Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 117918 articles
Browse latest View live

Valjaista vapautettu maitovalas ei halua lähteä Norjan rannikolta – Valas sai nimekseen Hvladimir

$
0
0

Pohjois-Norjassa valjaista vapautettu maitovalas uiskentelee edelleen Norjan rannikolla ja hakeutuu ihmisten seuraan, kertovat muun muassa Norjan yleisradioyhtiö NRK ja The Washington Post -lehti.

Norjan kalahallinnon johtaja Jørgen Ree Wiig kertoo The Washington Postille, että valas on liikkunut viikossa vain joitakin kymmeniä kilometrejä ja se näyttää viihtyvän ihmisten läheisyydessä.

– Näin valaan ikkunasta ensimmäisenä aamulla, Wiig kertoi torstaina lehdelle Hammerfestistä.

Valas on myös antanut paikallisten asukkaiden taputtaa kuonoaan, mikä on epätyypillistä maitovalaille.

Valaan epäillään karanneen Venäjän laivastolta.

Poliisi tutkii valaan alkuperää

Valjaissa ollut valas havaittiin viime viikolla, kun se alkoi seurata norjalaisia kalastusaluksia. Kalastajat ja viranomaiset vapauttivat valaan.

Valjaissa on teksti Equipment from St Petersburg eli varuste Pietarista. Valjaat on luovutettu poliisille tutkimuksia varten. Poliisi ei ole toistaiseksi kommentoinut tutkimustensa etenemistä.

Tutkijat epäilevät, että valaan valjaat saattavat olla aseiden tai kameroiden kiinnittämistä varten. Venäjän armeijalla uskotaan olevan käytössään merinisäkkäitä, vaikka maan puolustusministeriö on kiistänyt tällaisen ohjelman olemassaolon.

Merinisäkkäitä ovat käyttäneet muidenkin maiden armeijat. Esimerkiksi Yhdysvallat alkoi käyttää niitä sotilastarkoituksiin 1950-luvulla. Yhdysvaltain merivoimat sanoo käyttävänsä delfiinejä ja merileijonia muun muassa merimiinojen etsintään ja tiedustelutarkoituksiin.

Norjassa pohditaan nyt, mitä valaalle pitäisi tehdä. Yksi vaihtoehto on kuljettaa se Islannin lähelle suojelualueelle, jossa sen selviytymismahdollisuuksia pidetään parempina.

"Upeaa ja surullista"

Valas viihtyy ihmisten lähellä Tufjordin satamassa ja se noutaa heidän mereen heittämiään muovirenkaita, kertoo uutiskanava SkyNews.

Paikallinen asukas Linn Sæther kertoo, että valas tulee lähelle kutsuttaessa.

– Se on upea kokemus, mutta pidän sitä myös surullisena. Näemme, että se on koulutettu noutamaan tavaroita merestä, hän sanoo.

Sætherin mukaan he arvelevat valaan karanneen Venäjän armeijan tukikohdasta tai jopa uineen St Petersburgista Floridasta, koska valjaiden teksti on englanniksi.

Hvladimir voitti nimikilpailun

Norjan yleisradioyhtiö NRK järjesti valaan nimestä äänestyksen, jossa annettiin yhteensä 25 000 ääntä.

Äänestäjistä 31 prosenttia kannatti valaan nimeämistä Hvladimiriksi, joka tuo mieleen Venäjän presidentin Vladimir Putinin.

Verdens Gang -lehti oli jo aiemmin alkanut kutsua valasta Hvladimiriksi. Paikalliset asukkaat nimittivät sitä Kristian Hvaleniksi (Kristian Valaaksi).

Nimikilpailussa kakkoseksi tuli Joar 17 prosentin ääniosuudella. Joar Hesten on kalastaja, joka vapautti valaan valjaista.

Kilpailuun tuli ääniä yli sadasta maasta, NRK kertoo.

Lue myös:

Valjaissa uiskennellut maitovalas hämmentää Pohjois-Norjassa – tutkija NRK:lle: "Karannut todennäköisesti Venäjän laivastolta"

RIA Novosti: Taisteludelfiinejä karkasi Ukrainan laivastosta


Vasemmistoliiton Andersson kokoomuksen ryhmäjohtajan hallituslinjauksista: Näyttää pullistelulta

$
0
0

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson pitää kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Kalle Jokisen puheita ennenaikaisena pullisteluna.

Jokinen twiittasi torstai-iltana, ettei hän näe edellytyksiä kokoomuksen ja vasemmistoliiton hallituskumppanuudelle.

– Se on aika raju kategorinen linjaus kokoomukselta hallitustunnusteluiden tässä vaiheessa. Antti Rinne (sd.) ei ole vielä ilmoittanut, ketä hän on kutsumassa neuvottelemaan. Olen myös sanonut, että pidän hallitusyhteistyötä epätodennäköisenä, koska meillä olisi paljon yhteensovitettavaa neuvottelupöydässä.

Vasemmistoliitto pitää silti ovea avoimena yhteistyölle, koska he haluavat demareiden johtamaan hallitukseen edistämään puolueelle tärkeitä asioita.

– Vain tätä kautta olisi mahdollista tehdä ne tulevaisuupanostukset, joista puhuimme vaaleissa: torjua eriarvoisuutta ja nostaa ilmastopolitiikan kunnianhimoa.

Selkeä linjaero, mitä on asioiden "vastuullinen" hoito

Kalle Jokisen mukaan puolueiden käsitys isänmaan asioiden vastuullisesta hoitamisesta on myös täysin erilainen.

– Olemme Jokisen kanssa eri mieltä siitä, mitä isänmaa asioiden vastuullinen hoito tarkoittaa.

Anderssonin mukaan on totta, että puolueiden talouspoliittiset näkemykset ovat kaukana toisistaan. Hän muistuttaa, että viime vaalikaudella kokoomuslaisen valtiovarainministerin johdolla tehtiin talouspolitiikkaa, jolla leikattiin kaikkein pienituloisempien sosiaaliturvaa samalla, kun tehtiin 1,5 miljardin euron veronkevennykset niille, jotka jo pärjäävät.

– Kyllä meillä on ihan selkeä linjaristiriita ja näkemysero tästä.

– On myös mielenkiintoista, että Petteri Orpo (kok.) on jo linjannut, että kokoomuksen talouslinja on ehdoton. Eihän tämä kovin suurta neuvotteluhalukkuutta osoita, jos he ilmoittavat, että heidän talouspolitiikkansa on ainoa vaihtoehto.

Kyse onkin hallituspelistä: annetaan ymmärtää, ettei puolue tingi tavoitteistaan, vaikka kaikki hallitukseen mielivät joutuvat käytännössä tekemään myönnytyksiä.

– Kyllä se pullistelulta näyttää minun mielestäni.

Petteri Orpo kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Helsingissä 3. toukokuuta
Petteri Orpo kokoomuksen eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen Helsingissä 3. toukokuutaMartti Kainulainen / Lehtikuva

Vaikea löytää yhteistä hallitusohjelmaa

Kokoomuksen puheenjohtajaPetteri Orpo ei ota kantaa Anderssonin pullistelusyytöksiin, vaan haluaa keskittyä asiaan.

– Me ei pelata mitään taktisia pelejä.

– Koemme hyvin voimakkaasti, että talous- ja työllisyyspolitiikka ja sitä kautta suomalaisten hyvinvointipalvelujen rahoitus on kaikki kaikessa. Olemme antaneet selkeät vastaukset, joissa on paalutettu linjat näihin peruskysymyksiin. Jos ne kelpaavat hallitustunnustelijalle, me olemme mukana hallituksessa.

Eikö Jokisen hallitusyhteistyön vasemmistoliiton kanssa poissulkeva twiitti ole juuri taktikointia?

– Lähtökohta on se, että mitään puoluetta ei suljeta pois, mutta meidän poliittiset linjamme esimerkiksi vero- ja talouspolitiikassa ovat hyvin kaukana toisistaan.

– Andersson sanoi vappupuheessaan, että kokoomuslaisen kyykyttävän politiikan on loputtava. Se kertoo siitä, että hallitustunnustelijan on erittäin vaikea löytää hallitusohjelmaa, jossa me molemmat voisimme olla mukana.

Orpo myöntää keskustelleensa epävirallisesti Antti Rinteen kanssa, mutta mitään neuvotteluja ei ole käyty.

– Haluaisimme tietää myös SDP:n tarkemmat talous-, työllisyys- ja veropolitiikan linjaukset, jotta voimme arvioida, kuinka kaukana olemme toisistamme.

Orpo korostaa, ettei hallituspaikka ole kokoomukselle itsetarkoitus vaan ohjelma ratkaisee.

Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen eduskunnassa Helsingissä 3. toukokuuta.
Keskustan kansanedustaja Antti Kaikkonen eduskunnassa Helsingissä 3. toukokuuta.Martti Kainulainen / Lehtikuva

Vasemmistoliitto onkin houkutellut keskustaa mukaan hallitukseen, koska pelkää että sinipunahallitus veisi puolueen oppositioon.

Keskustan ryhmäjohtaja Antti Kaikkonen ei tyrmää ajatusta, vaikka puolue nuolee vielä haavoja kirvelevän vaalitappion jäljiltä.

– Semmoinen tunto on tullut, että keskusta on vähän siellä sun täällä haluttu hallituskumppani. Nyt täytyy sanoa kirkkaasti, että me emme ole ryntäilemässä, emme intoilemassa hallitukseen. Vaalivoittajien täytyy nyt ensin selvittää asia. Katsotaan sitten, jos siitä ei kerta kaikkiaan tule mitään.

Kahdenväliset keskustelut alkavat sunnuntaina

Hallitustunnustelija, SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne neuvottelee puolueiden kanssa vielä kahden kesken ennen päätöstään, mitkä puolueet jatkavat varsinaisiin hallitusneuvotteluihin ensi viikolla.

Rinne kaipasi vielä tarkennuksia puolueiden antamiin vastauksiin.

Sunnuntaina Rinne keskustelee perussuomalaisten, keskustan ja kristillisten johdon kanssa. Maanantaina ovat vuorossa vasemmistoliitto, kokoomus, vihreät ja RKP.

Lue lisää:

Eduskunta otti aikalisän istumajärjestyksestä päättämiseen – Risikko: Naurettava asia

Eduskunnan valiokuntien puheenjohtajat valittiin – Alanko-Kahiluoto luotsaa suurta valiokuntaa, Huhtasaari ulkoasiainvaliokunnan johtoon

Perussuomalaiset siirretään istumaan eduskunnan oikeaan laitaan vasten tahtoaan – Halla-aho: "Protestointia ja kiusantekoa"

Analyysi: Rinne ajaa puolueita ulos poteroistaan – puolueet eivät tingi vielä mistään

Syyrian Idlibin kapinallisaluetta pommitetaan rajusti

$
0
0

Syyrian ja Venäjän ilmavoimat ovat viime päivien aikana kiihdyttäneet voimakkaasti iskujaan kapinallisten hallussa olevalle Idlibin alueelle.

Syyriassa toimiva ihmisoikeusjärjestö kertoo, että hallitusta tukevat ilmavoimat ovat pelkästään tänään perjantaina pudottaneet ainakin 68 tynnyripommia Syyrian luoteisosassa sijaitsevaan Idlibiin.

Pommitusten kohteena ovat olleet Idlibin lounaisosan kylät. Pommit ovat tuhonneet muun muassa kouluja ja terveysasemia. Neljän viime päivän aikana pommituksissa on kuollut ainakin 38 ihmistä, kertoo järjestö.

Syyrian sisällissodan keskelle joutuneet ihmiset pelkäävät tynnyripommeja, koska niitä ei voi kohdistaa, vaan ne tappavat ihmisiä summittaisesti.

Rajaseudun kylistä on paennut tuhansia ihmisiä. He ovat suunnanneet Idlibin pohjoisosaan, kohti Turkkia.

Syyrian valtiolliset tiedotusvälineet sanovat, että pommitukset on kohdistettu "terroristiryhmiin". Syyrian mukaan Idlibistä on myös ammuttu hallituksen valvomalle alueelle.

Idlibin alue on ollut Syyrian kapinallisten hallussa jo vuodesta 2015 lähtien. Nyt alueen suurin kapinallisryhmä on monesta ääri-islamilaisesta ryhmittymästä koottu Tahrir al-Sham. Siinä voimakkain järjestö on terroristijärjestö Nusran rintama, joka tunnettiin aiemmin Syyrian al-Qaidana.

Syyrian ja sitä tukevan Venäjän armeijan hyökkäystä Idlibiin odotettiin jo viime vuoden lopulla. Syyrian presidentti Bashal al-Assad on sanonut, että "terroristien pesä" tyhjennetään.

Hyökkäystä ei ole kuulunut, vaikka Idlibiä on pommitettu jatkuvasti. Nyt pommitus on ihmisoikeusjärjestön mukaan kiihtynyt ennennäkemättömällä tavalla. Syyrian hallitus ei ole kertonut, onko sillä tavoitteenaan ottaa Idlib haltuunsa lähiaikoina. Jos varsinainen sota alkaa, siitä uhkaa tulla hyvin julma, koska kapinallistaistelijoilla ei ole käytännössä enää paikkaa minne paeta.

Vihreiden Aino Pennanen yritti estää pakkopalautuksen protestoimalla lentokoneessa – Käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin

$
0
0

Vihreiden lainsäädäntösihteeri Aino Pennanen on saanut sakkotuomion viime heinäkuisesta protestistaan lentokoneessa.

Pennanen kieltäytyi istumasta lentokoneessa omalle paikalleen. Hänen tarkoituksenaan oli estää samassa koneessa olleen Suomesta käännytettävän henkilön vieminen pois maasta.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeuden mukaan Pennanen syyllistyi ilmailurikkomukseen ja haitantekoon virkamiehelle. Tuomion mukaan hän kehotti muitakin matkustajia nousemaan seisomaan, jotta lentokone ei lähtisi niin kauan kuin maasta poistettava henkilö on mukana. Koneen lähtö Helsinki-Vantaan lentoasemalta viivästyi lopulta yhdeksän minuuttia.

Pennanen poistettiin lennolta. Hän kuvasi tapahtumista videon Facebook-sivulleen. Videota käytettiin myös todistusaineistona oikeudessa.

Käräjäoikeus tuomitsi Pennasen 40 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan on 720 euroa. Tuomio annettiin kirjallisessa menettelyssä eli ilman suullista pääkäsittelyä. Pennanen myönsi toimineensa syytteessä kuvatulla tavalla.

Käräjäoikeuden mukaan Pennasen toiminta oli moitittavaa ja selvästi tarkoituksellista. Teko kesti kuitenkin lyhyen aikaa, eikä Pennanen syyllistynyt väkivaltaan.

Lue lisää:

Vihreiden lainsäädäntösihteeri vastusti pakkopalautuksia lentokoneessa: kieltäytyi istumasta ja kuvasi tilanteen livenä somessa – poliisi poisti koneesta

Pakkopalautusta vastustanut vihreiden lainsäädäntösihteeri joutuu syytteeseen

Ilmastonmuutos nakertaa nuorten aikuisten uskoa tulevaisuuteen: "Ahdistus on lähes jatkuvaa"– lue psykologin viisi neuvoa

$
0
0
Nuorten kokema ilmastoahdistus ei ole enää näkymätöntä. Se ilmenee toivottomuutena, elämäntapamuutoksina, protesteina – sekä haluttomuutena hankkia lapsia.

Eduskunta otti aikalisän istumajärjestyksestä päättämiseen – Risikko: Naurettava asia

$
0
0

Eduskunnassa on syntynyt riita suuren salin istumajärjestyksen muuttamisesta. Eduskuntaryhmät sopivat torstaina perussuomalaisten vastustuksesta huolimatta, että puolue siirretään istumaan eduskunnan oikeaan laitaan. Tähän asti oikeassa laidassa istuneiden RKP:n edustajien piti päästä toiveensa mukaisesti keskemmälle salia.

Eduskunnan piti vahvistaa istumajärjestys tänään perjantaina, mutta puhemiesneuvosto päättikin lykätä asian tiistaille.

Varapuhemies Paula Risikko (kok.) kertoi heti istunnon jälkeen, että istumajärjestyksestä näyttäisi tulevan "asiaa suurempi". Istumajärjestyksestä oli ennakoitu nousevan perjantaina salissa väittely, ennen kuin siitä olisi äänestetty.

Risikko kertoi, että istumajärjestyksestä käydään vielä tiistaina uusi keskustelu, johon kutsutaan eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Risikon mukaan asiaan yritetään vielä löytää "hyvä ratkaisu", ja jos muuta ratkaisua ei löydy, istumajärjestys muuttuu torstaina kerrotulla tavalla.

Risikko kuittasi, että aikalisään on "monia syitä".

– Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että tällaisesta asiasta tämän talon ei pitäisi ruveta riitelemään. Meillä on paljon suurempia asioita. Istumajärjestys on mielestäni naurettava asia, Risikko sanoi.

Istunnon päätteeksi puhemiehenä toimineella Antti Rinteellä (sd.) jäi mikrofoni päälle. Saliin kuului hänen päivittelynsä, että "aika outoa tuo kokoomuksen toiminta taas".

Ylen tietojen mukaan Rinne viittasi kommentillaan puhemiesneuvoston tämän päiväiseen kokoukseen, jossa kokoomus olisi empinyt eilistä päätöstään. Lopulta kokoomuksen edustaja oli kuitenkin äänestänyt perussuomalaisten ja RKP:n siirron puolesta.

Halla-aho: Menettelystä voi tulla ennakkotapaus

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Tavio moitti istumajärjestyksen muuttamista torstaina yllättäväksi ja erikoiseksi. Eduskuntaryhmät neuvottelivat istumajärjestyksestä torstaina, ja suurimman puolueen SDP:n ryhmäjohtajan Antti Lindtmanin mukaan muut puolueet kannattivat muutosta "enemmän tai vähemmän".

Lindtmanin mukaan valittuun istumajärjestykseen päädyttiin Euroopan parlamentin ja Pohjoismaiden neuvoston istumajärjestysperiaatetta seuraten.

Infografiikka
Eduskuntasalin laitimmaiset paikat jäävät katveseen tv- ja lehtikuvaajien lehterin alapuolelle, josta kansanedustajien saaminen kuviin on hankalampaa kuin muualta salista. Mikko Airikka | Yle

Perussuomalaiset kuuluvat Euroopan parlamentissa konservatiivit ja reformistit -ryhmään (ECR), jonka oikealla puolella istuvat salissa vielä niin sanotun laitaoikeiston ryhmät. Tämän kuun eurovaalien jälkeen tilanne voi kuitenkin muuttua, sillä tekeillä on ollut uusi kansallismielisten ryhmä, jonka suunnittelussa perussuomalaiset on ollut mukana.

Risikko uskoi, että Suomen eduskunnan istumajärjestyksestä syntyy päätös tiistaina.

– Äkkiähän tästä on päästävä eteenpäin. Tärkeätähän on vain se, että tuolla on paikka istua, Risikko kuittasi.

Salin oikean laidan yksi hankaluus puolueille on, että se sijaitsee tv- ja lehtikuvaajien käyttämän lehterin alapuolella. Tämän vuoksi osa salin laidassa istuvista kansanedustajista näkyy kuvissa yläviistosta. Ylellä on kuitenkin kameroita myös salin puolella.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho moitti perjantaina Facebookissa, että menetelystä voi tulla ennakkotapaus "etenkin, jos perussuomalaiset jää oppositioon". Hän naljaili, että "kulisseissa sovittu hallitusrintama" voi jatkossa jokaisen vaalikauden alussa äänestää suurimman oppositiopuolueen "medialehterin alle piiloon".

Kun istumajärjestyksestä aikoinaan päätettiin, RKP sijoitettiin oikeaan reunaan, jotta he kuulivat lehterillä istuneita tulkkeja. Audiotulkkauksen vuoksi tätä tarvetta ei enää ole.

Kansanedustajia on mahdollista kuvata medialehterin lisäksi myös yleisölehterin puolelta.

Päivitetty 16.55 Ylen tieto Antti Rinteen kokoomusta koskevasta kommentista.

Monikemikaaliyliherkkyyteen sairastunut Päivi Ingrid Siren: “Ihmiset tuijottavat, nauravat päin naamaa ja pitävät minua kylähulluna”

$
0
0

Päivi Ingrid Siren sairastui monikemikaaliyliherkkyyteen jo vuonna 1993, aikana, jolloin koko käsitettä ei vielä tunnettu. Kemikaalialtistus mullisti hänen elämänsä.

– Kolme vuotta olin kotonani erakkona, joka oli henkisesti hyvin raskasta. Olin luopunut työnteosta kodin ulkopuolella, kaikista harrastuksista ja kävin ainoastaan hätäisesti ruoka-ostoksilla tai apteekissa puhallinsuojaimen kanssa. Ihmiset tuijottivat, ja jotkut nauroivat suoraan ja pitivät minua kylähulluna, Päivi Ingrid Siren kertoo.

Siren nähdään vieraana illan Perjantai-ohjelmassa, jonka aiheena on ympäristöyliherkkyys. Mistä on kysymys, kun ihminen sairastuu sähköstä, kemikaaleista tai hajusteista? Miksi ympäristöyliherkkien oireita ei oteta todesta? Sirenin lisäksi vieraana nähdään ylilääkäri Risto Vataja.

Ympäristöyliherkkyys on ollut mukana suomalaisessa tautiluokituksessa vuodesta 2014. Diagnoosin saavat ihmiset, jotka reagoivat poikkeuksellisen herkästi tavanomaisiin ympäristötekijöihin, kuten hajusteisiin, kemikaaleihin, sähköön tai sähkömagneettiseen säteilyyn.

Ympäristöyliherkkyyden määrittely on kuitenkin vaikeaa, koska sille ei ole objektiivisia mittareita. Ympäristöyliherkkien oireet ovat voimakkaita ja he kokevat usein, että virallinen terveydenhoito ei ota heidän kokemuksiaan vakavasti.

"Kemikaaliyliherkkyys on kuin kytevä hiillos"

Päivi Sirenin mukaan monikemikaaliyliherkkiin suhtaudutaan aivan väärällä tavalla. Heidän oireitaan väheksytään, niitä ei oteta todesta ja kemikaaliyliherkät leimataan psyykkisesti sairaiksi.

– Jotkut monikemikaaliyliherkät kohtaavat kiusaamista työpaikalla. Hajusteita käytetään tahallaan, ja yliherkät leimataan nipottajiksi tai huomionhakuisiksi.

Siren pystyy nykyisin elämään lähes normaalia elämää. Täysin parantunut hän ei koe olevansa.

– Pahimmassa vaiheessa jouduin käyttämään puhallinsuojainta, kun poistuin kotoani. Suojaimessa moottori imaisee hengitysilman suodattimien kautta letkuun, jonka päähän kiinnitetään koko kasvot peittävä maski.

– Kemikaaliyliherkkyys on kuin kytevä hiillos, joka voi milloin tahansa roihahtaa ilmiliekkeihin. Reagoin edelleen kemikaaleille, hajusteille ja homeille. Eniten häiritsevät hajusteet, joita on kaikkialla.

Ylilääkäri Risto Vataja on ollut käynnistämässä HYKSin uutta toiminnallisten häiriöiden poliklinikkaa. Lääkärilehden haastattelussa hän sanoo, että ympäristöyliherkkyys ja muut toiminnalliset häiriöt pitää terveydenhoidossa tiedostaa uudella tavalla:

– Toiminnallisista häiriöistä kärsiviä on vähätelty, ja on puhuttu luulosairaudesta. Kun tietoa on tullut lisää, on havaittu, että kyseessä on merkittävä potilasryhmä, jolla on oikeita hankalia ongelmia, jotka pitäisi ottaa vakavasti.

Roosa Maskosen ohjaama Perjantai-dokkari Sähkö tekee minut sairaaksi kertoo, miten langattomien verkkojen käyttöä työkseen opettanut erityisopettaja Marjut Stubbe sairastui sähköyliherkkyyteen.

Sähköyliherkkyys on muuttanut Marjutin elämän peruuttamattomasti. Hän on jäänyt pois työstään eikä pysty liikkumaan kotinsa ulkopuolella kuin erityisvaatetuksessa. Hänen mukaansa ympäristöyliherkkyydet pitäisi ottaa vakavasti, vaikkei niiden vaikutusmekanismeja vielä tunnetakaan:

– Kukaan ei tiedä vielä, miten ympäristön ärsykkeiden lisääntyminen vaikuttaa ihmisen kehoon. Tämä olisi oikea tapa keskustella asioista: me emme tiedä kaikkea, ja voi olla, että emme saa koskaan tietääkään, Stubbe sanoo.

Yle Perjantai: Ympäristöyliherkkyys, TV1 perjantaina 3.5. klo 21.05.

Perjantaissa tänään: Ympäristöyliherkkyys. Vieraina monikemikaaliyliherkkyyteen sairastunut Päivi Ingrid Siren ja ylilääkäri Risto Vataja. Perjantai-dokkari: Sähkö tekee minut sairaaksi. Tänään Yle TV1:llä klo 21.05. Ohjelma on nähtävissä myös suorana Yle Areenassa ja tallenteena lähetyksen jälkeen täällä.

Ohjelma uusintana TV1:ssä sunnuntaina klo 15.05 ja tiistaina klo 23.00.

Trump kertoi puhuneensa Putinin kanssa uudesta ydinsopimuksesta, johon myös Kiina voisi tulla mukaan

$
0
0

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoo keskustelleensa Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa puhelimitse sopimuksesta, jonka myötä ydinaseiden määrää voitaisiin vähentää.

Trumpin mukaan myös Kiina voisi olla mukana sopimuksessa. Presidentti kertoi toimittajille puhuneensa asiasta kiinalaisten kanssa ja ilmaisi, ”että he haluaisivat todella paljon olla mukana tässä diilissä.”

Tällä hetkellä Yhdysvaltain ja Venäjän asevarustelua hillitsee vain vuonna 2011 hyväksytty niin sanottu Uusi Start -sopimus. Sen mukaan maiden on rajoitettava strategisten ydinkärkien määrä 1 550:een.

Sopimuksen voimassaolo lakkaa vuonna 2021, mutta sitä voidaan jatkaa viidellä vuodella, mikäli molemmat osapuolet suostuvat tähän.

Trumpin mukaan johtajat keskustelivat lisäksi muun muassa Ukrainan ja Venezuelan tilanteista. Jännitteet maiden välillä ovat kiristyneet Venezuelan kuukausia jatkuneen poliittisen kriisin vuoksi. Valkoisen talon lehdistösihteeri Sarah Sanders kertoi Trumpin ilmoittaneen Putinille, että Yhdysvallat seisoo Venezuelan kansan takana ja, että maahan olisi saatava avustuskuljetuksia.

Trumpin mukaan Putin oli puolestaan ilmoittanut, ettei "Venäjä haluaa sekaantua Venezuelan tilanteeseen, vaan toivoo ainostaan, että jotain myönteistä tapahtuisi maassa."

Yhdysvaltain ulkoministerin Mike Pompeon on määrä keskustella Venezuelan tilanteesta ensi viikolla venäläisen virkaveljensä Sergei Lavrovin kanssa Rovaniemellä järjestettävässä Arktisen neuvoston ulkoministerikokouksessa.

Aiheesta lisää:

Trump and Putin discussed Mueller report during phone conversation, says White House

Ydinasevarustelu taas täydessä käynnissä – Venäjä alkaa kehittää uusia aseita pikavauhdilla


Itävallan Vapauspuolue vaatii kiusallisia kysymyksiä tehneen tv-juontajan eroa – Kiista nosti esiin populismin ja lehdistönvapauden jännitteet

$
0
0

Itävallassa oikeistopopulistisen hallituspuolueen FPÖ:n edustajien tv-juontajalle esittämästä uhkauksesta on roihahtanut keskustelu lehdistönvapauden tilasta.

Kiista sai alkunsa, kun Vapauspuolue FPÖ:n EU-vaalien kärkiehdokas Harald Vilimsky suuttui maan yleisradioyhtiön Orfin juontajalle Armin Wolfille tämän vaalihaastattelussa esittämistä kysymyksistä.

Ensin Wolf oli kysynyt Vilimskyltä rottarunosta, jonka Vapauspuolueeseen kuuluva Braunaun apulaispormestari julkaisi viime kuussa. Runo tuomittiin laajasti rasistisena ja apulaispormestari Christian Schilcher joutui eroamaan tehtävästään.

Vilimskyn mitta tuli täyteen, kun Wolf kysyi häneltä FPÖ:n Steiermarkin nuorisojärjestön lehtisestä, jossa vaaleaihoista pariskuntaa ympäröi joukko ilkeännäköisiä harmaita hahmoja. Lehtisessä lukee "Perinne voittaa muuttoliikkeen."

Wolf kysyi FPÖ:n pääsihteerinä toimivalta Vilimskyltä, millä tavoin lehtinen poikkeaa tavasta, jolla juutalaisia kuvattiin natsi-Saksassa aikoinaan ilmestyneessä Der Stürmer -lehdessä.

Vilimsky raivostui ja sanoi, että vertaus oli viimeinen pisara. Hän uhkasi Wolfia seurauksilla. Tämän jälkeen useat FPÖ:n poliitikot ovat vaatineet Wolfin erottamista.

"Kysyisin saman uudestaan"

Orfin johto on asettunut tunnetun juontajansa tueksi. Pääjohtaja Alexander Wrabetz korostaa, ettei hän anna sanella, kuka kyseistä ohjelmaa juontaa, kertoo muun muassa saksalaislehti Süddeutsche Zeitung.

Wolf itse kirjoittaa blogissaan, että hän kysyisi saman kysymyksen Vilimskyltä uudestaan. Hän myös toteaa, ettei ole saanut kysymykseen vielä vastausta.

Armin Wolf
Armin WolfSascha Steinbach / EPA-EFE

Wolf epäilee, oliko Vilimskyn purkaus aito. Hän uskoo hyökkäyksen yleisradioyhtiötä vastaan kuuluvan Vapauspuolueen vaaliohjelmaan.

Orf FPÖ:n hampaissa

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun FPÖ on hyökännyt Orfia vastaan. FPÖ on syyttänyt yleisradioyhtiötä liian vasemmistolaiseksi, kertoo saksalainen uutiskanava Deutsche Welle.

Puolue haluaisi poistaa tv-maksun, jolla Orfin toiminta rahoitetaan. Viime vuonna Orfin hallintoneuvostossa istuva FPÖ:n edustaja Norbert Steger uhkasi erottaa kolmasosan yhtiön ulkomaankirjeenvaihtajista, koska oli tyytymätön tapaan, jolla Orf uutisoi Unkarin vaaleista. Vaalit voitti pääministeri Viktor Orbánin kansallismielinen oikeistopuolue Fidesz.

Itävalta on pudonnut viisi sijaa tuoreessa lehdistönvapausindeksissä, jonka Toimittajat ilman rajoja -järjestö julkaisee vuosittain.

Itävalta on nyt sijalla 16, kun esimerkiksi Suomi on kakkosena. Järjestön mukaan uhkat lehdistönvapautta kohtaan ovat lisääntyneet sen jälkeen, kun FPÖ nousi Itävallan hallitukseen vuonna 2017.

"Harppauksia kohti Puolan ja Unkarin tietä"

Tuore Orf-kiista on kiihdyttänyt Itävallassa keskustelua lehdistönvapaudesta. Falter-lehden toimittaja Nina Horaczek kirjoittaa vihreän Heinrich Böll -ajatushautomon sivuilla, että Puolassa ja Unkarissa pyrkimykset tuhota kriittinen, itsenäinen media sekä julkinen yleisradiotoiminta ovat jo edenneet.

Itävallassa on vielä riippumaton media ja toimiva yleisradio, mutta maa ottaa harppauksia Puolan ja Unkarin suuntaan, Horaczek arvioi.

Saksalainen uutissivusto Tagesschau kysyy artikkelissaan, miksi lehdistönvapaus on uhattuna siellä, missä populistit ovat vallassa ja miksi populistit haluavat rajoittaa erityisesti julkisten mediayhtiöiden toimintaa.

Orf-kiistan keskiössä oleva Armin Wolf näkee ratkaisemattoman peruskonfliktin. Hänen mukaansa vakava journalismi erittelee ja vetoaa lukijoiden järkeen, kun taas populismi yleistää ja vetoaa tunteisiin, myös kaunaan.

Itävallan journalistiyhdistyksen ÖJC:n puheenjohtaja Fred Turnheim vaatii kaikkia demokratiaa kannattavia voimia suojelemaan lehdistönvapautta entistä ponnekkaammin. Hän huomauttaa, että toimet toimittajia vastaan ovat viime kädessä hyökkäyksiä demokratiaa vastaan, kertoo Medianet-sivusto.

Konservatiivista ÖVP-puoluetta edustava liittokansleria Sebastian Kurzia hän vaatii panemaan hallituksensa ja etenkin hallituskumppani FPÖ kuriin.

Kurz kommentoi asiaa torstaina sanomalla, ettei lehdistönvapauden rajoittamista voi hyväksyä ja kaikkien poliittisten voimien pitää kunnioittaa sitä, kertoo itävaltalaislehti Der Standard.

Axl Smithin salakatselujutun tuomari valitti omista sakoistaan

$
0
0

Juontaja Axl Smithin salakatselujutun tuomari on valittanut korkeimpaan oikeuteen saamastaan sakkotuomiosta. Helsingin hovioikeus langetti huhtikuussa tuomarille sakot, koska medialle toimitettuun Smithin tuomioon oli jäänyt näkyviin uhrien nimiä.

Hovioikeuden mukaan tuomari toimi huolimattomasti ja syyllistyi tuottamukselliseen virkavelvollisuuden rikkomiseen. Hänet tuomittiin 25 päiväsakkoon, mikä hänen tuloillaan on 1 450 euroa.

Valitusaika sakkojutussa päättyi perjantaina. Tuomarin asianajaja vahvisti STT:lle, että hänen päämiehensä on tehnyt valituksen.

Lue myös: Hovioikeus tuomitsi Axl Smithin salakatseluvyyhdin tuomarin sakkoihin – uhrien nimiä päätyi toimituksiin

Lumen alta paljastui järkyttävä näky – lähes sata kuollutta nautaa löytyi Siikajoelta

$
0
0

Poliisi on saanut valmiiksi esitutkinnan Siikajoella viime keväänä paljastuneesta epäillystä eläinsuojelurikoksesta ja ympäristön turmelemisesta.

Siikajoella paljastui keväällä 2018 lumien sulettua kymmeniä kuolleita nautoja. Poliisin esitutkinnassa kävi pian ilmi, että kuolleita eläimiä oli yhteensä 95.

Asia tuli ilmi eläinlääkärin tarkastuksessa. Eläinten kuolemat ajoittuivat syksyn 2017 ja kevään 2018 välille.

Poliisi on kuulustellut asiassa epäiltynä siikajokista noin 50-vuotiasta miestä, jonka tilalla tutkittavana olevat rikokset ovat tapahtuneet.

Esitutkinnassa on saatu selvitettyä tapahtumaan johtaneita syitä ja niiden aiheuttamia seurauksia. Valmistunut esitutkinta-aineisto on toimitettu syyteharkintaan.

Poliisi on teetättänyt eläinten kuolemaan liittyvät tutkimukset Eviralla ja hankkinut ympäristön turmelemiseen liittyvän lausunnon Ely-keskukselta. Osa tilasta, jolla rikokset tapahtuivat, on sijainnut pohjavesialueella. Esitutkinnassa ei kuitenkaan ole käynyt ilmi, että pohjavesi olisi pilaantunut.

Lue myös:

Yli 80 nautaa löytyi kuolleena lumen alta Pohjois-Pohjanmaalla – poliisi ja Evira tutkivat tapausta

HS: Maarit Feldt-Rannan syöpähoidot on lopetettu – elinaikaa "ehkä joitakin kuukausia"

$
0
0

Ex-kansanedustaja Maarit Feldt-Rannan (sd.) syöpähoidot on lopettu, kertoo Helsingin Sanomien Kuukausiliite.

51-vuotias Feldt-Ranta kertoo lehden haastattelussa, että hänellä on elinaikaa ehkä joitakin kuukausia.

Feldt-Ranta kertoi tammikuussa luopuvansa eduskuntavaaliehdokkuudestaan uusiutuneen mahasyövän vuoksi. Hänellä todettiin mahasyöpä vuonna 2009, ja syöpä uusiutui vuonna 2013.

Feldt-Ranta saa nyt palliatiivista hoitoa, jolla lievitetään oireita ja poistetaan kipuja potilaan elämän loppuvaiheessa.

– Vaikka elämäni loppuu nyt, niin ei minulla ole sellainen olo, etten olisi ehtinyt elää. Olen ollut ihan hyvä ihminen ja olen tehnyt ihan hyviä asioita. Minulla on ollut vaikeuksia, mutta myös iloinen ja valoisa elämä. Olen tyytyväinen, että olen ollut yhteiskunnallisesti hyödyksi, kertoo Feldt-Ranta Kuukausiliitteessä.

Feldt-Ranta on Sdp:n entinen puoluesihteeri, pitkäaikainen puoluehallituksen jäsen ja varapuheenjohtaja.

Hänet valittiin eduskuntaan ensimmäisen kerran keväällä 2007 Uudenmaan vaalipiiristä.

Aiheesta lisää:

SDP:n Maarit Feldt-Ranta sairauslomalle – jää pois kevään vaaleista

Parkanon murhasta uutta tietoa: 17-vuotiaan naisen osuus tapahtumiin oli luultua suurempi

$
0
0

Helmikuussa Parkanossa paljastuneen henkirikoksen esitutkinta on lähes valmis. Syyttäjä saa lähiviikkoina käsiteltäväkseen jutun, jossa on neljä epäiltyä.

Vuonna 1986 syntynyttä miestä epäillään murhasta. Hän on kuulusteluissa tunnustanut teon ja on edelleen vangittuna, muut tekijät vapautettiin helmi–maaliskuussa odottamaan oikeuskäsittelyä.

Vuosina 1983 ja 1951 syntyneitä miehiä epäillään hautarauhan rikkomisesta ja rikoksentekijän suojelemisesta. Samalla rikosnimikkeellä tutkittiin aiemmin myös vuonna 2001 syntyneen naisen osuutta tapahtumiin.

Nainen oli muita vapautettuja pidempään vangittuna. Häntä koskeva rikosepäily on sittemmin muuttunut.

– Tekoaikaan 17-vuotiasta naista epäillään nyt törkeästä pahoinpitelystä. Tutkinnan aikana kävi ilmi, että hänen osuutensa tapahtumiin oli merkittävämpi kuin kahdella vapautetulla miehellä, rikoskomisario Pasi Nieminen toteaa.

Epäillyt ja uhri olivat toisilleen entuudestaan tuttuja.

Ylöjärveläismiehen ruumis löytyi poltettuna risukasasta

Murhatutkintaan johtaneet tapahtumat saivat alkunsa, kun Ylöjärvellä asunut 21-vuotias mies ilmoitettiin kadonneeksi 8. tammikuuta. Poliisin mukaan viimeinen luotettava havainto miehestä oli joulun välipäivinä käyty puhelinkeskustelu.

20. tammikuuta poliisi päätti käynnistää esitutkinnan.

– Silloin kirjattiin rikosilmoitus, koska epäiltiin että jotakin vakavampaa olisi sattunut, rikoskomisario Nieminen kertoo.

Neljä epäiltyä otettiin kiinni 18. helmikuuta. Poliisi on tutkinnan yksityiskohdista vaitonainen.

– Oli epäiltävissä, että kadonnut henkilö oli surmattu ja hänen ruumiinsa oli hävitetty polttamalla, Nieminen sanoo.

Seuraavalla viikolla poliisi löysi ruumiin jäänteet risukasasta. Löytöpaikka oli yhden epäillyn omistamalla maa-alueella Parkanossa, lähellä junarataa.

Tutkinnassa selvisi, että henkirikos oli tapahtunut jo 28. joulukuuta 2018.

– Uhri oli surmattu teräaseella alle sadan metrin päässä ruumiin löytymispaikasta, Nieminen sanoo.

Poliisi ei kerro tarkempia yksityiskohtia rikoksen tekotavasta tai tapahtumien kulusta. Rikoskomisarion mukaan teon motiivista ei ole vielä päästy selvyyteen.

– Nämä selviävät sitten aikanaan käräjäoikeudessa.

Aiheesta aiemmin:

Poliisi epäilee Parkanon surmatyötä murhaksi suunnitelmallisuuden vuoksi – eristykset purettiin keskiviikkona rikospaikan ympäriltä

Uutta tietoa Parkanon surmasta: 32-vuotias pääepäilty tunnusti surmatyön

Rikosnimikkeinä murha ja hautarauhan rikkominen: Parkanosta löydetty vainaja surmattu jo joulukuussa

Porin prikaatin sotilaspoliisit vartioivat Parkanon henkirikospaikkaa

Sampo Terho jättämässä valtakunnanpolitiikan – ei pyri jatkokaudelle sinisten puheenjohtajaksi

$
0
0

Sinisten puheenjohtaja Sampo Terho ei aio pyrkiä jatkokaudelle puolueen puheenjohtajaksi. Terho kertoi asiasta blogissaan perjantaina.

Terho ei ole ehdolla eurovaaleissa, ja hänen eduskuntauransa katkesi vaaleissa.

– Eduskuntavaalien tulos oli sinisille huono, ja puheenjohtaja kantaa siitä aina suurimman vastuun. Siniset taistelivat leijonan lailla ja lämmin yhteishenkemme on säilynyt vaalien jälkeenkin, Terho kirjoittaa.

Hän kertoo, että puolueen eurovaalikampanjaa vetää sen varapuheenjohtaja Tiina Ahva. Ahva on ehdolla vaaleissa.

Blogissaan Terho kirjoittaa, että tämä käytännössä tarkoittaa, että hän vetäytyy päivänpolitiikasta, kun toimitusministeristön ministerin tehtävät on hoidettu loppuun. Helsingin kaupunginvaltuustosta hän kuitenkin jatkaa.

Terho sanoo, ettei hänellä ei vielä ole valmiita tulevaisuudensuunnitelmia.

Viiden ministerin puolueesta puilla paljailla olevaksi kuntavaikuttajaksi

Sinisinten johtohahmoista ainakin Jussi Niinistö, Timo Soini ja Simon Elo ovat jo aiemmin ilmoittaneet, etteivät asetu ehdolle eurovaaleissa.

Perussuomalaisista irtaantunut puolue koki rökäletappion eduskuntavaaleissa eikä saanut yhtäkään ehdokasta läpi. Ilman eduskuntaan valittuja edustajia puoluetukeakaan ei heru – siniset eivät sitä tosin ole tähänkään mennessä saaneet.

Huhtikuun puolivälissä Terho sanoi, että puolueen toimintaa ei olla lopettamassa.

– Meillähän on kaupungin- ja kunnanvaltuutettuja pitkin maan, eikä mitään tällaista esitystä ole edes käsitelty tänään, Terho sanoi silloin.

– Tietysti on taloudellinen realiteetti, kun emme ole eduskuntapuolue, että toiminta on taloudellisesti pienimuotoista, mutta se tulee jatkumaan.

Sinisten ministereille voivat juosta vielä pitkään kymppitonnin ministeripalkkiot, jos syheröisiksi povattujen hallitusneuvottelujen myötä toimitusministeristö jatkaa pitkäänkin.

Eronnut Juha Sipilän (kesk.) hallitus jatkaa toimitusministeristönä niin kauan, kunnes uusi hallitus on saatu aikaan. Sinisillä on toimitusministeristössä viisi ministerisalkkua.

Äijäbaletti taipuu Joutsenlammen ja Frederikin tahtiin – "Ensimmäisellä kerralla hiukan pelotti nousta lavalle"

$
0
0

Oulun kulttuuritalo Valveen harjoitussalissa eläkeikäiset miehet tervehtivät toisiaan, pukevat päälle balettiasut ja aloittavat harjoitukset. Usemman miehen kasvoille nousee hymy. Juuri tästä on kyse: huvista ja huumorista.

11 vuotta sitten Venäjän Kostamuksessa keksitty idea äijäbaletista kantaa edelleen. Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osaston vetäytymisessä joukko aktiiveja näki oikean balettiesityksen ryhmältä, joka oli nimeltään Alan. Tästä vasta-ajatuksena syntyi idea äijäbalettiryhmästä nimeltään En Ala, jossa tanssitaan balettia venäläisen säveltäjä Pjotr Tšaikovskin Joutsenlammen tahtiin.

Vitsinä liikkeelle lähtenyt ajatus äijäbaletista toi miehet kokoon. Asusteiksi päätettiin mustat trikoot ja röyhelömekot.

En Ala -ryhmän alkuperäisjäsen ja idean isä Heikki Juurikainen muistelee ensimmäistä harjoitusta ja varsinkin jännittävää ensiesitystä.

– Tämän keksiminen oli hetken huumaa. Ensimmäisellä kerralla hiukan pelotti nousta lavalle. Mietin, että mitenhän tässä käy, ja miten porukat ottaa meidät vastaan. Hyvinhän se kuitenkin meni, mies naurahtaa.

Ukkoporukoita yhdistää huumori, ei välttämättä samanmielisyys

Hurtti huumori ja ryppyotsattomuus yhdessä pitkäkestoisen ystävyyden kanssa yhdistää äijäbalettiryhmää. Samat syyt koskevat ihmisiä, jotka tapaavat toisiaan vaikkapa viikoittain aamukahviporukoissa.

Tampereen yliopiston tutkijatohtori Ira Virtanen on tutkinut miesporukoiden kommunikointia ja sisäisiä suhteita. Virtasen mukaan ryhmään kuulumisessa, olipa syy kokoontua mikä tahansa, on tärkeää dynamiikan kannalta positiivinen vuorovaikutus.

– Varsinkin ikämiesten porukoissa tämä korostuu. Ollaan oikeasti kiinnostuneita toisesta, mutta ollaan myös tyytyväisiä siitä, että toinen on kiinnostunut ja haluaa kuunnella minua, Virtanen kertoo.

Frederikin tahtiin tanssitaan edelleen. Silvo Nybacka

Ikäihmisten porukassa ollaan myös helpommin valmiita hyväksymään toisen erilaisuus ja erilaiset mielipiteet. Siinä missä nuoret naiset tai miehet hakevat samanmielisiä keskustelukumppaneita, on iäkkäämmillä ihmisillä Virtasen mukaan kriittisyys toista kohtaan jo laantunut. Terävimmät särmät ovat hioutuneet ajan myötä.

– Iäkkäämmät ihmiset hyväksyvät helpommin sen, että joku ryhmässä voi olla eri mieltä joistakin asioista. Yhdessä vietetty aika ja hauskanpito on tärkeä ja yhdistävä asia.

"Jaksamme ainakin 10 vuotta lisää"

En Ala -ryhmä on vuosien varrella esiintynyt paikallisissa juhlissa, aluksi Suomi-Venäjä-Seuran Oulun osaston tilaisuuksissa.

Viime vuosien aikana repertuaarin laajetessa myös yleisö on monipuolistunut. Viime vuonna ryhmä vieraili Venäjän Karjalassa ja Mordvan tasavallassa. Näiltä matkoilta syntyi myös tv-dokumentti Joutsenveljet.

Äijäbalettiryhmä jatkaa toimintaansa edelleen. Esiintymisiä ja harjoituksia on tarpeen mukaan.

Ryhmän manageri Silvo Nybacka kertoo, että välillä toiminta on hiipunut.

– Puolikymmentä vuotta sitten oli mietinnän paikka. Me esitimme vain Joutsenlampea ja pohdimme, jaksammeko me tätä enää, mutta onneksi olemme keksineet jotain uutta. Nyt ohjelmistossa on myös Ruusuvalssi, ja Frederikin tahtiin tanssitaan edelleen.

En Ala-ryhmä harjoittelee Oulun kulttuuritalo Valveella maaliskuussa 2019.
Vitsinä liikkeelle lähtenyt ajatus äijäbaletista toi miehet kokoon.Paulus Markkula / Yle

Ryhmän koko on elänyt esitysten mukaan. Nyt ryhmässä on 12 miestä, kun vastikään joukkoon liittyi kaksi uutta jäsentä.

– Nyt kun meillä on taas uusia jäseniä, niin jaksamme ainakin 10 vuotta lisää, manageri Nybacka sanoo.

Syy siihen, miksi porukka on perustettu ja jatkaa edelleen, on perustajajäsen Antti Kivimäen mukaan edelleen sama kuin ryhmää perustettaessa.

– Kyseessä on vastaisku ryppyotsaiselle tanhukulttuurille. Huumorimielellä tässä ollaan.

Lue myös:

Mummodiskossa jorataan ja lievitetään yksinäisyyttä – “Joskus täältä on lähdetty ilman rollaattoria tai pyörätuolia”

Ikäihmiset avautuvat seksimuistoistaan näytelmässä: "Vanhuksia ei paneta? Pelkkää palturia!"


Ari Jalonen ehdolle sinisten puheenjohtajaksi

$
0
0

Entinen kansanedustaja Ari Jalonen asettuu ehdolle sinisen tulevaisuuden puheenjohtajaksi.

Perussuomalaiset jättäneiden kansanedustajien ja heidän tukijoidensa perustamaa sinistä tulevaisuutta on sen perustamisesta eli vuodesta 2017 johtanut Sampo Terho. Terho kertoi perjantaina jättävänsä valtakunnanpolitiikan ja puolueensa johdon kesäkuun puolukokouksessa.

Porilainen Jalonen toimi kansanedustajana vuosina 2011–2019 ensin perussuomalaisissa ja vuodesta 2017 lähtien sinisissä. Hän toimi sinisen eduskuntaryhmän varapuheenjohtajana ja eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnan puheenjohtajana viime vaalikaudella.

Jalonen ei päässyt kevään vaaleissa jatkokaudelle, vaikka oli mukana sitoutumattomana ehdokkaana kokoomuksen listalla. Kaikki muutkin siniset menettivät paikkansa eduskunnassa huhtikuussa eikä puolueella ole yhtään kansanedustajaa. Kunnanvaltuutettuja sinisillä on eri puolilla Suomea.

"Puolue ei häviä"

Ari Jalosen mukaan sinisillä on mahdollisuus nousta, kunhan puolueen johdossa on heittäytymiskykyinen johtaja. Hän myöntää, että sinisten toiminta vaikeutuu myös taloudellisesti, koska puolueella ei ole yhtään kansanedustajaa.

Nyt on lähdettävä kuumiin paikkoihin. Ari Jalonen (sin.)

– Nyt on lähdettävä kuumiin paikkoihin, ja minulla on niistä paloesimiehenä kokemusta. Olen yhteistyökykyinen ja minulla on myös mielikuvitusta, mitä osoittaa vaaliliitto kokoomuksen kanssa. Kaikkia näitä ominaisuuksia tarvitaan, Jalonen sanoo.

Politiikan tarkkailijat ovat pohtineet, onko sininen tulevaisuus olemassa enää vuonna 2023 seuraavien eduskuntavaalien aikaan. Ari Jalosen mukaan tästä ei ole epäilystä. Hän itse on ehdolla myös toukokuun europarlamenttivaaleissa.

Uutisesta voi keskustella 3.5. klo 22 saakka.

Kauppakeskus Iso Omena toipuu uhkauksen aiheuttamasta säikähdyksestä – asiakkaita tavallista vähemmän ja osa liikkeistä kiinni

$
0
0

Isoon Omenaan kohdistunut ammuskelu-uhkaus on liiketoimintajohtaja Mari Laaksosen mukaan näkynyt jossain määrin kauppakeskuksen asiakasmäärissä eilen ja tänään.

– Vapun jälkeen on yleensäkin hiljaisempaa kuin tavallisesti, mutta henkilökohtaisesti uskon, että tällä uhkauksella on ollut vaikutusta.

Uhkausviestissä mainittiin 3. toukokuuta. Tor-verkossa julkaistu ja sosiaalisessa mediassa levinnyt uhkaus ei saanut poliisia ohjeistamaan kauppakeskuksen työntekijöitä tai asiakkaita siten, että heidän tulisi poiketa mitenkään normaaleista arkirutiineistaan.

Muutama liike päätti kuitenkin sulkea ovensa eilen ja tänään. Kauppakeskus antoi vuokralaisille luvan pitää liikkeet suljettuina poikkeuksellisten olosuhteiden vuoksi.

– He saivat itse päättää tällaisessa erikoistilanteessa, miten kokevat parhaaksi. Me kauppakeskusomistajana luotimme siihen, että saimme poliisilta riittävän ohjeistuksen.

Ei ruveta riskeeraamaan henkilökunnan henkeä eikä terveyttä. Intersport-kauppias Kimmo Tiira

Laaksosen mukaan osa liikkeistä perui sulkemispäätöksensä, kun poliisi kertoi eilen ottaneensa uhkauksesta epäillyn nuoren miehen kiinni.

Silti jotkut liikkeet ovat pitäneet ovensa kiinni vielä tänään, kuten Intersport.

– Me katsoimme parhaaksi toimia näin henkilökunnan turvallisuuden takia. Kyllä tuollaiset uhkaukset pitää ottaa tosissan. Ei ruveta riskeeraamaan henkilökunnan henkeä eikä terveyttä, sanoo kauppias Kimmo Tiira.

Liike avannee kuitenkin huomenna ovensa tavalliseen tapaan.

Kauppakeskuksen turvallisuustasoa on nostettu uhkauksen vuoksi. Esimerkiksi vartioinnin määrää on lisätty.

– Tässä oli kyse julkisesta uhkauksesta, mikä vaikuttaa isojen väkijoukkojen kokemuksiin ja tuntemuksiin. Totta kai sitä alkaa miettiä aika syvällisesti, mitä pahimmillaan voi tapahtua ja miten asioita voi ehkäistä, liiketoimintajohtaja Laaksonen sanoo.

Lue myös:

Poliisi ottanut kiinni miehen, jota epäillään kauppakeskus Isoon Omenaan kohdistetusta uhkauksesta – motiivi ei ole vielä selvillä

Poliisi tutkii espoolaiseen kauppakeskukseen kohdistettua uhkausta laittomana uhkauksena – tekijää selvitetään yhä

Turun toriparkkityömaa jatkaa painumistaan – kaivuutyöt keskeytetty jälleen

$
0
0

Turun toriparkin työmaalla on keskeytetty jälleen työt maan painumisen vuoksi.

Turun kaupungin valvontajohtaja Leena Salmelainen kertoo, että painuma havaittiin uudessa kohdassa.

– Saimme ilmoituksen maan painumisesta Kauppiaskadun puolella ja tämän kadun varrella ei ole aikaisemmin maan painumista havaittu. Ilmoitus tuli viereiseltä rakennustyömaalta Kauppiaskatu 9:n kohdalta.

Työt keskeytettiin torstaina iltapäivällä lisäselvitysten saamiseksi. Painumisen syytä ei vielä tiedetä.

– Voi olla, että kyseessä on työmaaliikenteen aiheuttama maan painuminen tai kaivamisesta johtuva maan liikkuminen. Toriparkkityömaa on poikkeuksellinen kohde ja haluamme minimoida rakennusvalvonnassa riskit. Pyysimme nyt lisäselvityksiä, Salmelainen sanoo.

Selvityksiä toivotaan nopeasti

Leena Salmelainen kertoo, että lisäselvityksiä toivotaan rakennuttajalta mahdollisimman pian. Työt on keskeytetty toistaiseksi.

– Meillä on seuraava palaveri rakennustyömaiden tilanteista ensi maanantaina. Toivottavasti jotain saadaan sinne.

Turun kaupungin mukaan rakennusvalvonta on pyytänyt selvitystä Turun Toriparkki Oy:ltä ja pääurakoitsija Skanskalta. Turun kaupunki kertoo myös, että Eerikinkadun puoleisia kevennyskaivuutöitä on keskeytyksestä huolimatta edelleen lupa jatkaa.

Toriparkkityömaan kaivuut olivat pysähdyksissä lähes pari viikkoa painumisen takia huhtikuussa. Turun kaupungin tilaaman raportin mukaan kaivuutyömaa on painunut useasta kohdasta raja-arvoja enemmän, Eerikinkadun kohdalla jopa 20 senttimetriä.

Uudesta kaivutöiden keskeytyksestä kertoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lue lisää:

Turun toriparkkityömaa sai luvan jatkaa töitä

Turun toriparkkityömaan kaivuut seisovat edelleen – maansiirtymä hiipunut

Maa painunut Turun toriparkkityömaalla jopa 20 senttimetriä – "Huolta aiheuttaa, miten kiinteistömme kestävät rakennustyöt"

Turun toriparkin kaivaminen keskeytetty liiallisen painumisen vuoksi – savimaa on antanut periksi pahimmillaan 10 senttiä

Star Wars -leffaan korun suunnitellut suomalainen: "Kukaan ei siihen aikaan tiennyt, kuka George Lucas on"

$
0
0

Björn Weckström oli suunnitellut 1970-luvulla sormuksen, jossa hän yhdisti jalometallia ja akryyliä. Täysin ennenkuulumatonta! Sormuksen myynti takkusi pahasti.

Mutta sitten muuan John Lennon sattui näkemään sormuksen Göteborgissa ja vei sen tuliaisiksi puolisolleen Yoko Onolle. Tämä laittoi sen sormeensa mennessään tv-ohjelmaan, jolla oli 60 miljoonaa katsojaa.

Koruyhtiö Lapponian puhelimet alkoivat soida.

George Lucas löysi persoonalliset korut

Björn Weckström oli mennyt töihin Pekka Anttilan perustamaan Lapponiaan 1960-luvun alussa. Ura lähti kansainvälisen korukilpailun voiton myötä melkein heti nopeaan nousuun.

Weckström kokee myös tulleensa alalle hyvään saumaan.

– Aika oli sopiva. Suomi oli jo saanut nimeä taideteollisuudessa, Tapio Wirkkalat ja muut olivat avanneet ovia.

Mutta kukaan muu ei vielä suunnitellut koruja ja Weckströmin veistosmaiset korut erottuivat joukosta.

Ne huomasi 1970-luvulla myös eräs aloitteleva elokuvaohjaaja.

– Minulle soitettiin Lontoosta ja sanottiin, että tällainen George Lucas tekee science fiction -elokuvan ja hän haluaa ehdottomasti, että minä teen korut tähän. En tiennyt, kuka Lucas on, ei kukaan muukaan siihen aikaan tiennyt.

Weckström sai kuusi viikkoa aikaa tehdä korun, mutta jo viikon kuluttua tuli uusi puhelu: Lucas filmaisikin loppukohtauksen jo seuraavalla viikolla.

Weckström totesi, että uuden korun valmistaminen viikossa oli mahdotonta.

– Kerroin heille, että korujani myydään Lontoossa Bond Streetillä. Siellä voitte käydä katsomassa, jos löytyy jotain sopivaa.

Lucas oli tehnyt työtä käskettyä, ja myöhemmin Weckström sai teleksin, jossa luki, että ohjaaja löysi kaupan hyllyltä sopivat korut ja kiitti kovasti.

Niin ensimmäisen Star Wars -elokuvan loppukohtauksessa prinsessa Leian kaulalla on Planetaariset laaksot -niminen kaulakoru ja kädessä saman sarjan rannekoru.

Korutaiteilija ei voi olla kuvanveistäjä

Korusuunnittelun rinnalla Björn Weckström on tehnyt mittavan uran kuvanveistäjänä. Veistoksissaan hän on käsitellyt muun muassa teknologian kehitystä ja disinformaatiota – jo kauan ennen kuin valeuutisista oli kuultu mitään.

Kuvanveistäjän uraa ei ole Suomessa kuitenkaan juhlittu yhtä näyttävästi kuin korutaiteilijan uraa: taiteilijan 53 näyttelystä vain 17 on pidetty Suomessa.

Weckström kokee, että Suomessa ei aivan hyväksytty sitä, että korusuunnittelija yrittää olla kuvanveistäjä.

– On ollut vähän anteeksiantamatonta, että olen suunnitellut koruja. Ei sellainen oikein sovi, että tekee kahta tällä lailla erilaista työtä. Mutta se ei ole häirinnyt italialaisia, koska heillä on renessanssitraditio, eli mitä enemmän tekee, sitä parempi.

Weckström muuttikin vuosikymmeniksi Italiaan. Muutto oli uralle ratkaiseva monella tapaa. Sieltä löytyivät hyvät valimot ja kansainväliset kontaktit. Sekä tietysti oikea valo taiteen tekemiseen.

Suomi oli ahtojään takana

Joitakin vuosia sitten taiteilija palasi Suomeen ja ilahtui. Kotimaa oli muuttunut valtavasti 1970-luvusta.

– Kyllä me olimme silloin niin ahtojään takana. Suomi on nyt ihan toisenlainen, ja pidän tästä Suomesta tavattoman paljon. On terasseja ja elämää, ei sitä sulkeutunutta vanhaa Suomea enää.

Weckström on nyt 83-vuotias, mutta ura jatkuu edelleen. Työn alla on niin julkiseen tilaan tuleva veistos kuin lasitaidettakin.

Taiteilijalle itselleen uran huippuja eivät ole palkinnot tai julkkisten huomio.

– Kohokohta on se, jos tuntee onnistuneensa työssään, on se sitten koru tai veistos. Kun jossain työssä kaikki stemmaa, niin se on hienoa.

Katso Björn Weckströmin koko haastattelu Puoli seitsemän -ohjelmassa. Pääset myös kurkistamaan Weckströmin taiteilijakotiin, jossa hänen veistoksiaan on esillä:

"Mikä legenda!" Hollywood-poikuutensa menettänyt Dome Karukoski saa suitsutusta Tolkien-elokuvan tähtikaartilta

$
0
0

Dome Karukoski ei julkisuutta arastele. Suomalaisohjaaja puikkelehtii punaisella matolla kuin vanha tekijä, vaikka kyseessä on hänen ensimmäisen Hollywood-elokuvansa ensi-iltagaala.

– Tässä on sitä glamouria, mitä nuorena ajattelin elokuvanteon olevan. Tässä ollaan niin Hollywoodin äärellä kuin mahdollista, Karukoski kuvailee.

Elokuvan nimiosan esittäjä Nicholas Hoult ei ole huolestunut suomalaisohjaajan pärjäämisestä kansainvälisessä mediapaineessa.

– Dome on ulospäinsuuntautuvin ja ystävällisin henkilö, jonka tunnen. Hän menestyy tässä ympäristössä. Teidän tulee olla hyvin ylpeitä siitä, mitä hän on luonut!

Lily Collins ja Nicholas Hoult
Lily Collins ja Nicholas HoultJim Gillham

Karukosken innostus tarttui työryhmään

Karukosken elämäkerta keskittyy J.R.R. Tolkienin lapsuuden ja nuoruuden vaiheisiin. Elokuva näyttää, kuinka rakastetuilla fantasiataruilla on vahva side kirjailijan elämän tapahtumiin esimerkiksi ensimmäisessä maailmansodassa.

Tyylitajuisen ja koskettavan elokuvan näyttelijöillä riittää ylisanoja sen ohjaajalle. Tolkienin rakastetun Edith Brattin roolin tekevä Lily Collins kehuu suomalaisohjaajan työmoraalia.

– Hän on erittäin energinen ja innokas, olipa kello sitten yhdeksän aamulla tai kaksi aamuyöstä. Tämä asenne tarttui näyttelijöihin ja koko työryhmään.

J.R.R. Tolkienin lapsuuden ystävää Robert Q. Gilsonia esittävä Patrick Gibson on samoilla linjoilla.

– Dome on legenda! Hän on niin luova ja valmis improvisointiin. Hän toi meille innon, jonka tarvitsimme

Karukoski muokkasi käsikirjoitusta roimasti ja lisäsi siihen Taru sormusten herra -elokuvan faneille tärkeitä fantasiaelementtejä. Nicholas Hoult kiittelee ohjaajan tyylitajua.

– Tolkien-elokuva on raikas ja moderni, vaikka se sijoittuukin menneisyyteen.

Nicholas Hoult, Lily Collins ja Dome Karukoski.
Dome Karukoski ohjaamassa Nicholas Houltia ja Lily Collinsia. David Appleby

Perikunnan suhtautuminen ei pilaa päivää

Britanniassa on uutisoitu siitä, kuinka J.R.R. Tolkienin perikunta on irtisanoutunut elokuvasta. Dome Karukosken ensi-iltapäivää perikunnan suhtautuminen ei ole pilannut, mutta hieman se kaihertaa.

– Se harmittaa, että he eivät edes ole nähneet elokuvaa. Olen ottanut heihin yhteyttä henkilökohtaisesti. Tarjouduin selittämään elokuvassa tekemiäni valintoja.

Tolkienia kohdellaan elokuvassa kunnioituksella, joten voisi kuvitella perikunnan antaneen kommenttinsa lakiteknisistä syistä.

Otsikot perheen suhtautumisesta toiminevat kuitenkin lähinnä markkinoinnin apuna, sillä kriitikot eivät ole nähneet ongelmaa siinä, kuinka J.R.R. Tolkien elokuvassa kuvataan.

Nicholas Hoult
J. R. R. Tolkienin roolissa nähdään brittiläinen Nicholas Hoult. Hän on tullut tunnetuksi esimerkiksi elokuvasta Poika ja X-Men-elokuvista sekä tv-sarjasta Skins.Photo Courtesy of Fox Searchlight Pictures

Sää huolettaa itsevarmaa ohjaajaa

Lontoon ensi-iltagaalaan saapuneelle kansainväliselle toimittajajoukolle Dome Karukoski on vielä tuntematon nimi. Se, että norjalaisjournalisti kertoo liikuttuneensa Tolkien-elokuvan ennakkonäytöksessä kyyneliin, kertoo kuitenkin siitä, että pian tilanne voi olla toinen.

Karukoski itse haluaa nauttia kiivaasta julkisuuspyörityksestä niin paljon kuin mahdollista

– Lopetin haastattelujen laskemisen tänään viidenkymmenen kohdalla. Tämä on vielä kivaa, mutta kysy uudelleen Yhdysvaltojen ensi-illan jälkeen.

Elokuva saa ensi-iltansa tänään. Kokeneetkin suurtuotantojen ohjaajat menettävät yöuniaan kritiikkejä ja avausviikon katsojalukuja odotellessa.

Karukoskea jännittää ainoastaan elokuvan avausviikonlopun sää.

– Jos tulee aurinkoinen viikonloppu niin esimerkiksi Suomessa tai Britanniassa yleisö ei mene elokuvateattereihin. Tarvitsisimme vähän sääapua.

Jutun kommentointimahdollisuus on auki klo 22.00 saakka. Tervetuloa mukaan.

Viewing all 117918 articles
Browse latest View live
<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>