Mika päätti 8-vuotiaana, että hänestä tulee rosvo. Koti oli tavallinen ja perhe raitis, mutta Mika halusi näyttää muille pojille. Kodin lähellä asui isompia poikia, joiden seuraan Mika hakeutui. Ensimmäiset kännit poika otti alle 10-vuotiaana.
– Oli varmaan vääriä roolimalleja. Minun oli aina vaikea keskittyä muihin asioihin, mutta rikoksiin pystyin aina keskittymään, Mika sanoo.
Hän hymyilee varmaan tapaansa ja katsoo haastattelijaa suoraan silmiin. Toinen käsi naputtaa sohvaan tahtia.
Tie vei ammattirikolliseksi, jopa johtohahmoksi muille. Joistakin rikoksista Mika jäi kiinni, osasta ei. Omaisuusrikosten tehtailu toi niin paljon tavaraa, että niille piti etsiä kätköpaikkoja ympäri metsiä. Mika oppi pakoilemaan viranomaisia tarpeen tullen. Rikoksilla hankitun tavaran haalimiseen oli tullut jo riippuvuus.
– Se tie oli pitkä ja kivinen. Tykkäsin siitä elämästä kuitenkin jollain tapaa. Kahdeksan vuotta vankilaa, se kuitenkin rupesi jossain vaiheessa kyllästyttämään ja raja tuli vastaan.
Sitten syntyi lapsi. Mikan kovaan ulkokuoreen tuli samalla ensimmäinen särö.
– Ensimmäistä kertaa tuli sellainen olo, että pystynkö enää tekemään tätä hommaa. Oli vaikea käyttää enää ketään hyväkseen. En olisi uskonut, että se vaikuttaa niin paljon. Oma tunnemaailma alkoi parantua, kun tulin isäksi.
Muutoksen tie kohti lapsille turvallista kotia on ollut yhtä kivinen kuin rikollinen polku, mutta tällä tiellä Mikaa on kantanut miehelle uusi tunne. Hän kuvaa sitä välittämisen tunteeksi, joka on kasvanut ja vahvistunut.
– Aluksi oli vain tunne, että pitää jostain huolehtia. Kun tunne vahvistui, päätös oli hyvin selkeä, päätin ihan suorilta lopettaa. Aikaisemmin ei ollut tarvetta lopettaa.
Vanhat remmit jäivät
Vankilakierrekään ei päättynyt kerrasta, vaikka ensimmäinen päätös siirtyä kaidalle tielle olikin vahva. Tuli retkahduksia, kostoreissukin, joka Mikaa jälkikäteen kaduttaa.
Miehen piti vielä käydä lähellä kuolemaa, ennen kuin hän oli valmis tekemään suuren muutoksen. Hän päätti katkaista suhteensa rikostovereihinsa.
– Minulla ei ole koskaan ollut itsetunto-ongelmaa. Mitä enemmän oli vastoinkäymisiä, sitä enemmän sain voimaa taistella vastaan. Vankilassa päätin eristäytyä muista vangeista ja kun pääsin siviiliin, en lähtenyt enää niihin vanhoihin remmeihin. Ei se helppoa ollut, hän myöntää.
Isyys on tärkein, raittius melkein yhtä tärkeä
Mika on ollut nyt yli kaksi vuotta raittiina ja hän on saanut lapsensa kotiin huostasta. Viranomaisten vakuuttaminen uuden elämäntilanteen pysyvyydestä on ollut oma lukunsa. Vaikka Mikan äänessä on häivähdys katkeruutta, kun huostaanotto nousee puheeksi, hän sanoo olevansa myös kiitollinen mahdollisuudesta rakentaa itseään uusiksi.
– Loppujen lopuksi huostaanotto oli hyvä asia, sillä minulla oli aikaa toipua.
Tärkeimpänä apuna Mika on matkan varrella kokenut vertaistuen eli kokemusten jakamisen muiden kanssa. Ensikodista Mika sai tukea siihen, että on riittävän hyvä vanhempi.
Mikan mielestä isyys edellytti häneltä rikoksista luopumisen lisäksi raittiutta.
– Isyys on kaikkein tärkein asia. Raittius on melkein yhtä tärkeä.
Mikalla ei ole yhtä ohjenuoraa, jonka antaisi muille samojen asioiden kanssa kamppaileville neuvoksi.
– Jokaisen pitää löytää keinonsa, energiaa taistella vastaan, mutta yksin ei pärjää kukaan. Jokainen päivä on ihme, kun on selvin päin. Niin kova sairaus tämä on, että jokainen raitis päivä on ihme.
Mika kertoo, että päihdekuntoutus nosti hänet lopullisesti jaloilleen. Hän käy kaksi tai kolme kertaa viikossa AA-ryhmässä.
– Joudun käymään lopun elämääni ryhmissä.
Samaan aikaan on herännyt halu auttaa muita. Mies tekee nykyään töitä päihdekuntoutujien parissa ja haaveilee, että voisi tulevaisuudessakin tehdä alalla töitä.
Tule joulu, ilman rikoksia
Edessä on joulu perheen kesken ilman rikoksia ja viinaa.
– Joulussa tärkeintä on yhdessäolo. Tietysti sekin on tärkeää, että on ruokaa ja lahjat lapsille, ja että on pystynyt hankkimaan niitä lahjoja, hän kertoo.
Mika sanoo, että on vasta viime vuosina ruvennut käymään haudoilla joulun aikaan. Lapsuudenperheessä se ei ollut tapana, kuten ei kirkossa käyminenkään.
– Pappa on haudattuna kotikaupungissa, ja hänen haudallaan on tärkeä käydä. Olen ehkä kymmenen kertaa käynyt elämässäni kirkossa, nyt tuntuu siltä, että voisi vaikka käydä. Pitää kysyä perheeltä mielipidettä.
Myös pulkkamäki on suunnitelmissa.
– Pääasia, että tehdään kaikki yhdessä, mitä tehdäänkään.
Miehen kasvoilta hehkuu lämpö, kun kysyn, mitä koti merkitsee.
– Koti on koti, päihteetön turvallinen ympäristö. Se on lapselle tärkeintä, että pystyy olemaan turvassa.