Suomen Mielenterveysseura avasi maaliskuussa arabiankielisen Kriisipuhelimen. Pitkään maahanmuuttajien parissa kriisityötä tehneessä seurassa oli huomattu, että matalan kynnyksen avulle oli tarvetta.

Huomio oli oikea. Seitsemän kuukauden aikana arabiankieliseen Kriisipuhelimeen on tullut noin 400 yhteydenottoa.

Yleisimmät syyt yhteydenottoihin ovat ahdistuneisuus, masennus ja turvapaikkapäätökseen liittyvät kysymykset. Kriisipuhelintoiminnan päällikkö, sosiaalipsykologi Susanna Winter huomauttaa, että maahanmuuttoprosessi on henkisesti kuormittava tilanne, etenkin jos ei ole ketään kenelle puhua siitä.

Vaikka nykymaailmassa yhteydenpito on helppoa, moni turvapaikanhakija ei halua avautua todellisesta tilanteestaan läheisilleen.

– Ei haluta lisätä lähtömaassa olevien läheisten huolta. Halutaan antaa kuva, että täällä on kaikki hyvin, nyt ollaan turvallisessa Suomessa, Winter sanoo.

Tässä ristivedossa yksin huolien kanssa painiminen käy nopeasti raskaaksi.

Soittajat usein nuoria

Arabiankieliseen Kriisipuhelimeen soittavat kaikenikäiset, eri tilanteissa olevat ihmiset. Suomenkieliseen linjaan verrattuna nuorten osuus soittajista on suurempi, kertoo Winter. Nuori saattaa soittaa esimerkiksi keskustellakseen uuden kotimaansa ja vanhempiensa kulttuurien välisistä ristiriitaisuuksista ja niiden aiheuttamista paineista.

Aiemmin näistä asioista oli mahdollista keskustella arabiaksi vain kasvokkain Mielenterveysseuran kriisikeskuksissa. Näitä kriisikeskuksia ei kuitenkaan löydy kaikilta paikkakunnilta. Puhelin sen sijaan löytyy lähes jokaisen taskusta.

Ja puhelin löytyy silloin, kun tilanne on akuutti.

Kun suomenkieliseen Kriisipuhelimeen soitetaan, tilanne on usein kehittynyt vuosien saatossa. Puhelu koskee useimmiten ihmissuhteita tai umpikujalta tuntuvaa elämäntilannetta. Tilanne on raskas ja se vaatii tukea, mutta se ei välttämättä ole akuutti.

Arabiankieliseen Kriisipuhelimeen tulevat puhelut koskevat sen sijaan asioita, jotka ovat juuri tapahtuneet. Kielteinen turvapaikkapäätös tai huonot uutiset kotimaasta saavat tarttumaan puhelimeen.

Vaikka syyt puheluihin vaihtelevat, lähtökohdat kaikkiin puheluihin ovat samat, käytiin keskustelu sitten suomeksi tai arabiaksi.

– Silloin kun ihminen on kriisissä, häntä helpottaa se, että hän voi puhua ja että on joku, joka kuuntelee ja on hänestä kiinnostunut, Winter sanoo.

Arabiankielisten verkkosivujen suosio kasvanut huimasti

Mielenterveysseura on ylläpitänyt suomenkielistä Kriisipuhelinta vuodesta 1970 lähtien. Siihen soittoja tulee vuosittain noin 170 000.

Kriisipuhelimessa päivystävät kriisityön ammattilaiset ja koulutetut vapaaehtoiset. Toimintaa pyöritetään Veikkauksen tuotoilla.

Kriisipuhelintoiminnan päällikkö Susanna Winter toivoo, että kielivalikoimaa voitaisiin laajentaa nykyisestä. Jo tällä hetkellä Mielenterveysseuran verkkosivuilta löytyy tietoa mielenterveyden ongelmista arabiaksi, kurdiksi ja soraniksi. Viime kuukausina sivujen arabiankielisen osion suosio on kasvanut huomattavasti.

– Kun ihmiset voivat täällä hyvin, se lisää kaikkien hyvinvointia, Winter sanoo.

Lue myös:

“Kiitos, anteeksi, hyvästi” – Sari Palmusen poika jätti jälkeensä viestin, jota yksikään äiti ei haluaisi saada

Näin saat apua kriisitilanteessa - kokosimme listan auttavista puhelimista

Yksi kysymys voi pelastaa hengen – näin autat itsetuhoista

Akuutti: Tarina itsemurhasta

Nuori nainen räjäytti itsensä lauantaina Tshetshenian pääkaupungissa Groznyissa Etelä-Venäjällä.

Nainen räjäytti itsensä lähellä poliisin tarkastuspistettä. Kukaan muu ei kuollut tai loukkaantunut räjähdyksessä.

Poliisi pyysi naista pysähtymään ja esittämään paperinsa, mutta hän kieltäytyi.

Poliisit huomasivat naisen kantavan omatekoista pommia, jonka jälkeen he ampuivat varoituslaukauksen. Tämän jälkeen nainen laukaisi räjähteen, uutistoimistot kertovat.

Lue myös:

Teinit hyökkäsivät pommein, autoin ja puukoin poliisien kimppuun Tshetsheniassa – Isis otti iskut nimiinsä

Tšetšenian kovaotteinen johtaja Ramzan Kadyrov sanoo olevansa valmis eroamaan

Yle tapasi Tšetšenian vainoja paenneita homomiehiä – "Korviin kiinnitettiin johdot ja ystävääni kidutettiin sähköiskuin"

Perttu Saksaan teki vaikutuksen, kuinka Mauno Koivisto porasi kiveen reikää

Kuvataiteilija Perttu Saksa voitti keväällä presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkin suunnittelukilpailun. Teos nimeltä Kartta on nyt valmis. Sen juhlallinen paljastustilaisuus on viikon päästä Hietaniemen hautausmaalla. Veistos olisi saattanut jäädä tekemättä, ellei taiteilijalla olisi ollut lapsuusmuistoa, jossa presidentti porasi kiveen reikää.

Trump kehotti ottamaan mallia Suomen metsänhoidosta

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on kehottanut kalifornialaisia ottamaan mallia Suomen metsänhoidosta. Trump puhui asiasta vieraillessaan Pohjos-Kalifornian maastopaloissa tuhoutuneessa Paradisen kaupungissa. Presidentti pitää metsien huonoa kuntoa ja kuolleita puita ratkaisevana syynä maastopaloihin, joissa on kuollut nyt jo yli 70 ihmistä.

Opintolainaa ottavien määrä tuplaantunut 10 vuodessa

Opintolainaa nostavien opiskelijoiden määrä on kaksinkertaistunut kymmenen vuoden aikana. Kelan opintoetuustilastojen mukaan valtion takaamaa opintolainaa otti viime vuonna 151 000 opiskelijaa.

Nyt opintonsa aloittavalle opintolainaa voi kertyä 40 000 euroa.

Arabiankielisen kriisipuhelimen suosio yllätti Mielenterveysseuran

Arabiankielinen Kriisipuhelin on ollut avaamisestaan lähtien kovassa käytössä. Yleisimmät syyt yhteydenottoihin ovat ahdistuneisuus, masennus ja turvapaikkapäätökseen liittyvät kysymykset.

Monilla maahan saapuneilla on tarve keskustella murheistaan, mutta lähtömaassa olevien läheisten huolta ei haluta lisätä.

Miehen malli muuttuu Keniassakin, enää ei ihannoida suurperheitä ja montaa vaimoa

16-vuotias Ryan Luane Kakhayanga asuu Nairobin metropolialueella ja unelmoi jalkapalloilijan tai mekaanikon urasta. Menestyvän miehen ihanne muuttuu kaupungistuvassa Keniassa kovaa vauhtia. Enää ei tarvitse olla suurperheen isä, ja moniavioisuutta pidetään jopa nolona.

.

Sää on poutainen suuressa osassa maata

Koillistuuli puhaltaa maan itäosassa koleasti, mutta heikkenee vähitellen päivän aikana. Monin paikoin on aurinkoista, idässä on pilvisempää. Etelässä lämpötila kohoaa vielä viiden asteen vaiheille. Lue lisää säästä täältä.

– Hei, täällä!

Nuori mies sinisessä t-paidassa vilkuttaa auton ikkunasta.

16-vuotias Ryan Luane Kakhayanga saa ajaa lyhyitä matkoja äiti Jenniferin valvovan silmän alla, vaikka oikeastaan ajokortin saa Keniassa vasta 18-vuotiaana.

– Haluaisin mekaanikoksi. Autot ovat intohimoni, ja ne toimivat myös terapiana. Jos olen pahalla tuulella tai surullinen, auttaa, kun teen jotain käsilläni.

(Ja onhan se myös todella miehistä hommaa, hän myöntää.)

Kakhayanga asuu vanhempiensa ja kahden nuoremman sisaruksen kanssa Kitengelan kaupungissa 30 kilometriä pääkaupungista Nairobista etelään.

Kitengela kuuluu Nairobin metropolialueeseen. Tänne kasvava keskiluokka on muuttanut pakoon pääkaupungin hektistä elämää, ruuhkaista liikennettä ja tunkkaista ilmaa.

– Asuimme ennen Nairobin keskustassa. Siellä oli kiireistä ja pölyistä. Täälläkin on pölyä, mutta siinä ei ole haitallisia pienhiukkasia, Kakhayanga sanoo.

Vielä parikymmentä vuotta sitten Kitengelassa ei ollut juuri mitään. Tämä oli karjankasvatukseen nojaavan maasaiheimon maata. Jos Kakhayanga olisi asunut täällä silloin, hän olisi luultavasti viettänyt päivänsä paimentamalla lehmiä kaukaisuuteen ulottuvilla tasangoilla.

Mutta nyt Kenia kaupungistuu, ja Nairobi paisuu. Kitengelan kaupungin laidassa on monta sementtitehdasta.

Portinvartija huikkaa nairobilaisittain “Sasa!”, kun tulemme aidatulle asuinalueelle. Pienet upouudet rivitalot siisteine pihoineen muistuttavat Espoota. Asfaltoiduilla kaduilla leikkii lapsia, ja ruusut tuoksuvat lämpenevässä aamussa.

Espoossa asuinalueen laitaan ei kuitenkaan eksyisi seeproja.

Joskus kirahvikin saattaa erehtyä naapurissa olevasta Nairobin kansallispuistosta ihmisten ilmoille. Leijonia ei kuitenkaan ole näkynyt täällä asti, Kakhayanga vakuuttaa.

Hän laittaa auton parkkiin ja kiirehtii ovelle pitämään sitä auki. Äiti Jennifer näyttää tyytyväiseltä.

Leijonia ei ole näkynyt täällä asti.

Äiti opettaa Kakhayangaa ja hänen pikkusisaruksiaan kotikoulussa. Se on kasvava trendi Keniassa, etenkin parempiosaisten keskuudessa. Keniassa tuloerot ovat suuret ja näkyvät selvästi myös oppilaiden saaman koulutuksen laadussa. Parhaan koulutuksen saa vain, jos on varaa.

Kotikoulua Kakhayanga on käynyt vuodesta 2013, kun perhe muutti isän työn takia Sambiaan puoleksitoista vuodeksi. Äiti ei halunnut, että lapset joutuisivat koko ajan vaihtamaan koulua muuton takia.

Ja hyvin on mennyt.

– Kiitos jumalan. Tietenkin joskus kaipaan koulukavereita, koska olen erittäin sosiaalinen ja viihdyn ulkona, Kakhayanga sanoo.

Sambiassa asuminen oli Kakhayangalle välillä rankkaa, sillä hän ei ihan kuulunut joukkoon. Hänen aksenttiaan ihmeteltiin, ja hän puolestaan ihmetteli sitä, että Sambiassa kaikki olivat kristittyjä. Keniassa on myös paljon muslimeja ja hinduja, hän sanoo.

Kaveriporukkaan pääsemisessä auttoi Kathayangan toinen intohimo: jalkapallo.

Hän on pelannut joukkueessa jo kuusivuotiaasta asti. Nyt kotona Keniassa hän matkustaa joka päivä 20 kilometrin päähän treeneihin. Tavoitteena olisi päästä ammattilaiseksi.

– Kavereiden kesken kilpailemme paljon. Emme pelkästään jalkapallossa, vaan haastamme myös toisiamme erilaisiin temppuihin, Kakhayanga sanoo.

He esimerkiksi ajavat mäkeä alas maastopyörällä ja kuvaavat sitä Snapchatiin.

– Olen urheilullinen ja ulospäinsuuntautunut. Rakastan myös ruokaa, joten on pakko urheilla, hän sanoo ja nauraa.

Aamiaiseksi Kakhayanga syö mieluiten leipää ja bataattia. Pitkin päivää – nytkin – hän hörppää mausteista kenialaista maitoteetä.

Jalkapallo, autot ja maastopyörätemput menevät kaikki perinteisimpään miehisyyden lokeroon. Siihen, mitä pojilta ehkä tyypillisimmin odotetaan. Tämän Kakhayangakin tiedostaa.

– Kun teemme temppuja poikien kesken ja onnistumme, se kasvattaa itsetuntoamme. Ja itsetunto on todella tärkeä asia, kun puhutaan miehisyydestä.

Pienen rivitalon yläkerrassa on pari makuuhuonetta. Kakhayangan ja hänen veljensä huoneesta kuuluu kuorsausta. Pikkuveli ei ole mikään aamuihminen, joten äiti antaa hänen nukkua aamupäivät, kunhan hän hoitaa koulunsa iltapäivällä.

Käytävällä on kuntopyörä ja pari nojapuuta, joilla Kakhayanga treenaa. Hänen hartiansa ovat aika leveät vartaloon verrattuna.

Kun hän hengailee kavereiden kanssa, he puhuvat enimmäkseen jalkapallosta. Mutta myös tyttöystävistä, yhteiskunnasta ja siitä, mitä haluavat saavuttaa elämässään.

Kakhayangaa harmittaa, ettei nuoria oteta mukaan kaikilla osa-alueilla kenialaisessa yhteiskunnassa.

– Nuorisomaajoukkueet eivät ole hyvin järjestäytyneitä, ja jalkapallomaajoukkueessa pelaa enimmäkseen vanhempia pelaajia. Politiikassa ei ole ketään alle 30-vuotiasta, hän luettelee.

Silti Kakhayanga luottaa omiin mahdollisuuksiinsa ja uskoo pääsevänsä Kenian jalkapallomaajoukkueeseen jonakin päivänä.

Toiveikkuudessaan hän ei ole yksin. Lokakuussa julkaistun Bill ja Melinda Gates -säätiön tutkimuksen mukaan kenialaisnuoret kuuluvat maailman optimistisimpiin.

Viidentoista maan tutkimuksessa Kenia on kärjessä, kun taas Ranskan ja Ruotsin nuoriso on paljon pessimistisempää.

Jopa 84 prosenttia haastatelluista kenialaisnuorista uskoi, että heidän maansa on menossa kohti parempaa. Mahdollisuuksiinsa parantaa omia asuinolosuhteitaan uskoi huimat 95 prosenttia nuorista.

Jopa yhdeksän kymmenestä kenialaistyöttömästä on alle 35-vuotias.

Eniten huolta kenialaisnuoret kantavat koulutuksestaan, terveydestään, korruptiosta ja turvallisuudesta.

– Koulutus on tärkeä, jotta löytää tulevaisuudessa työpaikan, Ryan Kakhayanga sanoo.

Keniassa työttömyys 15–24-vuotiaiden keskuudessa on Kansainvälisen työjärjestön ILO:n mukaan noin 26 prosenttia. Suomessa se on 20 prosenttia.

Mutta Keniassa ei työllistytä 24 ikävuoden jälkeenkään. Maan tilastokeskuksen mukaan jopa yhdeksän kymmenestä työttömästä on alle 35-vuotias.

– Silloin työpaikan löytäminen on kuin haaste, ja pojan pitää käydä läpi monta haastetta, jotta kasvaa mieheksi, Kakhayanga sanoo.

Keniassa mieheksi kasvamiseen ovat perinteisesti kuuluneet aivan toisenlaiset siirtymäriitit. Ne ovat yhä käytössä erityisesti maaseutujen heimoalueilla.

Maasaiheimossa pojat ympärileikataan, ja siten heistä tulee sotureita. Turkanassa pojasta tulee mies, kun häneltä poistetaan kaksi etuhammasta alaleuasta.

Kaupungeissa tätä ei juuri enää tehdä, Kakhayanga sanoo. Ja hän on siitä helpottunut, koska siirtymäriitti tarkoittaisi ryhmäpainetta.

– Emme puhu paljon kulttuurisista asioista. Jos joku kaverini olisi käynyt läpi sellaisen kivuliaan prosessin, saattaisin tuntea, että minunkin pitäisi. Muuten olisin pelkuri.

Toinenkin asia on Kakhayangan mukaan muuttumassa hänen sukupolvensa mukana: ajatus siitä, että mies on sitä parempi, mitä enemmän lapsia hänellä on.

– Ennen miehellä saattoi olla enemmän kuin yksi vaimo ja paljon lapsia, mutta nyt on hienoa, jos on vaikka vain vaimo ja lapsi. Tärkeintä on, että on hyvä ihminen ja että kantaa vastuuta perheestään, hän sanoo.

Moniavioisuuden hän mieltää jopa noloksi. Afrikkalainen ylpeys on tärkeää, mutta jos on monta vaimoa, se on vääränlaista ylpeyttä, hän pohtii.

Mies voi olla myös pehmeämpi, kunhan on hyvä tyyppi.

Kakhayangan mukaan miehen pitää Afrikassa olla paitsi ylpeä, myös kova ja menestyvä. Sitten hän vähän pyörtää puheensa. Mies voi olla myös pehmeämpi, kunhan on hyvä tyyppi.

– Voi esimerkiksi olla hyvä koulussa mutta kuitenkin muiden mielestä cool.

Kovuus tulee Kakhayangan mukaan esiin etenkin slummipojissa. He tappelevat kaikesta. Mutta tappelemalla ei voi ratkaista kaikkea, eikä se auta kehittymään ihmisenä.

– Miehen tehtävä on myös auttaa ja puolustaa muita, jos he ovat tukalassa tilanteessa, Kakhayanga sanoo.

Hänen sukupolvelleen menestyskään ei tarkoita samaa kuin aiemmin. Kun ennen maan omistaminen oli menestyksen mitta, nykyään tärkeää on hyvän ammatin saaminen.

Lääkärin ja juristin ammatteja on perinteisesti arvostettu korkealle.

– Mutta sekin on ehkä enemmän slummissa. Jos on nähnyt läheisensä sairastavan, niin haluaa ehkä lääkäriksi, jotta voisi auttaa. Mutta mekaanikkokin on tärkeä ja auttaa ihmisiä. Lääkäri ei pääse potilaan luo autolla ilman mekaanikkoa, vaikka se perinteisesti ehkä nähdään alempiarvoisempana ammattina, Kakhayanga pohtii omia ammattihaaveitaan.

Hienointa olisi tietenkin päästä jalkapalloammattilaiseksi tai ehkä formulakuskiksi.

Mutta menestyä voi ihan missä ammatissa vain, Kakhayanga sanoo. Olennaista on, että on intohimoinen ja lahjakas siinä, mitä tekee.

– Pääasia on, että on selkärankaa ja että on hyvä tyyppi. Se on tärkeintä miehessä.

Tuhannet tšekit ovat osoittaneet mieltään Prahassa vaatien päämininsteri Andrej Babišin eroa. Mielenosoitus järjestettiin samettivallankumouksen vuosipäivänä. Lauantaina tuli kuluneeksi 29 vuotta siitä, kun silloisessa Tšekkoslovakiassa maan kommunistihallinto kukistettiin.

Mielenosoittajat vaativat Babišin eroa, pääministeriä syytetään muun muassa eu-tukien väärinkäytöstä. Lisäksi jotkut mielenosoittajista syyttivät Babišia yhteistyöstä kommunistisen salaisen poliisin kanssa ennen vuoden 1989 veretöntä vallankumousta.

– On mahdotonta hyväksyä, että henkilö, josta on meneillään rikostutkinta ja joka oli salaisenpoliisin avustaja, on pääministerinä, totesi Mikulas Minar, joka oli järjestämässä 20 000 ihmisten mielenosoitusta Prahan keskustaan.

Tšekin pääministeri Andrej Babiš sanoi perjantaina, ettei hän koskaan eroaisi tehtävästään.

Elokuussa miehityksen uhrien muistojuhla Prahassa muuttui protesteiksi pääministeriä vastaan.

Lue lisää:

Miljardöörin matka pääministerinä takkuaa Tšekissä: hallitus kaatui alta ja petossyyte uhkaa

Vaikka Moosa Myllykangas ei ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä, silti hän yllättyi Oulun piispa Jukka Keskitalolle tekemänsä paramentin eli asukokonaisuuden saamasta vastaanotosta sosiaalisessa mediassa.

Kohu syntyi asussa käytetystä vanhasta kristillisestä symbolista Pietarin rististä eli latinalaisesta rististä. Nimensä erikoisen muotoinen risti on saanut Roomassa ristiinnaulitulta apostoli Pietarilta.

Tarinan mukaan Pietari ei kokenut olevansa arvollinen kuolemaan Jeesuksen lailla pää pystyssä. Niinpä roomalaiset ristiinnaulitsivat hänet Vatikaanivaltiossa sijaitsevan Pietarinkirkon seutuvilla pää alaspäin. Niinpä Pietarin ristissä poikkipuu on alhaalla.

Nöyryyden ja marttyyriuden symboli

Kristillisessa perinteessä Pietarin risti symboloi nöyryyttä ja marttyyriutta.

– Pidä huoli opetuslapsista, sanoi Jeesus Pietarille. Minulle Pietarin risti oli toki myös sommitteellinen kysymys. Menen aina visuaalisuus edellä, kertoo Myllykangas.

Pietarin risti toteutuu myös tässä Pietarin nimikkokirkossa, joka on rakennettu latinalaisen ristin muotoon. Suomessa esimerkiksi Kemin Veitsiluodon kirkon katolla on Pietarin risti.

Pahaksi onneksi Pietarinristi on muodoltaan sama kuin satanistien ja joidenkin black metal -yhtyeiden suosima risti, jonka poikkipuu on alhaalla. Tämä yhteys on monelle nuoremman polven edustajalle tutumpi kuin Pietarin ristin kirkollinen yhteys. Black metal- tietämys on tässä ajassa vahvempaa kuin kirkollinen tietämys.

– Ei se ole vain hevimiesten henkistä omaisuutta, sanoo Moosa Myllykangas.

Lynkkaysmentaliteetti surettaa taitelijaa

Hän suree sosiaalisen median lynkkaus-mentaliteettia, vaikka kokee itse päässeensä suhteellisen vähällä.

Myllykangas pohtii, että kun somemylly lähtee pyörimään, niin ihmiset revitään siellä kappaleiksi mitä pienimmistä asioista.

– Se on niin raadollista, että vertaisin sitä tämän päivän noitarovioon. On helppoa ja vaivatonta raadella ihminen somessa.

Hän suree sitä, että tätä tapahtuu kerta toisensa jälkeen, eikä someraivo ole yleensä missään suhteessa tosiasioihin.

– Ei koskaan ajatella uhrin kannalta, vaan lähdetään mukaan someraivoon. Jo pelkästään googlaamalla voisi monesta asiasta saada selvää ennen kuin alkaa vimmaisesti somettaa, sanoo Myllykangas.

Tarkennusta sivistymättömyyskommentiin

Hän haluaa tarkentaa julkisuudessa esiintynyttä arviotaan ihmisten sivistymättömyydestä. Myllykangas ei tarkoita, että ihmiset olisivat sivistymättömiä, kun eivät tunnista Pietarin ristiä.

– Tarkoitin, että sellaiset ihmiset ovat sivistymättömiä, jotka tuolla somessa nyrkittävät nimettömänä kanssaihmisiä palleaan, sanoo Myllykangas.

Myllykankaasta voi aistia turhautumista somessa asujien kansanluonteeseen.

– Suomen kansa on mielensäpahoittajakansaa ja joka asiasta pitää aina se huono kaivaa esille, sanoo Myllykangas.

"Ihan hirveä yhdistelmä"

Vaikka tilaaja eli tuomiokapituli on ollut kilpailun voittaneeseen piispanvaatesuunnitelmaan enemmän kuin tyytyväinen, Myllykangas on saanut myös kitkerää papillista palautetta orjantappurakruunusta ja sen poronluukoristeesta.

– Ihan hirveä yhdistelmä, joka tuo mieleen samanismin, kirjoitti somessa muuten vapaamielisenä profiloitunut hengenmies toisesta hiippakunnasta.

Myllykangas pelkäsikin ensi, että tästä viriäisi somessa voimakas keskustelu, koska ihmiset niin herkästi tarttuvat tällaisiin asioihin.

Orjantappurakruunu on hänen mielestään paljon rajumpi asia kuin Pietarin risti.

– Minusta poronsarvi siinä korussa on kaunis ja koko koru on erittäin onnistunut. Paramenttikokonaisuus myös osaltaan uudisti kirkkoa. Ehkä sekin on ärsyttävää joidenkin ihmisten mielestä, sanoo Myllykangas.

Kilpailun voittaneessa ehdotuksessa orjantappurakruunussa oli mukana Oulun hiippakunnan vaakunassa olevat taivasten valtakunnan avaimet.

– Minä en tykännyt siitä, mutta koska kilpailuaikataulu oli tiukka, ajattelin että jos voitan, voin muuttaa sen. Piispa kertoi sitten ensimmäisessä tapaamisessamme ajatelleensa juuri samaa.

Keskitalon vihkimykseen osallistuneet pohjoismaiset piispat olivat Myllynkankaan mukaan asukokonaisuudesta erittäin innostuneita ja tykkäsivät kovasti.

Ei pidä antaa periksi

– Ei me voida mitään sille jos joku ryhmä omii itselleen kirkollisen symbolin. Mutta jos lähdettäsiin muuttamaan sitä piispan asukokonaisuutta, se olisi periksiantamista satanismille. Minusta sitä ei pidä tehdä. Minusta hevimiehille ei pidä antaa periksi, sanoo Myllykangas.

Myllykangas on aiemmin tehnyt aiemmin muun muassa alttariteoksia tuomiokapitulin kokoustiloihin ja Heinäpään kappeliin. Hän tuntee hyvin symbolien kuvaston.

– Hakaristi esimerkiksi on vanha symboli, jota esimerkiksi Suomen ilmavoimat ja Lotta Svärd ovat käyttäneet jo ennen natsismin nousua. Intialaisessa kulttuurissa hakaristi on kuvastanut turvapaikkaa.

Lasten syöpäosasto.Täältä en koskaan kuvitellut itseäni löytäväni. Viisivuotias herää kuudelta aamulla. Nukkumaan mennään yhdeksältä illalla. Sängystä noustaan lähinnä vessaan tai suihkuun. Miten saada pitkät tunnit kulumaan, päivästä toiseen, viikosta toiseen? Ruokakaan ei maistu.

Tällä viikolla meillä on huonekaveri. Tämäkin lapsi on viisivuotias. Hänelläkin on leukemia, mutta eri lajia kuin meidän lapsellamme. Valitettavasti lapsilla ei ole yhteistä kieltä. Lapsen perhe tulee ulkomailta. Heidän maansa on köyhä, korruptoitunut ja jonkinlaisessa kaaoksessa.

Tutustun viikon aikana sekä äitiin että isään. He ovat fiksuja, mukavia ja sivistyneitä. He puhuvat parempaa englantia kuin minä ja ovat kaikesta päätellen paljon varakkaampia kuin minä. He ovat sairaalan yksityisasiakkaita, eli he maksavat siitä, minkä meidän lapsemme saa ilmaiseksi. He ovat menossa kantasolusiirtoon.

Isä ja äiti ovat huolissaan. Syöpäsolut eivät ainakaan vielä ole reagoineet hoitoon toivotulla tavalla. Kantasolusiirron onnistumisen kannalta olisi tärkeää, että syöpäsolujen määrä saataisiin laskemaan mahdollisimman alas tai mittaamattomiin.

Suomessa heidän lapsensa sairaudesta paranee neljä viidestä, heidän kotimaassaan vain yksi viidestä.

On kuitenkin toinenkin huolenaihe: raha. Kysyn, paljonko tämä lysti heille maksaa. Isä kertoo, että tässä vaiheessa lasku on 200 000 euron paikkeilla – he ovat olleet hoidossa kuukausia – ja jos he pääsevät kantasolusiirtoon, hän arvioi hinnan nousevan lopulta lähelle puolta miljoonaa euroa. Tulehdukset ja komplikaatiot voivat pitää lapsen sairaalassa pitkään, ja on osastolla äsken hoidettu yli miljoonan euron kantasolupotilas.

Olen toki aina tiennyt, että valtio maksaa sairaalakulut, mutta nyt asia tulee ensimmäisen kerran konkreettisesti silmilleni – jopa niin, että unohdan hyvät tavat ja kysyn, onko heillä tuollaista summaa. Ei ole, isä vastaa. Heidän elämänsä on nyt sitä, että toinen vanhempi on sairaalassa lapsen kanssa ja toinen etsii sillä välin sponsoreita, jotka voisivat kustantaa puuttuvan osan. Muutaman päivän välein he vaihtavat rooleja.

Huonekavereille on itsestäänselvää, että he toimivat näin. Suomessa heidän lapsensa sairaudesta paranee neljä viidestä, heidän kotimaassaan vain yksi viidestä. Ymmärrän, että he todella ovat onnekkaita, koska heillä on ollut mahdollisuus tulla tänne. Mutta entä ne perheet, joilla ei ole varaa ja mahdollisuutta lähteä? Lääketiede voisi parantaa suurimman osan näistä lapsista.

Koskaan ei eriarvoisuus ole lentänyt päin kasvojani samalla tavalla kuin täällä.

Näihin aikoihin olen yhteydessä pakistanilaiseen ystävään. Kerron hänelle huonot uutiset lapsen sairastumisesta ja sanon, että toivottavasti ihmeitä vielä tapahtuu. Hän kyselee paljon, ja kerron hänelle, miten järjestelmä toimii: että osastolla oleskelu on meille ilmaista, että lääkkeet sairaalassa eivät maksa meille mitään, kerron vammaistuesta, Kelan matkakorvausjärjestelmästä, ja tietysti koko teknisestä arsenaalista geenitutkimuksineen.

Hän sanoo: ”Minusta tuo kuulostaa siltä, että ihme on jo tapahtunut. Se, että tuollaista on olemassa, kuulostaa minun korviini todelliselta ihmeeltä.”

Kyllähän minä tiedän eriarvoisuuden. Olen kirjoittanutkin siitä. Kun olen ajatellut eriarvoisuutta, olen ajatellut aliravittuja lapsia kolmannen maailman maissa, Yhdysvaltain ja Meksikon välistä rajaa, kotimaisia leipäjonoja ja Hurstin itsenäisyyspäivän vastaanottoa. Mutta koskaan ei eriarvoisuus ole lentänyt päin kasvojani samalla tavalla kuin täällä.

Katselen huonekavereideni pientä lasta. Hän on iloinen ja huoleton kuten pienet lapset tällä osastolla ovat silloin, kun heillä ei ole kipuja tai infektiota. Minut itseni sen sijaan valtaa epämääräinen paha olo; jotakin on niin väärin, että se vääntää vatsasta. Minä en ole laittanut rikkaa ristiin sen eteen, että saan nauttia tästä ”ihmeestä”. Minä vain satuin syntymään tänne. Siinä kaikki. Mutta ihme tämä todella taitaa olla. Kuuluisa ranskalainen sosiologi Pierre Bourdieu kirjoitti, että pohjoismainen hyvinvointivaltiomalli on maailman kahdeksas ihme.

Haluaisin tuoda tänne osastolle muutaman tarkoin valitun henkilön.

Joskus öisin, kun makaan patjalla sairaalasängyn vierellä ja kuuntelen lääkepumpun rutinaa, maailman eriarvoisuus ja kataluus alkaa tökkiä. Haluaisin tuoda tänne osastolle muutaman tarkoin valitun henkilön. Toisin tänne Bashar Al-Assadin. Näyttäisin, miten täällä taistellaan jokaisen lapsen elämästä, samalla kun hänen pomminsa tappavat ja silpovat lapsia tuhatmäärin.

Toisin Donald Trumpin ja Vladimir Putinin ja sanoisin, että täällä laitetaan yhteiskunnan paras osaaminen siihen, että nämä lapset saisivat elää. Mikä järki tässä ponnistelussa on, kun he samalla pitävät yllä ydinaseregiimiä, jolla voi tappaa kaikki maailman lapset.

Toisin tänne myös pari mielipidevaikuttajaa Yhdysvaltain republikaanipuolueesta katsomaan, mitä kauheaa sosialismia meidän järjestelmämme on. Yhdysvalloissa syöpähoitojen hinta on merkittävä henkilökohtaisen konkurssin syy. Yhdysvaltain terveydenhuoltouudistuksen eli Obamacaren tarkoitus oli tehdä tästä loppu. Republikaanit vihaavat Obamacarea heltymättömästi ja syöpäpotilaat odottavat pelko rinnassaan, onnistuvatko poliitikot kumoamaan Obaman suurimman saavutuksen.

Lopuksi toisin tänne vielä Jussi Halla-ahon (ps.) pitämään huonekavereilleni esitelmää ihmisarvorelativismista aiheenaan: Miksi kaikki ihmiset eivät ole samanarvoisia?

Sekavat pelot hiipivät unen ja valveen rajamaille.

Odotan unta, kun ajattelen tätä. Sekavat pelot hiipivät unen ja valveen rajamaille. Kuvittelen, millaista se olisi, jos tulisikin sota. Yhtenä päivänä lääkärit ja hoitajat eivät tulisi töihin. He olisivat lähteneet pakoon. Lääkepumput hälyttäisivät, ja me hätääntyneet vanhemmat ihmettelisimme, mitä meidän pitää tehdä: mistä saamme lääkkeitä, mistä tiedämme, mitä lääkettä tarvitaan, mistä saamme hoitotarvikkeita, miten lapsi irrotetaan lääkepumpusta?

Unessani me vanhemmat marssimme jonossa kohti Norjan rajaa. Taivas vihmoo räntää. Kannamme sairaita lapsia sylissämme tai työnnämme pyörätuoleissa. Syöpäsolut lisääntyvät, infektiot jylläävät, heidät on saatava pian sairaalaan tai he kuolevat. Norjan rajalla meitä vastassa on kaljupäitä, jotka räkivät päällemme. Vetoamme heihin sairaiden lasten puolesta ja he huutavat meille: ”Kantasolusiirto maksaa satojatuhansia. Meillä ei ole varaa sellaiseen. Menkää pois.” Ja me käännymme takaisin kohti varmaa tuhoa.

Tällä osastolla toivotaan, rukoillaan, pelätään, itketään, nähdään unta, ei saada unta, kuullaan hyviä uutisia ja kuullaan huonoja uutisia.

Avaan silmäni pimeässä sairaalahuoneessa. Täällä on turvallista. En haluaisi olla täällä, mutta tämä on nyt paras paikka olla. Täällä meistä pidetään huolta. Täällä elämää pidetään arvossa. Huonekaveri kääntyilee omalla patjallaan ja mietin sairaalaa. Se on suurempi kuin ihmisen elämä, se kattaa sen. Synnymme yhdestä ovesta elämään, poistumme toisesta ovesta kuolemaan. Tällä osastolla toivotaan, rukoillaan, pelätään, itketään, nähdään unta, ei saada unta, kuullaan hyviä uutisia ja kuullaan huonoja uutisia. Tällä osastolla vanhemmat voivat olla vain vanhempia.

Mietin vielä ennen uuteen uneen vaipumista, mikä on raja? Mikä on tämä paperille vedetty viiva, joka tekee minusta täysin vailla omaa ansiotani elämän Hannu Hanhen? Rajat, enemmän kuin mikään muu, määräävät elämän häviäjät ja voittajat ja sanelevat kohtalomme. Jos lähetämme somaliperheen lapsineen takaisin Somaliaan, lähetämme lapset takaisin kaksikymmentä kertaa suuremman lapsikuolleisuuden alueelle. On itsestään selvää, että kun ihmiset haluavat parempaa elämää – tai pelastaa lapsensa hengen – monille ainoa keino on lähteä liikkeelle.

Tässä huoneessa, kiitos huonekaverini, tiivistyy konkreettisesti se, mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa.

Eriarvoisuus on kuin ruoste, joka syövyttää maailman hyvän tahdon ja ihmisten välisen luottamuksen. Tänä yönä minulta ei liikene mitään empatiaa neoliberaaleille, jotka ovat saaneet poliitikot uskomaan, että hyvinvointivaltion aika on ohi. Ei se mitään ohi ole. Päinvastoin, sen tarina on vasta alussa, jos haluamme niin. Tässä huoneessa, kiitos huonekaverini, tiivistyy konkreettisesti se, mitä hyvinvointivaltio tarkoittaa. Meidän olisi kannattanut viedä hyvinvointivaltion idea kauas ja laajalle, ja voimme edelleen tehdä niin. Se on paras vientituote, mitä meillä koskaan on ollut.

Kun ihmisten elämä paranee ja he tuntevat olonsa turvalliseksi, heillä ei ole syytä lähteä liikkeelle eikä heillä ole syytä olla katkera niille, joilla asiat ovat paremmin. Me rakensimme tämän ihmeen, kun olimme paljon köyhempiä; miksi emme nyt osaisi pitää siitä huolta ja tehdä siitä vieläkin paremman, kun olemme paljon rikkaampia. Antaa vihanpitäjien vihata, minun ei tarvitse lähteä siihen mukaan. Voin osallistua yhteiseen hyvään, voin osoittaa hyvää tahtoa, voin välittää ja voin hoitaa – sitä lapsemme meiltä tarvitsevat. Kun teemme tämän yhdessä, meillä on hyvinvointivaltio.

Aamu valkenee. Sairaalasängystä yläpuoleltani kuuluu kuiskaus: ”Isi, minä olen mangusti. Mangusti haluaa leikkiä.” Kello on kuusi.

Jani Kaaro

Kolumnin kirjoittaminen on aloitettu vanhalla lasten syöpäosastolla, Meilahden Kolmiosairaalassa. Uudessa lastensairaalassa perheillä on omat huoneet eikä siellä näin ollen ole huonekavereita. Huonekaverit tapasin vielä kerran monen kuukauden jälkeen. Kantasolusiirto oli tehty, lapselle oli ehtinyt kasvaa kaunis tukka ja he olivat matkalla kotiin.

Jukka Leppänen asuu Heinävedellä Saimaan rannalla. Kun miehen viime aikaisia toimia katsoo, voisi luulla, että hänen kotinsa olisi juuri siellä päin Heinävettä, mihin brittiyhtiö haaveilee laittavansa grafiittikaivoksen. Mutta Leppänen asuu 25 kilometrin päässä Aitolammen korpimaisemista.

Mies vastustaa kotikuntaansa suunniteltua grafiittikaivosta henkeen ja vereen. Vaikka louhoksen äänet eivät kantautuisi omaan kotirantaan saakka, Saimaan kohtalo huolestuttaa.

Leppäsen edellinen ilta meni pitkäksi. Hän oli Helsingissä puhumassa Saimaan puhtauden puolesta eduskunnassa.

– Välillä tuntuu, että vuorokaudesta loppuvat tunnit kesken. Mutta kaivoksen torjuminen on niin tärkeä asia, että haluan nyt panostaa siihen.

Suunnitelmat kaivoksesta paljastuivat vajaat neljä kuukautta sitten. Siitä asti Leppänen on vetänyt tuhansien ihmisten kansanliikettä, Pro Heinävettä, joka yrittää estää kaivoksen perustamisen Heinävedelle.

Vielä neljä kuukautta sitten Leppäsen arki koostui opettamisesta, omien lasten kasvattamisesta ja vanhojen autojen rassailusta. Leppänen on aina ollut vaikuttamishaluinen. Se on johtanut hänet järjestämään tapahtumia ja osallistumaan järjestötoimintaan. Leppänen on ollut yli kymmenen vuotta Heinäveden luonnonystävien sihteeri ja rahastonhoitaja.

Se johti hänet myös Pro Heinäveden vetäjäksi.

– Kaivos ei suoraan uhkaa elinympäristöäni. Jos voin tehdä jotain sen eteen, että luonto säilyy tulevillekin sukupolville, teen sen, Leppänen sanoo.

Vielä hetki sitten Leppänen ei tiennyt juuri mitään kaivoksen perustamista koskevista laeista. Eikä siitä, mitä voi tehdä, jos haluaa estää kaivoksen perustamisen.

Nyt Leppänen kertoilee sujuvasti yksityiskohtaisia piirteitä grafiitin ominaisuuksista ja siitä, missä päin maailmaa tuotanto on suurimmillaan. Hän puhuu puhelimessa, tapaa ihmisiä, kirjoittaa sähköposteja ja ottaa selvää kaivostoimintaan liittyvistä asioista pari-kolme tuntia joka päivä.

Ja ajattelee. Miettii kaivoksia, lakeja, ympäristövaikutusten arviointia ja kaavoitusta.

Leppänen kuulostaa poikkeustapaukselta. Harva uskoo, että omat, pienet voimanponnistukset ovat minkään arvoisia, kun vastassa ovat kansainväliset markkinavoimat.

Paitsi Heinävedellä. Siellä niin uskoo aika moni.

Heinäveden kunnan valtuustosalin seinällä on taulu, jossa kasvaa korpimetsä. Kuusikon takaa avautuu järvien ja lampien rikkoma Saimaan maisema. Melkein kuin näkymä Aitolammelle, kaivoksen maisemiin.

Valtuustosali on täynnä. On arki-ilta, mutta kunnanjohtajan järjestämä tilaisuus on vetänyt paikalle neljättäkymmentä heinäveteläistä. Salin edessä Itä-Suomen yliopiston ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen luennoi, miten tavallinen kuntalainen voi vaikuttaa kaivoshankkeiden toteutumiseen.

Pölösellä on tiivistetysti kaksi ohjenuoraa.

Yksi: Äänestä.

Kaksi: Kerro perusteltu mielipiteesi aina kun mahdollista.

Ensimmäinen kohta on suhteellisen helppo. Demokratiassa kuntalaisten asioista päättävät kansalaisten valitsemat valtuutetut. Kun kuntavaalit koittavat, etsi itsellesi ehdokas, jolla on samanlainen arvomaailma kuin itselläsi, ja äänestä häntä, neuvoo Pölönen. Äänestäminen kannattaa, sillä kunnanvaltuustolla on oma osansa, kun päätetään, tuleeko kunnan alueelle kaivos vai ei.

Jos perusteet ovat riittävän vankat, kunta voi kaavoittaa kaivostoimintaan soveltuvan alueen vaikkapa matkailukäyttöön. Valtuustosalissa käytetyissä puheenvuoroissa nouseekin esiin monta kertaa, voisiko Heinävesi nyt kiireen vilkkaa kaavoittaa vaikkapa virkistysalueen sinne, mistä grafiittia on löydetty. Ihan niin yksinkertaista se ei ole.

– Kunta ei voi asettaa mitään yleiskieltoa sinne. Ensin täytyy saada riittävästi tietoa kaivoksesta, jotta voidaan nähdä, ovatko esimerkiksi alueen muut elinkeinot yhteensovitettavissa kaivostoimintaan, Pölönen sanoo.

Keinotekoinen kaavoittaminen kaivostoiminnan estämiseksi voisi johtaa kaavapäätöksen kumoutumiseen lainvastaisena. Kuusamossa hallinto-oikeus katsoi, ettei kunta ollut tehnyt riittäviä selvityksiä ennen kaavoitusta. Kaavapäätös kumottiin, ja tapaus on nyt korkeimmassa hallinto-oikeudessa

Tiedon levittyä mahdollisesta grafiittikaivoksesta Heinävedellä päättäjien ikuinen toive aidosti vuorovaikutteisesta päätöksenteosta on tullut todeksi. Kunnan virkamiehet, kunnanjohtaja ja valtuutetut saavat päivittäin yhteydenottoja kuntalaisilta. Puheluita ja sähköposteja tulee niin paljon, että kunnassa pohditaan nyt, miten kansan ääni saataisiin järkevimmin kuuluville.

Kaivosasia on kuumentanut tunteita Heinävedellä toden teolla. Vaikka tilanne on kestänyt vasta muutaman kuukauden jotkut valtuutetut kertovat kokeneensa painostusta. Moni kuntalainen odottaa, että valtuusto tekisi jo kaivoksen suhteen jotakin.

– Jos päättäjät tulisivat rohkeasti ulos omine mielipiteineen, se rauhoittaisi varmasti myös päättäjiin kohdistuvaa painetta, sanoo Pro Heinäveden puheenjohtaja Jukka Leppänen.

Leppänen kertoo käyvänsä aktiivisesti vuoropuhelua kuntansa valtuutettujen kanssa.

– Minun roolini on etsiä heille tietoa, ja sillä tavalla tukea heitä työssään. Toivottavasti voin auttaa päätöksenteossa.

Kuka hyvänsä voi tuottaa arvokasta tietoa suunnittelua ja päätöksentekoa varten. Ympäristöoikeuden professori Ismo Leppänen

Leppänen on hyvin perillä kunnan ja muiden tahojen mahdollisuuksista toimia tilanteessa. Pro Heinävedellä on takanaan iso joukko eri alojen asiantuntijoita. Kaikki eivät syystä tai toisesta halua kertoa julkisesti olevansa mukana, mutta taustalla työ on käynnissä.

– Meillä on tosi mahtava tiimi. Nojaamme paljon tutkimustietoon ja kyselemme asioita eri alojen professoreilta. Tietoa on helppo saada, Leppänen sanoo.

Toiminta on myös hyvin organisoitua. Ei ole sattumaa, että joukko julkkiksia on antanut kasvonsa kaivoksen vastustamiselle. Pro Heinävesi kartoitti, kellä julkisuuden ihmisillä on yhteys Saimaaseen, otti yhteyttä heihin ja pyysi heitä mukaan vastustamaan kaivosta.

Professori Ismo Pölönen uskoo, että Heinävedellä heränneellä poikkeuksellisella kansalaisaktiivisuudella voi olla vaikutusta kaivoshankkeen suunnitteluun ja toteutumiseen.

– Laaja kansanliike voi vaikuttaa käytännössä siihen, miten kunta käyttää kaavoitusmonopolia.

Heinäveden valtuustosalissa puheenvuoroissa on kuultavissa pinnan alla kytevät tunteet. Rivien välistä voi kuulla syytöksiä päättäjiä kohtaan: ettekö te tajua, mitä on tapahtumassa? Vaikka tunteet kuohuvat, Pölönen näkee aktiivisen kuntalaiset voimavarana.

Siitä päästäänkin Pölösen vaikuttamiskeinoon numero kaksi: Kerro perusteltu mielipiteesi aina kun mahdollista.

Tuuleen huutamisesta ei ole hyötyä, mutta kaivoksen perustamista edeltävät lukuisat eri arviointi- ja lupamenettelyt. Niissä kuka tahansa asiasta kiinnostunut voi antaa neuvoja siitä, miten asiassa pitäisi toimia. Oma mielipide tai huolenaihe kannattaa tuoda julki.

Tärkeimmät vaiheet, joissa tavallinen ihminen voi tulla kuulluksi kaivosasiassa, ovat ympäristövaikutusten arviointi, kaavoitus, kaivoslupa ja ympäristölupamenettely.

– Lähtökohtana on, että kuka hyvänsä voi tuottaa arvokasta tietoa suunnittelua ja päätöksentekoa varten, Pölönen sanoo.

Etenkin ympäristövaikutusten arviointi eli YVA-menettely on kaivosasioissa keskeinen. YVA toimii niin, että ensin päätetään, mitä selvitetään ja sitten tehdään itse selvitys.

YVAssa on siis mahdollista kertoa, mitä kaikkea pitäisi tutkia. Paikallisilla on menettelyssä aitiopaikka, sillä he tietävät hyvin vaikkapa sen, millaisten lintujen, eläinten tai kasvien olemassaoloa kaivos voi uhata.

Pölösen mukaan niin YVAssa, kuin kaikissa muissakin kaivoksen arviointi- ja lupamenettelyissä voi kertoa myös pieniä asioita.

– Kuvaile ihan suoraan, mikä asiassa huolestuttaa.

Ympäristövaikutusten arviointi -yhdistys YVA ry on julkaissut helppotajuisen oppaan, jossa kerrotaan askel askeleelta, miten menettelyyn voi osallistua.

Monessa kunnassa kaivos on ilouutinen

Heinäveden valtuustosalissa moni huokaa tuskastuneena. Miten paljon tavallisen matti meikäläisen sana muka painaa, kun vastassa on kansainvälinen yritys, jonka resursseja tavalliseen ihmiseen ei voi edes verrata? Pölönen uskoo, että kansalaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät.

– Perustelut ratkaisevat. Viranomaisilla on velvollisuus ottaa hyvin perustellut, oikeudellisesti merkitykselliset kannat huomioon riippumatta siitä, kuka ne esittää.

Pölönen muistuttaa, että mielipiteitä voi jättää kaivosta vastaan, mutta yhtä hyvin kaivoksen puolesta.

Valtuustosalissa vallitsevassa tunnelmassa tuskin kukaan rohkenisi kertoa puolustavansa kaivosta. Joku yleisöstä kysyykin Pölöseltä, tietääkö tämä yhtään tapausta, jossa kaivoksesta olisi riemuittu.

Pölönen tietää monta. Perinteisesti kunnat ovat toivottaneet kaiken elinkeinotoiminnan tervetulleeksi.

– Esimerkiksi Sodankylässä on hyvin myönteinen kaivosilmapiiri. Sitä on tutkittukin, ja valtaosa asukkaista suhtautuu kaivokseen hyväksyvästi. Myös esimerkiksi Ilomantsissa on hyviä kokemuksia.

Pölösen mielestä kaivoshankkeen ampuminen alas jo tässä vaiheessa, ennen kuin malminetsintäyhtiö on edes ehtinyt esitellä hankettaan, on ennenaikaista.

– Yhtiöllä on oikeus kertoa suunnitelmansa ja edetä halutessaan YVA- ja lupamenettelyihin, Pölönen sanoo.

Tässä voi tulla osallistumisväsyminen. Ympäristöoikeuden professori Ismo Pölönen

Heinävedellä herännyt kansalaisten aktiivisuus on tämän ajan ilmiö: ihmiset hakevat uudenlaisia väyliä vaikuttaa. Tästä kertoo esimerkiksi kansalaisaloitelain aikaansaama aloiteryöppy eduskuntaan.

Pro Heinävesikin suunnittelee kansalaisaloitetta kaivoslain muuttamiseksi. Jukka Leppänen ei koe nykyisiä vaikuttamismahdollisuuksia riittäviksi. Kansalaisaloitteen tekeminenkin on kuin osapäivätyö.

– Kansalaisaloite lain muuttamiseksi vaatii asiaan koulutettujen ihmisten panosta. Kaikki täytyy saada kerralla kohdalleen. Muuten asiantuntijoiden on helppo kumota aloite.

Sama koskee kaikkia kaivoksen perustamisen vaiheita, joissa ihmiset voivat sanoa sanansa. On työlästä löytää riittävän vankat perustelut asialleen. On työlästä pysyä perässä edes siinä, kuka viranomainen milloinkin on vastuussa ja mistä menettelystä.

– Tässä voi tulla osallistumisväsyminen. Monimutkaisuus on koko järjestelmän haaste. Sitä yritetään korjata lainsäädännössä, Pölönen sanoo.

Jukka Leppäsellä ei ole taskussaan viisasten kiveä siihen, miten työtä vaativaan kansalaisvaikuttamiseen löytää energiaa. Hän itse on luopunut toistaiseksi esimerkiksi harrastuksestaan saadakseen aikaa Pro Heinävedelle.

– Ei minulla ollut tähän hommaan mitään pyrkimystä. Asioista pitää vaan ottaa koppi ja lähteä viemään niitä eteenpäin.

Pispalanharjun pohjoisrinteen silhuettiin tulee suuri muutos keväällä 2019. Ikä on alkanut painaa 110 vuotta vanhaa haulitornia, joka joutuu täydelliseen kuntoremonttiin.

Tornin teräsrakenteet ovat huonossa kunnossa, mutta niiden kunnostaminen ei onnistu paikan päällä.

– Tontti on niin ahdas, ettei tornin ympärille saa rakennustelineitä. Vieressä on Porin rata ja toisella puolella Pispalan valtatie, ja lisäksi joka puolella asutusta, toteaa rakennuttajainsinööri Marko Leino Tampereen Tilapalveluista.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että haulitorni katoaa maisemasta puoleksi vuodeksi. Torni pilkotaan kolmeen osaan ja viedään muualle kunnostettavaksi.

– Yksi osa kerrallaan lasketaan alas. Yön pimeydessä palaset kuljetetaan jollekin pirkanmaalaiselle korjaamolle, jossa ne sitten laitetaan kuntoon pajaolosuhteissa. Sitten ne palautetaan takaisin samalla lailla, Leino kuvailee.

Peruskorjauksen kustannusarvio on 1,3 miljoonaa euroa. Purkuhommiin päästään suunnitelmien mukaan huhtikuussa, ja tornin tulisi seistä takaisin paikallaan viimeistään Tampereen päivänä.

Torniton harju tulee näyttämään kummalliselta, pohtii Marko Leino, jolla on maamerkkiin omakohtainenkin suhde.

– Olen Pispalan poikia ja koko ikäni haulitornia hämmästellyt. Juuri tosin muistelin, että se tuli kunnolla huomatuksi vasta kun se maalattiin punaiseksi.

Suojelukohteen pitää pysyä entisellään

Nykyisessä arvossaan haulitornia onkin pidetty ehkä juuri maalaamisen myötä. Haulien valmistaminen päättyi Pispalassa vuonna 1972, ja sen jälkeen torni sai pitkään viettää hiljaiseloa vailla käyttötarkoitusta. 90-luvulla kotiseutuyhdistys Pispalan Moreeni otti juhlatilat pyörittääkseen, ja nyt vanha tehdas on aktiivisessa käytössä.

Pispalan maamerkin säilyminen ei ole ollut itsestäänselvyys. Haulitornia, kuten monia muitakin paikallishistorian kannalta olennaisia rakennuksia on ehtinyt uhata jopa lopullinen purku.

– Ehkä se johtui juuri siitä, ettei tornille oikein keksitty käyttötarkoitusta eikä ymmärretty sen rakennusteknistä ja teollisuushistoriallista arvoa, pohtii rakennustutkija Miia Hinnerichsen Pirkanmaan maakuntamuseosta.

Nyt tornin puolesta ei tarvitse pelätä, vaikka se hetkeksi maisemasta häviääkin. Haulitorni on suojeltu rakennus. Se tulee palaamaan paikalleen vain ehompana versiona itsestään, sillä Pirkanmaan maakuntamuseo edellyttää, ettei tornin ilme saa muuttua remontissa.

– Mahdollisimman paljon alkuperäisiä rakennusosia pitää säilyttää. Jos jotakin joudutaan vaihtamaan, pitää uuden osan olla saman näköinen kuin vanhan, Hinnerichsen sanoo.

Suomen ainoa säilynyt haulitorni

Tutkija jutustelee tornin juurella. Ylös ei tällä hetkellä olisi asiaakaan. 55-metrisen tornin portaikon askelmat notkuvat ja osa niistä on kokonaan irti.

Toista oli 110 vuotta sitten. Silloin portaita nousi joka aamu haulimestari, joka aloitti päivänsä varhain. Ylös kiivettyään hän lämmitti ison kattilan, jossa lyijy sulatettiin.

– Harkot valmistettiin alhaalla tiilitehtaassa ja sulatettiin uudestaan huipulla. Sieltä lyijy pudotettiin pieninä pisaroina alas putkea. Jäähtyessään pisarat muutuivat täydellisiksi hauliksi, jotka pakattiin tehtaalla kauniisiin rasioihin ja lähetettiin junalla maailmalle, Miia Hinnerichsen kertoo.

Pispalan haulitehdas ei ollut maan ainoa, mutta sen torni on viimeinen yhä jäljelle jäänyt.

– Se on teollisuushistoriallisesti todella merkittävä. Sen lisäksi sillä on hirvittävän suuri maisemallinen merkitys. Haulitorni on Pispalan symboli ja näkyy koko Länsi-Tampereella ja jopa Pirkkalaan ja Ylöjärvelle asti.

Rakennustutkija Miia Hinnerichsen kulkee itsekin usein tornin ohi.

– Kyllä se merkitsee minulle itsellenikin paljon. On ihanaa kun ylhäällä valimon ikkunassa palaa iltaisin kotoisa valo.

Nyt se on valmis.

Lehtikullan kirkas loisto uurteissa, jotka risteilevät tumman kiven pinnassa. Kuvataiteilija Perttu Saksa seuraa sormillaan niiden muodostamaa verkostoa.

– Isommat halkeamat ovat vähän kuin järviä tai noroja, joita pitkin vesi valuu, hän sanoo.

Kahdeksantuhatta kiloa mustaa diabaasi-kiveä Varpaisjärveltä.

Presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki odottaa helsinkiläisessä kultaamossa siirtoa Hietaniemen hautausmaalle.

Ehkä veistos olisi jäänyt tekemättä ilman lapsuusmuistoa lehtiartikkelista.

– Taisi olla Seuran tai Avun kesäjuttu, jonka lapsena luin. Siinä Mauno Koivisto on kesäasuntonsa pihapiirissä. Hän poraa reikää kiveen. Syksyllä reikä täyttyy vedellä. Talvella vesi jäätyy ja kivi halkeaa kappaleiksi.

– Juttu teki minuun suuren vaikutuksen. Koivisto oli lapsuusaikani presidentti ja kunnioitan häntä.

Veistos on menneisyydestä muistuttava kartta

Ajatus presidentistä rikkomassa kiveä siirtyi veistokseen. Siinä halkeamia ja palasia yhdistää kultaus.

Teos sai nimekseen Kartta.

– Tiesin, että Koivisto oli kiinnostunut historiasta ja siitä lähti ajatus tehdä teos, jossa historia olisi vahvasti läsnä. Siihen sisältyy kehoitus ymmärtää menneisyyttämme.

Presidentti oli kiinnostunut kartoista. Oikeita kartan muotoja teoksesta ei kuitenkaan kannata etsiä.

– Veistos on henkinen kartta. Se on muistamisen kartta, kompassi tai apuväline.

Saksa ei halunnut suunnitella perinteistä hautakiveä. Toteutus sai vaikutteita vanhasta japanilaisesta keramiikan korjauksen perinteestä.

– En miettinyt, että nyt ryhdytään tekemään suurmiehelle muistopaasia. Yritin olla ajattelematta arvolatausta, mikä suomalaisilla presidenttiin liittyy. En halunnut siitä itselleni paineita. Niitä tulee muutenkin.

Voittoa seurasi kiire ja käynnit hautausmaalla

Mauno Koivisto kuoli viime vuoden toukokuussa. Hänen hautajaisensa koskettivat suomalaisia. Ylen suoralla lähetyksellä tilaisuudesta oli yli miljoona katsojaa.

Kaikille avoimeen hautamuistomerkin suunittelukilpailuun tuli 138 teosehdotusta. Palkintolautakunta luonnehti Kartta-voittajateosta yhtenäiseksi kokonaisuudeksi:

"Vaikka ehdotuksessa voi nähdä yhtymäkohtia nöyryyttä ja ajan arvokkuutta painottavaan keramiikkataiteeseen tai pirstaloituvaan maailmanpolitiikkaan, teos toimii ensisijaisesti itsenäisenä ja monitulkintaisena kunnianosoituksena eheydelle."

– Kyllä suunnittelukilpailun voitto oli aikamoinen yllätys. Kyseessä oli ensimmäinen julkinen teoskilpailu, johon osallistuin.

Myös suunnitelman saama kiittävä palaute hämmensi. Kun kyseessä on julkiseen tilaan tuleva taideteos ja vielä valtion päämiehestä, tekijä harvoin selviää yhtä vähin soraäänin kuin Perttu Saksa nyt.

Voitosta alkoivat Saksan kiireet. Isoin työ oli edessä. Valinnan jälkeen on tarvittu monta reissua hautausmaalle.

– Sitä ei tehnyt taiteilija yksin työhuoneellaan, vaan teoksessa näkyy monen ihmisen kädenjälki. Veistosta oli tekemässä useita kivenhakkaajia ja kultaajia.

Hevonen vereslihalla ja apinan surumielinen katse

Perttu Saksa on pikemminkin vaitonainen filosofi kuin vuolaasti tekemisistään ja teoksistaan tarinoija. Sanat putoilevat harkitusti ja vasta pohtimisen jälkeen.

Valokuvaaja ja kuvataiteilija on valmistunut Lahden Muotoiluinstituutista ja Kuvataideakatemiasta. Hän on koulutukseltaan kuvataiteen maisteri.

Ammattilaiselle ei ole aivan helppoa olla itse valokuvattavana. Hän naurahtaa ja soimaa itseään, kun huomaa antavansa valokuvaajalle vinkkejä, kuinka kuvan hänestä voisi ottaa.

– Ajattelen taiteen tekemisestä, että se on yksi tapa tehdä filosofiaa, pohtia ihmisyyteen ja maailmassa olemiseen liittyviä kysymyksiä. Siihen taide on tehokas keino. Vaikka käytämme kieltä, se ei riitä ihan kaikkeen.

Hänen valokuvasarjansa kertovat ihmisen suhteesta eläimiin ja ympäristöön.

Jakartassa otetuissa valokuvissa makaki-apinat on pakotettu ihmisten vaatteisiin.

Echo-kuvasarjaan Saksa kuvasi museoiden kätköihin unohdettuja, täytettyjä, osin karvattomiksi kuluneita apinoita. Kokoon kursittu nahka irvistelee ompeleista ja nuhjuisen eläimen katse on avuttomuudessaan tunteisiinvetoava.

Vaille tunnereaktiota eivät myöskään jätä valokuvat vereslihalle nyljetystä hevosenpäästä ja muista teuraseläimistä kuvattuna kuoleman jälkeen.

– Ihmisen suhde ympäristöön on suurin täällä olemisen haaste. Kannan todella paljon huolta ympäristön tilasta. Se ei liity omaan olemiseeni, vaan ihmisiin meidän jälkeemme.

Vajaa kymmenen vuotta sitten taiteilija vieraili Tshernobylin ydinvoimalan lähellä Pripjatin aavekaupungissa. Siellä hän näki, miten peruuttamatonta tuhoa ihmiset voivat saada aikaiseksi.

– Taide ei ole journalismia, mutta taiteen avulla voi herätellä ihmisiä. Toki sitä toivoo tuovansa töillään ajateltavaa myös muille. Olen tyytyväinen, jos ne herättävät ihmiset ajattelemaan ongelmia, jotka ovat johdattaneet minut tekemään teokseni.

"Hautamuistomerkki on ensimmäinen veistokseni"

Perttu Saksa sanoo olevansa Pöytälaatikkoveistäjä.

– Minulla on paljon ideoita ja erilaisia pieniä luonnoksia. Osa toteutuu ja jotkut hautautuvat pöytälaatikkoon.

Ensin on idea ja ajatus viestistä, minkä hän haluaa sanoa. Vasta sen jälkeen hän valitsee välineen ja miettii, millä tavalla idean toteuttaisi teokseksi.

Hautamuistomerkki on ensimmäinen veistos, jonka Saksa on tehnyt.

Taitelijan isä on kangasniemeläinen kuvanveistäjä Juhani Saksa. Poika uskoo, että hänkin jatkaa veistosten tekemistä.

– Ehkä hautamuistomerkki oli tuuppaus laidan yli, koska en ole aikaisemmin veistänyt juuri mitään, vaikka olen ollut siitä kiinnostunut.

Loppujen lopuksi valokuvaajana pohdin paljon samoja asioita kuin veistosten tekijä. Molempien täytyy ottaa huomioon mittasuhteet ja suhde tilaan.

Luonnonvalo herättää Koiviston muistomerkin eloon

– On huojentavaa tietää, että muistomerkki tuli ajoissa valmiiksi.

Pian se siirretään Hietaniemen hautausmaalle kohtaan, jossa Mauno Koiviston haudan tunnistaa vielä toistaiseksi pienestä punagraniittikivestä.

Muistomerkin paljastustilaisuus on ensi sunnuntaina marraskuun 25. päivänä. Silloin Koiviston syntymästä on kulunut 95 vuotta. Perttu Saksa on paikalla kuten muutkin kutsuvieraat.

Valmis teos ei ole sama kuin suunnittelukilpailun voittanut luonnoskuva. Se näyttää erilaiselta.

– Toivottavasti ihmiset käyvät katsomassa muistomerkkiä. Teos on oikeastaan valmis vasta siinä vaiheessa, kun se on oikella paikallaan.

Taiteilijaa jännittää, koska hänkään ei ole vielä nähnyt sitä ulkona luonnonvalossa.

– Siinä vaiheessa kun taivas heijastuu kiven pinnasta, kivi kevenee dramaattisesti ja väri ei olekaan enää musta.

Yle näyttää Mauno Koviston muistomerkin paljastustilaisuuden suorassa lähetyksessä TV yhdessä 25.11. klo 11.50 alkaen.

Neljä vuosituhatta sitten, kun Suomessa vielä elettiin kivikautta eikä kaupungeista ollut tietoa vielä pitkään aikaan, Indusjoen laaksossa kukoisti pronssikautinen harappojen mahtikulttuuri.

Nykyisten Pakistanin ja Luoteis-Intian alueille savitiilistä rakennetut kaupungit eivät rönsyilleet miten sattui, vaan harappat harrastivat kaupunkisuunnittelua. Kadut olivat leveitä, eikä ruutukaava näytä olleen heille vieras ajatus.

Monilla taloilla oli oma kaivo ja kylpyhuone, ja kaupungeissa oli vesi- ja viemäriverkosto kauan ennen Rooman valtakuntaa, jota pidetään vesihuollon edelläkävijänä.

Kaupungit olivat runsaat neljä tuhatta vuotta sitten komeimmillaan, mutta harappojen maailma oli jo mullistumassa. Pari sataa vuotta myöhemmin kaupungit olivat tyhjentyneet. Väki oli muuttanut kyliin Himalajan laidalle.

Menneiden vuosikymmenten arkeologit pitivät autioitumisen syynä sotaa. Sittemmin tutkimukset ovat osoittaneet, että hyökkääjiksi uskotut indo-arjalaiset paimensivat karjansa alueelle vasta satoja vuosia myöhemmin.

Sotateorian kaaduttua kaupunkien tyhjentymisen syiksi on epäilty jokien kuivumista tai mahdollisesti kovia tulvia, jotka kasasivat meren suolaa kaupunkien ympäristöjen pelloille. Joidenkin arvioiden mukaan maankuori liikkui niin, että se saattoi vaikuttaa jopa jokien virtaussuuntaan.

Ilman sateita ei ollut enää vaurautta

Climate of the Past -tiedejulkaisussa ilmestyneen uuden tutkimuksen mukaan häätäjä todellakin oli luonto, ilmastonmuutoksen ketjureaktio.

Indusin ja siihen johtaneiden jokien ympäristö oli oivallinen asuinpaikka, koska se oli hedelmällistä tulvatasankoa. Noin vuoden 2500 e.a.a. paikkeilla ilmasto alkoi kuitenkin muuttua.

Kun kesien monsuunisateet eivät enää ryöpynneet kuten ennen, harappakaupunkeja ympäröineiden peltojen viljeleminen alkoi kärsiä ja muuttui lopulta mahdottomaksi, selittää tutkimusta johtanut Liviu Giosan yhdysvaltalaisesta Woods Holen merentutkimusinstituutista.

Väki pakeni Himalajan kupeeseen, jossa kosteutta saatiin säännöllisemmin kuin jokilaaksossa. Kun Välimereltä puhaltaneet talvimyrskyt osuivat Himalajaan, niiden sateet syöttivät puroihin vettä.

Laakson sateisiin tottuneille harappoille vesimäärä mahtoi näyttää vähäiseltä, mutta ainakin siihen saattoi luottaa, Giosan sanoo.

Vähähappinen merenpohja säästi todisteet

Todisteita vuotuisen sademäärän muuttumisesta on vaikea löytää maalta, joten Giosanin tutkimusryhmä etsi niitä merenpohjan sedimenteistä eli pohjaan ajan mittaan painuneista kerroksista.

Näytteistä, joita oli otettu Arabianmeren pohjasta useista eri paikoista, etsittiin yksisoluisen planktonin foramiferan kuoria.

Osa oli talvilajeja, osa piti kesästä. Niistä piirtynyt vuosikalenteri auttoi tutkijoita ratkomaan ilmastonmuutoksen kulkua myös muista sedimenteissä säilyneistä muinaisten eläinten jäänteistä.

– Indusjoen suun edustan merenpohja on hyvin vähähappinen. Kaikki, mikä kasvoi ja kuoli niissä vesissä, on säilynyt sedimentissä hyvin. Siellä on käytännössä palasia eliöiden DNA:sta kautta aikain, Giosan kertoo.

Jäänteet kertovat selvää tarinaa

Talven navakat monsuunituulet nostivat meren syvyyksien ravinteita pintavesiin, mikä näkyi tutkimuksissa niin kasvien kuin eläinten lisääntymisenä. Tuulettomammat vuodenajat puolestaan hillitsivät vesien elämää.

– Koska pystymme jaksottamaan miljardeja DNA-molekyyleja rinta rinnan, niistä syntyy hyvin tarkka kuva ekosysteemin muuttumisesta, Giosan selittää.

Noiden todisteiden antama kuva talvimonsuunien voimistumisesta ja kesämonsuunien heikkenemisestä on linjassa harappakaupunkien tyhjentymisen kanssa.

– Emme tiedä, lähtivätkö harappat saattueina muutamassa kuukaudessa vai veikö iso muuttoliike vuosisatoja. Se kuitenkin on selvää, että kaupungit autioituivat.

Himalajan kyljessä harappat pysyivät hengissä vielä vuosituhannen ajan, kunnes sateet hiipuivat uusillakin asuinseuduilla ja mahtikulttuuri katosi maailmankartalta.

Ennen muuta kauppakansaa

Harappa-nimi niin kansalle kuin sen ensimmäisenä löydetylle suurelle kaupungille annettiin raunioiden lähistöllä sijaitsevan pakistanilaiskylän mukaan.

Osa raunioista on nykyasutuksen alla ja iso osa savitiilistä on kadonnut uudisrakennusten materiaaliksi, mutta jäljellä on silti yhä arkeologinen aarreaitta. Kaupungissa tehtiin ensimmäiset kaivaukset 1920-luvun alussa.

Harappan ja toisen suuren kaupungin Mohenjo-Daron lisäksi Indusjoen ja sen sivujokien vaikutusalueella oli yli sata muuta kaupunkia ja kylää.

Harappat olivat ennen muuta kauppiaita. Heidän tuonti- ja vientireittinsä ulottuivat ensi sijassa Mesopotamiaan, mutta laajalti muuallekin. "Mustan maan miehet tuovat eksoottisia tavaroita", kertoo sumerilainen muistiinpano noin vuodelta 2000 e.a.a.

Kauppaa käyttiin muun muassa kullalla, hopealla, kuparilla ja tinalla. Harappat olivat myös ryhtyneet ensimmäisinä viljelemään puuvillaa, jota muut mielellään ostivat.

Kaupanteon ansiosta lienee kehittynyt myös heidän miltei millintarkka mittajärjestelmänsä, josta todistavat myös rakennusten täsmälleen samankokoiset tiilet. Onpa jopa päätelty, että pyörät rullasivat ensi kertaa juuri harappojen kärryjen alla.

Tasa-arvoinen yhteiskunta?

Harappojen kirjoitusta on säilynyt sineteissä, riipuksissa, kuparilaatoilla. Erilaisia symboleja on sadoittain, mutta tekstejä ei ole kyetty tulkitsemaan.

Harappojen tarinaa on niiden sijaan pyritty lukemaan rakennuksista ja esineistä – sekä löytyneistä että niistä, jotka löydöistä puuttuvat.

Palatseja ja temppeleitä ei ollut, ja haudat ovat yhtäläisen yksinkertaisia, mistä arkeologit ovat päätelleet, ettei harappoilla ollut yhteiskuntaluokkia. Uskonnon arvellaan perustuneen hedelmällisyyden äitijumalattaren palvontaan.

Myöskään sodankäynnistä ei ole löytynyt merkkejä, ei sota-aseita, ei puolustusrakennelmia.

"Väkevä opetus tälle päivälle"

Giosan pitää tutkimuksensa tulosten suurimpana yllätyksenä sitä, miten kaukaa Indusjoen laakson monituhatvuotisen korkeakulttuurin luhistumisen syyt olivat lähtöisin.

Arktisilta alueilta puski tuohon aikaan kylmää ilmaa Atlantille ja Pohjois-Eurooppaan. Se puolestaan työnsi myrskyjä Välimerelle, mikä antoi puhtia Indusjoen laakson talvimonsuuneille.

Tulokset ovat väkevä opetus tälle päivälle, jolloin merenpinnan nousu ilmastonmuutoksen vuoksi voi johtaa valtavaan muuttoliikkeeseen alavilta mailta tai hurrikaaneille altteimmilta seuduilta, Giosan sanoo.

Harappat pystyivät pakenemaan ilmastonmuutosta, mutta nykymaailmassa tie ei ole avoin; ilmastoahdingolla voi olla suuria poliittisia ja sosiaalisia seurauksia, hän varoittaa.

Indusjoen muinaisista kulttuureista voit lukea ja katsoa lisää Harappa-sivustolta.

Korjattu 17.11. klo 18.35: Toisessa kappaleessa kuuluu lukea Luoteis-Intia, ei Koillis-Intia.

Yleisin vakavan työuupumuksen syy on liian suuri tehtyjen työtuntien määrä. Elämäntilanteella ja yksilöllisillä piirteillä on kuitenkin suuri merkitys työntekijän kuormituksen sietokyvyssä. Näin sanoo Tampereen yliopiston dosentti Marja-Liisa Manka, jonka erityisalaa on työhyvinvoinnin johtaminen.

Työterveyslaitoksen erityisasiantuntijan Pauliina Mattila-Holapan mukaan ylitöitä tehdessä on tärkeää huolehtia, ettei tilanne ole jatkuva - kuormittavien työjaksojen välissä tulee olla myös palautumista mahdollistavia jaksoja.

Mattila-Holappa muistuttaa, että suurimmalla osalla ihmisistä on joskus stressioireita, ja varsinaisesta uupumuksesta onkin kyse vasta, kun oireilu on jatkunut pidempään.

Vuonna 2011 työssä käyvistä suomalaisista miehistä 2 prosenttia kärsi vakavasta ja 23 prosenttia lievästä työuupumuksesta. Naisista vakavasta työuupumuksesta kärsi 3 prosenttia ja lievästä työuupumuksesta 24 prosenttia.

Ilmenemismuodot yksilöllisiä

Mehiläisen työterveyspsykologi Maaret Punto kertoo työuupumuksen ilmenemismuotojen olevan yksilöllisiä. Joku kokee ensin uupumuksen fyysiset, toinen psyykkiset oireet.

– Vaikea ja pitkään jatkunut stressi saattaa johtaa esimerkiksi sydän- ja verisuonivaivoihin, eli pahimmillaan henkilön voi pysäyttää sydänkohtaus. Joskus keho vaatii pysähdyksen selkäkivun muodossa. Itku- tai raivokohtaus töissä on Punton mukaan aina syy huolestua.

Seurauksena jopa työkyvyttömyys

Vaikka lääketieteellisissä tautiluokituksissa ei ole työuupumukselle omaa diagnoosia, työuupumus voi johtaa jopa työkyvyttömyyteen, muistuttaa Timo Partonen, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessori.

–Vuonna 2004 työkyvyttömyyseläkkeelle jääneistä 30-60-vuotiaista suomalaisista 22 prosentilla oli edeltäneen neljän vuoden aikana todettu vakava ja kuudella prosentilla lievä työuupumus. Tämä on tuorein tutkimus aiheesta.

Äärimmäinen uupumus voi Mehiläisen Punton mukaan aiheuttaa peruuttamattomia muutoksia kehoon ja aivoihin, ja siihen liittyy riski sairastua muun muassa masennukseen, unihäiriöihin ja päihdeongelmiin.

Lue myös:

Janne Saarikiven kolumni: Haluamme menestyä ja olla onnellisia – ja se juuri on ongelmamme

30-vuotias kätilö ryhtyi erakoksi – vaelsi vuoden yksin Lapin erämaissa

Kiliterapia on tehokas apu työuupumukseen – eläimen kanssa ei tarvitse suorittaa

Katri Syvärinen ajautui tahdonvoimansa vuoksi burnoutiin – Miksi jotkut eivät anna periksi, vaikka sinnikkyys tekisi sairaaksi?

Rouvan miäs oli juu-juu-jussi,
hän tahtoi rouvaa nuu-nuu-
nukutella keinutualis,
ettei rouva muista hualis.
Se rouvan onnea,
se rouvan onnea.

Muusikko, pedagogi ja Kansanmusiikki-instituurin julkaisupäällikkö Jimmy Träskelin kolusi kaksi vuotta arkistoja ja kasasi yksiin kansiin 1800–1900-lukujen taiteen jälkeen kerättyjä suomalaisia, eroottisia kansanlauluja. Syntyi teos Eikä tätä laulua laulaa saa – suomalaiset eroottiset kansanlaulut, jossa on yli 130 laulua useampina toisintoina nuotteineen.

Ennen laulettiin paljon, ja laulujen aiheet liikkuivat kaikilla elämän alueilla. Eroottisia aiheita oli yllättävänkin paljon.

– Sellainen käsitys syntyi, että hirveästi ei ole kainosteltu aroistakaan aiheista vanhoina aikoina Suomessa laulaa. Se tuli ilmi myös monista arkistohaastatteluista: laulujen taitajat muistelivat, kuinka häpeilemättä laulettiin kaikki, mitä lauluissa oli.

Träskelin sanookin, että kansanperinteestä on toistaiseksi opittu puhtoinen käsitys, kun todellisuudessa ronskejakin aiheita ollut paljon.

Työmaalla laulusta saatiin rytmi ja viihdyke

Tekstien kirjo on suuri: joukossa on hyvin ronskeja ja suorasukaisia sanoituksia, mutta myös vihjailevia, piilotellen eroottisia lauluja. Näiden väliin mahtuu lauluja, jotka kuvaavat aihettaan suorasanaisesti, mutta mässäilemättä.

Kieli on vaihdellut esimerkiksi sen mukaan, missä lauluja on laulettu.

Eroottiset laulut olivat aikanaan yleisiä työmailla, missä niitä käytettiin työn rytmittämiseen. Näissä niin sanotuissa junttalauissa tai poralauluissa laulunjohtajana toimi junttalukkari, ja arkistolähteet kertovat suurinta arvostusta kokeneen sen, joka osasi ruokottomimmat laulut.

– Niissä oli usein todella roiseja sanoja, sanoo Träskelin.

Junttalaulut paitsi rytmittivät ruumiillista työtä, myös pitivät mielialaa korkealla. Sellaistakin tietoa on, että kaikkein rujoimmat säkeet kajautettiin ilmoille silloin kun työmaan lähellä oli hienompaa väkeä tai naisia.

Vittu se vihelteli viitakossa
vittu se vihelteli viitakossa
äänellä kimiällä.
Kun sen täytyy kyrpää niellä
kun sen täytyy kyrpää niellä
illalla pimiällä.

Seksistä lauloivat myös naiset

Eroottiset laulut soivat myös tansseissa ja viihdytyslauluina, mutta erityisesti naisten tekstejä kuultiin yleensä intiimimmissä oloissa, ja silloin sävykin oli toinen.

– Kotona lauletuissa tuutulauluissakin oli niissäkin eroottisia aiheita, ja ne saattoivat olla enemmän piiloteltuja tai muuten sävyltään erilaisia.

Näitä lauluja on myös taltioitu vähemmän, ja siksi Träskelinin mukaan on voinut syntyä kuva siitä, että seksistä lauloivat vain miehet.

Jimmy Träskelin pohti aineistoa kootessaan paljon sitä, minkälaisiin tarkoituksiin eroottisia kansanlauluja lopulta käytettiin.

– Vaikea sanoa, kun ei pääse ihmisten mieleen kurkkaamaan. Onko se ollut eroottista viihdettä, onko sillä pyritty luomaan eroottista latausta vai onko kyse ollut huumorista?

Toisaalta teksteistä löytyy myös seksuaalivalistusta: raskauden ja sukupuolitautien vaarakin on niissä esillä.

Osa asenteista epäsopivia, osasta voisi ottaa oppia nykyäänkin

Sanoitukset avaavat Träskelinin mukaan myös kuvan entisajan kansan mielenmaisemiin. Sanallinen anti on välillä ronskia, ja se voi naurattaa, punastuttaa ja hirvittääkin.

Jätkäporukoissa lauletuista lauluista löytyy sukupuoliasenteita, jotka nykyään tuntuvat vanhanaikaisilta ja epäsopivilta.

Toisaalta osa yllättää tasa-arvoisuudellaan ja asenteilla vaikkapa naisen seksuaalisuutta kohtaan. Jotkut värssyt tuntuvat hyvinkin moderneilta.

– Ja esimerkiksi kehonkuva lauluissa on täysin vapaa nykyisistä epäterveistäkin asenteista. Siellä ollaan hyvin vapautuneita, ja lauluissa edustettuna on hyvin luonnollinen ihmiskeho, pohtii Träskelin.

Träskelin on ennen kirjan julkaisemista jo tehnyt lauluihin pohjaavaa materiaalia, jota esittää esittänyt Sampo Korvan kanssa varta vasten perustetulla Turvalan uunilla -duolla. Kansanlaulut toimivat ja sopivat esityskuosiin nykyään, kuten ennenkin – kunhan tilanne on oikea.

WASHINGTON Pohjos-Kalifornian maastopaloissa tuhoutuneessa Paradisen kaupungissa vieraillut presidentti Donald Trump kehotti paikallisia ottamaan mallia Suomen metsänhoidosta.

– Muissa maissa asiat hoidetaan eri tavalla, hän sanoi ja otti esimerkiksi Suomen.

– He haravoivat ja siivoavat eikä heillä ole mitään ongelmia, Trump sanoi.

Trump on arvostellut Twitterissä Kalifornian metsänhoitolaitosta.

Presidentti pitää metsien huonoa kuntoa ja kuolleita puita ratkaisevana syynä ainakin 76 kuolonuhria vaatineisiin maastopaloihin.

Ensi viikolla on luvassa sateita, mutta Kalifornian paloviranomaiset varoittavat, ettei tulta saada kokonaan hallintaan mahdollisesti ennen marraskuun loppua.

– Toivon todella, että tämä jää tulipaloista viimeiseksi. Tämä oli todella, todella paha, Trump sanoi raunioksi palanutta asuinaluetta kiertäessään.

Trump sanoi myös etteivät tuhoisat maastopalot ole muuttaneet hänen näkemyksiään ilmastonmuutoksesta, sen sijaan uusilla metsähoitotoimilla Kalifornian metsistä tullaan tekemään hyvin turvallisia, totesi Trump.

Trumpin on määrä vierailla myös Etelä-Kalifornian paloalueilla.

Maastopalot ovat riehuneet muun muassa Malibussa ja Thousand Oaksissa, jossa tämän kuun 7. päivänä oli myös vakava joukkoammuskelu. Sikäläisessä ravintolassa ammuskellut mies tappoi 12 ihmistä.

Suomi-esimerkin taustalla tapaaminen presidentti Niinistön kanssa?

Trump saattoi Kaliforniassa viitata tapaamiseensa tasavallan presidentti Sauli Niinistön kanssa viime viikonvaihteessa ensimmäisen maailmansodan 100-vuotismuistojuhlassa Pariisissa. Niinistö mainitsi tuolloin asian Ylen televisiohaastattelussa.

– Tapasin presidentti Trumpin ja kyllä me puhuimme metsäpaloista ja että meillä on Suomella tähän hyvää torjuntaa.

Lue lisää:

Presidentti Trump vierailee Kalifornian savuavilla raunioilla – kadonneiksi ilmoitettujen määrä kasvoi tuhanteen hätäpuheluruuhkassa

Metsäpalo on vaarallinen ihmiselle, mutta luontoa se uudistaa – "Uusi sukupolvi pääsee kasvamaan"

Suomen ja Venäjän edustajat keskustelevat aamupäivällä GPS-häirinnästä.

Ulkoministeri Timo Soini (sin.) kertoi viime viikolla STT:lle, että Venäjän Suomen-suurlähettiläs Pavel Kuznetsov on kutsuttu keskusteluihin GPS-paikannussignaalin häiritsemisen takia.

Ulkoministeriön valtiosihteeri Matti Anttonen raportoi keskustelusta valtiojohdolle.

Ministeriön mukaan sotilasliitto Naton sotaharjoituksen aikana tapahtunut GPS-signaalin häirintä tuli Venäjältä. Ulkoministeriö kertoi viime viikolla toimittaneensa selvityksen aiheesta eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle

Norjan puolustusministeriön mukaan Nato-harjoituksen aikana tunnistetut häirintäsignaalit paikannettiin Kuolan niemimaalle. Sekä Norjan että Suomen ilmailuviranomaiset varoittivat ilmailuliikennettä GPS-suunnistuksen häiriöstä Lapin alueella.

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi aiemmin, että epäilty GPS-häirintä Lapissa oli tarkoituksellista toimintaa. Sipilä ei ottanut tarkemmin kantaa siihen, mikä taho oli häirinnän takana mutta sanoi, että Venäjällä tiedetään olevan kyvykkyyksiä vastaavaan häirintään.

Venäjä on kiistänyt häirinneensä tarkoituksellisesti Suomen GPS-signaalia.

Lue myös:

”Viesti Venäjälle mennyt perille”– Eduskunta tyytyväinen ulkoministeriön selvitykseen GPS-häirinnästä

Ulkoministeriö: GPS-häirintä tuli Venäjän alueelta

Kreml kiistää Sipilän arvion GPS-häirinnästä: "Venäjää syytetään milloin mistäkin kuolemansynnistä"

Radioaktiivisen kaasun radonin pitoisuudet kannattaa mitata omassa kodissa talven aikana. Säteilyturvakeskuksen (STUK) ylitarkastaja Olli Holmgrenin mukaan otollisin aika mittaukselle on syys- ja toukokuun välisenä aikana. Tuolloin maaperän vesipitoisuus kasvaa, mikä kasvattaa myös radonpitoisuuksia.

Radon on terveydelle haitallinen, koska se voi aiheuttaa keuhkosyöpää.

– Kun radonia hengittää, keuhkot saavat säteilyä, ja se lisää syövän mahdollisuutta. On arvioitu, että noin 300 keuhkosyöpää tulee vuosittain liittyen radoniin. Toki tupakka on pääasiallinen aiheuttaja, sanoo Holmgren Ylen aamu-tv:n haastattelussa.

Hänen mukaansa Suomessa on maailman keskiarvoon verrattuna paljon radonia. Se johtuu osaltaan Suomen maaperästä, jossa on paljon graniittisia kivilajeja. Myös kylmällä ilmastolla on vaikutusta pitoisuuksiin.

– Lämpötilaero, eli kylmä ulkona ja lämmin sisällä. Kylmän ilman takia pyritään tekemään tiiviitä taloja, siis seinät ja katto, mutta lattiarakenne on jäänyt tiivistämättä ennen vanhaan, ja sieltä se helposti pääsee sisään.

Holmgrenin mukaan isoimmat pitoisuudet on mitattu soraharjuilla Kaakkois-Suomesta Päijät-Hämeeseen ja Pirkanmaalle ulottuvalla alueella, mutta radonia on kaikkialla Suomessa. Radonia voi olla kaikenlaisissa pientaloissa ja kerrostalojen alimmissa kerroksissa.

Pieni musta purkki mittaamiseen

Itse mittaaminen tapahtuu pienen mustan purkin avulla, jota tulisi säilyttää vähintään kaksi kuukautta olo- tai makuuhuoneissa, opastaa Holmgren.

– Siellä on muovifilmin palanen sisällä. Kun radon menee purkkiin sisälle purkin saumasta ja lähettää alfasäteilyä, niin se vaurioittaa purkissa olevan muovin rakennetta. Laboratoriokäsittelyssä jäljet saadaan näkyviksi ja voidaan laskea pitoisuus.

Holmgrenin mukaan suomalaiskotien edellinen otanta radonpitoisuuksissa on vuodelta 2006. Tuolloin noin 100 000 asuntoa ylitti suositeltavan arvon. Tällä hetkellä viitearvona on 300 becquereliä kuutiota kohden.

Tiivistys haastavaa

Jos omassa kodissa pitoisuudet ylittävät sallitun rajat, suosittelee Holmgren harkitsemaan radonimurin tai -kaivon asentamista.

– Tehokkain menetelmä on radonimuri: lattiaan tai sokkeliin tehdään reikä ja imetään sieltä ilmaa, jolloin se alipaineistaa täyttösorakerroksen. Soraharjuille voi tehdä kaivon pihaan.

Myös ilmavaihdon toimivuus on hyvä tarkistaa. Tiivistyksiin hän suhtautuu varauksellisemmin.

– Betonirakenteisissa taloissa on periaatteessa mahdollisuus tehdä tiivistystä, mutta se vaatisi kauttaaltaan kaikkien rakojen tukkimisen, mikä voi usein olla hankalaa. Puurakenteisissa taloissa tiivistys on hyvin haastavaa. Helposti menee paljon aikaa, ja lopputulokset saattavat olla epävarmoja.

Lue myös:

Tehovalvonta paljasti: Monen työpaikan radonpitoisuudet hämärän peitossa – "Oletimme, että mittaukset olisi tehty paremmin"

300 keuhkosyöpää vuodessa – näin helposti selvität kotisi radontason

Sporttisen vartalon tavoittelu saa monet miettimään, millaisella treenillä ja ruokavaliolla saa aikaan parhaita tuloksia. Osa netissä elävistä uskomuksista perustuu vanhentuneeseen tietoon, osa markkinavoimien myllytykseen.

Liikuntatieteiden tohtori Juha Hulmi muistuttaa, että trendien perässä ei tarvitse juosta vaan perusasiat ratkaisevat.

Uudessa kirjassaan Hulmi peilaa tavallisia uskomuksia liikunnasta ja syömisestä tutkimustietoon ja pohtii, onko niissä perää.

Listasimme tähän juttuun viisi yleisesti tunnettua väitettä. Ovatko ne totta, tarua vai molempia?

Näin Hulmi vastaa.

1. Lihasta ei voi kasvattaa samaan aikaan kun polttaa rasvaa

– Väite on looginen siinä mielessä, että se on vaikeaa, jos ihmisellä on jo isot lihakset ja alhainen rasvaprosentti. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka pystyvät siihen. He ovat aloittelijoita kuntosalilla. Heidän lihaksensa eivät yleensä ole kovin suuret, mutta rasvaa on kohtuullisen runsaasti.

– Lihakset voivat kasvaa noin puoli kiloa kuukaudessa ensimmäisen puolen vuoden aikana, kun alkaa käydä salilla säännöllisesti. Jos samalla syö aiempaa vähemmän, rasvaakin palaa.

– Kun lihakset ovat jo kasvaneet ja naisen rasvaprosentti hupenee noin kahteenkymmeneen ja miehen viiteentoista, samanaikainen lihaskasvu ja rasvanpoltto muuttuu vaikeammaksi. Silloin täytyy priorisoida, haluaako panostaa enemmän lihaskasvuun vai rasvanpolttoon, jos haluaa kehittyä tehokkaasti.

2. Pitkäkestoinen aerobinen treeni tai HIIT-harjoittelu polttaa parhaiten rasvaa

– Aiemmin väitettiin, että pitempikestoinen aerobinen liikunta toimii rasvanpoltossa parhaiten. Esimerkiksi kävelyä tai kevyttä hölkkää jaksaa tehdä kauan, ja silloin käytetään suhteellisesti paljon rasvaa treenin aikana, koska intensiteetti on alhainen.

– Nykyään sanotaan, että HIIT-treeni eli "high intensitivity interval training" on paras tapa polttaa rasvaa. Siinä vuorotellaan kovaa, korkean sykkeen treeniä ja matalan sykkeen palautusjaksoja. Se polttaa rasvaa vasta treenin jälkeen, kuten myös kuntosaliharjoittelu. Rasvaa voi pilkkoutua normaalia enemmän jopa pari päivää kuntosalitreenin jälkeen, jos energiankulutusta ei kompensoida lisääntyneellä syömisellä.

– Pitkällä tähtäimellä ei kuitenkaan ole merkitystä, palaako rasva treenin aikana vai sen jälkeen. Kun tutkimuksissa laitettiin osa ihmisistä tekemään HIIT-tyylistä harjoittelua ja osa pitkäkestoista aerobista harjoittelua ja verrattiin, kuinka paljon rasvaa oli lähtenyt parin kuukauden jälkeen, niin käytännössä mitään eroa ei ollut.

– Jos kehon rasvaa haluaa vähentää, on olennaista löytää liikuntamuoto, josta tulee elämäntapa. Jollekin se voi olla metsässä kävelyä, toiselle salibandyä, kolmannelle kansantanhua.

3. Toiminnallinen harjoittelu on tehokkain tapa treenata

– Liikuntapiireissä on brändätty niin sanottua toiminnallista eli funktionaalista harjoittelua. Määritelmällä tarkoitetaan sitä, että treenattavan ominaisuuden lisäksi jokin muu asia kehittyy. Jos tehdään esimerkiksi jalkakyykkyä, se ei kasvata pelkästään lihaksia vaan myös juoksunopeus paranee.

– Toiminnalliseksi harjoitteluksi mielletään usein sellainen, että tasapainoillaan erilaisten vempeleiden tai bosupallojen päällä, kun tehdään lihaskuntoliikkeitä. Tasapainon ja ketteryyden kannalta tällainen voi olla hyödyllistä, mutta aloittelijoille ja vanhuksille se voi olla vaikeaa ja vaarallista.

– Perinteiset kuntosalilaitteet, joissa esimerkiksi treenataan reisilihaksia laitteessa istuen, on suljettu toiminnallisen treeniajattelun ulkopuolelle. Tutkimusten valossa ei kuitenkaan voi sanoa, että joku harjoittelumuoto olisi merkittävästi toiminnallisempi kuin toinen.

– Yhdeksänkymmentäluvun alussa tehtiin voimaharjoittelututkimuksia 80–90-vuotiailla ihmisillä, jotka treenasivat tavallisilla kuntosalilaitteilla. Lopputuloksena vanhusten kävelynopeus, portaiden nousunopeus ja voima paranivat. Jotkut pystyivät jopa luopumaan rollaattoreista. Jos tämmöinen lopputulos ei ole toiminnallinen, niin mikä sitten on?

4. Voimaharjoittelu tekee ihmisestä fyysisesti hitaan

– Se on ollut aikoinaan ongelma esimerkiksi palloilulajeissa, että liikaa bodanneet pelaajat ovat olleet hitaita. Kuntosaliharjoittelu voi vähentää fyysistä nopeutta, jos harjoittelee aina hitaasti bodaustyylillä eikä koskaan tee mitään tehokkaasti, räjähtävästi ja maksimaalisella voimalla.

– Järkevästi rakennetulla harjoittelulla voi lisätä sekä voimaa että nopeutta, olipa kyseessä sitten luistelu, kamppailulaji tai juoksu. Voima vaikuttaa askelpituuteen ja kiihtyvyyteen. Kun kasvattaa maksimivoimaa pakaroissa, lähentäjissä ja reisissä, voi tuottaa enemmän voimaa maata kohti, mikä lisää kiihtyvyyttä.

– Kun yhdistetään terävät maksimisuoritukset isolla painokuormalla lyhyisiin ja nopeisiin sarjoihin alhaisemmalla kuormalla ja lisätään siihen juoksuharjoittelua, pystytään lisäämään nopeutta. Nopeus on voimaa, jota taito hallitsee.

5. Rasva- tai hiilihydraattipitoinen ruokavalio lihottaa

– Myös ruokavalion suhteen laukataan trendien perässä, joiden varjolla kaupataan erilaisia dieettejä. Tietyissä piireissä uskotaan, että hiilihydraatit ovat syynä lihomiseen. Toiset taas väittävät, että nimenomaan rasva lihottaa.

– Ylensyöttökokeissa on annettu tutkittaville reilusti energiaa sisältäviä ruokia, erityisesti rasvojen tai hiilihydraattien muodossa. Molemmissa tapauksissa ihmiset ovat saaneet enemmän energiaa kuin ovat kuluttaneet, joten he ovat lihonneet.

– Jotkut uskovat, että hiilihydraattien ongelma on, että ne nostavat veren insuliinitasoa. Insuliini on osallisena prosessissa, jossa hiilihydraateista muodostuu rasvakudosta. Insuliini ei kuitenkaan yksinään aiheuta lihomista, vaan siihen tarvitaan energiankulutusta suurempi energiansaanti.

– Ihmiskehossa on satoja tekijöitä, jotka säätelevät kehon painoa, kylläisyyden tunnetta, syömisen ja fyysisen aktiivisuuden määrää sekä rasvojen vapautumista ja varastoitumista. Se on yliampuvaa, jos yksin insuliini nostetaan esiin.

– Tutkimuksissa on selkeästi osoitettu, että kun syö enemmän kuin kuluttaa, niin lihoo. Sillä ei ole kovin paljon merkitystä, tuleeko ylimääräinen energia rasvoista vai hiilihydraateista.

Lue myös:

Laihduta läskiä, älä lihaksia – näin onnistut

Eikö painosi laske, vaikka treenaat hiki hatussa? Se voi johtua molekyyleistä, ei laiskuudesta

Video: Nostalginen aerobic ei olekaan kuollut – "Tässä tulee huvi ja hyöty samassa paketissa"

Isoksi treenattu peppu ei hoida tehtäväänsä, jos harjoittelu on yksipuolista – näin pakaralihaksia kannattaa haastaa

Harrastajat ja ammattilaiset kohtaavat uudessa tanssilajissa – video säihkyvistä hikitreeneistä

Perun entinen presidentti on jättänyt turvapaikkahakemuksen korruptiosyytösten takia. Perun ulkoministeriön mukaan ex-presidentti Alan Garcia on hakenut turvapaikkaa Uruguayn suurlähetystöstä Perusta sen jälkeen kun oikeus määräsi hänelle kiellon poistua maasta korruptiotutkinnan aikana.

Garcia ilmaantui Uruguayn suurlähettilään virka-asunnolle lauantai-iltana hieman oikeuden linjauksen jälkeen.

Ex-presidenttiä epäillään lahjusten vastaanottamisesta tapauksessa, jossa brasilialainen rakennusalan jätti Odebrecht yritti varmistaa hallituksen kanssa sopimuksen metrolinjan rakentamisesta Perun pääkaupunkiin Limaan.

Odebrecht on myöntänyt maksaneensa 29 miljoonan dollarin edestä lahjuksia Perun viranomaisille.

Garcia toimi Perun presidenttinä kahteen otteeseen, vuosina 2006–2011 sekä 1985–1990. Lahjussyytökset liittyvät hänen toiseen presidenttikauteensa.

Garcia on kiistänyt syytökset ja sanoo olevansa poliittisen vainon uhri.

Perun nykyinen presidentti Martin Vizcarra vakuuttaa, että syyttäjät ja oikeuslaitos toimivat tutkinnassa täysin itsenäisesti.

BBC:n mukaan Uruguayn hallitus arvioi Garcian turvapaikkahakemuksen ja päättää myöhemmin sen pohjalta, myönnetäänkö hänelle maasta turvapaikka.

Kun helsinkiläinen Satu, 30, synnytti esikoisensa yhdeksän vuotta sitten, vauva vietiin suoraan vieroitushoitoon. Satu ei ollut pystynyt lopettamaan opiaattien käyttöä raskausaikana.

– Edelleen kun ajattelen asiaa, syyllisyydentunne on aivan valtava.

Vauva kärsi pahoista vieroitusoireista ja morfiinihoitoa jatkettiin viikon ajan. Pysyvää vaurioita lapselle ei onneksi jäänyt.

Satu ei ole antanut vielä itselleen anteeksi ja hän uskoo, ettei moni muukaan antaisi, jos tietäisi hänen tarinansa. Siksi hän ei halua esiintyä jutussa omalla nimellään.

Satu kohtaa edelleen syyllistämistä kymmenen vuoden raittiuden jälkeen esimerkiksi terveydenhuollossa. Osa tuomitsee suoraan ja osa epäsuorasti kuittaillen.

– Esimerkiksi lääkärissä muista syistä käydessäni kysellään vieläkin, olenko käyttänyt jotain.

Satu kertoo ymmärtävänsä ihmisten reaktion päihdeongelmaisia vanhempia kohtaan. Hänen mukaansa syyllistäminen ei kuitenkaan auta, sillä taakka on jo valmiiksi valtava.

– Kukaan ei varmasti haluaisi sellaista tilannetta itselleen tai lapselleen.

Välinpitämättömyys on harvinaista

Ensikoti Orvokissa Oulun Haukiputaalla työskentelevä sosiaalityöntekijä Anna Lahtinen kertoo, että on hyvin harvinaista, että raskaaksi tullut päihderiippuvainen suhtautuisi tilanteeseensa välinpitämättömästi.

– Toisinaan päihdeongelmaisen voi olla niin vaikeaa kohdata ongelmaansa, että hän kieltää sen. Tämä voi näyttäytyä esimerkiksi ulkopuolisille välinpitämättömyytenä.

Lahtisen mukaan suurimmalle osalle lapsen odottaminen on niin merkittävä asia, että motivaatio raitistumiseen on hyvin korkea. Siksi odotusaika on myös tutkimusten mukaan hyvä tilaisuus raitistumiseen (Päihdelinkki).

Satu oli käyttänyt huumeita 14-vuotiaasta saakka. Raskaaksi hän tuli 21-vuotiaana.

Kun Satu sai selville, että hän on raskaana, oli hänen ensimmäinen ajatuksensa, että hän on kamala ihminen. Katkaisuhoidot eivät tehonneet, vaikka Satu olisi halunnut lopettaa huumeiden käytön.

– Mietin viime hetkiin saakka sitä, pidänkö lapsen. Pohdin, onko oikein synnyttää tällaisessa tilanteessa.

Sadun kosketus tavalliseen arkeen oli hukassa huumeiden käytön vuoksi ja lapsen isä oli vankilassa. Satu kuitenkin halusi uskoa, että voisi olla hyvä äiti ja päätti pitää lapsen.

– Halusin raitistua ja uskoin, että saisin asiat järjestykseen. Onneksi en siinä vaiheessa tajunnut, kuinka vaikeaa se olisi.

Satu sai tukea äidiltään ja kävi avohoidossa kaupungin päihdepalveluissa, kuten oli käynyt jo vuosien ajan. Raskausaikanakin fyysinen riippuvuus ja tutut ympyrät olivat kuitenkin liikaa, eikä Satu päätöksestään huolimatta pystynyt olemaan ilman aineita.

– Syyllisyys oli aivan hirvittävää, sillä tiesin koko ajan vahingoittavani viatonta ihmistä.

"Tärkeää oli, ettei kukaan tuominnut"

Lopulta päihdepalveluiden työntekijä ehdotti ensikotiin muuttamista. Ensikodeissa vaaditaan päihteettömyyttä mutta tukena ovat työntekijät ympäri vuorokauden.

Satu myöntyi heti ajatukseen ja paikka järjestyi nopeasti Ensi- ja turvakotien liiton ylläpitämään päihdekuntoutukseen erikoistuneeseen ensikotiin. Olo helpottui, kun Satu pääsi pois tutuista ympyröistä ja hän pystyikin olemaan ilman päihteitä loppuraskauden ajan.

Ensikodissa arki täyttyi rutiineista, ruoanlaistosta ja siivouksesta. Työntekijät tukivat vanhempia ja odottavia äitejä vuorovaikutukseen vauvan kanssa ja muilta äideiltä sai vertaistukea.

– Tärkeää oli, että ensikodissa oli muita samanlaisessa tilanteessa olevia, eikä kukaan tuominnut, Satu kertoo.

Lapsia ei tietenkään tehdä sen vuoksi, että raitistuttaisiin. Satu

Noin kuusi prosenttia äideistä on päihderiippuvaisia, mutta moni peittelee ongelmiaan raskaaksi tullessaan, koska pelkää leimautumista. Lahtisen mukaan suhtautuminen päihdeongelmista kuntoutuvaa kohtaan on merkittävä asia toipumisen kannalta.

– Tietoa päihteiden käytön riskeistä tulee jakaa, mutta syyllistäminen ja halveksunta eivät edistä toipumista. Tutkimusten mukaan arvostava kohtelu parantaa hoidon ennustetta ja lisää päihderiippuvaisen sitoutuneisuutta hoitoon.

Ensisijainen tavoite päihdekuntoutukseen erikoistuneessa ensikodissa on välttää lapsen huostaanotto. Päihteet ovat yleisin syy huostaanotoille.

– Vakava päihdeongelma aiheuttaa usein se, ettei lapsen tarpeisiin pystytä vastaamaan konkreettisen hoivan eikä turvallisuuden tunteen luomisen tasoilla, Lahtinen kertoo.

Lapsen ensimmäinen elinvuosi on merkittävä myös lapsen myöhemmän kehityksen kannalta, sillä silloin rakentuvat perusturvallisuuden tunne ja turvallinen vuorovaikutussuhde vanhempaan. Tilastojen (Ensi- ja tuvakotien liitto) mukaan kaksi kolmesta kuntoutuu ensikodissa niin hyvin, että pääsee kotiinsa lapsen kanssa. Loput joudutaan huostaanottamaan.

Taustalla turvattomuutta

Satu pysyi erossa päihteistä ja kotiutui ensikodista puolen vuoden jälkeen. Kaikki oli mennyt hyvin ja hän ajatteli pärjäävänsä. Kotona hän kuitenkin retkahti käyttämään huumeita tutussa porukassa.

– Yksinäisyys oli musertavaa. Pahimpia eivät olleetkaan fyysiset vieroitusoireet vaan se, että olin yksin ja jouduin kohtaamaan alkuperäisiä syitä päihderiippuvuuden taustalla.

Jo ensikodissa Satu oli alkanut ymmärtää, että huumeiden käytön taustalla olivat lapsuuden turvattomuuden kokemukset. Vanhemmat käyttivät runsaasti alkoholia ja Satu tunsi olonsa turvattomaksi.

– Ymmärsin, että päihderiippuvuuden taustalla oli halu kuulua joukkoon, koska olin aina tuntenut itseni vääränlaiseksi.

Päihderiippuvuuteen liittyvät Lahtisen mukaan usein mielenterveyden häiriöt ja monella on taustallaan traumaattisia kokemuksia.

– Päihdeongelmainen käyttää usein päihteitä omien tunteidensa säätelyyn, Lahtinen kertoo.

Satu jatkoi retkahduksen jälkeen sinnikkäästi avopalveluissa käymistä ja katkaisi kokonaan yhteydenpidon huumeita käyttäviin ystäviinsä. Vähitellen ensikodissa käynnistynyt toipumisprosessi pääsi jatkumaan.

– Itselläni toipumista auttoi lapseni ja se, etten voinut keskittyä vain itseeni ja omaan tuskaiseen olooni.

Nykyisin Satu käy töissä ja on ollut raittiina kymmenen vuoden ajan. Lapsi on nyt kolmasluokkalainen ja Satu kertoo olevansa onnellinen siitä, että teki oikean päätöksen.

– Lapsia ei tietenkään tehdä sen vuoksi, että raitistuttaisiin. Luulen kuitenkin, etten olisi pystynyt raitistumaan pelkästään itseäni varten enkä ilman ensikotijaksoa.

Sadun mukaan pienillä sanoilla on ollut valtava merkitys toipumisessa. Mieleen jäi erityisesti synnytyksessä mukana ollut kätilö, joka lohdutti itkevää Satua sanoen, että kaikki voi mennä vielä hyvin.

– Kun ihminen haluaa muuttua, jostain sitä voimaa on saatava.