Suomalainen on juro, hiljainen, vaatimaton, ei juttele tuntemattomille, jännittää esiintymistä. Nämä käsitykset suomalaisten viestintätaidoista ovat vanhanaikaisia myyttejä, sanoo Jyväskylän yliopiston viestinnän lehtori Tarja Valkonen. Hän on tutkinut suomalaisten vuorovaikutustaitoja sekä esiintymisjännitystä, ja kumoaa luutuneet käsitykset esimerkiksi siitä, että suomalaiset jännittäisivät esiintymistä erityisen paljon tai muita kansallisuuksia enemmän.
– Mitkään tutkimukset eivät tue tätä käsitystä, pikemminkin päin vastoin. Esiintymisjännitys on yhtä yleistä ihan joka puolella maapalloa, Tarja Valkonen sanoo.
Syystä tai toisesta suomalaiset ylläpitävät kuitenkin kulttuurista myyttiä siitä, että olisimme erityisen arkoja tai heikkolahjaisia esiintyjiä. Juuret myytille johtavat ainakin 1800-luvulle.
– Tutkimukset osoittavat , että tällaista myyttiä vaalitaan suurella rakkaudella, sitä viedään eteenpäin ja pidetään yllä kulttuurisilla kertomuksilla.
Heikoista ja aroista suomalaisista viestijöistä puhuttaessa viitataan usein vanhoihin sananlaskuihin. Vaikeneminen on kultaa, puhuminen hopeaa, tai tyhjät tynnyrit kolisevat eniten, jolla viitataan ihmiseen, joka pitää meteliä itsestään ja osaamisestaan. Sananlaskuja pidetään näyttönä siitä, että vaikenemiseen on suomalaisessa kasvatuksessa kannustettu kautta aikain. Tarja Valkonen pitää näkemystä kuitenkin vanhentuneena.
– Nämä ovat universaaleja sanontoja, joita kuulee hieman eri versioina eri puolilla maapalloa. Ne eivät kerro suomalaisuudesta, vaan siitä, että missä tahansa kulttuurissa on haluttu muistuttaa kuuntelemisen merkityksestä.
Noin joka viides on viestintäarka
Eri kansallisuudet kantavat mielikuvien taakkaa, joilla ei välttämättä ole nykypäivänä enää totuuspohjaa. Stereotyyppiset kiteytyneet käsitykset, joiden mukaan tiettyjä kansallisuuksia kuvataan niin omassa kulttuurissa kuin ulkomailla, ovat syntyneet aikojen saatossa. Tarja Valkonen kuitenkin muistuttaa, että yksilöiden väliset erot ovat aina suuremmat, kuin jokin kulttuuria yhtenäisenä kuvaava piirre.
On vaarallista lähteä arvottamaan erilaisia piirteitä tai ominaisuuksia ihmisissä. Tarja Valkonen
Kun tutkitaan ja vertaillaan viestintäarkuutta ja esiintymisjännitystä, löytyy jokaisesta kulttuurista aina noin viidennes henkilöitä, jotka ilmoittavat kokevansa sosiaaliset tilanteet ja toisten edessä puhumisen erityisen pelottavana. Vastaavasti löytyy saman verran niitä, jotka sanovat kokevansa itsensä rohkeiksi ja sanavalmiiksi. Näin myös Suomessa.
– On vaarallista lähteä arvottamaan erilaisia piirteitä tai ominaisuuksia ihmisissä. Se, että joku ei mielellään puhu tai esiinny suuna päänä, ei kerro mitään hänen viestintätaidoistaan. Se ei kerro siitä, että olisi erityisen heikot vuorovaikutus- tai esiintymistaidot, Tarja Valkonen muistuttaa.
Aina ei tarvitse olla täydellinen esiintyessään
Julkisen puhumisen ja esiintymistaitojen arvostus on ollut aina vahvaa. Ennen julkiseen esiintymiseen liitettiin tiukkoja normeja siitä, mikä on sopivaa ja oikein. Normit määrittelivät sen, minkälainen esiintyminen ansaitsee olla julkisuudessa. Esimerkiksi radiossa täytyi käyttää tietynlaista puhetapaa. Nykyään tähän on tullut paljon enemmän tarjontaa, kiitos monipuolisen median.
– Me nähdään paljon erilaista esiintymistä muun muassa netissä. Tämä on kasvattanut suvaitsevaisuutta ja sitä kautta sallivuutta siihen, että eri tilanteissa voi esiintyä hyvin eri tavoin. Eikä aina tarvitse olla täydellinen, Tarja Valkonen sanoo.
Youtuben ja erilaisten sosiaalisen median kanavien merkityksen esiintymiseensä myöntävät myös Mikkelin Rantakylän yhtenäiskoulun kasiluokkalaiset.
– Jo ala-asteella me tehtiin paljon youtube-videoita, elokuvia, musiikkivideoita ja animaatioita. Kameran edessä oleminen on monelle meidän ikäiselle tuttua, kertovat Anni Kokkonen ja Sara Lukkarinen
Kun on nähnyt näiden tubettajien rentouden, niin pyrkii itse siihen samaan Sara Lukkarinen
14-vuotiaat Anni ja Sara valmistelevat parhaillaan koulun itsenäisyysjuhlan juontoja. Ideana on, että tytöt ovat tubettajia, jotka spiikkaavat lavalla tapahtuvat esitykset videotervehdyksinä. Sara Lukkarinen on tosielämässäkin tubettaja. Toistaiseksi hän on tehnyt lähinnä hevosaiheisia videoita, mutta suosikkitubettajien Miisan,Pinkku Pinskun ja Roni Backin innoittamana tavoitteena on tehdä videoita joissa myös itse puhuu ja esiintyy.
– Kun on nähnyt näiden tubettajien rentouden, niin pyrkii itse siihen samaan. On se ihan hyvin onnistunutkin, Sara Lukkarinen kertoo.
Jyväskylän yliopiston viestinnän lehtori Tarja Valkosen tiedossa ei ole, että nettivideoiden vaikutusta nuorten esiintymiseen ja vuorovaikutustaitoihin, olisi tutkittu. Hän näkee asiassa kaksi puolta.
– Nettikanavat antavat monipuolisia mahdollisuuksia harjaantua esiintyjänä. Ei olla enää pelkästään koulun esitelmän pitämisen varassa siinä, minkä verran esiintymiskokemusta karttuu. Toinen puoli on se, että tubetuskulttuurista nousee aika lailla minä-keskeistä kulttuuria.
Tänä päivänä ilmiö on se, että nuorilla on valtava aikuisen tarve ja esiintymisen tarve Eija Tynkkynen
Minä-keskeisyyden huonona puolena Valkonen näkee sen, että nuorten vuorovaikutustaidot voivat vinoutua.
– Minun ulkonäköni, sanomani ja esilläoloni on tärkeää. Se syö sitä ajatusta, että kaikessa esiintymisessä olemme pyrkimässä vuorovaikutukseen toisten kanssa. Esiintyessä pitäisi pystyä ottamaan huomioon erilaiset yleisöt ja kuuntelijat, Valkonen sanoo.
Tämän allekirjoittaa myös Rantakylän yhtenäiskoulun rehtori Eija Tynkkynen. Hän on nähnyt viestintätaitojen muutoksen työssään.
– Tänä päivänä ilmiö on se, että nuorilla on valtava aikuisen tarve ja esiintymisen tarve. Tämä näkyy negatiivisesti monta kertaa niin, että nuoret haluavat olla suuna ja päänä ja hölöttää. Mutta sitten kun pitäisi oikeasti esiintyä ja esittää jotain asiaa, siihen ei pystytäkään jännityksen vuoksi.
Netin myötä myös arvostelu persoonaa ja esiintymistapaa kohtaan on rankentunut. Netissä vallitsee ehdoton sosiaalinen kontrolli siitä, minkälainen eisintyjän pitää olla. Moni lapsi ja nuori kokee kiusaamista sen vuoksi, ettei näytä, pukeudu tai kuulosta juuri siltä miltä tiukat normit määrittelevät.
– Tämä voi luoda ylimääräistä arkuutta. Mietitään, uskallanko olla esillä ja avata suuni, jos on kokemuksia siitä, että tulee vahvaa loukkaavaa ja asiatonta palautetta yleisöltä, Tarja Valkonen sanoo.
Aikuinen on peili
Vanhemmilla ja opettajilla on suuri rooli nuorten vuorovaikutustaitojen kehittymisessä. Lapset ja nuoret hakevat helposti ympäristöstään esimerkkiä siihen, millainen minun pitäisi olla.
– Aikuisten tulisi olla peileinä ja näyttää, että maailmaan mahtuu monenlaisia ihmisiä. Ja erilaisiin tilanteisiin mahtuu myös hyvin erilaisia tapoja olla esillä ja esiintyä, Valkonen sanoo.
Rehtori Eija Tynkkynen näkee koulun roolina turvallisen esiintymisympäristön luomisen. Työelämän vaatimukset sekä tänä syksynä voimaan tullut opetussuunnitelma, ohjaavat koulumaailmaa yhä enemmän oppilasta aktivoivaan suuntaan.
– On yrittäjyyskasvatusta, valinnaista musiikkia ja erilaisia projektitöitä. Eri oppiaineissa käytetään paljon tekniikkaa apuna ja esimeriksi kileten tunneilla tehdään erilaisia videoita nettiin. Opettajien tehtävänä on luoda turvallinen ympäristö erilaisille esiintymistilanteille, Eija Tynkkynen sanoo.
Se, mitä Tarja Valkonen toivoisi koulussa opetettavan, on esiintymisjännityksen hallinta. Jokainen varmasti jännittää esiintymistä joskus, sillä se on kehon luonnollinen keino vireytyä haastavaan suoritukseen. Valkonen puhuukin ennemmin vireytymisestä kuin jännittämisestä.
– Huomaamatta me siirrämme lapsille ajatusta siitä, että esiintyminen on jännittävää. Ennen estradille menoa kysytään usein, että jännittääks sua? Sen sijaan voisi kysyä, että olethan varmasti vireytynyt?
Valkonen toivoisi koulujen opetussisältöihin tietoa vireytymisestä, siitä mitä se tarkoittaa esimerkiksi fysiologisesti.
– Kun oppii tuntemaan oman kehon reaktiot vireytymiseen, oppii antaman niille nimen ja hyväksyy tuntemukset. Silloin niistä ei tule pelkoja ja esiintymisen estettä. Tätä pitäisi koulussa käsitellä enemmän, avata ilmiönä ja opettaa sietämään.
Tarja Valkosen mukaan koulussa lisätään esiintymisjännitystä ja puhumisen pelkoa huomaamatta, jos kaikki toisten edessä tapahtuva tekeminen on aina arvioitava tilanne. Sen lisäksi, että joutuu arvioinnin kohteeksi, joutuu arvostelun kohteeksi luokkakavereiden edessä.
– Entisaikaan näitä tilanteita olivat laulukoe ja kirjallisuusesitelmät. Näistä ajoista on onneksi tultu eteenpäin.
Millaisen kuvan me annamme itsestämme?
Tarja Valkonen on tutkinut lukioikäisten nuorten viestintäasenteita. Hän sanoo, että nuorilla on paljon rohkeutta, valmiutta ja luottamusta omaan viestinnälliseen osaamiseen. Suurin osa nuorista osallistuu viestintätilanteisiin mielellään.
Vaikka nuorten kohdalla myytti hiljaisista ja esiintymishaluttomista suomalaisista tuntuu pikkuhiljaa murtuvan, voi siihen edelleen törmätä esimerkiksi ulkomaalaisille suunnatuilla nettisivustoilla. Helsingin kaupungin ylläpitämä, maahanmuuttajille suunnattu infopankki.fi -sivusto, kertoo suomalaisista seuraavaa:
"Ihmiset eivät nosta itseään ryhmässä esiin; he eivät puhu suureen ääneen tai kehu itseään. Suomessa pidetään hyvänä käyttäytymisenä sitä, että ottaa muut huomioon ja kuuntelee heitä. Suomalaiset eivät kovin helposti aloita keskustelua vieraan ihmisen kanssa. Tämän takia suomalaiset saattavat aluksi vaikuttaa hiljaisilta ja tylyiltä. Suomalaiset puhuvat hitaasti, ja puheen tauot ovat pitkiä. Hiljaisuus ei ole negatiivinen asia, vaan se koetaan luonnollisena, eikä hiljaisia hetkiä tarvitse täyttää puheella. Äänekästä puhetta voidaan pitää epämiellyttävänä tai uhkaavana."
Ulkoasiainministeriön, erityisesti turisteille suuntaama nettiopas Suomesta, This is Finland- sivusto murtaa hieman luutuneita käsityksiä suomalaisten vuorovaikutustaidoista. "The conception that Finns are a reserved and taciturn lot is an ancient one and does not retain the same validity as it used to, certainly not with the younger generations." Toisaalta, suomalaista tapakulttuuria avaava artikkeli maalaa edelleen suomalaiset huonoiksi puhumaan vieraille tai ylipäätään jutustelemaan niitä näitä eli käymään small talkia.
Tarja Valkonen näkee jurouden myytin ylläpitämisen isona karhunpalveluksena lapsille ja nuorille.
– Nuorilla on intoa ja osaamista esiintyä ja olla vuorovaikutuksessa. Sitä pitäisi arvostaa eikä myyttien ylläpidolla heikentää.
Kaikkien ei suinkaan ole pakko olla hyviä vuorovaikutuksessa tai esiintymisessä. Riittää, että on riittävät taidot.
– Jos ajatellaan ihmisten välistä kanssakäymistä, niin kyllä vuorovaikutustaidot ovat keskeisiä ihmisenä olemisen ja yhteistyön valmiuksia. Kaikilla ei luontaisesti näitä valmiuksia ole, mutta niissä on mahdollisuus kehittyä, Tarja Valkonen sanoo.
