Australian meteorologisen laitoksen mukaan useissa kaupungeissa helleaalto on pistänyt jo joulukuun lämpöennätykset uusiksi ympäri maata. Yleensä joulukuu on tammi- ja helmikuuta viileämpi.
– Joulukuun ennätykset kaatuvat nyt ryskyen, sanoo meteorologi Diana Eadie.
Itseään maan kuumimmaksi kaupungiksi tituleeraavassa Marble Bayssa elohopea nousi torstaina jo yli 49 asteeseen. Kaupunki sijaitsee maan luoteisosassa.
– Helleaalto koettelee maan kaikkia osia, meteorologinen laitos sanoo.
Lämpöaalto ulottuukin myös maan etelä- ja kaakkoisosiin, missä meteorologisen laitoksen mukaan nyt on 16 astetta normaalia lämpimämpää. Esimerkiksi Sydneyn esikaupungeissa mittarit hipovat 40 asteen rajaa.
Lämpöaalto tuo mukanaan myös maasto- ja metsäpalojen vaaran. Maaseudulla alkukesän aikana tulleista sateista saatu hyöty kuivuuden taltuttamiseksi on jo haihtunut ilmaan.
– Tämä on kuin hieroisi suolaa haavoihin, sanoo tiedottaja Laureta Wallace Australian maatalousyrittäjien liitosta.
Maassa on annettu varoitus ankarasta helteestä kolmen päivän ajaksi ja vuosi vaihtuu hellenaallon kourissa.
Vantaalaisen yrityksen työntekijän epäillään anastaneen yrityksen varoja noin 150 000 euron arvosta. Itä-Uudenmaan poliisi tutkii asiaa törkeänä varkautena.
Epäilty tekijä on vuonna 1999 syntynyt mies, kertoo poliisi tiedotteessa. Yrityksen valvontakamerojen tallenteissa näkyy, kuinka epäilty ottaa yrityksen kassakaapista rahat itselleen ja poistuu sen jälkeen tiloista reppu selässään ja muovikassi kädessään, sanoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Simo Kauppinen.
Yrityksen mukaan epäilty oli kertonut esimiehelleen sairastuneensa kesken työvuoronsa ja joutunut lähtemään sen vuoksi työpaikaltaan. Iltapäivällä paikalle tullut sijainen oli huomannut rahojen hävinneen kassakaapista. Tämä tapahtui lauantaina 22. joulukuuta.
Rikoskomisario Kauppinen kuvailee varkauden tapahtuneen "valtakunnallisessa suuressa yrityksessä", jolla on toimipiste Vantaalla. Ilta-Sanomien mukaan kyseinen työpaikka on Veikkaus, ja Veikkauksen varatoimitusjohtaja Velipekka Nummikoski on vahvistanut asian lehdelle.
Rikoskomisario Kauppinen sanoo varkaudesta epäillyllä olleen mahdollisuus päästä kassakaapin sisältöön käsiksi hänen työnkuvansa takia.
– Poliisin tiedossa ei ole, että hänellä olisi aiempaa rikoshistoriaa, sanoo Kauppinen.
Poliisin mukaan epäillyn tiedetään matkustaneen tekopäivänä Tallinnaan. Epäilty mies on etsintäkuulutettu.
Itä-Uudenmaan poliisi kaipaa tietoja ja havaintoja epäillystä miehestä. Hänen kuvansa voi katsoa täältä.
Poliisi pyytää ilmoittamaan kaikista tiedoista ja havainnoista numeroon 0295 436 442 tai sähköpostitse osoitteeseen rek2.ita-uusimaa@poliisi.fi
Pohjois-Intiassa sijaitsevan Bareillyn kaupungin poliisi väittää rottien juoneen lähes tuhat litraa takavarikoitua alkoholia, kertoo The Times of India -lehti.
Väkijuomia säilytettiin muovikanistereissa poliisiaseman varastossa. Osa kanistereista oli kadonnut ja tallessa oleviin tyhjennettyihin kanistereihin oli ilmestynyt reikiä.
Juomien puuttuminen paljastui keskiviikkona varastoon tehdyn tarkastuksen yhteydessä.
Komisario Abhinandan Singh kertoi The Times of Indialle, että poliisi on aloittanut tutkinnan, jonka tavoitteena on varmistaa rottien juoneen viinat.
– Me otamme tämän rottajengin kiinni varmistaaksemme, että ne eivät enää pääse jatkossa varastoon, Singh sanoi.
Singh ei kertonut kateissa olevan alkoholin tarkkaa määrää, mutta The Times of Indian nimetön lähde poliisiasemalta vahvisti, että noin tuhannen litran erä on kateissa.
Alkoholijuomat oli takavarikoitu useissa ratsioissa viime vuosikymmenen aikana. Poliisin normaalin käytännön mukaan takavarikoitu alkoholi olisi pitänyt tuhota näytteiden oton jälkeen.
Kyseessä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Intian poliisi syyttää rottia takavarikoidun alkoholin juomisesta.
Britannian yleisradioyhtiö BBC kertoi toukokuussa 2017, että Biharin osavaltion poliisin mukaan rotat olivat nauttineet tuhansia litroja takavarikoituja alkoholijuomia.
Alkoholisteilla on monta nimeä. Kuvaukset eivät mairittele, vaan katsovat alentuvasti. He ovat niitä, jotka juovat itsensä ja perheensä rappiolle. Me muut taas juomme itsemme silloin tällöin hilpeälle juhlatuulelle.
Juopon elämä näyttäytyy ulkopuoliselle kaoottisena ja järjettömänä. Siinä ei ole mitään tolkkua. Totuus on kuitenkin toinen. Näin vakuuttavat yhteensä sata vuotta juoneet alkoholistit Antero, Kallu, Antti ja Albert.
Alkoholistin elämä on loogista ja järjestelmällistä. Alkoholistin mieli ei koskaan lepää – päässä pyörivät koko ajan uudet suunnitelmat. Toki kaikki loogisuus ja suunnitelmallisuus liittyy vain yhteen asiaan – alkoholiin. Sen saamiseen, sen juomiseen, sen piilotteluun.
Ymmärtääkseen alkoholisteja on ensin ymmärrettävä, että alkoholistilla on kaksi persoonallisuutta: yksi juovan ja ja yksi raittiin alkoholistin. Ja ne ovat kuin yö ja päivä.
Neljä entistä juoppoa kertoo nyt totuuden alkoholisteihin liitetyistä oletuksista.
Oletus 1: Alkoholistilla ei ole töitä
Suurella osalla alkoholisteista on työ, ja he ovat usein työssään todella tarkkoja ja tunnollisia. Kallu, 67, ymmärtää, että tätä voi olla vaikea uskoa. Hän selittää, että alkoholisteja yhdistää usein perfektionismi. He vaativat itseltään paljon. Mikään ei ole kyllin hyvä. Myös miellyttämisen halu on monella suuri.
– Eräs työnantajistani totesi, että hän palkkaisi mielellään töihin vain alkoholisteja. Pomon mukaan alkoholistit ovat tunnollisia työntekijöitä, jotka vääntyvät vaikka korkkiruuville, jos pyytää, Kallu kertoo.
Albertilla, 41, oli hyväpalkkainen ja arvostettu akateeminen ammatti. Hän teki vuosia töitä krapulassa, sillä töissä ei voinut juoda. Haju olisi paljastanut. Mutta pillereitä ei huomannut kukaan. Lääkkeiden ja alkoholin sekakäyttäjä sai pidettyä salaisuutensa kahden vuoden ajan. Hän ihmettelee vieläkin, ettei tehnyt virheitä pilleripäissään.
– Jälkikäteen olen jutellut yhtiökumppanini kanssa, ja hän vakuutti, ettei tekemästäni työstä ole tullut jälkikäteen sanomista tai tehty kanteluita. Se merkitsee minulle äärimmäisen paljon, Albert toteaa.
Oletus 2: Alkoholisti juo koko ajan
Alkoholisti ei juo koko ajan. Mutta miettii juomista joka hetki. Koko ajan pitää suunnitella, milloin ja missä juo. Miten se onnistuu.
Antero, 67, ajoi aikoinaan mökkiviikonloppua varten jo keskiviikkona valmistelevan reissun. Hän piilotti saaren täyteen pulloja ja ajoi sadan kilometrin matkan takaisin kotiin. Perjantaina ajettiin uudestaan mökille perheen kesken.
Pomo ilmoitti, että kuukauden päästä on usean päivän työreissu Helsinkiin. Antero aloitti heti vimmaisen suunnittelun.
– Mietin milloin voin juoda, milloin pitää olla selvin päin, milloin voin olla krapulassa. Minne auto kannattaa jättää, jos ratkean ryyppäämään. Minuutin tarkkaa aikatauluttamista tein koko kuukauden ennen reissua, Antero kuvailee.
Viina tekee alkoholistista vangin. Hetkenkään vapautta ei ole, kun koko ajan pitää miettiä, milloin voi taas ottaa.
Oletus 3: Alkoholisti on säälittävä myös omasta mielestään
Kaupungin katuja pitkin harppoo Euroopan omistaja. Nuori mies, joka miettii miten huipputyyppi hän on. Sellainen, jota kaikkien on helppo lähestyä. Samainen mies on käynyt viimeksi kaksi viikkoa sitten suihkussa, vaatteita ei ole tullut vaihdettua viikkoihin. Hampaat hän oli pessyt kuukausia sitten.
– Vastaan käveli nuori pari, ja minut ohitettuaan tyttö puuskahti pojalle: “Katso, mikä zombie!” Kuulin sen kyllä, mutta en ymmärtänyt yhtään, miten he voivat ajatella niin. Minusta, maailman siisteimmästä tyypistä, Antti, 35, muistelee.
Nuorisovankilaan jouduttuaan Kallua pyydetään kuvailemaan itseään ja kertomaan, millaista työtä hän haluaisi lusiessaan tehdä. Nuori alkoholisti puhuu puhumasta päästyään, rakastaa omaa ääntään.
– Lopetettuani tulee syvä hiljaisuus. Yksi vankilan työntekijöistä toteaa, että valitettavasti tämän vankilan johtajan paikka on jo täytetty.
Oletus 4: Alkoholisti juo ilman sen kummempaa syytä
Juovan alkoholistin mielestä juomiselle on aina hyvä syy. Erittäin usein syyllinen on joku muu kuin pulloon tarttuva itse. Nalkuttava vaimo tai rankka työ.
Tekosyitä juomiselle oli loputtomasti. Albertin piti juoda, kun hänellä oli niin raskas ja vaativa työ. Piti juoda, kun stressi iski. Piti juoda, kun hän oli aina uneton. Sanonta 'raskaat työt ja raskaat huvit' oli yhtä puppua. Albertin mukaan hänellä oli raskas työ, koska hänellä oli niin raskaat huvit.
– Lomaa piti saada kaikesta koko ajan. Töissä oli muka niin raskasta, että vapautin itseni täysin kaikista kotona tehtävistä töistä. Jälkikäteen ajatellen vaimoni hoiti vuosia yksin kolmea lasta, ja minä olin yksi heistä.
Antero tietää, että alkoholisti syyttää aina muita. Useimmin maalitauluksi joutuu puoliso. Sen puutteessa käy vaikka verottaja tai yhteiskunta.
– Alkoholisti ei osaa käsitellä vastoinkäymisiä ilman viinaa. Normaalit, pienetkin vaikeudet näyttäytyvät suurina vaaroina. Kaikki on mustaa ja negatiivista. Viinasta haetaan pakoa, vaikka juuri se vie syvemmälle synkkyyteen ja harhoihin.
Hankkisi oman elämän! Näin ajattelee alkoholisti usein, kun joku yrittää puuttua hänen juomiseensa. Hoitakoon omat asiansa! Antti suuttui, kun ystävät yrittivät puhua hänelle järkeä. Eihän hänellä ole mitään hätää, mies vakuutteli. Antti oli aloittanut juomisen jo 14-vuotiaana.
– Olin omasta mielestäni päihteiden viihdekäyttäjä. En vain suostunut ymmärtämään, että ne bileet olivat kestäneet jo viisi vuotta. Olin juhlivinani jokaikinen päivä, vaikka siitä oli hauskanpito todella kaukana.
Albertin vaimo oli taitava löytämään pullokätköt. Se ärsytti Albertia suunnattomasti. Ennen niin mukava vaimo piti heti hiljentää henkisellä väkivallalla. Sillä puhua alkoholistit osaavat, varsinkin toisten päälle.
– Alkoholistille pullokätkön paljastuminen on järkyttävä asia, sillä samalla paljastuu kaikkein pyhin. Se, minkä salaamiseksi olet tehnyt jo vuosia kaikkesi. Alkoholisti ei todellakaan kaipaa kenenkään puuttuvan juomiseen. Mutta alkoholismi kaipaa.
Ex-juoppojen vinkit läheisille
Miten juopon saa lopettamaan ryyppäämisen? Neljä raitista alkoholistia puhuu kuin yhdellä suulla, kun heiltä pyytää vinkkejä juomiseen puuttumiseen. Kaksi tärkeintä neuvoa: laita alkoholisti selkä seinää vasten ja lakkaa säälimästä juoppoa.
Läheisten on hyvä sisäistää alkoholismin kultainen sääntö: jos mikään ei muutu, mikään ei muutu – koskaan. Antti muistuttaa, että juuri sääli, hoivaaminen ja paapominen mahdollistavat juomisen. Kallu kannustaa lopettamaan heti alkoholistin hyysäämisen.
– Monesti läheiset tanssivat kummallista tanssia alkoholistin ympärillä. He tekevät kaikkensa, jotta alkoholistilla olisi kaikki hyvin – ettei hän vain joisi. Se on aivan turhaa.
Piilotettujen pullojen kaataminen lavuaariin tai maahan on Anteron mielestä ajanhukkaa. Alkoholisti ostaa menetetyn pullon tilalle kaksi uutta. Juovan toruminen tai ojentaminen ei vain toimi.
Vaihtoehtoja voi antaa tasan kaksi: hoitoon tai ero. Alkoholisti Albert
Oli kyseessä sitten juova työkaveri tai puoliso, asioista pitää puhua reilusti niiden oikeilla nimillä. Albert kannustaa puhumaan rehdisti alkoholismista, ei “alkoholiongelmasta”.
– Ongelmia tulee ja menee, mutta alkoholiongelma ei mene koskaan ohi. Se on elinikäinen sairaus. Siitä voi toipua hyvään elämään, mutta parantua ei voi koskaan, Albert toteaa.
Juomisesta huolta kantavan omaisen ei kannata jäädä yksin. Alkoholismista kannattaa kertoa avoimesti muille läheisille ja “liittoutua” yhdessä auttamaan alkoholistia. Albert neuvoo, että paras aika laittaa alkoholisti selkä seinää vasten on hänen heikkona hetkenään. Kun alkoholisti on taas kerran mokannut, krapuloissaan ja vasta suunnittelee seuraavan ryypyn ottamista.
– Silloin on ammuttava kovilla, yhteisenä rintamana. Puoliso on tässä usein avainasemassa. Vaihtoehtoja voi antaa tasan kaksi: hoitoon tai ero. Ei tuumaakaan periksi. Ja muutoksen on tapahduttava tänään, ei huomenna, mitä alkoholisti aina ehdottaa, Albert neuvoo.
Indonesian tsunami on nostanut pelkoja siitä, että seuraava hyökyaalto voi koitua alueella elävän, harvinaisen jaavansarvikuonon kohtaloksi, eläinsuojeluviranomaiset varoittavat.
Maailmassa elää tiettävästi vain 67 jaavansarvikuonoa. Niiden koti on Ujung Kulonin kansallispuistossa Sundansalmen eteläpuolella, Anak Krakataun vaikutusalueella.
Viime viikonlopun tuhoisassa tsunamissa ei tiettävästi kuollut sarvikuonoja, mutta luonnontuho kirittää nyt eläinsuojelijoita löytämään vaihtoehtoisen elinalueen jaavansarvikuonoille.
– Velvollisuutemme tehdä töitä entistä lujemmin löytääksemme rinnakkaisen asuinalueen sarvikuonoillemme, sanoo Ujung Kulonin kansallispuiston johtaja Mamat Rahmat.
Indonesiassa on jo kahdeksan vuoden ajan etsitty sopivaa aluetta, jonne osa jaavansarvikuonoista Ujung Kulonista siirrettäisiin. Sellaisesta ei kuitenkaan ole päästy sopuun Jaavalla tai viereisellä Sumatralla.
– Jos on vain yksi asuinalue sarvikuonoille ja tulee uusi hyökyaalto, kaikki sarvikuonot voivat mennä kerralla, sanoo sarvikuonojen suojelusäätiön johtaja Widodo Ramono.
Jaavansarvikuono on arka eläin, joita eli tuhansittain eri puolilla Kaakkois-Aasiaa. Salametsästys ja elinalueiden kaventuminen ihmisasutuksen puristuksessa ovat vieneet sen sukupuuton partaalle.
Useita vuosia sitten Ujung Kulonin puistossa tavattiin kolme sarvikuonon poikasta, mikä antoi toivoa kannan jatkumisesta.
Ainakin neljä ihmistä on kuollut ja 11 haavoittunut maantiepommin räjähdettyä turistibussin läheisyydessä pyramidialueella Gizan kaupungissa lähellä Kairoa.
Egyptin sisäministeriön mukaan pommi räjähti lähellä turistibussia, joka kuljetti vietnamilaisia turisteja. Surmansa saivat kolme vietnamilaista sekä egyptiläinen turistiopas.
Viranomaisten mukaan omatekoinen pommi oli sijoitettu Haramin alueelle lähelle Gizan pyramideja.
Toistaiseksi mikään ryhmä ei ole ilmoittautunut iskun tekijäksi. Egyptin turvallisuusjoukot ovat kuitenkin alkuvuodesta lähtien käyneet taisteluita äärijärjestö Isisin taistelijoita vastaan Siinain niemimaalla.
Egyptin turvallisuusviranomaiset ovat aloittaneet räjähdyspaikan tutkinnan.
YK:n entinen ihmisoikeusvaltuutettu ja Irlannin entinen presidentti Mary Robinson on saanut voimakasta kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöiltä tapaamisestaan Dubain prinsessan Sheikha Latifan kanssa. Asiasta kertoo BBC.
Latifa yritti maaliskuussa karata ulkomaille eläkseen vapaampaa elämää. Yle on kertonut, kuinka suomalaisnainen yritti auttaa prinsessaa pakenemaan Dubaista Intiaan.
Naiset sekä paossa avustanut ranskalais-amerikkalainen entinen vakooja Hervé Jaubert siepattiin, ja prinsessa toimitettiin takaisin Arabiemiirikuntiin. Pakomatka kohti Intiaa kesti kaikkiaan kahdeksan päivää.
Kansalaisjärjestö Detained in Dubain johtaja Radha Stirling kritisoi Robinsonia Arabiemiraattien myötäilystä.
– Tämä tapaaminen ei vakuuta minua siitä, että prinsessa on vapaa siitä hyväksikäytöstä, josta hän kertoi kärsineensä vuosia, Stirling sanoi BBC:lle.
Stirling kertoi, että Robinsonilla ei ollut "mitään sanottavaa" syytöksistä, joita prinsessa on esittänyt aiemmin isäänsä vastaan.
Myös Guernica 37 International Justice Chambers -järjestö kertoi lausunnossaan olevansa huolissaan Robinsonin kommenteista.
Robinson kuvaili lyhyen tapaamisen perusteella Latifaa muun muassa "ongelmaiseksi nuoreksi naiseksi, joka tarvitsee lääketieteellistä hoitoa".
Järjestö ihmetteli lausunnossaan, miten Robinson voi kommentoida prinsessan terveydentilaa ilman minkäänlaista alan pätevyyttä.
Sheikhan isä, sheikki Muhammad ibn Rašid al-Maktoum on Arabiemiirikuntien pääministeri ja varapresidentti. Yhdistyneet arabiemiirikunnat koostuu seitsemästä emiraatista, joista yhden – Dubain – hallitsija Muhammad ibn Rašid al-Maktoum myös on.
Syyrian armeijan joukot ovat saapuneet yllättäen kurdien tueksi Manbijin kaupungin laitamille Pohjois-Syyriassa.
Syyrian armeija kertoi aiemmin, että sen joukot saapuivat strategisesti tärkeään Manbijin kaupunkiin ja nostivat Syyrian lipun salkoon.
Alueella oleva Yhdysvaltain armeija kuitenkin ilmoitti, että tiedot ovat virheellisiä, eivätkä Syyrian armeijan joukot ole astuneet kaupunkiin. Sen mukaan Syyrian armeijan sotilaita on kuitenkin asettautunut kaupungin laitamille.
Syyrian armeijan tarkoituksena on luoda puskurivyöhyke Turkin ja kurdijoukkojen väliin.
Yhdysvaltain armeija ilmoittaa pysyvänsä yhä alueella ja tukevansa liittolaisiaan samaan aikaan, kun se valmistelee joukkojensa hallittua vetämistä pois Syyriasta.
Yhdysvaltain vetäytyminen on aiheuttanut huolta siitä, että Turkki voi nyt aloittaa verisen sodan kurdeja vastaan.
Turkin tukemat Syyrian kapinalliset ilmoittivat puolestaan perjantaina, että ne ovat aloittaneet lähestymisensä kohti Manbijin kaupunkia, jossa niiden on tarkoitus aloittaa ”sotilaallinen operaatio kaupungin vapauttamiseksi.”
Silminnäkijä kertoi uutistoimisto Reutersille nähneensä, kuinka Turkin tukemat Syyrian kapinallisjoukot lähestyivät kaupungin etulinjaa.
Kurdit kokevat Yhdysvaltojen pettäneen heidät
Kurdit pyysivät Syyrian armeijan joukoilta tukea sen jälkeen, kun Yhdysvallat ilmoitti viime viikolla yllättäen vetävänsä joukkonsa Syyriasta.
Presidentti Donald Trump perusteli joukkojen vetoa sillä, että äärijärjestö Isis on selätetty.
Kurdit ovat olleet ehkä tehokkain voima Isis-terroristijärjestön nujertamisessa Syyriassa. Kurditaistelijoiden YPG-joukot ovatkin pitäneet Trumpin päätöstä petoksena.
Syyrian armeijan päätös tukea kurdeja on ärsyttänyt Turkkia, joka varoitti perjantaina kaikkia osapuolia pidättymään provokaatioista ja sellaisista lausunnoista, jotka tuovat lisää epävakautta alueelle.
Ilotulittaminen olisi syytä jättää tulevaisuudessa vain ammattilaisten käsiin, linjaa Finanssiala tiedotteessa.
Ilotulitteiden ja rakettien myynti alkoi torstaina, ja niiden käyttö uutenavuotena tunnetusti nostattaa tunteita puolesta ja vastaan.
Finanssialan mukaan silmävammojen ja tulipalojen määrä on vähentynyt esimerkiksi suojalasipakon, rajoitusten ja kampanjoinnin ansiosta, mutta vahingoista ei ole päästy kokonaan eroon.
– Jotta vahinkojen määrä saataisiin pysyvästi vähenemään, on ilotulitusoikeus rajattava vain luvan saaneille ammattilaisille. Näin ilotulittamisesta saataisiin sitä paitsi pysyvästi korkeatasoista, sanoo Finanssialan johtava asiantuntija Petri Mero tiedotteessa.
Vireillä on parhaillaan kansalaisaloite, jossa ilotulitteiden kuluttajakäyttö halutaan kieltää. Aloitteen mukaan esimerkiksi tähtisädetikkuja, pieniä paukkupommeja ja kipinäsuihkuja voisi myydä edelleen kuluttajille.
Joulukuun alussa perustettu kansalaisaloite on kerännyt perjantai-iltaan mennessä yli 44 000 kannattajaa. Aloite etenee eduskunnan käsittelyyn, jos allekirjoituksia on vähintään 50 000. Aloitteen takana on 14 eläin-, terveys-, potilas- ja vammaisjärjestöä.
Kyseessä ei ole ensimmäinen kerta, kun ilotulitteiden käyttöä vain ammattilaisille on ajettu kansalaisaloitteella. Tämän vuoden alussa vireillepantu, ilotulitteiden käytön vain ammattilaisilla salliva aloite keräsi vajaat 16 000 kannatusilmoitusta.
"Ilotulittamiselle turvallisempia vaihtoehtoja"
Finanssialan mukaan nyt vireilläoleva kansalaisaloite on oikealla asialla. Petri Meron mukaan Suomi seuraisi asiassa pohjoismaista trendiä, jos ilotulitteiden käyttöä kansalaisilla rajoitettaisiin.
Esimerkiksi Norjassa ilotulitusraketit ovat olleet kiellettyjä jo vuosia ja Ruotsissa kaikkiin kepillisiin raketteihin tarvitaan ensi vuonna lupa kunnalta.
– Maailmalla ilotulittamiselle on esitetty turvallisempia ja todennäköisesti myös ilmaston kannalta puhtaampia vaihtoehtoja, hän sanoo tiedotteessa.
Espoossa vuoden vaihtumista juhlitaan laservaloesityksellä perinteisten ilotulitteiden sijaan.
Ikonisen Kaknäsin tv-tornin sulkemisen tärkein syy on lisääntynyt vieraan vallan uhka Ruotsin turvallisuudelle.
SVT:n mukaan pelkona on, että vieras valta pyrkisi ottamaan hallintaansa yhteiskunnan kannalta tärkeitä viestintäyhteyksiä ja -järjestelmiä.
Vielä keskiviikkona Dagens Nyheter kertoi, että Kaknäsin torni suljetaan yleisöltä kokonaan, koska sen auki pitäminen vaatisi liikaa investointeja. Torni oli kesällä suljettuna muutaman viikon hissien toimintahäiriöiden vuoksi. Syyskuun lopussa se suljettiin, koska tornin sammutusjärjestelmä piti korjata.
Ruotsin turvallisuuspoliisin vuoden 2017 raportissa todetaan, että vieraan vallan tiedusteluyritykset ovat lisääntyneet maassa. Raportissa suurimmaksi uhaksi on nimetty Venäjä.
Tornin toiminnasta vastaava Teracomin turvallisuusjohtaja Johan Petersson ei suostu nimeämään SVT:n haastattelussa merkittävimmäksi uhaksi mitään tiettyä valtiota.
SVT:n mukaan turvallispoliisin raportti on kuitenkin vaikuttanut Teracomin päätökseen sulkea torni yleisöltä.
– Meidän on tehtävä tämä suojellaksemme turvallisuuttamme, sanoo Petersson.
Tornin rakentaminen aloitettiin vuonna 1963, ja se valmistui 1967. Torni sijaitsee Djurgårdenin kaupunginosassa, laajan ulkoilualueen keskellä. Se on Tukholman läänin korkein rakennus.
Radio- ja tv-tornin huipulla on ollut ravintola, kahvila ja kauppa. Varsinainen vetonaula on kuitenkin ollut 155-metrisestä tornista avautuva näköala.
Eduskunnassa kulunvalvonta ei ollut ennen niin tarkkaa. Aikoinaan lähistöllä asuneet lapset huvittelivat juoksemalla Eduskuntatalon kerroksia ympäri, kunnes vahtimestarit kyllästyivät ja heittivät heidät ulos.
Turvallisuuden kannalta vakavampi tapaus sattui talvisodan loppuvaiheessa, kun nuori nainen käveli pistoolin kanssa Eduskuntatalon portaat ylös.
Ennen kuin vahtimestarit ehtivät pysäyttää naista, hän ampui itsensä pääaulassa.
Talvisodan päättäneistä raskaista rauhanehdoista kerrottiin julkisuuteen 12.3.1940. Samana päivänä Karjalasta luopumisesta järkyttynyt kahden pienen lapsen äiti Astrid Reponen surmasi itsensä eduskunnassa vastalauseena ankarille rauhanehdoille.
Kansantutkijana työskennelleelle Reposelle Karjala oli läheinen ja menetys raskas, kertoo eduskunnan johtava tietoasiantuntija Timo Turja.
Puhemies Paula Risikko sekä Eduskuntatalon historiaa tuntevat eduskunnan virkamiehet Turja ja Rainer Hinsdberg ovat johdattaneet Ylen harvinaiselle kierrokselle Eduskuntatalon tiloihin. Reposen kohtalo on yksi esimerkki niistä tarinoista, joita Arkadianmäen graniittilinna kätkee sisäänsä.
Eduskuntakierrosta vetävä puhemies Paula Risikko (kok.). Selin eduskunnan johtava tietoasiantuntija Timo Turja sekä apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg. Markku Pitkänen / Yle
Enää Eduskuntataloon ei kuljeta noin vain. Tuoreen remontin myötä pääovi on poistettu käytöstä. Se avataan vain esimerkiksi vieraileville valtionpäämiehille. Puhemies Risikon mukaan taustalla vaikuttavat turvallisuussyyt.
Eduskunnassa harkitaan kuitenkin pääovien väliaikaista käyttöä jälleen huhtikuussa, kun vaaleissa valittavat uudet edustajat saapuvat taloon. Uusille kansanedustajille kyseessä on ikimuistoinen tilanne, jonka arvokkuus halutaan säilyttää.
Portaat, joille kansanedustajat kokoontuivat ihmettelemään pommikoneita Helsingin yllä
Talvisodan ensimmäisen pommituksen iskiessä Helsinkiin marraskuun viimeisenä päivänä vuonna 1939 eduskunnassa oli käynnissä nykyistä liikenne- ja viestintävaliokuntaa vastaavan kulkulaitosvaliokunnan kokous, eduskunnan johtava tietoasiantuntija Turja kertoo.
Hälytyksen soidessa yhdeksältä aamulla kansanedustajilta jäi kesken Rantasalmen tieasioiden käsittely.
– Ilmeisesti kukaan ei ollut lopulta kuitenkaan uskonut, että sota todella syttyisi, Turja sanoo.
Eduskuntatalon portaiden päässä keskimmäisenä sijaitsee pääovi, joka ei ole enää turvallisuussyistä käytössä. Markku Pitkänen / Yle
Kansanedustajat kävelivät pääaulaan ja eduskuntatalon portaille katselemaan pommikoneiden saapumista Helsinkiin. Lentokoneet lensivät muutaman sadan metrin päästä nykyisen Mannerheimintien, silloisen Heikintien suuntaisesti pohjoiseen pommittamaan Malmin lentokenttää.
Ohi lentäneitä koneita ihmetelleille kansanedustajille tilanne selvisi vasta, kun silloinen puhemies Väinö Hakkila käveli portaat ylös.
Kokoomuksen kansanedustaja Kyllikki Pohjala kysyi Hakkilalta, mistä oikein oli kyse.
–Sota on syttynyt, Hakkila vastasi.
Käytävä, jota vartioi rauhanomainen jumalatar
Käytävällä matkalla naisten huoneeseen puhemies Risikko pysähtyy ja nappaa puhelimellaan kuva seinällä olevasta veistoksesta.
Seinällä on vähäpukeinen nainen, joka kannattelee vaakaa.
Markku Pitkänen / Yle
Oikeuden jumalatar on maailman parlamenttirakennuksissa tuttu näky, mutta suomalainen jumalatar eroaa kansainvälisistä kollegoistaan siinä, että vaakaa kannattelevalla suomalaisjumalattarella ei ole toisessa kädessään miekkaa. Miekan tilalla on puuntaimi.
Kyseessä ei ole sattuma, Turja kertoo.
Vuonna 1931 käyttöön vihityn Eduskuntatalon suunnitellut arkkitehti J.S. Sirén päätti, että kaikki aseisiin tai sotaan viittaava symboliikka jätetään koristeluista pois.
Eduskunnan johtava tietoasiantuntija Timo Turja on tutkinut eduskunnan historiaa. Markku Pitkänen / Yle
Taustalla oli tarve yhdistää jakautuneen kansakunnan molemmat puoliskot samaan istuntosaliin tilanteessa, jossa poliittisia erimielisyyksiä oli juuri ratkottu asein. Kun Eduskuntataloa lähdettiin suunnittelemaan, oli verisestä sisällissodasta vain muutama vuosi.
– Sirénin mielestä oli tärkeää, että eduskuntatalo rakennetaan kaikille suomalaisille. Ei pelkästään niille, jotka ovat voittaneet sisällissodan tai niille, jotka sattuivat olemaan hallitusvastuussa. Eduskuntatalosta tuli kansallisen eheytymisen projekti, sanoo eduskunnan apulaistiedotuspäällikkö Rainer Hindsberg.
Talosta rakennettiin kansallisen sovun monumenttia, johon eivät miekat ja kanuunat sopineet.
Naisten huone, jossa selviää, miksi naisten ääni eduskunnassa ei kuulunut
Seuraavaksi puhemies johdattaa harmaaseen huoneeseen, jonne ei miehillä tavallisesti ole asiaa.
– Tänne voi tulla turvallisin mielin esimerkiksi vaihtamaan vaatteita, jos päivän aikana on monta erilaista tilaisuutta. Miehillä on tavallisesti päällään puku, ja sillä he pärjäävät koko päivän, Risikko sanoo.
Markku Pitkänen / Yle
Vaatteiden vaihtamisen lisäksi naisten huoneet olivat aiemmin tärkeitä levähdyspaikkoja eduskunnan miehisessä työyhteisössä.
Eduskuntataloon rakennettiin alun perin kolme naisille varattua huonetta, joista harmaa naisten huone on edelleen alkuperäisessä käytössään.
Naisille varatuille levähdyspaikoille oli aiemmin enemmän tarvetta, sillä ensimmäisten vuosikymmenten ajan eduskunta oli möreä-äänisten miesten valtakuntaa, Turja kertoo.
Yhteiskunta kokonaisuudessaan oli hyvin vahvasti patriarkaalinen, eli miesten hallitsema, mutta sen lisäksi eduskunnassa vaakaa miesten eduksi kallisti eräs käytännön eduskuntatyöhön liittyvä ongelma. Täysistuntosalissa ei ollut äänentoistoa, ja naisten ääni ei aikalaisten mukaan aina kantautunut metelin ylitse.
Naiskansanedustajien vaikeudet saada ääntään kuuluviin ovat jääneet historiaan pöytäkirjamerkintöinä täysistuntokeskusteluista, joissa toiset kansanedustajat pyytävät välihuudoin naisia korottamaan ääntään, eivätkä keskusteluita kirjaavat virkamiehet saa selvää siitä, mitä naisedustajat ovat sanoneet.
Eduskunnassa naisten huoneita oli alunperin kolme: harmaa, keltainen ja punainen. Niistä vain harmaa on edelleen alkuperäisessä käytössään.Markku Pitkänen / Yle
1950-luvulla täysistuntosalissa otettiin käyttöön äänentoistojärjestelmä, joka varmisti kaikkien äänien kantavuuden.
Yhteiskunta ja sen mukana myös eduskunta on ottanut vuosikymmenten mittaan harppauksia tasa-arvon suuntaan, mutta epäkohtia riittää edelleen.
Syksyllä julkistetusta Tasa-arvo eduskuntatyössä -tutkimuksessa selvisi muun muassa, että miehet koetaan edelleen eduskunnassa naisia vaikutusvaltaisemmiksi, kun katsotaan vaikkapa halutuimpien valiokuntien puheenjohtajien paikkoja.
Puhemiehen huone, jossa lasikatot särkyvät
Yhteiskunnan muuttumisesta kertoo esimerkiksi se, että puhemiehen huoneessa seinät ovat täynnä arvovaltaisten miesten kuvia, mutta puhemiehen nuijaa heiluttaa nainen.
Puhemies Paula Risikko aloitti puhemiehenä keväällä 2018 puhemies Maria Lohelan (sin.) jouduttua luopumaan tehtävästä.Markku Pitkänen / Yle
Puhemiehen huoneeseen saapuminen saa selän automaattisesti suoristumaan.
Eduskuntatalossa puhutaan tilahierarkiasta. Se tarkoittaa sitä, että jo huoneeseen saapuessaan tietää sisustuksesta ja koristelusta, kuinka tärkeästä toiminnosta on kyse, kertoo apulaistiedotuspäällikkö Hindsberg.
– Olen huomannut, että kuka tahansa tänne tulee, menee alkuun ihan äänettömäksi. Itsekin tekee mieli edelleen lähes niiata aina kun tänne tulee, Risikko sanoo.
Puhemies Paula Risikko aloitti puhemiehenä keväällä 2018 Maria Lohelan (sin.) jouduttua luopumaan tehtävästä.Markku Pitkänen / Yle
Puhemiehen huone on istuntosalin jälkeen eduskunnan tärkein paikka.
Risikko taas on nykyisessä tehtävässään eduskunnan puhemiehenä valtakunnan protokollassa toisena – seuraavaksi arvostetuimmassa roolissa heti tasavallan presidentin jälkeen.
Risikko on vasta kolmas nainen tehtävässä. Ensimmäisen kerran nainen johti eduskuntaa vuonna 1994, kun Riitta Uosukainen valittiin puhemieheksi.
Kuppila, josta kansakuntaa järkyttävä uutinen leviää maailmalle
Eduskunnan kuppila on talon sosiaalisen elämän keskus ja toimittajille tärkeä paikka metsästää politiikan uutisia. Sitä se oli jo 1940-luvulla, kun suuri uutinen karkasi valiokunnasta kuppilan kautta maailmalle.
Eduskunnan kahvila on kansanedustajille tärkeä paikka vaihtaa tietoja.Markku Pitkänen / Yle
Eduskunnan ulkoasiainvaliokunnassa käsiteltävänä olivat talvisodan päättäneet rauhanehdot ja kansanedustajat riitelivät rajusti. Moni oli raskaita rauhanehtoja vastaan, mutta lopulta valiokunta päätti hyväksyä ne enemmistön päätöksellä, Turja kertoo.
Riita valiokunnassa ei kuitenkaan päättynyt kokoukseen, vaan riitelevät kansanedustajat purkautuivat eduskunnan kuppilaan.
Kuppilassa kansanedustajien riitelyn kuuli myös STT:n toimittajana oman toimensa ohella työskennellyt eduskunnan virkamies, joka päätteli rauhanehtojen tulleen hyväksytyiksi. STT:n tieto välitettiin ruotsalaiselle uutistoimistolle, sillä rauhanneuvottelut olivat vielä kesken, eikä uutista olisi voitu sotasensuurin takia julkaista suomalaisissa lehdissä.
Ruotsalaisten lehtien kautta tieto rauhanehtojen hyväksymisestä levisi seuraavana päivänä Suomeen, toimittajalle ikävin seurauksin. Uutisen tultua julki hänet tuomittiin vankeuteen maanpetoksesta.
Gunnar Finnen reliefi eduskunnan kahvilassa.Markku Pitkänen / Yle
Turja näyttää kuppilan katonrajassa olevaa leijonaa.
Tassuun haavoittunut leijona on neljän hahmon hoivattavana.
– Moni pitää tätä voimakkaimpana symbolina tämän talon ja suomalaisen poliittisen järjestelmän ideasta, Turja sanoo.
Leijona on sisällissodassa haavoittunut Suomi. Sitä hoivaavat hahmot taas ovat kansanedustajia, joiden tehtävänä on saada hajautunut kansakunta pidettyä yhdessä.
Symboliikasta on tosin esitetty toisenlaisiakin tulkintoja.
– Erään feministitutkijan mukaan kuva kertoo pikemminkin siitä, että Suomessa naiset tekevät työt samalla kun miehet katsovat, Turja sanoo.
– Ne tekevät, jotka osaavat. Näin se on, puhemies Risikko nauraa.
Istuntosali, jossa kansanedustaja kuolee sydänkohtaukseen kesken puheen
Täysistuntosali on eduskunnan tärkein paikka, jonka lattialle ei muilla kuin kansanedustajilla ole asiaa. Muut voivat seurata istuntoja lehtereiltä.
Ehkä hieman yllättäen salissa kiihkeimmät keskustelut ja aggressiivisimmat puheet ovat historian saatossa liittyneet liikenteeseen, kertoo eduskunnan keskustelukulttuuria tutkinut Turja. Myös liikenneministerinä toiminut Risikko tunnistaa ilmiön.
– Mitä tahansa liikenneministerinä sanoin autoista, niin kyllä tuli palautetta.
Täysistuntosali on suomalaisen demokratian pyhin.Markku Pitkänen / Yle
Yksi kovaäänisimmistä eduskunnan historian salikeskusteluista käytiin Turjan mukaan vuonna 1956.
Aiheena oli veturimiesten lakko, jonka hallitus aikoi lopettaa kutsumalla veturimiehet kertausharjoituksiin ja määräämällä lakkoilijat kertausharjoitusten nojalla ajamaan vetureita.
Lakkoilevat veturimiehet saapuivat seuraamaan istuntoa lehtereille ja hallituksen aikeet saivat veturimiehet riehaantumaan.
– Ilmapiiri muuttui pelottavaksi. Istuntosali jouduttiin lopulta tyhjentämään, Turja sanoo.
Kiihkeää keskustelua liikenteestä käytiin myös joulukuisena lauantaina vuonna 1968, jolloin eduskunta kokoontui käsittelemään lisätalousarviota. Suurinta kiistaa herätti kuuma kysymys siitä, tilataanko sähköistyville rautateille tuliterät sähköveturit Neuvostoliitosta vai Suomesta.
Istunto sai dramaattisen käänteen, kun keskustan kansanedustaja Olavi Lahtela sai puhujanpöntössä sydänkohtauksen kesken puheenvuoronsa. Lahtelan menehtymiseen johtanut kohtaus kirjattiin myös täysistunnon pöytäkirjaan.
Sivu täysistunnon pöytäkirjasta lauantailta 28. joulukuuta 1968. Lähde: Eduskunnan kirjaston tietopalvelu.Yle Uutisgrafiikka
Istuntosali on jatkuvasti koko kansakunnan silmien alla, mutta sieltäkin löytyy yllätyksiä, kertoo apulaistiedotuspäällikkö Hindsberg.
Peruskorjauksen aikana pari vuotta sitten koko istuntosali käytiin läpi lattiasta kattoon. Kupolikaton alapuolella on niin kutsuttu friisi, jossa näkyvät Suomen yhdeksän historiallisen maakunnan vaakunat.
Peruskorjauksessa huomattiin, että Karjalan vaakuna oli turmeltu. Vaakunan käyrä sapeli on katkaistu.
Täysistuntosalin Karjalan vaakunan toinen sapeli on katkennut tuntemattomissa olosuhteissa. Markku Pitkänen / Yle
– Emme tiedä kenen toimesta ja milloin se on tapahtunut, mutta on helppo vetää johtopäätös, että se on tapahtunut sen jälkeen, kun menetimme Karjalan, Hindsberg sanoo.
Peruskorjauksessa Eduskuntatalo pantiin viimeisen päälle kuntoon, mutta katkennut sapeli jätettiin korjaamatta. Rikkinäinen veistos jäi katonrajaan muistuttamaan historiasta.
Ullakko, jossa juonitellaan ja asutaan salaa
Eduskunnan ullakolle on harvemmin kenelläkään asiaa. Siksi ullakko on ollut sekä poliittisen juonittelun keskipiste että kodittoman majapaikka.
Markku Pitkänen / Yle
Poliittiseen juonitteluun paikkaa on käytetty esimerkiksi 1950-luvulla, kun eräs SKDL:n edustaja harkitsi loikkaamista SDP:n eduskuntaryhmään.
– Keskustelut olivat huippusalaisia, sillä Suomen kommunistisella puolueella oli valvontaosasto, joka vahti sitä miten SKDL:n eduskuntaryhmän jäsenet käyttäytyivät ja kenen kanssa he keskustelevat, Turja sanoo.
Ullakko oli paikka, jossa kansanedustajat pääsivät käymään keskusteluita ilman valvontaosaston tarkkailua.
Juonittelun lisäksi ullakolla on tehty myös elokuvataidetta. Underground-yhtye Suomen Talvisota 1939-1940 on tiettävästi onnistunut 1960-luvun lopulla livahtamaan ullakon kautta Eduskuntatalon katolle.
Turjan käsityksen mukaan tapahtuneesta on olemassa lyhytelokuva, jossa yhtyeen jäsenet juoksevat kilpaa alasti Eduskuntatalon katolla.
Lööppeihin ullakko nousi 1980-luvulla, kun täältä löytyi kodittoman miehen maja. Jotain eduskunnan turvallisuusjärjestelyistä tuohon aikaan kertoo se, että mies onnistui asumaan eduskunnassa pari viikkoa kenenkään huomaamatta.
Vuoden 2018 alusta voimaan tullut, parjattu työttömyysturvan aktiivimalli kohtelee eri ammattien työttömiä hyvinkin eriarvoisesti aktiivisuusehdon laiminlyönnistä – euroina arvioituna.
Prosentteina korvausleikkaus on kaikille sama. Mutta kun ansidonnaisten työttömyyskorvausten suuruudet vaihtelevat paljon, tietää 4,65 prosentin nipistys jopa yli satasen leikkausta kuukausittaiseen työttömyyskorvaukseen.
Etenkin hyväpalkkaisissa ammateissa työskennelleet työttömät saavat maksaa aktiivisuusehdon laiminlyönnistä muita enemmän. Esimerkiksi johtajien ja ylimpien virkamiesten korvaus aleni viime vuonna keskimäärin 124 euroa kuukaudessa, kun keskimäärin alennus oli ammateissa vain puolet siitä eli 62 euroa kuussa.
Oheisesta työttömyyskassoittain laaditusta taulukosta näkee, että keskimäärin eniten aktiivisuusehdon täyttämättä jättäminen pudotti lääkärien (97 €/kk) ja lakimiesten (91€/kk) ansiosidonnaista työttömyyskorvausta. Seuraavaksi eniten euromääräisesti putosivat myynti- ja markkinointiväen korvaukset (87 €/kk). Duunariammateista leikkuri iski euroina koviten paperitehtaille, sähköalaan ja rakennuksille.
Ansiopäivärahojen pienimmät aktiivimallin takia tehdyt euroleikkaukset nähtiin palvelualoilla (47 €/kk) ja julkisilla hyvinvointialoilla (50 €/kk), koska näiden alojen ansiosidonnaiset korvaukset ovat matalimmat.
Euroina kevyimmin aktiivimallin korvausleikkuri nipistää peruspäivärahan saajia, siis heitä, jotka eivät ole oikeutettuja ansiopäivärahaan, koska eivät ole työttömyyskassan jäseniä. Heille se tietää vähintään 32,40 euron alennusta kuukauden työttömyyskorvaukseen, jos aktiivisuusehto ei ole täyttänyt. Prosentteina nipistys on toki heiltäkin 4,65 prosenttia.
Leikkurin välttää, jos...
Ansiopäiväraha maksetaan täysimääräisenä, jos työtön on täyttänyt aktiivisuusedellytyksen kolmen kuukauden aikana (= 65 maksupäivän aikana).
Aktiivisuusehto täyttyy eli korvausleikkurin välttää, jos jakson aikana:
On työssä yhteensä 18 tuntia.
Ansaitsee yritystoiminnassa yhteensä vähintään 241 euroa.
On yhteensä viisi päivää työllistymistä edistävässä palvelussa tai toiminnassa.
On yhteensä viisi päivää muussa rekrytointia tukevassa toiminnassa, jonka ajalta maksetaan työttömyysetuutta. (Lähde: TYJ).
Muutoksista neuvotellaan
Aktiivimalli on kohdannut paljon arvostelua ja etenkin työttömät ja SAK:laiset ammattiliitot ovat jo pitkään vaatineet korvausleikkurin kumoamista ja kokonaan uuden aktiivimallin rakentamista.
Hallitus taipui loppusyksystä kohentamaan aktiivimallia yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Kolmikantaneuvottelut käynnistyivät jouluviikoilla ja aikaa on helmikuun loppuun.
Vastuuministeri on sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila (sin.). Varsinaiset lakipäätökset venyvät vaalien yli seuraavalle hallitukselle ja eduskunnalle.
Kun kokkolalainen Pekka Kuusansalo aikanaan meni yhteen vaimonsa kanssa, hän muutti samalla perinteikkääseen, jatkosodan aikana valmistuneeseen kerrostaloon, jonka parkkihalli ei miestä miellyttänyt.
– Kaikki oli harmaata betonia. Minä tykkään väristä, niin vaatteissa kuin elämässä muutenkin!
Matkalla Brysselissä Kuusansalo ihasteli rakennuksia, joiden seinissä Hergen Tintti-hahmo on saanut lähes kansallissankarin roolin. Siitä lähti idea: parkkihalli saisi täyttyä Kuusansalon lapsuuden ja nuoruuden sankarien kuvista.
Mies ei jäänyt aikailemaan: hän kysyi taloyhtiön hallitukselta luvan ja ammattiopiston rehtorilta pohjamaalien jämiä. Ne saatuaan hän alkoi vedellä harmaata betonia piiloon. Kaikkiaan urakka vei vuosia, mutta tuloksena on ainutlaatuinen parkkihalli.
Nykyään seinien kaunistaminen eri tavoin on arkipäiväistynyt Suomessa. Siinä missä ennen seiniä koristivat lähinnä luvattomat graffitit, viime vuosina isotkin muraalit eli seinämaalaukset ovat yleistyneet. Katutaiteesta on tullut tavallista ja graffitityöpajoista osa nuorisotyötä. Samalla siitä on toisaalta monen mielestä kadonnut särmä ja kapina.
Kyllähän sitä mukavammin töihin lähtee, kun tutut kaverit toivottavat hyvää huomenta!
Ensimmäisenä työnä syntyi tietysti Tintti. Niitä tarvittiin ensin kaksi, näyttämään rappukäytävien sisäänkäynnit. Nyt töyhtöhiuksisia lehtimiehiä on seinillä neljä.
– Kun Tintit olivat valmiit, homma lähti lapasesta.
Tintit näyttävät rappukäytävien sisäänkäynnit.Sari Vähäsarja / Yle
Kuusansalon aloittaessa oli vuosi 2001. Viimeisen hahmoista hän maalasi vuonna 2008. Kuvia on kuutisenkymmentä.
– Ota makuupussi mukaan ja nuku siellä samalla vaivalla, tokaisi vaimo jossain vaiheessa, kun mies vietti parkkihallissa pitkiä iltoja.
Pekka Kuusansalo on joutunut nuoremmille asukkaille esittelemään pinaattia syövän Kippari-Kallen.Sari Vähäsarja / Yle
Seinäkuvia varten Kuusansalo kävi läpi monia kuvia haluamistaan hahmoista ja etsi sellaisia, jotka toimivat röpelöisellä betonipinnalla. Osasta hän teki mallit ja hahmotteli ääriviivat sapluunan avulla. Osa taas syntyi vapaalla kädellä. Välillä käytössä oli projektori, jolla hän heijasti kalvolle tekemänsä hahmotelmat.
Aina lopputulos ei miellyttänyt, vaan mies teki saman kuvan monta kertaa.
Yksityisessä, suljetussa tilassa työt ovat pysyneet suojassa ilkivallalta. Joitakin Kuusansalo on joutunut korjailemaan yhtiössä tehtyjen putkihommien tai seinää pitkin lorisseiden vesivahinkojen takia.
Taloyhtiössä tehtiin putkitöitä, eikä Pekka Kuusansalo ehtinyt hätiin ennen kuin Rin-Tin-Tin ja Obelix saivat pientä näköestettä eteensä.Sari Vähäsarja / Yle
Batman, Aku ja Mikki, Asterix ja Obelix. Dupondin veljekset omalla twistillä: Kuusansalo lisäsi joukkoon kolmannen.
– Ja Mustanaamio oli must!
Marlon Brando, Joan Crawford, Marilyn, Chaplin, Hitchcock, Marxin veljekset.
– Se aito Bond eli Sean Connery ja maailman kaunein nainen, Sophia Loren.
Elvis, Bill Haley, Frank Sinatra. Ja oma tulkinta Mona Lisasta.
Kuusansalon isä ajoi aikanaan 50-luvun Chevroletilla ja italialaisetkin autot ovat olleet Kuusansalon mieleen. Autokuvia on muutamia, mutta eipä ole yksityinen parkkihallikaan iso: 32 asunnon talossa on autopaikkoja 13.
Humphrey Bogart.Sari Vähäsarja / Yle
Kaikkia Kuusansalon lapsuuden ja nuoruuden sankareista talon nuoremman polven asukkaat eivät ole tunnistaneetkaan: John Wayne on ollut osalle outo, ja Kippari-Kallekin on pitänyt joillekin esitellä.
Seinillä on yhä tilaa, mutta lisää kuvia Kuusansalo ei aio tehdä. Ei muidenkaan parkkihalleihin, vaikka sitäkin on kysytty. Ja vaikka oman kotihallin galleriassa on yksi harmittava puute: Buster Keaton olisi pitänyt maalata.
Eikä töihin kyllästy, vaikka niitä on tullut nähtyä nyt jo pitkään.
– Kyllähän sitä mukavammin töihin lähtee, kun tutut kaverit toivottavat hyvää huomenta!
Parkkihallin seiniin on maalattu muun muassa elokuvamaailman legendoja.Sari Vähäsarja / Yle
Kun toimittaja Silja Massa kävelee Tallinnan kaduilla, vastaan tulee silmiinpistävän paljon nuoria äitejä. Virossa lasten hankintaan kannustetaan ja jopa painostetaan Suomea enemmän.
– Lapseton kaverini sanoi, että jos on lapseton virolainen nainen, voi kokea itsensä jopa maanpetturiksi, Massa kertoo Mistä maailma puhuu -podcastissa.
Viro tarjoaa perheille avokätisiä etuja. Yli kahden hengen lapsiperheille maksetaan suurperhelisää, ja vanhempainraha vastaa kuukausipalkkaa. Virossa syntyvyys onkin kääntynyt nousuun viime vuosina.
Toimittaja Silja Massa kertoo podcastissa nuorten äitien vauvabuumin lisäksi siitä, miten tasa-arvosta ja feminismistä puhutaan etelänaapurissamme.
Ylen kirjeenvaihtajat ja toimittajat kertovat joka toinen viikko Mistä maailma puhuu -podcastissa maankolkkansa kuumimmista puheenaiheista ja arjen pienistä ilmiöistä, jotka jäävät usein uutisissa kertomatta. Sarjaa toimittaa Simo Ortamo.
Ylen mediatoimittaja Marko Melto onnistui ikuistamaan yksinäisen hirven poukkoilun joulun aikaan iltahämärissä lumisella tiellä Heinolassa.
Melto huomasi pelkääjän paikalta hirven liikkuvan tien vieressä, yläruumis metsää kohti suunnattuna. Mellon auton kuski ja vastaantulevan auton kuljettaja näyttivät toisilleen pitkiä valoja sen merkiksi, että riistaeläin liikkuu tien vieressä.
Yhtäkkiä hirvi tekikin metsän laidassa u-käännöksen ja syöksyi keskelle tietä, Mellon ja vastaantulevan auton väliin.
– Yleensä hirvi kulkee kuin juna, eli kun hirvi kerran lähtee yhteen suuntaan, se myös menee sinne. Tyypillisesti hirvi käyttäytyy näin, mutta tietysti ne kääntyvät joskus myös ympäri. Itsellenikin on käynyt tällainen tapaus, että hirvi vaihtaakin tiellä kesken kaiken suuntaa, Suomen riistakeskuksen riistasuunnittelija Antti Piironen kertoo.
Miten hirvi kannattaisi ohittaa?
Usein autoilijoita neuvotaan väistämään hirvi eläimen takapään puolelta. Jos kolari sattuisi, eturuumis on hirven raskain, ja siten vaarallisin osa törmätä. Kevyt takaruumis on myös raskasta etuosaa helpompi väistää. Kun hirvi siis juoksee oikealle, se tulisi ohittaa vasemmalta.
Miten hirvi kannattaa ohittaa, jos se syöksyy keskelle tietä pää kohti autoilijaa?
– Ihan mahdotonta sanoa. Se on eläin eikä sen liikkeitä voi oikein tuollaisessa tilanteessa ennustaa. Itse yrittäisin ohittaa siltä puolelta, josta hirvi on tielle tullut, Piironen sanoo.
Joulun tienoon tapahtumissa hirvi pyrähti liikenteen keskelle, ajovalojen keilaan. Piirosen mukaan hirvi on luultavasti säikähtänyt, panikoinut ja koettanut reagoida tilanteeseen parhaansa mukaan.
– Hirvi voi luottaa joskus myös omiin jälkiinsä ja ajatella, että siellä ei ainakaan ollut vaaraa, sinne on turvallista mennä, Piironen kertoo.
Hirvillä on totuttuja kulkupaikkoja, joita pitkin ne ylittävät tien tapojensa mukaan. Piironen kertoo, että kulkureiteillä on nähtävissä myös kolarisumia.
Hirvi näytti ensin lähtevän suoraan metsään, pois ajoradalta.Marko Melto / YleHirvi kuitenkin kääntyi ja suuntasi matkansa keskelle tietä, ajovalojen loisteeseen.Marko Melto / YleHirvi hypähti lumipientareelta kohti turvaa ja onnettomuuksilta säästyttiin, vaikka riistaeläin pyrähti halki lumisen tien.Marko Melto / Yle
Tarkkana hämärän aikaan
Hirvi on niin sanotusti hämäräaktiivinen eläin eli se lepää päivän ja liikkuu pimeän aikaan. Tästä syystä juuri illan ja aamun hämärissä hirviä kannattaa autoillessa pitää silmällä.
Hirven metsästyskausi on yhä käynnissä, mikä voi paikallisesti ja hetkellisesti saada hirviä liikkeelle. Menossa on myös yksi vuoden suurimmista paluuliikenteistä, kun ihmiset palaavat joulunvietosta. Vaikuttavatko pyhien liikennemassat hirvien liikkeisiin?
– Hirvelle on ihan sama, onko joulun aika vai ei. Ehkä se huomaa, että liikennettä on paljon, mutta tuskin ne liikennepiikin takia liikkuvat enempää tai vähempää, Piironen toteaa.
Hirven havainnut autoilija voi varottaa muita autoilijoita hätävilkuilla tai vilkuttamalla ajovaloja. Piironen muistuttaa, että ennen kaikkea ajovauhdin hidastaminen hirvivaara-alueilla on järkevää.
Nuoret hirvet liikenteessä suurin riski
Eniten hirvet liikkuvat syksyn kiiman aikaan ja keväällä, kun emät vierottavat edellisvuotiset vasansa. Juuri nuoret hirvet törmäävät keväisin keskelle taajamia ja autoteitä, kun ne etsivät elinpaikkaa vieraassa maastossa.
Nämä yksin liikkumaan tottumattomat nuoret hirvet voivat eksyä autoteille myös yllättävistä paikoista, joissa hirvistä ei välttämättä ole osattu varoittaa liikennemerkillä.
Riski törmätä hirveen tai muuhun hirvieläimeen on suuri niillä alueilla, joissa hirviaidat alkavat ja loppuvat.
– Nuoremmat hirvet ovat vanhoja kokemattomampia ja ovat siksikin liikenteessä suurempi riski, Piironen toteaa.
Viime vuonna Suomen teiltä tilastoitiin 1 824 hirvionnettomuutta ja niissä loukkaantui 145 ihmistä. Viime vuonna hirvikolareissa menehtyi kolme ihmistä.
Uudenvuoden juhlijoiden kannattaa varautua aattoiltana lumimyräkkään ja voimakkaaseen tuuleen.
Tämänhetkisten ennusteiden mukaan maanantaina ja tiistaina Suomen yli pyyhkäisee lumisadealue. Myös tuulen ennustetaan voimistuvan.
Ylen meteorologin Joonas Koskelan mukaan uudenvuodenaattona päivällä koko maassa on vielä poutaista. Etelässäkin pakkasta voi olla jopa yli 10 astetta, Koskela ennustaa.
Illaksi Länsi-Suomesta vyöryy maan yli lumisadealue, joka levittäytyy yöhön mennessä myös lähes koko maahan. Vain Itä-Suomessa ja Pohjois-Lapissa voi olla poutaista. Samalla tuuli voimistuu.
Yle
Koskelan mukaan valtaosa sateista tulee lumena. Länsi- ja lounaisrannikolla sade voi tulla räntänä.
Koskela kuitenkin huomauttaa, että matalapaineen reitissä on vielä epävarmuutta, minkä takia sateiden tarkka ajoitus eri puolilla maata on vielä epävarmaa.
– Juhlijoiden kannattaa seurata sääennusteita, Koskela kehottaa.
Ilmatieteen laitoksen mukaan voimakas tuuli voi haitata rakettien lähettämistä etenkin maan etelä- ja keskiosissa. Tuuli myös lisää kylmän tuntua.
Lämpötila on vuoden vaihtuessa etelässä ja lännessä nollan ja -5 asteen välillä ja idässä ja pohjoisessa -5 ja -10 asteen välillä.
Uudenvuodenpäivänä myös ajokeli voi olla runsaan lumentulon vuoksi huono maan etelä- ja keskiosissa.
Seuraavana päivänä eli uudenvuodenpäivänä lumisade jatkuu pitkälle päivään ja tuuli voimistuu entisestään.
Vuodenvaihde tuo muutoksia itärajalle. Jatkossa Suomesta saa viedä Venäjälle omaan käyttöön entistä vähemmän elintarvikkeita tai tavaroita ilman tullimaksuja. Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki kertoo, että Suomen puolella säädöksiin ei ole tulossa muutoksia.
– Venäjän puolella matkustajavienti muuttuu siten, että sallittu yläraja on jatkossa 25 kiloa, kun ennen se oli 50 kiloa. Rahallisen arvon yläraja putoaa 1500 eurosta 500 euroon.
Jos tavaraa haluaa viedä Venäjälle yli näiden määrien tai arvojen, joutuu maksamaan tullimaksun. Multamäki ei osaa sanoa varmasti, miksi Venäjä on päättänyt toimia näin.
– Varmaankin Venäjän valtio haluaisi, että ihmiset käyttävät rahansa kotimaassaan.
Uusien rajoitusten vaikutuksia rajanylitysten määrään Multamäki ei osaa vielä arvioida.
– Helmi–maaliskuulla näemme paremmin mihin tilanne kehittyy.
Niiralan tullin päällikkö Erkki Multamäki.Yle / Ari Haimakainen
Rajoitukset voivat rajoittaa kauppaa
Uudet rajoitukset voivat vähentää erityisesti kalliin elektroniikan ja painavien esineiden ostoja Suomesta. Esimerkiksi painavat veneiden perämoottorit tai kalliit älypuhelimet ovat tällaisia tavaroita.
Painorajoja on kierretty aiemmin siten, että tavarat on purettu osiin ja tuotu usean henkilön mukana yli rajan. Tämä vaikeutuu muutosten myötä, ja erityisesti esineet, joita ei voi purkaa, ovat ongelmallisia.
Vähittäiskaupan puolella ei odoteta suuria muutoksia Venäjältä tulevaan kysyntään, kertoo Pohjois-Karjalan Osuuskaupan vähittäiskaupan toimialajohtaja Henrik Härkönen.
- Rajoitusten tulo on tiedossa, ja kaupan näkökulmasta ne eivät ole toivottavia. En kuitenkaan usko, että ne merkittävästi tai nopeasti muuttavat meidän tax-free-kauppaa.
Härkönen perustelee kantaansa sillä, että suurin osa Venäjältä tulevista asiakkaista ostaa päivittäistavaratuotteita.
- Heidän ostoksensa jäävät usein pienemmäksi kuin nämä kaavaillut rajat.
Härkösen mukaan kysyntään vaikuttavat enemmän venäläisten kotitalouksien käytettävissä olevat varat ja ruplan kurssi.
Niiralan raja-aseman varapäällikkö luutantti Pentti Jeskanen toivoo rajanylittäjiltä malttia.Yle / Ari Haimakainen
Ruuhkaa rajalla
Ostosreissulla olevien venäläisten määrä on rajalla kasvanut ennen rajoituksen voimaantuloa. Matkustajien määrää kasvattaa myös venäläisten loma-aika, joka ajoittuu uuden vuoden ympärille.
Niiralan raja-aseman varapäällikkö luutantti Pentti Jeskanen kertoo, että Niiralan raja-asemalla suurin osa matkustajista on tulossa Joensuuhun tai lähiympäristöön ostoksille.
- Tuleva viikonloppu saattaa olla vielä vilkkaampaa. Venäläisillä alkavat vapaat 30.12. ja ne kestävät 8.1.2019 asti.
Ruuhkiin kannattaa siis varautua. Jeskasella on neuvo suomalaisille rajanylittäjille.
1980-luvulla Valitse oma seikkailusi -kirjat nousivat ilmiöksi fantasia- ja scifi-kirjallisuuden ystävien keskuudessa. Niissä lukija sai annetuista vaihtoehdoista valita, miten tarina jatkuu: "Jos käyt taisteluun lohikäärmettä vastaan, käännä sivulle 83. Jos pakenet, käännä sivulle 42."
Nyt Netflix kokeilee samaa elokuvalla. Suoratoistopalveluun ilmestyi tänään ensimmäinen aikuisille suunnattu interaktiivinen elokuva, Bandersnatch. Elokuva on osa teknologian mahdollistamia dystooppisia tulevaisuuksia kuvailevaa Black Mirror -sarjaa.
Vuoteen 1984 sijoittuva Bandersnatch kertoo Stefan-nimisestä teinipojasta, joka alkaa kehittää Valitse oma seikkailusi -tyylisestä kirjasta videopeliä. Synkän fantasiatarinan muuttaminen peliksi osoittautuu vaikeaksi tehtäväksi, joka saa lopulta Stefanin kyseenalaistamaan todellisuuden.
Sarjalle tuttuun tapaan lopputulos on sekoitus järkkynyttä mieltä, scifiä ja kauhua Liisa ihmemaassa -kuvastolla ryyditettynä (Bandersnatch on hahmo Lewis CarollinLiisan seikkailut peilimaailmassa -kirjasta).
Netflix on jo aiemmin kokeillut interaktiivista kerrontaa lasten sarjoissa. Hyvin tuloksin.
Netflixin tuotantopäällikkö Todd Yellin toteaa Wiredin haastattelussa, että jos interaktiivisuus ei olisi toiminut lasten kanssa, ei se olisi toiminut aikuisillekaan.
– Lapset eivät tiedä, miten jonkin asian pitäisi olla, he vain tietävät miten se on, Yellin sanoo haastattelussa.
Eläytymisen sijaan aikuiset katsojat siis enemminkin ajattelevat, mikä vaihtoehto on oikea. Tästä syystä interaktiivisuuden kokeileminen Black Mirror -sarjan kanssa onkin nerokasta. Sarjaa seuranneet katsojat tietävät, ettei oikeita vaihtoehtoja ole.
Black Mirror -sarjan luoja Charlie Brooker ja tuottaja Annabel Jones kertovat Wiredille, etteivät he olleet aluksi innostuneita interaktiivisen elokuvan tekemisestä, mutta kun lähtöidea Bandersnatchiin syntyi, ei muuta toteutustapaa edes harkittu.
Viisi eri loppua, biljoona eri läpivientiä
Bandersnatch-elokuvaa tehtiin puolitoista vuotta, mikä on pitkä aika Black Mirror -jaksolle. Vaihtoehtoisia tarinankulkuja varten täytyi luoda työkalu, joka teki haarautuvan tarinan käsikirjoittamisesta selkeämpää.
Nopeimmillaan elokuvan voi katsoa läpi 40 minuutissa. Elokuvan keskimääräinen katsomisaika on noin 90 minuuttia.
Kaikki katsojan päätökset eivät aiheuta suuria muutoksia tarinankulkuun. Esimerkiksi ensimmäinen katsojalle esitetty kysymys on, minkälaisia muroja päähenkilö syö aamupalaksi. Päätös ei vaikuta itse tarinaan, mutta myöhemmin elokuvassa taustalla oleva televisio näyttää valitun murobrändin mainoksen.
Näiden pienten muutosten ansiosta Bandersnatch-elokuvan voi teknisesti ottaen katsoa läpi yli biljoonalla eri tavalla. Todellisuudessa reittejä loppuun on vähemmän. Bandersnatch sisältää viisi mahdollista loppua, joissa kaikissa on useita vaihtuvia osia.
Netflix antaa elokuvan loputtua katsojalle mahdollisuuden palata merkittäviin solmukohtiin tarinassa, ja katsoa mitä toisenlaisesta päätöksestä olisi seurannut.
Koska Bandersnatch vaatii sulavaa toistoa varten sovellusta lataamaan kaksi eri sisältöä muistiin, elokuva ei ole katsottavissa kaikilla laitteilla. Vanhemmat älytelevisiot eivät välttämättä pysty toistamaan elokuvaa, eikä sitä voi katsoa Chromecastin tai AppleTV:n kaltaisten sovellusten kautta.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump uhkaa sulkea Meksikon-rajan kokonaan, ellei hän saa rahoitusta tavoittelemalleen rajamuurille.
Yhdysvaltain liittovaltion hallinto on ollut sulussa jo seitsemättä päivää muurin rahoitusta koskevan kiistan vuoksi.
Trump laskee, että rajan ylittävän kaupan katkaisemisesta ei olisi haittaa taloudelle, koska presidentin mukaan Yhdysvallat menettää joka tapauksessa jo kymmeniä miljardeja dollareita Meksikon-kaupassaan Nafta-sopimuksen vuoksi.
Väite on sinänsä erikoinen, sillä Nafta-sopimus korvattiin jo marraskuussa USMCA-sopimuksella, jonka Yhdysvallat, Meksiko ja Kanada allekirjoittivat G20-kokouksessa Buenos Airesissa.
Tuolloin Trump kehaisi allekirjoittaneensa tärkeimmän ja suurimman kauppasopimuksen Yhdysvaltojen ja maailman historiassa.
Trump on vaatinut rajamuurille viiden miljardin dollarin rahoitusta valtionbudjetista. Muuria vastustavat demokraatit ovat esittäneet, että rajavalvontaa tehostetaan teknisin apuvälinein, kuten valvontalennokein. Trumpin mukaan rajaa ei voida valvoa vain lennokeilla, vaan siihen tarvitaan muuri.
Keskushallinnon osittainen sulku jatkuu näillä näkymin ensi vuoden puolelle.
Varustamoyhtiö Viking Line on tyrmistynyt Mariella-laivalla paljastuneesta rasistisesta käytöksestä.
Ravintolan tarjoilija oli hyppyyttänyt tummaihoista perhettä. Perhe oli aluksi mennyt suoraan ravintolan pöytään, mutta tarjoilija ohjasi heidät jonottamaan, ja vasta sitten samaan pöytään, johon he olivat alun perin istuneet.
Tarjoilija myös kuiskasi perheestä ala-arvoiseen sävyyn työkaverilleen. Hän sanoi: "Voitko sä hoitaa sen neekeriperheen tossa". Kuiskauksen kuuli lähellä istunut matkustaja. Perhe ei ilmeisesti kuullut lausetta, vaan jatkoi ruokailuaan ravintolassa.
Viking Linen tiedotusjohtaja Johanna Boijer-Svahnström on tyrmistynyt. Kyseinen käytös ei sovi yrityksen arvomaailmaan.
– Tämä ei ole missään nimessä hyväksyttävää käytöstä. Otimme asian heti esille laivalla ja ryhdyimme toimenpiteisiin. Koulutamme henkilökuntaa palvelupuolella koko ajan eli käymme läpi, miten käyttäydytään asiakkaita kohtaan. Panostamme paljon hyvään palveluun. Tämä ei vastaa lainkaan meidän arvomaailmaamme, kertoo Boijer-Svahnström.
Tiedotusjohtaja painottaa, että yhtiön laivoilla matkustaa ihmisiä jopa sadoista eri kansallisuuksista. Rasistinen käytös on harvinaista ja vakava asia.
Tiedotusjohtajan mukaan epäasiallisesti käyttäytynyt työntekijä on sijainen eli hän ei ole Viking Linen palkkaama. Hän ei tule jatkossa työskentelemään yhtiön palveluksessa.