Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 114632 articles
Browse latest View live

Saksalaissaaren lapsille iloinen yllätys: Rannalle huuhtoutui satojatuhansia yllätysmunia

$
0
0

Saksalaisen Langeoogin saaren lapset ovat kokeneet iloisen yllätyksen, kun myrsky on huuhtonut saaren rannoille kasoittain muovisia yllätysmunia, joiden sisällä on pieni lelu.

Munista puuttuu vain suklaakuori, totesi poliisi tiedotteessaan, joka oli otsikoitu "Pääsiäinen Langeoogissa".

Poliisin mukaan satoja tuhansia muovimunia on levittäytynyt kilometrien matkalle Pohjanmerellä sijaitsevan saaren rannoille.

"Tämä ei ole enää hauskaa"

Poliisi epäilee, että munat ovat päässeet mereen rahtilaivan kontista tai konteista, kertoo muun muassa Stern-lehti.

Munien sisällä on ohjeet kyrilisin kirjaimin, joten munien uskotaan olleen matkalla Venäjälle.

Yleisradioyhtiö NDR:n mukaan saaren viranomaiset ovat pyytäneet päiväkotilapsia ja vapaaehtoisia auttamaan munien keräämisessä rannalta.

Tiedossa ei ole, mitä munille tapahtuu. Viranomaiset haluavat kuitenkin estää niiden huuhtoutumisen takaisin mereen. Halukkaat voivat viedä niitä kotiinsa, lupaa Langeoogin matkailutoimiston edustaja Thomas Pree.

Langeoogin rannoille on ajautunut myös legopalikoita. Pormestari Uwe Garrelsin mukaan tämä ei ole enää hauskaa, vaan ympäristön kuormittamista ja uhka eläimille.

Lähteet: Yle Uutiset, AP


Viestintävirasto varoittaa Apple-huijareista: jo tuhannen tiedot varastettu

$
0
0

Apple ID -sivuilla jatkuva huijaus on saanut valtavan joukon suomalaisia lankeamaan huijarien viesteihin.

Viestintäviraston mukaan huijaussivulla yritetään varastaa pankki- ja luottokorttitietoja. Huijaustapauksia on kymmeniä päivässä. Yhteensä sivun avulla on huijattu tuhannen suomalaiset tiedot.

Helsingin poliisi kertoo 30 ihmisen tehneen rikosilmoituksen Apple ID -huijauksen pohjalta.

Huijaussivulta ihmisille tulee viesti, joka näyttää Applen lähettämältä. Otsikkona siinä on viimeksi ollut "Apple ID:n salasanan nollaaminen". Sähköposti ohjaa linkkiin, joka taas vie rikollisten tietojenkalastelusivulle.

Sivu on hyvin taitavasti tehty. Parhaiten se eroaa aidosta verkko-osoitteen avulla. Viestintäviraston sivulla on kuva oikeasta ja väärästä sivusta.

Jos olet antanut huijaussivulle oikeat Apple ID -tunnuksesi, niin vaihda salasanasi heti osoitteessa https://appleid.apple.com.

Jos taas olet antanut luottokorttitietojasi sivustolle, ota heti yhteys korttisi myöntäjään. Pankki hoitaa verkkopankkitietojen korjaamisen.

Ei kylppäriä, vessaa, lämmitystä... – 17 000 helsinkiläistä asuu puutteellisesti varustellussa asunnossa

$
0
0

Helsingissä asutaan yhä paikka paikoin puutteellisissa olosuhteissa. Helsingissä on 14 000 asuntoa, joiden varustetaso lasketaan puutteelliseksi.

Käytännössä se tarkoittaa, ettei asunnossa ole esimerkiksi peseytymistiloja, keskus- tai sähkölämmitystä, vesijohtoa, viemäriä, lämmintä vettä tai vesivessaa. Tällaisissa oloissa asuu lähes 17 000 helsinkiläistä. Heistä 70 prosenttia on yksinasuvia.

Puutteellisesti varustettuja asuntoja on eniten itäisen ja eteläisen kantakaupungin vanhoissa kerrostalokortteleissa. Kalliossa, erityisesti Torkkelinmäellä, ja Kaartinkaupungissa jopa viidennes kaikista asunnoista on varustetasoltaan puutteellisia.

Tiedot löytyvät Helsingin kaupungin tietokeskuksen Asuminen alueittain Helsingissä 2015 -katsauksesta.

Vessakaan ei ennen ollut itsestäänselvyys

Kallion entisessä työläiskaupunginosassa on perinteisesti asuttu ahtaasti. Alueella on paljon pikkuyksiöitä, joista uupuu edelleen oma kylpyhuone suihkuineen. Peseytymistilat olivat ennen muinoin yhteiset, tai sitten kylpemässä käytiin yleisissä saunoissa.

– Vessat jo nykyään on saatu melkein kaikkiin asuntoihin Helsingissä. Sitähän näki vielä jonkin aikaa sitten, että vessa oli rapussa, kertoo järjestelmäpäällikkö Pekka Vuori Helsingin kaupungin tietokeskuksesta.

Yleensä pikkuasuntoon tehdään lähes olemattomaankin tilaan kylpyhuone viimeistään putkiremontin yhteydessä. Asukkaat rakentelevat joskus suihkutiloja omaehtoisesti ilman sen kummempia rakennuslupia.

Neuvokkuus korvaa pikku puutteet varustelussa, jos vain asunto ja varsinkin sen sijainti muuten miellyttää. Kallion nuoret vuokralaiset suihkuttelevat mukisematta vaikka minivessan käsisuihkulla lavuaarin tai vessanpöntön yllä.

Unelmien puutalo – vain lämmin vesi puuttuu

Helsingin omakotitaloalueilla taas esimerkiksi hanasta tuleva lämmin vesi ei ole itsestäänselvyys. Moni vanha puutalo on jäänyt tyhjilleen ja varustetaso luonnollisesti sen mukaiseksi. Kaupungin tilastossa on mukana sellaiset röttelötkin, joissa ei välttämättä enää asuta lainkaan, tai ainakaan ympärivuotisesti.

Puutteellisesti varustettuja omakotitaloja löytää esimerkiksi Pitäjänmäen Marttilan rintamamiestaloalueelta. Se rakennettiin alun perin sotainvalidien ja heidän perheidensä asuinalueeksi.

Joka viidennessä Marttilan asunnossa on tilaston mukaan jokin edellä mainittu puute. Yleensä se on lämmin vesi. Osassa ei ole keskuslämmitystä, vaan talo lämpiää perinteisesti puu-uuneilla.

Suomenlinnan asukkaille saatiin juokseva vesi

Varustelutasoltaan puutteellisten asuntojen suhteellinen osuus on tilaston mukaan suurin kaupungin erityisillä osa-alueilla, kuten Santahaminan varuskunta-alueella ja Suomenlinnassa, joissa on runsaasti yli sata vuotta vanhoja asuntoja. Valtio kunnostaa vanhojen varuskunta-alueiden asuntokantaa verkkaiseen tahtiin.

Tosin ainakin Suomenlinnan osalta rakentamisrekistereihin pohjautuvat tilastotiedot näyttävät vanhentuneilta.

– Meidän hallinnoimissamme 330 asunnossa yhdessäkään ei ole mainittuja puutteita, sanoo Suomenlinnan hoitokunnan viestintäpäällikkö Laura Klefbohm.

Suomenlinnassa on kaikkiaan noin 350 asuntoa. Saarilla asutaan jopa yli 200 vuotta vanhoissa taloissa, mutta niiden varustelutasoon on tehty vuosien varrella lukuisia kohennuksia. Esimerkiksi vielä 1980-luvun lopulla kaikkiin Suomenlinnan asuntoihin ei tullut edes vesijohtoa.

Vanhojen asuntojen modernisointi etenee Helsingissä pikkuhiljaa. Puutteellisesti varustettujen asuntojen määrä väheni vajaalla tuhannella vuosina 2005–2015.

Guantanamosta vapautetut vangit saapuivat Saudi-Arabiaan

$
0
0

Guantanamon leiriltä vapautettuja vankeja on saapunut Saudi-Arabiaan. Vapautetut miehet ovat jemeniläisiä.

Uutistoimisto Reutersin mukaan vapautettuja on neljä. Uutistoimisto AFP:n toimittaja kertoo nähneensä kolmen saapuvan Riadin lentokentän portille, joka on tavallisesti varattu kuninkaallisia varten.

Yhden vapautetun vastassa olleet omaiset kertoivat, että jemeniläistä oli pidetty Guantanamossa 16 vuotta.

Guantanamo sijaitsee Kuubassa, mutta se kuuluu Yhdysvalloille. Siellä on pidetty yli 770 terroristiepäiltyä.

Jäljellä on vielä 59 vankia. Presidentiksi valittu Donald Trump on vaatinut, ettei heitä vapautettaisi.

Virassa vielä olevan presidentti Barack Obaman tiedottajan mukaan lisää vapautuksia on kuitenkin luvassa ennen Trumpin virkaanastujaisia tammikuun 20. päivänä.

Entinen kapinallisjohtaja pidätettiin suorasta radiolähetyksestä Haitissa

$
0
0

Yhdysvalloissa huumekaupasta syytetty haitilainen senaattori on pidätetty torstaina esiintyessään suorassa radiolähetyksessä. Asiasta kertoo uutistoimisto AP silminnäkijähavaintoon perustuen.

Guy Philippe oli vieraana radiolähetyksessä Petionvillessä, kun juontaja kertoi poliisin olevan studion ulkopuolella. Myöhemmin juontaja sanoi poliisin hakeneen Philippen. Juontaja kertoi uutistoimisto AP:lle, että poliisit olivat Haitin poliisin huumeidenvastaisesta yksiköstä. Poliisien kerrotaan myös ampuneen ilmaan, jotta lähelle kokoontunut väkijoukko hajaantuisi.

– Se oli järkyttävää, ihmisiä juoksi kaikkialla, radiojuontaja Gary-Pierre Paul Charles sanoi.

Philippen etsintäkuuluttanut Yhdysvaltain huumepoliisi ei ole kommentoinut pidätystä tuoreeltaan, eikä hänen mahdollisesta luovutuksestaan Yhdysvaltoihin ole tietoa. Häntä on syytetty huumekaupasta ja kokaiinin salakuljetuksesta. Uutistoimisto AP ei myöskään ole tavoittanut Haitin viranomaisia tai Philippen asianajajaa kommentoimaan tapausta.

Vasta pidetyissä vaaleissa Philippe saavutti senaattorin paikan etelähaitilaisesta vaalipiiristä, eikä hän ole vielä vannonut senaattorinvalaansa. Vuonna 2004 Philippe oli yksi Haitin väkivaltaisen kapinan johtajista. Kapina johti silloisen presidentin Jean-Bertrand Aristiden eroon.

Lähde: AP

Ruotsissa halutaan houkutella asukkaita maaseudulle – esitetään 500 miljoonan kruunun tukea

$
0
0

Ruotsissa esitetään tukea maaseutukuntien pitämiselle asuttuna. Maaseutuministeri Sven-Erik Buchtille loppumietintönsä jättänyt maaseutukomitea ehdottaa 500 miljoonan kruunun rahoitusta 23 syvimmässä ahdingossa olevalle harvaanasutulle kunnalle.

Esimerkiksi Pohjois-Ruotsissa tukea saisivat Pajala, Övertorneå, Överkalix, Jokkmokk, Arjeplog ja Arvidsjaur.

Esityksen mukaan ihmisiä houkuteltaisiin muuttamaan harvaan asutulle alueelle muun muassa myöntämällä lääkäreiden ja hoitajien opintolainoihin helpotusta sekä laskemalla työnantajien ja työntekijöiden sivukuluja.

Elinvoimaa maaseudulle valtio loisi siirtämällä sinne 10 000 työpaikkaa Tukholmasta, rakentamalla laajakaistaverkko kaikille ja rahoittamalla asuntotuotantoa.

Maaseutukomitean kokoomuslainen jäsen Ulf Berg sanoo Dala Tidningenin haastattelussa, että ehdotuksia kannatetaan yli puoluerajojen.

– Olemme pääosin täysin samaa mieltä monista konkreettisista ehdotuksista, joita olemme jättäneet - kokoomuksesta vasemmistopuolueeseen. Tämä on askel kohti elävämpää maaseutua. Olemme ottaneet mallia Norjasta, jossa on hyvinvoiva maaseutu, Berg sanoo.

Kaikkiaan maaseutukomitea on laatinut 75 konkreettista ehdotusta maaseudun elinvoiman kehittämiseksi.

Hämeen poliisi sopi rynnäkkökiväärin palauttamisesta rikollisten kanssa

$
0
0

Hämeen poliisi on kertonut yksityiskohtia siitä, miten se sai kesällä varastetun puolustusvoimien rynnäkkökiväärin takaisin. Poliisi sai soiton tuntemattomalta henkilöltä, joka lupasi järjestää rynnäkkökiväärin poliisille sillä ehdolla, että hän saisi jatkaa vapaasti matkaansa eikä hänen henkilöllisyyttään yritettäisi selvittää. Rikoskomisario Ville Hahl antoi lupauksen.

Hahl kertoo Ilta-Sanomille, ettei hänellä ollut muuta vaihtoehtoa kuin sopia.

– Vain pari viikkoa aiemmin vastaavalla aseella ammuttiin työssä oleva poliisi kuoliaaksi Vihdissä ja toinen haavoittui, sanoo Hahl Ilta-Sanomissa.

Poliisille ilmoitettiin aseen luovutusaika- ja paikka muutama minuutti ennen luovutusta. Ase luovutettiin poliisilaitoksen viereisellä kadulla sovitusti. Poliisi ei estänyt asekassin toimittaneen henkilön poistumista paikalta annetun lupauksen vuoksi. Poliisi halusi huomioida myös sivullisten ja oman turvallisuutensa. Aseen luovuttajan henkilöllisyys jäi tuntemattomaksi.

Rikoskomisario Ville Hahlin menettelystä on alkanut oma poliisitutkintansa.

Uhkaus "kadulle"

Jos asetta ei olisi löydetty, olisivat poliisi ja puolustusvoimat jatkaneet kotietsintöjä laajasti. Hahl oli pyytänyt välittämään "kadulle" sanaa, että poliisi ja puolustusvoimat jatkavat etsintöjä voimallisesti ja entistäkin laajemmin rynnäkkökiväärin löytämiseksi. Kun se löytyy, etsinnät loppuvat.

Poliisi oli jo tehnyt lukuisia kotietsintöjä, joissa se oli löytänyt laitonta omaisuutta tai etsintäkuulutettuja henkilöitä. Etsinnöissä löytyi muun muassa huumausaineita ja muita varastettuja aseita, varastettu moottoripyörä sekä kannabiskasvattamo.

Rynnäkkökivääri joutui vääriin käsiin, kun Lahdessa murtauduttiin puolustusvoimien käytössä olevaan autoon.

Meri näytti kiehuvan yli Helsingin rannoilla – video

$
0
0

Tänään torstaina helsinkiläiset saivat ihailla upeaa luonnon pakkasnäytelmää, kun merisavuksi kutsuttu sumuilmiö virtasi pitkin pääkaupungin rannikkoa.

Ylen kuvaajan Antti Haanpään onnistui kuvata merisavua Helsingin Kaivopuiston rannassa Suomenlinnaa vastapäätä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan merisavu on talvisin tyypillisin haihtumissumu. Se vaatii toteutuakseen kuitenkin aivan erityiset olosuhteet.

Ilman lämpötilan on oltava vähintään -15-asteinen, kun se virtaa juuri ja juuri sulan meren yläpuolelle, kerrotaan Ilmatieteen laitoksen verkkosivuilla. Olennaista on siten erittäin suuri lämpötilaero ja meren sulan osan aiheuttama kosteus. Tarvitaan myös tuulta, jonka on yleensä oltava yli 5 metriä sekunnissa. Merisavun yhteydessä tuulen on aina suuntauduttava maalta merelle.

Merisavun lisäksi ilmiön yhteydessä näkyy usein kauempana paksu, tasainen pilvirintama. Se puolestaan on meren ja ilman suuren lämpötilaeron synnyttämä lumikuuropilvi.

Merisumu pakkanen Kaivopuisto Helsinki.
Antti Haanpää / Yle
Merisumu pakkanen Kaivopuisto Helsinki.
Antti Haanpää / Yle
Merisumu pakkanen Kaivopuisto Helsinki.
Antti Haanpää / Yle
Merisumu pakkanen Kaivopuisto Helsinki.
Antti Haanpää / Yle
merisumu
Antti Haanpää / Yle

Syyttäjä: Perussuomalaisten Lulu Ranne ei rikkonut virkasalaisuutta Hämeenlinnassa

$
0
0

Salpausselän syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjä Matti Torkkel on tehnyt maanantaina syyttämättäjättämispäätöksen, jossa todetaan, ettei ole todennäköisiä syitä epäillä Lulu Rannetta virkasalaisuuden tai virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hämeenlinnan kaupunki jätti Ranteesta tutkintapyynnön poliisille toukokuun alussa. Tutkintapyyntö perustui muun muassa epäilyihin, että Ranne olisi paljastanut salassa pidettäviä tietoja kaupunginhallituksen kokouksesta Sunny Car Center -hankkeen rahoitusjärjestelyistä. Syyttäjän mukaan tästä ei ole näyttöä.

Tutkintapyynnön lisäksi Ranne myös hyllytettiin luottamustoimistaan valtuuston äänestyspäätöksellä kesäkuussa. Joulukuussa korkein hallinto-oikeus kielsi luottamustoimista pidättämisen täytäntöönpanon. Ranne voi palata takaisin Hämeenlinnan valtuustoon, kaupunginhallituksen jäseneksi sekä kaupunginhallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi. Täytäntöönpanokielto on voimassa siihen asti, kunnes Hämeenlinnan hallinto-oikeus ratkaisee valitusasian.

"Kyseessä on ollut poliittinen ajojahti"

Lulu Ranne kertoo tiedotteessaan, että syyttämättäjättämispäätös osoittaa, että Suomen oikeusvaltio on voimissaan, mutta yksittäinen henkilö voi siitä huolimatta joutua syyttömänä todella rankan prosessin kohteeksi.

Ranteen mukaan tutkintapyyntö ja luottamustehtävistä hyllyttäminen tehtiin poliittisin perustein. Tiedotteen mukaan ajojahti osoittaa, että Hämeenlinnan päätöksenteko on vakavassa kriisissä ja on ollut sitä jo pitkään. Hänen mukaansa Hämeenlinnan päätöksentekokulttuuria ja johtamista on uudistettava perusteellisesti.

Neljä sukupolvea muutti saman katon alle – "Nyt mummi lukee mulle joka ilta"

$
0
0

Akaan Toijalassa on 91-neliöisessä rivitaloasunnossa korkea katto ja leveät seinät. Syyskuussa oman huoneensa asunnosta sai 91-vuotias jatkosodan veteraani Kalervo Koskinen, naapurihuoneessa asuu hänen 61-vuotias tyttärensä Seija Koskinen. Miia Koskinen, 40, nukkuu olohuoneen sohvalla, kun lapset Miina Valkonen, 9, ja Miikka Koskinen, 3, nukkuvat kerrossängyssä omassa huoneessaan.

Ajatus yhteenmuutosta pälkähti Miialle, kun vaari jäi yksin puolison kuoltua. Kalervo Koskinen on virkeä ikämies, mutta yksinäisyys painoi ja hän alkoi saada yksin jäätyään kohtauksia.

– Ei tänä päivänä pääse palvelutaloon. Täytyy olla tosi huonossa kunnossa, että pääsee. Vaarin turvapuhelinkaan ei toiminut halutulla tavalla ja yksinäisyys vaivasi, Miia Koskinen perustelee.

Miikka Koskinen ja Kalervo Koskinen
Miikka Koskinen ja isoisoisä Kalervo Koskinen viihtyvät toistensa seurassa.Matias Väänänen / Yle

Vaari on virkistynyt ja viihtyy hyvin nuorempiensa kanssa.

– Paljon mukavampaa on, kun ei joudu yksin olemaan. Ristikoita täyttelen ja pojan kanssa vallankin paljon pelaan palloa eteisessä, Kalervo Koskinen kertoo nykyisestä arjestaan.

Mummi toimii taksina

Seija Koskinen jäi sairaseläkkeelle 15 vuotta sitten MS-taudin vuoksi. Pyörätuolilla kulkeva mummi on lasten suosiossa.

– Mummi toimii joskus taksina. Miikka saattaa hypätä tuonne taaksekin kyytiin ja joskus saan työntöapua niin että jarruillekin on tarvetta, Seija Koskinen naurahtaa.

Muutos Seijan arkeen on dramaattinen yhteenmuuton myötä.

– Onhan se erilaista. Ennen saatoin katsella yksinäni telkkaria päivät pitkät, nykyään en niinkään. Huvitus tulee näistä lapsista, he kehittävät kyllä ohjelmaa.

Kolmasluokkalainen Miina Valkonen nauttii erityisesti mummin läsnäolosta.

– Mummi lukee mulle illalla kirjoja, äiti ei ikinä ehtinyt, Miina sanoo.

Lapsi ilmeilee, kun mummi lukee.
Miina Valkonen nauttii lukutuokioista mummin Seija Koskisen kanssa. Matias Väänänen / Yle

“Oletteko hulluja?”

Järjestely herätti mielenkiintoa lähipiirissä ja jännitti etukäteen aikuisia.

– Jotkut kaverit miettivät, että oletteko te hulluja, niin kuin minäkin aluksi, Miia Koskinen myöntää.

Vaikka Miia Koskinen pyörittää neljän sukupolven taloutta käytännössä yksin, saa hänkin tukea lasten hoitoon.

– Pääsen minäkin välillä yksin lenkille ja kauppaan. Eikä tarvitse miettiä osaako Miina lähteä yksin kouluun, tai että Miina olisi yksin kotona koulun jälkeen. On tästä on hyötyä kaikille osapuolille.

Koskisten talossa saman pöydän äärellä isovaari, mummi, äiti ja lapset.
Miia Koskinen pyörittää neljän sukupolven huushollia, mutta kaikki katsovat toistensa perään.Matias Väänänen / Yle

Neljän sukupolven kodissa jännitettiin ennen muuttoa kuinka paljon tulee erimielisyyksiä temperamenttisten luonteiden kesken.

– Minut on yllättänyt se, kuinka hyvin tämä on lähtenyt sujumaan. Yllättävän hyvin ollaan luovittu. Lapset tottakai riitelevät, mutta riitelivät ne ennenkin. Tai oikeastaan riitelevät nyt vähemmän, kun saavat huomiota muiltakin kuin minulta.

Kotipalveluyrittäjänä toimiva puuhakas 40-vuotias Koskinen täyttelee sujuvasti perhekalenteria ja työkalenteria rinnakkain. Oman elämän joustoja kyllä vaaditaan.

– Ei kannata kauheasti sopia mitään päivää, kun ei ne kuitenkaan niin mene, Miia Koskinen naurahtaa.

Lue myös: Kolumni: Kun kaksi naista rakastaa samaa miestä

Entinen senaattori Coats nousemassa USA:n tiedustelujohtajaksi

$
0
0

Presidentiksi valittu Donald Trump on nimittämässä Yhdysvaltain kansallisen tiedustelupalvelun DNI:n johtajaksi entisen senaattorin Dan Coatsin. Useat lähteet Yhdysvalloissa kertoivat torstaina, että Coats on Trumpin ykkösehdokas virkaan.

Trump ja Coats tapasivat Trump Towerissa New Yorkissa marraskuun 30. päivänä. Sen jälkeen 73-vuotiasta Coatsia on pidetty vahvana ehdokkaana jollekin Trumpin tulevan hallinnon huippupaikoista.

Republikaani Coats edusti 16 vuotta Indianaa Yhdysvaltain senaatissa. Hän ei enää hakenut jatkokaudelle viime syksyn vaaleissa.

Yhdysvaltain varapresidentti käski Trumpin ”kasvaa aikuiseksi”

$
0
0

Yhdysvaltain varapresidentti Joe Biden on esittänyt Donald Trumpille pyynnön ”kasvaa aikuiseksi.” Varapresidentti antoi lausuntonsa, kun häntä pyydettiin arvioimaan tässä kuussa presidentiksi nimitettävän Trumpin vaalien jälkeen julkaisemia kiistanalaisia lausuntoja ja tviittejä.

– Kasva aikuiseksi, Donald. On aika olla aikuinen, olet presidentti, Biden sanoi televisiokanava PBS:n haastattelussa torstaina.

Aiemmin torstaina Trump oli kuvaillut kongressin demokraattista oppositiojohtajaa ”johtavaksi pelleksi.”

Biden on ilmoittanut, ettei hän jätä politiikkaa kun varapresidentin tehtävä päättyy tammikuun 20. päivänä. Hän on muun muassa esittänyt näkemyksiään, miten demokraattien tulisi vastata vaalitappioon.

Lähteet: AFP, AP

Tanssi sissien kanssa toi potkut neljälle YK-tarkkailijalle

$
0
0

YK on erottanut neljä Kolumbian rauhanprosessia tarkkaillutta työntekijäänsä, koska he tanssivat FARC:n sissien kanssa uudenvuodenjuhlissa.

YK tarkkailee vasemmistolaisen FARC-sissiliikkeen aseriisuntaa, joka liittyy FARC:n ja Kolumbian hallituksen syyskuussa solmimaan rauhansopimukseen. Sopimuksen on määrä päättää yli puoli vuosisataa jatkunut konflikti.

Kolumbiassa nousi kuitenkin kohu, kun maan tiedotusvälineet julkaisivat videon YK-tarkkailijoista tanssimassa sissien kanssa Pohjois-Kolumbiassa leirillä, jonne sissit ovat kokoontuneet aseriisuntaa varten.

YK sanoo tutkivansa tapausta. Lähtöpassit Kolumbiasta saa kolme tarkkailijaa ja heidän esimiehensä. YK ei ole kertonut heidän kansallisuuksiaan.

Yksi on portugalilainen, Portugalin armeija kertoo. Hänet on kutsuttu kotiin.

FARC:n 5 700 taistelijaa kokoontuvat 26 alueelle aseriisuntaa varten. YK on lähettänyt Kolumbiaan 280 tarkkailijaa valvomaan prosessia.

Lähteet: AFP, Yle Uutiset

Näilläkin pakkasilla joku nukkuu ulkona – Helsingin kirkkojen hätämajoitus on vain laastari

$
0
0

Helsingin seurakuntien hätämajoituksessa on nukkunut keskimäärin 20 ihmistä joka yö marraskuusta lähtien. Valtaosa kirkoissa yöpyneistä on ollut kodittomia kantasuomalaisia, jotka muuten yöpyisivät metsissä, rappukäytävissä, roskakatoksissa tai yleisissä vessoissa.

– Ei ole kenellekään ihmisarvoista joutua viettämään yönsä kadulla. On hirveän vaikea lähteä ponnistamaan kohti tulevaisuutta, jos ei ole paikkaa, jossa yönsä viettäisi. Kadulta se on aika vaikeaa, muistuttaa Helsingin seurakuntayhtymän diakonian päällikkö Kirsi Rantala.

Vielä loppiaisviikonlopun ajan patjoja levitetään Mikael Agricolan kirkon lattialle Tehtaankadulla. Ensi viikolla yösijan saa Herttoniemen kirkosta, sitten Meilahden kirkosta ja loppukuusta Temppeliaukion kirkosta.

Kirsi Rantala Helsingin seurakuntayhtymän diakonian päällikkö
Helsingin seurakuntien diakonian päällikkö Kirsi Rantala muistuttaa, että kodittoman on vaikea ajatella tulevaisuuttaan kylmällä kadulla.Ilkka Loikkanen, Yle

Helsingin seurakuntien kirkkoherrat päättävät kuun puolivälin jälkeen, jatketaanko kirkkojen hätämajoitusta vielä helmikuussakin. Tarvetta olisi.

– Kirkon tehtävä on auttaa – yhdenkään ei pitäisi yöpyä kadulla. Mutta kirkko antaa tässä vain laastariapua. Meidän pitää pystyä auttamaan myös aamulla. Pelkkä yösija ei ratkaise elämän suuntaa, sanoo Lauttasaaren kirkkoherra Juha Rintamäki.

Helsinkiläiskirkot avasivat ovensa kodittomille viime marraskuussa juuri Rintamäen ideasta.

Helsinki: Paikkoja on ollut tarpeeksi

Kirkkojen hätämajoituksen jatkosta neuvotellaan kuun puolivälin jälkeen myös Helsingin kaupungin ja Diakonissalaitoksen kanssa. Kiireellinen hätämajoitus on kuntien lakisääteinen tehtävä.

Ainakin tähän asti hätämajoituspaikkoja on ollut pääkaupungissa riittävästi, sanoo toimialajohtaja Juha Jolkkonen Helsingin sosiaali- ja terveystoimesta.

– Tiedossa ei ole, että olisi tullut tilannetta, jossa paikkoja ei olisi ollut tarpeeksi.

Kaupunki itse järjestää kiireellistä hätämajoitusta Hietaniemen palvelukeskuksessa. Mikäli se on täynnä, yöpyjiä ohjataan kirkon ja Diakonissalaitoksen järjestämiin majoituksiin, Jolkkonen kertoo.

– Tässä kokonaisuudessa paikkoja on ollut tarpeeksi, kapasiteetti on selvästi suurempi kuin viime talvena.

Hietaniemessä on hänen mukaansa 60 paikkaa ja siellä yöpyy säännöllisesti yli 50 ihmistä. Kun huomioon otetaan myös Diakonissalaitoksen ja kirkon järjestämät majoitukset, on Helsingin hätämajoituksissa kaiken kaikkiaan noin 80–140 yöpyjää per yö, Jolkkonen laskee.

"Kodittomia on tuhansia, vain kymmeniä tavoitetaan"

Kirkkoherra Juha Rintamäki muistuttaa, että kodittomia on tuhansia mutta kirkon hätämajoitus tavoittaa heistä vain kymmeniä. Määrää lisää niin sanottu liikkuva kansanosa eli Romaniasta ja Bulgariasta saapuvat romanit. Rintamäki lisää listaan myös suojattomat eli Suomessa laittomasti olevat, niin sanotut paperittomat ihmiset. He ovat saaneet kielteisen turvapaikkapäätöksen mutta jääneet siitä huolimatta Suomeen.

– Olen huomannut tässä termien taistelun. Minä käytän näistä ihmisistä sanaa suojattomat, Rintamäki perustelee.

"Paperittomat" eivät Juha Jolkkosen mukaan ole näkyneet hätämajoituksissa merkittävästi, mutta todennäköistä on, että määrä kasvaa jo lähikuukausina, kun hallinto-oikeudet alkavat antaa ratkaisuja muutoksenhauista.

– Jos niin käy, silloin heillekin järjestetään tarvittaessa tämä palvelu, Jolkkonen sanoo.

Kodittomille ilmaisia säilytyskaappeja

Sininauhasäätiön päiväkeskuksessa Illusiassa Helsingin Mäkelänkadulla kirkkojen hätämajoitusta ja yhteistyötä kiitellään.

– Me kerromme, että kirkoissa voi yöpyä, ja kirkoissa kerrotaan, että meille tänne voi tulla suihkuun ja pesemään vaatteita, Illusian vastaava ohjaaja Saija Pellikka kertoo.

Päiväkeskus Illusiassa on ensimmäisenä Suomessa otettu käyttöön kodittomille tarkoitetut ilmaiset lukolliset kaapit, joihin voi jättää arvokasta omaisuutta, esimerkiksi tärkeitä papereita.

Sininauhasäätiön päiväkeskus tarjoaa asunnottomille ilmaisia lukollisia kaappeja esimerkiksi tärkeiden dokumenttien säilyttämistä varten.
Lukollisten kaappien käyttämien on kodittomalle ilmaista. Kaappiin voi jättää turvaan esimerkiksi henkilöpaperinsa.Ilkka Loikkanen, Yle

Myös kaikki muu, aamupalasta lähtien, on ilmaista Raha-automaattiyhdistyksen (tästä viikosta lähtien Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksen Stean) tuen ansiosta. Yksittäisiä lahjoittajiakin on paljon.

– Vaatelahjoituksia on tullut ovista ja ikkunoista sen jälkeen kun Iltalehdessä julkaistiin aiheesta blogi. Tänäänkin olemme saaneet useita kassillisia vaatteita. Vaatteita ja kenkiä saa tuoda yhä, erityisesti talvikenkiä kaivataan, Pellikka sanoo.

Milja Köpsin Iltalehteen kirjoittamaa blogia on jaettu muun muassa Facebookissa.

Asunnottomuuden kasvusta ja hätäavun tarpeesta kertoo sekin, että päiväkeskus Illusian kävijämäärä on tuplaantunut viime huhtikuusta. Nyt kävijöitä on päivittäin keskimäärin 65.

Päiväkeskuksessa ei kysytä kenenkään kotimaata, uskontoa eikä tulosyytä, mutta suomalaisten lisäksi tulijoita on ollut muun muassa Virosta, Latviasta ja Liettuasta.

– Viime talven turvapaikanhakijat eivät ainakaan vielä näy kävijämäärissä, vaan kasvua on tullut lähinnä siitä, että Sininauhasäätiö on jakanut pelikorttimaisia kortteja, joissa kerrotaan erilaisin symbolein mitä palveluja Mäkelänkadun päiväkeskuksessa saa. Nämä kortit leviävät kädestä käteen, myös kirkon hätämajoituksessa, Pellikka kertoo.

Sininauhasäätiö jakaa kortteja, joissa kerrotaan, mitä palveluja päivisin avoinna olevasta Mäkelänkadun päiväkeskus Illusiasta saa.
Sininauhasäätiö kertoo pelikortteja muistuttavalla kortilla, että päiväkeskuksessa Mäkelänkadulla pääsee esimerkiksi suihkuun.Ilkka Loikkanen, Yle

Suomeen kuusi uutta televisiokanavaa – kolme maksutonta

$
0
0

Valtioneuvosto on myöntänyt television toimiluvat UHF-alueen kanavanippuihin A-F seuraavaksi kymmenvuotiskaudeksi. Toimilupakausi alkaa tänä vuonna 17. toukokuuta ja päättyy 10.1.2027.

Toimiluvat myönnettiin kaikille haetuille ohjelmistoille. Suurin osa hakemuksista koski olemassa olevia kanavia.

Jotain uuttakin on tulossa: uusia maksuttomia kanavia ovat Olympiakanava ja SBS Extra (Discovery Corporate Services Limited) sekä Comedy Central (Nickelodeon International Ltd). Maksullisia tulijoita ovat Cartoon Networks (Turner Broadcasting System Europe Limited) ja History- sekä H2-dokumenttikanavat (AETN UK).

Suurimmat kanavaryppäät myönnettiin MTV:lle (16 kanavaa), Sanomille (8 kanavaa) ja Viasatille (7 kanavaa). Koko kanavalistan voi katsoa Valtioneuvoston verkkosivuilta.

Valtioneuvoston mukaan kaikille hakeneille kanaville myönnettiin toimiluvat, sillä kanavanipuissa oli tarjolla riittävästi lähetyskapasiteettia.


Ylinopeuskäryt pomppasivat uuteen ennätykseen – syy muualla kuin kaasujalassa

$
0
0

Ajonopeuksia valvovat tolppakamerat iskivät silmää autoilijoille viime vuonna useammin kuin koskaan ennen. Automaattisen nopeusvalvonnan kamerat rekisteröivät ylinopeuskäryjä viime vuonna yhteensä 556 000 kappaletta, kun 2015 jäätiin 408 000:een. Nousua on 36 prosenttia.

Eniten jaettiin huomautuksia, 312 000 kappaletta. Kasvua edellisvuoteen tuli 96 000 kappaletta eli 44 prosenttia. Rikesakkomäärät nousivat 27 prosenttia 227 000:een. Sakoissakin kirjattiin 19 prosentin nousu. Huomautusten määrä nousi siis eniten, vaikka rikesakon alarajaa laskettiin lokakuun alussa kilometrillä seitsemään kilometriin. Rikesakon suuruus on tätä nykyä 140–200 euroa/ylinopeus.

Automaattivalvonta vastaa pääosasta ylinopeuskäryjä. Perinteisen liikennevalvonnan puolella (poliisi ja nopeustutka) määrättiin viime vuonna yhteensä noin 70 000 nopeusvalvontasakkoa (rikesakot ja sakot).

Grafiikka
Yle Uutisgrafikka

Poliisi kiittelee

Ylinopeuskäryjen raju nousu ei johdu kaasujalan raskastumisesta.

– Ajonopeudet ovat maltillistuneet selvästi, ja ylinopeudella ajetaan huomattavasti harvemmin kuin aiemmin. Ylinopeudet ovat vähentyneet kolmanneksella liikennemääriin suhteutettuna. Se on erinomainen asia. Liikenneturvallisuuden kannalta viime vuosi oli lähes kaikkien aikojen paras, kiittelee tienkäyttäjiä Poliisin liikenneturvallisuuskeskuksen johtaja, ylikomisario Dennis Pasterstein.

Pastersteinin mukaan käryjen kasvu johtuu tehostuneesta ylinopeuksien käsittelystä ja lisääntyneestä nopeusvalvonnasta.

– Kameroita oli viime vuonna sama määrä kuin edellisvuonnakin, mutta ne olivat enemmän päällä, Pasterstein sanoo.

Uusi käryennätys ei yllättänyt Pastersteinia.

– Jo heti alkuvuodesta näki, että kone on viritetty ja tehdas toimii, Pasterstein viittaa johtamaansa liikennevalvontakeskukseen.

Käryt jatkavat kasvuaan

Nyt syntynyt uusi käryennätys jää lyhytikäiseksi. Pastersteinin mukaan se rikotaan jo tänä vuonna.

– Tänä vuonna mennään päälle 600 000 ylinopeuskäryn ja liikenneturvallisuus jatkaa kohentumistaan, osin lisääntyvän valvonnan ansiosta, Pasterstein arvioi.

Ylinopeuskäryjen jatkuva nousu johtuu nopeusvalvonnan tehostumisesta edelleen. Poliisin liikenneturvallisuuskeskukseen palkataan lisää väkeä ylinopeuksien käsittelyyn ja myös tolppakameroita saadaan 60 lisää. Sitten niitä on teiden varsilla 130–140.

Tutkijoita lähtee nyt kaikilta aloilta – kokonaisia tutkimusryhmiä ulkomaille

$
0
0

Yliopistojen ja valtion tutkimuslaitosten tekemät leikkaukset ovat johtaneet korkeasti koulutettujen työttömyyden lisääntymiseen ja kasvavaan aivovuotoon, sanoo Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Tutkijoiden maastamuutto on lisääntynyt lähes yhtä paljon. Tilastokeskuksen mukaan Suomesta muutti ulkomaille toissa vuonna 2 223 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittanutta.

Maastamuutto on kasvanut huolestuttavasti vuodesta 2011 lähtien, arvioi Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen Yle Radio Suomen Ajantasan haastattelussa.

– Ongelmana ei ole se että Suomesta lähdetään ulkomaille, vaan se että lähtijät eivät palaa, emmekä saa houkuteltua korkeakoulutettuja ulkomaisia osaajia Suomeen.

– Enää ei kannata miettiä aiheuttaako (yliopisto)resurssien vähentäminen älyllisen pääoman virtaamista suuntaan tai toiseen, kyllä tässä vaiheessa kannattaa tunnustaa tosiasiat.

Pitkälle erikoistuneet tutkimusryhmät hakeutuvat ulkomaille

Erityisesti säästöt ja leikkaukset kurittavat luonnontieteilijöitä, biotieteilijöitä ja humanistisia aloja. Aivovuotoa ulkomaille tapahtuu kuitenkin kaikilla akateemisilla aloilla, sanoo Koikkalainen.

– Lähtijöissä on ollut paljon juuri biotieteilijöitä ja ihmistieteilijöitä, psykologeja ja tilastotieteilijöitä, mutta kyllä se koskee kaikkia aloja. Ei tämä ole yhden alan ongelma.

Kun tekniikan ja kaupan alan tutkija saattaa vielä pystyä hakeutumaan uusiin tehtäviin kotimaassa, niin pitkälle erikoistunut biotieteen tai lääketieteen tutkimusryhmä harvoin löytää työtä tai jatkorahoitusta Suomesta. Kokonaisia tutkimusryhmiä onkin lähtenyt ulkomaille paremman tutkimusrahoituksen perässä, sanoo Koikkalainen.

Tutkijoita vetää erityisesti Ruotsi ja Norja, joissa on viime vuosina panostettu yliopistoihin ja tutkimusrahoitukseen. Osa tutkimusryhmistä kuitenkin hajoaa lopullisesti. Niiden mukana häviää myös osaamista, sanoo Koikkalainen.

– Katse kääntyy hallituksen suuntaan. Leikkausten jälkeen pitäisi nyt saada lisää rahaa yliopistojen perustoimintaan.

– Ihmisille pitäisi saada töitä ja edes jonkinlaisia näkymiä, ettei oltaisi jatkuvasti jonkinlaisessa hankepyörityksessä, vaatii Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalainen.

Obaman kutsu löi ällikällä Duudsonin – "Montaa härmäläistä ei varmaan ole Valkoisessa talossa ollut"

$
0
0

Duudsonien Jukka Hildén pitää suurena kunniana Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalta saamaansa kutsua Valkoiseen taloon. Hän osallistuu 70 muun digitaalisen vaikuttajan kanssa paneelikeskusteluun ja illalliselle torstaina. Asiasta kertoi keskiviikkona Kauppalehti.

Hildén sanoo Yle Uutisille odottavansa tapahtumaa innolla. Kutsun saaminen yllätti miehen täysin.

– Laitoin sen ensimmäiseksi meidän lakimiehelle ja agentille, että pitääkö tämä paikkaansa. Olo oli epätodellinen, mutta tottahan se oli. Aivan huikea fiilis saada kutsu Valkoiseen taloon. Hirveän montaa härmäläistä siellä ei varmaan ole ollut, hän naurahtaa.

Presidentin lisäksi paikalla on hänen vaimonsa Michelle Obama sekä varapresidentti Joe Biden.

Jukka Hildén on Duudsoneiden tuotantoyhtiön USA:n-toimiston vetäjä Los Angelesissa. Hänen mukaansa on hyvä asia, että myös nuoria vaikuttajia kuullaan siitä, mihin suuntaan he näkevät maailman olevan menossa. Hän sanoo, että tapahtumassa keskustellaan muun muassa koulutuksesta ja tasa-arvosta.

– Nuo asiat ovat Suomessa hyvällä mallilla. Se antaa ihan hyvää perspektiiviä myös siihen, kun on asunut pidempään USA:ssa ja näkee, kuinka vaikeita esimerkiksi lasten kouluasiat ovat.

Hänen mukaansa kutsu on osoitus myös siitä, että tehdyssä työssä on onnistuttu.

– Me puhutaan elämänkokemuksella ja hyvällä perspektiivillä asioista nuorille ja halutaan rohkaista niitä kehittymään, haastamaan itseään ja ennen kaikkea seuraamaan unelmiaan, hän sanoo.

Vammaisen nuorukaisen julma pahoinpitely kuohuttaa Yhdysvalloissa

$
0
0

Yhdysvalloissa ja sosiaalisessa mediassa on noussut kohu videosta, jossa valkoihoista kehitysvammaista nuorukaista kidutetaan julmasti. Poliisi on pidättänyt Chicagossa neljä ihmistä ja tutkii, onko kyse viharikoksesta.

Pahoinpitelijät solvaavat videolla valkoisia ja Yhdysvaltain presidentiksi valittua Donald Trumpia, kertoo muun muassa The Chicago Tribune -lehti.

Poliisin mukaan pahoinpitely tapahtui tiistaina chicagolaisessa asunnossa.

Pahoinpitelyä, tupakantuhkaa, viiltelyä

Facbookissa julkaistulla puolituntisella videolla näkyy, miten pahoinpitelijät leikkelevät 18-vuotiaan uhrinsa vaatteita, karistavat hänen päälleen tupakantuhkaa, työntävät jalalla hänen päätään taaksepäin ja viiltelevät häntä.

Useat ihmiset juovat, nauravat ja polttavat samalla, kun uhri on huoneen nurkassa sidottuna ja suu teipattuna. Facebook poisti videon myöhemmin.

Netissä on julkaistu myös muita videoita, joissa uhria lyödään sekä hänet pakotetaan juomaan wc-pöntöstä ja sanomaan "Rakastan mustia ihmisiä".

Uhri päässyt sairaalasta

Videolla näkyy ainakin kolme mustaihoista ihmistä. Uhrin kerrotaan olleen yhden hyökkääjän koulutoveri.

Poliisin mukaan uhri oli ilmeisesti alun perin tavannut pahoinpitelijänsä vapaaehtoisesti. Hän oli näiden seurassa ainakin vuorokauden, mahdollisesti kaksi, kertoo The Washington Post -lehti.

Poliisi kertoo löytäneensä uhrin vaeltelemassa kadulta sekavassa tilassa ja ahdistuneena. Hänet vietiin sairaalaan, mutta hän on jo päässyt sieltä pois.

Myös pidätetyt 18-vuotiaita

Poliisi on pidättänyt neljä 18-vuotiasta, kaksi miestä ja kaksi naista. Heistä kolme on chicagolaisia.

Poliisi tutkii, oliko teolla rasistinen motiivi sekä oliko kyseessä sieppaus, uutisoi muun muassa Britannian yleisradioyhtiö BBC.

Sosiaalisessa mediassa tapaus on herättänyt kiivasta keskustelua. Aktiivisia ovat olleet etenkin äärioikeiston kannattajat. He ovat syyttäneet valtamediaa hitaasta reagoinnista ja poliisia hidastelusta tapauksen luokittelemisessa viharikokseksi.

Johanna kärsi reumasta, rytmihäiriöistä ja väsymyksestä – päätti muuttaa ruokavalion täysin yhdessä yössä

$
0
0

Pysäyttävästä elämänmuutoksesta on nyt kulunut loppiaisena neljä vuotta. Tamperelainen Johanna Kouhia, 36, ei voinut silloin hyvin. Pitsat, valmisruoat, limsat ja energiajuomat olivat arkipäivää ja ne yhdistettynä reumaan tekivät olosta huonon. Myös työ ja ihmissuhteet aiheuttivat stressiä.

Johanna oli väsynyt, vatsa ei toiminut ja hänellä oli sydämen rytmihäiriöitä. Lääketieteellistä selitystä ei löytynyt.

Johannan kaveri, joka oli fitnessharrastuksen kautta kärsinyt kilpirauhasen vajaatoiminnasta, kehotti Johannaa kokeilemaan paleo-ruokavaliota. Se oli auttanut kaverin terveyteen myönteisesti. Johanna päätti kokeilla.

Ruokavalio tuli shokkina elimistölle. Itse suosittelisin tekemään muutoksia vähän hillitymmin ja hitaammin

– Muutin ruokavaliossa kaiken yhdessä yössä. Sitä kautta ajatus selkeytyi ja rupesin karsimaan elämästäni ihmissuhde- ja työstressiasioitakin. Sillä oli niin paljon hyviä vaikutuksia ja sain reumaoireisiin siitä apua, niin olen pysynyt sillä linjalla.

Alku ei ollut kuitenkaan helppo. Johannan päätä särki viisi päivää kovien vieroitusoireiden takia. Johanna kärsi ummetuksesta, koska äkillinen kasvisten lisääminen tuli elimistölle yllätyksenä.

Johannalle ruokavaliomuutoksen vaikutukset näkyivät vasta kuukausien päästä.

– Ruokavalio tuli shokkina elimistölle. Itse suosittelisin tekemään muutoksia vähän hillitymmin ja hitaammin, Johanna pohtii jälkeenpäin.

Sokeriton ja viljaton ruokavalio

Ruokavaliostaan blogia pitävä Johanna ei syö viljaa eikä sokeria. Hän rajoittaa myös maitotuotteita. Proteiinia hän saa kananmunasta, kanasta, kalasta, merenelävistä sekä naudanlihasta. Kasviksia ja marjoja Johanna syö paljon laidasta laitaan. Rasvoissa hän suosii voita, kookosöljyä ja oliiviöljyä.

Hänen ruokavaliossaan on piirteitä paleo-ruokavaliosta. Siinä suositaan muun muassa vihanneksia ja vältetään prosessoituja ruokia. Johanna on karsinut ruokavaliostaan myös kaikki teolliset valmistuotteet.

Ainesosaluettelo on mahdollisimman lyhyt tai sitten sitä ei ole mielellään ollenkaan

Esimerkiksi juustoraastetta ostaessa hän katsoo, että siinä ei ole ylimääräisiä perunatärkkelyksiä. Lihat hän ostaa marinoimattomina.

– Ainesosaluettelo on mahdollisimman lyhyt tai sitten sitä ei ole mielellään ollenkaan.

Johanna suosii pastan sijasta kasviproteiinia kikherne- tai papupastojen muodossa.

– Kasviproteiini auttaa reumaan ja toisaalta lihan vähentäminen on ekologisesti ja suoliston kannalta hyvä asia, sillä punainen liha harvemmin sopii kenellekään suurissa määrin, Johanna toteaa ruokavaliostaan.

"Sokerin poisjättämisestä ei haittaa"

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen elintapojen ja ravitsemuksen erikoistutkija Heli Kuusipalo näkee paleo-tyyppisessä ruokavaliossa positiivisena sokerista ja höttöhiilareista luopumisen.

– Sokerin poisjättämisestä ei ole haittaa. Myös jalostettujen viljatuotteiden eli höttöhiilareiden poisjättö on hyvä asia. Kyllä tässä ruokavaliossa on paljon hyviä piirteitä.

Sen sijaan täysjyväviljojen poisjättöön Kuusipalo suhtautuu varauksella.

– Viljat ovat perusruokaa. Se arveluttaa, jos jättää kaiken täysjyväviljan pois ruokavaliosta. Kuitua saa toki myös juureksista, marjoista ja hedelmistä.

Maidottomuus voi olla Kuusipalon mukaan joillekin hyvä asia. Jos on ollut pitkään maidoton ruokavalio, niin silloin myös herkistyy maidon laktoosille ajan kuluessa.

– Laktoosi alkaa antamaan oireita. Maidon voi hyvin korvata näillä viljajuomilla. Suomessa täytyy pitää huolta siitä, että korvataan sellaisella viljajuomalla, jossa on D-vitamiinia tai kalsiumia.

Reumalääkitys väheni ruokavalion myötä

Johanna on ruokavaliomuutoksen myötä huomannut muutosta tulehdusarvoissa. Isoin muutos tapahtui kuitenkin reumassa, jota hän on sairastanut 1-vuotiaasta lähtien.

Ruokavaliomuutoksen kautta Johanna pääsi luopumaan osittain lääkityksestä.

– Toinen lääke oli biologinen ja toinen oli treksaani, joita on ainakin käytetty myös syöpähoidoissa aikaisemmin. Sitten huomasinkin, että pärjäsin ilman toista lääkettä ja pystyin harventamaan biologisenkin lääkkeen käyttöä. Se innosti hiomaan ruokavaliota lisää entisestään.

THL:n elintapojen ja ravitsemuksen erikoistutkijan Heli Kuusipalon mukaan monet reumaa sairastavat kokevat ruokavalion helpottavan oireita. Tällaisessa ruokavaliossa on samoja piirteitä kuin reumaa sairastavan Johannan ruokavaliossa.

– Jos siihen on tullut lisää kasviksia, pähkinöitä, marjoja ja juureksia sekä täysjyväviljaa, tutkimustulokset osoittavat samaa. Myös kalojen ja kasviöljyjen on todettu helpottavan reumaoireita, Kuusipalo sanoo.

Viljattoman ja sokerittoman ruokavalion kautta Johanna tuntee olonsa myös virkeämmäksi ja energisemmäksi kuin aikaisemmin. Samalla hän kuvailee ajatuksiaan selkeämmiksi.

Johanna Kouhia
Johanna Kouhian terveys parani ruokavalion myötä. Myös osa lääkkeistä jäi pois. Johanna Kouhia

Herkuttelua aina välillä

Johannalla on toki silloin tällöin päiviä, jolloin hän sallii itselleen myös herkkuja ruokavalion ulkopuolelta. Johanna ei halua ottaa ruokavaliota liian vakavasti, vaan ajattelee jatkavansa herkuttelun jälkeen normaalilla ruokavaliollaan.

Esimerkiksi jouluna Johanna palasi nopeasti takaisin alkuperäiseen ruokavalioon, kun olo huononi.

– Söin ihan normaalisti äidin ruokapöydässä leivonnaisia ja jouluruokaa. Huomasin, että vatsaa alkoi turvottaa ja finnejä tulla. Pitää aina välillä muistuttaa, miten on tehnyt muutoksen. Sen jälkeen tajuaa, että tulee hirveä ällötys ja herkkuja ei tee enää mieli.

Syön toisinaan tummaa suklaata muutaman palan. Jos syön normileivoksia, ne maistuvat liian sokeriselle ja niihin tulee ällötys

Johanna on huomannut, että leivonnaisia syödessä herkkuja tekee myöhemminkin mieli. Tämän Johanna tasaa pitämällä proteiinipitoisen päivän.

– Syön toisinaan tummaa suklaata muutaman palan. Jos syön normileivoksia, ne maistuvat liian sokeriselle ja niihin tulee ällötys.

Johanna herkuttelee esimerkiksi banaaniletuilla ja kookosjauhoihin valmistetuilla leivonnaisilla ilman sokeria.

"Yritän aina selittää, että en laihduta"

Johannan tavoite oli parantaa terveyttä eikä laihduttaa, mutta vyötärön vararengas hävisi siinä samassa.

– Housut alkoivat käymään suuriksi vyötärön kohdalta. Migreeneistä olin kärsinyt aina välillä ja nekin poistuivat.

Vallalla oleva käsitys ei tue runsasrasvaisuutta ja leivättömyyttä

Tuntemattomat kommentoivat toisinaan, miksi Johanna syö niin kuin syö. Moni myös miettii, miksi hän on päättänyt laihduttaa. Myös rasvan epäterveellisyyttä ja kolesteroliarvoja on kommentoitu. Mistään näistä ei kuitenkaan ole kyse.

– Yritän aina selittää, että en laihduta tällä ruokavaliolla, vaan voin tällä paremmin. Nämä asiat ovat itselle hyvin selkeitä, koska olen opiskellut ravitsemusterapiaa. Vallalla oleva käsitys ei tue runsasrasvaisuutta ja leivättömyyttä.

Johannan noudattama ruokavalio ei THL:n elintapojen ja ravitsemuksen erikoistutkija Heli Kuusipalon mukaan ole välttämättä huono asia.

– Sokeriton, viljaton ja paleo-tyyppinen ruokavalio on mahdollista koostaa ravitsemussuositusten mukaan, Kuusipalo sanoo.

Ravitsemusterapeutti ei suosittele

Heinolan kaupungin ravitsemusterapeutti Mari Viiru on toisilla linjoilla. Hän sanoo, että paleo-ruokavaliossa on ravitsemussuositusten valossa paljon sellaista, mikä on ristiriidassa yleisten ravitsemussuositusten kanssa.

Viirun mukaan paleo-ruokavaliossa ei puhuta juurikaan rasvan laadusta. Suomalaisissa ravitsemussuosituksissa taas kovia rasvoja pyritään välttämään ja suositaan nimenomaan pehmeitä rasvoja.

– Rasvat nostavat kolesteroliarvoja. Jos mietitään matala-asteisia tulehduksia, jotka ovat yhteydessä moniin sairauksiin, kuten diabetekseen, on rasvan laadulla siihenkin asiaan yhteys.

Jos on taustalla sairauksia ja lääkityksiä, olisi tärkeä kääntyä ammattilaisen puoleen, ettei aiheuta ruokavaliolla vahinkoa itselleen

Jos lähtee yksittäistä ruoka-aineryhmää karsimaan, pitää Viirun mukaan olla aina jokin peruste, ettei huvin vuoksi jätä ruoka-aineita pois.Lähtökohta ruokavaliomuutoksissa on aina ihmisen terveys.

– Jos on taustalla sairauksia ja lääkityksiä, olisi tärkeä kääntyä ammattilaisen puoleen, ettei aiheuta ruokavaliolla vahinkoa itselleen.

Älä anna periksi

Vaikka Johanna itse muutti ruokavaliotaan kerralla, kehottaa hän ottamaan ruokavaliomuutoksessa pieniä askelia.

– Aloita esimerkiksi aamiaisesta. Tee yksi muutos kerrallaan.

Johanna on sanonut monelle, että ei kannata turhaan jättää kaikkia ruoka-aineita pois. Ensin eliminoidaan yleisimmät oireita aiheuttavat ruoka-aineet.

Pitää miettiä, mitä oikeasti haluaa, eikä sitä, mitä muut ajattelevat

– Sitten pikkuhiljaa palautetaan niitä ruokavalioon yksitellen, jotta nähdään, mitkä ruuat sopivat. Kun suolisto on myöhemmin kunnossa, vanhat oireita aiheuttavat ruoka-aineet saattavatkin sopia, kuten itsellä laktoosilliset tuotteet.

Kun ruokavaliomuutosta tekee, täytyy omat tavoitteet ymmärtää. Vaikka naapuri kokeilisi mitä, on hyvä miettiä, mikä sopii itselle.

– Pitää miettiä, mitä oikeasti haluaa, eikä sitä, mitä muut ajattelevat. Täytyy pystyä uskomaan omiin muutoksiin, Johanna kannustaa.

Lue myös: Miten eroon sokerikoukusta? "Ruoskalla ja ankaruudella ei pääse pitkälle

Viewing all 114632 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>