnin mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Ylösen mukaan ensisijaisena tavoitteena on myydä tehtaat joko yhtenä tai kahtena toimivana kokonaisuutena. Tällaiset "kokonaisostajat" on tarkoitus selvittää varsin pikaisella aikataululla.

– Pesän toimesta on laadittu ja lähetetty infoesitteitä laajalle joukolle potentiaalisia ostajia. Kiinnostuneilta on saatu hyvin yhteydenottoja, Ylönen toteaa.

Pitkään talousvaikeuksissa olleen Domuksen velkojia ovat muun muassa Finnvera, työeläkeyhtiö Elo, Nordea ja OP-Yrityspankki. Esimerkiksi Elolla on saatavia yli 860 000 euron edestä.

Loimaan tehtaalla Domus valmisti ovia ja ikkunoita. Korialla puolestaan tehtiin keittiö- ja kylpyhuonekalusteita.

Pekka Helasen rumpupajassa kuuluu kunnon mäiske buum, buum, buum. Meteliä pitää erityisesti todella kummallinen keltainen bassorumpu, jota mestari itse antaumuksella polkee.

Yhteen bassorumpuun on liitetty kaksi muuta bassorumpua. Kokonaisuus sojottaa kolmeen eri suuntaan.

– Tämä on maailman ainoa kolmikalvoinen bassorumpu. Vaikka se on hullunnäköinen, niin siinä on todella hieno saundi. Sen ääni on napakka, iso ja hyvin kurissa pysyvä, rumpalin pallilla istuva Pekka Helanen virnistää.

Keltainen komeus oli vastikään rumpali Anssi Nykäsen käsittelyssä Turussa. Mies oli sitä mieltä, että rumpu pitää ehdottomasti saada mukaan seuraavaan äänityssessioon.

Rumpujen salaisuus on koivussa

Ensi vuonna tulee 35 vuotta täyteen siitä, kun Pekka Helanen aloitti ammattimaisen rumpujen valmistuksen.

Ensimmäiset rumpunsa hämeenlinnalainen rakensi jo kansakoulussa.

Tänään Helanen on maailmalla tunnettu suomalaisten Kumu-merkkisten rumpujen tekijänä. Rumpujen salaisuus on suomalaisessa koivussa, josta Kumut tehdään.

Koivupuu antaa Kumuille ääneen lämpimän sävyn. Rumpalit sanovat, että koivurumpu tuottaa ääntä helposti: ääni syttyy herkästi.

Ennen rumpuja Helanen tunnettiin kanteleiden ja kitaroiden tekijänä, mutta rumpuja ei tehnyt kukaan. Siinä oli siis selvä markkinarako.

Helasen mukaan koivun saundin ja puun ulkonäön lisäksi myös pitkä kokemus ja innovatiivisuus näkyvät hänen tuotteidensa laadussa ja menestyksessä.

– Olin ensimmäinen, joka Suomessa ryhtyi tekemään puusta rumpuja. Olin uranuurtaja, eikä alkuvaiheessa ollut kilpailua. Rumpaleihin oli helppo luoda asiakassuhteita.

Suomalaiset rumpalit innostuivat, koska nyt heilläkin oli kitaristien tapaan mahdollisuus teettää omannäköiset, persoonalliset työvälineet.

Pohjolassa vain suomalaiset tekevät rumpuja

Kumu-merkillä tehtyjä yksittäisiä rumpuja valmistuu vuodessa noin 200-300 kappaletta. Rumpusettejä valmistuu arviolta yksi viikossa. Käsintehdyn, yksinkertaisen rumpusetin hinta liikkuu 2 500–3 500 euron välillä.

Pekka Helanen haluaa pitää valmistuksen omissa näpeissään varmistaakseen laadun. Niinpä tuotantoa ei juuri voi enää laajentaa.

Suomeen on jostakin syystä syntynyt vuosien varrella useitakin rumpuverstaita, mutta kukaan ei käytä settien valmistamisessa aivan samaa tekniikkaa kuin Helanen.

– Minun tietooni ei ole tullut, että Ruotsissa, Norjassa tai Tanskassa olisi lainkaan rumpurakentajia, Pekka Helanen hämmästelee.

Sen sijaan Saksassa ja Englannissa on rumpujen valmistusta.

Rumpu onkin koivuvaneria

Kumu-rummut tehdään suomalaisesta koivusta, jolla on maailmallakin tunnustettu, hyvä maine. Malliksi Helanen heiluttelee viilulevyä, jossa on päällekkäin liimattuna kaksi millin paksuista koivuviilua. Siis oikeasti vaneria.

– Käytän usein tätä kaksikerroksista ja kolmikerroksista sekä joissakin tapauksissa myös millistä koivuviilua.

Viilut asetetaan muottikoneeseen, jossa ne liimataan päällekkäin ja taivutetaan syliteriksi.

– Meidän koivussa on just oikea saundi. Suomalainen koivu on kestävä, hyvännäköinen, vaalea puu, jossa kaikki värit toistuvat luonnollisesti ja kauniisti.

Malliksi Helanen näyttää miten rumpulieriö asetetaan yhden sormen varaan ja toisella napautetaan vaneria. Kopautus sytyttää äänen helposti ja se soi kuulaasti ja pitkään.

Sointiin vaikuttaa rummun seinämän paksuus ja vahvuus.

Niinpä esimerkiksi heavymusiikkiin tulevat rummut tukevoitetaan tekemällä viilukerroksia lisää rummun sisäpuolelle.

– Silloin rummun seinämän paksuun voi olla jo 9 millimetriä. Ääneen tulee näin kestoa ja tanakkuutta. Sellaista rumpua voi soittaa todella kovaa ja paksuilla kapuloilla, Pekka Helanen selittää.

Hämeenlinnalaisen rumpumestarin käyttämän koivuviilun toimittaa erikoistilauksesta Koskisen Oy Hirvensalmelta. Paitsi juuri halutun paksuista, viilun täytyy olla myös oksatonta ja kauniskuvioista.

Stop! No Entry!

Pekka Helanen ei pyynnöstä huolimatta suostu avaamaan valkoista ovea, johon kiinnitetyssä lapussa lukee: Stop! Pääsy kielletty! No entry!

– Mulla on niin paljon salassa pidettäviä työkoneita ja työmenetelmiä, joten ulkopuolisia ihmisiä ei työtiloihini pääse.

Suljetussa huoneessa on kuulemma miehen vaivalla itse suunnittelemat laitteet, joilla koivuviilut puristetaan sylinterin muotoon. Muotit nopeuttavat erikokoisten rumpujen valmistusta.

– Rumpu rakennetaan sinne muotin sisälle. Rummun paksuutta voidaan lisätä, mutta vain sisäänpäin, jotta rummut kalvot vielä mahtuvat päälle. Kalvoilla on maailmalla standardimitat, niitä ei voi muuttaa.

Kun koivusta tehty rumpusylinteri on valmis, niin sitten sitä jyrsitään ja hiotaan. Seuraavaksi tehtävän pintakäsittelyn merkitys on viime vuosina entisestään korostunut.

Ruskean sävyt ovat suosittuja rummuissa

Hämeenlinnan Olympiakadulla sijaitsevan talon rumpupajassa seisoo lukuisia erivärisiä petsipurkkeja. Uusia väriyhdistelmiä sekoitetaan asiakkaan toiveiden mukaisesti. Usein pintaa elävöitetään liuttamalla ja sekoittamalla väriä sävystä toiseen.

Rummut voidaan pinnoittaa muillakin tavoilla.

– Öljyvaha tekee satiinin himmeän pinnan. Kiiltävään lakkapintaan tulee kymmenen kerrosta. Työvaiheita on paljon ja siksi se on kalliimpaa.

Tilauskirjoista käy ilmi, että erilaiset ruskean sävyt ovat suosittuja, mutta myös punaiset, siniset ja violetit pitävät pintansa.

Mieluiten Pekka Helanen antaisi puunsyiden näkyä, mutta joskus rummut myös maalataan tai pinnoitetaan kauttaan esimerkiksi vinyylillä.

Pintavärjäyksen jälkeen seuraa kalvojen kiristimien ja muiden kiinnittimien asentaminen. Niitä varten porataan reiät.

Kun rumpu on kalvojen asentamista ja virittämistä vaille valmis, kiinnittää Pekka Helanen vielä sisälle tarralapun. Siitä käy ilmi valmistusnumero, mallinumero ja sen asiakkaan nimi, jolle rumpu on tehty.

Kumujen tulevaisuuskin on kuulemma turvattu.

– Vanhin poikani on puuseppä ja on osoittanut kiinnostusta, että haluaa jatkaa näitä hommia.

Toton rumpali ihastui koivun kumuun

Kumuihin ovat tykästyneet niin Toto-yhtyeen rumpali Simon Phillips, kuin myös edesmenneen Tom Pettyn bändin rumpali Steve Ferrone. Phillips tietävästi omassa jazzyhtyeessään.

Kotimaisista näkyviä ja nimekkäitä Kumu-rumpaleita ovat muun muassa Eppu Normaalin Aku Syrjä ja ahkerat studiorumpalit Anssi Nykänen ja Sami Kuoppamäki.

– Asiakkaitani ovat myös studiot, koulut ja oppilaitokset, soittokunnat ja sinfoniaorkesterit.

Esimerkiksi Kansallisoopperaan lähtee pajalta kohta kuuden rummun setti. Kumut kaikuvat myös uudessa Oodi-kirjastossa. Varusmiessoittokunnalle Pekka Helanen teki näyttävän violetin rumpusetin, jonka lakkapintaan sekoitettiin hileitä. Rumpusetin haluttiin kimaltelevan valoissa.

– Se menee showbändin käyttöön ja kiertää ensi kesänä Suomea.

Espanjan Aurinkorannikolla asuva suomalainen saa vastata usein kysymykseen: miten te siellä vietätte arkenne? Itse asiassa kysymys on kaunisteltu versio siitä, mitä moni oikeasti kuulee: ryyppäättekö te siellä päivät?

Otimme asiasta selvää.

Jutussa ääneen pääsevät elämänsä Espanjaan siirtänyt lapsiperhe, sapattivapaata viettävät teinipojan vanhemmat, karavaanaripariskunta, Espanjassa lapsensa kasvattanut pariskunta sekä suomalaisyhdistyksen puuhamies.

Entä mitä ennakkoluuloista sanoo itsekin Espanjassa asuva Siirtolaisuusinstituutin tutkija Paula Könnilä?

Suomalaisyhteisö on viihtynyt Fuengirolassa pitkään. Monille tuttu Los Pacosin alue täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Teuvo Hakulinen aloitti alueen rakentamisen 60-luvun lopulla, eikä sen vetovoima ole hälventynyt.

Sapattivapaalla isä pyörittää arkea, äiti opiskelee ja poika rullakiekkoilee

Los Boliches. Auringonlaskukuvia toisensa jälkeen. Jouni Pohjolan kännykän muisti on täynnä otoksia, joiden maisema avautuu heidän perheensä Los Bolichesin vuokrakodin parvekkeelta: pilviä kurottelevia vuoria, värikkäitä kerrostaloja, palmuja sekä vilkas moottoritie. Reunan yli kurkatessa näkee sinisenä hehkuvan uima-altaan.

– Haluamme olla talvellakin auringonvalossa, Pohjola huokaa.

On tavallinen arkipäivä. Aamun sade on tauonnut ja kirkkaana paistava keskipäivän aurinko tulvii ikkunoista olohuoneeseen. Syksy on ollut Espanjassa tavanomaista sateisempi. Säätila vaihtelee auringon porotuksesta vilpoisaan rankkasateeseen.

Äiti on lyhyellä tauolla opinnoistaan, joita hän tekee etänä Suomeen. Isä on saanut aamurutiininsa hoidettua. Kotiaskareet ovat sapattivapaalla isoksi osaksi hänen heiniään.

Perheen pojan, 15-vuotiaan Karri Pohjolan, koulumatka taittui tänään skootterin sijaan autokyydillä. Hän käy peruskoulunsa viimeistä luokkaa Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa, jossa opiskellaan suomalaisen opetussuunnitelman mukaisesti.

– Hänellä on täällä tiiviimmät kaverisuhteet kuin Suomessa. Vaikka Aurinkorannikon suomalaisyhteisö on iso, niin tietyllä tavalla kuitenkin se on tiivis, Hanna Pohjola sanoo.

Myös koululaisten vanhemmilla on oma yhteisönsä. Perheen äiti on ollut mukana koulun myyjäisten kakku- ja joululaatikkotalkoissa.

Uuraisten Höytiältä kotoisin oleva perhe viettää jo toista sapattiviipymäänsä Aurinkorannikolla. Kauppiaspariskunnan elämä kulki Suomessa päivä toisensa jälkeen työn ehdoilla. Siksi talvet auringon alla ovat tuoneet elämään kaivatun muutoksen.

Pohjoloiden ensimmäinen Espanja-vuosi oli 2012. Silloin mukana oli myös perheen vanhin poika.

– Meillä oli suuri onni, kun oli täällä tuttuja, jotka pystyivät auttamaan tänne asettumisessa. Se helpotti esimerkiksi sopivan asunnon löytämistä, Jouni Pohjola kertoo.

Nyt meneillään oleva viipymä alkoi vuonna 2016. Tänä aikana Karri Pohjola on ehtinyt muun muassa käydä rippikoulun 20 muun suomalaisnuoren ryhmässä.

– Nyt kun tulimme uudestaan ja satuimme pääsemään samaan taloyhtiöön asumaan, niin kyllähän tämä oli kuin kotiin olisi tullut, Hanna Pohjola lisää.

Perheen yhteiseksi intohimon kohteeksi on muodostunut rullakiekko. Karri pelaa infantiilien, eli nuorten, joukkueessa ja Pohjolan vanhemmat ovat hoitaneet joukkueenjohtajan tehtävää. Monet illat vierähtävät rullakiekkohallilla, joka sijaitsee kivenheiton päässä perheen kodista.

– Kun jäätä ei ole, rullakiekko on hyvä vaihtoehto. Meillä keskisuomalaisilla sykkii sydän JYP:n suuntaan. Katsomme matseja televisiosta säännöllisesti, perheen isä lisää hymyillen.

Sapattivapaata viettävän perheen arki kuulostaa ja näyttää letkeältä.

Ovatko he kohdanneet ikinä kateutta Suomessa värjötteleviltä tutuiltaan?

– Emme ole! Monet ovat kyllä halunneet vierailla luonamme, ja se on ollut mukavaa, Jouni Pohjola sanoo.

– Kaikilla on mahdollisuus kulkea ja liikkua sekä kokea mitä haluaa. Minulla on ystäviä, jotka ovat sanoneet, etteivät he halua ikinä Suomen rajojen ulkopuolelle, hän lisää.

Vaikka Espanjan elämä ja arki maistuvat Pohjoloille tällä hetkellä hyvin, heidän ajatuksissaan siintää myös ajatus elämästä ja uuden työarjen alkamisesta Suomessa.

– Varmasti palaamme Suomeen pysyvästi ainakin jossakin vaiheessa. Jopa hyvinkin nopealla aikataululla, Jouni Pohjola pohtii.

– En vaihtaisi näitä vuosia pois, perheen äiti lisää.

Yhden asian he haluavat viedä mukanaan Suomeen Espanjan-vuosina opitusta elämäntyylistä. Se on rentous.

– Ihmiset ovat täällä rennompia, suomalaisetkin! Kun sanotaan, että suomalaiset ovat juroja, niin eivät he täällä ole. Asiat eivät ihan mene niin jouhevasti, mutta niihin ei välttämättä niin jämähdetä, Hanna Pohjola sanoo.

Kurapuvut jäivät historiaan, kun lapsiperhe muutti Espanjaan

Los Pacos, Aurinkorannikon suomalainen koulu. – Si! Si! huudahtaa 8-vuotias Okko Merikanto, kun häneltä kysytään, osaako hän espanjaa.

Vieressä istuva 10-vuotias Ellen Merikanto nauraa pikkuveljensä innokkaalle vastaukselle. Hänkin kertoo ymmärtävänsä ja osaavansa puhua uuden kotimaansa kieltä. Tulevathan espanjalaisen naapuruston lapsetkin kysymään Merikannon perheen lapsia luokseen leikkimään omalla äidinkielellään.

Okko Merikanto tutkii kirjaston varauslistaa. Aurinkorannikon suomalaisen koulun kirjaston hyllyt ovat täynnä suomenkielisiä kirjoja: Jaana Kapari-Jatan kääntämiä Pottereita, Anni Polvan Tiina-kirjoja sekä Nopolan sisarusten Risto Räppääjiä.

Suomi on myös Okon, Ellenin ja heidän pikkuveljensä, eskarilaisen Olavin, koulukieli. Espanjaa opetellaan suomalaisessa peruskoulussa kahden viikkotunnin verran.

Merikantojen äiti, Jyväskylässä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Tiina Raassina-Merikanto, opettaa yläkoululaisille ja lukiolaisille historiaa.

– Koulu on hyvin lämminhenkinen. Meillä on suhteellisen pienet luokat ja lukioryhmät, vaikka ne ovat kasvaneet. Opettajat oppivat tuntemaan nopeasti oppilaat ja opiskelijat. Se tekee tästä turvallisen paikan myös lapsille ja nuorille, Raassina-Merikanto kertoo.

Koulussa on kuluvalla lukukaudella 283 esi- ja perusopetuksen oppilasta. Heidän lisäkseen lukiossa on 73 opiskelijaa. Kaikkiaan Aurinkorannikon suomalaisessa koulussa on 356 oppilasta ja osalle luokista on jonoa.

Vuonna 2003 oppilaita oli 127. Kasvu kertoo siitä, että Aurinkorannikon lapsiperheiden määrä on kasvanut nopeasti.

Ellen Merikannon mielestä Aurinkorannikolla sijaitseva suomalainen koulu eroaa Suomessa sijaitsevasta koulusta erityisesti ruokatarjonnaltaan.

– Ruoka on parempaa.

Keskimmäinen lapsista löytää vastauksen siihen, mikä tekee ruuasta erityisen hyvää: siinä yhdistyvät eri maiden ruokakulttuurit.

– Se on jokamaalaista. Sellaista joka maasta tullutta ruokaa, Okko Merikanto kuvailee.

Perhe asui ensimmäistä kertaa Aurinkorannikolla lukukauden 2013–2014 aikana. Vuonna 2016 he palasivat takaisin, sillä kertaa pysyvästi.

– Olemme aina halunneet asua ulkomailla. Se on asia johon molemmat, minä ja mieheni, olemme pyrkineet. Koska itse olen ammatiltani opettaja, niin konkreettiset työskentelymahdollisuudet ulkomailla ovat aika vähäisiä, perheen äiti kertoo.

Nyt koti, työt ja miehen yrittäjyys sitovat Merikannon perheen Espanjaan.

– Myös lapset ovat espanjalaistuneet, Tiina Raassina-Merikanto kertoo.

Jos lasten pitäisi mainita jotain, mitä Suomesta on ikävä, he nostavat esille kaverit ja liikkumisen vapauden. Espanjassa liikenne on vilkkaampi kuin Suomessa, joten kavereiden luokse ja harrastuksiin mennään yhdessä vanhempien kanssa.

Näin talvella lasten voisi kuvitella ikävöivän lunta.

– Vaikka on lämmin, täällä siltikin on lunta. Tietysti Sierra Nevadassa vain, Okko Merikanto huomauttaa.

Perhe harrastaa Espanjassa paljon yhdessä ja erikseen.

– Kungfua ja partiota, Okko luettelee harrastuksiaan.

– Mä harrastan kilpavoimistelua, isosisko jatkaa.

– Pyrimme lähtemään joka viikonloppu vaellusreissuille. Haarukoimme tunnin matkan päästä luontokohteen. Käymme myös kaupunkireissuilla. On ihana, kun tästä pääsee helposti oman työnkin kautta kiinnostaviin historiallisiin kohteisiin. Feria-lomalla, eli syyslomalla, olimme Cordobassa, äiti lisää.

Varsinkin kesäkaudella perhe nauttii rantaelämästä.

Silti tavallinen arki ei poikkea paljon siitä, mitä se on ollut Suomessa: aamulla mennään kouluun ja töihin, sieltä kaupan kautta kotiin ja harrastuksiin.

Tämä kaikki tapahtuu vain suotuisammissa sääolosuhteissa.

80 muun suomalaispariskunnan joukossa leirintäalueella

Camping Fuengirola. Vieri viereen parkkeeratuista asuntoautoista ja -vaunuista loistavat valot valaisevat pimenevää iltaa. Camping Fuengirolan alueella on hiljaista. Sade rummuttaa matkailuautojen ja niiden eteen pystytettyjen etutelttojen kattoja vasten. Muutamat karavaanarit kävelevät astiakoriensa kanssa kohti huoltorakennuksen tiskauspaikkaa.

Useat kakkoskodit on parkkeerattu pidemmäksi aikaa. Suomalaisen karavaanarin tunnistaa SF-Caravan -tarrasta ja Suomen lipusta auton vieressä – ja täällä niitä riittää.

– Olemme laskeneet, että parhaimmillaan täällä on 80 suomalaispariskuntaa, jyväskyläläiset Pentti ja Pirkko Äijö kertovat.

Meneillään on pariskunnan neljäs talvi Aurinkorannikolla. Sitä ennen he viettivät kaksi talvea Marokon Agadirissa.

40 vuotta sitten karavaanarielämään hurahtaneet Äijöt kuuluvat Rutusakkiin, eli Välimeren maissa talvehtivien karavaanareiden yhdistykseen. Jotain elämäntavan yleisyydestä kertoo se, että yhdistykseen kuuluu noin 600 jäsentä.

Yksistään Fuengirolan alueella on kaksi suomalaisten karavaanareiden suosimaa aluetta. Toinen niistä on Äijöjen tukikohta Camping Fuengirola, mutta sen lisäksi Fuengirola-Mijas tien varrella sijaitsee kokonaan suomalaisille tarkoitettu Camping Suomi Village.

Äijöt ajoivat syyskuussa Suomesta Euroopan halki Espanjaan puoleksi vuodeksi. Matka kesti kaksi viikkoa. Edestakaisen reissun aikana kilometrejä kertyy noin 7 500.

Pentti Äijön mukaan asuntoautolla reissaaminen on nykyisin mutkatonta: navigaattoriin asetetaan määränpää ja lähdetään ajelemaan.

– Suunnittelemme matkan niin, että leirintäpaikat ovat lähtiessä tiedossa. Välillä liikumme yhdessä muiden kanssa. Joskus liikkeellä on yhdessä neljän perheen ryhmiä, Äijö sanoo.

Matkalla olisi paljon nähtävää, mutta Äijöt halusivat asettua Fuengirolaan mahdollisimman nopeasti.

– Meillä on tiettyjä harrastuksia, jotka vetävät tänne, Pentti Äijö kertoo hymyillen.

Elämä Espanjassa ei todellakaan pyöri ainoastaan leirintäalueen ympärillä. Usein pariskunta hyppää pyörän selkään ja polkee viikoittaisiin harrastuksiinsa keskustaan.

Pirkko Äijö käy maanantaisin vapaaehtoistyössä Fuengirolan suomalaisen seurakuntakodin kahviossa. Hänen miehensä taas osallistuu Aurinkorannikon kuoron stemmaharjoituksiin keskiviikkoisin ja perjantaisin. Varsinkin joulun aikana kuoron esiintymiskalenteri on ahdettu täyteen.

Suomalaiset pelaavat leirintäalueella kaksi kertaa viikossa petankkia ja kerran mölkkyä. Aamujumppaa on kaksi kertaa viikossa ja Lähivuorten vaeltajat järjestävät patikointiretken tiistaisin.

Leirintäalueen suomalainen sauna lämpiää kolme kertaa viikossa.

Kaikkien näiden lisäksi tapahtumia ja tekemistä järjestävät muutkin Aurinkorannikon alueen suomalaiset yritykset, ryhmät ja toimijat.

– On monenlaista viihdykettä ja tarjontaa, Pentti Äijö sanoo.

Milloin auton nokka sitten kääntyy takaisin kohti pohjoista?

– Silloin kun siellä ei tarvitse enää nastarenkaita. Kun tulemme Vuosaaren satamaan laivalla, pitää uskaltaa lähteä tienpäälle. Meillä on kitkarenkaat matkailuauton alla. Lähtiessä ne ovat tarpeettomat, mutta palatessa ne voivat olla hyvinkin tarpeelliset.

Suomalaispariskunnan Espanjassa syntynyt lapsi kokee pohjolan etäisenä

Los Pacos. Bungalow-tyylisen talon ympärillä kasvavat sitrus- ja koristebanaanipuut. Kypsät sitruunat päätyvät Sanna Lukkarin kahvilan leivonnaisiin, jotka tunnetaan Los Bolichesin alueella hyvin.

Lukkarin perheen Katti-kissa istuu vaativan näköisenä ikkunalla. Pian on sen ruoka-aika.

Sanna, Seppo ja Aino Lukkarin koti sijaitsee suomalaisten suosimalla Los Pacosin alueella, josta löytyy myös katu nimeltä Avenida de Finlandia. Vaikka ympärillä on tiivis asuinalue, talo tuntuu nököttävän omassa rauhassaan.

Pihan grillipaikalta näkee paikan, josta koko asuinalueen historia alkoi 50 vuotta sitten. Rinteen korkeimmalla kohtaa sijaitseva talo kuuluu Los Pacosin perustajalle, Teuvo Hakuliselle.

– Aluksi olimme sitä mieltä, ettemme missään nimessä muuta Pacosiin. Täällä kuitenkin ollaan, Sanna Lukkari sanoo nauraen.

Sanna ja Seppo Lukkari päättivät vuonna 1994 järjestää elämänsä niin, että he voivat muuttaa mahdollisimman pian Espanjaan. Päätös sinetöityi vuonna 1995.

– Seppo sai silloin myytyä yrityksensä, Sanna Lukkari kertoo.

Pariskunta asui ensimmäiset vuotensa vuokralla.

– Saimme vuokrattua asunnon syyskuusta toukokuuhun, joka on aika tyypillistä espanjalaisasunnoissa. Espanjalaiset haluavat ne itse käyttöön kesäkuukausiksi. Kesällä pistettiin kamat varastoon ja olimme Suomessa. Taas syksyllä palasimme samaan tai johonkin toiseen vuokra-asuntoon.

Espanja alkoi tuntua äidin mukaan kodilta vasta siinä vaiheessa, kun tavarat löysivät paikkansa pysyvästä osoitteesta, eikä niitä tarvinnut kantaa enää varaston ja vuokrakotien välillä.

Vuonna 2000 syntyi perheen tytär Aino. Pacosin talon he ostivat 10 vuotta sitten.

Nyt perheen arki on jälleen muuttunut. Aino opiskelee psykologiaa yliopistossa Madridissa ja vanhemmat ovat ison osan viikosta kotona kaksin.

Tänään koko perhe on kuitenkin koossa. Tytär maanittelee Kattia sisälle taloon.

Vaikka kotona on puhuttu aina suomea, Aino Lukkari kokee espanjan kielen vahvemmaksi. Hän on puhunut sitä siitä saakka, kun meni 2,5-vuotiaana päiväkotiin.

– Täällä on loistava suomalainen koulu, mutta olimme siinä vaiheessa jo päättäneet, että elämme Espanjassa. Meidän tulevaisuutemme on täällä, Sanna Lukkari sanoo.

Aino Lukkari kertoo, että lähes kaikki hänen ystävänsä ovat espanjalaisia tai puhuvat espanjaa.

– Tunnistan kyllä suomalaiset kaduilla ja yökerhossa. En ymmärrä suomalaisten nuorten tapaa juoda paljon, se näyttää pahalta. Meillä on tapana lähteä ulos tanssimaan ja pitämään hauskaa, Aino Lukkari sanoo.

– No joo. Siellä sinä tunnut viihtyvän, isä naljailee tyttärelleen isällisesti.

Espanjalaisilla nuorilla on käytössä oma sanansa turisteille: Guiris. Sitä ei käytetä kovin mairittelevassa sävyssä.

Ihmetystä aiheuttavat myös suomalaiset ruokailuajat. Lounas ja päivällinen syödään espanjalaiseen ryhmiin verrattuna hirvittävän aikaisin.

– Sitä hän on ihmetellyt pienestä pitäen aina kun olemme käyneet Suomessa, Sanna Lukkari paljastaa.

Perheen talossa näkyy se, että Lukkarit rakastavat kotona olemista. Pehmeä sohva ja muhkeat tyynyt oikein kutsuvat istumaan ja avokeittiö laittamaan ruokaa. Kotiin on rakennettu pieni ja tunnelmallinen sauna. Sen lämmöstä on mukavaa pulahtaa pihalla olevaan uima-altaaseen.

Erityisesti kesäisin kotona olemiseen on enemmän aikaa, kun perheen äidin kahvila on laittaa ovensa kiinni. Kyllä, päätös kuulostaa kovin oudolta, mutta Sanna Lukkarin kahvilan vilkkain sesonki on juuri nyt, talvella.

– Täällä asuvat suomalaiset muodostavat suuren osan asiakaskunnastani. Toki on paljon skandeja, englantilaisia ja espanjalaisia. Kesän turistiaikana hiljenee.

Kesällä myös golf-matkoja järjestävän yrityksen toimitusjohtajana työskentelevällä isällä on enemmän vapaa-aikaa.

Sanna Lukkarin päivät alkavat jo aamuneljältä, kun hän alkaa valmistaa kahvilansa keittiössä tarjottavia tulevaa päivää varten.

– Monella on sellainen harhakuva, kun tulee Espanjaan töihin, niin tämä on hirmu helppoa ja täällä pääsee helpolla. Firman menestyksen eteen täytyy kuitenkin tehdä oikeasti töitä.

Lukkarit eivät haaveile Suomeen palaamisesta – eivätkä he ole ainoita.

Yle selvitti, missä päin maapalloa ulkosuomalaiset ovat ja mitä he tekevät asuinalueillaan. Laajassa kyselyssä puolet vastaajista (3 156) ilmoitti, ettei aio palata Suomeen.

Samaan vastaukseen päätyi huomattavan moni Espanjan Aurinkorannikolle muuttanut. Vastaajista noin 80 prosenttia ilmoitti aikovansa jäädä niille sijoilleen.

Aurinkorannikon monitoimimies kuulee parhaat juorut suomalaisessa saunassa

Los Pacos, Suomela. Vettä tulee taivaan täydeltä. Syviä lätäköitä ei kannata edes väistää, sillä vesi tirsuu kaikesta huolimatta lenkkareiden läpi varpaisiin saakka.

Silti Los Pacosissa sijaitsevan Suomelan toimiston, kirjaston ja päivätoimintatilojen ovet käyvät tiuhaan. Oven edustalle on jätetty sateenvarjoja. Suomelassa syödään keskiviikkoisin lounasta. Silloin talo on täynnä.

Paavo Ässämäki ripottaa pikakahvin puruja pahvimukin pohjalle ja kaataa päälle höyryävää vettä. Suomela on hänelle enemmän kuin harrastus. Kolme päivää hänen viikostaan kuluu yhdistystoiminnassa.

Asociación Finlandesa Suomela on Aurinkorannikolla lyhyemmän tai pitemmän aikaa viipyville suomalaisille perustettu oma yhdistys. Jäseniä on tuhatkunta ja toimintaa riittää maanantaista sunnuntaihin. Harrastuksia on kirjallisuuspiiristä korupajoihin ja rivitanssista kamarikuoroon. Kaikki toiminta järjestetään talkoovoimin.

Harrastepiireissä voi olla jopa 50–60 jäsentä.

– Ihmiset ovat paljon avoimempia täällä Espanjassa. Liekö auringon vaikutus siihen, vai joku muu. Sitä en yksiselitteisesti tiedä. Täällä halutaan kuulua porukkaan, Suomelan puheenjohtaja Paavo Ässämäki sanoo.

Tällä hetkellä ratkaistavana on yksi haaste. Suomalaiset rakastavat Suomelassa järjestettäviä tansseja. Monet tulevat kuitenkin sinne pariskunnittain, eikä yksin tansseihin tuleville naisille meinaa löytyä tanssiparia.

Siirtolaisuusinstituutin viime vuoden tilastojen mukaan Espanjassa asuvista Suomessa syntyneistä valtaosa 56 prosenttia on naisia.

Halu kuulua yhteisöön ja viettää toiminnantäyteisiä eläkepäiviä olivat Ässämäelle syitä valita Fuengirola. Idea muutosta virisi jo kuutisen vuotta sitten, mutta hän siirsi elämänsä osaksi Espanjaan kolme vuotta sitten.

– En viihtyisi rannalla aurinkoa ottaen. Minulla pitää olla tekemistä. Täällä sitä on niin mahdoton määrä. Tulee oikeastaan valinnanvaikeus, että mitä harrastaa.

Parhaiten maailmanmenosta, tai tarkemmin Aurinkorannikon suomalaisten kuumimmista kuulumisista, pysyy kuitenkin kartalla istahtamalla lauteille jokaviikkoisen saunavuoron aikaan.

– Siellä tapaa mukavaa porukkaa. Puhumme milloin mistäkin, Ässämäki kertoo.

Mies myöntää vihaavansa Espanjassa asuvia suomalaisia kohtaan vallitsevia ennakkoluuloja. Ainakin ajatusta siitä, että suomalaiset ryyppäisivät kaikki päivät ja olisivat kaiken hyvän lisäksi paossa verottajalta.

– Moni luulee, että olemme veropakolaisia. Suurin osa täällä asuvista maksaa veronsa Suomeen. Vuoden 2021 jälkeen kaikki eläkkeellä olevat suomalaiset maksavat veronsa Suomeen: osan Suomeen ja osan Espanjaan.

Suomen ja Espanjan välinen verosopimus muuttuu ensi vuoden alusta alkaen. Uuden Espanjan verosopimuksen mukaan Suomesta saatavasta eläkkeestä maksetaan veroa Suomeen. Yksityissektorin eläkkeitä koskee kuitenkin kolmen vuoden siirtymäaika.

Ajantasaiset Suomea sitovat verotuksen valtiosopimukset löytyvät valtiovarainministeriön verkkosivuilta.

Verottaja on listannut käytännöt ulkomaille muuttaville. Suomen kansalaista sitoo kolmen vuoden sääntö.

Suomalaisia palveluja autokorjaamosta kampaajaan ja pullapuodista kiinteistövälitykseen

Vieri vieressä suomalaisia kauppoja, korjaamoita, seurakuntatalo, leipomoita, kahviloita, kiinteistövälityksiä... Espanjaa tai englantia taitamaton suomalainen pärjää Aurinkorannikolla hyvin.

Siirtolaisuusinstituutin tutkija Paula Könnilä on tehnyt vuonna 2014 alueen suomalaista tutkimuksen ja kirjoittanut aiheesta kirjat; Sisua ja mañanaa – Suomalaiset Espanjan Aurinkorannikolla sekä tilastollisesti päivitetyn espanjalaiskäännöksen Las raíces finalndesas en España.

Tulokset kertovat, että ihmisiä vetävät nykyisin Aurinkorannikolle monet syyt. Ilmasto ei ole enää niin keskeisellä sijalla kuin aiemmin.

– Nyt on tullut esille muita seikkoja: kulttuuri, kielen opiskeleminen, lähialueilla seikkaileminen ja erilaiset harrastukset. Kaikkea voi harrastaa ulkoilmassa ympäri vuoden, Könnilä sanoo.

Yhtenä muuton syynä nousivat esille myös käytännön asiat.

– Tänne saattaa olla syntynyt perhettä jopa kolmessa sukupolvessa. Lisäksi on muodostunut tiivis ystävä- ja tuttavapiiri, ja on ostettu asuntoja. Yhä useimmille on käynyt niin hienosti, että on saanut työn täältä, Könnilä sanoo.

Mutta entäs ne tiukassa olevat ennakkoluulot?

– Tutkimuksen aikana olin hämmästynyt siitä, miten ennakkoluulot elävät niin pitkään. Kun ensimmäiset suomalaiset turistit tulivat vuosikymmeniä sitten Aurinkorannikolle viettämään lyhyttä lomaa, niin saatettiin olla vaihtelun tarpeessa. Elämä oli erilaista, Könnilä sanoo.

Ei voi väittää, että suomalaisten mahdolliset alkoholiongelmat tai sairaudet katoaisivat Espanjaan muuttaessa.

– Ihan samoissa prosenttimäärissä ne ovat kuin Suomessakin. Eivät suomalaiset synny uudestaan, kun tulevat tänne – traditiot saattavat tulla mukana.

– Täällä on niin paljon ystäviä ja tuttavia sekä harrastusmahdollisuuksia, että elämä saattaa muuttua – ja on monella muuttunutkin – rikkaammaksi ja terveellisemmäksi, Könnilä tiivistää.

Joka viides Aurinkorannikolle muuttavista suomalaisista asuu yksin. Könnilän mukaan se ei kuitenkaan tarkoita, että ihmiset olisivat yksinäisiä.

Kuitenkin 12% Könnilän tutkimukseen vastanneista oli kokenut yksinäisyyden tunnetta. Koska suomalaisten sosiaalinen toiminta on alueella jatkuvasti kasvanut, todennäköistä on, ettei trendi ei ole kuitenkaan kasvamassa.

– Täällä ihmiset eivät jää niin helposti yksin, ellei siihen ole omaa halua. Evankelis-luterilainen seurakunta tekee paljon työtä myös yksinäisyyden poistamiseksi, kuten myös Turistikirkko.

Kiinnostavaa on myös se, miten kauan positiivinen muuttoliike Espanjaan voi jatkua samanlaisena.

Vuosikymmeniä sitten Espanjaan muuttaneet eläkeläiset ovat myös seuraavan ison kysymyksen edessä: riittääkö kielitaito espanjalaisessa vanhainkodissa asumiseen? Suomalaisia vanhainkoteja ei nimittäin ole.

Iän karttuessa "Suomi-kupla" voi muodostua ongelmaksi.

– Tutkimukseni yksi selkeä ja tärkeä löytö oli, että useimmilla ikäihmisillä ei ole tarpeeksi mahdollisuuksia jäädä tänne palvelutaloon. Erityisesti pienituloisille eläkeläisille ne ovat liian kalliita. Kuukausimaksut voivat olla tuhansia euroja.

Ongelmia tuo myös kielimuuri.

– Yli puolet ikäihmisistä eivät hallitse riittävästi espanjaa, iso osa ei ollenkaan. Suomen yhteiskunta ei voi nykyisin tukea tällaista hoitoa ulkomailla taloudellisesti. Se kaatuu toistaiseksi kustannuskysymyksiin. Otin tutkimuksessani kantaa siihen, että olisi tärkeää selvittää, olisiko tämä sellainen sektori, jossa EU:n tuki olisi tarpeellinen, Könnilä sanoo.

Nykyisin alueella on kuitenkin saatavilla suomalaisia kotihoitopalveluja (Helsingin Sanomat).

Könnilä arvioi, että tulevaisuudessa Aurinkorannikon suomalaisyhteisö on todennäköisesti vuosi vuodelta nykyistä nuorempi, koska koulutus- ja työpaikkoja on tarjolla entistä enemmän kielitaitoisille nuorille ja työikäisille.

Liikenteen turvallisuusviraston Trafin neuvontapalveluista osa hoidetaan Espanjasta ja Aurinkorannikolla sijaitsee myös Baronan toimipiste, jonka työpaikkoja on markkinoitu aktiivisesti suomalaisille.

– Toistaiseksi näyttää, että seuraavatkin sukupolvet viihtyvät täällä hyvin ja luovat uudenlaista suomalaisyhteisöä. Toisaalta tulevaa on aina hankalaa tarkasti ennakoida, hän sanoo.

Valtakunnan rajan tuntumassa Torniossa sijaitseva Joulu- ja lelumuseo Lekkermanni viettää toista jouluaan. Eteisessä odottaa omistaja Leena Keränen tonttulakki päässään.

Kierroksen aloitamme huoneesta, josta löytyy museon ylpeyden aihe. Huone on täynnä nukkekoteja.

– Minulla on lähes täydellinen Lundby-nukkekotikokoelma. Muutama esine minulta vielä puuttuu, esimerkiksi vuoden 1966 musta flyygeli tulee heti mieleen. Se on kuin pelaisi isoa palapeliä, kun miettii puuttuvia osia: oikeanikäinen keittiön hella, matto tai jokin muu, Keränen kertoo.

Mutta mikä saa aikuisen ihmisen innostumaan leluista näin kertakaikkisesti? Jouluakin Keränen odottaa joka vuosi kuin lapsi konsanaan.

– Nyt 63-vuotiaana mietin, tuleekohan minusta koskaan aikuista. Valtavan ihana muisto lapsuuden jouluista jaksaa vielä tämän ikäisenäkin sykähdyttää ja tuntuu, että tunne vain voimistuu iän myötä.

Keränen on myös innokas askartelija. Hänen rakentamassaan monikerroksisessa nukkekodissa on huoneistoja molemmin puolin taloa. Sieltä löytyy muun muassa leipomo, kirjakauppa ja Marimekon myymälä. Hän on myös kirje- ja lahjavaihdossa eri puolille maailmaa muiden nukkekotiharrastajien kanssa.

– Suurimman osan kalusteista ja koristeista olen tehnyt itse. Olen lähettänyt näitä myös kirjeenvaihtokavereille ja osa kalusteista on siis sieltä vaihdossa tulleita.

Keräilijät ovat onnellisia ihmisiä

Erilaisia leluja ja koristeita museossa on kolme huoneellista: myös ala- ja yläkerran aulatilat ovat täynnä. Esineiden tarkkaa lukumäärää ei tiedä Keränen itsekään. Luettelointia hän on tehnyt kesällä ja aina kun ollut ylimääräistä aikaa. Tällä hetkellä listalla on vajaat 3 000 esinettä, mutta siinä tuskin lienee vielä puoliakaan ja lisää tavaraa tulee lahjoituksina.

Seuraavaksi ihailemme lasivitriiniä, joka on pullollaan sammakkoaiheisia esineitä. Joulupalloja, pehmoleluja, avaimenperiä, koristeita, lasten kirjoja. Sammakkoesineitä on kaiken kaikkiaan 1 322 kappaletta. Sammakon päällä koristetun pyykkipojan välissä on paperilappu, jossa on Goethen mietelause: "Keräilijät ovat onnellisiä ihmisiä".

Tämä tuntuu pitävän ainakin Keräsen kohdalla paikkansa.

Hän kertoo kehittyneensä keräilijänä ajan saatossa. Esille tulevan esineen historialla on aiempaa suurempi painoarvo, kun hän ennen osti kaiken, mikä silmää miellytti. Tavaraa tarttui mukaan kirpputoreilta, antiikkiliikkeistä ja ulkomaanmatkallakin ensimmäinen vierailukohde oli vanhojen lelujen myymälä.

"Siinä kohtaa mieheni ymmärrys meinasi loppua"

Leluja ja jouluesineitä Keränen on kerännyt yli 30 vuotta. Museon perustamisidea sai alkunsa Kreetan-matkalla. Keräsen pariskunta oli lähtiessä vaihtanut Kreikan valuuttaa ja jo ensimmäisenä lomapäivänä Keränen bongasi antiikkileluja myyvän liikkeen ja vanhoja saksalaisia leluja, jotka oli pakko hankkia.

– Siinä kohtaa mieheni ymmärrys meinasi loppua, kun ensimmäisenä lomapäivänä tuhlasin aimo summan saksalaisiin antiikkileluihin. Hänen mielestään lomalla olisi ollut kiva esimerkiksi syödä vähän normaalia hienommin.

Pilke silmäkulmassa Keränen kertoo, että lomamatkan aikana hänessä heräsi ajatus, hieman auringonpistoksen vaikutuksesta, perustaa joulu- ja lelumuseo. Keränen perusti museon ensimmäisen kerran vuonna 2004, mutta kiinteistön vuokra oli kallis ja kokeilu jäi hyvin lyhytaikaiseksi. Museohaaveet Keränen hautasi yli vuosikymmeneksi.

Vähitellen myös aviomieheltä on alkanut löytyä ymmärrystä ajatukselle. Toissa kesänä Keräselle tuli täytenä yllätyksenä, kun hänen miehensä näytti tarjouskaupalla myynnissä olevaa kiinteistöä ja ehdotti, että tuossahan olisi paikka lelumuseolle.

Tarjous meni läpi ja kaupat tehtiin. Mies on myös innokkaasti viime kesänä kunnostanut museota niin sisältä kuin ulkoa. Hän lähti myös Keräsen mukaan opiskelemaan museologiaa.

– Nyt voin hyvillä mielin sanoa, että tämä on meidän yhteinen harrastus, vaikka tämä minun innostuksestani on lähtenyt.

"Kiireet tyssäävät joulurauhan julistuksen ajaksi"

Päätämme kierroksen huoneeseen, josta aloitimme. Nukkekotien lisäksi huonetta koristavat vanhat ruotsalaiset joulujulisteet, joulukuusi ja hyllyyn aseteltu posliininen teeastiasto. Kuusesta roikkuu Keräsen opiskeluaikoina ostamat joulukoristeet ja -pallot. Keskustelu kääntyy jouluun ja lapsuuteen.

Kaikista lapsuuden jouluista muistot eivät ole pelkästään ihania. Parhaiten mieleen jääneeseen jouluun liittyvät enemmän kyyneleet kuin ilon hetket.

– Minulla on viisi isoa siskoa ja joku niistä sanoi, että joulupukkia ei ole olemassa. Siinä piti ulos mennä itkemään, kun ei voinut isompien siskojen nähden itkeä. Sisälle tullessa päätin, että en ikinä kerro nuoremmille sisaruksille, ettei niiden tarvitse kokea näin ikävää joulua.

Sittemmin Keräsen joulut ovat olleet iloisempia. Perheelle on kehkeytynyt myös vuosien varrella läjäpäin jouluperinteitä.

Esimerkiksi jouluaterialle on oma astiastonsa ja kiireet tyssäävät joulurauhan julistuksen ajaksi. Ennen ateriointia lausutaan ruokarukous ja perheen lapset järjestävät muille ohjelmaa. Joku laulaa, toinen soittaa ja runojakin lausutaan.

– Sitten meillä ei joululahjoja avata sillä tavalla, että pukin käynnin jälkeen rynnätään avaamaan paketteja, vaan meillä kiertää yhdet sakset ja jokainen vuorollaan avaa yhden paketin ja sitten alkaa uusi kierros ja uusi kierros ja uusi kierros.