MV-lehden perustaja Ilja Janitskin on tuotu Suomeen perjantain ja lauantain välisenä yönä, kertoo poliisi. Poliisin mukaan Janitskin on nyt poliisivankilassa Helsingissä.

Esitutkinta on loppuvaiheessa, ja Helsingin käräjäoikeus päättää vangitsemisen jatkamisesta ensi viikolla. Janitskinia epäillään muun muassa törkeästä kiihottamisesta kansanryhmää vastaan, salassapitorikoksista ja rahankeräysrikoksista.

Poliisin mukaan myös muita henkilöitä on syytä epäillä samaan kokonaisuuteen liittyvistä rikoksista. He ovat toimineet anonyymisti eri tehtävissä MV-lehdessä aiemmin.

Poliisi kertoo aloittavansa Janitskinin kuulustelut mahdollisimman pian. Muut epäillyt on jo kuulusteltu.

Oikeusministeriö kertoi aiemmin, että Janitskin luovutetaan Suomeen andorralaisen tuomioistuimen päätöksellä.

Saku Timonen puhisee kotonaan Pohjois-Karjalan Juuassa.

Koko talvi on mennyt aktiivimallin käänteitä seuratessa. Tällä viikolla hallituksen kehysriihi toi aktiivimallin kanssa tuskaileville helpotuksia, mutta viilaukset olivat Timosen mielestä lähinnä kosmeettisia.

Uuninpankkopoikana tunnettu Timonen on ahkera ja suosittu bloggaaja. Työttömien kohtelu on yksi hänen lempiaiheistaan.

Aktiivimalli on huono, mutta yksi parannus tekisi siitä vähän siedettävämmän, hän sanoo. Se on vapaaehtoistyö. Suomi on täynnä yhdistyksiä, joissa on valtavasti tarpeellista työtä tehtäväksi, mutta ei varaa palkata tekijöitä. 18 tunnin apu varmasti kelpaisi.

– Jos aktiivimalliin hyväksyttäisiin esimerkiksi urheiluseuroissa toimiminen tai vaikkapa luistinratojen jäädyttäminen, se olisi oikeasti hyödyllistä.

Vapaaehtoistöitä löytyisi pieniltäkin paikkakunnilta, joissa muuten tilanne tuntuu vaikealta.

Esimerkiksi Timosen kotikunnassa, alle viidentuhannen asukkaan Juuassa avoimia työpaikkoja ei juuri ole. Tai jos on, ne vaativat erityiskoulutusta.

– Täällä ei kertakaikkiaan ole töitä. Täällä ei ole julkista liikennettä, eli jos jollakulla ei ole omaa autoa, niin ei varmasti pääse kymmenen kilometrin päähän töihin vaikka siellä olisikin tarjolla se 18 tuntia töitä.

Ensin syyllistettiin työttömiä ja nyt myös työssä käyviä

Timonen suomii kirjoituksissaan maan hallitusta mutta myös mediaa, joka antaa liian ruusuisen kuvan työtilanteesta.

Yrittäjät pääsevät valittamaan työvoimapulasta, mutta heitä ei Timosen mukaan haasteta riittävästi kertomaan, millä ehdoilla he olisivat työtä tarjoamassa. Tunne siitä, että työntekijöitä ei löydy, voi sinänsä olla ihan oikea.

– Ehkä he eivät näe vikaa omassa tarjouksessaan. Pitäisi katsoa peiliin: Tarjoanko oikeasti palkkatyötä, jolla tulee toimeen?

Viime aikojen julkisessa kirjoittelussa näkyy Uuninpankkopojan mielestä myös vahvasti työttömien leimaaminen. Firmat voivat tehdä verosuunnittelua, mutta kun työtön miettii, kannattaako parin viikon työpätkä taloudellisesti, se nähdään moraalisena ongelmana.

– Ajatellaan, että nyt työtön on laiska ja se tarvitsee keppiä, Timonen tuhahtaa.

Viimeisimmissä käänteissä on luettavissa se, että myös työllisiä syyllistetään. Suunnitelmat irtisanomisten helpottamiseksi kertovat Timosen mielestä ajattelutavasta, että työllisetkin tarvitsevat piiskaa, muuten hanskat tippuvat kädestä.

Uuninpankkopoika on nettiajan Hannu Karpo

Aktiivimallin kovimmat kannattajat ovat Timosen mukaan niitä, joilla ei ole minkäänlaista tuntumaa työttömien elämään. Taloustieteilijänkin pitäisi nähdä yksilöt lukujen alta.

Saku Timosella on kosketus suomalaisten työttömien elämään, siitä pitävät huolen viestit, joita suosittu bloggari saa.

Uuninpankkopojan blogi täytti juuri kahdeksan vuotta. Sinä aikana hänestä on tullut kansakunnan olkapää, nettiajan Hannu Karpo, jolle kirjoitetaan ahkerasti siinä toivossa, että hän voisi auttaa.

– Jokaisella on oma yksilöllinen tarinansa, joita ikävä kyllä mulle kerrotaan aivan kyllästymiseen asti. Saan joka aamu lukea suurinpiirtein kymmenkunta yksityisviestiä, kun täysin tuntemattomat ihmiset kertovat tilanteestaan.

Miten satoja tuhansia työttömiä voisi auttaa?

Töitä ei löydy varsinkaan syrjäkyliltä, aktiivimalli ei toimi, mutta mikä sitten toimisi? Sitä ei Uuninpankkopoikakaan osaa sanoa.

– Olen hyvä löytämään epäkohtia mutta en minäkään tiedä, mikä malli olisi parempi. Miten olisi ihan vanhanaikainen palkkatyön tarjoaminen temppuilujen sijaan, Timonen haastaa.

Aktiivimallin jatkoja Uuninpankkopoika seuraa tiiviisti. Hän ei usko hallituksen perääntyvän mallista, sillä siitä on tullut jo arvovaltakysymys.

– Uskon kyllä että aktiivimallia viilataan ja kovastikin viilataan. Jopa niin paljon viilataan, että et se käytännössä menee uusiksi mutta sitä ei kerrota. Sanotaan vain, että epäkohtia on korjattu.

Työttömien aktiivimalli muuttuu: Riittääkö CV-työpaja, tulityöpassi tai omaehtoinen opiskelu näytöksi aktiivisuudesta?

Professori hallituksen uusista työllistämiskeinoista: Aktiivimalli on vain muurahaisenpissaa tähän verrattuna

Aktiivimalli leikkaa peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea 94 000:lta – Katso oman kuntasi tilanne

Kelan päällikkö aktiivimallista: Työttömien aktiivisuudessa ei mitään merkittävää muutosta

Venäjän ajaman päätöslauselmaehdotuksen hyväksymistä pidettiin jo etukäteen epätodennäköisenä.

Venäjä esitti kokouksessa päätöslauselmaluonnosta, jossa Yhdysvaltain, Ranskan ja Britannian vihamieliset toimet tuomittaisiin YK:n peruskirjan vastaisena. Venäjä sai tuekseen ainoastaan Kiinan ja Bolivian 15 turvallisuusneuvoston jäsenen istunnossa.

Hyväksymiseen olisi tarvittu yhdeksän puoltoääntä ja pysyvien neuvoston jäsenten pidättytyminen veto-oikeuden käytöstä. Kahdeksan maata äänesti päätöslauselmaehdotusta vastaan. Peru, Etiopia, Kazakstan ja Päiväntasaajan Guinea jättivät äänestämättä.

Miten Yhdysvalloissa on kommentoitu iskuja?

Presidentti Donald Trump kiitti operaatiosta sekä Yhdysvaltain asevoimia että liittolaisiaan. Hänen mukaansa tehtävä suoritettiin onnistuneesti. Hän varoitti, että iskuja saattaa tulla lisää, mikäli Syyrian hallitus jatkaa kaasuiskuja kansalaisiaan vastaan. Presidentti Trump soitti lauantaina Ranskan presidentti Emmanuel Macronille ja Britannian pääministeri Theresa Maylle operaation jälkeen. Hän kiitti liittolaisiaan "asevoimien viisaudesta ja voimasta".

Yhdysvaltain puolustusministeriö piti lauantaina iltapäivällä tiedotustilaisuuden Kenraali Kenneth McKenzie sanoi iskujen vieneen Syyrian kemiallisten aseiden ohjelmaa vuosia taaksepäin. Ohjelmaa ei kuitenkaan kokonaisuudessaan hävitetty.

Puolustusministeriön päätiedottaja Dana White puolestaan luonnehti informaatiosodan lisääntyneen. Hänen mukaansa venäläistrollien toimet ovat lisääntyneet vuorokauden aikana 2000 prosentilla.

Miten Venäjä on vastannut?

Venäjän ulkoministerin Sergei Lavrovin mukaan Yhdysvaltain toimet Syyriassa olivat laittomia ja mahdottomia hyväksyä. Presidentti Vladimir Putin sanoi aiemmin, että vihamieliset toimet eivät jää seurauksetta.

Venäjän YK-lähettiläs Vasili Nebenzia sanoi turvallisuusneuvoston istunnossa, että Yhdysvaltain johtamat iskut Syyriaan vaikeuttavat YK:n johdolla tehtävää yritystä löytää poliittinen ratkaisu Syyrian tilanteeseen.

Mitä syyrialaiset ajattelevat?

Syyrian valtiontelevisio näytti raportissaan kuvaa kaduilla juhlivista ihmisistä Syyrian pääkaupungin Damaskoksessa.

Kaduilla heiluteltiin Syyrian lippujen lisäksi myös presidentti Bashar al-Assadin hallinnon tärkeimpien tukijoiden Iranin ja Venäjän lippuja. Hallitusta kiitettiin lujatahtoisuudesta iskujen edessä.

Syyriassa ihmisten kerrotaan seuranneen tiiviisti myös itäisessä Ghoutassa sijaitsevan Douman valtausta kapinallisilta hallituksen joukoille.

Miksi iskut tehtiin?

Trump sanoi, että ilmaiskut olivat vastaisku siitä, että Syyrian hallitus hyökkäsi viime viikolla kemiallisin asein Douman kaupunkiin. Trumpin mukaan tarkoituksena oli heikentää Syyrian kykyä käyttää kemiallisia aseita jatkossa.

Ranskan presidentti Emmanuel Macron sanoi pian iskujen jälkeen, että ei ole epäilystäkään, etteikö Syyrian hallinto olisi vastuussa Douman kaasuiskusta.

Britannian pääministeri Theresa May puolestaan totesi, ettei viimeöisillä iskuilla yritetä syöstä vallasta Syyrian presidenttia Bashar al-Assadia.

Miten Suomessa on reagoitu iskuihin?

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoi aamulla, että iskut olivat odotettavissa. Hänen mukaansa länsimaat olivat tilanteessa, jossa ne eivät voineet jättää tekemättäkään.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uskoo, että vaikka suurvaltojen kielenkäyttö on ollut kovaa, suuren palon sytyttämistä pyritään välttämään.

Edit klo 23.27: Vaihdettu maa alaotsikossa. Saksan sijasta kyse on Iso-Britanniasta.

Lisää aiheesta:

Yle seurasi hetki hetkeltä: YK:n turvallisuusneuvosto koolla Syyrian vuoksi, Venäjä vaatii tuomitsevaa päätöslauselmaa

Analyysi: Trump parjaa Obamaa, mutta kaksikolla on sama ongelma – Syyriasta ei pääse eroon millään

Analyysi: Venäjä keulii ja äksyilee – mutta sekään ei halua yhteenottoa Yhdysvaltojen kanssa Syyriassa

Syyrian iskussa käytettiin vanhoja ja uusia risteilyohjuksia

Mitä on tapahtunut?

Yhdysvallat, Britannia ja Ranska iskivät viime yönä kolmeen kohteeseen Syyriassa.

Yksi kohteista oli kemiallisten aseiden tutkimuslaitos Damaskoksessa. Toinen oli tuotantolaitos Homsissa, kolmas varasto ja komentokeskus Homsin länsipuolella.

Isku tehtiin ohjuksilla, joita laukaistiin yhteensä toistasataa. Syyrian armeijan mukaan kukaan ei kuollut.

Miksi iskut tehtiin?

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin mukaan kyse oli vastaiskusta, jonka tarkoituksena oli heikentää Syyrian kykyä käyttää kemiallisia aseita jatkossa.

Pian iskujen jälkeen Ranskan presidentti Emmanuel Macron tiedotti, että Syyria ylitti rajan viime viikon kaasuiskussaan Doumaan. Hänen mukaansa ei ole epäilystäkään, etteikö Syyrian hallinto olisi vastuussa kaasuiskusta.

Britannian pääministeri Theresa May puolestaan totesi, ettei viimeöisillä iskuilla yritetä syöstä vallasta Syyrian presidenttia Bashar al-Assadia.

Miten iskuihin on reagoitu?

Syyria, Iran ja Venäjä ovat tuominneet iskut. Venäjän odotetaan reagoivan jollain tavalla, ja maan välit länteen kiristynevät entisestään.

Venäjä ilmoitti, että isku oli vastoin kansainvälistä oikeutta ja että tapahtumiin tullaan vastaamaan. Venäjä pitää kiinni kannastaan, jonka mukaan todisteita kemiallisten aseiden käytöstä ei ole.

Suomen entinen Moskovan-suurlähettiläs Hannu Himanen ei kuitenkaan usko, että Venäjältä olisi tulossa välitöntä sotilaallista reaktiota. Yön iskut eivät kohdistuneet venäläisiin joukkoihin Syyriassa.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) sanoi aamulla, että iskut olivat odotettavissa. Hänen mukaansa länsimaat olivat tilanteessa, jossa ne eivät voineet jättää tekemättäkään.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon ilmoitti varhain aamulla, että iskut ovat tältä erää ohi. Pentagonin mukaan länsi on kuitenkin varautunut iskemään uudelleen.

Venäjä on kutsunut YK:n turvallisuusneuvoston hätäkokoukseen. Turvallisuusneuvosto kokoontuu kello 18 Suomen aikaa lauantaina. Venäjän presidentti Vladimir Putinin mukaan iskuilla on tuhoisa vaikutus kansainvälisiin suhteisiin.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö uskoo, että vaikka suurvaltojen kielenkäyttö on ollut kovaa, suuren palon sytyttämistä pyritään välttämään.

YK:n kanssa toimivan kemiallisten aseiden kieltojärjestön OPCW:n on määrä aloittaa tänään tutkimukset Doumassa. Syyria on lupaillut asiantuntijoille pääsyä alueelle, jossa kerrotaan kuolleen kymmeniä kaasuiskussa viime viikonloppuna.

Syyrian pääkaupunkiin Damaskokseen on kokoontunut ihmisiä osoittamaan mieltä länttä vastaan. Damaskos on ollut koko sodan ajan tiukasti hallinnon otteessa.

Syyrian Damaskoksessa elämä on lauantaina jatkunut normaalina, kertoo kaupungista puhelimitse tavoitettu Nada Kettunen. Damaskoslaiset heräsivät pommitusten ääniin. Myös Kettunen kuuli ne kotiinsa.

– Aamuyöllä olin itse hereillä vähän ennen neljää, ja kuulin sängyssä, että jotain jyrisee. Luulin, että se oli ukkonen, Kettunen kertaa.

– Mutta sitten äitini tuli viiden minuutin kuluttua, ja kysyi, että kuulenko. Sanoin, että kuulen kuulen, mutta eikö se ole ukkonen. Hän vastasi, että ei se mikään ukkonen ole vaan siellä pommitetaan. Sitten meni 20 minuuttia ja se loppui.

Kettusen mukaan monet damaskoslaiset eivät ennen iskuja enää edes uskoneet, että niitä tulisi.

– Eilen illalla meitä oli iso porukka, eikä kukaan ei uskonut, että niitä tapahtuisi. Ajattelimme, että hän (Yhdysvaltain presidentti Donald Trump) parkuu, mutta ei pure. Mutta sitten kun puri, ei purrut niin kovaa.

Syyriassa hallituksen alueella yleinen mielipide on, että iskut olivat lieviä ja mitään suurempaa ei tapahtunut. Syyrialaiset eivät myöskään Kettusen mukaan suuremmin hätkähtäneet iskuista.

– Kaikki epäilivät, että koska hän on parkunut asiasta tosi pitkään, niin hänen oli pakko säästää omat kasvot. Oli pakko tehdä jotain. Tämä on se yleismielipide. Se oli omien kasvojen säästämistä.

"Mikä pelle"

Damaskoksen keskustassa on tänään järjestetty joitain tuen ilmauksia Syyrian hallinnolle iskujen jälkeen. Muutenkin tunnelma on varsin leppoisa, kuvailee Kettunen.

– Tänään on lauantai eli vapaapäivä. Kaupunki on täynnä ihmisiä, autot liikkuvat. Ylipäätään ihmiset eivät ole säikkyneet.

Kettusen mukaan ihmiset eivät myöskään ole mitenkään vihaisia Yhdysvalloille.

– Tunnelma ei ole raivostunut, vaan enemmänkin ajatellaan, että mikä pelle.

Seuraavaksi syyrialaiset odottavat mahdollisia Venäjän ja Iranin vastatoimia, joita maat lupasivat mahdollisten iskujen alla.

Ghoutan vapautus kiinnostaa enemmän

Kettusen mukaan damaskoslaiset ovat olleet enemmän innoissaan Damaskoksen lähiöiden saamisesta hallituksen joukkojen haltuun niitä pitkään hallussaan pitäneiltä kapinallisilta.

–Iskujen ajankohta on hölmö, koska ihmiset olivat innoissaan Ghoutan vapauttamisesta; siitä että aseistetuista ryhmistä päästiin eroon siellä. Sen vuoksi ihmisillä on enemmän leppoisa ja onnellinen olo eikä säikähtänyt, Kettunen arvioi.

Hallituksen alueella asuvat syyrialaiset ovat olleet epäuskoisia kemiallisista iskuista ylipäätään.

–Esimerkiksi sosiaalisessa mediassa on pyörinyt monta päivää, että tämä on ihan pelkkää näytelmää, että Valkokypärät ovat keksineet koko asian saadakseen kansainvälisen puuttumisen asiaan. Täällä Damaskoksessa ihmiset eivät ole uskoneet, että iskua on edes tapahtunut, Kettunen kertoo.

Lisäksi epäuskoa on lisännyt koko ajan se, että uutiset ovat vaihdelleet. Venäjän lausunnot iskuista ovat muuttuneet, mikä on herättänyt hämmästystä Damaskoksessa.

– Ihmiset eivät ole enää ylipäätään kiinnostuneet, mitä siellä tapahtui, koska tarina on niin kulunut.

– Eniten ihmiset ovat olleet kiinnostuneita siitä, että aseistautuneet ryhmät on saatu sieltä pois. Siitä kaikki iloitsevat, että viimeinen bussi lähtee tänään ja sitten Douma on vapautettu, Kettunen sanoo.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi lauantai-aamuna, että Yhdysvallat on tehnyt täsmäiskuja Syyriaan. Yhdysvaltojen, Britannian ja Ranskan iskut oli kohdistettu Syyrian kemiallisia aseita vastaan. Iskut tehtiin yhteensä kolmeen kohteeseen Homsissa ja Damaskoksessa. Presidentti Trump puhui Valkoisessa Talossa hieman neljän jälkeen aamuyöllä Suomen aikaa.

Venäjä, Iran ja Syyria ovat tuominneet iskut. YK:n turvallisuusneuvosto on kokoontumassa lauantai-iltana Suomen aikaan Venäjän vaatimuksesta.

Aamupäivän aikana Ylen suorassa lähetyksessä Ylen toimittajat ja ulkopuoliset asiantuntijat ovat analysoineet iskun seurauksia. Lähetyksessä presidentti Sauli Niinistö kommentoi iskuja haastattelussa Mäntyniemessä.

Ykkösaamun lähetyksessä vieraana oli ulkoministeri Timo Soini (sin.).

Yle seuraa hetki hetkeltä reaktioita iskuihin niin maailmalla kuin kotimaassa.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kommentoi Yhdysvaltojen ja liittolaisten yöllistä iskua Syyriaan heti tänä aamuna Yle Uutisten politiikan toimittajan Olli Lindqvistin haastattelussa Mäntyniemessä.

Presidentti Niinistölle isku ei tullut yllätyksenä.

– Isku on ollut odotettavissa viimeaikojen dramaattisten uutisten myötä. Tästähän on ollut puhetta jo alkuviikosta, jolloin Ranskan presidentti Emmanuel Macron totesi, että muutaman päivän sisällä tullaan iskemään ja hän kuvasi ne kohteet aika tarkoin jo silloin. Toisaalta mieleen tulee viimevuotinen sama ajankohta, jolloin elettiin itse asiassa aivan sama draamaa, presidentti Niinistö muistutti.

Entä oliko isku presidentin näkemyksen mukaan odotetun laajuinen?

– Se oli ilmeisesti jonkin verran tuntuvampi kuin tuo viimevuotinen, mutta aika lailla odotetun oloinen.

Syyriassa on käytetty kemiallisia aseita myös aiempien iskujen jälkeen. Uskotteko te, että näillä sotilaallisilla iskuilla on jokin vaikutus?

– Tämä on paitsi rangaistusluontoinen elementti myös ennakkovaroitus. Saman tien joudumme sitten kysymään, että viime vuonna annettiin myös ennakkovaroitus. Jos ajatellaan Syyrian kokonaisuutta, ei tämä varmasti mitään sinänsä ratkaise. Toivottavasti panee lisää jarruja nimenomaan kemiallisten aseiden käyttöön.

Nyt huomio kiinnittyy siihen miten Venäjä reagoi iskuun. Miten te arvioitte tätä vastareaktiota?

– Jos ajatellaan nyt tätä iskua, niin kuin viittasin, Macronin ennakkovaroitus oli aika selkeä. Olen myöskin aika lailla vakuuttunut siitä, että tässä on kuitenkin tavallaan rintamalinjan yli käyty keskusteluja siitä, että ei tapahtuisi mitään sellaista, jota ei tarkoiteta. Tarkoitan siis varoituksenluontoisuutta. Mitä tästä sitten seuraa? Sitä me emme vielä tiedä. Olen kuitenkin viikon mittaan kiinnittänyt huomiota siihen, että presidentti Putin on aika vähän kommentoinut tilannetta. Olemme sen varassa mitä hän ulostulossaan kertoo. Jos ennakoidaan, että jotakin tapahtuisi veikkaan, että samanlainen ennakkomitoitus siinäkin tehdään ja pyritään varomaan sitä, että ei astuttaisi askelta eteenpäin tässä sodankäynnissä, Niinistö summaa.

Retoriikka suurvaltojen välillä on ollut poikkeuksellisen kovaa jo ennen iskua. Miten tulehtunut tilanne on teidän arvionne mukaan?

– Kannattaa aina katsoa kuka puhuu suurvallan suulla. Putin ei ole kovin paljoa kommentoinut. Presidentti Trumpin twiitteihin aletaan jo oikeastaan tottua. Niidenkin läpi on ehkä luettavissa ja niissäkin sävy vaihtelee. Kielenkäyttö on ollut kovaa, mutta kyllä minä uskon siihen, että taustalla on kuitenkin yhteyksiä, joilla pyritään varmistamaan se, ettei ainakaan vahingossa pääsee tapahtumaan mitään sellaista, joka sytyttää suuren palon.

Millainen viesti iskut teidän mielestänne ovat Syyrian presidentti Bašar al-Assadin hallinnolle ja sitä tukeville?

– Minusta on aika hyvin kuvattu se, että kemiallisten aseiden käyttöä ei saa arkipäiväistää. Olen joskus itsekin ydinasepuheissa kiinnittänyt huomiota siihen, että mitä useammin asia toistuu, sen tavanomaisemmaksi se tulee. Mitä tästä lopulta seuraa Assadin käyttäytymisen suhteen? Se jää kyllä nähtäväksi.

Mitä arvelette, meneekö viesti perille?

– Kyllä se nyt ainakin kuulunut ja tuntunut varmasti on. Mutta tuo viimevuotinen ei tuntunut hillitsevän. Toisaalta tämä oli tuntuvampi isku ja jos ajatellaan, että siitä johdettaisiin jotain ajattelua, niin luultavasti vaikutekin on tuntuvampi myös Assadiin päin.

Venäjän vastareaktiota ei vielä tiedetä, mutta mitä arvioitte sen voimakkuudesta poliittisesti tai sotilaallisesti?

– Uskon, niin kuin sanoin, että siinä tapahtuu samanlaista etukäteismittausta ettei astuta tietyn viivan yli, jolloin sytytettäisiin entistä suurempi palo. Olen kyllä sitä mieltä, että taustalla ehkä nuo yhteydet toimivat ainakin paremmin kuin mihin tuo julkinen kielenkäyttö viittaa.

Kajaanilainen Pirjo Jauhiainen on ollut Jari Sillanpään fani jo yli parinkymmenen vuoden ajan, aina tangokuninkuusajoilta lähtien. Hän käy "Jartsan" konserteissa ja hänen ihailemansa laulajan musiikki soi usein kotona – niin nytkin.

– Jartsa on empaattinen ja ihmisystävällinen henkilö, joka ottaa meidät fanit huomioon. En ole esimerkiksi huomannut hänessä minkäänlaista ylpeyttä, Jauhiainen kertoo fanituksensa taustoista.

– Jartsa on Jartsa, hän on ylitse muiden. Eikä tule toista, ainakaan vähään aikaan, Jauhiainen jatkaa.

Lämminsydäminen ja avoin ihminen

Sillanpää-fanitus kulkee suvussa: myös Jauhiaisen tytär Petra Tervonen on laulajan fani.

– Jari on monipuolinen artisti. Hän pystyy tekemään musikaaleja ja laulamaan tangoa. Hän voi esittää poppia, rockia ja oikeastaan ihan kaikenlaista musiikkia, Tervonen kertoo.

Myös artistin avoimuus ja lämmin sydän saavat Tervoselta kehuja.

Sillanpään homoudesta oli kuiskuteltu jo pitkään, mutta kun laulaja tuli kaapista ulos vuonna 2006, moni fani järkyttyi. Semminkin kun valtaosa heistä oli ja on naisia. Monelle Sillanpää on ollut kaukorakkaudenkin kohde.

Pirjo Jauhiaiselle tai Petra Tervoselle Sillanpään homoudessa ei ollut mitään ihmeellistä.

– Minulle se oli alusta asti selvää. Tiesin sydämessäni ja mielessäni, että Jartsa tykkää samaa sukupuolta olevista henkilöistä. Ja se sopii! Ei se haittaa millään lailla minun fanitustani, Jauhiainen kertoo.

"Henkilökohtainen asia"

Fanien kannalta tämänhetkinen tilanne on huomattavasti monimutkaisempi ja vaikeampi kuin suosikkiartistin seksuaalinen suuntautuminen. Tammikuussa Sillanpää sai tuomion rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kahdesta liikennerikkomuksesta.

Maaliskuun lopulla poliisi otti kiinni lomamatkalta palaavan tähden. Hänen hallustaan löytyi metamfetamiinia.

Pari viikkoa sitten Sillanpää kertoi MTV:n haastattelussa metamfetamiinin käytöstään ja totesi suoraan olevansa narkomaani. Sillanpää ei myöskään ole pyydellyt anteeksi käytöstään.

– Ei minun fanitukseni ole siihen loppunut – ei ihmistä voi tällaisella hetkellä sen takia hylätä, että hänellä on joku tällainen vajavaisuus. Onhan ihmisissä alkoholisteja ja kuka mitäkin, emme me voi lähteä ketään tuomitsemaan. Se on Jartsan oma henkilökohtainen asia, Pirjo Jauhiainen sanoo.

Samalla linjalla on kajaanilainen Jari Sillanpää -fani Marjo Kangasharju.

– Hänen elämänsä ei varmasti ole helppoa, vaikka on mainetta ja rahaa. Onko se sitten niin, että hän joutuu hakemaan elämyksiä jostakin muusta asiasta, tai että hänellä on kovat paineet? En tiedä, nämä ovat vain minun arvailujani, Kangasharju miettii.

Hänen ensireaktionsa huumekohuun oli voimakas.

– Tämä huumeiden käyttöhän tuli ensimmäisen kerran esille viime syksynä. Olen sairaanhoitaja, ja kun kuulin siitä, minuun iski sellainen hoitajavietti, että nyt polkaisen autoon, ajan Helsinkiin ja menen sen miehen juttusille ja kysyn, että mitä nää oikein meinaat!

Muutamia keikkoja peruttu

Tälle keväälle ja ensi kesälle Sillanpäälle on suunniteltu 45–60 keikkaa. Tähän mennessä konsertteja on peruttu kolme.

Perjantaina 13. huhtikuuta Sillanpään piti esiintyä Kuusamossa, mutta konsertti peruttiin nimenomaan huumekohun takia. Myös Järvenpään RetroFest, jossa Sillanpään piti olla pääesiintyjänä, peruttiin kokonaan samasta syystä.

Kajaanin kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsän konserttia ei suunniteltu peruttavaksi, mutta tilanne on ollut järjestäjälle hieman hankala. Kaukametsään on esimerkiksi tullut negatiivista palautetta artistin huumeiden käyttöön liittyen.

– Konsertin peruuttamisesta keskusteltiin, totta kai. Päätimme kuitenkin ettei sitä peruta, koska olimme jo tehneet tietynlaisen sopimuksen, jonka purkamiseen olisi voinut liittyä sopimusrikkomus, kulttuuri- ja tapahtumapäällikkö Tuula Tikkanen kongressi- ja kulttuurikeskus Kaukametsästä kertoo.

Tikkasen mukaan asiasta viestiteltiin myös muiden kulttuurilaitosten kanssa.

– Emme tietenkään hyväksy huumeiden käyttöä. Mutta meidän kantamme on se, että olemme tilanneet konsertin, ja siinä olemme sitten pitäytyneet. Sillanpää on lisäksi täällä päin suosittu artisti ja yleisö on halunnut hänet tänne esiintymään.

Faneilta selvä viesti

Kysymys kuuluukin, milloin Sillanpää nähdään esimerkiksi Kajaanissa seuraavan kerran. Tikkasen mukaan Sillanpää pääsee esiintymään jatkossakin, mutta toivottavasti hän saa asiansa kuntoon.

Myös Sillanpään faneilla on suosikilleen selvä viesti.

– Toivon, että Jari löytää motivaation irrottautua huumeista, niiden käytön jatkaminen ei ole hyvä tie. Lopettamisella hän turvaa myös oman uransa. Me emme halua menettää häntä ja siksi toivon, että huumeiden käytöstä tulee hänelle historiaa, Marjo Kangasharju toteaa.

Pirjo Jauhiaisella on samansuuntainen toive.

– Hänen pitäisi nyt jaksaa päästä huumeista irti ja kamppailla niistä kerta kaikkiaan ulos. Totta kai hän on vastuussa myös faneilleen. Olen surullinen ja toivon kyllä Jartsalle ihan sydämestäni, että hän selviäisi tästä – fanien tuella. Jartsaa ei jätetä! Pirjo Jauhiainen vannoo.

Nuori nainen asettelee mustaa mekkoa mallinuken ylle.

Mekon kultakoristeinen kaulus asettuu tiukasti nuken kaulan ympärille, ja myös yläosa noudattelee vartalon linjoja. Vyötäröä kiertää nahkainen vyö. Luomusta verhoaa tiheästä verkosta valmistettu helma, jonka pinnalla risteilee mustia nahkasuikaleita. Osa niistä on värjätty kullanhohtoisiksi.

23-vuotias Anette Ahokas on suunnitellut ja valmistanut mekon alusta loppuun saakka itse.

Yritys pystyyn alaikäisenä

Pienessä Marttilan kunnassa Varsinais-Suomessa varttunut Ahokas piti jo lapsena kouluaineista, joissa pääsi käyttämään luovuuttaan. Perheessä käsityöt olivat arkipäivää. Ahokas seurasi vierestä ahkerasti ommellutta äitiään.

– Aloin tehdä pieniä nukenvaatteita ja myydä niitä kirpputorilla, Ahokas muistelee.

Unelma alkoi itää, ja jo yläasteikäisenä Ahokkaan uravalinta oli selvä – hän halusi vaatesuunnittelijaksi. Peruskoulun jälkeen hän hakeutui opiskelemaan vaatetusalan artesaaniksi.

Ahokkaan taidot oli huomattu tuttavapiirissä, ja häntä pyydettiin kerta toisensa jälkeen suunnittelemaan ja valmistamaan vaatteita. Myös korjaustöitä riitti.

Ammattikoulun toisena vuonna Ahokas päätti perustaa toiminimen.

– Äidin piti allekirjoittaa yrityksen perustamispaperit, koska olin vasta 17-vuotias, Ahokas hymyilee.

Yrittäjävanhemmista oli suuri apu käytännön asioissa, ja yrityksen arki lähti rullaamaan kuin itsestään. Ahokas työskenteli ja opiskeli samaan aikaan. Neljän vuoden määräajassa hän kuittasi ammattitutkinnon lisäksi lukion päättötodistuksen ja ylioppilaspaperit.

Valmistuttuaan Ahokas halusi perehtyä tarkemmin puvustuksen saloihin. Hän haki muodin ja pukusuunnittelun opintoihin Kaakkois-Suomen ammattikorkeakouluun. Ovet kouluun aukesivat, ja Ahokas muutti opintojen perässä toiselle puolelle Suomea Kouvolaan. Yritys jatkoi toimintaansa nettikaupan kautta.

Nyt korkeakouluopintoja on takana kaksi vuotta. Tilaustöitä on niin paljon, että Ahokas joutuu valitsemaan tarkasti, mitä niistä ehtii koulun ohella tehdä. Korjausompeluista hän kieltäytyy nykyään kokonaan. Tilaustöiden lisäksi Ahokas suunnittelee, valmistaa ja myy omaa asustemallistoaan, johon kuuluu koruja ja päähineitä.

Monen suunnittelijan tilanne ei ole yhtä ruusuinen.

''Suomessa koulutetaan liikaa suunnittelijoita''

Valtiovarainministeriön tammikuisen raportin mukaan vaatesuunnittelijat kuuluvat ammattiryhmiin, joiden tekijöistä Suomessa on eniten ylitarjontaa. Runsasta kahdeksaasataa työtöntä työnhakijaa kohden oli viime vuonna avoinna kymmenisen työpaikkaa.

– Suomessa koulutetaan edelleen liikaa suunnittelijoita ja se on ihan fakta, projektipäällikkö Petra Ilonen Teollisuustaiteen liitto Ornamosta toteaa.

Alan nykytilanne juontaa juurensa 1970-luvun Suomesta, jossa elettiin tekstiiliteollisuuden kultakautta. Tekstiilien ja vaatteiden valmistus työllisti parhaimmillaan yli 65 000 henkeä.

Suomessa tehty työ oli kuitenkin kallista, ja moni yritys joko lopetti tuotantonsa kokonaan tai siirsi sen ulkomaille. Työpaikat alkoivat vähentyä kiivaaseen tahtiin. 1990-luvulla niitä oli enää 25 000. Neuvostoliiton romahdettua ala suistui entistä synkempään ahdinkoon, sillä maa oli ollut Suomelle merkittävä vientikohde.

– Tekijöistä alettiin kouluttaa suunnittelijoita. Aikaisemmin koulutettiin ompelijoita, kaavoittajia ja mallimestareita, mutta teollisuuden vähennyttyä heitä ei enää tarvittu. Tämä on johtanut siihen, että suunnittelijoita on liikaa, Ilonen sanoo.

Vaikka alan työnäkymät eivät ole kirkkaimmat, sinnikäs tekijä voi luovia alalle erilaisia reittejä pitkin. Suunnittelija voi työllistyä kaupalliselle puolelle toisen palvelukseen tai perustaa oman suunnittelu- tai tuotantoyrityksen.

Osa tekee kaiken alusta loppuun saakka itse.

150 euron t-paita

1980-luvulla Suomeen alkoi syntyä pieniä, suunnittelijoiden pyörittämiä yrityksiä, jotka hoitivat koko prosessin tuotteen suunnittelusta valmistukseen saakka itse. Moni suunnittelija perustaa yhä tuotantoyrityksen pelkän suunnittelutoimiston sijaan.

Ornamon Petra Ilonen on ilmiöstä huolissaan.

– Oman brändin ja omien vaatteiden tuottaminen on valtava prosessi, joka vaatii jotakin aivan muuta kuin suunnittelupalvelun myyminen. Onneksi meillä on myös hyviä esimerkkejä olemassa, mutta ne menestyvät pienet yritykset ovat aika kovan työn takana.

Petra Ilosen mukaan monella oman tuotantoyrityksen perustavalla suunnittelijalla on taustallaan pyrkimys elvyttää kotimaan tuotantoa.

– Paljon puhutaan siitä, että kotimaista tuotantoa pitäisi kannattaa. Kuluttajat ovat henkisesti valmiita siihen, mutta todellisuudessa eivät, koska hinta tulee niin korkeaksi. Ostaisitko itse t-paidan, joka maksaisi 150 euroa? Sen hintainen siitä tulee, jos sen tekee kotimaassa.

Muotimaailmasta kiinnostuneelle suunnittelijalle löytyy Ilosen mukaan varmemmin töitä ulkomailta.

– Yksittäiset, kilpailuissa pärjänneet muotisuunnittelijat päätyvät usein ulkomaisten yritysten suunnittelijoiksi. Muoti syntyy suurkaupungeissa, joita meillä ei ole.

Muotisuunnittelijana menestyminen ei Ilosen mukaan kuitenkaan välttämättä vaadi ulkomaille lähtemistä, mutta se vaatii kotimaassa enemmän työtä.

– Esimerkiksi Ivana Helsinki on tehnyt hirveästi töitä siskonsa kanssa menestyäkseen, eikä liikevaihto kuitenkaan huimaa päätä. Sama juttu Makian kanssa, he ovat tehneet valtavasti työtä brändin eteen. Vaatesuunnittelijan osaamisen lisäksi tarvitaan myös esimerkiksi yrittäjyysosaamista, jota vaatesuunnittelijan koulutukseen ei juurikaan kuulu.

– Luovuus on se, jolla pääsee eteenpäin. Suunnittelija luo jotain, jota ihmiset ostavat. Sen pitää olla tarpeeksi omaperäistä, että se voi olla oma brändinsä. On aika mahdotonta ajatella että siitä määrästä, joka valmistuu vaatesuunnittelijoiksi voisi kuitenkaan hirveän montaa sellaista syntyä, jotka menestyvät. Aika moni joutuu edelleen ikävä kyllä vaihtamaan alaa.

''Yritys ei välttämättä ymmärrä tarvitsevansa apua''

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun muodin ja puvustusmuotoilun koulutuksessa aloittaa vuosittain 20 opiskelijaa, joista suurin osa valmistuu. Opiskelijoiden työllistymistä ei tilastoida, mutta lehtori Seija Kiurulla on asiasta oma näkemyksensä.

– Puolet työllistyvät freelancereina erilaisiin projekteihin ja produktioihin. Toinen puoli löytää ihan päivätyötä. Kaikille löytyy alalta paikka.

Kiurun mukaan lyhytaikaisissa produktioissa työskenteleminen on yleistynyt muotoilualalla.

– Enää ei ole sellaista, että yhtä suunnittelijaa palkataan vuosikausiksi. Suunnittelija on se, joka kulkee yrityksestä ja projektista toiseen. Se vaatii itsensä markkinointia.

Kiuru pitää aktiivista työnhakua tärkeänä. Työpaikan voi hänen mukaansa löytää, vaikka sellaista ei varsinaisesti olisikaan avoimena.

– Moni yritys ei välttämättä ymmärrä tarvitsevansa apua jossakin muotoiluprosessissa. Siksi suunnittelijan pitää olla aktiivinen ja tarjota omaa osaamistaan eri paikkoihin. Sillä tavalla voi työllistää itseään. Jos suunnittelija esimerkiksi huomaa että joillakin on tylsät työvaatteet, hän voi tarjota omaa osaamistaan.

Anette Ahokkaan suunnittelema musta mekko on yksi asuista, joka pääsee parrasvaloihin opiskelijaryhmän järjestämässä muotinäytöksessä Helsingissä. Opiskelijat ovat kutsuneet omatoimisesti järjestämäänsä kutsuvierasnäytökseen esimerkiksi suunnittelijoita, stylistejä ja bloggaajia. Näytöksen avulla opiskelijat pyrkivät luomaan työelämäkontakteja ja tuomaan osaamistaan esille.

– Kontaktit ovat ehdottoman tärkeitä. Suhteita on hyvä luoda ja omia töitä saada esille jo opiskeluaikana, jotta valmistuessa on jo olemassa jonkinlainen pohja. Menestyminen on toki osittain tuuristakin kiinni, jos joku artisti sattuu löytämään vaatteet ja ne lähtevät sitä kautta suuremman yleisön tietoisuuteen. Mutta kovaa työtä se vaatii ja sen oman jutun, johon uskoo, Ahokas toteaa.

Ovet auki maailmalle

Teollisuustaiteen liitto Ornamon Petra Ilonen näkee tulevaisuuden kasvavana mahdollisuutena, että vaatesuunnittelijat työllistyvät kansainvälisille markkinoille perustamalla suunnittelutoimiston ja myymällä ainoastaan suunnittelupalvelua, eivät brändiä tai mitään tuotetta.

– Silloin ovet ovat auki koko maailmalle, eikä suunnittelija ole riippuvainen siitä, missä se teollisuus on.

Esimerkkinä Ilonen mainitsee helsinkiläisen Studio Tintin, joka on erikoistunut urheiluvaatteiden suunnitteluun. Asiakaslistalla on useita kotimaisia ja ulkomaisia urheilumerkkejä.

– Vastaavia toimistoja on joitakin, mutta ne eivät ole juurikaan julkisuudessa, emmekä kuule niistä. He tekevät työtään tuolla kaikessa hiljaisuudessa. Sitten käytämme kansainvälisen merkin vaatteita, jotka ovatkin suomalaisen suunnittelemia. Se on mielestäni se menestystarina, Ilonen toteaa.

Ilosen mukaan suomalaisia suunnittelijoita arvostetaan ulkomailla paitsi korkean työmoraalin, myös osaamisen ja ekologisen ajattelutavan vuoksi.

– Suomalaisessa teollisuudessa puhutaan elinkaariajattelusta. Pystymme suunnittelemaan tuotteen niin, että sen tuottaminen on ekologisempaa eikä hukkaa tule niin paljon. Tuote ajatellaan alusta loppuun saakka niin, että se on mahdollisimman kierrätettävä.

Ilosen mukaan suomalaiset ovat maailmalla erityisen arvostettuja juuri käyttövaatteiden suunnittelijoina.

– Osaaminen tulee käytännön tarpeesta. Eivät ihmiset pukeudu Suomessa samalla tavalla kuin maailman suurkaupungeissa. Täällä on tavallista pyöriä verkkareissa Stockalla. Eikä siinä mitään, sehän on ihan kiva. Pukeutumiskulttuuri on kuitenkin todella erilainen. Kyllä se muuttuu pikkuhiljaa Helsingissä ja varmaan Tampereellakin, mutta se vie vielä varmaan muutaman sukupolven aikaa.

Markkinointi syö aikaa muulta

Anette Ahokas valmistaa toistaiseksi kaikki suunnittelemansa vaatteet ja asusteet itse. Tulevaisuudessa hän haluaisi keskittyä suunnittelemaan esiintymisasuja artisteille ja teatteriin – ja siirtää oman mallistonsa tuotannon alihankintaan.

– Toivon, ettei minun tulevaisuudessa tarvitsisi tehdä ihan kaikkea itse. Se syö aikaa kaikelta muulta kuten markkinoinnilta. Se tekee siitä rankkaa.

Ornamon Petra Ilosen mukaan suunnittelijan koulutus ei sisällä yritysmarkkinointiin tarvittavaa osaamista.

– Toivoisin näkeväni enemmän yrityksiä, joissa liiketoimintaa kehittämässä olisi liiketoiminnan osaaja ja suunnittelija kehittämässä brändiä. Silloin mahdollisuudet onnistua ovat paljon suuremmat. Mielestäni lähtökohtaisesti ajatus siitä, että suunnittelijan pitäisi kehittää liiketoimintaa on huono.

Ahokas on perehtynyt aihealueeseen omatoimisesti.

– Siihen ei ole tullut kauheasti koulusta oppia. Olen seurannut mitä muut tekevät. Somemaailmasta on nykyään hyötyä, koska varsinkin meidän alallamme kuvilla saa markkinoitua. Esimerkiksi Instagramissa pääsee helposti esiin. Toisaalta erottuminen on vaikeaa.

Ahokas katselee uusimman mallistonsa luonnoksia. Työpäivät ovat venyneet viime aikoina jopa neljätoistatuntisiksi. Muotinäytöksen jälkeen pitäisi helpottaa – ainakin hetkeksi.

– Kilpailu on todella kovaa. On löydettävä ne omat asiakkaat ja oltava valmis tekemään töitä menestymisen eteen. Sitten pitäisi vielä välillä nähdä kavereita, perhettä ja poikaystävää ja ehkä nukkua ja syödäkin välillä. Kyllähän se on aika sumplimista, Ahokas toteaa.

Ahokkaan tulevaisuuden unelmana on viedä mallistonsa kansainvälisille markkinoille ja kehittää yritystoimintaansa.

– Olisi hienoa, jos pystyisin elättämään itseni ja palkkaamaan työntekijöitä. Haaveeni olisi antaa leipä jollekin toisellekin. Kyllä minulla on siihen niin iso sisäinen palo, että olen valmis tekemään sen eteen paljon.

– Tämä on kuumin poliittinen tapahtuma Suomessa tänä vuonna.

Näin julistaa kirjailija Timo Hännikäinen.

Kärjekkäistä mielipiteistään ja naisvihamielisistä ulostuloistaan tunnettu esseisti on saanut yleisön pauloihinsa. Oluttuopit eivät helsinkiläisravintolassa kilise, ne pysyvät koskemattomina pöydässä.

– Media on kutsunut tätä natsien ja valkoisen ylivallan kokoukseksi, Hännikäinen jatkaa englanniksi.

Häntä kuuntelee reilusti satahenkinen, miesvaltainen yleisö. Monella on yllään pikkutakki, jonka alta pilkistää värikäs kauluspaita. Joku niistää.

Eivät he natseilta näytä.

Ravintola Kaisaniemessä on huhtikuisena sunnuntai-iltana käynnissä vaihtoehtoisen oikeiston Awakening-konferenssi. Puhujia on yhdeksän. Kaikki miehiä. Muuta yhteistä nimittäjää esiintyjäjoukolle on vaikea löytää. Listalta löytyy niin eri maalaisia feminismin vastustajia kuin valkoisen nationalismin kannattajia. Kristillisyyttäkin puolustetaan.

Tuntuu kuin internet olisi herännyt eloon.

Jos jokin kuitenkin toistuu puheenvuorosta toiseen, se on vasemmiston, monikulttuurillisuuden ja tasa-arvon vastustaminen.

Ja sivistysanat. Niitä viljellään lavalla tiuhaan.

– Emansipaatio… etnonationalismi… Hännikäinen tiputtelee.

Pöydissä puhe on maanläheisempää. Rasistiset kommentit ählämeistä, sompuista ja kulttuurinrikastuttajista särähtävät korvaan.

Tuntuu kuin internet olisi herännyt eloon.

Kaisaniemen kokous on osa laajempaa poliittista liikehdintää. Äärioikeistolaisiksi luonnehditut puolueet kuten Unkarin Jobbik ja Kreikan Kultainen aamunkoitto ovat viime vuosina saaneet jalansijaa Euroopassa, ja rasismin kanssa veljeilevät maahanmuuttokriitikot ovat päässeet ääneen niin Suomessa, Brysselissä kuin Washingtonissakin.

Liikkeet viljelevät mielellään ajatusta, että eri maiden äärioikeisto rakentaa uutta maailmanjärjestystä yhtenä rintamana.

Näkyykö tästä merkkejä Kaisaniemessä?

Awakening-konferenssia on ympäröinyt poikkeuksellinen salamyhkäisyys. Kokoontumispaikka on salainen, ja jokaisen tilaisuuteen hyväksytyn osallistujan henkilöllisyys tarkistetaan ovella.

Järjestäjien mukaan kyse on siitä, että tilaisuuteen ei haluta häiriköitä tai ”myyriä”. Yle yritti ilmoittautua konferenssiin, mutta järjestäjät kieltäytyivät päästämästä tilaisuuteen niin kutsutun valtamedian edustajia.

Journalismin periaatteisiin kuuluu, että lähtökohtaisesti kaikki tieto hankitaan avoimesti. Mutta jos yhteiskunnallisesti merkittävästä asiasta ei ole mahdollista saada tietoa avoimesti, voi Journalistin ohjeiden mukaan turvautua poikkeuksellisiin tiedonhankintakeinoihin.

Toimittajana kävelin tilaisuuteen kaljatölkki kädessäni esittäen turistia, joka ei halunnut Helsingissä kuljettaa lompakkoa ja henkilöllisyyspapereita mukanaan. Kokouksen puheet lähetettiin suorana verkkoon, mutta tarkkaan rajatusta videosta ei selviä puheiden vastaanotto ja niiden herättämä keskustelu.

Nyt istun ravintolan pöydässä kuuntelemassa Hännikäistä.

– Ennemmin tai myöhemmin etnonationalismi tulee olemaan osa kaikkien puolueiden ohjelmaa, kirjailija maalailee.

Puhe saa raikuvat aplodit. Kaikille tuntuu olevan selvää, mitä Hännikäisen saarnaama etnonationalismi tarkoittaa. Keskustelulle tai kysymyksille ei ole varattu aikaa, ja samassa seuraava puhuja asteleekin jo lavalle.

Mäntsälän perussuomalaisten sihteeri Nico Saramo haikailee sääty-yhteiskunnan perään.

– Stabiili ja sulkeutunut sääty-yhteiskunta ei ruoki ihmisen alhaisia piirteitä vaan antaa jokaiselle paikan ja jokaiselle elämälle tarkoituksen.

Monarkiakin olisi hyvä palauttaa.

– Jos monarkki, jonka asema perustuu syntyperään, on vaihdettavissa minkä syntyiseen tahansa, miksei väestökin? Saramo kysyy huolestuneena.

Suosionosoitukset ovat tällä kertaa hieman vaimeammat.

Illan pääpuhuja on valkoista nationalismia kannattava kustantaja Jared Taylor, joka päätoimittaa Yhdysvalloissa rotuasioihin keskittyvää American Renaissance –verkkolehteä. Äärioikeiston piirissä Taylor on julkkis.

Nyt siistiin, hyvin istuvaan pukuun sonnustautunut Taylor rupattelee baaritiskin edustalla maamiehensä, kirjailija Francis Roger Devlinin kanssa. Feminismiä vastustava Devlin on tullut puhumaan Helsinkiin ihmisen biologisista vaistoista.

Näitä Atlantin takaisia saarnamiehiä on viime aikoina Euroopassa riittänyt.

Devlin ja Taylor ovat saapuneet Helsinkiin Tukholmassa pidetystä samankaltaisesta kokouksesta. Oikeistolaisen vaihtoehtomedian Breitbart Newsin entinen toimitusjohtaja Steve Bannon on hänkin kierrellyt puhumassa Euroopassa pitkin kevättä. Presidentti Donald Trumpin ex-päästrategi on ilmoittanut tulevansa lähiaikoina Ruotsiin.

Nämä miehet eivät Refugees welcome -viestejä twiittaile.

– Ihmisen taipumusta etniseen vierastamiseen, siihen että ajatellaan pahaa muista oman heimon ulkopuolella, ei voida poistaa. Se on osa meidän evoluutiomme myötä kehittynyttä psykologista järjestelmää, Devlin selittää saadessaan mikrofonin.

Yleisön syventyessä Kaisaniemessä ihmisluonnon ihmeisiin poliittisen tieteen professori George Hawley heräilee kotoaan Tuscaloosassa Yhdysvalloissa.

Alabaman yliopistossa työskentelevä Hawley on tutkinut viime vuodet kansainvälistä vaihtoehtoista oikeistoa tai alt-rightia, kuten sitä Yhdysvalloissa kutsutaan.

– Vaihtoehtoinen oikeisto on ytimeltään valkoista nationalismia, valkoista identiteettipolitiikkaa. Ajatus on, että valkoiset ovat hyökkäyksen kohteena ja että heidän on puolustauduttava, Hawley kertoo puhelimitse.

– Yhdysvalloissa korostuu valkoisuus, Euroopassa erilaiset kansalliset identiteetit, tutkija jatkaa.

Viime vuonna julkaistussa kirjassaan Making Sense of Alt-Right Hawley argumentoi, että vaihtoehtoisen oikeiston päämäärä ei juurikaan poikkea aikaisemmista valkoista ylivaltaa ajaneista liikkeistä.

Nyt vanhat ajatukset on vain saatu uuteen pakettiin ja uusiin kanaviin, etenkin verkkoon.

– Alt-right on syntynyt internetissä. Aikaisemmin vastaavilla liikkeillä oli todellisia organisaatioita. Nyt toiminta on enemmän anonyymia, ja etenkin verkossa se keskittyy huumoriin, trollaamiseen.

Tämän muutoksen huomaa myös Helsingin Kaisaniemessä. Taylorin kaltaiset vanhemmat esiintyjät ovat julkaisseet kirjoja, nuoremmat puhujat ovat tunnettuja lähinnä videoblogeistaan.

Nuoret aktivistit hallitsevat erityisesti satiirin. Jotkut vaihtoehtoisen oikeiston verkkovideoista ovat hauskoja, vaikkei niiden sanomaa hyväksyisikään.

Vaihtoehtoisen oikeiston filosofinen ydin on demokratian hylkääminen ja tasa-arvon ideaalin kyseenlaistaminen Professori George Hawley

Professorin Hawleyn mielestä vaihtoehtoista oikeistoa ei voi kuitenkaan kuitata pelkäksi internetin huumorikerhoksi. Yhdysvaltalaisen alt-right-liikkeen juuret ovat hänen mukaansa Euroopassa, etenkin ranskalaisen nykyfilosofin Alan de Benoistin ajattelussa.

Suomessa Timo Hännikäinen on kääntänyt ja julkaissut de Benoistin esseitä päätoimittamansa Sarastus-verkkolehden sivuille.

Mitä tämä alt-rightin ranskalainen oppi-isä sitten oikein maailmasta ajattelee?

"Liberalismi purkaa kansakunnat ja järjestelmällisesti tuhoaa niiden tajun historiasta, traditiosta, uskollisuudesta ja arvoista. Sen sijaan että auttaisi ihmistä kohottamaan itsensä yli-ihmiseksi, se erottaa hänet kaikista 'suurenmoisista projekteista' julistamalla ne 'vaarallisiksi' tasa-arvon kannalta", de Benoist kirjoittaa.

Hawley mukaan vaihtoehtoisen oikeiston filosofinen ydin on demokratian hylkääminen ja tasa-arvon ideaalin kyseenlaistaminen.

Se on aika kova ydin. Ja sille hurrataan Kaisaniemessä.

Nuoret miehet ovat kokoontuneet kokouspaikan edustalle tupakalle ennen seuraavaa puhujaa.

Ringissä kiertää huhu poltetusta autosta ja vastamielenosoittajien kokoontumisesta Rautatientorilla. Hitaasti ohi lipuva auto alkaa epäilyttää.

– Tulisivatkin, mies tuhahtaa työntäessään puhelimensa taskuun.

Mielenosoittajia ei kuitenkaan kuulu. Vain yksi hiljainen mies seisoo tien toisella puolella kyltin kanssa. Epäselvästi kirjoitetusta tekstistä on vaikea saada selvää pimenevässä illassa.

– Fa….fasistit? joukon tarkkasilmäisin tihrustaa.

– Meillä Tanskassa olisi kuule ainakin parisataa mielenosoittajaa täysissä maskeissa ja heittelemässä kiviä. Teillä on asiat täällä Suomessa niin hyvin, ulkomaanvieras ilmoittaa.

– Niinno, joo… suomalaismies mutisee ja palaa ravintolaan.

Ravintolan ainoat tummat kädet eivät taputa. Ne puristavat baaritiskin takana kaljahanaa.

Sisällä ollaan jo siirrytty Amazonin viidakkoon.

– Amazonin viidakoissa ihmisiä elää edelleen kivikaudella. Brasilian virallinen politiikka on antaa näiden ihmisten olla rauhassa, illan pääpuhuja Taylor puhisee.

– Jos taas valkoinen ihminen haluaa meidän heimon selviytyvän, se on sanoinkuvaamatonta rasismia.

Amerikkalaisen puhe kulkee kuin tavarajuna. Asemalle ei ehdi jäädä miettimään, voiko valkoisten asemaa mitenkään verrata Amazonin alkuperäiskansojen tilanteeseen.

Itseään roturealistiksi kutsuva Taylor sanoo, ettei hän kannata valkoista ylivaltaa. Päinvastoin, hän toivoo kukoistusta kaikille eri ihmisryhmille, kunhan ne vain pysyvät omalla tontillaan.

Taylorin puhe saa myrskyisät suosionosoitukset. Ravintolan ainoat tummat kädet eivät taputa. Ne puristavat baaritiskin takana kaljahanaa.

Vastapäätäni istuva silmälasipäinen nuori mies laskee kynänsä pöydälle ja intoutuu hänkin taputtamaan.

Mitähän näille ihmisille oikein tapahtuisi Taylorin johtamassa yhteiskunnassa?

Professori Hawleyn mukaan tästä ei tarvitse kantaa huolta.

– Kaikesta näkyvyydestään huolimatta kansainvälinen vaihtoehtoinen oikeisto on edelleen hyvin marginaalinen ilmiö.

Kaisaniemessä ravintolaan on kokoontunut reilut sata henkeä. Tällä joukolla ei vielä kumota individualismia korostavaa kapitalistisen kulutusyhteiskuntaa.

Apuja ulkomailta on turha odottaa.

– Täytyy muistaa, että vaihtoehtoinen oikeisto on hyvin eripurainen liike ihan jo maiden sisäisestikin. Puheet kansainvälisestä liittoutumisesta ovat liioittelua, Hawley arvioi.

Kaisaniemessä moni puheenvuoro päättyy taistelun ja varman voiton julistamiseen. Paikalla ei kuitenkaan ole ketään kansanedustajia, merkittäviä rahoittajia tai tv-kameroita.

Ainoa häivähdys yhteiskunnallisesta vallasta on ravintolan lattialle ja pöydillä ajelehtivat Suomen Sisu -järjestön esitteet. Kansanedustaja Olli Immosen (ps) luotsaama järjestö pyrkii esitteen mukaan luomaan maahan aidon suomalaiskansallisen yhteisön.

Paperista ei selviä, ketkä tähän yhteisöön voivat kuulua. Valistuneen arvauksen voi tehdä järjestön viimeisimmästä tiedotteesta: Suomen Sisu vaatii välittömiä toimenpiteitä Etelä-Afrikan valkoisen vähemmistön olemassaolon turvaamiseksi.

Jos vaihtoehtoinen oikeisto on vielä kaukana vallasta Euroopassa, helppoa sillä ei ole Yhdysvalloissakaan.

Hawleyn mukaan maan kaksipuoluejärjestelmä käytännössä estää radikaalimpien poliittisten liikkeiden nousun, tulivat ne sitten oikealta tai vasemmalta.

– Eurooppalaisissa maissa puolueita on enemmän, mutta tiukempi lainsäädäntö estää esimerkiksi avoimen vihapuheen, Hawley sanoo.

Tällä on merkitystä. Rasismista polttovoimansa saava liike tarvitsee vihapuhetta. Ilman sitä polttoaineensyöttö katkeaa ja liike pysähtyy.

Näistä esteistä huolimatta poliittinen kenttä Atlantin molemmin puolin on viime vuosina siirtynyt kohti Awakening-konferenssissa kuultuja äänenpainoja. Ei rysäyksellä, mutta piirun verran.

Bruttokansantuotteesta tai vaihtotaseesta ei illan aikana puhuta.

Saksassa oikeistopopulistinen Vaihtoehto Saksalle on nyt johtava oppositiopuolue ja Ranskassa Marine Le Penin johtama Kansallinen rintama on käpertynyt yhä tiukemmin maahanmuutto- ja identiteettikysymysten ympärille. Unkarissa vastikään vaalit voittanut Viktor Orbán aikoo kurittaa maahanmuuttoa edesauttavien kansalaisjärjestöjä.

Myös poikkeuksellisia persoonia on noussut merkittäviin asemiin. Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho ja Yhdysvaltain presidentti Donald Trump eivät hyvällä tahdollakaan mahdu tavanomaisen poliitikon raameihin.

He eivät kuitenkaan ole samasta puusta.

– Vaihtoehtoinen oikeisto on enemmän kiinnostunut valkoisesta identiteetistä kuin taloudesta. En pidä Steve Bannonia vaihtoehtoisen oikeiston jäsenenä. Hän ajaa enemmän ekonomista nationalismia, Hawley arvioi Trumpin entistä päästrategia.

Tämän voi uskoa kuunnellessaan Kaisaniemeen kokoontuneita aktivisteja. Bruttokansantuotteesta tai vaihtotaseesta ei illan aikana puhuta. Rotu ja syntyvyys kiinnostavat enemmän. Naisetkin.

Heitä kokoukseen on osallistunut vain kourallinen.

– Naiset nähdään vaihtoehtoisen oikeiston piirissä enemmän taipuvaisia vasemmistoon ja monikulttuurillisuuteen, mikä tekee heistä epäillyttäviä, Hawley sanoo.

Professorin mukaan feminismiä vastustetaan, koska se on vienyt naiset työelämään ja osaltaan laskenut syntyvyyttä. Valkoinen rotu on vaarassa.

– Lähteekö joku saattamaan mua asemalle? yksi kokouksen harvoista naisosanottajista kysyy narikkajonossa.

Vapaaehtoisia ilmoittautuu enemmän kuin tarpeeksi.

Yhdysvaltojen, Ranskan ja Britannian iskut eivät lopeta julmuuksia ja silmitöntä tappamista Syyriassa. Ne tuskin vaikuttavat presidentti Bashar al-Assadin asemaan tai yli seitsemän vuotta jatkuneen Syyrian sodan suuntaan.

Iskujen tarkoitus oli rangaista kemiallisten aseiden käytöstä, mutta todellisuudessa emme tiedä, vaikuttavatko ne edes siihen. Yhdysvallat iski Syyriaan kemiallisen iskun jälkeen jo viime vuonna, mutta silti kemiallisten aseiden käyttö on jatkunut.

Miksi Yhdysvallat sitten päätti toimia nyt liittolaisineen?

Pakosta, on päällimmäinen vaikutelma tarkoin rajattujen, jopa symbolisten iskujen jälkeen. Iskut kuvastavat hyvin sitä suota, jossa Yhdysvallat on rämpinyt Syyrian suhteen jo vuosia. Ei haluta oikeastaan sekaantua liikaa, mutta toisaalta on pakko olla mukana jotenkin.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump tykkää parjata edeltäjäänsä Barack Obamaa. Niin on ollut myös Obaman Syyria-politiikan suhteen. Siksi on kiinnostavaa, miten paljon Trumpin Syyria-politiikka on lopulta muistuttanut Obaman aikoja ainakin suurissa linjoissa.

Yhdysvaltain traumat suurista sotilasoperaatioista ulkomailla ulottuvat aina Vietnamista Irakiin. Ei ole ihme, että Trumpia ja Obamaa on yhdistänyt haluttomuus sekaantua Syyrian sotaan kalliilla ja riskialttiilla operaatiolla.

Yhdysvallat karsastaa Syyrian hallintoa, mutta sillä ei ole halua lähteä toden teolla kaatamaan sitä. Obama käynnisti ohjelman rajatun kapinallisjoukon aseistamiseksi ja tukemiseksi. Nyt jo päättynyt ohjelma ei kuitenkaan ollut koskaan laajuudeltaan sellainen, että se olisi uhannut al-Assadin hallintoa.

Yhdysvallat on jo pitkään keskittynyt Syyriassa äärijärjestö Isisin vastaiseen sotaan. Sillä on Syyriassa rajattu määrä sotilaita Isisiä vastustavassa kansainvälisessä operaatiossa.

Kemiallisten aseiden suhteen Yhdysvallat näyttää toimivan kovien kansainvälisten paineiden alla. Trump on mennyt Obamaa pidemmälle rankaisemalla Syyriaa ilmaiskuilla nyt kahdesti.

Mutta todellisuudessa Trumpin iskut ovat olleet luonteeltaan hyvin symbolisia. Niiden tarkoitus ei ole ollut horjuttaa Syyrian hallintoa.

Niin Obama kuin Trump olisivat keskittyneet mieluummin kotimaan asioihin. Vielä pari viikkoa sitten Trump ilmaisi jopa halunsa lähteä Syyriasta.

Trump on kuitenkin saanut todeta edeltäjänsä lailla, ettei Syyriasta lähdetä noin vain.

Trump peri Obamalta hyvin hankalan tilanteen Syyriassa. Sillä aikaa, kun Obama vältteli suurempia toimia Syyriassa, tilan täyttivät muut.

Iran ja libanonilainen shiiajärjestö Hizbollah ovat tukeneet Syyrian hallintoa jo pitkään. Vielä käänteentekevämpi oli Venäjän vuonna 2015 alkanut sotilasoperaatio Syyrian hallinnon tukemiseksi.

Ilman liittolaisiaan Syyrian hallinto olisi saattanut jopa kaatua muutama vuosi sitten. Mutta nyt erityisesti Venäjän laaja rooli Syyriassa suojelee sitä.

Yhdysvaltojen tai kenenkään muun ulkopuolisen on hyvin haastavaa uhata tällä hetkellä Syyrian hallintoa joutumatta vastakkain myös Venäjän kanssa. Siksi myös tämänpäiväisten iskujen valmistelussa kesti niin kauan. Oli valittava kohteet, jotka eivät kärjistäisi suhteita Venäjään liikaa.

Yhdysvaltojenkin mahdollisuudet vaikuttaa Syyrian sotaan ovat jo pitkään olleet rajatut. Sotilaallisesti tarjolla on lähinnä huonoja vaihtoehtoja.

Vaikka Trump nimitti Syyrian presidenttiä tällä viikolla eläimeksi, Yhdysvallat tuskin haluaa tällä hetkellä Syyrian hallinnon romahtavan. Seuraukset olisivat aivan liian arvaamattomat.

Syyrian kapinallisryhmät ovat hajanainen joukko ja monet niistä hyvinkin radikaaleja. Laajempi tuki kapinallisille al-Assadin heikentämiseksi ei ole innostanut Obamaa eikä Trumpia. Vielä epärealistisempaa olisi aloittaa maaoperaatio Syyriassa.

Yhdysvallat ei pääse eroon Syyriasta, sillä kyse on kovasta valtapelistä. Jos Yhdysvallat jättäisi Syyrian huomiotta, Venäjän ja Iranin vaikutusvalta kasvaisi Lähi-idässä entisestään. Sitä Yhdysvallat ei halua.

Vielä vähemmän sitä haluavat Yhdysvaltain liittolaiset Saudi-Arabia ja Israel, jotka pitävät Irania suurimpana uhkanaan. Ne ovat jo nyt erittäin huolestuneita Iranin ja Hizbollah-järjestön vahvasta läsnäolosta Syyriassa.

Trumpin taannoiset puheet Syyriasta lähdöstä hermostuttivat niitä selvästi.

Syyrian hallinto on liittolaistensa Venäjän ja Iranin avulla päässyt selvästi voitolle sodassa. Mutta sota ei ole ohi. Viime vuodet maailman huomio on ollut Isisin vastaisessa taistelussa.

Nyt kun Isis on heikentynyt, Syyriassa on alkanut kova kamppailu siitä, millaiseksi maan todellisuus lopulta muodostuu. Syyrian sodassa ei ole ikuisuuksiin ollut kyse vain sisäisestä taistelusta. Sinne heijastuvat niin länsimaiden ja Venäjän välit kuin Lähi-idän alueelliset valtakamppailut.

Syyriassa käydään tällä hetkellä montaa sotaa yhtä aikaa. Turkki iskee kovaa Syyrian kurdeja vastaan, sillä se ei halua heille liian vahvaa asemaa. Israel puolestaan on iskenyt iranilaisia ja Hizbollahia vastaan Syyriassa heikentääkseen omia vihollisiaan.

Kaikki yrittävät vaikuttaa kilpaa Syyrian valtatasapainoon ja tulevaisuuteen. Tämän hyvin monimutkaisen umpisolmun ratkaisemiseen tarvitaan todennäköisesti alueellisia ja kansainvälisiä ratkaisuja.

On vaikeaa kuvitella, että Yhdysvallat jättäytyisi pois näin keskeisestä vallanjaosta Lähi-idässä. Yksi ilmaiskujen monista tarkoituksista saattoi olla muistutus siitä, että tärkeä Yhdysvallat on toimija Syyriassa.

Helmikuussa 1992 Punaisen Ristin suomalainen sotakirurgi Jorma Salmela oli palannut majapaikkaansa päivystysvuorostaan Kabulissa. Afganistanin pääkaupunki oli jälleen kerran muuttumassa taistelutantereeksi uuden sisällissodan alla.

Seitsemän armeijaa taisteli keskenään kaupungin hallinnasta. Suurin osa taistelijoista ei osannut lukea eikä kirjoittaa, eikä heillä ollut mitään käsitystä siitä, mitä Punainen Risti tekee. Niinpä myös Salmelasta ja muista avustustyöntekijöistä tuli joskus maalitauluja.

– Sairaalaamme tuli kranaatteja ja asuintaloammekin tulitettiin.

Helmikuun 15. päivä Salmela oli menossa nukkumaan, kun SPR:n delegaattien talo joutui tulitukseen.

– Kävin vessassa ja sillä aikaa tarkka-ampuja oli ampunut sänkyni hajalle. Sen jälkeen taistelijoita tuli ovista ja ikkunoista, hän kertoo.

– Juoksimme alakertaan ja teimme suojan pöydistä ja tuoleista. Makasimme lattialla kuin lahnat. Taistelun melskettä ja räjähdyksen ääniä kesti kolme tuntia.

Juuri kun Salmela oli nousemassa suojastaan, otsaan painautui pistoolin piippu.

– Näin jo, että liipaisinsormi liikahti. Onneksi paikallinen kokki oli ehtinyt paikalle ja sanoin, että älä tapa minua. Tulkki tulkkasi ja henki säästyi.

Seuraavaksi pistoolimies jo pyysi haavoittuneeseen jalkaansa apua kuultuaan, että Salmela on lääkäri. Muistoksi tapahtuneesta jäi suomalaismiehen otsaan kahdeksi viikoksi pistoolin piipun jälki.

Sotakirurgin ura sai kipinän suomalaisten sotavammojen hoitamisesta

Jorma Salmelasta piti alun perin tulla ortodoksipappi, mutta vahva auttamisen halu suuntautui kuitenkin lääkärin työhön. Salmela opiskeli lääkäriksi Saksassa, kuten hänen vaimonsakin.

Opintojen päätyttyä nuoripari asettui Kuopioon, jossa Jorma Salmela aloitti Suomen Punaisen Ristin Pohjois-Savon terveysaseman vastaavana lääkärinä 1974. Hän työskenteli myös Kuopion yliopistollisessa sairaalassa.

Tuohon aikaan liikenneonnettomuuksissa vammautui paljon ihmisiä, ja heidän hoitamisensa oli lääkärin jokapäiväistä leipää. Salmelaa kiinnosti erityisesti traumatologia, vaikeiden tapaturmaisten vammojen hoitaminen.

1970-suvun Suomessa hän myös sai ensimmäistä kertaa hoidettavakseen ihmisiä, jotka olivat vammautuneet sodissa. He olivat Suomen sotien veteraaneja.

– Silloin oli vielä paljon meidän omassa sodassa vammautuneitakin. Sotavammoihin liittyy paljon hankalia jälkivaivoja, kuten krooninen luumätä, luutumattomia murtumia tai väärään asentoon parantuneita murtumia ja pahoja arpia. Voi olla, että ihminen ei voinut sulkea silmiään tai suu ei sulkeutunut, nivel ei liikkunut kunnolla arven takia.

Vähitellen Salmelassa heräsi kiinnostus nähdä myös tuoreita sotavammapotilaita ja hoitaa heitä kuntoon. Niinpä hän hakeutui kansainvälisen Punaisen Ristin delegaatiksi.

"Ihminen on kykeneväinen kaikkiin mahdollisiin julmuuksiin"

Heti ensimmäinen Jorma Salmelan saama komennus liittyi Afganistanin sotaan. Vuosi oli 1982 ja tukikohta Pakistanin puolella Peshawarissa. Siitä alkoi vuosikymmenien ura kriisipesäkkeissä ympäri maailmaa.

Afganistaniin Salmela palasi useasti urallaan. Hän oli muun muassa avaamassa sairaalaa Kabuliin loppuvuodesta 1988, jolloin Neuvostoliitto ensimmäistä kertaa päästi avustustyöntekijät maahan.

Afrikan Sudaniin Salmela suuntasi ensimmäisen kerran 1980-luvulla ja palasi uudelleen vielä 1995, 2000 ja 2004. Se oli sota, joka kesti yli 30 vuotta.

– Ei ollut selvää rintamalinjaa Sudanin puolella ja meidän sotakirurginen sairaalamme oli lähellä rajaa Keniassa. Se oli laajimmillaan maailman suurin kenttäsairaala, potilaspaikkoja oli yli 600. Haavoittuneet Etelä-Sudanista haimme lentokoneilla. Meillä oli parhaimmillaan yli 160 paikkaa, jonne lentokone voi laskeutua ja nousta, hän kertoo.

– Siellä on oikeastaan kaksi vuodenaikaa, sadeaika ja kuiva aika. Niili on kuivana aikana muutama sata metriä leveä joki, sadeaikana se leviää 150 kilometriä laajaksi rämeiköksi. Silloin virta on niin voimakas, että uomakin muuttuu kaiken aikaa. Laivalla ei voi liikkua, ainoastaan veneillä. Siksi haimme haavoittuneet lentokoneilla.

Maailmalla köyhä on sellainen, jolla ei ole yhtään mitään ja rikas niin rikas, että meillä ei ole yhtään niin rikasta. Jorma Salmela

Afganistanin ja Sudanin lisäksi Salmela on hoitanut potilaita muun muassa Kambodzhassa, Eritreassa, Haitissa, Itä-Kongossa ja Jordaniassa. Kokenut lääkäri on nähnyt sodan hirveydet työssään pohjamutia myöten.

– Missä asiat ratkaistaan taistellen, siellä on surkeaa. Kun viha hallitsee, ihminen on kykeneväinen kaikkiin mahdollisiin julmuuksiin, joita emme aina osaa edes kuvitella. Julmuuksia on kaikkialla. En pysty vertaamaan, missä on julminta.

Suomalaiset sotakirurgit ovat kovassa maineessa maailmalla

Suomella on maamme kokoa suurempi maine sotakirurgiassa, sanoo Suomen Punaisen Ristin kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg. Tästä on hänen mukaansa kiittäminen Salmelaa ja kymmeniä muita tunnettuja lääkäreitä ja sairaanhoitajia.

– Suomi on erittäin tunnettu kansainvälisen Punaisen Ristin piireissä kirurgeista, mutta myös muista lääkäreistä ja sairaanhoitajista.

Työ etenkin sotatoimialueilla on vaikeaa ja vaarallista. Esimerkiksi Salmelan henki on ollut vaarassa useita kertoja muutenkin kuin vuonna 1992 Kabulissa. Yhtään suomalaista avustustyöntekijää ei kuitenkaan ole kuollut turvallisuuteen liittyvissä välikohtauksissa, von Weissenberg sanoo.

Avustusjärjestöt käyvät jatkuvasti keskusteluja konfliktien kaikkien osapuolten kanssa, jotta työskentely saataisiin turvattua. Tämän vuoksi Punainen Risti ja Punainen Puolikuu ovat luoneet hyvät suhteet esimerkiksi Talebanin Afganistanissa.

– Sodat kuitenkin muuttuvat ja tämä on nykymaailmassa tietyissä paikoissa todella hankalaa. Esimerkiksi Syyriassa on kirjaimellisesti satoja ryhmiä. Miten käyt niiden kaikkien kanssa keskusteluja? von Weissenberg sanoo.

Jorma Salmela muistuttaa, että Punaisen Ristin työntekijät eivät käytä aseita eikä aseistettuja vartijoita ole.

– Ihmiset uskovat, että olemme heitä aidosti auttamassa.

Vaaralla on myös kääntöpuolensa. Lääkäristä ja hoitajista on palkitsevaa, kun pystyy pelastamaan ihmishengen. Sellaisia tilanteita maailman kriisipesäkkeissä tulee eteen väistämättä.

"Potilas näkee heti, kunnioitanko heitä"

Suomen Punainen Risti pitää valmiudessa yli 600 ihmisen reserviä katastrofitilanteiden varalta. Suurin osa heistä on sairaanhoitajia ja lääkäreitä. Esimerkiksi viime vuonna järjestö lähetti ison tiimiin Irakin Mosuliin.

Joitakin voi yllättää, että vaativiin ja vaarallisiin tehtäviin ei juuri koskaan ole ollut vaikeaa saada tekijöitä. Kursseille on jatkuvasti valtavasti hakijoita.

– Hakijat ymmärtävät ja sairaalan johtajatkin ymmärtävät, että jos nämä ihmiset päästää tekemään kolme tai kuusi kuukautta keikkaa, se antaa ihan eri paljon, kertoo SPR:n kansainvälisen katastrofiavun päällikkö Andreas von Weissenberg.

– Jorma Salmela sanoi joskus, että kun hän leikkaa Helsingissä, hänellä on 16 langan paksuutta. Kenttäsairaalassa hänellä on neljä ja puun alla Sudanissa yksi. Kirurgille se on oppimista.

Lääkärit kouluttautuvat avustustyöhön omalla ajallaan ja omalla rahallaan. SPR:n tehtävissä ollessaan he kuitenkin saavat palkkaa.

Jorma Salmela ehti olla yhteensä 13 vuoden ajan avustustehtävissä vuosina 1982–2015. Viimeinen tehtävä oli Syyriassa.

Hän nauraa olevansa nyt jo liian vanha kentälle – mutta lisää auttavansa mielellään, jos tarvitaan käytännön neuvoja tai mielipidettä.

Salmelan mukaan Punaisen Ristin kansainvälisessä toiminnassa jokaisen työntekijän tärkein työkalu on oma persoona.

– Se ei tietenkään korvaa kielitaitoa eikä ammattitaitoa, mutta kun olemme katastrofialueella, jossa taistellaan ja meidän kaikki potilaamme ovat haavoittuneita, potilaiden ravitseminen ja puhtaanapito ovat usein omaisten vastuulla, koska hoitajia ei ole riittävästi. Potilas ja sukulaiset näkevät heti, olenko aidosti auttamassa, kunnioitanko minä heitä arkipäivän toiminnassa. Se on välitöntä viestintää.

"Kun tämän tajuaa, se on vähän niin kuin tarttuva tauti"

Kun Salmela peilaa rankkoja kokemuksiaan Suomeen, hän muistuttaa, että olemme kaikki oman aikakautemme tuotoksia.

– Avun tarve maailmalla on suunnaton. On meilläkin hätää ja kärsimystä, onnettomuuksia sattuu, mutta meillä on kuitenkin kehittynyt yhteiskunta, ja meillä on sosiaaliturva, joka käytännössä takaa, että kukaan ei kuole nälkään eikä sairauksiin, hän miettii.

– Maailmalla taas köyhä on sellainen, jolla ei ole yhtään mitään, ja suurin osa väestöstä huokaa helpotuksesta, kun köyhä kuolee. Ja rikas taas on niin rikas, että meillä ei ole yhtään niin rikasta. Kun tämän tajuaa, se on vähän niin kuin tarttuva tauti, ei siitä pääse eroon.

Tärkeintä Salmelalle kokemuksessaan on kiitollisuus siitä, että on saanut olla mukana avustustyössä.

– Se on hyvin tiivistä yhdessäoloa ja työntekoa. Pahimmat särmät ovat hioutuneet. Nykyisin hermostun tai käyttäydyn aggressiivisesti hyvin harvoin. Mietin ensin, ja sitten vastaan.

Alex Muurinen on kasvattanut parran ja viikset. Rauhallisella ja matalalla äänellä hän pohtii, kannattiko raju prosessi, johon hän ryhtyi muuttaakseen sukupuolensa. Maaliskuussa 2015 Muurinen oli juuri toipumassa viimeisestä leikkauksesta, jossa hänen sukupuolensa korjattiin naisesta mieheksi. Takana oli kymmenkunta leikkausta.

Viimeisessä leikkauksessa hänelle rakennettiin ihan oikea, toimiva penis ja kivespussit reidestä otetusta ihosta.

– Se oli rankin hetki koko prosessissa. Leikkaukset oli silloin tehty, mutta vielä kotona ollessani oli kovia kipuja.

Sairaalasängyssä ehdin vähän liian pitkään miettiä, ovatko kivut tosiaan muutoksen arvoisia. Alex Muurinen

Alex Muurinen oli viimeisen leikkauksen jälkeen kuusi viikkoa sairaalassa. Se on pitkä aika. Sängystä hän sai ensimmäisen kerran nousta ylös neljän viikon kuluttua operaatiosta. Kahdella ensimmäisellä kerralla sängystä noustuaan Muurinen pyörtyi. Mieleen hiipi hetkellinen epäilys siitä, oliko tässä kaikessa tosiaan järkeä.

– Sairaalasängyssä ehdin vähän liian pitkään miettiä, ovatko kivut tosiaan muutoksen arvoisia.

Leikkausaluetta poltteli ja kiristi, pienikin liikahdus koski. Veritulppa puristi jalkaa, joka oli niin kipeä, ettei siihen edes voinut kuvitella koskettavansa. Selkää ja hartioita särki kaikesta sängyssä makaamisesta. Lisäksi tuli päänsärky ja suu sekä silmät olivat kokoajan rutikuivat. Välillä oli kylmä ja välillä kuuma.

– Peittoa ei voinut ottaa päältä pois, kun sen siirtäminen aiheutti niin kovaa kipua.

Mutta siinä vaiheessa ei enää voinut peruakaan. Alex Muurinen

Tilanne uhkasi jo henkeä, koska jalkoihin tuli useita veritulppia, joita jouduttiin korjailemaan uusilla operaatioille. Tällöin Alex Muurinen mietti, kannattiko rumbaan sittenkään lähteä.

– Mutta siinä vaiheessa ei enää voinut peruakaan.

Muurinen uskoi silti koko ajan, että asiat alkavat sujua, kun hän pääsee kotiin sairaalasta. Niin siinä onneksi kävikin.

Fyysiseen kuntoutukseen meni sairaalasta pääsyn jälkeen viitisen viikkoa. Sen jälkeen Alex Muurisen olo alkoi selkeästi kohentua ja liikkuminen oli helpompaa. Mitä enemmän pystyi liikkumaan, sitä nopeammin kunto alkoi parantua. Kesäkuussa 2015 vointi oli jo fyysisesti hyvä.

Hormonihoito katkolla rahapulan takia

Nyt Muurisella olisi yksi leikkaus vielä edessä. Siinä siistittäisiin aiemman leikkauksen jälkiä, mutta se ei ole pakollinen. Sen sijaan hormoneita mies joutuu käyttämään koko loppuelämän. Suomessa hormonihoidon voi tehdä geelin avulla tai valita kahdesta erilaisesta pistoksesta. Muurinen käyttää kymmenen viikon välein pistettävää injektiota, jonka hän pistää itse lihakseen. Pistoksen voi ottaa myös terveyskeskuksessa.

Hormonihoito ylläpitää hormonitasapainoa. Alex Muurisella ei ole enää munasarjoja, joten hänen kehossaan ei ole lainkaan luonnollista hormonituotantoa.

Suomessa transsukupuoliset saavat lääkärinlausunnolla Kela-korvauksen hormonihoidosta. Omavastuu on aina vuoden alussa 50 euroa. Sen jälkeen itse maksettava osuus lääkkeen hinnasta on Muurisen tapauksessa noin 5 euroa pistokselta loppuvuoden ajan. Ilman Kela-korvausta yksi pistos maksaisi hänelle noin 80 euroa.

Alex Muurinen joutui taannoin olemaan ilman testosteronia monta kuukautta. Nuori pari eli niin tiukalla, että hänellä ei ollut rahaa edes hoitoon. Hormoni pitää lihaksiston maskuliinisempana, lisäksi hoidon keskeyttäminen vaikutti voimakkaasti mielialaan.

– Olin välillä tosi vihainen ja välillä surullinen. Hormonihoito on tärkeä myös mielialan takia.

Hoidon katkeaminen huoletti Muurista, mutta asia on jälleen kunnossa.

Vaikka kaikki ei hoidoissa sujuisi ihan oppikirjojen mukaan, niihin harvoin kuolee. Alex Muurinen

Muutenkin elämään kuuluu hyvää. Pariskunta asuu Ypäjällä pienessä omakotitalossa ja pyörittää viiden hevosen tallia. Kolme hevosista on omia, lisäksi tontilla temmeltää kaksi koiraa ja neljä kissaa.

Ypäjä on pieni kylä, mutta Hevosopiston takia siellä asuu paljon nuoria. Muurinen ei koe olevansa kylän puheenaihe.

– Vanhempia ihmisiä saattaa kummeksuttaa naisesta mieheksi muuttuminen, mutta nuorille tässä ei nykyään ole mitään omituista.

Alex Muurinen työskentelee kengitysseppänä, hänellä on kolmisenkymmentä hevosta kengitettävänä joka kuukausi. Kengityssepän ammattitutkintoa hän ei ole vielä suorittanut. Käsityöläisammatti hevosten parissa on tärkeä miehelle, jonka elämään hevoset tulivat ratsastusterapian kautta hänen ollessaan 16-vuotias.

Onko transsukupuolisuus muoti-ilmiö?

Alex Muurinen jakaa transsukupuolisuudesta avoimesti tietoa blogissaan, ja hän on antanut useita haastatteluja aiheesta tiedotusvälineille. Yhteydenottoja tulee erityisesti nuorten transihmisten vanhemmilta.

Myös moni samojen asioiden kanssa painiskeleva nuori on ollut häneen yhteydessä ja kertonut, että nyt kun he ovat saaneet tietää, mitä sukupuolenkorjaushoidossa tapahtuu, he uskaltavat lähteä siihen.

Alex Muurisen mukaan sukupuolenkorjausprosessiin kannattaa lähteä, vaikka ei olisi asiasta täysin varma. Alussa, kuuden kuukauden keskustelujakson aikana asiaa katsotaan eri näkökulmista useiden psykologien ja lääkäreiden kanssa. Silloin hoidon voi lopettaa koska tahansa.

– Jos ammatti-ihmiset toteavat sinut transihmiseksi, voit silti vielä siinä vaiheessa keskeyttää hoidon ja olla menemättä leikkauksiin.

Transsukupuolisten asiat ovat olleet viime vuosina paljon esillä. Muurinen pohtii, että nuorten ihmisten parissa transihmisyys on ehkä jossain määrin muodostunut jopa muoti-ilmiöksi.

– Jotkut nuoret saattavat hiukan liiankin helposti kuvitella olevansa jotain, mitä eivät oikeasti ole. Varsinkin teini-iässä, kun ihminen etsii itseään eikä vielä oikein tiedä mitä on.

Yhteydenotot Transtukipisteeseen huimassa kasvussa

Kasvava kiinnostus trans- ja muunsukupuolisuuteen näkyy myös Setan Transtukipisteessä. Yhteydenottojen määrä on kasvanut 60 prosenttia viime vuodesta. Transtukipisteen johtava sosiaalityöntekijä Maarit Huuska kertoo, että heihin otetaan yhteyttä useissa sukupuolen moninaisuuteen liittyvissä asioissa, joten kaikki kysymykset eivät koske sukupuolenkorjaushoitoa.

Oman sukupuoli-identiteetin pohtiminen on ollut jo pidempään kasvussa Suomessa ja muissakin länsimaissa. Maarit Huuska

Huuska ei usko, että kyse olisi muoti-ilmiöstä. Hänen mukaansa kasvu johtuu pikemminkin siitä, että transsukupuolisuuden tunnistaminen on tänä päivänä paljon helpompaa. Asiasta puhutaan avoimesti.

– Oman sukupuoli-identiteetin pohtiminen on ollut jo pidempään kasvussa Suomessa ja muissakin länsimaissa, toteaa Huuska.

Vuonna 2017 Suomessa sukupuoli-identiteetti tutkimuksiin hakeutui 800 ihmistä. Heistä 500 on aikuisia ja 300 on alaikäisiä nuoria.

Jos haluaisin takaisin naiseksi, täytyisi mennä uusiin leikkauksiin. Alex Muurinen

Alex Muurisen mielestä asiaa kannattaa miettiä kunnolla ennen kuin hakee hormoneita tai menee leikkauksiin, koska sen jälkeen sukupuolenkorjausta on vaikea perua. Hormonien vaikutuksesta ääni madaltuu ja parta alkaa kasvaa.

– Mun ääni ei tästä enää muutu tai karvat vähene. Jos haluaisin takaisin naiseksi, täytyisi mennä uusiin leikkauksiin.

Mutta Alex Muurinen on sitä mieltä, että sukupuolenkorjaushoito kannattaa ehdottomasti käydä läpi, mikäli tunne omassa mielessä on vahva.

– Se on sun elämä, ei kenenkään muun, sanoo Muurinen.

Yksin en olisi jaksanut

Alex Muurinen oli jo aiemmin kamppaillut masennuksen kanssa, joten henkinen toipuminen sukupuolenkorjaushoidosta vei kauemmin kuin fyysinen. Tukena oli perhe ja apuna hyvät lääkärit. Tärkeimmässä roolissa oli puoliso Penina Peltonen, jonka kanssa Alex Muurinen meni naimisiin syksyllä 2015.

– Penina huolehti eläimistä, teki ruokaa ja siivosi. Hän on ollut minulle henkireikä, yksin en olisi tätä jaksanut.

Myös äiti oli tärkeässä roolissa toipumisen aikana. Jos oli murheita, äiti kuunteli. Hän oli heti alkuun ilmoittanut tukevansa lastaan kaikella mahdollisella tavalla.

Rintojen poisto teki miehen

Alun perin Turusta kotoisin oleva Muurinen alkoi jo 11-vuotiaana epäillä, että hänen ei pitäisi olla tyttö vaan poika. Seurasi raskaita jaksoja, jolloin koulussa kiusattiin rankasti outoa luokkakaveria.

Teini-iässä ajatukset selkenivät. Hän alkoi penkoa asiaa netistä, mutta suomeksi tietoa transsukupuolisuudesta löytyi siihen aikaan vain vähän. 17-vuotiaana hän oli varma, että haluaa muuttaa sukupuolensa naisesta mieheksi.

Ennen leikkauksia kysyttiin moneen kertaan, että oletko nyt ihan varma tästä. Alex Muurinen

Kun oli täyttänyt 18 vuotta, Muurinen haki terveyskeskuksesta lähetteen sukupuoli-identiteetti tutkimuksiin. Hoidot alkoivat marraskuussa 2009. Alussa oli kuuden kuukauden keskustelujakso, jonka aikana asioita pohdittiin yhdessä lääkäreiden kanssa.

– Ennen leikkauksia kysyttiin moneen kertaan, että oletko nyt ihan varma tästä.

Hän oli.

Seurasi hormonihoitoja ja leikkauksia, joista ensimmäinen ja tärkein oli rintojen poisto. Herätessään aamulla ensimmäisen kerran ilman rintoja hän tunsi vihdoin saaneensa miehen vartalon. Olo oli huojentunut ja kevyt.

– Nännit olivat mustat. Rintakehä oli täynnä arpia ja mustelmia. Ne eivät haitanneet. Olin niin onnellinen siitä, että nyt olen mies.

Rinnat ovat selkeästi näkyvä ruumiinosa, joka oli Muurisen mielestä erottanut hänet eniten muista miehistä. Se on asia, jonka kaikki näkevät.

– Rinnat tekivät minusta naisen, jos menin esimerkiksi uimahallin pukuhuoneeseen tai rannalle. Housujen sisältö ei ole niin merkityksellinen, koska sen näkee vain harva.

Arvet ja nännittömyys eivät haittaa

Miehenä oleminen on tehnyt Alex Muurisesta kokonaisen. Hän masentuu vieläkin joskus, mutta nyt hän pystyy muuten elämään sitä elämää, mitä itse haluaa.

– En enää jää omaan varjooni. Pystyn esittelemään itseni omana itsenäni, enkä vieraana ihmisenä. Voin olla onnellinen siitä, että minä olen juuri minä, enkä kukaan muu.

Rintakehä oli täynnä arpia ja mustelmia. Ne eivät haitanneet. Olin niin onnellinen siitä, että nyt olen mies. Alex Muurinen

Hän on sinut arpiensa kanssa. Rintakehässä on rintojen poiston jäljiltä palovammoja muistuttavat arvet ja nännejä ei enää ole. Muurinen kertoo, että tietämättömyyttään hän ei käyttänyt leikkauksen jälkeen tukisidettä, joten nännit eivät kiinnittyneet kunnolla. Veri ei kiertänyt ja nännit menivät kuolioon, jolloin ne poistettiin.

Välillä mietin, oliko tämä kaiken väärti

Nuori aviopari ei haaveile lapsista. Alex Muurinen toivoo, että elämä voisi jatkua sellaisena kuin se nyt on.

– Meillä on hevosia ja pärjäämme jotenkuten. Lisäraha ei olisi pahitteeksi, mutta tykkäämme molemmat työstä hevosten parissa, vaikka se ei kultakaivos olekaan.

En enää jää omaan varjooni. Alex Muurinen

Lähtisikö Alex Muurinen uudestaan sukupuolenkorjaushoitoon, kun hän katsoo nyt elämäänsä taaksepäin?

– Kyllä lähtisin. Välillä olen miettinyt, että oliko tämä kaiken väärti. Mutta kyllä se oli. Hoidon aikana kipu oli ajoittain kauhea, mutta tiesin koko ajan, että se ei jatku ikuisesti. Olen nyt onnellisempi kuin koskaan aiemmin elämässäni.

Syyriaan laukaistiin lauantaina aamuyöllä 105 risteilyohjusta. Iskuun osallistuivat Yhdysvallat, Britannia ja Ranska.

Uutissivusto CNN:n juttu iskussa käytetyistä aseista täällä.

Suurimman osan ohjuksista ampui Yhdysvallat. Eniten käytettiin laivoilta laukaistuja Tomahawk-risteilyohjuksia. Iskuun osallistui kolme amerikkalaista sotalaivaa ja sukellusvene.

Ohjuksia ampuneista sotalaivoista kaksi, risteilijä USS Monterey ja hävittäjä USS Laboon ovat Punaisellamerellä, ja hävittäjä USS Higgins Persianlahdella. Yksi Virginia-luokan sukellusvene osallistui iskuun Välimerellä.

Yhdysvallat laukaisi myös kahdesta B-1B Lancer-pommikoneista JASSM-ER -risteilyohjuksia. Koneet lensivät ilmeisesti Qatarissa sijaitsevasta Al Udeidin lentotukikohdasta. Pommittajien mukana oli elektroniseen sodankäyntiin tarkoitettuja EA-6B -koneita siltä varalta, jos venäläisten ilmatorjuntaa pitää häiritä.

Ranska ilmoittaa laukaisseensa 12 risteilyohjusta. Niistä kolme ammuttiin Välimerellä olevalta fregatti Longuedocilta ja loput Ranskasta käsin lentäneistä Rafale-hävittäjäkoneista. Ohjukset olivat mallia SCALP-EG, joka tunnetaan myös nimellä Storm Shadow.

Britannian ilmavoimat tekivät risteilyohjushyökkäyksen neljällä Tornado-rynnäkkökoneella Akrotirin tukikohdasta Kyprokselta. Ne laukaisivat korkeintaan kahdeksan Storm Shadow -ohjusta.

Tomahawk on pitkään käytössä ollut ohjus, mutta JASSM-ER:ia ja Storm Shadowia käytettiin nyt sotatoimissa ensimmäistä kertaa. Kaikki ne ovat matalalla lentäviä täsmäaseita.

Kohteita ainakin kolme

Yhdysvaltain ja Britannian mukaan iskuja tehtiin kolmeen kohteeseen: yhteen Damaskoksessa ja kahteen Homsin lähellä. Damaskoksessa kohde oli Barzahin tutkimuslaitos, joka kuvien perusteella tuhoutui.

Tutkimuslaitosta epäillään kemiallisten aseiden kehittelystä, ja sitä vastaan hyökkäsivät amerikkalaiset. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan tutkimuslaitokseen ammuttiin 76 ohjusta, joista 57 Tomahawkia ja 19 JASSM-ohjusta.

Homsin lähellä kohteena oli kaksi kemiallisten aseiden varastoa ja komentokeskus.

Kaikki kohteet oli evakuoitu aiemmin, eli niissä ei ollut ihmisiä, sanoo Syyrian sotaa tarkkaileva Syrian Observatory for Human Rights. Iskuissa ei tiettävästi kuollut ketään.

Syyriasta tulleiden vahvistamattomien tietojen mukaan ohjusten kohteita oli paljon enemmän. Ainakin kolme väitetyistä lisäkohteista on Damaskoksen lähellä olevia Syyrian ja Iranin tukikohtia sekä Hizbollah-järjestön tukikohta Homsin eteläpuolella.

Ammuttiinko ohjuksia alas?

Venäjän armeijan mukaan Syyrian ilmatorjunta pudotti jopa 71 ristelyohjusta. Esimerkiksi Homsin alueelle ammutuista brittien Storm Shadoweista Syyria sanoo pudottaneensa ainakin puolet.

Määriä ei ole voitu vahvistaa puolueettomista lähteistä. Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan kuitenkin Syyrian ilmatorjunta oli tehoton, ja laukoi torjuntaohjuksensa selvästi myöhässä.

– On mahdollista, että ristelyohjuksia on ammuttu alas, mutta on mahdotonta sanoa, paljonko, sanoo strategian pääopettaja Jaakko Jäntti Maanpuolustuskorkeakoulusta.

– Laukaistujen ohjusten suuri määrä viittaa siihen, että osan niistä oletettiinkin tulevan torjutuiksi, hän lisää.

Miksi Venäjä ei osallistunut torjuntaan?

Venäjä ei aiemmista puheistaan huolimatta näytä osallistuneen ohjusten torjuntaan. Sen mukaan risteilyohjuksia ei tullut Venäjän ilmatorjunnan alueelle.

Osa risteilyohjuksista laukaistiin Syyrian eteläpuolelta, jonne Syyriassa oleva Venäjän ilmatorjunta ei yllä. Venäjän ilmatorjuntaohjukset ovat enimmäkseen Pohjois-Syyriassa, missä ovat sen lento- ja laivastotukikohdat.

Homsin alueelle laukaistut risteilyohjukset ovat mahdollisesti lentäneet Venäjän ilmatorjunnan vaikutusalueella.

Strategian pääopettaja Jäntti arvioi, että Venäjä teki päätöksen olla ryhtymättä torjuntaan, kun se näki että iskut kohdistuvat rajattuihin kohteisiin eivätkä vahingoita Syyrian armeijaa tai Venäjän joukkoja.

– Eskaloitumisen (sodan leviämisen) vaara on tunnistettu molemmin puolin, hän sanoo.

Yhdysvaltain puolustusministeriön mukaan Venäjän pitkän matkan S-400 -ilmatorjuntaohjusjärjestelmiä ei oltu aktivoitu.

Juttua täydennetty 14.4. klo 18:52.

Jos elämä olisi mennyt toisin, ensi sunnuntain konsertista olisi voinut tulla 15-vuotiaan Axun muistokonsertti. Nyt siitä on kuitenkin tulossa ilon juhla, sillä myös Axu eli Alexandra pääsee mukaan juhlaan. Ennusteista huolimatta.

Ähtäriläisessä Hyvösen perheessä ei viime keväänä uskallettu ajatella elämää eteenpäin kuin korkeintaan kuukausissa.

Axu-tytär oli saanut pysäyttävän syöpädiagnoosin. Sanottiin, että sairaus ei ollut parannettavissa ja sairaalasta maaliskuussa kotiutuvalle perheelle luvattiin yhteistä aikaa ehkä vain kesä.

Alkoi eläminen, tekeminen ja touhuaminen, jota kesti koko kesän.

– Mentiin niin paljon kuin pystyttiin ja tehtiin, mitä Axu halusi. Vähän kuin "tehdään kaikki ennen kuin se ei ole enää mahdollista" -meiningillä, Axun äiti Erja Hyvönen kertoo.

Yle julkaisi maaliskuussa 2017 jutun, jossa Erja Hyvönen kertoo tyttärensä sairastumisesta ja tunnoistaan diagnoosin jälkeen.

"Joka aamu pelkäsit, kun heräsit"

Nyt, lähes tasan vuosi artikkelin julkaisemisesta, Axun perheessä eletään taas uutta kevättä kaikista peloista ja ennusteista huolimatta.

Erja Hyvönen istuu olohuoneen pöydän ääressä kertoilemassa kuulumisia. Axu istuu vieressä ja osallistuu aktiivisesti keskusteluun omalla tavallaan. Äännähdyksillä, jotka äiti tuntee ja tulkitsee.

Se, että Axu istuu vieressä piirtelemässä, ei ole millään tavalla itsestäänselvyys, sillä reissukesän jälkeen Axun voimat hiipuivat eikä niitä riittänyt piirtelemiseenkään.

– Syksy oli semmoinen, että joka aamu pelkäsit, kun heräsit, onko se lapsi vielä siellä. Ja joka aamu, kun hän heräsi, oli kuin lottovoitto, Erja Hyvönen sanoo.

Käänne kohti tämänhetkistä tilannetta tapahtui tammikuun neljäntenä päivänä tänä vuonna. Axu oli nukkunut paljon ja uusi vuosi oli vietetty perheessä hissunkissun. Kun koulut alkoivat joululoman jälkeen, joku muuttui.

– En tiedä, mitä tapahtui, mutta Axu meni kouluun, tuli sieltä ja alkoi syödä. Ruokailu oli ollut tosi huonoa ja Axu eli puoli vuotta pelkästään karkeilla. Nyt alkoi maistua muutkin asiat, Erja sanoo.

Äiti kertoo, miten aluksi ajateltiin, että piristyminen oli niin sanottua lopun piristymistä. Mutta kun se jatkui, Axu päätettiin tutkia: toinen kasvain ei ollut kasvanut ja toinen oli jopa hieman pienentynyt.

– Oli itkun ja ilon sekainen hetki, kun lääkäri tuli kertomaan, että tulokset eivät olleet sitä, mitä me odotimme. Tuntuu, että miten se on mahdollista, kun ei lääketiede osaa sitä selittää, Erja Hyvönen sanoo.

Vaikka magneettikuvauksen tulokset olivat hyvät, Axun hoitolinjat pysyvät ennallaan ja parantumisesta ei puhuta. Äiti on kuitenkin tyytyväinen siihen, että tilanne on rauhallisempi.

– Vointi voi muuttua nopeasti: tänään voi olla hyvä päivä, mutta huomenna ei jaksa mitään. Elämä on justiin tänään ja tämä päivä.

Lapsiperheiden haastava tilanne

Erja Hyvönen on ollut Axun omaishoitaja virallisesti keväästä 2007 lähtien. Syöpädiagnoosin jälkeen hän jäi kotiin tyttären kanssa.

Vuodet erityislapsen äitinä ja tyttären sairastaessa ovat opettaneet, että sitä apua, jota tarvitsee ja johon on oikeus, pitää osata hakea ja vaatia.

On osattava kysellä apuvälineitä, kotiapua, avustajia ja tukea tarpeellisiin remontteihin. Lomakkeita pitää täyttää ja oma tilanne esitellä siellä sun täällä. Siksi Erja on mukana marraskuussa perustetussa Lasten omaishoitajat ry:ssa.

Lasten omaishoitajat ry on nostanut perheiden tasa-arvoisen kohtelun yhdeksi tärkeimmistä edunvalvonnan tavoitteistaan.

Erityisesti yhdistyksessä huolettaa tuleva sote-uudistus ja lasten omaishoitajien kohtelu uudistuksen jälkeen. Yhdistyksen puheenjohtaja Carmen Villmanin mukaan pelkona on, että säästöjä tavoiteltaessa omaishoidon kriteerit määritellään huonoimman kautta.

Muutenkin valvottavaa riittää: tukea on vaikea saada, sopimuksia tehdään lyhytaikaisina ja tiedonsaannissa sekä hoitopoluissakin on kehitettävää, Villman listaa.

"Että kaikki saisivat sen, mitä kaikille kuuluu"

Pohjanmaan syöpäyhdistyksen perhekerho Eppuleiden puheenjohtaja Kari Alasaarelle on tuttu juttu, että omaishoitajien kohtelussa on kuntakohtaisia eroja.

– Kaikki eivät ole samalla tasolla. On eri kriteerejä ja taulukoita. Yhdenmukainen linja auttaisi paljon tilanteeseen, Alasaari sanoo.

Alasaari tietää, että kun lapsen syöpä diagnosoidaan, perheillä on käsiteltävänä niin paljon uusia asioita, että kaiken sisäistäminen on vaikeaa.

Sairastumisella on myös taloudellisia vaikutuksia, sillä usein hoitojen alkaminen edellyttää vanhemman jäämistä pois työelämästä joko lyhyemmäksi tai pidemmäksi aikaa.

Alasaari muistuttaa, että sairaaloissa on työntekijöitä, jotka opastavat vanhempia. Eppuleissakin autetaan sen verran, mitä perheiden omista kokemuksista on opittavaa. Tilannetta auttaisi, jos avun hakeminen tehtäisiin mahdollisimman yksinkertaiseksi.

– Että kaikki saisivat sen, mitä kaikille kuuluu, Alasaari sanoo.

– Varmaan tiedonpuutteen, stressin, kriisitilanteen ja jaksamisen takia osa [tuista] jää hakematta. Ei jaksa kaikkeen perehtyä ja antaa osan asioita mennä vaan. Keskittyy lapsen paranemiseen eikä rahallisiin asioihin.

Mestaripiirros

Syöpälapsiperheiden toimintaan tarvitaan jatkuvasti varoja. Yksi tärkeä toiminnan muoto ovat retket ja tapaamiset, joihin osallistuu koko perhe. Tähän toimintaan ohjataan myös Ähtärissä sunnuntaina järjestettävän konsertin tuotto.

Hyvösellä Axu laskee öitä konserttiin, sillä niin kovasti ja kauan sitä on odotettu.

– Axu nousee lavallekin, äiti iloitsee.

Kaapissa odottaa punainen leninki. Sen Axu pukee ylleen konserttiin ja laulaa suurella lavalla itse valitsemansa laulun, joka on Anna Puun Mestaripiirros.

Yle.fi- sekä Yle Uutisten Uutisvahti-sovelluksissa olleet häiriöt on saatu korjattua.

16-vuotias Gerry Adams oli kävelemässä kouluun, kun hän näki jotain outoa belfastilaisen talon ikkunassa. Siellä liehui oranssi-valko-vihreä lippu. Joku oli uskaltanut ripustaa kielletyn Irlannin lipun ikkunaansa. Vuosi oli 1964.

Se ratkaisi Adamsin suunnan: Adams omisti lopun elämäänsä Pohjois-Irlannin katolilaisten oikeuksien puolustamiselle. Hänen perheensä koki olevansa katolilaisina kakkosluokan kansalaisia. Valtaa pitivät protestantit, joita brittihallinto tuki.

Nyt Adams on taistellut katolisten oikeuksien puolesta yli 50 vuotta. Hän on ollut kansanedustaja sekä Pohjois-Irlannissa että Irlannin tasavallassa.

Katolinen vähemmistö haki oikeuksia vuosikymmeniä väkivaltaisesti, ja brittihallinto yritti myös tukahduttaa niitä kovin keinoin.

Adamsia on hakattu, syytetty terrorismista, hän on istunut vankilassa ja hänet on yritetty murhata useita kertoja.

Katolisen vähemmistön asema parani rauhansopimuksella, joka solmittiin pitkäperjantaina 1998, tasan 20 vuotta sitten. Uutisissa usein nähdyt pommi-iskut ja murhat pääkaupungin Belfastin kaduilla loppuivat siihen. Alkoi tasa-arvoisemman yhteiskunnan rakentaminen.

– Rauhaa ei olisi syntynyt ilman ulkopuolisia neuvottelijoita, sanoo Adams.

Neuvotteluja veti Yhdysvaltain entinen senaattori George Mitchell ja Suomesta edesmennyt pääministeri Harri Holkeri ja presidentti Martti Ahtisaari.

Nyt rauhaa keikuttaa uusi ongelma: Brexit.

Adams istuu edessäni puoluetoverinsa, Dublinin pormestarin virka-asunnossa. Hän on luvannut pohtia, miten brittien eroaminen Euroopan unionista voi muuttaa niitä unelmia, joiden eteen hän on 16-vuotiaasta koulupojasta lähtien taistellut.

Neljä päivää Irlannin lipun näkemisestä Adams liittyi vasemmistopuolue Sinn Féiniin, joka oli Pohjois-Irlannissa tuolloin kielletty. Sen tavoite oli yhdistynyt Irlanti.

70 vuotta täyttävä Adams ehti johtaa puoluetta lähes 35 vuotta. Helmikuussa 2018 Adams luopui puheenjohtajuudesta. Valta puolueessa on siirtynyt nuoremmalle sukupolvelle sekä Irlannin tasavallan että Pohjois-Irlannin puolella.

Puolue saavutti monta ajamaansa asiaa. Itsenäisen Irlannin valtion ja briteille kuuluvan Pohjois-Irlannin väliltä on purettu sekä piikkilangat että monet henkiset aidat.

Irlannin tasavalta ja brittien Pohjois-Irlanti jakavat muun muassa energiamarkkinat. Alueiden välinen järviseutu on kaikkien käytössä taloudellisesti ja turismille. Lehmät ja lampaat laiduntavat rajasta piittaamatta ja yritykset toimivat rajan molemmin puolin.

Rajaa ei käytännössä ole.

Brexit tarkoittaisi, että EU:n ulkoraja kulkisi jatkossa uudelleen Irlannin saaren halki. Brexit uhkaa tehdä tyhjäksi monet Sinn Féinin ajamat saavutukset, kuten korkeamman elintason ja vakaan yhteiskunnan olotilan.

– Se on katastrofi Irlannille, Adams sanoo.

Sinn Féinin tavoite yhtenäisestä Irlannista ei ole edelleenkään toteutunut. 20 vuotta kestäneen rauhan aikana yhteiskunta on kuitenkin vaurastunut ja tasa-arvoistunut.

Kiviä heitelleestä radikaalista on sinä aikana kehittynyt salonkikelpoinen poliitikko, mutta Adams on myös Irlannin kiistellyin henkilö.

Joillekin hän on vapaus- ja ihmisoikeustaistelija, sankari. Toisille hän on terroristi, jota yhä tänä päivänä epäillään osallisuudesta IRA:n aseelliseen toimintaan.

Vielä 1990-luvun puolivälissä Sinn Féin, Irlannin tasavaltalaisarmeija IRA ja terrori-iskut olivat jatkuvasti uutisotsikoissa. Virallisena tavoitteena oli heivata brittivalloittajat ulos maasta ja yhdistää Irlanti. Taustalla oli jotain paljon inhimillisempää: jatkuva kokemus syrjinnästä.

– Taistelussa oli kyse ihmisoikeuksista, Adams sanoo.

Adams katsoo tiukasti minua ja kysyy:

– Miten itse suhtautuisit siihen, että ulkopuolinen valta ei antaisi sinun puhua suomea tai opiskella omaa historiaa? Teillähän on Suomessa omat kokemukset valloittajista.

Katolilaiset oli suljettu poliittisen ja hallinnollisen elämän ulkopuolelle. Iirin kieli ja tasavallan lippu olivat kiellettyjä. Saloissa liehui brittien lippu Union Jack ja kouluissa opetettiin vain Iso-Britannian historiaa.

Työpaikat ja säädylliset asuinolot olivat katolisten työväenluokalle kiven alla. Katolilaisuutta halveksittiin, brittien tukemia protestantteja suosittiin.

Ihmisoikeustaistelut eri puolilla maailmaa roihauttivat liekkiin vanhan haaveen itsenäisestä saarivaltiosta.

Katolilaisten tyytymättömyys oli kytenyt vuodesta 1921. Tuolloin Irlannin ja Britannian välisessä sopimuksessa saaren koillisosan kuusi kreivikuntaa jäivät Britannialle. Protestantit olivat enemmistönä ja aluetta oli asutettu aktiivisesti satoja vuosia.

Kun Adams liittyi puolueeseen, Duke of York -nimisestä pubista Belfastin keskustassa tuli hänen poliittinen korkeakoulunsa.

Adams kirjoittaa pubin vaikutuksista elämäänsä paljon omaelämäkerrassaan. Lounas Duke of Yorkissa kuulostaa mielenkiintoiselta ajatukselta, mutta pettymys on suuri.

Paikka näyttää urheilubaarilta. Seinillä koreilee peilejä jos jonkinmoisia. Joukosta pistää silmään yksi valokuva niiltä ajoilta, jolloin täällä suunniteltiin vallankumousta.

Täällä Adams oppi, että oikeuksia voi vaatia poliittisin keinoin. Hän kuunteli kun poliitikot ja lehtimiehet, ay-aktiivit ja juristit paransivat maailmaa.

1960- ja 70-lukujen taitteessa pubi on näyttänyt varmasti erilaiselta, mutta miltä, sitä en saa koskaan tietää. Seinällä on toinen kuva, joka on otettu autopommiräjähdyksen jälkeen. Duke of York tuhoutui täysin ja rakennettiin sittemmin uusiksi.

Ilmeisesti IRA räjäytti pommin kadulla tarkoituksena vain vahingoittaa liikekorttelia.

Autopommit olivat keskeinen keino, jolla tasavaltalaisarmeija yritti viedä asiaansa eteenpäin. Pommi-iskuissa ja katutaisteluissa kuoli lähteestä riippuen noin 3 100–3 700 ihmistä ja haavoittui 50 000 muutaman vuosikymmenen aikana.

On ihme, ettei Gerry Adams ole päätynyt ystäviensä ja tovereidensa viereen sankarihautaan.

– En ole ampunut laukaustakaan. Se ei ole ollut minun juttuni, Adams muotoilee.

Gerry Adams on Irlannin ja Pohjois-Irlannin kiistellyin henkilö. Aika ajoin esiin nousee epäily Adamsin IRA-jäsenyydestä, johtamisesta ja aseellisen toiminnan organisoinnista.

Hän oli vain 24-vuotias, kun britit kutsuivat hänet neuvottelemaan ensimmäistä kertaa aseellisen toiminnan lopettamisesta. Adams oli vasta vapautettu vankilasta IRA:n vaatimuksesta. Muutoin iskut jatkuisivat. Aseet vaikenivat vasta 26 vuotta myöhemmin.

Tuorein Adamsiin kohdistunut epäily liittyy levottomuuksien aikana kadonneisiin, jotka kaapattiin, tapettiin ja haudattiin ympäri Irlantia. Vuonna 2014 hänet pidätettiin epäiltynä osallisuudesta kymmenen lapsen yksinhuoltajaäidin murhaan vuonna 1972. IRA uskoi naisen vuotavan tietoja sen toiminnasta briteille.

Adams on aina kieltänyt olleensa IRA:n jäsen. Toisaalta hän ei ole koskaan tuominnut puolisotilaallisen armeijan toimintaa, eikä Adamsin mielestä rauhansopimusta ja nykytilaa olisi koskaan saavutettu ilman aseellista taistelua.

Adams on yritetty tappaa useasti. Yksi yrityksistä tapahtui Milltownin hautausmaalla Länsi-Belfastin kukkuloilla.

Nyt Milltown on hyvin hoidettu leposija kuolleille. Moniin hautakiviin on kirjoitettu kuolinsyy: brittien hirttämä, brittien murhaama, kuoli nälkälakkoon ja niin edelleen. Vilkas mielikuvitus piirtää mieleen koko Pohjois-Irlannin lähihistorian.

Adams osallistui 1988 kolmen IRA-taistelijan hautajaisiin. Hautajaissaattueeseen osallistui Sinn Féinin ja IRA:n johtoa.

Käsikranaatein ja pistoolein varustautunut lojalisti, brittihallinnon kannattaja, hyökkäsi seuruetta vastaan.

Adams selvisi naarmuitta, mutta kolme muuta ihmistä kuoli ja yli 60 haavoittui. Tuli lisää hautajaisia.

Vielä 1990-luvulla protestanttipuolen pojat kävivät kesän kuivalla kaudella sytyttämässä näillä haudoilla ruohikkopaloja. Niin syvällä molemminpuolinen viha oli.

Vuonna 1998, pitkäperjantaina, saatiin solmittua rauhansopimus. Autopommeja ei ole sen jälkeen räjähtänyt Belfastissa.

Nyt Brexit nostaa pintaan kysymyksiä, joiden luultiin jo olevan ratkaistu. Adams ei niitä ole kuitenkaan enää etunenässä ratkomassa.

– On aika tehdä tilaa nuorille, joita menneisyys ei rasita.

Pohjois-Irlannissa ja Irlannissa on syntynyt ja kasvaa jo toinen sukupolvi rauhan aikana. Puolueen johtoon ovat nousseet nuoren polven naiset, Mary Lou McDonald ja Michelle O´Neill.

Heidän ongelmansa on yhä Britannia, nyt uudella tavalla.

Enemmistö, 56 prosenttia pohjoisirlantilaisista vastustaa Brexitiä. Se irrottaa Pohjois-Irlannin osana Britanniaa kuitenkin automaattisesti Euroopan Unionista, jollei alueelle anneta erityisasemaa.

Erityisasemasta ei näy merkkejä. Jos Pohjois-Irlannissa yhä haaveillaan yhdistyneestä Irlannista, yhtälailla Britannia pitää yhtä tiukasti kiinni alueesta osana Yhdistynyttä kuningaskuntaa.

Tilanne on kuitenkin kääntynyt Sinn Féinin haaveen eduksi. Viime vuoden lopussa tehty kysely nimittäin kertoo, että pohjoisirlantilaiset liittyisivät mieluummin Irlannin tasavaltaan, mikä takaisi jäsenyyden EU:ssa, kuin jäisivät osaksi Britanniaa, jos niin kutsuttu "hard Brexit" eli raja toteutuu.

Poliittisessa vastakkainasettelussa mikään ei siis lopulta ole muuttunut. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi vain ovat muuttuneet.

Adams ei usko Brexitin aiheuttaman hermostuneisuuden leimahtavan väkivaltaisuuksiin, joita menneinä vuosikymmeninä nähtiin. Pohjois-Irlanti on nyt lähes normaalisti toimiva yhteiskunta, jolla on hallinto, viranomaiset ja poliittiset ja taloudelliset kiinnikkeet ympäröivään maailmaan.

– Yksittäiset iskut ja yhteenotot voivat olla mahdollisia.

Mutta Pohjois-Irlannilla on nyt toisenlaisia ongelmia. Stormontissa, edustajainhuoneessa on ollut valot pimeänä 15 kuukautta. Katolilaisten ja protestanttien pääpuolueet Sinn Féin ja Demokraattinen unionistipuolue DUP eivät ole kyenneet muodostamaan yhteishallitusta. Virkakoneisto toimii, mutta päätöksiä ei tehdä.

Kiistat koskevat edelleen ihmisoikeuksia, nyt iirin kielen asemaa, homoliittoja ja menneiden rikosten selvittämistä.

50 vuotta sen jälkeen, kun Adams poimi ensimmäisen kivenmurikan ja heitti sen omien sanojensa mukaan brittisortajia vastaan, kielletystä Sinn Féinistä on tullut Pohjois-Irlannin toiseksi suurin ja Irlannin tasavallan kolmanneksi suurin puolue. Sillä on yli miljoona äänestäjää ja vakaa asema molemmissa parlamenteissa.

Adamsin mukaan puolen vuosisadan suurin saavutus on kuitenkin se, että aseellisen vastarinnan tilalle löytyi lopulta rauhanomaiset ja demokraattiset keinot.

Euroopan unioni on luvannut puolustaa pitkäperjantain rauhansopimuksen henkeä ja vastustaa kaikenlaisten rajojen nousemista Irlantien välille.

– Kuka tietää miten kauan itse kukin meistä elää. Mutta uskon, että Irlanti voi yhdistyä vielä meidän aikanamme, jos vain teemme töitä sen eteen, Adams sanoo.

Tässä vaiheessa tuskin enää on mahdollisuuksia. Inkoon ydinvoimalan vastustaja vuonna 1975

Yleisradion Veckans Puls ohjelma haastatteli syksyllä 1975 lannistunutta miestä. Pettymys johtui siitä, että Inkoon kunnanvaltuusto oli hyväksynyt ydinvoimalan kaavoittamisen Kopparnäsiin. Voimalasta oli tarkoitus saada paitsi suuret määrät sähköä, myös kaukolämpöä Helsinkiin asti.

Vastustajan epätoivo oli ennenaikaista, sillä ydinvoimala ei koskaan noussut Inkooseen.

Viime syksynä, yli 40 vuotta myöhemmin, valtuustoaloite vaati selvittämään, sopisiko ydinenergia Helsingin lämmittämiseen. Vastaavia aloitteita on tehty sittemmin ainakin Espoossa, Kirkkonummella ja Nurmijärvellä. Kiinnostusta herättävät erityisesti pienet sarjavalmisteiset ydinreaktorit, joita suunnitellaan eri puolilla maailmaa.

Ylen juttusarja etsii vastauksia siihen, mihin aiemmat ydinenergiakaavailut kaatuivat ja voiko siitä ennustaa tuoreiden aloitteiden kohtaloa.

Ensimmäisessä osassa käsiteltiin 1950-lukua, jolloin ydinvoimalat olivat kypsymässä markkinoille. Tuolloin Helsingin sähkölaitoksen johtokin oli varma, että oli vain ajan kysymys, milloin kaupunkiin rakennetaan oma ydinvoimala. Mutta vielä tuolloin tekniikka ei ollut kypsä.

Nyt siirrytään 1960-luvulle, jolloin elettiin ydinvoiman nousukautta.

Helsinki osti palan saarta ydinvoimalaa varten

Jos ajatus ydinreaktorista pääkaupunkiseudulla kuulostaa pähkähullulta, on syytä muistaa, että sellainen oli jo Kehä I:sen kainalossa.

Vuonna 1962 pääkaupunkiseutu sai ensimmäisen ja toistaiseksi viimeisen ydinreaktorinsa, kun Teknilliselle korkeakoululle valmistui tutkimusreaktori Espoon Otaniemeen. Reaktori oli tosin erittäin pieni – kolmen kilon uraanipanos lämmitti reaktoria vaivaisella 0,25 megawatin teholla.

Mittakaava oli monituhatkertainen vuonna 1965, kun energiantuotannon suunnittelutoimisto Ekono teki Helsingille ydinvoimalan hintalaskelmat ja selvitti sen sopivuutta Vuosaareen. 1970-luvun alussa Vuosaaresta varattiinkin alue ydinvoimalalle, joka olisi tuottanut sähköä 300-400 megawattia. Samoilta kulmilta Sipoon puolelta Helsinki osti myös palan Granön saarta.

Ydinvoimalan mahdollisia sijoituspaikkoja oli myös Uutela itä-Helsingissä, Löparö ja Norrkullalandet Sipoon saaristossa, Kopparnäs Inkoossa ja Hirsala Kirkkonummella.

Suunnitelmien erikoisuus oli se, että sähkölinjojen lisäksi ydinvoimalasta oli tarkoitus vetää kaukolämpöputki Helsinkiin. Tällaista ydinvoimalaa ei ole tähän päivään mennessä Suomeen rakennettu ja maailmallakin ne ovat harvassa.

Täysin tuulesta temmattu ajatus ei silti ollut. Ruotsin ensimmäinen kaupallinen ydinvoimala Huddingenissa tuotti jo 10 megawattia sähköä ja 55 megawattia kaukolämpöä naapurikaupunki Tukholmaan.

"Inkoon Ydinvoimala valmistuu todennäköisesti 1983 tai 1984"

Suomen ensimmäisen ydinvoimalan rakentamistyöt aloitti valtion omistama Imatran Voima Oy (IVO) Loviisassa toukokuussa 1971.

Kolme vuotta myöhemmin Teollisuuden Voima Oy (TVO) aloitti voimalan rakentamisen länsirannikolla Olkiluodossa. TVO:n osakkaana myös Helsinki sai siivun ydinvoimalasta.

Ajatus pääkaupunkiseudun omasta ydinvoimalasta ei tähän tyrehtynyt. Vuonna 1975 asiaa käsiteltiin mediassa useaan otteeseen.

Yleisradion TV-uutisissa IVO:n toimitusjohtaja Pentti Alajoki kertoi, että pääkaupunkiseudun ydinvoimalan todennäköisin sijoituspaikka on Inkoo. Tavoite oli tehdä reaktorin tilaus jo kahden vuoden kuluttua.

Helsingin Sähkölaitoksen toimitusjohtaja Eino Toiviainen piti todennäköisenä ydinvoimalan valmistumista vuonna 1983 tai 1984.

Helsingille ydinvoimalaitoksen rakentaminen merkitsee energian hankintakustannusten huomattavaa alenemista. Mikäli ydinvoimaan ei olisi päädytty, kaupunki olisi joutunut rakentamaan ainakin kaksi suurehkoa höyryvoimalaitosta. Helsingin sähkölaitoksen toimitusjohtaja Eino Toiviainen vuonna 1975

Laitoksen sisäisessä lehdessä julkaistun artikkelin mukaan sana todennäköinen liitettiin Inkooseen, vaikka toimitusjohtaja Toiviainen liputti Sipoon Löparön puolesta. Se olisi ollut lähempänä Helsinkiä ja etenkin sen kasvavaa itälaitaa.

Ydinvoimalasta olisi tullut rutkasti enemmän energiaa kuin Helsingin kivihiilivoimaloista yhteensä

Inkoon ydinvoimalasuunnitelmia esiteltiin Yleisradion Veckans Puls -ohjelmassa. Jo ensimmäisessä vaiheessa siellä oli tarkoitus tuottaa 1000 megawattia sähköä ja 1000 megawattia kaukolämpöä pääkaupunkiseudulle.

Pääkaupunkiseudun nykyisiin voimaloihin nähden ydinvoimala olisi ollut erittäin suuri.

Inkoosta olisi tullut enemmän kaukolämpöä kuin mitä Salmisaaren ja Hanasaaren nykyiset kivihiilivoimalat pystyvät yhdessä tuottamaan. Sähköä ydinvoimala olisi tuottanut kivihiililaitoksiin nähden liki kolminkertaisen määrän.

Pääkaupunkiseudulle perustettiin yhtiö ydinvoimalan rakentamiseksi

Huhtikuussa 1976 pääkaupunkiseudun oma ydinvoimala otti ainakin byrokraattisesti merkittävän askeleen. Tuolloin Helsinki päätti lopullisesti liittyä Espoon, Vantaan, Kauniaisten ja IVO:n rinnalle Helsingin Seudun Lämpövoima Oy:n osakkaaksi. Yhtiön tarkoitus oli suunnitella ja rakennuttaa ydinvoimala, eli viedä eteenpäin jo tehtyjä suunnitelmia Inkoosta ja muista vaihtoehdoista.

Mutta ilmassa oli jo merkkejä siitä, miksi ydinvoimala jäi rakentamatta. Valtuuston päätös oli nimittäin huomattavasti tiukempi kuin vuotta aiemmin, jolloin valtuusto äänesti samasta asiasta. Äänestys jouduttiin uusimaan menettelyvirheen takia.

Yhtiön perustaminen ei tarkoittanut vielä ydinvoimalan rakentamista. Yhtiön perustamisen puolesta äänestänyt valtuutettu Erkki Tuomioja (sd.) sanoi tuolloin Helsingin Sanomille, että sosiaalidemokraatit eivät ole periaatteessa ydinvoimaa vastaan, mutta tiettyjä turvallisuusriskejä on olemassa.

Valtuuston tulee voida palata asiaan vielä ennen rakentamispäätöksen tekoa. Helsingin kaupunginvaltuutettu Erkki Tuomioja (sd.) vuonna 1976

Ydinenergia valtaa selvityksen kärkisijat

Keväällä 1981 valmistui Helsingin Seudun Lämpövoima Oy:n teettämä tutkimus, jossa vertailtiin viiden eri vaihtoehdon taloudellista kannattavuutta. Ydinenergia loisti tuloksissa.

1. Uusi kaukolämpöä tuottava pienempi ydinreaktori
2. Uusi sähköä ja kaukolämpöä tuottava suuri ydinvoimala
3. Kaukolämpöputken vetäminen Loviisan olemassa olevasta ydinvoimalasta
4. Kivihiilivoimalan rakentaminen Vuosaareen
5. Maakaasuvoimalan rakentaminen

Tuloksista huolimatta koko kärkikolmikko jäi toteutumatta. Salmisaaren kivihiilivoimala valmistui vuonna 1984 ja Vuosaaren maakaasuvoimalan ensimmäinen osa vuonna 1991.

Mikä kaatoi pääkaupunkiseudun oman ydinvoimalan?

Mikä sai vuoden 1981 selvityksessä hopealle yltäneen suunnitelman sähköä ja kaukolämpöä tuottavasta ydinvoimalasta kariutumaan?

Yleisradion ja Helsingin Sanomien arkistoista löytyy huomattavasti paremmin tietoa suunnitelmien syntymästä kuin niiden kuolemasta. Mediassa käsiteltiin kyllä maan viidettä ydinvoimalaa, mutta Inkoo tai mikään muu pääkaupunkiseudun oman ydinvoimalan sijoitusvaihtoehdoista ei ollut listan kärkipäässä. Tammikuussa 1983 Imatran Voiman johtaja Anders Palmgren piti Loviisaa ykköspaikkana viidennelle ydinvoimalalle.

Lopulta koko ydinvoiman lisärakentaminen haudattiin pariksi vuosikymmeneksi ja siihen johtaneet syyt vaikuttivat varmasti myös pääkaupunkiseudun omien suunnitelmien hautaamiseen.

Aikalaisten muistoista selviää lopulta myös yksi nimenomaan Inkoon suunnitelmia sotkenut hankaluus.

Ydinvoiman vastustus aaltoili – Tšernobyl oli viimeinen niitti

Suurin syy ydinvoiman lisärakentamisen tyssäämiseen oli ydinvoiman riskejä pelännyt kansa.

Maaliskuussa 1979 Yhdysvalloissa tapahtui Three Mile Islandin ydinonnettomuus Harrisburgin kaupungin lähettyvillä (Ylen Elävä Arkisto). Turma ei aiheuttanut henkilö- tai ympäristövahinkoja, mutta sen jälkeen maahan ei ole rakennettu uusia ydinvoimaloita.

Ydinvoiman vastustajille onnettomuus oli osoitus siitä, että tekniikka ei ole turvallista. Ydivoiman kannattajille onnettomuus oli osoitus siitä, että ydinonnettomuudestakin voidaan selvitä suhteellisen pienillä vahingoilla.

Saman vuoden lopulla pääministeri Mauno Koivisto (sd.) arvioi harmistuneena A-studion haastattelussa, että ydinvoiman lisärakentamissuunnitelmat tulevat supistumaan kansan vastustuksen takia.

Ydinvoiman haittojen pelkoa on selvästi liioiteltu ja se on tämmöinen mystinen asia. -- Jos kaikki fossiiliset polttoaineen maan sisältä kaivetaan esille ja poltetaan, niillä tulee olemaan paljon nopeammin paljon suurempi vaikutus luonnon tasapainoon. Pääministeri Mauno Koivisto (sd.) vuonna 1979

Helmikuussa 1983 Helsingissä järjestettiin neljäs valtakunnallinen ydinvoiman vastainen mielenosoitus. A-raportin haastattelussa ydinvoiman vastaisia argumentteja esitti muun muassa dosentti Esa Saarinen.

Vuonna 1985 sekä A-studio, että Veckans Puls ehtivät jo tehdä ohjelman ydinvoiman vastustuksen vähenemisestä, kunnes vuonna 1986 Tšernobylissä tapahtui historian toistaiseksi vakavin ydinonnettomuus (Ylen Elävä Arkisto).

Tällä kertaa vahingot olivat aivan toista luokkaa kuin Harrisburgissa ja säteilyarvot kohosivat myös Suomessa.

Kauppa- ja teollisuusministeriö keskeytti viidennen ydinvoimalan rakennusluvan käsittelyn ja IVO päätyi rakentamaan viidennen ydinvoimalan sijaan pelkkää sähköä tuottavan kivihiilivoimalan.

Pelkäätkö enemmän säteilyä vai ilmastonmuutosta?

80-luvulla ydinvoiman vastustajien ykköshuolenaiheet olivat ydinjätteiden kohtalo ja ydinvoimalaonnettomuuden riski. Niitä pelätään edelleen.

Ydinvoiman kannattajat toistavat samaa näkemystä kuin Mauno Koivisto jo vuonna 1979 – ydinvoima on pienempi riski kuin ilmastonmuutos.

Tältä osin tilanne on muuttunut ydinenergian kannalta vähemmän huonoksi, sillä huoli ilmastonmuutoksesta on nyt huomattavasti paremmin myös tavallisen kansan tiedossa.

Mieluiten kansan syvät rivit valitsisivat vaihtoehdon, jonka eteen ei tarvitse itse nähdä vaivaa ja joka ei kasvata riskiä ilmastonmuutoksesta, säteilystä tai energialaskun kasvamisesta. Sellaiset ratkaisut ovat kuitenkin valitettavan vähissä – ainakin nykytilanteessa, jossa fossiilisten polttoaineiden käyttö on edelleen halpaa, vaikka niiden aiheuttamat haitat käyvät kalliiksi koko ihmiskunnalle.

Tarvitaanko energiaa, kun ydinlaitos on vihdoin valmis?

Suurten ydinvoimaloiden rakentamisen iso ongelma on se, että ne vaativat rakentajiltaan ennustajan kykyjä. Miten energiamarkkinat muuttuvat rakentamisen aikana?

1980 Ajankohtaisessa kakkosessa haastateltu tekniikan tohtori Markku Nurmi kummasteli kiirettä saada päätös uudesta ydinvoimalasta jo vuonna 1982. Hänen mielestään suuren ydinvoimalan pitkää rakennusprojektia ei kannattanut aloittaa, koska sähkön kulutuksen kasvu näytti tasaantuvan taloudellisen taantuman alkaessa.

Uusien suunnitelmien suhteen tilanne on helpompi.

Jos pienet ydinreaktorit etenevät sarjatuotantoon, aika hankintapäätöksestä laitoksen valmistumiseen kutistuu merkittävästi. On huomattavasti helpompi tehdä päätös pienestä pian valmistuvasta yksiköstä kuin valtavasta jopa yli vuosikymmenen kestävästä laitosurakasta.

Fossiiliset polttoaineet kuroivat ydinvoiman hintaetumatkaa

Toinen ydinvoimahankkeita hankaloittanut muutos energiamarkkinoilla oli se, että maakaasun ja kivihiilen hinnat kääntyivät lopulta selvään laskuun. Tekniikan kehitys teki polttoaineiden tuottamisesta halvempaa ja pelko varantojen ehtymisestä osoittautui ennenaikaiseksi.

Tällä kertaa kivihiili ja maakaasu tuskin tekevät uutta nousua, sillä nimenomaan niistä pyritään eroon ilmastosyistä.

Ydinenergia ei ole silti ainoa vaihtoehto. Nyt pitäisi ennustaa, miten kehittyvät esimerkiksi erilaiset lämpöpumput, geoterminen lämpö ja energiavarastot. Uusista vaihtoehdoista voit lukea lisää juttusarjan ensimmäisestä osasta.

Lämpöputki Inkoosta Helsinkiin oli ongelma – tai sitten ei

Edellä mainittujen yleisten syiden lisäksi pääkaupunkiseudulla oli yksi oma tekninen ja taloudellinen ongelma.

Ongelman merkitys uusille kaavailuille riippuu siitä, kuinka pieniä reaktorit olisivat ja kuinka lähelle kaupunkia niitä voitaisiin rakentaa.

Yksi Inkoon ydinvoimalan kompastuskivistä oli nimittäin 50 kilometrin kaukolämpöputki pääkaupunkiseudulle. Tai näin asian muistaa ainakin Launo Tuura, joka nousi Helsingin Energialaitoksen Ydintekniikan toimiston päälliköksi vuonna 1982. Kallista olisi ollut paitsi tuolloin lajissaan maailman pisimmän putken rakentaminen, myös muutostyöt kaukolämpöverkossa, jonka länsinurkkaan olisi tullut valtava lämpöaalto.

IVO:ssa jo tuolloin johtotehtävissä työskennellyt ja myöhemmin toimitusjohtajan paikalta eläkkeelle jäänyt Kalervo Nurmimäki kiistää, että tämä olisi ollut ongelma.

On kutkuttava kysymys, miten lämpöputket oli huomioitu vuoden 1981 kustannusvertailussa, jonka palkintosijat ydinenergia vei. Ja kutkuttamaan kysymys suurelta yleisöltä jääkin, sillä Launo Tuuran arkistoimat dokumentit päätyivät juttusarjan tekemisen aikana Helsingin energiayhtiö Helen Oy:lle siltä varalta, että niille tulisi vielä käyttöä.

Uusien suunnitelmien suhteen ongelma on pienempi.

Ainakaan kaukolämpöverkkoon ei ole näillä näkymin tulossa yhtä ennennäkemättömän suurta lämpöaaltoa. Kehitteillä olevien pienten ydinreaktoreiden tehot kun ovat samaa luokkaa kaupunkien nykyisten laitosten kanssa.

Tosin tässäkin on yksi mutta. Esimerkiksi pienreaktoria suunnittelevalla NuScalella puhutaan 6 tai 12 reaktorin riveistä laitoksessa, muistuttaa VTT:n erikoistutkija Tulkki.

– Mikään ei estä pienempiä kokonaisuuksia mutta kulut kasvavat aina, Tulkki sanoo.

Hankalampi kysymys on se, kuinka pitkä putki tarvittaisiin reaktorin ja lämmitettävien talojen väliin. STUK on jo kertonut olevansa valmis selvittämään, miten nykyisiä suurlaitoksille tehtyjä turvallisuusmääräyksiä voisi muuttaa, kun kyseessä ovat huomattavasti pienemmät reaktorit. Lopputulosta on liian aikaista arvailla, kuten sitäkään, miten lähelle kansan syvät rivit ovat valmiita ydinreaktorin päästämään.

Juttusarjan kolmannessa ja viimeisessä osassa käsitellään ruotsalaissuomalaista Secure-reaktoria. Sitä suunniteltiin pelkän kaukolämmön tuotantoon asutuksen läheisyydessä.

Uutisarkistojen ja haastatteluiden lisäksi jutun lähteenä on käytetty Oiva Turpeisen kirjaa Energiaa pääkaupungille : sähkölaitostoimintaa Helsingissä 1884-1984

Pohjois-Koreassa on tänään sunnuntaina juhlittu Kim Il-sungin syntymän vuosipäivää seremoniallisin menoin. Tuhannet pohjoiskorealaiset toivat kukkia Kimin ja hänen poikansa ja seuraajansa Kim Jong-ilin patsaille Pjongjangissa.

Pohjois-Korean valtiollisen uutistoimiston KCNA:n välittämissä kuvissa väkijoukot astelevat hyvässä järjestyksessä jättämään kukkansa muistomerkille, kumartavat ja tekevät tilaa seuraaville. Osa kantaa mukanaan suuria, kullanvärisiä kukkakoreja.

Joukossa oli paljon univormuasuisia sotilaita ja työläisiä, mutta myös koululaisia ja lapsia vanhempiensa seurassa.

Kim Il-sung (1912–1994) on Pohjois-Koreassa yhä laajan henkilöpalvonnan kohde, ja pohjoiskorealaiset opetetaan pienestä pitäen ihannoimaan edesmenneitä johtajiaan.

Kimin suvun jäseniin ja heidän aikaansaannoksiinsa liittyy Pohjois-Koreassa monia muitakin merkkipäiviä, mutta Kim Il-sungin syntymäpäivä on maan juhlapäivistä tärkein. Sitä kutsutaan myös Auringon päiväksi. Päivän on kuvattu olevan kuin juche-aatteen eli Pohjois-Korean valtiollisen ideologian joulu.

Lasten ruoka-aineallergiat ovat lisääntyneet viime vuosikymmeninä voimakkaasti etenkin teollistuneissa maissa. Syytä on haettu milloin kodin ylipuhtaudesta, milloin lapsen D-vitamiinin puutteesta.

Suomessa ruoka aiheuttaa allergioita arviolta 3–9 prosentille alle kaksivuotiaista lapsista. Yleensä syynä ovat maito tai kananmunat.

Yhdysvalloissa allergisten osuuden arvioidaan kasvaneen 20:n viime vuoden aikana 4–6 prosentiksi. Ruokavalion erilaisuuden vuoksi esimerkiksi pähkinäallergia on Yhdysvalloissa Suomea yleisempi. Se myös on maito- ja muna-allergiaa sitkeämpi eikä yleensä helpota edes aikuisena.

Taipumus periytyy

Yhdysvaltalaisen Northwestern-yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan ruoka-aineallergia on perimän ja altistuksen yhdistelmä. Journal of Allergy and Clinical Immunology -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa haarukoidaan syitä, joihin voi vaikuttaa myös kotikonstein.

Vauva on perimältään altis allergialle, jos aineet imeytyvät hänen ihonsa läpi muista poikkeavalla tavalla. Aiempien tutkimusten mukaan jopa yli kolmanneksella ruoka-allergioista kärsivistä lapsista on atooppinen iho.

Syyksi on löydetty ainakin kolme geenimutaatiota, jotka vähentävät ihon antamaa suojaa. Mutaatiota ei tarvitse periä molemmilta vanhemmilta, kuten monissa taudeissa, vaan yksi riittää.

Kosteuspyyhe haittaa ihon työtä

Pelkkä perimä ei kuitenkaan saa allergiaa puhkeamaan. Siihen tarvitaan laukaisevia ympäristötekijöitä, tutkijat totesivat. Ne ovat varsin arkisia.

– Vaikka vauva itse ei syö allergisoivia ruokia, ne voivat imeytyä ihon läpi vaikka silloin, kun häntä suukottelevalla sisaruksella on kasvoissa maapähkinävoitahroja. Tai niin, että vanhempi tekee pähkinöitä sisältävää ruokaa ja koskee sitten vauvaan, sanoo tutkimuksen johtaja, allergioihin erikoistunut immunologian professori Joan Cook-Mills.

Myös kosteuspyyhkeiden yleistynyt käyttö näkyy ruoka-aineallergialuvuissa, sillä pyyhkeiden sisältämät aineet estävät ihon pinnan lipidejä eli rasvoja hoitamasta normaalia suojaavaa tehtäväänsä.

Cook-Millsillä on allergian puhkeamisen estämiseen kolme selvää ohjetta: Peskää kätenne, ennen kuin koskette vauvaa. Välttäkää kosteuspyyhkeiden käyttöä. Jos käytätte niitä, huuhtokaa lapsen iho silti vedellä.

Australiassa tutkitaan suojavoidetta

Cook-Mills tutkii parhaillaan geenien ja ihoaltistuksen yhdistelmän aiheuttamia reaktioita molekyylitasolla. Hänen tavoitteenaan on määritellä, miten iho tarkalleen viestittää ruoka-allergian kehittymisestä. Päämääränä ovat käytännön keinot, joilla allergian puhkeaminen voitaisiin estää.

Australiassa puolestaan tutkitaan, voitaisiinko ruoka-allergiat estää suojelemalla atooppisten lasten iho erityisellä voiteella. Melbournessa on tiettävästi enemmän ruoka-aineallergioista kärsiviä ihmisiä kuin missään muualla koko maailmassa.

Melbournen yliopiston ja Murdochin lastentautien tutkimuskeskuksen hypoteesi on, että ellei lapsi saa ihottumaa, hän ei saa myöskään ruoka-allergiaa.