Australialaissenaattori Fraser Anning, joka on syyttänyt Uuden-Seelannin perjantaisista moskeijaiskuista maan maahanmuutto-ohjelmaa, sai kesken tv-haastattelun kananmunan päähänsä. Välikohtaus tapahtui lauantaina Melbournessa.

Tv-kameroille tallentui Anningin lyönti 17-vuotiaan kananmunanheittäjän kasvoihin sekä heidän välisensä hetken kestänyt käsirysy, ennen kuin läsnäolijat, mahdollisesti turvamiehet, ehtivät väliin.

Poliisi kertoo pidättäneensä pojan, mutta vapauttaneensa hänet jonkin ajan kuluttua ilman takuita odottamaan lisäkuulusteluja.

Anning on vaatinut maahanmuuttoon "lopullista ratkaisua" ja haikaillut paluuta vuosikymmenten takaiseen maahanmuuttopolitiikkaan, joka suosi eurooppalaisia kristittyjä.

Lähde: AP, STT

Eduskunnan pääsihteeri tyrmää epäilyt, että eilinen kansalaisaloitteen äänestystulos olisi johtunut viallisista laitteista. Eduskunta hylkäsi täysistunnossaan Vaasan sairaalan laajan päivystyksen äänin 92–91. Vihreiden kansanedustaja Emma Kari oli rekisteröitynyt poissa olevaksi, vaikka olisi äänestänyt kansalaisaloitteen puolesta.

– Eduskunnan äänestysjärjestelmä on toiminut koko viime viikon moitteettomasti, kirjoittaa eduskunnan pääsihteeri Maija-Leena Paavola tiedotteessa.

– Edustaja Kari jätti todennäköisesti painamatta äänestyspainiketta ja rekisteröityi poissaolevaksi.

Pääsihteeri Paavolan mukaan äänestysjärjestelmä on rakennettu siten, että painikevika ilmenisi useamman kuin yhden edustajan kohdalla. Eilisen muut äänestykset rekisteröityivät Emma Karilla normaalisti, mikä tukisi sitä, että painikkeet toimivat.

Kari itse kommentoi äänestyksen jälkeen, että laitteissa on ollut "häikkää", mutta että hänen olisi pitänyt olla tarkempi.

Jos Karin ääni olisi laskettu aloitteen puolesta, olisi harvinaisessa tasatilanteessa päädytty uusintaan lippuäänestyksellä. Jos äänet olisivat olleet senkin jälkeen tasan, ratkaisu olisi arvottu.

Emma Kari oli osallisena myös edellisellä kerralla, kun kansanedustajilla oli epäselvyyttä äänestysnapin painamisen kanssa. Ulkoministeri Timo Soinin (sin.) luottamusäänestyksessä Kari oli yksi poissaoleviksi merkityistä kansanedustajista viime syyskuussa, vaikka oli läsnä. Myös Sanna Marin (sd.) valitti, ettei hänen ääntään laskettu, ja Juhana Vartiainen (kok.) tunnusti painaneensa väärää nappia.

Lue myös:

Vaasa ei saa laajaa päivystystä – kansalaisaloite kaatui yhdellä äänellä, Emma Karin äänestyksessä epäselvyyksiä

Ilmassa on lämpöä, kun elokuvaohjaaja Joonas Berghäll, 41, puhuu uuden dokumenttielokuvansa miehistä. Hän on yksi heistä, sillä maaliskuun lopussa ensi-iltaan tuleva elokuva Miehiä ja poikia kertoo myös Berghällistä.

Hän istuu syvällä toimistonsa tuolissa Helsingin Malmilla ja luo ympärilleen turvallisen tunnelman. Ehkä juuri se on saanut monet suomalaiset miehet itkemään kameralle Berghällin edessä.

Hänen ensimmäinen ohjaustyönsä Miesten vuoro (2010) nosti kotimaisen dokumenttielokuvan puheenaiheeksi ja veti väkeä elokuvateattereihin. Asiasta innostui myös Finnkino, joka alkoi näyttää yhä enemmän kotimaisia dokumenttielokuvia ohjelmistossaan.

Pikkuhiljaa ilmiö laantui, mutta ihmiset muistavat edelleen Berghällin Miesten vuoron tekijänä, vaikka Suomen ensi-illasta on aikaa yhdeksän vuotta.

– Miesten vuoro muutti elämäni hyvässä ja pahassa, ohjaaja toteaa.

Terveys pettää

Berghällin uusi elokuva Miehiä ja poikia käsittelee rankkoja aiheita. Esiin nousevat työuupumus, huoltajuuskiistat, alkoholismi, yksinäisyys ja kuolema.

Yllättäen ohjaaja kertoo, että hän voi itse todella huonosti. Se ei johdu vain siitä, että Berghäll on kuunnellut kymmeniä tunteja miesten synkkiä tarinoita elokuvaansa varten.

Hän on tehnyt töitä 15 vuotta terveytensä kustannuksella, ja se käy elokuvassa ilmi Berghällin puheenvuoroissa.

– Viimeisillään tässä on vedetty, Berghäll selventää.

Hän kertoo tehneensä viime vuonna enemmän töitä kuin koskaan. Ylityötunteja kertyi noin 1200, eikä siinä ole mitään hauskaa. Berghäll työskenteli tuottajana Katja Gauriloffin elokuvassa Baby Jane ja ohjasi sen lisäksi omaa dokumenttielokuvaansa.

Suurin osa palkansaajista tekee Tilastokeskuksen mukaan Suomessa töitä 35–40 tuntia viikossa eli noin 140–180 tuntia kuukaudessa.

Berghäll työskenteli siihen nähden noin puolitoista kertaa enemmän.

Ohjaaja haaveilee pitkästä lomasta, mutta pienen Oktober-nimisen tuotantoyhtiön veturina ajatus tuntuu kaukaiselta.

Kaikki on kiinni siitä, miten Miehiä ja poikia menestyy elokuvateatterissa. Miesten vuoro oli hitti. Se veti teattereihin lähes 50 000 katsojaa, ja Berghällin uusi elokuva sivuaa samoja teemoja.

Työuupumuksen kanssa painiva Berghäll muutti hiljan pääkaupunkiseudulta takaisin pohjoiseen, josta hän on kotoisin. Maisemanvaihdoksella Berghäll yrittää kohentaa terveyttään.

Joen rannalla Tervolassa sijaitsevalla mökillä ohjaaja tekee pihatöitä, hakkaa halkoja ja saunoo. Uniapneasta kärsivä Berghäll kertoo nukkuvansa pohjoisessa paremmin kuin pääkapunkiseudulla. Työpäivät päättyvät mökillä kello 18 ja alkavat aamukymmeneltä.

Ohjaajan hyvinvoinnin kohenemisen on huomannut myös Berghällin Miehiä ja poikia -elokuvan tuottaja Satu Majava, josta Berghäll puhuu kuin personal traineristaan.

– Työtunnit tippuivat pohjoiseen muuton jälkeen kuukaudessa 280:stä 170:een, Berghäll iloitsee.

Berghäll ei silti voi hyvin. Hänen toinen ohjaustyönsä Äidin toive (2015) vei elokuvantekijän kuvausmatkoille ympäri maailmaa.

– Otin tuliaisia joka maasta, ohjaaja summaa.

Hän viittaa erilaisiin bakteereihin ja loiseläimiin, jotka jylläävät Berghällin kehossa.

Dokumenttielokuvassa lääkäri on lukenut ohjaajalle madonluvut, sillä hänestä on löydetty loinen, jota epäillään tappavaksi. Se syö ensin sisäelimet, sitten aivot ja keskushermoston. Lontoolainen trooppisen sairaalan johtaja vapauttaa Berghällin kuolemantuomiosta.

Loinen on tappavan “isoveljen” “pikkusisko”, joka kuolee muutamassa vuodessa itsestään.

Kuolemanvaara saa Berghällin pohtimaan sairaalan parvekkeella, mitä hän haluaa elämällään tehdä.

“Kaikki johtuu ilkeydestä”

Berghälliä markkinoidaan Miehiä ja poikia -elokuvan saatesanoissa miesten puolestapuhujaksi, ja sitä hän totta vie on.

Elokuvassa nousevat esiin huoltajuuskiistat, joissa isät jäävät Berghällin kokemuksen mukaan yksin nuolemaan haavojaan, kun lasten huoltajuus määrätään erossa äidille.

Ohjaaja kertoo haastatelleensa aiheesta kymmeniä suomalaisia miehiä, joiden jäljille hän pääsi useiden miesjärjestöjen, kuten Isät lasten asialla -yhdistyksen kautta.

Elokuvasta saa kuvan, että isät jäävät yksin tunteidensa kanssa, kun lasten tapaamisesta on tullut monissa huoltajuuskiistoissa lähes mahdotonta.

Berghäll uskoo, että tilanne johtuu miesten entisten puolisoiden ilkeydestä.

– Siinä ei ole mistään muusta kyse, ohjaaja paukauttaa.

Berghäll lähestyi haastateltaviaan yli 40 kysymyksen patteristolla ja moni murtui jo toisen kysymyksen jälkeen. Ensin haastateltavilta kysyttiin nimi ja ikä.

Elokuvaan päätyi ohjaajan mukaan vain murto-osa siitä itkusta, jota hän todisti.

Erään miehen kohdalla Berghäll kysyi, miten haastateltava voi kaiken sen jälkeen, mitä tämä oli kertonut lohduttomalta kuulostavasta huoltajuuskiistastaan.

– Mies murtui täysin ja sanoi, ettei kukaan ole kysynyt häneltä sellaista 12 vuoteen, Berghäll sanoo.

Hän puhuu oikeusmurhista ja kuvottavista tarinoista, joilla hän viittaa huoltajuuskiistoista haastattelemiensa miesten kertomuksiin.

Berghäll ihmettelee, miten miehet voidaan nyky-Suomessa ohittaa niin yksiselitteisesti huoltajuuskiistoissa, joissa hänen mukaansa kuunnellaan vain äitejä.

Osa miehistä otti häneen yhteyttä kertoakseen tarinansa, mutta elokuvaan he eivät halunneet mukaan. Itkusta ei ollut tulla tapaamisissa loppua.

– He tarvitsivat jonkun, jolle purkaa pahaa oloa, Berghäll sanoo.

Ohjaajalla itsellään ei ole lapsia ja elokuvassa hän etsii puolisoa. Berghäll kertoo kärsineensä pitkään yksinäisyydestä.

Itku tuli, kun puhelin meni kiinni

Alun perin Berghäll yritti myydä dokumenttielokuvansa idean rahoittajille ilman valmiita tarinoita, mutta nämä eivät lämmenneet ajatukselle.

– Dokkarin tekijänä en voi etukäteen tietää, mitä miehet puhuvat, kun kamera käy, ohjaaja sanoo.

Hän päätti kirjoittaa rahoittajille tarinoita omasta elämästään, mutta ei ajatellut, että ne päätyisivät elokuvaan. Toisin kävi.

Kaksi kolmesta rahoittajasta oli sitä mieltä, että ne kannattaisi laittaa siihen.

Toimistollaan Berghäll palaa uransa alkuaikoihin ja kertoo tarinan lomamatkastaan, jonka piti katkaista ylityökierre.

Appivanhemmat kustansivat Berghällin ja tämän puolison Kreetalle lepolomalle, mutta Berghäll karkasi tämän tästä rannalta hotellihuoneeseen soittamaan työhön liittyviä puheluita, vaikka puolison kanssa oli sovittu, ettei niin tehdä.

Vasta Ylen silloinen dokumenttielokuvien sisäänostaja sai Berghällin järkiinsä. Nyt jo eläkkeellä oleva Iikka Vehkalahti totesi, ettei hän tilaa Berghälliltä enää ikinä yhtään mitään, ellei tämä pane puhelinta loman ajaksi pois päältä. Berghäll uskoi.

Kun puoliso tuli hotellihuoneeseen tarkistamaan tilannetta, häntä odotti erikoinen näky.

– Pidin puhelinta kädessä ja itkin. Näytin, että se on pois päältä, Berghäll muistelee.

Elokuvassa Berghäll saa kohtalotoverin pelialalla työskennelleestä vastaavasta tuottajasta. Mies kertoo, miten hän paloi loppuun yli 60 henkisen tiimin vetäjänä, koska projektin onnistuminen oli hänen kontollaan.

Pahimmillaan tuottaja varasi itselleen firman neuvotteluhuoneen, jonne hän vetäytyi yksin itkemään.

Berghällin puhe kääntyy välillä äitiin, joka työskenteli Kemissä lääkärinä. Berghäll uskoi, että äiti olisi ollut tyytyväinen edes yhteen poikansa elokuvista, jos Berghäll olisi tehnyt aina vain enemmän töitä niiden eteen.

– Kun tein Äidin toive -elokuvan, äitini oli aivan innoissaan. Hän kyseli, miten se on otettu vastaan Unicefilla, Berghäll sanoo.

Ohjaaja uskoo, että äiti olisi toivonut näkevänsä poikansa avustustyöntekijänä pakolaisleirillä tai virkamiehenä Unicefissa. Berghällin äiti kuoli kolme vuotta sitten.

Berghäll kertoo, että Äidin toive lanseerataan huhtikuun alussa miljardille ihmiselle video on demand -palvelujen kautta. Yhteistyökumppani on Unicef, ja maita on mukana yli 20.

– Äiti saa olla vihdoin ylpeä minusta, Berghäll sanoo.

Äiti pelasti

Miesten vuoro nousi hitiksi elokuvateattereissa samaan aikaan, kun Berghällin tuotantoyhtiö oli konkurssin partaalla.

Berghäll ja elokuvan toinen ohjaaja Mika Hotakainen tajusivat maaliskuussa 2010, että yhtiö kaatuu muutamassa viikossa, ellei se saa jostain rahoitusta.

Berghäll on opiskellut Tampereen ammattikorkeakoulussa elokuvatuottajaksi ja excel-taulukot luistavat häneltä. Maaliskuun kohdalla taulukossa luki “ripa”.

Se viittasi tulossa oleviin Tampereen lyhytelokuvajuhliin, ja 10 000 euron Risto Jarva -palkintoon, joka oli siellä jaossa.

Ohjaajat tajusivat, että vain se voisi pelastaa heidät konkurssilta.

– Tiesin, että minulta menee koti alta, jos palkintoa ei tule, Berghäll toteaa.

Ohjaajan asunto oli tuotantoyhtiön lainojen vakuutena, eikä pankista saanut enää lisää lainaa.

Konkurssin uhka väistyi, kun Berghäll ja Hotakainen pokkasivat kymppitonnin elokuvallaan ja rästissä olevat laskut saatiin maksettua.

Miesten vuoro piti kaksikon kiireisenä, vaikka tuotantoyhtiön talous oli kuralla. Palkintoja alkoi sataa kansainvälisiltä elokuvafestivaaaleilta siihen tahtiin, että ohjaajat kävivät vastaanottamassa niitä vuoroissa.

Yllättäen äidiltä tuli puhelu.

Tämä oli seurannut poikansa menestystä mediassa ja tullut siihen tulokseen, että pian alkaisi selkäänpuukotus.

Oli aika varoittaa poikaa.

– Äiti totesi puhelimessa, että Suomi on sellainen. Kun menestyt, tulee puukkoa, Berghäll sanoo.

Äiti toivoi, että poika valmistautuu pahimpaan tai muuten Joonakselle voi käydä huonosti.

Miesten vuoron menestyksen jälkeen Berghäll sai kuulla, ettei hän osaa tuottaa tai ohjata. Asialla oli Berghällin mukaan hänen yläpuolellaan olevia elokuva-alan ihmisiä. Tilanne johtui todennäköisesti alan sisäisistä jännitteistä.

Synkät ajatukset alkoivat painaa mieltä, ja Berghäll vaipui epätoivoon. Iskuja tuli hänen mukaansa monelta suunnalta.

– Tilanne ajautui sellaiseen pisteeseen, että etsin yhtenä aamuna netistä asetta, jolla olisin ampunut itseni, Berghäll muistelee.

Äidin sanat muistuivat hädän hetkellä ja Berghäll muutti mielensä.

Äiti oli oikeassa.

Italian viranomaiset ovat aloittaneet murhatutkimuksen entisen valokuvamallin Imane Fadilin kuolemasta.

Fadil oli tullut Italiassa tunnetuksi siitä, että hän oli yksi todistajista, jotka oikeudessa kertoivat entisen pääministeri Silvio Berlusconin kuuluisista "bunga-bunga-juhlista". Berlusconi tuomittiin oikeudessa seksin ostamisesta alaikäiseltä prostituoidulta, joskin tuomio kumottiin myöhemmin.

Fadil kuoli maaliskuun 1. päivänä Milanon Humanitas-sairaalassa, jonne hänet oli tuotu runsas kuukausi aikaisemmin selittämättömien vatsakipujen takia.

Sairaala ei ollut saanut selville, mistä hänen kipunsa olivat johtuneet, joten hänestä otetut näytteet oli lähetetty erikoislaboratorioon Paviaan.

Tulokset tulivat vasta viisi päivää Fadilin kuoleman jälkeen. Niistä ilmeni, että 33-vuotiaan Fadilin elimistössä oli ollut erilaisia radioaktiivisia aineita, joita ei ole julkisesti saatavilla.

Fadil oli kertonut ystävilleen ja lakimiehelleen pelkäävänsä, että hänet myrkytetään.

Hän oli parhaillaan kirjoittamassa kirjaa Berlusconin juhlista ja kokemuksistaan siihen liittyneessä oikeudenkäynnissä. Viranomaiset ovat saaneet haltuunsa kopion kirjan käsikirjoituksesta.

82-vuotiasta Berlusconia vastaan on käynnissä oikedenkäynti, jossa häntä syytetään todistajien lahjomisesta antamaan juhlista väärän todistuksen. Lisäksi viranomaiset selvittävät useassa Italian kaupungissa, onko Berlusconi lahjonut ihmisiä pysymään vaiti juhliensa tapahtumista.

Ainakin 50 ihmistä on kuollut sateiden aiheuttamissa äkkitulvissa Papuan provinssissa Indonesiassa.

Lisäksi ainakin kymmeniä ihmisiä on loukkaantunut pahoin, kertoi paikallinen viranomainen uutistoimisto Reutersille.

Poikkeuksellisen kovat rankkasateet osuivat lähelle Sentanin aluetta, joka sijaitsee lähellä Papuan provinssin pääkaupunkia Jayapuraa.

Ainakin yhdeksän taloa, kaksi siltaa ja pienkone vaurioituivat tulvavesien vyöryttyä niiden yli.

– Olemme varoittaneet paikallisia viranomaisia tulvista ja äkkitulvista, sillä läheisiltä vuorilta on hakattu paljon metsää, Indonesian pelastusviraston tiedottaja Sutopo Purwo Nugroho sanoi Reutersille.

Viranomaiset, Punainen Risti ja vapaaehtoiset auttavat tulvien uhreja.

Korjaus klo 8.18: Kuvatekstissä mainittiin aiemmin helikopteri, mutta kyseessä on pienkone.

En muista, että minulla olisi vielä lukioon mennessä ollut minkäänlaista jäsenneltyä ajatusta siitä, mikä minusta tulisi isona tai mihin ammattiin ryhtyisin.

Ensin ajattelin opiskella matematiikkaa, sitten mietin lääkäriksi ryhtymistä. Jossain vaiheessa toimittajan työ alkoi kiinnostaa.

Päädyin lopulta toimittajasta, päätoimittajaksi ja toimituspäälliköksi eri lehtiin ja sitten Ylen uutistoimitukseen hyöty- ja tiedetoimituksen esimieheksi.

Nykyisin olen sisältöpäällikkö. Sekin taitaa olla ammattinimike, jonka työn sisältöä tuskin yksikään lukiolainen osaa arvata oikein. Tehtävä on tuore. Se syntyi noin viisi vuotta sitten Ylen uutisten toiseksi viimeisimmässä organisaatiouudistuksessa. Ja olen aivan varma, että siihen mennessä kun olen ehtinyt eläkeikään, teen aivan jotain muuta – ehkä koko sisältöpäällikkö-nimistä tehtävänimikettä ei edes ole olemassa.

Jo nyt iso osa ammateista on sellaisia, joita 1990-luvulla peruskoulusta päästessäni ei ollut.

Työpaikat muuttuvat ja katoavat kovalla tahdilla.

Toisaalta tahti on kova vain osin. Tietyt, suorittavat työt säilyvät samankaltaisina.

Tätä kirjoittaessa Oikotie.fi:n työpaikkailmoituksissa kymmenen tuoreinta vapaata työpaikkaa olivat seuraavat:

Verkkoviestintäpäällikkö

Kuorma-autonkuljettaja

Paistotyöntekijä

Myyntineuvottelija

Field Service Technician (it-tukikesätyö)

Beauty Advisor (laivalle)

Nuoriso-ohjaaja

Remonttimies

Siivooja

Siivooja

Matalapalkkatyö lisääntyy, muut työt muuttavat jatkuvasti muotoaan. Näin toteaa esimerkiksi Demos Helsingin muuttuvaa työtä pohtiva raportti parin vuoden takaa.

Isot sanat digitalisaatio ja globalisaatio ovat suuruutensa ja kaikenkattavuutensa vuoksi kärsineet inflaation. Silti ne sisältävät paljon todellisia ilmiöitä, jotka pistävät työpaikkoja uusiksi.

Mikä minusta tulee isona? Ryhtyisikö lääkäriksi, insinööriksi vai tubettajaksi? Viekö robotit ja tekoäly kaikki työt? Nyt opiskelemaan lähtevä joutuu miettimään tulevaa työtään vielä epämääräisemmässä ympäristössä kuin me parikymmentä vuotta opiskelut aloittaneet.

Selkeät ammatit vähenevät. Kun yksi ammatti katoaa, tilalle syntyy jotain muuta.

Eduskunnan tulevaisuusvaliokunta julkaisi viime vuonna raportin, jossa pohdittiin tulevaisuuden ammatteja. Uusiksi ammateiksi nousi esimerkiksi robottipoliisi, nutrigenomiikkakonsultti, aineenvaihdunta-analyytikko, ruoka-designer, alustatilintarkastaja, alustapoliisi, onlinetyö, alustamanageri, viranomaisfasilitoija, robottiturvallisuuden tarkastaja, robottivakuutusarvioija.

Lista on ainakin minusta hämmentävä.

Ja kun ajattelen vaikkapa yläasteikäistä nuorta, joka pohtii opinto-ohjaajan kanssa tulevaisuuden ammattia, en usko, että tästä listasta on kovin paljoa iloa.

Kysyin 11-vuotiaalta, kiinnostaisiko häntä viranomaisfasilitoijan tai robottivaikutusarvioijan ammatit?

No, vastauksen saattaa arvata. Ei lainkaan, vaikka töiden sisältöä yrittäisi kuinka selittää. Tuon ikäisen unelma-ammatti on kuulemma ammattipelaaja. Siis Fortnite-pelissä. (Eikä sellaiseksi vain ryhdytä, se on todella vaikeeta, lapsi muistaa lisätä. Aikuiset kutsuvat peliammattia e-urheilijaksi.)

Ehkä oponkin suurin taito on ymmärtää, että ammatit muuttuvat.

Kyvystä sietää epävarmuutta tulee keskeinen osa tulevaisuuden työmarkkinoita. Ja samalla pitää olla koko ajan valmis oppimaan uutta.

"Työntekijällä tulee olemaan monta ammattia uransa aikana, ja koulusta hankittua osaamista ei tulla tarvitsemaan sellaisenaan", Pihlajalinnan toimitusjohtaja Aarne Aktan sanoo Sitran ja Telan yhdessä julkaisemassa pamfletissa Välähdyksiä - Kymmenen teesiä uuden työn syntymisestä, yritysten muutoksesta ja yksilön mahdollisuuksista työn murroksessa.

Toisille ajatus alati muuttuvasta työstä voi kuulostaa painajaiselta, toisille ihanalta mahdollisuudelta tehdä kaikkea kivaa.

Jo kaltaisteni keski-ikäisten pitää todennäköisesti oppia uusia ammatteja tai ainakin ammatin sisällä uusia tapoja tehdä töitä. Jos työn muutostahti kiihtyy, tulevilla nuorilla tulee olemaan vielä enemmän ammatteja.

Usein digitalisaatiosta, globalisaatiosta ja robotisaatiosta puhutaan uhkana. Työt katoavat. Siihen on kuitenkin vaikea uskoa. Työt eivät katoa, jos maltamme keksiä uusia hommia.

Helsingin yliopiston tutkija Katri Saarikivi sanoo saman Sitran pamletissa hienosti.

"Työ on perusluonteeltaan toisten ihmisten ongelmien ratkaisua. Tästä syystä työ on loputon ja sitkeä ilmiö yhteiskunnassa. Kun yksi ongelma ratkeaa, neljä uutta tulee tilalle", Saarikivi toteaa.

Kun maailma tuntuu muuttuvan yhä monimutkaisemmaksi, ongelmia tulee koko ajan lisää.

Siksi, todella, ongelmanratkaisutaito ja kyky kysyä kysymyksiä, on tulevaisuudessa valttia.

Heikki Valkama

Kirjoittaja vetää Ylen digitalisaatio- ja tulevaisuustoimitusta. Hän on myös Ylen sisältöpäällikkö ja kirjailija.

Aiheesta voi keskustella 17.03. klo 20.00 asti.

Valmistumisaikojen lyhentämiseksi opetus- ja kulttuuriministeriö aikoo vastaisuudessa palkita korkeakouluja opiskelijoista, jotka suorittavat tutkintonsa tavoiteajassa.

Valtio yrittää houkutella opiskelijoita ripeään valmistumiseen myös muilla keinoin. Syksyllä 2014 tai sen jälkeen opintonsa aloittaneet opiskelijat ovat kuuluneet Kelan opintolainahyvityksen piiriin.

Hyvityksessä Kela maksaa osan opintolainasta, jos opiskelija valmistuu määräajassa. Hyvitys on 40 prosenttia siitä opintolainan määrästä, joka ylittää 2 500 euroa.

Järjestelmä on kannustanut opiskelijoita velkaantumaan, arvioi vastaava suunnittelija Ilpo Lahtinen Kelasta. Lainaa nostavien opiskelijoiden osuus oli nousussa jo ennen uudistusta, mutta sen jälkeen se on kiihtynyt entisestään: vuosikymmenessä se on tuplaantunut.

– Opintolainan käyttö on hurjasti kasvanut hyvityksen käyttöönoton jälkeen. Varmaan on odotettavissa, että hyvityksiä myös tulee, kun opiskelijat ovat siitä tietoisia, Lahtinen sanoo.

Koska hyvitys on ollut käytössä alle viisi vuotta, eli alle yliopistotutkinnon tavoiteajan, on Lahtisen mukaan liian aikaista sanoa, miten hyvitysjärjestelmä vaikuttaa yliopisto-opiskelijoiden valmistumistahtiin.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksesta suurin yksittäinen osuus koostuu suoritettujen tutkintojen määrästä. Lisäksi niitä on palkittu opiskelijoista, jotka suorittavat vähintään 55 opintopistettä vuodessa.

Rahoitusmallin kannustamina yliopistot ovat nostaneet tavoitteen suorittaneiden osuutta. Lukuvuonna 2005–2006 sen sai kasaan 28 prosenttia opiskelijoista, viime lukuvuonna 43 prosenttia.

Kuopion yliopistollinen sairaala (KYS) on muuttanut käytäntöjään kahden lääkärin saamien rikossyytteiden takia. Asiasta ovat kertoneet useat mediat kuten Savon Sanomat, Lääkärilehti ja MTV. Syytteiden mukaan erikoistuva lääkäri määräsi alle vuoden ikäiselle lapselle kymmenkertaisen annoksen solunsalpaajalääkettä. Lapsi vammautui vaikeasti.

Jutussa on syytettynä myös toinen erikoistuva lääkäri, joka syytteen mukaan laiminlöi velvollisuutensa tarkistaa, että lapsen lääkehoito oli määrätty oikein. Syyttäjä on vaatinut kummallekin lääkärille sakkorangaistusta tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta ja törkeästä vammantuottamuksesta.

Tapauksessa erikoistuvan lääkärin tekemä lääkemääräys oli mennyt toisen erikoistuvan lääkärin kautta apteekin farmaseutille, eikä kukaan näistä kolmesta ollut huomannut virhettä.

Virhe tapahtui kesäkuussa 2015. Ratkaisua asiassa ei ole vielä annettu, mutta nykyään lääkemääräyksen voi KYS:issä tarkistaa vain erikoislääkäri. Myös apteekkeja on vaadittu laskemaan määrättyjen lääkkeiden määrät tahollaan virheiden välttämiseksi.

– On vaikea ymmärtää jälkikäteen, miten se (virheellinen lääkemääräys) on päässyt menemään läpi. Siinä oli silloinkin määräävän lääkärin lisäksi kaksi tarkastuspistettä. Nyt ohjeistuksia on tarkennettu, KYS:n lastentautien osaamiskeskusjohtaja, ylilääkäri Pekka Riikonen kertoo MTV:lle.

Ilmastotietoisellekin äänestäjälle voi olla hankala ottaa selvää, millaisilla ilmastorattailla puolueet ovat ajamassa vaaleihin. Ilmastokeinojen tehokkuuden arvioinnissa on nimittäin huomioitava oikeastaan koko vaaliohjelma.Katse kannattaa kääntää ensimmäisenä vuosilukuihin, jos haluaa vertailla puolueiden ilmastolupausten tasoa. Luvut antavat konkretiaa esimerkiksi siitä, kuinka nopeasti puolueet ovat valmiita luopumaan fossiilisista polttoaineista tai turpeen käytöstä.

Paljon kertoo myös se, jos tavoiteaikoja ei ole kirjattu ollenkaan.

STT:n haastattelemat asiantuntijat kehottavat ilmastoasioita pohtivaa äänestäjää tarkistamaan ensimmäisenä, mihin vuoteen mennessä puolueet haluavat Suomesta hiilineutraalin.

Hiilineutraalius tarkoittaa sitä, että hiilidioksidipäästöjä tuotetaan vain sen verran kuin niitä pystytään sitomaan.

Vihreät on asettanut tavoitteekseen vuoden 2030, SDP ja RKP 2035. Kokoomus muotoilee, että Suomen on tähdättävä lähes päästöneutraaliksi 2030-luvulla. Keskusta tavoittelee hiilineutraaliutta viimeistään 2045. Vasemmistoliitto haluaa enemmän ja linjaa, että Suomen on sidottava hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin se tuottaa jo 2030-luvun alussa. Kristillisdemokraattien, sinisten ja perussuomalaisten ohjelmissa tavoitevuotta ei ole asetettu.

Ympäristöoikeuteen perehtynyt tutkija Heta Heiskanen Tampereen yliopistosta sanoo, että vuosilukujen lisäksi äänestäjän kannattaa katsoa, kuinka suuriin päästövähennysprosentteihin puolueet pyrkivät vuoteen 2030 mennessä.

Onko luku 50, 55, 60 vai 65 prosenttia verrattuna vuoden 1990 tasoon? Mitä suurempi luku, sitä kunnianhimoisempi tavoite.

Lisäksi tarvitaan riittäviä ja selkeitä keinoja tavoitteiden saavuttamiseen. Sitran projektijohtaja Janne Peljo kehottaa pohtimaan, tavoittavatko puolueet ilmastotoimillaan olennaisen.

– Ollaanko kiinni isoissa kokonaisuuksissa ja merkittävissä poliittisissa linjauksissa vai ajaudutaanko keskustelemaan pienemmistä yksityiskohdista, lillukanvarsista, Peljo sanoo.

Asiantuntijat epäilevät puolueiden ymmärrystä

Ennen joulua kahdeksan eduskuntapuoluetta totesi yhdessä, että Suomen on tehtävä osansa, jotta maailman keskilämpötilan nousu rajoitetaan 1,5 asteeseen. Asiantuntijoiden mukaan vaikuttaa kuitenkin siltä, että puolueet eivät ole välttämättä ymmärtäneet, millaisia keinoja sitoumuksen toteuttaminen vaatii.

Ympäristöjärjestö WWF:n ilmastoasiantuntija Mia Rahunen huomauttaa, että tavoite jää saavuttamatta, jos esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käytöstä ei luovuta. Rahusen mukaan ilmastokriisin vakavuus ei vielä näy riittävästi kaikkien puolueiden ohjelmissa.

Puolueiden valmius ratkoa ilmastokriisiä vaihteleekin suuresti. Vihreät, vasemmistoliitto, RKP ja SDP luettelevat ohjelmissaan selkeitä toimia, mutta esimerkiksi kokoomuksen ja keskustan ehdottamat ilmastolinjaukset herättävät kysymyksiä.

– Erityisesti vanhoilla hallituspuolueilla (ilmastotavoitteen ymmärtäminen) tekee tiukkaa, eli sanotaan yhtä ja tehdään toista, ympäristöjärjestö Greenpeacen ilmasto- ja energiavastaava Olli Tiainen summaa.

Tampereen yliopiston Heiskanen sanoo, että kokoomuksen tahtotilaa on vaikea määrittää.

– Puolueen ohjelmasta on vaikea arvioida, kuinka paljon asioita jätetään vapaaehtoisuuden varaan ja kuinka paljon lähdetään tehokkaasti ohjaamaan, Heiskanen sanoo.

Kehitysjärjestöjen kattojärjestön Fingon ilmastoasiantuntija Hanna Aho yhtyy ristiriitaisuuden arvioon. Hän huomauttaa, että kokoomus on esittänyt joitain konkreettisia toimia ja puolueessa on kansanedustajia, jotka ovat tehneet paljon töitä ilmaston eteen, mutta toisaalta puolueen vaalimainonta on ollut osin jopa ilmastovihamielistä.

Hallituskokoonpano määrittää linjaa

Ilmastotietoisellekin äänestäjälle voi olla hankala ottaa selvää, millaisilla ilmastorattailla puolueet ovat ajamassa vaaleihin. Ilmastokeinojen tehokkuuden arvioinnissa on nimittäin huomioitava oikeastaan koko vaaliohjelma.

Fingon Aho suosittelee pohtimaan, kuinka johdonmukaisia puolueet ovat puheissaan. Esillä voi olla kunnianhimoisiakin yksittäisiä ilmastotoimia, mutta samaan aikaan puolue saattaa puoltaa esimerkiksi ympäristölle haitallisia tukia.

Tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen suuria jakolinjoja nousee ainakin siitä, milloin turpeen energiakäytöstä luovutaan, miten yritystukia muutetaan ja miten paljon ilmastotoimia rakennetaan sähkön varaan.

Heiskanen arvioi, että yhteinen sävel löytyy helposti kiertotalouden tukemisesta sekä koulutuksen, tutkimuksen ja kehityksen rahoittamisesta.

WWF:n Rahusen mukaan on vaikea arvioida, millaiseen asentoon tulevan hallitusohjelman ilmastolinjaukset asettuvat, koska puolueet eivät ole ilmoittaneet, mitkä ilmastotoimenpiteet ovat heille kynnyskysymyksiä.

Ilmastolinjausten suunta riippuukin paljon siitä, mitkä puolueet ovat rakentamassa hallitusta. Ahon mukaan parhaassa tapauksessa puolueiden erilaiset ilmastokannat kirittävät toisiaan.

– Mutta jos esimerkiksi SDP ja kokoomus muodostavat hallituksen niin, ettei siellä olisi esimerkiksi vihreitä tai vasemmistoliittoa, niin on tosi vaikea nähdä, että saamme kokonaisuudessaan riittäviä ilmastotoimia, Aho sanoo.

Heiskanen sanoo yllättyneensä siitä, että puolueiden ilmasto-ohjelmissa puhuttiin suhteellisen vähän lainsäädännön uudistamisesta. Hän toivoo, että ilmastovaikutusten punninta otettaisiin osaksi kaikkea lainsäädäntöä.

– RKP:llä oli hienosti tunnistettu, että jokaisen lain kohdalla pitäisi arvioida ilmaston roolia, Heiskanen sanoo.

Muusikko, Yö-yhtyeen keulakuva Olli Lindholm on haudattu lauantaina.

Kansansuosikki haudattiin lehden mukaan sukuhautaan Pomarkussa Satakunnassa.

Lindholm kuoli 12. helmikuuta sairauskohtaukseen. Hän olisi täyttänyt ensi tiistaina 55 vuotta.

Hautajaisista ensin uutisoineen Seiska-lehden mukaan kirkossa esitettiin Lindholmin tekemää musiikkia.

Olli Lindholm syntyi ja kasvoi Porissa. Hän vietti varhaisia lapsuusvuosiaan myös Pomarkussa. Viime vuosikymmenet hän asui Tampereella.

Lue myös:

Olli Lindholmin muistoksi paloi Porissa tuhansia kynttilöitä – museo keräsi osan talteen jälkipolville

Laulaja Olli Lindholm on kuollut viime yönä – "Olli kertoi, että on huolissaan terveydestään"

Ilmastonmuutos ei näy vielä muuttoliikkeissä

Miljoonat ihmiset muuttavat maasta toiseen jatkuvasti, mutta pakolaisten taustalla on yleensä sota tai vaino. Myrskyjen ja tulvien takia muutetaan yleensä lyhytaikaisesti turvaan ja palataan takaisin. Ilmaston lämpenemisen takia kuitenkin elinolot vaikeutuvat ja osa maapallosta muuttuu elinkelvottomaksi. Pelko pakolaistulvista on kuitenkin jo saanut aikaan poliittisia muutoksia.

Joukkosurmassa 50:s kuolonuhri

Uudessa-Seelannissa moskeijoissa perjantaina tapahtuneiden joukkoampumisten uhrimäärä on noussut 50:een. Viranomaiset ovat myös antaneet lisää tietoja uhreista. He olivat iältään 3–77-vuotiaita. Uhrien ruumiita ryhdytään luovuttamaan omaisille hautajaisia varten. Sairaalassa on yhä kymmeniä ihmisiä, joista useimmat kriitttisessä tilassa. Terrori-iskun uhreja on myös muistettu Christchurchin katedraalissa järjestetyssä tilaisuudessa.

Jättimaatuska ilmentää Kiinan ja Venäjän välejä

Jättimäinen maatuskahotelli ja patsas, jolla on säveltäjä Jean Sibeliuksen kasvot. Siinä pari erikoisuutta, joita Kiinan ja Venäjän rajalta löytyy. Asukasluvultaan Tampereen kokoinen Manzhoulin kaupunki suurvaltojen rajalla haluaa tarjota muutakin nähtävää kuin kuuluisat ruohoarot. Ylen Aasian-kirjeenvaihtaja Jenny Matikainen kuvailee reportaasissaan, kuinka Manzhouli on kuin omituinen Venäjä-teemainen Disneyland. Rajakaupunki on vertauskuva idän kahden valtiojätin suhteille.

Miesten puolustajalta elokuva huoltajuuskiistoista

Joonas Berghäll veti suomalaiset dokumenttielokuvan pariin esikoiselokuvallaan Miesten vuoro. Nyt yhdeksän vuotta myöhemmin hän jatkaa miesten karujen tarinoiden kertojana. Berghällin uusin elokuva Miehiä ja poikia käsittelee muun muassa huoltajuuskiistoja isän näkökulmasta.

Huono ajokeli lähes koko maassa

Sää pysyy edelleen suurelta osin vetisenä. Vettä tai räntää sataa melko yleisesti etenkin idässä. Pohjoisessa sataa myös paikoin sakeasti lunta. Pohjois-Lapissa on kuitenkin pääosin poutaa ja selkeää. Lämpötila on muutaman asteen nollan molemmin puolin, pohjoisessa on kylmempää. Ajokeli on huono suuressa osassa maata. Useille merialueille on annettu kovan tuulen varoitus. Ahvenanmerellä ja Selkämeren eteläosissa tuuli voi yltää 17 metriin sekunnissa.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

JERUSALEM / HELSINKI Puola sai viime vuonna aikaan kansainvälisen kohun säätämällä erikoisen holokaustilain. Laki kielsi vankeusrangaistuksen uhalla sanomasta, että myös puolalaisia osallistui juutalaisten murhaamiseen toisessa maailmansodassa.

Todellisuudessa puolalaisia oli mukana. Motiivi ei välttämättä ollut natsien rotuoppien mukainen ideologia, vaan myös halu saada haltuunsa juutalaisten omaisuutta, sanoo Suomen juutalaisluovutuksia tutkinut kirjailija Elina Sana.

Puola taipui lieventämään lakia, mutta se ei ole suinkaan yksin holokaustin historian vääristelyssä, sanoo natsien sotarikoksia selvittävä Efraim Zuroff Jerusalemin Simon Wiesenthal -keskuksesta.

Natsirikollisia jäljittävän Zuroffin mukaan monet maat ovat haluttomia käynnistämään tutkimuksia siitä, osallistuivatko niiden kansalaiset holokaustiin.

– Se vaihtelee maasta toiseen. Toiset ottavat asian vakavasti, toiset kaunistelevat, hän sanoo.

Kaikkein vastahakoisimpina Zuroff pitää Ukrainaa ja Baltian maita, läntisessä Euroopassa Itävaltaa.

"Holokaustin vääristely torjuttava"

Zuroff on kehunut muun muassa Suomea SS-vapaaehtoisiin liittyvien selvitysten tekemisestä. Hän kiittää myös ainakin Yhdysvaltoja, nyky-Saksaa ja jossain määrin Serbiaa siitä, että ne ottavat vakavasti natsien rikosten selvittämisen.

Hän huomauttaa, että vaikka natsit olivat holokaustin suunnittelijoita, toimeenpanoon osallistui myös runsaasti natsien vallan alla olleiden maiden kansalaisia.

On tärkeää varmistaa, etteivät maat vääristele holokaustin historiaa kiistämällä sitä, Zuroff arvioi.

Miksi se on niin vaikeaa?

Zuroff uskoo, että maiden haluttomuutta olla myöntämättä osuuttaan holokaustiin selittää pyrkimys välttyä häpeältä, kuluilta ja huonolta julkisuudelta, joita tällaisiin oikeudenkäynteihin liittyy.

Yksittäisen maan kansalaisten paljastuminen natsirikollisiksi saattaisi myös pilata kansakunnan narratiivia, tarinaa siitä, millainen kansakunnan historia on.

Hyvä esimerkki on Tanska. Vuosien ajan päätarina oli, että tanskalaiset pelastivat juutalaisia. Tanskalaiset lähettivät 7 500 maan 8 000 juutalaisesta Ruotsiin turvaan veneillä.

– Mutta Tanska myös luovutti juutalaisia pakolaisia Gestapolle ja tuhansia tanskalaisia liittyi vapaaehtoisina SS:n aseelliseen siipeen Waffen-SS:ään, Zuroff kertoo.

Toisin kuin Suomi, Tanska on ollut hänen mukaansa haluton tekemään virallista selvitystä asiasta.

Zuroff toteaa, että juutalaisten pelastaminen Tanskasta oli fantastista ja suurempi kuva maan sodanaikaisesta historiasta on hyvä. Silti myös tarinan toinen puoli tulee tietää.

Liettuassa puolestaan narratiivi on, että liettualaiset eivät ole vastuussa vaan saksalaiset ja itävaltalaiset, jotka tulivat maahan ja tappoivat valtaosan juutalaisista, Zuroff sanoo

– Liettualaiset eivät voi kiistää, että holokausti tapahtui. Se tapahtui heidän takapihallaan. Liettuassa on 227 holokaustin joukkohautaa. He osallistuivat hyvin paljon.

Ranskalta kesti Zuroffin mukaan 50 vuotta myöntää, että he olivat jossain määrin vastuussa natsien kanssa yhteistyötä tehneestä Vichyn nukkehallituksesta.

"Zuroff pilasi juhlat"

Zuroffin liettualaisella ystävällä, toimittaja-kirjailija Ruta Vanagaitella on tosin hieman toisenlainen selitys sille, miksi liettualaiset ovat olleet vastahakoisia, kun Zuroff on pyytänyt selvittämään liettualaisten osuutta holokaustiin.

Vanagaite oli kuvannut Zuroffille, kuinka liettualaiset olivat kommunismin romahdettua ekstaasissa itsenäisyydestään. Samoihin aikoihin Zuroff tuli ja syytti heitä osallisuudesta natsien rikoksiin.

– Pilasit juhlat. Mitä odotat meidän kertovan sinulle? Vanagaite oli huomauttanut.

Vanagaite kertoo myös, että Liettuassa on säälitty ikääntyneitä miehiä, joita Zuroff on yrittänyt saada oikeuteen vuosikymmenten takaisista rikoksista. Nuorimmatkin epäillyt ovat yli 90-vuotiaita.

Zuroff puolestaan katsoo, ettei syyllisyyttä vähennä se, että ihminen on vanha.

"Ei haluta puhua siitä, minkä tutkijat jo tietävät"

Kaikissa Baltian maissa on kyllä ollut holokaustirikosten selvittämiskomitea. Virossa komiteaa johti suomenjuutalainen diplomaatti ja ministeri Max Jakobson. Elina Sanan mukaan Virossa komitea teki hyvää työtä.

Virossa ei pelkästään tuhottu omia juutalaisia, vaan natsi-Saksa toi sinne tapettavaksi juutalaisia muualta Euroopasta. Tappamiseen osallistui paikallisia poliiseja.

Mutta Virossakin aiheesta puhuminen on vaikeaa. Virolaisten osuutta holokaustiin selvittänyt tutkija Anton Weiss-Wendt on kertonut saaneensa valtavasti vihapuhetta päälleen siitä, että hän on ylipäätään sanonut myös virolaisten osallistuneen juutalaisten tuhoamiseen.

– Tämä kertoo siitä, ettei siellä kansakuntana olla ehkä vieläkään valmiita kertomaan kaikkea, minkä tutkijat jo tietävät, Sana toteaa.

Hänen mukaansa Suomen osa oli helpompi, koska Suomea ei miehitetty. Virolaisten poliisien oli sen sijaan varmaankin osittain pakko tehdä, mitä saksalaismiehittäjät vaativat.

Mutta Suomessakaan kaikki eivät ilahdu selvityksistä. Sana on saanut oman osansa vihapuheesta. Aikanaan jopa hänen puhetilaisuuksiinsa palkattiin turvamiehiä.

Mutta miksi vanhoja asioita pitäisi penkoa?

Historian vääryyksien tunnustaminen on tärkeää uhrien ja heidän läheistensä kannalta. Sillä on merkitystä myös vääryyksiin syyllistyneen maan kannalta.

Zuroff kertoo sanoneensa Baltian maille, että niiden on selvitettävä historiansa tätä puolta itsensä, ei hänen takiaan.

– Jos ei myönnä historiaansa, se on moraalisen saastumisen muoto, hän katsoo.

Myös Vanagaite pitää vääryyksien tunnustamista tärkeänä tulevaisuuden kannalta. Hän kertoo nähneensä kirjansa julkaisemisen jälkeen paljon antisemitismiä.

– Se tarkoittaa, että joissain olosuhteissa sama voisi tapahtua uudestaan. Meidän täytyy ymmärtää, että tämä on yhä läsnä meissä, Vanagaite toteaa.

"Salailu muokkaa kansakuntaa"

Elina Sana uskoo, että mitä avoimemmin yhteiskunta on käsitellyt menneisyyden ongelmia, sitä avoimempi se voi olla nykyisten ongelmien suhteen. Esimerkkeinä hän mainitsee Viron ja Saksan.

Virossa on hyvin vähän pakolaisia ja Viro on ollut pakolaisten suhteen viime aikoinakin hyvin torjuva.

– Onko tämä liitettävissä siihen, että Virolla on ollut omat vaikeutensa tutkia sekä toisen maailmansodan aikaiset että neuvostovallan ajan tapahtumat, jolloin kaikki oppivat varomaan puheitaan ja tekojaan? Sana pohtii.

Sana uskoo, että epäluulo ja asioiden selvittämättä jättäminen muokkaavat kansakunnan tapaa olla ja sen luonnetta.

Hän uskoo myös, että vaikeus, jolla Virossa suhtaudutaan juutalaisvainoihin osallistumiseen näkyy jossain määrin siinä, miten nykyisin maassa halutaan torjua toisennäköisiä, muualtatulevia ihmisiä.

Saksa on puolestaan Sanan mielestä ollut hieno esimerkki siitä, miten menneisyyden tilinteko näkyy nykyajassa.

Kun suuri määrä turvapaikanhakijoita tuli vuosikymmenen puolivälissä Eurooppaan, liittokansleri Angela Merkel oli varsinkin aluksi sitä mieltä, että pakolaiset täytyy ottaa vastaan, koska saksalaiset ovat itse tehneet niin paljon pahaa historiassa.

– Mielestäni poliittinen halu avata ovet johtuu siitä, että saksalaiset ovat tehneet valtavasti työtä oman menneisyytensä selvittämisessä, Sana sanoo.

Kuuntele Maailmanpolitiikan arkipäivää-ohjelma tästä aiheesta.

Itä-Saksan nuoret pääsivät helpommalla

Brittitutkija Mary Fulbrook pitää äärimmäisen tärkeänä ymmärtää, mitä tapahtui ja miten asiat saattoivat tapahtua. Syyllisyys on ymmärrettävä paljon laajemmin kuin vain oikeudellisessa mielessä.

– Jos emme ymmärrä tätä, emme voi ymmärtää vastaavia tilanteita toisissa paikoissa ja toisena aikana.

Länsi-Saksassa tapahtui hänen mielestään se virhe, että entiset natsit otettiin mukaan yhteiskuntaan ja kiistettiin syyllisyyden laajuus. Tämä johti siihen, että seuraavassa sukupolvessa kaikki tunsivat syyllisyyttä.

Itäsaksalaiset puolestaan kasvatettiin uskomaan myyttiin, että he elivät fasisminvastaisessa maassa, joka oli viaton ja jonka puna-armeija oli vapauttanut.

Siksi kansallinen perintö ei piinaa itäsaksalaisia nuoria yhtä paljon kuin länsisaksalaisia, hän uskoo.

– Siksi mielestäni tulos oli jossain suhteessa parempi Itä-Saksassa, vaikkakin keinot olivat huonompia. Molemmissa osissa olisi pitänyt olla täsmällisempi tilinteko menneisyyden suhteen.

"Haavojen avaaminen voi jakaa yhteiskuntaa"

Menneisyyden selvitystyö jakaa myös israelilaisia. Nuoremman polven israelilainen, holokaustin historiaa opettava Amos Raban ei katso, että on juutalaisten asia vaatia muita maita tutkimaan holokaustihistoriaansa.

Haavojen avaaminen on hänestä kunkin maan sisäinen asia.

– En katso olevani moraalinen mittapuu siksi, että olen itse holokaustista selvinneiden lapsenlapsi, Raban sanoo.

Rabanilta riittää ymmärrystä myös niille Itä-Euroopan maille, jotka eivät ole valmiita tutkimaan osuuttaan julmuuksiin.

– Voin ymmärtää, miksi Puola, Unkari ja Liettua sanovat, että historioitsijat yrittävät avata haavoja, jotka hajottavat yhteiskuntaa, joka on jo jakaantunut muista syistä. Joskus täytyy olla riittävän vahva avatakseen näitä haavoja.

Onko Suomessa vielä tutkittavaa?

Elina Sanan mukaan Suomessakin on vielä tutkittavia asioita. Osa niistä liittyy hänen omiin tutkimuksiinsa Suomen Saksalle luovuttamista juutalaispakolaisista ja sotavangeista.

Hän toivoisi jonkun tutkivan esimerkiksi, mitä tapahtui yhden luovutetun, varakkaan latvianjuutalaisen liikemiehen Elias Kopelowskyn omaisuudelle, kun Suomen valtiollinen poliisi luovutti hänet Saksalle.

Toinen selvitettävä asia olisi, kuinka monta Saksalle luovutetuista neuvostosotavangeista todella oli juutalaisia.

Sana toteaa, että Suomen osuus hirmuteoissa on kaiken kaikkiaan ollut aika vähäinen.

– Siinä mielessä meillä ei ole mitään pelättävää, että ne selvitetään.

Suomi voi asioita tutkimalla myös toimia esimerkkinä maille, joiden historia on paljon vaikeampi. Esimerkiksi Puolalle, jossa populistinen hallitus kieltää sanomasta, että puolalaiset osallistuivat juutalaisten tuhoamiseen.

Sana toteaa, että osallisuuden selvittäminen on tuskallista mutta tärkeää. Entistä tärkeämpää se on Euroopan nykyisen tilanteen vuoksi.

– Niin antisemitistiset kuin muunlaiset rasistiset ilmaisut ovat tulleet puolihyväksytyiksi tavoiksi puhua toisista ihmisistä.

Sana arvioi, että pakolaiskriisi on tuonut uudelleen esiin väittelyt siitä, onko maailmassa väestönosia, jotka eivät sovi tänne, joukkoomme.

– Ei puhuta arjalaisittain, mutta kyllä ne sävyt ovat aika tuttuja. On hurjaa nähdä, että on noussut sellaisia sukupolvia, jotka joko eivät halua tietää tai eivät tiedä, mitä aika lähellä meidän menneisyydessämme on tapahtunut, Sana sanoo.

Lue myös:

"Katuvaa natsia en ole koskaan kohdannut" – Natseja 40 vuotta metsästänyt Efraim Zuroff ei aio lopettaa työtään koskaan

Puolustusministeri Niinistöltä haukut SS-miesten tekoja kaivelleelle selvitykselle – "Heidän päälleen heitetään epäilyksen varjo ilman todisteita"

Korkeakoulujen uudistuva rahoitusmalli lisää opiskelijoiden paineita ripeämpään valmistumiseen, arvioivat opiskelijajärjestö SYL:n ja kahden yliopiston edustajat STT:lle.

Yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen rahoituksesta suurin yksittäinen osuus koostuu suoritettujen tutkintojen määrästä. Lisäksi niitä on palkittu opiskelijoista, jotka suorittavat vähintään 55 opintopistettä vuodessa.

Rahoitusmallin kannustamina yliopistot ovat nostaneet tavoitteen suorittaneiden osuutta. Lukuvuonna 2005–2006 sen sai kasaan 28 prosenttia opiskelijoista, viime lukuvuonna 43 prosenttia.

Maan parhaimmistoon on kuulunut Itä-Suomen yliopisto, jonka opiskelijoista hieman alle puolet pänttää 55 opintopistettä vuodessa. Lukuun on rehtori Harri Siiskosen mukaan päästy määrätietoisilla toimilla, kuten opinto-ohjauksella ja uusilla suoritustavoilla.

– Etäopintojen ja sähköisten kurssien kautta hekin, jotka eivät ole läsnä paikkakunnalla, voivat viedä opintoja eteenpäin, Siiskonen havainnollistaa.

Tutkinnot yhä yli tavoiteajan

Vuodesta 2021 alkaen rahoitusmalli alkaa palkita yliopistoja opintopisteiden sijaan tavoiteajassa valmistuneista opiskelijoista. Opetus- ja kulttuuriministeriö perustelee muutosta valmistumisen nopeuttamisella.

Uuden rahoitusmallin ero vanhaan kuulostaa pieneltä. 55 opintopistettä vuodessa tenttivä yliopisto-opiskelija saa kasaan 300 opintopisteen maisteritutkinnon suurin piirtein viiden vuoden tavoiteajassa.

Valmistumistahti ei kuitenkaan ole kovin ripeää. Tilastokeskuksen torstaina julkaiseman tilaston mukaan vuonna 2012 tutkintonsa aloittaneista yliopisto-opiskelijoista vain 27 prosenttia sai ylemmän korkeakoulututkinnon kasaan vuoden 2017 loppuun mennessä. Käytännössä tutkinnot voivat venyä, jos opiskelija työllistyy, opinnot takkuavat tai tutkinto on minimirajaa laajempi.

Siiskonen myöntää, että uudistuksen myötä yliopistoilla on paineita kannustaa opiskelijaa ottamaan tutkinto ulos, kun minimilaajuus on kasassa. Hän kuitenkin vakuuttaa, ettei yliopisto aio pakottaa ketään valmistumaan ennen aikojaan.

– Tavoitteemme on luoda mahdollisuus valmistua määräajassa, mutta ketään ei jätetä heitteille, Siiskonen toteaa.

Opiskelijat huolissaan oppimisesta ja jaksamisesta

Tavoiteaikaan tähtäämisellä on kääntöpuolensa. Opiskelijat hyödyntävät entistä vähemmän heille tarjolla olevia mahdollisuuksia. Turun yliopiston vararehtori Riitta Pyykkö nostaa esille sen, että vaihtoon lähtevien opiskelijoiden määrä laskee.

– Opiskelijat tuovat usein esiin sen, että valinnaisuuteen ja ylimääräisiin opintoihin ei jää aikaa, Pyykkö kertoo.

Lue myös:

Joonas Pitkänen, 28, valmistui huimassa kolmessa vuodessa maisteriksi, mutta kammoaa silti hallituksen patistelua – opiskeluajat ovat lyhentyneet vain hieman

Myös Suomen ylioppilaskuntien liitto (SYL) on huolissaan siitä, kuinka laajan sivistyksen tai osaamisen opiskelijat saavat tulevaisuudessa kerryttää.

– Olennaisempaa on opiskelijan saama osaamispaketti kuin sen valmistumistahti, liiton puheenjohtaja Sanni Lehtinen sanoo.

Lisäksi Lehtinen toivoo, että opiskelijoita ei kuormiteta valmistumispaineilla. Hän huomauttaa terveystutkimuksesta, jonka mukaan kolmasosa opiskelijoista kärsii runsaasta stressistä. SYL toivookin panostuksia opiskelijoiden toimeentuloon ja hyvinvointiin, mikäli valmistumisia halutaan rivakoittaa.

– Opiskelijan on elääkseen joko velkaannuttava tai käytävä töissä. Jälkimmäinen näistä aiheuttaa suuria jaksamispaineita, jos samalla pitää valmistua viidessä vuodessa.

Lue myös:

Korkeakouluja piiskataan tuottamaan yhä enemmän tutkintoja – uusi rahoitusmalli keppinä kahden vuoden kuluttua

Nyt opintonsa aloittavalle nuorelle voi kertyä opintolainaa jopa 40 000 euroa – Opintolainan nostajien määrä kaksinkertaistunut vuosikymmenessä

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ehdottaa ensi vaalikaudelle kolmikantaista koulutussopimusta, kertoo Uutissuomalainen. Orpon mukaan niin sanotun tulevaisuussopimuksen tekemiseen tarvitaan hallituksen ja työmarkkinajärjestöjen lisäksi koulutuksen järjestäjiä.

Orpon mukaan sopimusta tarvitaan, koska työ muuttuu ja työntekijältä vaaditaan uusia taitoja. Sopimus mahdollistaisi sen, että työntekijä päivittäisi osaamistaan koko työuran ajan. Se on Orpon mukaan tärkeää myös työllisyysasteen nostamisen näkökulmasta.

Uutissuomalaisen haastattelussa Orpo kertoo suhtautuvansa avoimesti koulutustiliin ja kotitalousvähennyksen kaltaiseen oppimisvähennykseen.

Uuden-Seelannin pääministeri Jacinda Ardern ylistää poliisien toimintaa ja rohkeutta Christchurchin terroriteosta epäillyn miehen kiinniotossa. Christchurchin läheltä Lincolnin kaupungista saapunut poliisipartio otti epäillyn kiinni 36 minuuttia sen jälkeen kun poliisi sai hälytyksen iskuista.

Pääministerin mukaan iskuista epäilty 28-vuotias australialainen Brenton Tarrant oli edelleen liikkeessä ja hänen tarkoituksenaan oli jatkaa iskujen tekemistä.

Ainakin 50 ihmistä on kuollut joukkoampumisissa kahdessa kahdessa moskeijassa Christchurchissa perjantaina. Lisäksi lähes 40 ihmistä on edelleen sairaalassa, heistä yli kymmenen tehohoidossa.

Christchurchin terrori-iskujen silminnäkijäkertomukset kuvaavat hyökkääjän väsymätöntä tulitusta ja moskeijat vallannutta paniikkia. Hyökkäykset Al-noorin ja Linwoodin moskeijoihin tehtiin perjantairukousten aikaan, jolloin moskeijoissa oli paljon ihmisiä.

Ampujalta riistettiin ase

Linwoodin moskeijan silminnäkijäkertomuksen mukaan ampuja astui sisään pieneen moskeijaan pääovesta ja alkoi tulittaa lähinnä häntä olevia ihmisiä. Moskeijaa hoitava nuori mies taklasi ampujaa sivustasta ja sai napattua häneltä aseen.

– Hän näki tilaisuutensa tulleen, kävi ampujan kimppuun ja nappasi häneltä aseen, moskeijassa sisällä ollut Syed Mazharuddin kertoi.

– Sankarimme jahtasi autolleen pakenevaa ampujaa, mutta ei kuitenkaan löytänyt aseen liipaisinta.

Silminnäkijäkertomusten mukaan ampujalta yritettiin viedä ase myös Al-noorin moskeijassa, johon hän iski ensin. Hyökkääjä ehti ampua miestä, joka yritti tehdä hänet aseettomaksi.

Palestiinalaismies, joka oli moskeijassa ampumisten aikana, kertoi nähneensä, miten yhtä ihmistä ammuttiin päähän.

– Kuulin ensin kolme nopeaa laukausta, sitten noin kymmenen sekunnin jälkeen tulitus alkoi jälleen. Sen täytyi olla automaattiase: kukaan ei pysty vetämään liipaisimesta niin nopeasti. Sen jälkeen ihmiset alkoivat juosta. Osa oli täysin veren peitossa, mies kertasi.

Terrori-iskussa kuolleista on alettu julkaista lisätietoa. Uuden-Seelannin paikallismedioiden mukaan kuolleiden joukossa on ainakin viisi alaikäistä lasta, joista nuorimmat olivat 3- ja 4-vuotiaat.

Vihamanifesti lähetettiin pääministerille ennen iskua

Tarrantin kirjoittama manifesti – pitkä ja sekava, vihaa tihkuva ja nettiäärioikeiston tekstimeemejä vilisevä dokumentti – lähetettiin pääministeri Ardernin toimistoon ennen iskua. Manifesti lähetettiin yhteensä noin 70 vastaanottajalle kymmenen minuuttia ennen kuin iskut alkoivat, pääministerin toimistosta vahvistettiin.

Poliisi uskoo, että epäilty Tarrant oli yksin vastuussa iskujen toteuttamisesta.

– Meillä on useita tutkintalinjoja, emmekä etsi ketään, joka muodostaisi välittömän turvallisuusuhan, Canterburyn piirikunnan poliisipäällikkö John Price sanoi.

Tarrantin lisäksi myös kaksi muuta ihmistä on pidätettynä. Poliisin mukaan heidän toimintaansa tutkitaan edelleen. Sosiaalisen median kirjoittelun osalta poliisi pitää silmällä useampaa henkilöä.

Tarrant tuotiin Christchurchin kaupungissa oikeuden eteen valkoisessa vanginasussa ja käsiraudoissa lauantaiaamuna paikallista aikaa. Murhasta syytteet saanut australialaissyntyinen mies kääntyi aika ajoin katsomaan oikeussaliin kokoontunutta mediaa.

Mies ei vaatinut pääsyä vapaaksi takuita vastaan ja pysyy pidätettynä. Asiaa käsitellään seuraavan kerran oikeudessa 5. huhtikuuta.

Oletko koskaan miettinyt, miltä maatuskan sisällä näyttää?

Tyhmä kysymys. Siellä on tietenkin toinen, pienempi maatuska.

Paitsi Manzhoulissa, aivan Kiinan ja Venäjän rajalla. Kun astuu kiinalaiskaupungin suurimman maatuskan sisälle, päätyy luksushotellin aulaan. Sen korkeuksiin kohoava katto vaihtaa väriä muutamien sekuntien välein. Psykedeelistä ja överiä, ehkä, mutta mieleenpainuvaa.

Ja se juuri on tarkoitus. Asukasluvultaan Tampereen kokoinen, eli Kiinan mittapuulla pikkuinen Manzhouli haluaa tarjota muutakin nähtävää kuin kuuluisat ruohoarot, jonne turistit tulevat ratsastamaan ja asumaan jurtissa.

– Tänne tulee matkailijoita kaikkialta Kiinasta. Turisteja käy lähinnä kesällä, kertoo manzhoulilainen taksikuski ja turismiyrittäjä Guo Maoxin.

Kevättalven taitteessa turistikohteissa on aavemaisen hiljaista. Maatuskahotellin vieressä kohoaa räikeän sinisiä ja punaisia linnamaisia rakennuksia, joiden sipulikupolit kimaltavat talviauringossa. Sisällä on pimeää ja julkisivujen takana näkyy yhä nostokurkia.

Hotellin toisella puolella on kaupungin ehkä tunnetuin nähtävyys, Maatuska-aukio. Se on huvipuiston tapainen alue, joka on tietenkin täynnä erikokoisia ja -näköisiä maatuskoja. Jokaiseen on maalattu kuuluisat kasvot. Löytyypä joukosta jopa Jean Sibelius.

Mutta ihmisiä ei näy missään. Koko Manzhoulin uudempi laita on kuin omituinen Venäjä-teemainen Disneyland, josta on vaikea sanoa, onko se autioitunut vai keskeneräinen.

Mutta kesällä kaikki on toisin, Guo sanoo.

Guo suuntaa turkoosin taksinsa aukiolta kohti Venäjän rajaa. Sinne on vain muutama kilometri matkaa. Perillä odottaa jälleen hiljainen lipputiski, josta kuitenkin vain kiinalaiset saavat ostaa ylihinnoitellun pääsylipun raja-alueelle.

Muiden on tyydyttävä kurkkimaan aidan raosta näkyviä ratakiskoja ja niiden yli kaareutuvaa Kiinan jykevää betonista rajaporttia.

Vähän matkan päässä siintävä Venäjän puoleinen rajapyykki mahtuisi kiinalaisen portin alle.

Raja on oivallinen vertauskuva idän kahden suurvaltion suhteille. Ystävyys voi hyvin, yhteistyökin tuntuu sujuvan ainakin kaupankäynnissä, mutta Kiina on isompi, voimakkaampi ja se joka sanelee tahdin.

– Suhde on valtavan epätasapainoinen. Kiina on vahvempi osapuoli ja suunnannäyttäjä, ja yhteistyö kestää niin kauan kuin se palvelee Kiinan tavoitteita, sanoo Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen puhelimessa.

Tiilikainen johti työryhmää, joka julkaisi loppuvuodesta raportin Kiinan ja Venäjän suhteista. Sen tilasi valtioneuvoston kanslia.

Raportin mukaan Kiinan ja Venäjän suhteet ovat lämmenneet sekä energiapolitiikassa että sotilaallisesti. Maailmanpolitiikkaa tarkkailevat asiantuntijat ovat kiinnittäneet huomiota samaan asiaan. Kiina ja Venäjä ovat läheisempiä kuin koskaan.

Samankaltainen mielikuva on rajalle sattuneella kiinalaisturistilla. Rajan edessä poseeraava An Lundong kertoo palvelleensa Kiinan armeijassa lähellä rajaa.

– Kiina ja Venäjä ovat hyviä ystäviä. Täydennämme toisiamme. Kiinalla on vahva talous, Venäjällä vahva armeija, An analysoi.

Entäpä erot?

– Ihonväri ainakin, An keksii.

– Ja ruokavalio. Muita eroavaisuuksia ei ole. Mielestäni kaikki on hyvin.

Näin haluavat vakuuttaa myös Kiina ja Venäjä. Itsevaltaiset valtiojohtajat, presidentit Xi Jinping ja Vladimir Putin, ovat tavanneet viime aikoina tiuhaan. He ovat kokkaileet blinejä ja nuudeleita televisiossa. Lehdet ovat jo innostuneet puhuneet miesromanssista.

Yksi syy kuherteluun on se, että molemmilla on ristiriitoja kolmannen merkittävän maailmanpoliittisen pelaajan, Yhdysvaltain, kanssa. Juuri yhteinen vastavoima lähentää Kiinaa ja Venäjää.

– Kiinan ja Venäjän yhteinen intressi tuntuu olevan muodostaa jonkinlainen vastapooli Yhdysvalloille ja kammeta Yhdysvaltain johtamaa kansainvälistä järjestystä uuteen muottiin, Tiilikainen kuvaa.

Kaksi itäistä yhdessä länttä vastaan ei kuulosta aivan uudelta idealta. Mutta edes kylmän sodan syvimpinä vuosina, jolloin kommunismi ja kapitalismi olivat selkeästi vastakkain, Kiina ja Neuvostoliitto eivät aina kulkeneet käsi kädessä.

Hypätään hetkeksi historiassa taaksepäin, kommunistisen Kiinan alkuvuosiin.

Rajalla pääsee sopivasti tutkimaan veturia, jonka sanotaan 70 vuotta sitten kuljettaneen Kiinan sisällissodan voittaneen puhemies Mao Zedongin Moskovaan tapaamaan Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteeriä Josif Stalinia.

Tuolloin kaksi kommunistimaata solmivat ikuisen ystävyyden, ja Neuvostoliitosta tuli Kiinalle kuin isoveli. Mutta toveruus päättyi nopeasti ideologiseen välirikkoon. Se konkretisoitui myös sotatantereilla, muun muassa Kambodžassa. Neuvostoliitto tuki maan miehittänyttä Vietnamia, ja Kiina puolestaan oli Kambodžaa hallinneiden punakhmerien liittolainen.

Osittain tuon 1950-luvun loppupuolella alkaneen välirikon seurauksena Kiina solmi diplomaattisuhteet Yhdysvaltojen kanssa vuonna 1979 ja otti talousuudistuksilleen mallia lännestä.

Neuvostoliiton heikettyä ja lopulta hajottua maiden yhteistyö alkoi vähitellen lisääntyä, mutta Kiinan ja Venäjän välit ovat lämmenneet kunnolla uudelleen vasta Putinin valtakaudella.

Syynä on osin se, että lännen hyljeksimä Venäjä on tarvinnut Kiinaa. Maiden tarpeet myös ovat kohdanneet luontevasti: Krimin valtauksen jälkeen Venäjä ei ole saanut öljyään enää kaupaksi länteen. Kiina taas on ollut riippuvainen tuontienergiasta. Yhteistyössä on ollut vain voittajia.

Tilanne on kuitenkin nyt päinvastainen kuin silloin, kun Mao teki junamatkaa Moskovaan.

Kiina on kasvanut Venäjää suuremmaksi.

Guo ajaa taksinsa Manzhoulin laidalla kohoavalle kukkulalle, jonka päältä näkee kauas puuttomille aroille. Turisteja varten takakontista löytyy kiikarit. Valtioiden rajaa on silti vaikea erottaa, mutta Guo selittää:

Siinä missä kaupunki loppuu, näkyy vielä moottoritie. Se on yhä Kiinaa. Kun katsoo siitä hieman eteenpäin, ei näy enää muuta kuin aroa. Se on Venäjä.

Suhteen epätasapaino on täälläkin läsnä. Manzhouli on vilkas ja moderni kaupunki, jonka uusia asuinalueita halkovat kolmekaistaiset ajotiet. Venäjän puolella horisontista nousee vain kukkuloita.

Rajan ylittävällä rautatiellä on hiljaista, vaikka Kiinan tilastojen mukaan suurin osa Kiinan ja Venäjän välisestä raiderahdista kulkee rajan yli juuri täällä Manzhoulissa. Vuonna 2017 se tarkoitti 3–4 junaa päivittäin. Kiinan mukaan junien määrä on siitä vielä kasvanut.

Trans-Siperian kuuluisa junarata myötäilee Kiinan ja Venäjän rajaa aina Vladivostokiin saakka. Juuri siellä presidentit Xi ja Putin viimeksi tapasivat ja julistivat maiden suurta ystävyyttä.

Guo laittaa kiikarit takaisin ja kaivaa takakontista yllättäen ilotulitteen. Hän asettaa sen autioituneen kirkkoa muistuttavan rakennuksen portaille ja ottaa taskustaan sytyttimen.

Ilotulitteen paukahtava ääni kaikuu varmasti rajan toiselle puolelle saakka. Tämä taitaa olla kuskin tapa jäädä turistien mieleen.

Guo on käynyt silloin tällöin Venäjällä, jopa seurustellutkin erään venäläisen naisen kanssa. Kielimuuri nousi lopulta suhteen tielle.

– Vaimoni ei ehkä halua, että puhut tästä enempää, Guo nauraa.

Kiinan ja Venäjän yhteistyössä on muitakin ongelmia kuin kieli.

Ulkopoliittisen instituutin vanhemman tutkijan Jyrki Kallion tutkimuksen mukaan kumppanuus harvoin toimii käytännössä yhtä hyvin kuin johtajien juhlapuheissa.

Kiinalaiset toivovat yleensä paljon enemmän kuin mihin venäläiset ovat valmiita, Kallio toteaa lokakuussa julkaistussa tutkimuspaperissaan. Siksi edes rajamaakunnissa, kuten Heilongjiangissa, Venäjää ei nähdä samalla tavalla tärkeänä kumppanina kuin vaikka itäisessä Suomessa.

Tähän on toinenkin syy.

Heilongjiangin vajaan 40 miljoonan asukkaan sisämarkkinoihin verrattuna Venäjän Kaukoidän kuuden miljoonan asukkaan markkinat eivät ole erityisen vetovoimaiset, Kallio vertaa. Sisä-Mongolian maakunta, jossa Manzhouli sijaitsee, peittoaa sekin Venäjän Kaukoidän helposti 25 miljoonalla asukkaallaan.

Guo pysäyttää taksin toisen valtavan aukion laitaan. Kevätaurinko sulattaa sitä koristavia jääveistoksia.

Paikalliset virkamiehet valittelevat, että juuri nyt on rumin mahdollinen aika vierailla Manzhoulissa.

Täällä on juhlittu kiinalaisen uudenvuoden aikaan, mutta nyt odotellaan kesää: suuri kauppahalli on kiinni. Sen seinässä lukee “Kiinan ja Venäjän yhteinen kauppavyöhyke”.

Vyöhykkeen apulaisjohtaja Chen Guoming kertoo, että kauppavyöhyke sai alkunsa jo 1990-luvulla ystävyyden merkiksi. Tähänkään päivään mennessä Venäjän puolelle ei ole syntynyt vastaavaa, vaikka sopimuksessa puhuttiin vastavuoroisesta vyöhykkeestä.

Jyrki Kallion tutkimuksen mukaan monet kiinalaiset yritykset eivät enää pidä rajayhteistyötä Venäjän kanssa kannattavana. Liian monet kesken jääneet hankkeet muistuttavat, että venäläisten puolella niiden toimeenpano usein viivästyy tai peruuntuu.

Yksi esimerkki on silta, joka on ollut rakenteilla Heihen ja Blagoveštšenskin välille Amurjoen yli. Päätös sillasta tehtiin vuonna 1995. Kiinan puolella rakennustyöt ovat olleet käynnissä, mutta Venäjän puolella on edelleen hiljaista, raportoi aikakauslehti The Diplomat marraskuussa.

Vaikka Kiinan ja Venäjän yhteisponnistukset eivät aina onnistuisi, moni paikallinen saa elantonsa rajan yli tehtävästä kaupasta.

Manzhoulissa viranomaisten hallinnoiman kauppapaikan vieressä on pienempi halli, jossa sekä kiinalaiset että venäläiset myyvät päivittäistavaroita. Täällä ollaan tosiystäviä, vannoo kauppias Tu Ya.

– Luotamme toisiimme paljon. Annan usein rahaa venäläisille myyjille jo ennen kuin saan tavaraa, Tu sanoo.

Hänellä on myynnissä sekalainen lajitelma päivittäistavaroita: ulkomaalaisia viinoja ja viinejä, venäläistä leipää, suklaata, tupakkaa ja kosmetiikkaa. Puhdistusaineita, makeisia, kauraryynejä. Venäläisille asiakkaille on puolestaan tarjolla kiinalaisia elintarvikkeita.

Maailmantalouden tuulet ovat puhaltaneet myös pienen kauppahallin käytävillä. Aiemmin vain kiinalaiset myivät tuotteita venäläisille, mutta kun Venäjän talous taantui, kauppa ei enää käynyt aiempaan tahtiin.

– Silloin venäläisetkin saivat luvan myydä täällä tuotteitaan, selittää naapurikaupan Wang Guoming.

Nykyisin bussit kiertävät joka aamu rajan takana keräämässä venäläisiä matkustajia. Heistä kukin voi tuoda rajan yli verottomasti reilut parikymmentä kiloa tavaraa. Tavarat myydään kiinalaisille kauppialle, kuten Tulle ja Wangille. He taas myyvät ne eteenpäin kiinalaisille asiakkaille.

Kiinan virallisten tilastojen mukaan kauppa Venäjän rajan yli on viime vuosina vilkastunut. Viime vuoden tullitiedot kertovat, että kauppa kasvoi noin 30 prosenttia.

Osa asiantuntijoista on lukenut sen seuraukseksi Kiinan ja Yhdysvaltain kauppasodasta.

Teija Tiilikainen kuitenkin varoo vetämästä mutkia suoriksi. Tilastot paljastavat, että kasvuun vaikutti erityisesti lisääntynyt tuonti Venäjältä Kiinaan. Kyse ei siis ole siitä, että Kiina olisi Yhdysvaltain tullimaksujen jälkeen saanut kasapäin tuotteitaan kaupaksi Venäjälle.

– Kauppasodalla on ehkä enemmän poliittista kuin taloudellista merkitystä. Venäjän taloudellinen potentiaali on kuitenkin niin pieni verrattuna Kiinaan tai Yhdysvaltoihin, Tiilikainen sanoo.

Kiinan talous on mittaustavasta riippuen noin kahdeksan kertaa, Yhdysvaltain jopa kymmenen kertaa suurempi kuin Venäjän. Kiinan näkökulmasta lisääntynyt Venäjän kauppa ei siis millään riitä paikkaamaan Yhdysvaltain jättämää aukkoa.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Kiina-politiikka on silti vaikuttanut siihen, että Kiina ja Venäjä ovat kääntyneet toisiaan kohti. Jopa siinä määrin, että yhdysvaltalainen ajatushautomo National Bureau of Asian Research julkaisi marraskuussa tutkimuksen siitä, miten Yhdysvaltain pitäisi tähän vastata. Kuinka huolissaan pitäisi olla? tutkimuksessa kysyttiin.

Tutkimuksen johtaja Robert Sutter on kuvannut tilannetta Yhdysvaltojen kannalta varsin synkäksi.

Kiinan ja Venäjän välisestä kanssakäymisestä onkin helppo poimia vaaran merkkejä.

Jo yksin Putinin ja Xin läheiseltä vaikuttava suhde on saanut monet hermoilemaan. Kesällä Kiina osallistui Venäjän viime vuosien suurimpaan sotaharjoitukseen Vostokiin. Lisäksi on kasvava kauppa: Kiinasta on tullut Venäjän suurin yksittäinen kauppakumppani.

Teija Tiilikainen näkee tilanteen huomattavasti vähemmän dramaattisena kuin yhdysvaltalaistutkijat. Hänen mukaansa Kiina ja Venäjä eivät ole muodostamassa kiinteää liittolaisuutta yksinkertaisesti siksi, että se ei ole Kiinan tapaista, eikä sen etujen mukaista.

Manzhoulilaisten mielestä suurin ero Kiinan ja Venäjän välillä on ihmisten ulkonäkö ja se mitä missäkin syödään. Niin, ja Venäjällä on kylmempi.

Ulkopolitiikan asiantuntijoiden mukaan merkityksellisintä on se, että Kiina etsii vakautta, Venäjästä taas ei koskaan tiedä. Se ottaa riskejä, joista Kiina ei välttämättä pidä. Toisaalta Putin varmasti tarkkailee Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa Keski-Aasiassa.

Ystävyys ei siis ole särötön. Se on herkkä rakennelma, joka kestää niin kauan kuin se kannattaa.

Tiilikainen viittaa esimerkiksi maiden käyttäytymiseen kansainvälisissä kriiseissä tai konflikteissa. Kiina ja Venäjä eivät ole tukeneet toisiaan YK:n turvallisuusneuvoston äänestyksissä.

– Kiina ei halua leimautua Venäjän liittolaiseksi niissä kysymyksissä, joissa on kansainvälisesti kaikkein eniten jakavia tekijöitä. Kiina tarvitsee vakaita markkinoita ja tukijoita lännessä, jotta se saa talouspotentiaalinsa käyttöön, Tiilikainen sanoo.

Ehkä Manzhoulia voi käyttää vielä kerran esimerkkinä. Kaupunki on rakennettu keskelle tyhjyyttä, ja silti siellä on kaikki, mitä asukkaat voivat tarvita. Jopa pieni pala Venäjää, mutta Kiinan ehdoilla. Manzhouli on yksi osoitus Kiinan tarpeesta olla riippumaton muista.

Puuttumattomuus muiden valtioiden asioihin on Kiinan ulkopolitiikan johtotähti. Se haluaa olla itse oman kohtalonsa herra, eikä se hanki varsinaisia liittolaisia, kuten vaikkapa Yhdysvallat.Tämä asettaa rajat myös Venäjä-kumppanuudelle.

Idästä ei siis ole nousemassa mitään kahden suuren johtajan yhteistä rintamaa, arvioi Tiilikainen kysyttäessä.

Mutta Kiinan kasvavaa vaikutusvaltaa hän kehottaa pitämään silmällä. Se nouseeko Venäjä Kiinan kainalossa, on Kiinasta kiinni.

Ville Hono oli ajamassa poikansa kanssa Kotkan Lankilan suunnasta keskustaan päin myöhään perjantaina, kun näki jotain outoa.

– Ajoin Langinkosken sillalla ja katsoin, että sillan vierestä nousee jotain tielle. Ensin luulin sitä ketuksi. Kun pääsin lähemmäksi huomasin, että se on liian iso ketuksi eikä liiku kuin koira, Hono kertoo.

Se oli kiinnostunut autosta ja tuijotti meitä suoraan silmiin. Ville Hono

Hän hiljensi vauhtia ja alkoi epäillä, että kyseessä on susi.

– Se ei väistänyt ollenkaan. Kun auto oli pysähtynyt, se siirtyi noin metrin päähän auton sivuun. Se oli kiinnostunut autosta ja tuijotti meitä suoraan silmiin.

Pyöri mäessä

Hono soitti hätäkeskukseen ja pyysi poikaansa ottamaan eläimestä kuvia. Vain yksi kuva onnistui, koska puhelimen kamera ei pysynyt auton lähellä pyörineen suden perässä.

– Se pyöri siinä mäessä varmaan viisi minuuttia, melkein koko sen ajan kun puhuin puhelimessa. Olihan se aika kuumottava tilanne.

Kun susi vihdoin lähti jolkottamaan mäkeä ylöspäin, miehet uskaltautuivat ulos autosta katsomaan, mihin suuntaan se meni. Poliisi ehti paikalle vasta, kun susi oli kadonnut paikalta.

– Mäestä se lähti Keisarillisen kalastusmajan yläpuolelta Korelan suuntaan. Poliisit kertoivat, että susi oli nähty vähän aiemmin Ruonalassa. Se oli mennyt siellä jonkun naisen ohi.

On mahdollista, että kyseessä on sama yksilö. Satu Aurala

Alueella toimiva Kymin-Karhulan riistanhoitoyhdistyksen toiminnanjohtaja Satu Aurala vahvistaa, että jälkien ja valokuvan perusteella kyseessä oli susi.

– Jälkien perusteella se liikkui yksin ja jatkoi matkaansa itään päin. Se on ilmeisesti mennyt Langinkoskelta seiskatien yli Karhulan suuntaan. Se on tullut ehkä jäitä pitkin Pyhtäältä, koska myös Munapirtistä tuli joku havainto, Aurala sanoo.

Suden kuvaa on jaettu runsaasti Facebookissa. Iltapäivällä keskusteluun ilmestyi kuvakaappaus, jonka perusteella susi on jatkanut matkaansa kohti Haminaa. Kuvassa susi juoksee tien varressa.

– On mahdollista, että kyseessä on sama yksilö. Ainakin suunta on oikea. Sudet voivat kulkea pitkiä matkoja ja käyttävät liikkuessaan paljon teitä, sanoo Satu Aurala.

Ei käyttäytynyt uhkaavasti

Suden havaintopaikkojen lähistöllä on runsaasti asutusta ja myös päiväkoteja sekä kouluja.

– Ei niitä kovin usein asutuksen keskellä näy, sanoo Aurala.

Satu Auralalla ei ole tiedossaan, että susi olisi käyttäytynyt uhkaavasti.

– En usko, että tämä yksilö olisi häiriintynyt tai sitä pitäisi pelätä. Terve yksilö välttää ihmistä eikä tule lähelle.

Edellinen tapaus samalta seudulta on neljän vuoden takaa, kun poliisi etsi sutta Kyminlinnan alueella. Sudesta tehtiin useita havaintoja, sillä se pyöri päiväsaikaan muun muassa erään koulun lähistöllä.

Tuolloin eläintä on jäljittämässä poliisipartioita sekä kaksi petoyhdyshenkilöä. Poliisi pyysi ihmisiä välttämään liikkumista alueella.

Kylmyys, liukkaus ja ohjeistuksen puute voivat tulla monelle Lapissa käyvälle turistille yllätyksenä. Ulkomaalaisturistien omatoimimatkailu on lisääntynyt Lapissa, eivätkä kaikki tiedä, millaisiin oloihin ovat tulossa, kertoo Luonnonvarakeskuksen eli Luken erikoistutkija Seija Tuulentie.

Tuulentien mukaan omatoimimatkailijat hyötyisivät matalan kynnyksen seikkailumahdollisuuksista, sillä kaikilla matkailijoilla ei ole tarvittavia erätaitoja. Myös monien retkioppaiden nykyistä parempi eräosaaminen edistäisi matkailijoiden turvallisuutta, Tuulentie sanoo.

Omatoimimatkailijat tarvitsevat lisää ohjeistusta

Erityisesti yksin reissaavat seikkailumatkailijat tarvitsisivat Tuulentien mukaan lisää ohjeistusta. Kysyntää olisi myös niin sanotulle "soft adventurelle", jossa matkailijat saisivat nauttia seikkailusta turvallisesti ja matalalla kynnyksellä, ilman vaatimusta kovinkaan kummoisista erätaidoista tai varusteista.

Sosiaalinen media tarjoaa monelle matkailijalle inspiraatiota – mutta jotain oleellista voi jäädä puuttumaan.

– Somessa ei yleensä kerrota olosuhteita, Tuulentie sanoo.

Hän kertoo esimerkin Norjasta: Trolltunga-nimisestä kallionkielekkeestä tuli sosiaalisen median myötä himoittu matkakohde, mutta monelle tuli yllätyksenä, että sinne pitää vaeltaa 20 kilometriä.

– Täällä Rovaniemellä Kemijoki on ilmastonmuutoksen seurauksena sula pitkään, Tuulentie sanoo. Moni kävelee jäälle tajuamatta vaaraa.

Vuoden luontokuvan perässä sulalle

Pulaan joutuvat turistit ovat tuttu ilmiö Inarin luontokeskuksessa Siidassa työskentelevälle asiakasneuvojalle Kirsi Mansikka-aholle.

– He menevät Juutuanjoelle tavoitteenaan ottaa vuoden luontokuva, kertoo Mansikka-aho.

Moni palelee tai yllättyy liukkaudesta eikä osaa suunnitella matkareittiään.

Siidassa käyvät asiakkaat kertovat yleensä hankalista tilanteista itse. Inarin kunta onkin laatinut matkailijoille monikielisen esitteen, jonka otsikko on Travel safety in the Arctic nature of Lapland. Siinä muun muassa kehotetaan pysymään merkityillä reiteillä ja retkeilemään mieluiten opastetusti.

Paikallisia asukkaita on vaivannut viime vuosina se, että matkailijat saapuvat heidän pihoilleen ja valokuvaavat esimerkiksi ikkunoista sisään. Jotkut tulevat kyliin ilman etukäteen varattua majoitusta.

– Arjen ilmiöt tietysti kiinnostavat matkailijoita yhä enemmän, Seija Tuulentie sanoo.

Ethiopian Airlinesin lennosta 302 on tullut uutta tietoa. Viime sunnuntaina pudonnut Boeing 737 Max 8 -lentokone putosi pian nousun jälkeen.

Nimettömänä pysyvä lähde kertoi Reutersille, että koneella oli lentoonlähdön jälkeen epätavallisen suuri nopeus, ennen kuin lentäjät ilmoittivat ongelmista lennonjohdolle.

Kahden kilometrin korkeudessa lentäjät pyysivät lupaa nousta neljään kilometriin. Pian he pyysivätkin palata takaisin lentokentälle.

– Kapteeni sanoi, että hänellä oli ongelmia lennonohjauksessa, minkä takia hän halusi nousta heti lähdön jälkeen normaalia korkeammalle, lähde sanoi.

Ongelmasta tai syistä ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa. Kone katosi tutkasta ollessaan hieman yli kolmen kilometrin korkeudessa.

Mustat laatikot tutkittavana

Keskiviikkona Ranskan ilmailuonnettomuusviranomainen kertoi, että koneen mustat laatikot saapuvat heille tutkittavaksi.

Ethiopian Airlines kertoi aiemmin keskiviikkona, ettei Etiopialla ole tarvittavia laitteita, joilla se pystyisi analysoimaan onnettomuuskoneen viimeiset hetket tallentaneita mustia laatikoita.

Laitteisiin tallentuvat koneen lentotiedot sekä ohjaamossa käydyt keskustelut. Nämä tiedot auttavat selvittämään koneen tuhoutumisen syytä.

Tällä hetkellä Boeing 737 Max 8 -lentokoneilla on kielletty lennot koko Euroopassa sekä sittemmin myös Yhdysvalloissa ja monissa muissa maissa.

Putoan mustaan tuskaan, en voi hengittää. Sydän hakkaa, en pysty olemaan. Kipu on tappanut elämän sisälläni. Se hyökkää jokaikinen yö päälle. Voimia taistella ei enää ole. Antakaa minun mennä.

49-vuotias Arja Sihvonen on kirjoittanut kirjeen monta kertaa. Sitten hän on ottanut lääkkeet.

Itsemurhakierre jatkui 13 vuotta, koska pahaa oloa ei hoidettu oikein. Usein Sihvonen lähetettiin päivystyksestä bussilla kotiinsa.

Suuri osa kerran yrittäneistä yrittää uudestaan, koska ei saa tarvitsemaansa apua. Elämän ja kuoleman tienhaarassa valinta on silloin helppo. Itsemurhien määrä on kuitenkin kääntynyt viime vuosina kasvuun. Syytä ei tiedetä.

Itsemurhayrityksestä hengissä selvinneet ovat varsin merkittävä potilasryhmä, sillä yrityksiä tapahtuu kymmenen kertaa enemmän kuin itsemurhia.

Tässä jutussa kerrotaan itsemurhaa yrittäneiden puutteellisesta hoidosta ja siitä, kuinka itsemurhavaarassa olevien potilaiden hoitoa ollaan uudistamassa Suomessa. Eräs uusi menetelmä on tuonut avun jo sadoille itsemurhaa harkinneille.

Lue kolmen naisen tarinat siitä, kuinka he lopulta valitsivat elämän.

Konkurssi, köyhyys ja oman lapsen ongelmat mursivat Eija Lambergin – kun mies jätti, hän päätti kuolla

Kun avasin silmäni, vieressäni oli maha.

Oli pimeää. Jonkun vatsakumpu oli ensimmäinen asia, jonka näin ja tiedostin. Ajatukseni olivat hattaraa. Mietin, onko taivaassa tällaista.

– Huomenta Eija. Tiedätkö, missä olet?

Sänkyni vieressä seisovan ihmishahmon ääni puhkaisi pehmeän maailmani. Oli kuulemma juhannuspäivän jälkeinen yö, ja minut oli tuotu edellisenä päivänä Meilahden sairaalaan. Tilanne oli ollut vakava.

Tahmeaan tajuntaani hiipi outo tunne nenässä. Siitä lähti letku johonkin. Rinnastakin lähti letku. Ranteet oli kahlittu lepositeillä kiinni sänkyyn. Vasta paljon, paljon myöhemmin ajatukseni ehtivät jalkoihin asti. Jalatkin oli sidottu sänkyyn kiinni.

Kului tunteja ennen kuin sain kysyttyä, miksi minut on sidottu. Sanoivat, että olin niin kova rimpuilemaan.

Vain kaksi vuorokautta aikaisemmin olin ollut maailman onnellisin nainen.

Aloin miettiä pilleripurkkia, joka minulla oli keittiökaapissa. Eija Lamberg

Edessä oli elämäni juhannus miesystäväni kanssa. Olimme jo kerran eronneet, mutta palanneet yhteen. Olin hirvittävän rakastunut ja odotukseni olivat korkealla.

Hän tuli luokseni Helsingin Vuosaareen juhannusaattona. Ostimme jääkaapin täyteen ruokaa, grillasimme ja lähdimme sen jälkeen saareen. Kilistimme juomia ja juhlimme meitä. Päivä oli upea.

Kotimatkalla vanhat ongelmat nousivat pintaan ja räjähtivät riidaksi. Mies ei astunut kanssani metroon. Helsingin rautatieasemalla, puolilta öin, hän sanoi, ettei halua nähdä minua enää koskaan.

Itkin koko matkan kotiin. Kotona jääkaapista minua tuijottivat yhdessä ostetut makkarat, lihat, salaatit. Kontrasti oli valtava. Avasin oluen.

Puhelimeni kilahti. Sisaruksiltani tuli viestejä, kuinka heidän perheensä olivat kokoontuneet yhteen. Kuinka ihanaa oli viettää juhannusta yhdessä. Minä olin ensimmäistä kertaa elämässäni aivan yksin.

Aamuyön tunteina yksinäisyys väritti ajatukseni tummiksi, hiljaisuus kuorrutti ne mustiksi. Aloin miettiä pilleripurkkia, joka minulla oli keittiökaapissa.

En ymmärtänyt, että juhannusyöhön tiivistyi vuosien helvetti.

Minulla on viisi lasta. Olin eronnut nuorimpien lasteni isästä 10 vuotta sitten. Ero oli todella raastava ja ositus kesti vuosia. Vanhemmat lapset olivat muuttaneet jo pois kotoa, mutta nuorin tyttäreni alkoi oireilla ja joutui koulukiusatuksi.

Tyttö sai tappouhkauksia, joiden vuoksi hän ei uskaltanut neljään kuukauteen mennä ovesta ulos. En saanut tyttärelleni apua. Ongelmat eivät olleet kuulemma tarpeeksi vaikeita.

Vaateliikkeeni meni konkurssiin. Jouduin ulosottoon ja seisoin 11-vuotiaan tyttäreni kanssa leipäjonossa. Se oli hirveän nöyryyttävää.

Ajattelin, että kohta ei satu enää. Eija Lamberg

En saanut nukuttua. Minulla todettiin masennus. Sain purkin pillereitä ja 45 minuutin keskustelun psykiatrian polilla kerran kuukaudessa. Ei se ollut mitään hoitoa. Tapaamisissa revittiin haavat auki, mutta ne piti nuolla yksin. Masentunut ei siihen pysty. Tuli vain rumia arpia.

Kun tyttäreni muutti omilleen, tapasin miesystäväni ja muutimme hänen kanssaan nopeasti yhteen. Ero tuli yhtä nopeasti. Miehen lapset asuivat vielä kotona, ja uusperheen yhteensovittaminen oli vaikeaa.

Avoliiton jälkeen muutin taloon, jossa oli putkiremontti. Talossa piikattiin ja porattiin kuukausien ajan aamusta iltaan. Äänet repivät hermojani, enkä pystynyt nukkumaan. Samoihin aikoihin isäni kuoli. En itkenyt.

Muutin taas. Uuden kotini naapurit pitivät jatkuvia bileitä. En nukkunut vieläkään.

Kaikki lapseni olivat lentäneet pesästä, olin 36 äitivuoden jälkeen äkkiä aivan yksin. Eläkepäätös siihen päälle sai minut tuntemaan itseni täysin virattomaksi hylkiöksi. Kun suhde juhannusyönä loppui, olin aivan totaalisen lopussa. Miksi eläisin, kun kukaan ei tarvinnut minua?

Kävelin koko yön ympäri kämppää oudon pakokauhun vallassa. Pilleripurkki kaapissa alkoi kutsua minua luokseen. Kun aamu valkeni, laitoin ex-miesystävälleni viestejä. Kerroin, että nämä ajatukset pelottavat minua. Pyysin apua. En saanut vastausta.

Kaikki oli äkkiä aivan selvää. Minun piti kuolla, jotta kipu loppuisi.

Juhannuspäivänä kello 12 istuin keittiön pöydän ääreen ja aloin kirjoittaa jäähyväiskirjettä. Minulla oli tyyni ja rauhallinen olo. Pyysin lapsia iloitsemaan puolestani – siitä, että pääsen viimeinkin pois. Nyt tiedän, että se oli aivan järjetön ajatus.

“En ole enää mitään eikä mikään voi minua enää satuttaa. Toivon, että sydämiinne jää jotakin siitä mitä olin. Ainakin rakkauteni.”

Voit kuunnella alla olevalta videolta, kun luen koko kirjeen ja kerron, miltä ajatuksia kirje herättää minussa nyt.

Jätin kirjeen keittiön pöydälle. Avasin kaapin oven ja pilleripurkin. Otin ensin yhden kourallisen pillereitä, sitten toisen. Kulautin ne oluella alas. Menin sohvalle ja ajattelin, että kohta ei satu enää.

En muista, kumpi soitti – minä tyttärelleni vai hän minulle. Tytär tajusi heti, ettei kaikki ollut kunnossa. Minä sanoin, ettei ambulanssia tarvitse soittaa. Kaikki oli hyvin.

Noin vuorokausi myöhemmin heräsin sumuiseen maailmaani Meilahden sairaalan päivystysosastolla. Sängyt oli erotettu verhoilla. Kuulin niiden läpi muiden potilaiden vaivat ja sosiaaliturvatunnukset. Se oli hirveän kiusallista.

En katunut itsemurhayritystä lainkaan. Eija Lamberg

Päivystävä psykiatri tuli luokseni ja kysyi, miltä minusta tuntuu. Tilanne oli korni. Siinä muiden potilaiden kuullen olisi pitänyt avautua. Haluanko psykiatriseen sairaalaan osastohoitoon? En halunnut. Yrittäisinkö uudestaan itsemurhaa, jos pääsisin kotiin? En osannut vastata. Sain silti reseptin mielialalääkkeisiin, jotka pitäisi hakea kotimatkalla.

Lääkärin lähdettyä hoitaja tuli hoputtamaan, että pitää mennä odotussalin käytävälle odottamaan hakijoita. Että hei hei.

En katunut itsemurhayritystä lainkaan. Ajattelin salaa, ettei kuolemani olisi ollut iso vahinko.

Nyt tiesin kuitenkin, että lapsille ja läheisille se olisi sitä ollut. En olisi pärjännyt kotona ilman heitä. He taluttivat minua kuin mummoa, sillä olin lääkkeistä aivan zombi.

Sain ajan psykiatrian polille muutaman päivän päähän. Siellä lähinnä tarkistettiin lääkitys. Käynnit jatkuivat pari kuukautta, koska minulle piti saada diagnoosi. Apu jäi pinnalliseksi.

Ystävien ja lasten avulla elämänhaluni alkoi palata. Ilmoitin psykiatrian polilla, etten halua enää lääkkeitä. Jouduin kaiken maailman keskusteluihin, joissa minua motivoitiin jatkamaan lääkitystä. Olin sinnikäs, ja lopulta toiveeni hyväksyttiin.

Itsemurhaa yrittäneiden jälkihoito on yhteiskunnan puolelta olematonta. Mielestäni ihmiset jätetään heitteille. Ei pitäisi olla niin, että masentunut työnnetään sairaalasta lääkepurkin kanssa kotiin yksin. Miten selviää ihminen, jolla ei ole ketään?

Sairaalasta neuvottiin ottamaan yhteyttä Suomen mielenterveysseuraan. Sitä kautta olen vihdoin ymmärtänyt, että itsemurhayritykseeni purkautui valtava kuorma käsittelemättömiä asioita.

Siksi ajatusteni logiikka vääristyi juhannuksena aivan kiemuraan.

Itsetuhon hetki on hyvin lyhyt

Aivot jumiutuvat ja ajavat itsensä alas. Et muista edes lapsiasi, koska sillä hetkellä he lakkaavat olemasta sinulle. Rakkaat ihmiset vain katoavat.

Se voi kestää vain kaksi sekuntia tai kaksi tuntia. Itsetuhoisen hetken voima on valtava. Nyt vuoden ajan toimineen itsemurhien ehkäisykeskuksen tehtävä on eliminoida se.

– On tärkeää oppia tunnistamaan itsetuhoinen tila ja pysäyttämään toiminta ennen kuin satuttaa itseään, kertoo itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen Suomen mielenterveysseurasta.

Itsemurhavaaran arviointi ei ole aina helppoa. Yhden itsemurhayritys voi olla täysin ennakoimaton, kun taas joku toinen on jatkuvasti vähän itsetuhoinen.

– Yksittäiset lääkärit voivat arvioida tapauksia eri tavoin, ja kaikki potilaat eivät halua psykiatrista konsultaatiota itsemurhayrityksen jälkeen. Hoitoon ei voi lähettää vastoin tahtoa, jos tahdosta riippumattoman hoidon edellytykset eivät täyty, sanoo HYKS psykiatrian linjajohtaja, ylilääkäri Pekka Jylhä.

Seuraavana päivänä hän ehkä jo katuu. Pekka Jylhä

Usein potilaalla ei Jylhän mukaan edes ole ollut halua kuolla. Hän on vain halunnut ahdistuksen pois.

– Seuraavana päivänä hän ehkä jo katuu. Jos silloin ei enää ole selvää kuoleman tarkoitusta, ei osastohoito välttämättä auta.

Toisaalta mieli saattaa myös muuttua sen jälkeen, kun potilas on päässyt kotiin. Terveydenhuollon puolelta myönnetään, että itsemurhien ehkäisyssä ja jälkihoidossa on ongelmia ympäri maata.

Itsemurhaan päädytään hyvin erilaisista, henkilökohtaisista syistä. Siksi ei ole olemassa yhtä kirkasta tapaa, jolla se voitaisiin estää.

Viime vuosina on kuitenkin löytynyt eräs sveitsiläinen menetelmä, jota mielenterveysseura on tutkinut yhdessä Helsingin kaupungin ja yliopistollisen sairaalan kanssa. Itsemurhaa yrittäneitä potilaita on ohjattu Helsingin alueen päivystyksistä tai psykiatrisista sairaaloista mielenterveysseuraan, joka on hoitanut varsinaisen työn.

Asiakkaita on ollut tähän mennessä noin tuhat. Alustavat tulokset ovat niin hyvät, että menetelmä on herättänyt kiinnostusta julkisessa terveydenhuollossa ympäri maata.

Vasta sen avulla katkesi Arja Sihvosen 13 vuoden itsemurhayritysten kierre.

Arja Sihvonen yritti itsemurhaa lukuisia kertoja – hänet pelasti puhelinluettelosta löytynyt Marja

En muista, montako kertaa olen yrittänyt itsemurhaa.

Sairaalan harmaanruskea hahmo on minulle tuttu, kun astun portista sisään ja kuljen ohi tuttujen puiden. Olen kävellyt tällä pihalla paljon. Tänään kävelen sen poikki osastolle vetämään ryhmää, joka koostuu kotiutuvista potilaista.

Olin ennen yksi heistä. Toivoton tapaus.

Kun astun potilaiden eteen, minusta tuntuu käsittämättömältä olla tässä. Nyt voin antaa omien kokemusteni pohjalta muille toivoa.

2000-luvun alussa sain ensimmäisen vakituisen työpaikkani. Työterveyslääkäri diagnosoi työhöntulotarkastuksessa minulla masennuksen ja kirjoitti minut sairauslomalle.

Ojensin paperin hänelle takaisin.

Minulla ei ollut miestä eikä lapsia. Olin yksinäinen, vetäytyvä ihminen. En kertonut pahasta olostani kenellekään. Raamatussa sanotaan, ettei saa tappaa. Pohdin, että koskeeko se myös itsemurhaa. Sitten löysin puhelinluettelosta Marjan.

Näppäilin hänelle pitkän viestin, joka alkoi näin: jos tekee itsemurhan, niin pääseekö taivaaseen? Arja Sihvonen

Oli laskiaistiistai, kun avasin puhelinluettelon ja aloin etsiä vastauksia. Kriteerejä oli kolme: numeron piti kuulua papille, hänen piti olla nainen ja hänellä piti olla kännykkä – en halunnut puhua vaan lähettää tekstiviestin.

Pappi, nainen ja kännykkä oli tuohon aikaan harvinainen yhtälö, koska naispappeja ei vielä kovin paljon ollut ja puhelinluettelo koostui lähinnä lankanumeroista. Sormeni pysähtyi sivulle, jolla luki Marja Heltelä. Näppäilin hänelle pitkän viestin, joka alkoi näin: Jos tekee itsemurhan, niin pääseekö taivaaseen?

Marja oli juhlissa, mutta vastasi minulle heti. Puhelimeni näyttöön ilmestyi viesti. Hän vastasi kysymyksiini ja toivoi, että voisimme tavata. En suostunut heti.

Tapasin Marjan Helsingin tuomiokirkon kryptassa. Marja oli ensimmäinen, jolle pystyin puhumaan pahasta olostani. Eräänä iltana kipu vyöryi silti päälle niin isolla voimalla, että halusin lopettaa sen. Otin yliannostuksen mielialalääkkeitä.

Heräsin Malmin sairaalan päivystyksestä. En ollut kiitollinen tai helpottunut siitä, että olin hengissä.

Kaava toistui aina samana. Vielä päivällä en välttämättä tiennyt, että yrittäisin illalla itsemurhaa. Sitten nukkumaanmenon aikaan minusta tuntui, etten pysty olemaan, en halua nähdä enää seuraavaa hetkeä. Kun se olo vyöryi päälleni, olin täysin avuton. Päätin vain lopettaa tuskan.

En kirjoittanut jäähyväiskirjettä joka kerta. Kaikki – kolme tai neljä – ovat minulla edelleen tallessa.

Marja on pelastanut minut monta kertaa. Näin minulle on kerrottu, en muista siitä itse mitään. Välillä päädyin psykiatriselle osastolle, mutta usein minut lähetettiin päivystyksestä kotiin. Minulle määrättiin jatkuvasti unilääkkeitä ja rauhoittavia. Oli helppo ottaa niitä liikaa.

Jälkeenpäin olen ymmärtänyt, että minua pidettiin kroonikkona. Kierrettäni ei kukaan yrittänyt katkaista. Itsemurhayrityksestä ei edes saanut puhua. Siellä haluttiin vain saada ihminen jotenkin tolpilleen ja sanoa heipat. Avohoidossa psykiatrian poliklinikalla käynnit olivat lähinnä kuukausitsekkauksia, että olenko hengissä. Siellä oltiin sitä mieltä, ettei menneistä kannata puhua.

Joskus osastolla sain hoitajan, jonka kanssa pystyin juttelemaan. Se oli kuitenkin tuurista kiinni. Usein tuntui, että sairaala oli pelkkä säilö – paikka, jonka tehtävänä oli estää minua yrittämästä itsemurhaa uudelleen. Eihän se mitään estänyt, siirsi vain eteenpäin.

Vuonna 2013 jouduin rikoksen uhriksi. Minut raiskattiin. Yllättäen sain sitä kautta vihdoin avun, joka katkaisi kierteeni.

Kun astun potilaiden eteen, tiedän tarkalleen, miltä heistä tuntuu. Arja Sihvonen

Tein rikosilmoituksen, mutta se ei johtanut mihinkään. Päädyin jälleen yrittämään itsemurhaa. Tällä kertaa minut lähetettiin päivystyksestä osastolle. Minusta tuntui, että kaikki olivat jo luovuttaneet. Myös minä.

Sairaalasta neuvottiin ottamaan yhteyttä itsemurhien ehkäisykeskukseen. Päätin kokeilla, ei kai siitä haittaakaan olisi.

Se kannatti. Ensimmäistä kertaa pääsin käymään ammattilaisen kanssa läpi syitä, jotka olivat johtaneet itsemurhayrityksiin. Pääsin raiskauksen vuoksi vihdoin myös yksilöterapiaan. Se oli minulle tosi tärkeää, koska ryhmässä en saanut suutani auki.

Samoihin aikoihin löysin hevoset. Hevosten kanssa minulla oli ensimmäistä kertaa todella hyvä olo. Nautin niiden läheisyydestä ja aloin käydä ratsastamassa. Saan voimia myös Visu-koirastani. Koen, etten tällä hetkellä enää tarvitse lääkitystä.

Aloitin Auroran sairaalassa kokemusasiantuntijana tammikuussa. Käyn siellä kerran viikossa. Kun astun potilaiden eteen, tiedän tarkalleen, miltä heistä tuntuu. Samalla tiedän, ettei minusta tunnu siltä enää.

Ilman puhelinluettelosta löytämääni Marjaa en olisi hengissä. Hänestä on tullut minulle ystävä.

Taiteltava turvakortti mahtuu lompakkoon

Mutta miksi lääkkeillä itsemurhaa yrittänyt potilas lähetetään kotiin lääkereseptin kera? Miten avun saaminen voi kestää 13 vuotta?

Ylilääkäri Pekka Jylhän mukaan lääkkeiden kanssa itsemurhaa yrittäneen potilaan kohdalla arvioidaan tarkkaan, kuinka paljon hänelle voidaan kirjoittaa lääkkeitä.

– Joissakin tilanteissa ei anneta reseptiä mukaan heti itsemurhayrityksen jälkeen tai kirjoitetaan se hyvin pienelle määrälle. Tarvittaessa voidaan antaa pieni määrä lääkettä ja vasta myöhemmin, jonkin ajan kulua ennen kuin kirjoitetaan resepti.

Jylhä myöntää, ettei itsemurhayritystä ja siihen johtaneita tapahtumia ole välttämättä käyty kovin tarkkaan läpi akuuttihoidon jälkeen. Jatkossa on toisin.

Yleensä tarinat ovat alkaneet vuosia sitten. Marena Kukkonen

Suomen ensimmäisen itsemurhien ehkäisykeskuksen toiminta loppui 1970-luvulla, koska sen nimeä ei saanut kirjoittaa puhelinluetteloon. Itsemurha oli silloin niin iso tabu.

Sveitsiläinen Linity nojaa aivan vastakkaisiin periaatteisiin. Kun itsemurhavaarassa oleva henkilö tapaa kriisityöntekijän, hän saa kertoa koko tarinansa videokameralle. Sen jälkeen tarinaa käydään läpi niin kauan kuin asiakas haluaa.

– Yleensä tarinat ovat alkaneet vuosia sitten. Kyse ei ole koskaan pelkästään itsetuhoisesta hetkestä vaan pitkän ajan kuluessa kasautuneista asioista, kertoo itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen.

Tapaamiset järjestetään nopeasti itsemurhayrityksen jälkeen. Niitä on viikon välein yhteensä kolme tai neljä. Niiden aikana opetetaan asiakasta estämään uusi itsemurhayritys ja katkaisemaan itsetuhoinen hetki omin keinoin. Siinä isossa roolissa on oma turvakortti.

Kokoon taiteltava turvakortti on henkilökohtainen ja mahtuu lompakkoon.

Arja Sihvosen kortissa lukee, että nouse ylös. Vie Visu-koira lenkille. Kirjoita ajatuksiasi paperille. Jos nämä eivät auta, soita omalle yhteyshenkilöllesi tai kriisinumeroon. Sihvosella on toisinaan yhä itsemurha-ajatuksia, mutta ne eivät enää etene toiminnaksi.

Samaa palautetta on tullut itsemurhien ehkäisykeskukselle. Linity-ohjelmaan kuuluu, että tapaamisten jälkeen asiakkaaseen pidetään yhteyttä kirjeitse kahden vuoden ajan.

– Moni on kokenut tulleensa kuulluksi ensimmäistä kertaa, kun itsemurhayrityksen kohdalle on pysähdytty kunnolla. He ovat myös ymmärtäneet, miksi ovat päätyneet yrittämään itsemurhaa.

Niin kävi ainakin esimiestehtävissä työskentelevälle naiselle,joka ehti yrittää itsemurhaa kolmesti.

30-vuotias Niina pyysi, ettei saisi enää lääkkeitä kotiin – sai parhaan avun jääpusseista

Hyvin harva ystävistäni tietää, että olen yrittänyt tappaa itseni. Olen käynyt koko ajan töissä, menestyin esimiestehtävissä, ihmissuhteeni pysyivät kasassa. Paha olo ei näkynyt. Olin taitava pitämään kulisseja pystyssä.

Kotona minun piti suunnitella monta tuntia lähtöä ruokakauppaan. Pelkäsin, että törmään johonkin tuttuun. Sitten yksi kollegani huomasi, että jokin oli vialla. Ei tässä ole mitään hätää, vähän vain väsyttää, vastasin. En ollut nukkunut kahdeksaan viikkoon.

Menin lääkäriin. Minulla diagnosoitiin vaikea-asteinen masennus. Sen taustalla oli käsittelemättömiä asioita lapsuudesta. Olin silloin kihloissa, ja se kaikki peilautui myös parisuhteeseeni. Kun parisuhde meni huonosti, oma olo paheni vielä lisää. Lisäksi häpesin masennustani.

Kaikki itsemurhayritykseni tapahtuivat puolen vuoden sisällä.

Melkoinen tilannetaju lääkärillä, kun potilas on yrittänyt tappaa itsensä. "Niina"

Ne olivat impulsiivisia, en suunnitellut niitä etukäteen. Jäähyväiskirjeet kirjoitin, mutta muuten en muista niitä edeltäneistä tapahtumista oikein mitään.

Puolisoni löysi minut kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla kävin todella lähellä kuolemaa. Jouduin lääkkeiden yliannostuksen vuoksi Meilahteen teho-osastolle. Siitä minut passitettiin suoraan pakkohoitolähetteellä tarkkailuun Auroran sairaalaan.

Toisella kertaa sain päivystyksestä mukaani 200 pillerin lääkereseptin. Sen jälkeen minut laitettiin nopeasti päivystyksestä kotiin, kuten myös viimeisellä kerralla talvella 2018. Minusta se oli hyvin erikoista.

Silloin olin viiltänyt lääkkeiden yliannostuksen lisäksi ranteeni ja nilkkani auki.

Heräsin verilammikosta. Säikähdin hemmetisti, että mitä oikein on tapahtunut. Onnistuin soittamaan itselleni ambulanssin.

Olin sairaalassa 12 tuntia. Kun heräsin, minut oli kiire saada ulos. Odoteltiin vain lääkäriä tikkaamaan nilkkani ja ranteeni. Mielestäni en ollut siinä kunnossa, että olisin voinut mennä yksin mihinkään.

Haavalääkäri kysyi, sopiiko kandin tulla katsomaan toimenpidettä. Hämmennyin ja mietin, että toki, tulkaa nyt kaikki katsomaan. Melkoinen tilannetaju lääkärillä, kun potilas on yrittänyt tappaa itsensä. Kandi jopa tikkasi lopulta toisen nilkkani. Olin kuin joku harjoituskappale.

Minulta kysyttiin, voiko joku tulla hakemaan minut. Soitin samalle kollegalle, joka oli passittanut minut ensimmäistä kertaa lääkäriin. Pyysin, ettei minulle enää annettaisi lääkkeitä kotiin.

Ihmiset vaihtuvat koko ajan. "Niina"

Viimeisestä kerrasta jäi aika erikoinen fiilis. Ei ole mikään pikkujuttu, jos ihminen yrittää tappaa itsensä. Onko sopivaa laittaa hänet tunnin päästä heräämisestä pihalle?

Minulla oli toki hoitosuhde psykiatrian polille. Masennuksen hoito julkisella puolella perustuu lääkkeisiin. Joillakin ne varmasti toimivat, mutta oikean lääkityksen löytäminen on melkoista seulomista. Minua lääkkeet eivät auttaneet ollenkaan.

Lisäksi ihmiset vaihtuvat koko ajan. Parin kuukauden sisään näin ehkä viittä eri psykiatria enkä edes muista, kuinka monta psykologia. Jouduin selittämään samat asiat aina uudestaan ties kuinka monelle ihmiselle.

Viimeisen itsemurhayrityksen jälkeen minut ohjattiin mielenterveysseuran puoleen. Heillä oli kuulemma erilainen menetelmä itsemurhaa yrittäneiden hoitoon. Oli herättävä kokemus, kun asiaa käsiteltiin niin eri tavalla.

Hoito mullistumassa, Linity mukana

Sosiaalipsykiatrian professori Sami Pirkola Tampereen yliopistosta kaipaa parempaa yhteistyötä sosiaalityön, terveyskeskusten ja erikoissairaanhoidon välille. Näin luukulta toiselle juokseminen ja samojen asioiden kertaaminen vähenisi.

– Palvelut ovat nyt jäykkiä eivätkä vastaa ihmisten tarpeisiin siten kuin pitäisi. Hoitojärjestelmän pitäisi olla vähän ketterämpi ja reagoida aikaisemmin. Toiminnan pitäisi olla saumatonta, Pirkola sanoo.

Hän vetää parhaillaan työryhmää, joka laatii itsemurhayritysten jälkihoitoon uutta Käypä hoito -suositusta. Siihen on tulossa muun muassa erilaisia mittareita, joiden avulla voidaan mitata potilaan itsetuhoisuutta. Lisäksi tekeillä on kansallinen mielenterveysstrategia, johon liittyy myös itsemurhienehkäisyohjelma.

– Itsemurhakuolleisuuden ehkäisemisen tueksi etsitään parhaillaan tutkimusnäyttöä. Meillä on jo instrumentteja sekä kyselymenetelmiä, joilla itsetuhoisuutta voidaan selvittää.

Linity-menetelmä ei ole vielä laajemmassa käytössä julkisella sektorilla, koska sen tehosta ei ole vielä tarpeeksi tutkimusnäyttöä. Pirkola sanoo, että se noteerataan silti Käypä hoito -suosituksessa jollain tavalla.

– Vaikka vahvaa suositusta sen käytöstä ei vielä pystytä antamaan, se voi olla erinomainen väline osana hyvää kliinistä itsemurhien ehkäisytyötä.

Ainakin pääkaupunkiseudulla suunnitelmat ovat jo pitkällä.

– Pyrimme järjestämään itsemurhayrityksen jälkeen ainakin yhden tapaamisen, jossa laaditaan potilaalle turvakortin tapainen turvasuunnitelma. Tavoite on, että hän pystyy sen avulla tunnistamaan ja hallitsemaan tilanteita, jotka saattavat laukaista itsetuhoista käytöstä, sanoo ylilääkäri Pekka Jylhä.

Olen tajunnut, ettei tarvitse ylisuorittaa ja olla yli-ihminen. "Niina"

Myös Niinan tarinalla on Linityn ansiosta onnellinen loppu.

Aloin ymmärtää itseäni paremmin ja osasin jopa antaa masennukseen liittyviä asioita itselleni anteeksi. Vaikeimpiin hetkiin ja paniikkikohtauksiin sain suurimman avun turvakortista, joka neuvoo ottamaan silloin pakastimesta jääpussin. Kun nostan sen käsiini, ajatus siirtyy väkisin kylmään, pois ahdistavista ajatuksista. 15 minuutissa helpottaa.

Olen myös kirjoittanut paljon ajatuksiani paperille. Paniikkikohtauksia ei ole ollut enää pitkään aikaan. Olen tajunnut, ettei tarvitse ylisuorittaa ja olla yli-ihminen.

On ihan ok, jos joskus on paha olla.