Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 116105 articles
Browse latest View live

Prinssi Williamille lahjoitettiin Slushissa kaksi keppihevosta – Suomi haluaa viedä harrastusta maailmalle

$
0
0

Kasvuyritystapahtuma Slush avattiin torstaina aamupäivällä Helsingin messukeskuksessa. Avajaisten tiimellyksessä oli mukana muun muassa Cambridgen herttua prinssi William.

Hän osallistui avajaisiin ja tutustuu suomalaisiin ja brittiläisiin yrityksiin. Suomen kojulla vieraillessaan William sai lahjaksi kaksi keppihevosta.

Maakuvayksikön päällikkö Petra Theman kertoo Ylelle, että Williamille annettiin tämän kahdelle lapselle räätälöidyt keppihevoset. Lahja oli osa huomenna alkavaa ThisisFinlandin keppihevosharrastusta maailmalle markkinoivaa kampanjaa. Themanin mukaan leppihevosharrastus on suosittua Suomessa.

Toinen lahjaksi annetuista keppihevosista on tumma, samannäköinen kuin prinssin ensimmäinen poni. Toinen puolestaan on vaalea suomenhevonen.

Suomen pisteelle on rakennettu paikka, jossa muut Slush-osallistujat voivat ratsastaa yksisarvisilla keppihevosilla. Yksisarviset liittyvät startup-kulttuuriin, Theman kertoo.

Slushista prinssi William jatkoi vierailuaan Lauttasaareen tapaamaan koululaisia.

Kehuva avainsana Suomelle

Slushin avajaisissa tervehdyksen esitti kävijöille tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Avauksessa järjestäjät lanseerasivat Suomelle sosiaalisessa mediassa käytettävän avainsanan #BragForFinland, jonka toivottiin innostavan kehuja Suomelle.

Avainsana ja kehukampanja ovat samalla lahja satavuotiaalle Suomelle. Järjestäjien mielestä suomalaisten on usein vaikea kehua itseään, ja tähän avainsanasta toivottiin apua.

Slushin johtaja Marianne Vikkula, Prinssi William, presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin prinssi Daniel Slush-tapahtumassa torstaina.
Slushin johtaja Marianne Vikkula, Prinssi William, presidentti Sauli Niinistö ja Ruotsin prinssi Daniel Slush-tapahtumassa torstaina.Jussi Nukari / Lehtikuva

Myös Ruotsin prinssi Daniel on paikalla tapahtumassa ja seurasi avajaisia.

Ylen taloustoimittajat Anna Karismo ja Juha-Matti Mäntylä seurasivat avajaisia hetki hetkeltä täällä.


Kytky veronkorotukseen tuomassa nelosoluen ja lonkeron ruokakauppoihin

$
0
0

Eduskunnassa on muodostumassa enemmistö, joka kannattaa nelosoluen ja lonkeron myyntiä ruokakaupoissa. Pitkä vääntö uudesta alkoholilaista on päättymässä äänestyksiin joulukuun puolivälissä.

Hallituspuolueista kokoomuksen ja sinisten ryhmissä selkeä enemmistö on koko ajan kannattanut 5,5-prosenttisten alkoholijuomien myynnin sallimista kaupoissa.

Kokoomuksessa vielä keväällä kolme edustajaa vastusti eduskunnassa kerätyssä vetoomuksessa prosentin muuttamista, mutta STT:n tietojen mukaan määrä on laskenut kahteen.

Sinisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Simon Elo sanoo, että ryhmässä kolme edustajaa vastustaa prosentin korottamista.

STT:n tietojen mukaan molemmissa ryhmissä yritetään vaikuttaa siten, että vastustajat eivät olisi äänestyksessä paikalla.

– En ole keskusteluja käynyt, mutta toki kyseessä on hallituksen esitys, joten ei ole ihmeellistä, jos he eivät välttämättä halua olla paikalla äänestyksessä hallituksen esitystä vastustamassa, Elo pyörittelee.

Keskustassa prosentin noston vastustus on ollut pitkin matkaa laajempaa, ja sen seurauksena hallitus sopi kesällä, että hallituspuolueiden edustajat saavat äänestää 5,5-prosenttisten myyntiä vastaan.

Alkoholin veronkorotusta käsittelevän valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) arvioi, että veroon kaavailtu 100 miljoonan euron korotus on vaikuttanut keskustaedustajien kantoihin.

Keväällä 15 keskustalaista allekirjoitti prosenttikorotusta vastustavan vetoomuksen. Kalli arvioi, että nyt selvä enemmistö keskustalaisista kannattaa prosenttikorotusta ja vastustajia on alle 15.

Oppositiossa enemmän vastustusta

Jos keskustan ryhmästä 15 vastustaisi korotusta, hallituspuolueista löytyisi 86 korotuksen kannattajaa. Jos sinisten ja kokoomuksen viisi vastustajaa eivät tule saliin, korotuksen kannattajat tarvitsisivat oppositiosta reilun kymmenen edustajan tuen. Tukea on kuitenkin ainakin parinkymmenen edustajan verran.

Suurimman oppositioryhmän SDP:n eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Johanna Ojala-Niemelä sanoo, että ryhmässä muutama edustaja kannattaa korotusta. SDP ei ole vielä lopullisesti sulkenut ulos ryhmäpäätöstä, jolla kaikki äänestäisivät vastaan.

Perussuomalaisten ryhmän varapuheenjohtaja Ville Tavio arvioi, että ryhmässä korkeintaan muutama vastustaa korotusta. Puolueella on 17 kansanedustajaa.

Vihreiden ryhmästä moni on vaihtanut kantaansa käsittelyn aikana vastustuksen puolelle, mutta ryhmästä arvioidaan, että kannattajia on ainakin pari. Vasemmistoliiton ryhmästä selvä enemmistö vastustaa. RKP:n kymmenen edustajan äänet hajaantuvat. Kristillisdemokraatit äänestävät kaikki vastaan.

Lue myös:

Alkoholilaista odotettavissa tiukka äänestys eduskunnassa – Ylen kyselyssä puolet edustajista kannattaa nelosoluitten tuomista ruokakauppoihin

Oluen vahvuus kaupoissa jakaa kansanedustajien mielipiteet

A-oluen maitokauppamyynnin kohtalo opposition käsissä – vastatuuli navakkaa

Syyttäjä: Amfetamiinia levitettiin maatilalta eri puolille Suomea, elintarvikekauppa oli pelkkä kulissi

$
0
0

Oulun käräjäoikeus jatkoi torstaina poikkeuksellisen suuren huumausainerikosjutun käsittelyä Oulun vankilan tiloissa. Syyttäjä on nostanut syytteet seitsemästä törkeästä huumausainerikoksesta tai avunannosta siihen, kahdesta huumausainerikoksesta ja yhdestä törkeästä rahanpesusta yhteensä 11 vastaajaa vastaan. Heistä kahdeksan on edelleen vangittuina.

Syyttäjä vaatii viidelle henkilölle 10 vuoden vankeusrangaistusta, kolmelle seitsemää ja kahdelle neljää vuotta ehdotonta vankeutta. Yhdelle vastaajalle syyttäjä vaatii 80 päiväsakkoa.

Oikeudenkäynti liittyy Pohjois-Suomen luultavasti kaikkien aikojen suurimpaan huumetakavarikkoon, jossa takavarikoitiin noin 30 kiloa amfetamiinia, 8 kiloa hasista ja kilo marihuanaa.

Huumekätköjä maatilalla

Syyttäjän mukaan viisi henkilöä on tuonut maahan amfetamiinia noin 35 kiloa. Yksi miehistä oli alkuvuodesta 2017 vuokrannut maatilan Oulun keskustaan rekisteröidyn elintarvikekaupan nimissä. Syyttäjän mukaan kaupalla ei ole ollut kuitenkaan laillista liiketoimintaa.

Maatila on syyttäjän mukaan hankittu huumausaineliiketoimintaa varten ja yritystä on käytetty kulissina rikollisen toiminnan rahaliikenteelle. Poliisi takavarikoi esitukinnan aikana amfetamiinia muun muassa navetan vintiltä ja halkovajasta maanalaisesta kätköstä.

Amfetamiinin levittämisestä syytetään myös kolmea miestä, joista kaksi syyttäjän mukaan kuljetti huumausainetta Kajaaniin. Osa huumausaineesta vietiin Ouluun ja osa Jyväskylään. Rikokset ovat syyttäjän haastehakemuksen mukaan tapahtuneet vuosina 2015 - 2017.

Vastaajat ovat esitutkinnassa pääosin kiistäneet syytteissä kuvatut teot. Käräjäoikeuden arvion mukaan amfetamiinikokonaisuuden käsittely päättyy 15. päivä joulukuuta.

Lankomiesten organisaatio?    

Yksi törkeästä huumausainerikoksesta syytetyistä on syytteessä myös törkeästä rahanpesusta. Mies matkusti vuoden 2016 joulukuussa Ruotsista Tornioon, josta edelleen taksilla Kemiin ja junalla Ouluun. Hän sai Oulussa vaimonsa veljeltä 26 000 euroa käteisenä. Syyttäjän mukaan kyse oli huumausainerikoksella saadusta rikoshyödystä.

Syyttäjän mukaan miehen vaimon veli, joka myös on syytettynä törkeästä huumausainerikoksesta, on osallistunut Oulun alueella huumausainekauppaan. Syyttäjän mukaan jo vuosina 2015 ja 2016 huumausainekauppaa harjoittanutta organisaatiota ja sen laajuutta ei ole pystytty esitutkinnassa selvittämään.

Syyttäjän mukaan toisen miehen käteisvaroja ei myöskään pystytä selittämään elintarvikekaupan liiketoiminnalla.

Yhdeksän vangittua ja istunto vankilassa

Laaja juttukokonaisuus käsitellään kolmessa osassa.

Oulun käräjäoikeus aloitti juttuvyyhden käsittelyn maanantaina 27.11. niin sanotulla kannabiskokonaisuudella. Siinä syytteessä on neljä henkilöä, joista kahta syytetään törkeästä huumausainerikoksesta. He ovat kiistäneet rikoksen. Syyttäjä vaatii pääsyytetylle yli kolmen vuoden vankeutta.

Syyttäjän mukaan huumekaupan kulissina on toiminut Oulun keskustassa sijainnut elintarvikekauppa.

Laajan huumerikosjutun pääkäsittely Oulun vankilan tiloissa.
Laajaa huumausainerikojuttua käsitelään Oulun vankilan liikuntasalissa.Paulus Markkula / Yle

Useaa eri kansalaisuutta olevien henkilöiden epäillään tuoneen ja levittäneen huumausaineita Oulun alueelle. Huumeiden arvo katukaupassa olisi ollut noin 1,6 miljoonaa euroa.

Juttukokonaisuuteen liittyvää talousrikososaa käsitellään 18.-19. päivä joulukuuta.

Rikoksesta epäillyt ovat syyttäjän ilmoituksen mukaan esitutkinnassa kiistäneet syyllistyneensä asiassa rikokseen.

Juttukokonaisuudessa on kaikkiaan yhdeksän vangittua vastaajaa. Vangittujen vastaajien lukumäärä on niin suuri, ettei Oulun oikeustalolla ole heille tällä hetkellä riittävästi säilytystiloja. Myös vankien kuljettaminen vaatisi tässä tapauksessa mittavia järjestelyjä.

Näistä syistä asian pääkäsittely toimitetaan poikkeuksellisesti Oulun vankilan tiloissa. Käräjäoikeus on varannut jutulle aikaa pitkälle joulukuuhun.

Temppuiliko pankkikortti kassalla? Likaantuneen sirun voi pelastaa kotikonstein

$
0
0

Maksukorteissa siru joutuu alttiiksi päivittäiselle rasitukselle. Yleisin asia, joka johtaa kortin vioittumiseen, on väärä säilytystapa.

Korttia ei tule säilyttää irrallaan taskussa, vaan aina suojattuna lompakossa, kännykkäkotelossa tai erillisessä kortin säilytykseen tarkoitetussa kotelossa, jossa kortti ei pääse taipumaan eikä likaantumaan.

– Myöskään useiden korttien säilyttämistä päällekkäin ilman suojaa ei suositella, koska tällöin kortit altistuvat kulutusta lisäävälle hankaukselle, sanoo Susanna Mäkinen OP-konsernin viestinnästä.

Sirua kannattaa pyyhkiä puhdistusaineeseen kastellulla pumpulipuikolla. Jon Paavilainen

Kännykkäkotelo ei ole paras säilytysmuoto, sillä siinä usein säilytetään useampia korttia päällekkäin tiukasti puristuksissa.

– Kortteja saatetaan säilyttää myös sellaisenaan käsilaukussa tai sellaisessa lompakossa, joka on alttiina taivutukselle. Mäkinen sanoo.

– Kännykkäkotelossa kortteja suositellaan säilytettävän vain yksi kortti per kotelo, jolloin kortti pysyy suorassa eikä hankaudu toisen kortin kanssa päällekkäin.

Mikäli korttia käytetään ja säilytetään asianmukaisesti, kortin siru kestää maksukorttien voimassaoloajan, eli 3–4 vuotta.

Tuhoisa lika ja miten se puhdistetaan

Maksukortin siru voi myös mustua likaantuessaan, ja kortti voi alkaa temppuilla kassalla.

– Siru saattaa likaantua erilaisten aineiden, kuten hiuslakan tai kynsilakan päästessä kortin pintaan. Tällöin maksupääte ei saa kontaktia siruun, vaikka siru itsessään olisikin ehjä, sanoo Nordean korttiyksikön johtaja Valtteri Korhonen.

Toinen syy voi olla kortin kovassa käytössä. Sirun kontaktipintojen ohut kulta- tai palladiumpinnoite voi kulua ja naarmuuntua sekä sirun pinta näyttää tummuneelta.

Kuluneita pankkikortteja
Mustuneen sirun voi yrittää pelastaa, kunhan keinot ovat hallussa.Niko Mannonen / Yle

Normaaliolosuhteissa korttia ei tarvitse puhdistaa käyttöiän aikana.

Jos sirun pinnalla on kuitenkin likaa, riippuu puhdistusmenetelmä sirulla olevan lian laadusta.

– Moneen likaan kuitenkin tepsivät alkoholipohjaiset puhdistusaineet, kuten elektroniikan puhdistusaine ja haavojen alkoholipohjainen desinfiointiaine. Sirua kannattaa pyyhkiä puhdistusaineeseen kastellulla pumpulipuikolla, Korhonen kertoo.

Kulumisen syynä voi olla viallinen maksupääte

Suomessa jo noin kolmannes korttimaksuista on lähimaksuja. Lähimaksamisen suosion kasvu tarkoittaa käytännössä sitä, että sirun fyysinen rasitus vähenee, koska korttia ei tarvitse laittaa maksupäätteeseen sisälle. Käyttöikään tai voimassaoloaikaan se ei sinänsä vaikuta.

– Pankkikortin siru kuluu normaalissa käytössä aina, kun kortti kohtaa fyysistä hankautumista sirulukijoissa tai esimerkiksi lompakossa säilytyksen yhteydessä. Hyvin harvoin siru kuitenkin kuluu siinä määrin, että se vaikuttaisi sirun luettavuuteen, kertoo Susanna Mäkinen OP:n viestinnästä.

Maksupääte kaupan kassalla.
Kortinlukijoiden kontaktinastat kuluttavat sirun pinnoitetta.Jyrki Lyytikkä / Yle

Suurempi ongelma on, että maksulaitteiden kortinlukijoita ei aina huolleta säännöllisesti. Yksikin hyvin likainen tai väärin säädetty lukupää voi naarmuttaa sirua.

– Kortinlukijoiden kontaktinastat kuluttavat aina sirun pinnoitetta, kun kortti laitetaan kortinlukijaan. Tämä hankauma aiheuttaa sirun tummumista, Mäkinen sanoo.

SOK:lla maksupäätteet ovat keskeisessä asemassa ja niiden on oltava kunnossa, jotta myynti saadaan sujumaan.

– En ole aikaisemmin kuullut, että likaiset maksupäätteet aiheuttaisivat kortin sirun rikkoontumista, sanoo Mia Laakso SOK-rahoituksesta.

Maksupäätteet tarkistetaan päivittäin ja ne vaihdetaan muutaman vuoden välein uusiin.

– Lisäksi meillä on huoltosopimukset maksupäätteisiin. Itsepalveluympäristössä, kuten bensa-automaateilla maksupäätteet joutuvat muita toimialoja kovemmalle kulutukselle, sillä ovat Suomen sääolosuhteiden armoilla, ja maksupäätteet rikkoontuvat market-kauppaa herkemmin, Laakso kertoo.

Korjattu 30.11.2017 klo 12.51: Vaihdettu kahdesta sitaatista niiden sanoja. Jon Paavilaisen nimiin menneet sitaatit vaihdettu Valtteri Korhosen sanomiksi.

Sankarihautajaiset Pelkosenniemellä – pikakiväärimies Olavi Hulkko ehti olla kadoksissa yli 70 vuotta

$
0
0

Pelkosenniemellä vietettiin torstaina sankarihautajaisia, kun Jatkosodassa kaatunut ja 73 vuotta kadoksissa ollut Aatu Olavi Hulkko siunattiin juhlavin menoin kotiseurakuntansa multiin. Olavi kaatui Jatkosodan ratkaisutaistelussa Ihantalassa.

Vuosikymmenet eivät ole himmentäneet sotiemme uhrien muistoa. Viime sodissamme kaatui yli 90 000 suomalaista sotilasta. Suurin osa näistä sankarivainajista saateltiin jo sotavuosina kotiseurakuntiensa sankarihautausmaihin.

Noin 13 000 kentälle jääneen tai kadonneen sotilaan kohtalo jäi kuitenkin epäselväksi. Heidän joukossaan oli pelkosenniemeläinen Aatu Olavi Hulkko.

Sotaan pikakiväärimieheksi

Sankarivainajan sukulainen Matti Hulkko pukee sanoiksi sen ajatuksen, minkä Olavin kotiin tulo herättää.

– Meitä muistutetaan tänään siitä, mitä on ollut Suomen itsenäisyyden puolustaminen, kun laskemme Ihantalan ratkaisutaistelussa kentälle jääneen Aatu Olavi Hulkon jäämistön kotikunnan sankarihautaan. Hautakivi on odottanut 73 vuotta kotiin palaavaa.

Veteraanimatrikkelin tietoihin perustuen Olavi kutsuttiin 23 vuoden iässä Talvisotaan pikakivääriampujaksi. Olavin vanhempi veli Veikko taisteli samassa Erp 17:ssä – hänkin pikakivääriampujana. Talvisodasta veljekset palasivat ehjinä. Jatkosodassa heitä oli kolme veljestä, kun Alpo Mikael oli taistelussa mukana.

Jatkosodan ratkaisutaistelussa 29.6.1944 Olavi kaatui ja jäi kentälle. Veljet Alpo Mikael ja Veikko palasivat kotiin, joskin Alpo haavoittuneena.

Olavilla oli kahdeksan sisarta, joista kaksi kuoli vauvana. Äiti kuoli, kun Olavi oli 6-vuotias. Isä Aatu ja vanhemmat sisaret veivät perhettä eteenpäin. Perheellä oli vaatimaton mökki Pelkosenniemen Lehtikankaalla. Perheen isä Aatu ja pojat olivat metsätöissä ja keväisin uitossa.

Kansakoulusta metsuriksi

– Tarkemmin en Aatu Hulkon perheen elämästä tiedä, mutta voin kuvitella, millainen oli Olavin lapsuus, kun olen itsekin kasvanut samalla Lehtikankaalla Kemijoen varrella, sanoo Matti Hulkko.

– Lapsena ongittiin, uitiin ja uisteltiin joella ja vanhempana pyydettiin riistaa ansoilla. Ystävälliset ja auttavaiset naapurit Lehtelät, Pyhäjärvet ja Kilpimaat elivät maanviljelyksestä ja karjanhoidosta. Naapuriapua on annettu ja saatu.

Kansakoulun käytyään Olavi on aloittanut metsurin työt, kuten siihen aikaan oli tapana. Metsureista kasvoi rohkeita ja voimakkaita isänmaan puolustajia. Heitä saamme kiittää siitä, että Stalinilta jäi Suomi miehittämättä.

Matti Hulkko vielä sukunsa puolesta kiittää Olavin löytymisestä ja kotiinsaattamisesta Sotavainajien muiston vaalimisyhdistystä, Sodankylän jääkäriprikaatia, Pelkosenniemen seurakuntaa ja Pelkosenniemen sotaveteraaneja.

1 300 sotilaan jäänteet löydetty

Vuoden 1992 jälkeen on itärajan takaa löydetty ja tuotu kotiin noin 1 300 suomalaissotilaan jäänteet. Näistä 350 on kyetty luotettavasti tunnistamana, kuten Olavi Hulkko nyt.

Tunnistaminen perustuu jäämistön yhteydessä löydettäviin tuntolevyihin, arkisto- ja sukuselvityksiin sekä nyttemmin Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksella tehtäviin DNA-tunnistuksiin. DNA-näytteen perusteella varmistui Olavi Hulkonkin henkilöllisyys.

Sotavainajien muiston vaalimisyhdistyksestä kerrotaan, että tänä vuonna näitä tunnistettujen vainajien muistotilaisuuksia on ollut 13 paikkakunnalla – ja nyt Pelkosenniemellä. Tunnistamattomiksi jääneet vainajat siunataan ja haudataan yhteishautoihin erikseen järjestettävissä sankarihautajaisissa.

Sotavainajatyötä ohjaa periaate "sankarivainajien muisto on ikuinen".

Huippuhinnalla huudettu puolustusvoimien luola Rovaniemellä menossa kullan säilytykseen

$
0
0

Marko Viinikka kertoo ostaneensa luolan Voima Capitalin tytäryhtiön Voima Gold Oy:n käyttöön. Helsingin Bulevardilla toimiva Voima Gold Oy on perustettu tänä kesänä. Yhtiön liikeidea on jalostaa, välittää ja säilyttää kultaa. Viinikka kertoo, että toiminta on käynnistymässä koko maan osalta ensi viikolla.

– Meillä on yksi kultaholvi Helsingissä, mutta Rovaniemellä kapasiteetti on ihan eri luokkaa. Olimme etsineet toista sijaintipaikkaa kehäkolmosen ulkopuolelta. Toramolammen luola oli turvallisuuskysymykset huomioon ottaen meille ihan nappi, Viinikka sanoo.

Huutokaupassa myyty luola
Huutokaupassa myyty luola on louhittu syvälle maan alle.Jarmo Honkanen / Yle

Hän kertoo yhtiön jo hankkineen kultaa Saksasta, Sveitsistä ja Afrikan mantereelta. Toramolammen luola on tarkoitus ottaa käyttöön ensi vuoden aikana.

– Ennen avaamista menee joku aika, kun turvallisuuspäällikkö tekee analyysit ja tarkastukset lähialueille. Ensiksi täytyy varmistaa turvallisuusasiat, jotka ovat entuudestaan jo korkealla tasolla.

Luola on joidenkin kilometrien päässä Lapin lennostosta ja Someroharjun varuskunnasta. Viinikka kertoo ostoksellaan halunneensa myös varmistaa, että kiinteistö ei päädy ulkomaalaisomistukseen.

– Maata ja muita arvokkaita omaisuuseriä on siirtynyt liiaksi muualle, sanoo Viinikka. Yrittäjä kertoo, että strategisten kohteiden lähellä tehdyt maa- ja kiinteistökaupat arveluttavat häntä nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa.

Luolaa nettihuutokaupalla myyneen Senaatti -kiinteistöjen hallitus päättää kaupasta lopullisesti joulukuun puolivälin tienoilla.

Ostaja saa myös varavoimakoneen, jossa on järeä dieselmoottori.
Ostaja saa myös varavoimakoneen, jossa on järeä dieselmoottori.Jarmo Honkanen / Yle

Tanska hyväksyi lain estämään North Stream -putken

$
0
0

Tanskan parlamentti on hyväksynyt lain, jonka avulla maa voi kieltää North Stream -kaasuputken kulkemisen aluevesiensä kautta.

Lakimuutoksen myötä Tanskan viranomaiset voivat estää kaasuputken rakentamisen myös turvallisuuteen tai ulkopolitiikkaan liittyvistä syistä. Tanskan hallitus pitää näitä perusteita ratkaisevina syinä torjua venäläis-saksalaisen kaasuputken rakentaminen.

Suomen hallitus on harkinnut putken rakentamista vain ympäristökysymyksenä.

Putkihankkeen taustalla oleva venäläinen kaasyuyhtiö Gazprom ja sen eurooppalaiset kumppanit toivovat, että putki voisi kulkea Itämeren pohjassa Tanskan aluevesien kautta.

Jos Tanska ei hyväksy linjausta, yhtiöillä on vaihtoehtoinen suunnityelma, joka kiertää Tanskan aluevedet.

Näin prinssi hurmasi helsinkiläiset – "Hän oli kohtelias ja kiinnostunut"

$
0
0

Helsingissä vallitsi tänään torstaina kuninkaallinen tunnelma, kun Cambridgen herttua, prinssi William tutustui pääkaupunkiin ja tapasi sen asukkaita Suomen-vierailunsa yhteydessä.

Päivän aikana hän ehti osallistua myös kasvuyritystapahtuma Slushin avajaisiin. Siellä hänelle annettiin hänen kahdelle lapselleen räätälöidyt keppihevoset. Lahja oli osa huomenna perjantaina alkavaa keppihevosharrastusta maailmalle markkinoivaa kampanjaa.

Slushista William jatkoi matkaansa Helsingin Lauttasaareen tapaamaan koululaisia. Nämä olivat prinssin vierailusta innoissaan, kertoo vierailua seurannut Ylen toimittaja Lena Nelskylä. Lapsille oli annettu vierailua varten sekä Suomen että Britannian lippuja, joillekin jopa Cambridgen.

Prinssi William vieraili Lauttasaaren ala-asteella.
Koululaiset kättelivät vierasta innoissaan.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva
Prinssi William Lauttasaaressa 30. marraskuuta.
Prinssi William Helsingin Lauttasaaressa tänään torstaina.Petteri Sopanen / Yle
Prinssi William tervehtii Tuomas Reijosta. Prinssi William vieraili Lauttasaaren ala-asteella.
Prinssi tervehti Tuomas Reijosta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

– William saapui paikalle ja moikkaili lapsia. Hän meni sisälle kouluun, ja siellä oppilaat olivat näyttäneet hänelle itse koodaamiaan koulutöitä. William oli ollut kohtelias ja kiinnostunut, Nelskylä kuvailee.

– Koulun sisällä oli ollut hiljainen tunnelma. Kaikki olivat suhtautuneet vieraaseen todella kunnioittavasti.

Torstaina alkuiltapäivästä yleisöllä oli mahdollisuus tervehtiä prinssiä Esplanadin puistossa Helsingin keskustassa. Tihkusateesta huolimatta paikalle olikin kerääntynyt paljon väkeä, Nelskylä kertoo.

– Päiväkotiluokkia, koululaisia, eläkeläisiä, paljon innostuneita ulkomaalaisia, Nelskylä kuvailee yleisöä.

Hän luonnehtii Esplanadilla vallinnutta tunnelmaa suomalaisen maltilliseksi.

– Kansa kunnioitti tilannetta. Oli riemua mutta maltillista sellaista.

prinssi William espalla
Edes tihkusade ei latistanut tunnelmaa Helsingin keskustassa.Petteri Sopanen / Yle
Prinssi William Espalla joulupukin kanssa.
Myös itse joulupukki tervehti kuninkaallista vierasta.Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Lisää tunnelmia prinssi Williamin Helsingin-vierailulta tänä iltana Ylen tv-uutisissa.

Lue myös:

Prinssi Williamille lahjoitettiin Slushissa kaksi keppihevosta – Suomi haluaa viedä harrastusta maailmalle

Prinssi William veljensä hääuutisesta: Toivon sen tarkoittavan, että hän pysyy poissa jääkaapiltani!

Prinssi William toi presidentti Sauli Niinistölle kirjeen kuningattarelta – "Viesti hyvälle ystävälle"


New York Times: Yhdysvaltojen ulkoministeri Tillerson saamassa potkut lähiviikkoina

$
0
0

Yhdysvaltojen Valkoisessa talossa on tehty suunnitelma ulkoministeri Rex Tillersonin erottamiseksi tulevien viikkojen aikana, kertoo sanomalehti New York Times nimettöminä pysyttelevien korkeiden hallintolähteiden perusteella.

Tillerson korvattaisiin keskustiedustelupalvelu CIA:n johtajalla Mike Pompeolla. CIA:n johtoon nousisi taas lehden tietojen mukaan senaattori Tom Cotton.

Lehden tietojen mukaan suunnitelman on tehnyt Valkoisen talon kansliapäällikkö John Kelly. Hän on keskustellut asiasta muiden virkailijoiden kanssa. Muutokset tehtäisiin vuodenvaihteen tienoilla tai sen jälkeen.

Valkoinen talo on kommentoinut, että Tillerson johtaa yhä ulkoministeriötä eikä henkilöstömuutoksista ole tällä hetkellä kerrottavaa.

Presidentti Donald Trump ei kysyttäessä kiistänyt tai vahvistanut lehden tietoja. Hän totesi ainoastaan, että "Rex on täällä".

Trump ja Tillerson erimielisiä

Kaksi hallintolähdettä vahvisti uutistoimisto AP:lle, että Valkoisessa talossa keskustellaan Tillersonin korvaamista Pompeolla. Uutistoimisto Reutersille puhunut korkea virkamieslähde taas sanoi, että suunnitelma on ollut tekeillä jo viikkoja.

Trump ja Tillerson ovat olleet erimielisiä monista keskeisistä kysymyksistä, ja Trumpin kerrotaan haluavan muutoksia ulkoministeriössä. Lehden lähteet eivät kuitenkaan olleet varmoja, oliko Trump vielä hyväksynyt suunnitelmaa.

Tillersonin on kerrottu haukkuneen Trumpia ääliöksi suljettujen ovien takana.

Lue lisää:

Öljymies ulkopuolelta – Kuka on Yhdysvaltain ulkoministeri Rex Tillerson?

Suomalaiset musiikkivideot pimenivät YouTubessa, kun lisenssi päättyi – Videoiden palauttaminen nähtäviksi voi kestää päiviä

$
0
0

Isoa osaa musiikkivideoista ei pysty tällä hetkellä katselemaan suoratoistopalvelu YouTubesta.

Videoruutuun tuleva ilmoitus kertoo blokkauksen syystä olennaisen: suomalaiset eivät saa videoita näkyviin. Sulku koskee suurta osaa kotimaisten muusikoiden videoista sekä myös laajalti ulkomaisia videoita.

Google ja Teosto ovat päässeet torstaiaamuna asiasta väliaikaiseen sopimukseen. Videoiden palauttaminen alkaa, mutta se voi kestää, Markus Kaarto Teostosta kertoo Ylelle.

Teoston mukaan kyse on [YouTuben omistajan] Googlen omasta toimenpiteestä, joka tuli Teostolle yllätyksenä.

– Sopimusneuvottelut Teoston ja Googlen välillä ovat sujuneet hyvässä hengessä, varatoimitusjohtaja Risto Salminen Teostosta kertoo.

YouTuben käyttäjätuki kertoo myös rajoituksen syystä.

Teosto edustaa noin 30 000 suomalaista musiikintekijää ja myöntää käyttölupia heidän sisältöihinsä. Suoratoistopalveluiden kanssa käytävissä neuvotteluissa sovitaan aineiston käytön laajuudesta ja siitä saatavista korvauksista.

Videoiden blokkaamisesta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Käräjäoikeus kieltää uusnatsijärjestön toiminnan – Pohjoismainen Vastarintaliike lakkautetaan

$
0
0

Pirkanmaan käräjäoikeus julistaa uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen lakkautetuksi laittoman ja räikeästi hyvän tavan vastaisen toiminnan vuoksi.

Oikeuden mukaan Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen räikeästi hyvän tavan ja lainvastainen toiminta on monipuolista ja keskeinen osa sen toimintaa. Yhdistyksen tavoitteet ovat päätöksen mukaan demokraattisten arvojen vastaisia.

Käräjäoikeus katsoo ratkaisussaan, että yhdistys panettelee ja solvaa kansanryhmiä ja levittää vihapuhetta.

Lisäksi oikeus totesi, että yhdistys käyttää väkivaltaa sekä kannustaa kannattajiaan väkivallan ja häirinnän käyttöön viholliseksi väitettyjä tahoja vastaan.

Näin yhdistyksen toiminta ei ole yhdistymis- ja sananvapauden suojan piirissä, sillä se loukkaa muiden perus- ja ihmisoikeuksia, käräjäoikeus katsoo.

Myös Pohjoisen Perinne -yhdistys lakkautetaan

Käräjäoikeus julistaa myös Vastarintaliikkeeseen kytkeytyvän Pohjoisen Perinne-yhdistyksen lakkautetuksi. Oikeus katsoo, että yhdistyksen toiminta on osa rasistista tiedonvälitystä.

Oikeuden päätöksen myötä yhdistys ei saa jatkaa elinkeinotoimintaa eli Magneettimedia-lehden julkaisemista ja verkkokauppaa.

Pohjoinen Perinne on kerännyt varoja Vastarintaliikkeen toimintaan ja julkaissut sen kannanottoja lehdissä.

Yhdistysten lakkauttamista vaati oikeudessa Poliisihallitus, jonka mielestä avoimesti rasistinen ja kansallissosialistista valtiota Pohjoismaihin ajava Vastarintaliike toimii olennaisesti lain ja hyvien tapojen vastaisesti.

Etenkin yhdistysten jäsenten harjoittama väkivalta on Poliisihallituksen mielestä lainvastaista.

PVL: Lakeja ei ole rikottu

Pohjoismainen Vastarintaliike ja Pohjoinen Perinne vastustivat lakkauttamista. Ne vetosivat oikeudessa perustuslain suojaan ja kiistivät lakien ja hyvien tapojen rikkomisen ja väkivallan kuulumisen toimintaan.

Yhdistykset katsoivat käräjäoikeuskäsittelyssä, että niille voidaan antaa korkeintaan varoitus. Ne korostivat, että viranomaiset eivät ole antaneet minkäänlaista ohjeistusta eivätkä mahdollisuutta korjata toimintatapoja ja julkisia asenteita..

Käräjäoikeus katsoo torstaisessa päätöksessään, että varoituksen antaminen olisi perusteltua vain silloin, jos yhdistys lopettaisi sen osan toiminnastaan, josta varoitus aiheutuisi.

Käytännössä tämä merkitsisi Vastarintaliikkeen toiminnan lopettamista, koska yhdistyksen ydintoiminta liittyy laittomuuksiin.

Yhdistykset ajavat asiaansa internetissä, mielenosoituksissa ja erilaisissa kokoontumisissa, kaduilla ja postilaatikkoihin jaettavissa mainoksissa sekä painetuissa lehdissä.

Yhdistykset aikovat valittaa käräjäoikeuden ratkaisusta hovioikeuteen. Yhdistysten on lopetettava toiminta kun oikeuden päätös on lainvoimainen.

Asema-aukion pahoinpitely herätti Poliisihallituksen

Poliisihallitus nosti kanteen yhdistysten lakkauttamiseksi sen jälkeen kun Vastarintaliikkeen aktiivi Jesse Torniainen tuomittiin joulukuussa 2016 kahden vuoden vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä Helsingin päärautatieaseman lähistöllä.

Pahoinpitelyn uhri kuoli.. Syyttäjä valitti tuomiosta hovioikeuteen. Syyttäjä pitää törkeän pahoinpitelyn motiivina sitä, että uhri oli arvostellut mielenosoitusta.

Uusnatsijärjestöjä kiellettiin tiettävästi viimeksi 1970-luvulla. Silloin kiellettiin neljä Pekka Siitoimen perustamaa kansallissosialistista järjestöä.

Vastarintaliike on ilmoittanut, ettei käräjäoikeuden päätös vaikuta itsenäisyyspäivänä järjestettävään kansallissosialistien marssiin.

Lisätty 30.11.2017 kello 16.47 tieto, että PVL valittaa ratkaisusta hovioikeuteen ja klo 18.40 tieto, että toiminta on lopetettava kun tuomio on lainvoimainen.

Lue myös:

Voiko poliisi estää lakkautustuomion saaneen Vastarintaliikkeen kulkueen itsenäisyyspäivänä? Poliisiylijohtaja: Emme vielä tiedä

Poliisihallitus: Vastarintaliikkeen lakkauttaminen selkeä viesti yhteiskunnalta – PVL aikoo valittaa hoviin

Vastarintaliikkeen lakkauttamisesta päätös käräjiltä – natsit marssivat joka tapauksessa itsenäisyyspäivänä

Tutkija arvioi oikeudessa: Pohjoismaisella Vastarintaliikkeellä 80–85 jäsentä

Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen kohtaloa puidaan parhaillaan Tampereella – Poliisihallitus vaatii järjestön lakkauttamista

Oikeudenkäynti uusnatsistisen järjestön lakkauttamisesta alkoi – liikkeen johtohahmo Ylelle: "Väkivalta on ollut reaktiivista"

Vastarintaliikkeen lakkauttaminen tekisi uusnatsien propagandasta laitonta

7 asiaa, jotka sinun olisi hyvä tietää suomalaisista uusnatseista

Lunta sataa kohta melkein vaaksan verran – Katso kuinka saderintamat vyöryvät Etelä- ja Itä-Suomen yli

$
0
0

Joulukuu alkaa maamme eteläosissa jopa sankan lumipyryn sävyttämänä. Paikoin lunta kertyy jopa kymmenen senttimetriä. Eniten sataa idässä ja kaakossa.

Ensimmäinen saderintama on alueen yllä jo tänään. Toinen tulee etelästä heti perjantaiyönä ja se väistyy itärajan yli vasta lauantain vastaisena yönä.

Sateiden takia ajokeli etelässä on perjantaina monin paikoin jopa erittäin huono.

Lue myös:Tänään on viimeinen hetki vaihtaa talvirenkaat – huomenna iskee myräkkä

Finlandia-voittaja Terholle: Anteeksi, että puheeni lempeä huumori sai sinut tuollaiseen ulostuloon henkisestä kaapista

$
0
0

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinnon voittanut Juha Hurme kommentoi Ylen aamu-tv:ssä eilisestä kiitospuheestaan noussutta keskustelua. Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) toivoi Hurmeelta eilen anteeksipyyntöä.

– Keneltä pitäisi anteeksi pyytää, pyydetään reiluna ihmisenä nyt Sampolta, anteeksi, että puheeni lempeä huumori, jota et yhtään ymmärtänyt, sai sinut tuollaiseen hätäiseen ulostuloon henkisestä kaapistasi, toivotan siunauksellista adventin aikaa ja että pukki toisi kaksi numeroa isomman pipon. Nyt on anteeksi pyydetty joten kaikki hyvin, Hurme lausui aamu-tv:n lähetyksessä.

Toivetta anteeksipyynnöstä hän kuvaili hurjaksi. Hurme painotti lähetyksessä, että hänen eilinen kiitospuheensa oli humoristinen ja iloinen veto, eikä ketään nimitellä tai pilkata.

– Kaikki Kansallisteatterin tilaisuudessa olleet tajusivat, että ketään ei nimitellä eikä pilkata, olen itse henkilönä juntti numero yksi, Hurme kommentoi.

Hurme otti eilisessä Finlandia-palkintotilaisuudessa pitämänsä puheensa lopuksi tiukasti kantaa ruotsin kielen puolesta. "Opetelkaa ruotsia, juntit. Maailmankuvanne avautuu kummasti", hän lausui puheensa lopulla.

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) tviittasi eilen, ettei nimittely edistä kielikeskustelua tai avaa kenenkään maailmankuvaa. Terho toivoi, että Hurmeelta kuullaan anteeksipyyntö.

Hurme: Sekavuutta paetaan valheeseen

Aamu-tv:n keskustelussa käsiteltiin myös muita Hurmeen puheessaan eilen esille nostamia aiheita. Hurme totesi maailman muuttuvan hurjasti.

– Yhdysvaltain presidentti on aika outo heppu eikä Venäjän tsaarikaan oikein luotettava ole. Monella on luontainen vaisto hakea jotakin sellaista, jonka ääreen voi rauhoittua. Mutta se on kääntynyt perverssiksi taipumukseksi uskoa huuhaaseen, Hurme totesi.

Hän katsoo, että sekavaa maailmaa paetaan valheeseen ja jopa tietoisesti tuotettuun propagandaan.

– Taiteen, tieteen ja median iso juttu on miettiä, miten voitaisiin rauhallisesti palauttaa kurssia siihen, että oikeasti yritettäisiin ottaa selvää, miten tämä monimutkainen ja kiehtova maailma todella toimii, Hurme sanoi.

Lue myös

"Opetelkaa ruotsia, juntit" – Finlandia-voittaja Juha Hurme piti väkevän puheen ruotsin kielen puolesta

Kaunokirjallisuuden Finlandia-palkinto Juha Hurmeelle – "Fanitetaan tätä routaista maata, mutta suhteellisuudentajua mukaan"

Tässä ovat kaunokirjallisuuden Finlandia-ehdokkaat – kirjat eivät päästä lukijaansa helpolla

Juha Hurme kirjoitti 14 miljardin vuoden kulttuurihistoriikin paikasta, johon aikanaan syntyi Suomi – kaiken selityksestä syntyi myös hilpeä iltamakiertue

Teosto nosti kädet pystyyn Googlen mahdin edessä – "Toivomme, ettei suomalaista musiikkia vedetä kokonaan pois Youtubesta"

$
0
0

Suomalainen musiikki palaa katseltavaksi ja kuunneltavaksi Youtubeen Suomessa – ainakin väliaikaisesti.

Moni suomalainen Youtube-käyttäjä hämmentyi torstaina, kun kotimaista musiikkia sisältäneet videot pimenivät suositussa suoratoistopalvelussa. Virheilmoituksessa todetaan, ettei Teoston materiaalia sisältävät videot ole käytettävissä Suomessa.

Tilanne on seurausta Teoston ja Youtuben omistajan, Googlen, välisestä kiistasta, kertoo Teoston medialisensoinnista vastaava johtaja Markus Kaarto.

– Pääsimme väliaikaiseen sopimukseen viime yönä, mutta sisällön alasajo oli jo aloitettu.

Alasajo suoritetaan loppuun saakka, minkä jälkeen Google aloittaa Suomi-musiikin palauttamisen suomalaisille Youtubeen. Arvioiden mukaan sisältö saadaan kokonaisuudessaan takaisin palveluun huomisen perjantain aikana.

– Täytyy sanoa, että olisimme tiedottaneet asiasta etukäteen, jos olisimme ajatelleet joutuvamme tähän tilanteeseen, Kaarto huokaisee.

Väliaikainen sopimus syntyi Googlen ehdoilla

Teoston pyrkimyksenä on neuvotella suomalaisille musiikin tekijöille paremmat korvaukset heidän sisältönsä käytöstä Youtubessa. Kysymys on siitä, kuinka suuri osuus videoiden tuottamasta rahavirrasta kuuluisi musiikin tekijöille.

– Monet artistit pitävät Youtubea markkinointikanavana, koska sieltä saatava korvaus on niin vähäistä. Toisaalta Google tekee tällä ison määrän rahaa. Pitäisihän siitä silloin maksaa korvaus musiikin tekijöille. Onko se oikein, että Google tekee rahaa heidän sisällöllään, Kaarto kysyy.

Lisenssipomo ei voi avata sopimusten yksityiskohtia, mutta selvää on, että Teoston oli nostettava kädet pystyyn hädän edessä. Väliaikainen sopimus syntyi mitä todennäköisimmin Googlen sanelemin ehdoin.

Joutuiko Teosto perääntymään neuvotteluissa?

– Google tässä teki nämä tiukat toimenpiteet. Me emme halua olla estämässä musiikin käyttöä. Yleensähän on ollut tapana pyrkiä välttämään tällaisia toimenpiteitä, Kaarto muotoilee.

Musiikin vetäminen pois palvelusta oli Googlelta osoitus siitä, että neuvotteluissa kaikki keinot ovat sallittuja. Kaarton mukaan Google on jopa hidastellut asian kanssa.

– Valitettavasti välillä on ollut ajan peluuta, jolla meitä on ajettu tähän tilanteeseen.

Suurin haaste on Kaarton mukaan Youtuben mittava suosio Suomessa. Teosto teettää asiasta tutkimuksen vuosittain.

– Viime vuonna 55 prosenttia suomalaisista kuunteli Youtubesta musiikkia. Tänä vuonna luku on 69 prosenttia. Se ei ehkä ole vastaavasti musiikkipalveluna yhtä tärkeä muualla. Tässä ehkä halutaan käyttää Suomea esimerkkinä, että mitä kaikkea Google voi tarvittaessa tehdä, jos asiat eivät mene yhtiön toivomusten mukaisesti.

Teosto haluaisi päivittää sopimukset vastaamaan nykypäivää.

– Palvelu on kasvanut todella vauhdikkaasti. Korvausten pitäisi pysyä linjassa kasvuun nähden.

Saksalainen musiikki oli pois Saksan Youtubesta neljä vuotta

Teosto haluaa, että musiikki pysyy Youtubessa. Lähihistoriasta löytyy varottavia esimerkkejä siitä, että kiista Googlen kanssa voi johtaa vuosien taisteluun, joka ratkaistaan oikeudessa.

Saksalaiset saivat saksalaisen musiikin takaisin Youtubeen vasta viime vuonna, kun Teoston paikallinen sisarjärjestö Gema ryhtyi ajamaan musiikintekijöiden oikeuksia vuonna 2012. Häviäjiä olivat ainakin musiikin tekijät ja kuluttajat.

Suomessa neuvottelut varsinaisen lisenssisopimuksen eteen jatkuvat nyt voimassa olevan väliaikaisen sopimuksen aikana.

– Toivottavasti siitä tulee molemmille reilu neuvottelu. Jopa EU:n tasolla käydään keskusteluja siitä, miten alustapalvelujen sisältöjä pitäisi lisensoida. Toivomme todellakin, ettemme joudu tilanteeseen, jossa suomalainen musiikki vedettäisiin kokonaan pois Youtubesta, Kaarto sanoo.

Päivän aikana on noussut esiin, että Google on estänyt Youtubesta sisältöä, joka ei kuulu Teostolle.

– Emme pysty ottamaan näihin tilanteisiin kantaa, koska emme pysty kommentoimaan poisvetojen teknistä toteutusta, Teosto vastaa kirjelmässään oikeudenomistajille.

Google vastasi kieltävästi Yle Radio Suomen haastattelupyyntöön torstaina aamupäivällä.

– Neuvottelut Teoston kanssa ovat hyvässä vauhdissa ja odotamme innolla, että saamme upean suomalaisen musiikin takaisin Youtubeen niin nopeasti kuin mahdollista, Google viestitti.

Lisäys klo 15.54: Lisätty tieto tapauksista, joissa estetty materiaali ei kuulu Teostolle, sekä Teoston vastaus aiheesta oikeudenomistajille.

Oulu vie Siikalatvan ja Mehiläisen yhteisen terveyskeskuksen oikeuteen – ennakkotapaukseen halutaan oikeuden ratkaisu

$
0
0

Oulun kaupunki ei hyväksy Siikalatvan ja lääkärikeskus Mehiläisen aikomusta perustaa Ouluun Siikalatvan kunnan terveysaseman etäpiste. Oulu aikoo riitauttaa asian, eikä se myöskään aio maksaa kustannuksia, jotka syntyvät oululaisten käyttämistä Mehiläisen palveluista.

Hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto sanoo, että kyseessä on ennakkotapaus, jolle halutaan oikeuden päätös. Hänen mukaansa lakia on tarvittaessa muutettava.

Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun yksityinen lääkäriasema ja kunta ovat perustamassa terveysasemaa toisen kunnan maantieteelliselle alueelle.

Ylitalo-Katajiston mukaan sekä sosiaali- ja terveysministeriön että valtiovarainministeriön näkemys on, ettei Mehiläisen ja Siikalatvan etäpiste Oulussa pohjaudu voimassa oleviin lakeihin.

Valtiovarainministeriön ylijohtaja Jani Pitkäniemi sanoo ministeriön selvittävän parhaillaan, voivatko Siikalatvan kunta ja Mehiläinen perustaa terveysaseman Ouluun. Hänen mukaansa asiaa voi lähestyä sekä terveydenhuolto- että kuntalain kautta.

– Tulkintamme mukaan tämä ei ole soveliasta. Toisen kunnan alueella toimiminen on perinteisesti pohjautunut yhteisymmärrykseen, Pitkäniemi sanoo.

Pitkäniemi kuitenkin toteaa, ettei terveysaseman perustamista Ouluun voida näillä näkymin estää.

Mehiläinen on ilmoittanut Ouluun perustettavan etäpisteen tavoittelevan asiakkaiksi myös oululaisia.

Siikalatva ja Mehiläinen eivät ole olleet suunnitelmistaan yhteydessä Oulun kaupunkiin.

Oulun kaupunki ottaa asian tiimoilta yhteyttä niihin asukkaisiin, jotka ovat jo ilmoittaneet terveysaseman vaihdosta.

Klo 15.46 lisätty valtiovarainministeriön ylijohtajan kommentit.


Räppäri Mikael Gabriel kärysi huumeista – vietti yön putkassa ja meni sitten esiintymään lasten juhliin

$
0
0

Räppäri Mikael Gabriel kärysi keskiviikkona kannabiksesta ja vietti yönsä poliisin pahnoilla. Poliisin suojista mies suunnisti perinteisiin Helsingin pormestarin itsenäisyysjuhliin, jotka järjestettiin neljäsluokkalaisille. Tieto huumekärystä tuli juhlien järjestäjille vasta artistin esiintymisen jälkeen.

Mikael Gabriel kertoi huumekärystään Facebook-päivityksessään torstaina. Räppärin mukaan poliisi pysäytti hänet auton ratista.

– Poliisi teki minulle huumetestin, joka näytti positiivista kannabiksen osalta.

Mies kertoi, että hänet vietiin kuulusteluihin Pasilan poliisivankilaan. Mies vietti yönsä sellissä.

– Poltin sätkän tiistaina illalla ennen nukkumaanmenoa, enkä ajatellut asiaa lähtiessäni seuraavana iltana rattiin, vaikka tiedostan sen näkyvän veressä pitkään vaikutuksen lakattua, Mikael Gabriel kirjoitti.

"Kaupunki ei hyväksy huumeiden käyttöä"

Putkasta päästyään artisti suuntasi koululaisille tarkoitettuun itsenäisyysjuhlaan, jossa hän oli tähtiartistina.

– Kiitän poliisia yhteistyöstä, jonka avulla pääsin tänään esiintymään minulle todella tärkeään Helsingin pormestarin itsenäisyysjuhlaan, Mikael Gabriel kirjoitti.

Juhlien järjestäjille tieto huumekärystä tuli ikävänä yllätyksenä.

–  Helsingin kaupungilla ja juhlan tuottajalla ei ollut etukäteen tietoa tapahtuneesta, eikä sen vuoksi mahdollisuutta muuttaa tilaisuuden ohjelmaa, Helsingin kaupunki tiedotti sivuillaan.

Kaupunki tähdensi, ettei se hyväksy huumeiden käyttöä.

Mikael Gabriel pyysi Facebookissa huumesekoiluaan anteeksi.

–  Nyt minun on aika katsoa peiliin ja kantaa vastuu teoistani. Anteeksi.

Mikael Gabriel on ensi keväänä mukana MTV:n X Factor Suomessa. MTV:n sisältöjohtaja Marko Karvo sanoi Ilta-Sanomille torstaina, että kanava on pettynyt tapahtuneeseen ja asiasta tullaan keskustelemaan artistin kanssa.

STT ei tavoittanut torstai-iltana Helsingin poliisista jutun tutkintaa tuntevaa viranomaista haastatteluun.

Tutkimus: Potilaan valinnanvapaudella ei ole edellytyksiä toteutua – Hoitopaikan joutuu valitsemaan sokkona

$
0
0

Sosiaali- ja terveyspalveluiden valinnanvapaudella ei ole edellytyksiä toteutua, koska potilas ei tiedä mikä on hoidon laatu terveydenhuollon eri yksiköissä.

Potilasta enempää laadusta eivät tiedä myöskään tulevat maakunnat. Niiden kuitenkin pitäisi pystyä pian valitsemaan alueensa asukkaille laadukkaita sotepalveluiden tuottajia.

Valinnanvapautta käyttää potilas, mutta hän ei pysty. Eikä maakunnallakaan ole tietoa. Ei myöskään valtiolla, eikä Kelalla. Ilkka Vohlonen

Asia käy ilmi tänään perjantaina julkaistusta Kuntaliiton johtamasta Utilis Sanitas -tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin maamme tilannetta terveyshyötytietojen osalta.

Käytännössä potilas joutuu valitsemaan hoitopaikan sokkona, koska vertailukelpoista tietoa eri toimenpiteistä tai tuottajista ei ole olemassa.

– Valinnanvapautta käyttää potilas, mutta hän ei pysty. Tulevaisuudessa myös maakunta, mutta ei maakunnallakaan ole tietoa. Ei myöskään valtiolla, eikä Kelalla, sanoo tutkimuksen johtaja, terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlonen.

Valinnanvapaudesta tulee jalkapuoli, jos laatua ei voi vertailla. Hanna Tainio

Soteuudistuksen valinnanvapaus perustuu siihen, että palveluja voidaan verrata.

– Valinnanvapaus lähtee siitä, että asiakas, rahoittaja ja järjestäjä voivat verrata eri tuottajien välistä laatua. Koko valinnanvapaudesta tulee jalkapuoli, jos laatua ei voi vertailla, sanoo Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Hanna Tainio.

Tutkimuksen mukaan nykytilanne kansallisen terveyshyödyn seurantajärjestelmän puuttumisesta onkin ristiriidassa julkisuudessa vallitsevaan konsensukseen vaikuttavuustietojen tärkeydestä.

Laatu ei kiinnosta päättäjiä

Terveydenhuoltoon on huudettu laaturekisteriä jo pitkään. Helsingin Sanomien vuosi sitten julkaistussa haastattelussa peruspalveluministeri Juha Rehula (kesk.) piti rekisteriä välttämättömänä.

Miksi juhlapuheet eivät ole muuttuneet teoiksi?

Tutkimuksen mukaan poliittiset päättäjät eivät ole olleet halukkaita tietämään hoidon laadusta. Kunnallisille poliittisille elimille kustannuksista puhuminen on yksinkertaisempaa ja tutumpaa kuin terveydenhuollon tuloksista.

Toisaalta sosiaali- ja terveysministeriö on tutkimuksen mukaan jättänyt terveyshyödyn kansallisen tason seurannan käynnistämättä ja vastuun laatutietojen seurannasta tuottajatahoille itselleen.

Tänä päivänä yhä helpommin katsotaan, että mistä halvimmalla saadaan ja sieltä ostetaan. Hanna Tainio

– Meillä on yhteiskunnallisesti hyväksytty tilanne olla käyttämättä tätä keskeistä julkisen ohjauksen työvälinettä, joka koskee terveyshyödyn mittaamista. Muissa vastaavissa maissa kaikissa, lähimpänä Ruotsissa, tämä väline on käytössä, Vohlonen toteaa.

Nykytilanteessa terveydenhuoltoa järjestettäessä päätöksenteossa painaa hinta, myöntää Tainio.

– Kyllähän ne päätökset aika pitkälle perustetaan niihin euroihin, eli euro on se joka puhuu. Tietysti tänä päivänä, kun resurssit ovat rajalliset, niin yhä helpommin katsotaan, että mistä halvimmalla saadaan ja sieltä ostetaan.

Laaturekisteriin saatava nyt vauhtia

Ruotsi, Iso-Britannia, Yhdysvallat ja Sveitsi ovat ottaneet käyttöön laaja-alaisia terveydenhuollon laadun seurantajärjestelmiä ja -menetelmiä. Esimerkiksi Ruotsissa terveyshyötytietojen julkistaminen johti alkuhämmennyksen jälkeen siihen, että heikoimpienkin yksiköiden laatu parani.

Tutkimus perää nyt Suomeen kansallista laaturekisteriä. Olennaista olisi seurata saavutettua terveyshyötyä.

– Kyllä tämä on hyvin vahva sanoma siitä, että asiaan pitää saada vauhtia. Valinnanvapaus on etenemässä, näillä näkymin jo vuonna 2020 tietoa aletaan tarvitsemaan, Tainio sanoo.

Tutkimuksen mukaan monipuolisia terveyshyödyn mittareita olisi mahdollista saada tuotetuksi lyhyelläkin aikavälillä – jopa muutaman vuoden sisällä.

Ripeällä toiminnalla ehdittäisiin soten tuloon.

– Jos aloitetaan heti vuoden alusta, niin tämän Utilis Sanitas -hankkeen perusteella se on mahdollista. Mutta jos aloitetaan ensi kesänä, niin tuskin ehditään, Vohlonen arvioi.

Tietoja on, mutta tahto puuttuu

Tutkimuksessa havaittiin, että Suomessa on jo olemassa runsaasti tietoa sekä julkisten että yksityisten terveyspalvelujen tuottajien aikaan saamasta terveyshyödystä.

Se ei kuitenkaan ole yhteismitallista. Olemassa oleva tieto on kuitenkin erikseen saatettava vertailukelpoiseksi.

– Esimerkiksi lonkan tekonivelleikkauksen hinta voidaan kuvata DRG:llä ja odotettavissa oleva hyöty uuden, ennenaikaisen vastaavan leikkauksen todennäköisyydellä, Vohlonen kertoo.

Tutkimuksessa tarkasteltiin aivohalvaus-, diabetes- ja masennuspotilaita. Terveyshyödyn seurannan todettiin olevan mahdollista kaikkien seurattavaksi valittujen hoitokokonaisuuksien osalta.

– Kaikki maailmalla tehdyt tutkimukset osoittavat, että kustannustehokkuus ja laatu menevät käsikädessä. Kyllä tämä on myös rahan näkökulmasta suotava juttu, Vohlonen toteaa.

Tutkimushankkeeseen osallistui sairaanhoitopiirejä, yksityinen terveyspalvelujen tuottaja, SITRA, Suomen lääkäriliitto ja Duodecim.

Ylen puoluekannatusmittaus: SDP kirii kiinni kokoomusta – perussuomalaiset ohitti vasemmistoliiton

$
0
0

SDP:n kannatus on noussut loppukesän alle 16 prosentista lähes 20 prosenttiin. Samalla sen ero suosituimpana jatkavaan kokoomukseen on kutistunut alle kolmeen prosenttiyksikköön.

Kokoomus nousi Ylen mittauksissa suosituimmaksi puolueeksi kuntavaalitaistelun aikana maaliskuussa. Syksyn aikana kokoomuksen kärkipaikka on vain vahvistunut.

Marraskuussa kokoomuksen nousu näytti jo tasaantumisen merkkejä. Kannatus kääntyi puolen prosenttiyksikön laskuun, mutta kokoomus on edelleen selvästi suosituin puolue.

Petteri Orpo johtaa pääministerikisaa

Kokoomuksen kannatus on tällä hetkellä neljä prosenttiyksikköä korkeampi kuin kevään 2015 eduskuntavaaleissa. Kokoomuksen puheenjohtaja, valtiovarainministeri Petteri Orpo on näillä luvuilla seuraavan pääministerikisan ennakkosuosikki.

Ylen mittauksessa keskustan kannatus on pysynyt marraskuussa ennallaan. Alkusyksyn alle 16 prosentin lukemat olivat kauhistus puoluejohtaja-pääministeri Juha Sipilälle. Nyt on vähän helpottanut, mutta vielä on kirittävää. Viime eduskuntavaalien tulokseen on matkaa vielä lähes neljä prosenttiyksikköä.

Kokoomuksen suosio syö keskustaa

Keskustan johtoa pohdituttaa, miksi kokoomus korjaa suosion hallituspolitiikasta. Vajaan vuoden aikana kokoomus on karannut noin viiden prosenttiyksikön etumatkalle. Matkan varrella kokoomus nappasi jo kuntavaalien ykkössijan.

Hallituspolitiikan tulosten arvioinnilla on merkitystä, kun seuraavat eduskuntavaalit ovat päivä päivältä lähempänä.

Vihreät vakiinnuttaa kannatustaan

Opposition kärkipaikasta SDP:n kanssa kesällä kisannut vihreät on ollut syksyn aikana laskusuunnassa, mutta marraskuussa alamäki tasaantui 14 prosentin lukemiin.

Eduskunnassa SDP on ottanut oppositiopolitiikan johdon tukevasti omiin käsiinsä. SDP:n kärkipoliitikot haastavat jatkuvasti hallitusta, kun taas vihreiden tuore puheenjohtaja Touko Aalto on jäänyt eduskuntakeskustelussa hieman sivurooliin.

Vihreille nykyiset kannatusluvut ennakoivat menestystä seuraavissa eduskuntavaaleissa. Kevään 2015 vaaleissa vihreiden äänisaalis oli 8,5 prosenttia ja viime kevään kuntavaalit toivat jo lupaavan 12,5 prosentin tuloksen.

Perussuomalaiset ohitti kuopan

Kesäkuun puoluekokouksen jälkeen eri teille lähteneiden perussuomalaisten ja sinisten kannattajat ovat olleet kesän ja syksyn aikana hämmennyksissä.

Jussi Halla-ahon perussuomalaisten kannatus sukelsi lokakuussa alle seitsemän prosentin, ja puolueen kannatuksen tulevaa suuntaa aprikoitiin. Marraskuun yli kahdeksan prosentin lukemat toivat perussuomalaisten johdolle ainakin hetken helpotuksen.

Sininen tulevaisuus pääsi marraskuussa puoluerekisteriin, ja puoluekokous järjestetään joulukuun puolivälissä Tampereella. Sampo Terhon ja kumppaneiden puolueella ei vielä näyttäisi olevan varsinaista joukkokannatusta.

Vasemmistoliitto ei nouse lentoon

Vasemmistoliiton lähes kolmenkymmenen vuoden toiminta ei ole tainnut karistaa puolueen yltä kommunismin aaveita.

Alkuaikoina vasemmistoliiton monilla näkyvillä edustajilla oli taustansa kommunistien ja kansandemokraattien toiminnassa. Sukupolven vaihdos ei näytä muuttavan vasemmistoliiton kuvaa eikä kannatusta.

Eduskunnassa vasemmistoliitto tekee vahvaa oppositiopolitiikkaa uuden puheenjohtajan Li Anderssonin ja entisen puheenjohtajan Paavo Arhinmäen johdolla, mutta kannatus ei vaan lähde lentoon.

Vasemmistoliiton tilaa kaventaa sekin, että Antti Rinne on selvästi reivannut SDP:n linjaa ja politiikkaa askeleen vasemmalle. Myös vihreät vievät entistä laajemman joukon punavihreistä äänestäjistä.

Pienistä oppositiopuolueista RKP palasi lokakuun huippuluvuista takaisin maan pinnalle, ja kristillisdemokraatit kerää tasaisesti runsaan kolmen prosentin suosiolukemia.

Lue myös:

Analyysi: Ilo irti oppositiosta – SDP raivaa tietä hallitukseen

Ylen Puoluekannatusmittari: Katso täältä, miten SDP on kirinyt kiinni kokoomusta

Tässä ruotsalaisten hovitoimittajien vinkit: prinssi Gabrielin ristiäisten odotetuimmat hetket – Katso suorana klo 12.30 alkaen

$
0
0

Ruotsissa vietetään iltapäivällä kuninkaallisia ristiäisiä, kun prinssi Carl Philipin ja prinsessa Sofian poika, prinssi Gabriel kastetaan. Kysyimme kahdelta tunnetulta, hovin elämää hyvin tuntevalta toimittajalta vinkkejä ristiäislähetyksen seuraamiseen.

Jenny Alexandersson on Aftonbladetin hoviasiantuntija, Johanna Lejon Elle-lehden toimittaja.
Toimittajat Jenny Alexandersson (vas.) ja Johanna Lejon ovat Ruotsissa tunnettuja hoviasiantuntijoita.Aftonbladet / Elle

Jenny Alexandersson on Aftonbladetin hoviasiantuntija, Johanna Lejon Elle-lehden toimittaja.

1. Pyörremyrsky Leonore ja muu lapsikatras

Johanna Lejon: Kuninkaallisia lapsia kannattaa pitää silmällä, se on korkean tason viihdettä! Erityisesti seuraisin prinsessa Madeleinen ja Christopher O'Neillin lasta, prinsessa Leonorea. Hänellä on ollut tapana esiintyä kunnolla kuninkaallisissa ristiäisissä. Myös Estelleä on hauska katsella. Hän ottaa usein isonsiskon roolin koko kuninkaallista lapsikatrasta kohtaan.

Prinssi Nicolaksen ristiäiset. Vasemmalta: Prinsessa Madeleine, prinssi Nicolas. Chris O'Neillin sylissä prinsessa Leonore, kuningatar Silvia ja kuningas Kaarle XVI Kustaa.
Prinssi Nicolaksen ristiäiset. Vasemmalta: Prinsessa Madeleine, prinssi Nicolas. Herra Chris O'Neillin sylissä prinsessa Leonore, kuningatar Silvia ja kuningas Carl XVI Gustaf.Claudio Besciani / AOP

Jenny Alexandersson: Prinsessa Leonore on vauhdikas ja hänen kujeiluaan on hauskaa seurata kirkossa. Kun prinssi Oscar kastettiin, Leonore juoksi ympäri kuin pyörremyrsky ja kaatoi jopa tuolin.

Myös prinsessa Madeleinea kannattaa seurata. Nyt näkyy, että hän odottaa kolmatta lastaan, joka syntyy maaliskuussa.

Mielenkiintoista on myös se, että koska arkkipiispa on ulkomaanmatkalla, kasteseremonian johtaa hänen edeltäjänsä Anders Wejrud, jolle kuninkaallinen perhe ja vastaavat tilanteet ovat tuttuja.

2. Muistuttaako Sofian tyyli Silviaa?

Johanna Lejon: Pikkuprinssi Gabrielin äiti, prinsessa Sofia on ihan tavallinen tyttö Älvdalenista, Taalainmaalta, mutta hän on syntynyt prinsessaksi.

Hän muistuttaa kovin paljon kuningatar Silviaa sekä ulkonäöltään että tyyliltään.

Hän on lämmin ja avoin ja sitäpaitsi hänellä on ollut valtavan hyvä vaikutus prinssi Carl Philipiin. Sofia on todella saanut Carl Philipin sulamaan ja avautumaan!

Prinsessa Sofia, kuningatar Silvia ja prinssi Carl Filip marraskuussa 2017.
Prinsessa Sofia, Kuningatar Silvia ja prinssi Crl Filip marraskuussa 2017.Pelle T Nilsson / AOP

Jenny Alexandersson: Sofiasta on tullut pidetty ja suosittu kuningasperheessä. Hän uskaltaa puhua myös omista kokemuksistaan ja sellaisista aiheista kuten nettiviha ja kiusaaminen. Se on lisännyt hänen suosiotaan.

Luulen, että hänestä ja prinssi Carl Philipistä on tulossa tämän ajan prinssi Bertil ja prinsessa Lilian, joita ruotsalaiset rakastivat.

Ruotsin kuningasperhe.
Jonas Ekstromer / Kungahuset.se

3. Sofian ja Carl Philipin bestikset kummeina

Johanna Lejon: Kuninkaallisten tapaan Gabrielilla on viisi kummia. Heitä on yleensä neljä tai viisi. Prinsessa Madeleine ei kaipaa esittelyjä.

Sara Hellqvist on Sofian nuorin sisko ja tekee väitöstään kriminologiasta Tukholmassa.

Thomas de Toledo Sommerlath on kuningattaren veljenpoika eli Carl Philipin serkku.

Oscar Kylberg on Carl Philpin läheinen ystävä ja partneri Bernadotte & Kylberg design-yrityksessä.

Carolina Pihl on yksi Sofian parhaista ystävistä.

Jenny Alexandersson: Sofia ja Carl Philip ovat halunneet kummeiksi läheiset ystävät.

Samalla on palattu vanhaan kuningasperheen tapaan, jossa kumpikin vanhempi valitsee yhden sisaruksen, yhden ystävän ja yhden serkun.

Kummeista ainoa kuninkaallinen on Madeleine, mutta se ei haittaa, koska Gabriel on perimysjärjestyksessä vasta kuudes.

Prinsessa Madeleinen ja Chris O´Neillin toinen lapsi Nicolas Paul Gustaf.
Prinsessa Madeleine ja Chris O´Neill sisaruksineen.Mattias Edwall / Ruotsin hovi

4. Näyttäviä hiuskoristeita, lilaa ja metallin sävyjä?

Johanna Lejon: Pukukoodi on melko epätavallinen, miehillä shaketti ja naisilla pieni tyylikäs leninki polvi- tai pohjepituisena, usein hattu ja käsineet. Materiaali on mielellään silkkiä tai vastaavaa. Usein hihoilla eikä kovin anteliaalla kaula-aukolla.

Vuodenaika vaikuttaa värivalintoihin. Puuterinsävyjen tilalla on talvisempaa, kuten burgundia ja lilaa, ehkä metallin sävyä.

Leikitään ehkä adventin ja joulun läheisyydellä.

Ja ruotsalaista designia! Olisin pettynyt, jos Sofia valitsisi muuta kuin juuri kotimaista. Luulen että Sofia on vilkaissut vähän miten Madeleine pukeutui prinssi Nicolaksen ristiäisiin vuonna 2015.

Luulen, että Victoria ja Madeleine satsaavat ulkomaiseen designiin.

Jenny Alexandersson: Näemme todella kauniita pukuja ja hieman syksyisempiä värejä, kuten lilaa ja sinistä.

Tyylikkäitä hattuja ja hiuskoristeita tietysti, mutta ei ehkä korkeita korkoja, koska vieraat joutuvat kävelemään linnan ja kirkon väliä.

Drottningholmin linnan kirkko.
Drottningholmin linnan kirkko.Anna Yu / AOP

Voit seurata ristiäistilaisuutta Tukholmasta klo 12.30 lähtien Ylen verkkosivulla ja Yle Areenassa.

Hätäilmoituksen voi tehdä tekstiviestillä 112-numeroon

$
0
0

Hätäilmoituksen voi nyt lähettää tekstiviestillä hätänumeroon 112.

112-hätätekstiviestipalvelun käyttäjän pitää lain mukaan rekisteröityä ennakkoon. Ennakkorekisteröinti tehdään suomi.fi -sivustolla, ja se edellyttää vahvaa tunnistautumista esimerkiksi pankkitunnuksia tai mobiilivarmennetta käyttäen. Käyttäjäksi voi rekisteröityä kuka tahansa, vaikka palvelu on suunnattu ensisijaisesti henkilöille, jotka eivät kuule tai pysty tuottamaan puhetta.

Nyt erityisryhmillä käytössä olevat alueelliset hätätekstiviestinumerot poistuvat vuoden 2018 lopussa.

Viewing all 116105 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>