Jos olet kasvanut Suomessa etkä tiedä ksylitolista, olet elänyt tynnyrissä tai herännyt juuri koomasta.
Valtaosa 1970–1990-luvuilla syntyneistä tai kasvaneista päätyi keskelle koivusokerihuumaa. Tarhatädit lusikoivat lapsille ksylitolipurukumityynyjä (kaksi kappaletta joka aterian jälkeen), ksylitolia imeskeltiin pastilleina ja sitä sai tahnoina.
Televisiosta tuutattiin levypurukumia, joka oli makeutettu ksylitolilla. Saku Koivu hammashymyili itsensä uuden ihmetuotteen (Cloetta) keulakuvaksi.
2000-luvulle tultaessa suomalaisten opettelemaan hammashymyyn alkoi tulla kiillevaurioita.
Kotimaisia ksylitolituottajia myytiin ulkomaille (Tekniikka & Talous). Erityisesti eurooppalaisten tutkijoiden joukosta kuului kriittisiä äänenpainoja (Mediuutiset) ksylitolin suhteen. Kolme vuotta sitten muun muassa Helsingin Sanomat kertoi, että ulkomailta kantautuu taas soraääniä: tutkimustulokset ovat ristiriidassa suomalaisten suositusten kanssa! Ksylitolin tehosta ei ole kunnon todisteita!
Kaiken kukkuraksi jotkut kunnat ja päiväkodit ovat heittäneet ksylitolipastillit kaivoon: Helsingissä niitä ei anneta päiväkoti-ikäisille lainkaan, koska tablettien jakelu osoittautui liian vaikeaksi.
Mikä on totuus – mihin kaikkeen ksylitoli pystyy?
Ja kuka edes haluaisi laittaa kapuloita ksylitolin rattaisiin?
Makeuttajien kitkerä kritiikki
Perhana, taas särkyi yksi myytti ja yksi syy vähemmän olla ylpeä suomalaisuudestaan.
Kun Helsingin Sanomat pari vuotta sitten uutisoi tutkimuksesta, jonka mukaan ksylitolin tehosta ei ole kunnon todisteita, riitti kommenttikentässä surkuttelijoita. Manchesterin yliopiston Cochrane-nimisen katsauksen mukaan koivusokeri ei olekaan niin ihmeellinen kuin olimme luulleet, ja taas meni kansallisylpeydestä palanen – ksylitolihan on melkein kuin astiankuivauskaappi, äitiyspakkaus ja jääkiekon maailmanmestaruus.
Kritiikki ei ollut ensimmäinen eikä ainutlaatuinen.
Suomalaisen ksylitolitutkimuksen isä, emeritusprofessori Kauko K. Mäkinen on muistellut ksylitoliin liittyviä tarinoita ja teilauksia muutama vuosi sitten ilmestyneessä kirjassaan Sen täytyi tapahtua : mitä jokaisen suomalaisen tulisi tietää ksylitolista.
Kirjasta käy ilmi, miten ksylitolia haluttiin teilata jo vuosikymmeniä sitten. Sokerialkoholien ja makeuttajien puolestapuhujien välillä kun on ollut kilpailua läpi vuosikymmenten – siis sellaisten aineiden, kuten sorbitoli, maltitoli ja aspartaami.
– Kritiikki on oikeastaan minun aiheuttamaani, Mäkinen sanoo yllättäen puhelinhaastattelussa.

Biokemistinä Mäkinen oli tutkimuksissaan itsekin kiinnostunut sokerialkoholien vaakakuppiin laittamisesta, jotta selviäisi, mikä niistä on tehokkain hammaskarieksen ehkäisyssä. Kaikki eivät olleet löydöksistä yhtä haltioissaan.
– Ksylitoli oli niistä paras kariesta estävä aine. Se ei sopinut kaikkien ajatuksiin. Taustalla on esimerkiksi sorbitoliteollisuus: sorbitolia on tavattoman halpaa tehdä, ja sitä on joka paikassa, Mäkinen kertoo.
Lisäksi Mäkinen kertoo, että fluoriteollisuus on pyrkinyt ajoittain estämään ksylitolin kruununkiillotusta. Fluoria löytyy lisättynä esimerkiksi hammastahnasta, ja sekin estää kariesta.
– Fluoriyhdisteitä tutkivat ja tuottavat tahot ovat aivan tarpeettomasti katsoneet ksylitolin niiden kilpailijaksi. Minulle tämä asetelma on vieras, koska katson, että hammaslääketieteen tuotteista puhuttaessa paras on se, jossa on ksylitolia ja fluoria yhdessä, Mäkinen kertoo.
Manchesterin yliopiston tuottama kritiikki ei itse asiassa ollut uusi tutkimus, vaan katsaus jo olemassaoleviin ksylitolitutkimuksiin. Kyseistä katsausta suomii Mäkisen lisäksi myös väitöskirjansa ksylitolista tehnyt hammaslääketieteen tohtori, erikoishammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri.
– Ksylitolista ja hammaskarieksesta on tehty yli 500 tutkimusta. Mainittuun katsaukseen kelpuutettiin ainoastaan 10, hän kertoo.
Emeritusprofessori Mäkinen puolestaan päätti vielä eläkkeeltäänkin kirjoittaa vastineen katsaukseen. Cochrane-katsaus aiheutti sen verran kuplimista suomalaisen hammaslääketieteen saralla, että siitä kirjoitettiin vastine myös Hammaslääkärilehteen.
– On varmaankin ymmärrettävää, että nuoret kirjoituspöytäepidemiologit, jotka eivät itse ole suorittaneet ainuttakaan kenttätutkimusta sokerialkoholeilla, saattavat eksyä erheellisiin johtopäätöksiin tieteellisiä tutkimuksia arvioidessaan, Mäkinen toteaa.
Mehevät tutkimustulokset jäivät historiaan
Hammaslääketieteen tohtori, erikoishammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri on kyllästetty ksylitolilla jo nuoruudessa. Kun hän 1980-luvulla lähti vaihto-oppilaaksi Kanadaan, vanhemmat lähettivät perässä suomalaista purukumia.
Hietala-Lenkkeri aloitti viime tiistaina uuden työn Suomen Hammaslääkäriseura Apollonian asiantuntijahammaslääkärinä. Vielä vuonna 2016 hän kuitenkin uurasti väitöskirjan parissa ksylitoliin liittyen.
Tiiviisti ilmaistuna siinä selvisi, että jos kariesta eli kansankielellä hammasmätää ei juuri ole, ei ksylitolin lisäteho ollut merkittävä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, etteikö ksylitolilla olisi mitään merkitystä kenenkään hampaille.
– Tutkimustuloksiani raportoitaessa on painotettava, että tutkitut lapset saivat jo lähtötilanteessa asuinpaikassaan varsin monipuolista karieksen ennaltaehkäisyä, Hietala-Lenkkeri muistuttaa.

Jos tutkituilla lapsilla ei olisi ollut valmiiksi hyvää hammashoitoa, olisivat tulokset voineet olla hyvinkin erilaisia. Siinäpä piileekin väärinymmärryksen siemen ksylitolin suhteen: jos hampaat ovat valmiiksi terveet tai ksylitolia käytetään liian vähän, ei sen teho näy samalla tavalla kuin huonoissa hampaissa ja oikeilla määrillä.
Hietala-Lenkkerin mukaan lapset ovatkin nykyään aiempaa tervehampaisempia: siinä missä 1970-luvun lapsilla saattoi olla 12-vuotiaana seitsemisen reikiintynyttä hammasta suussaan, 1990-luvulla samanikäisellä oli kenties yksi paikattu tai reikiintynyt hammas.
Ja siinäpä voi olla yksi syy sille, miksi ksylitoli-into on laantunut 1990-luvun lukemista.
– Nykyisillä kariestasoilla ei saada niin meheviä tuloksia kuin 1990-luvun tutkimuksissa. Silloin saatiin niin järkyttäviä karieksen alenemia, että hampaan vaurioiden korjaantuminen näkyi melkein silmissä, Hietala-Lenkkeri kuvailee.
Ksylitolimämmiä, ksylitolikakkua?
Ihmemakeuttaja lopettaa hammasmädän.
Otsikko on suomennos yhdysvaltalaisen National Enquirer _-_aviisin ksylitolia koskevasta artikkelista vuodelta 1976. Siihen mennessä suomalainen ksylitolitutkimus oli päässyt jo maailmankartalle.
Se alkoi vuonna 1969 Suomen Turusta. Silloin emeritusprofessori Kauko K. Mäkinen oli vielä nuori biokemisti, ja päätyi töihin Turun hammaslääketieteelliseen laitokseen. Pian alkoi selvitys siitä, olisiko mahdollista kehittää sokerille korviketta, joka ei aiheuta hammaskariesta.
Samaan aikaan Suomen sokeri oli kaikessa hiljaisuudessa kehittänyt ksylitolille, koivusokerille, valmistusmenetelmää. Kun makeistuottaja ja tutkijat yhdistivät voimansa, alkoivat tutkimukset.
– Emme koskaan tarkoittaneet ksylitolia karamelliksi tai makeiseksi, vaan hoitavaksi aineeksi, joka tarjoaa sokerille vaihtoehdon, emeritusprofessori Mäkinen kertoo.

Hampaiden kannalta hyödyllistä ainesosaa haluttiin hyödyntää moneen tarkoitusperään, ja alun perin ksylitolia tutkittiinkin tuuttaamalla sitä melkein kaikkeen mahdolliseen ruokaan.
Oli ksylitolimämmiä, ksylitolikakkua, ksylitolijäätelöä. 1970-luvulla Turussa tutkimuksiin osallistuneille valmistettiin ksylitolista sen seitsemää sorttia. Pelkkä ajatuskin voi pierettää, eikä suotta – ksylitolin liikasaannin laksatiiviset vaikutukset (Duodecim) ovat hyvin tiedossa.
Tutkimus laitettiin lopulta pakettiin muun muassa koehenkilöiden tutkimusväsymyksen vuoksi (Sitra) kaksi vuotta sen alkamisen jälkeen, vuonna 1974.
Yhtä kaikki, tutkimustuloksista voidaan röyhistää yhteisesti rintaa: juuri Turun yliopiston tutkimus osoitti vihdoin, että ksylitolilla on vaikutuksia karieksen eli hammasmädän ehkäisyssä.
Suomalainen menestystarina oli alkanut.
Ksylitolin suomalaisväri hiipui
1970–1990-luku oli emeritusprofessori Mäkisen mukaan "jatkuvan joulun aika" ksylitolin kannalta. Oli mainoksia ja ksylitolimannekiineja. Hammaslääkäriliitto julkaisi ensimmäisenä maailmassa ksylitolin saantisuositukset, ja viimein vuonna 1994 ksylitolituotteet vapautettiin makeisverosta (Savon Sanomat).
Ikävä kyllä jatkuva joulu ei ollut ikuinen. Kotimainen ksylitolintuotanto alkoi hiipua.
Ensin ulkomaille seilasivat purukumit, kun Huhtamäki-Hellas nimellä aloittanut Leaf myytiin hollantilaisomistukseen vuonna 1999. Sittemmin siitä tuli osa Cloetta-konsernia. Aikanaan Hellas oli ollut tiiviisti yhteistyössä ksylitolitutkimuksen kanssa ja tuonut markkinoille maailman ensimmäisen ksylitolipurukumin, Jenkin. Vuonna 2005 se oli Suomen myydyin makeistuote (Tekniikka ja Talous).
Kotkassa sijaitseva ksylitolia valmistava sokeritehdas on puolestaan nyt amerikkalaisen Dupontin omistuksessa.
Nämä seikat kismittävät Mäkistä, mutta toisaalta hän on iloinen siitä, että ksylitolia tutkitaan nyt muuallakin kuin Suomessa. Koivusokerin suomalaisväritteisyys on joka tapauksessa tosiasia.
– Kotkassa oli ensimmäinen todellinen tehdas, jossa valmistettiin puhdasta ksylitolia. Tutkimus painottui koko 1970–80-lukujen ajan voimakkaasti Suomeen, Mäkinen summaa.
Nykyään ksylitolia ei edes koivusta oikeastaan valmisteta: sen sijaan raaka-aineena käytetään muita lehtipuita tai maissia ja riisiä. Suomalaista ksylitolia ei käytännössä enää ole sanan varsinaisessa merkityksessä, sillä raaka-aine tuodaan meille ulkomailta (Kauppalehti).
Mäkinen arvioi, että ksylitolin kulta-aikana käytännössä kaikki suomalaiset tiesivät ksylitolista. Nuoriso vätkytti ksylitolipurkkaa, vanhempi väestö imeskeli ksylitolipastilleja.
Ksylitoli on edelleen kuuluisa. Ksylitolipurukumia- ja pastilleja valmistavan makeistalo Cloettan tutkimuksen mukaan 98% suomalaisista vanhemmista pitää ksylitolituotteita tärkeinä tai erittäin tärkeinä lasten hammasterveydelle. Cloettan ksylitolitiedottaja Milla Vihanto kertoo tilastoista, joiden mukaan lasten ksylitolipastillien käyttö on lisääntynyt merkittävästi viimeisen 10 vuoden aikana.
Pitäisikö ksylitolia sitten syytää kaikille jo tarhassa?
Ksylitolin syöttö kansalle on kallista
Hammaslääketieteen tohtori, erikoishammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkerin omat lapset käyttävät ksylitolituotteita joka ikinen päivä. Sen sijaan joka päiväkodista ei ksylitolia enää välttämättä saa, ja siihen Hietala-Lenkkerillä onkin painavia tutkimuksellisia mielipiteitä.
– Jos yhteiskunta joutuu korvaamaan ksylitolinkäyttöä, on mielekkäämpää antaa tuotetta niille, jotka sitä erityisesti tarvitsevat, hän kertoo.
Korvaamisella Hietala-Lenkkeri viittaa esimerkiksi maksuttomaan ksylitolituotteiden jakamiseen päiväkodeissa tai kouluissa. Ksylitolin syöttäminen koko kansakunnalle on Hietala-Lenkkerin mukaan nimittäin kallista. Koska hyöty näkyy parhaiten sellaisilla, joilla on ongelmia karieksen kanssa, voisi olla tehokkaampaa laittaa yhteiskunnan maksamalle ksylitolikuurille sellaiset, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat.
Hyvähampaiset voisivat tässä tilanteessa ostaa ksylitolipurkkansa ja pastillinsa itse, sillä muun perushammashoidon kanssa yhdistettynä ksylitoli ylläpitää hyvää hammasterveyttä. Äidin ksylitolinkäytöllä on merkitystä jopa syntymättömän lapsen hammasterveydelle, kuten Hietala-Lenkkerin tutkimuksessa kävi ilmi.
– Väestön eriarvoisuus voi jopa lisääntyä, jos ihminen on sosioekonomisesti heikommassa asemassa eikä hänellä ole varaa annostella ksylitolia kaikille lapsilleen viittä grammaa päivässä. Se voi joillekin olla kynnyskysymys, Hietala-Lenkkeri luonnehtii.

Muuramen Hyvinvointi -liikelaitoksen vastaava hammaslääkäri, hammaslääketieteen tohtori Teemu Taipale pohtii ksylitolin nykytilannetta ja 1990-luvun jälkeistä mainonnan puutetta.
– Hyvä, että kysyit tästä asiasta, hän toteaa.
Taipale katsoo, että ihmeaineeksi nimetty ksylitoli pitäisi nostaa taas asialistalle. Päiväkodeistakin on välillä kuulunut kysymyksiä sen suhteen.
– Jo kaupan hyllyiltä näkee, että ksylitoli ei ole kadonnut mihinkään. Sitä käytetään Suomessa paljon ja ihmiset tietävät siitä, Taipale luonnehtii.

Hän arvelee, että Suomessa tehdään ksylitolitutkimusta enää varsin vähän, mutta itse ongelma eli hammaskaries ei ole kadonnut mihinkään. THL:n neljän vuoden takaisten tilastojen mukaan jopa joka neljännellä aikuisella esiintyy kariesta.
Isoin ongelma ei kuitenkaan ole purukumin ja pastillien puute, vaan hampaiden harjaus. Sitä emme Taipaleen mukaan vieläkään osaa riittävän hyvin. Esimerkiksi suomalaisista aikuisista miehistä vain joka toinen harjaa riittävästi, 15-vuotiaista pojista reilusti alle puolet.
– Olennaisin asia suun terveyden kannalta on, että hampaat pestään aamuin illoin fluorihammastahnalla. Pitäisi aterioida säännöllisesti ja käyttää janojuomana vettä, Taipale listaa.
Siinä tilanteessa ksylitoli toimii bonuksena, jolla hampaiden ja suun puhtautta voidaan ylläpitää. Siksi Taipale muistuttaakin, että ksylitoli ei ole puhdistamattomien hampaiden taikakorjaaja.
– On tietenkin mahdollista, että joku kuvittelee ksylitolin tai muunlaisen suuveden korvaavan hampaiden puhdistuksen. Niin ei tietenkään ole.
Taipaleella on takataskussa myös muita syitä, miksi ksylitolista olisi syytä jälleen puhua.
Mikä haastaa ksylitolin?
Nouseva uhka suomalaisten hampaille on kiillevaurioiden syntyminen. Teemu Taipale toteaa, että hammaseroosio on tutkitusti tullut riesaksemme: STT:n mukaan lähes joka viides suomalainen kärsii asiasta.
Niinpä ksylitolia pitäisi natustaa edelleen. Taipaleen mukaan aineen vaikutuksia juuri hammaseroosion kannalta ei ole tutkittu, mutta hän olettaa ksylitolin auttavan tilannetta.
– Ksylitolin käyttö vähentää hammasplakin määrää, lisää syljeneritystä ja neutralisoi suun happamuuden, jolloin hammaskiilteen liukeneminen saattaa vähentyä, hän luettelee.
Lisäksi hän muistuttaa, että ksylitoli on saanut EU:n siunauksen terveysväitteiden osalta. Luottoa koivusokeriin siis on.
Mutta ksylitoli on kenties kohtaamassa vertaistaan haastajaa.
Haastajan nimi on erytritoli, mutta se tunnetaan myös kauppanimellä karppisokeri, kertoo emeritusprofessori Kauko K. Mäkinen.
– Sitä esiintyy pieniä määriä luonnossa. Se on helppo valmistaa glukoosista, ja se on tutkimuksissa todettu turvalliseksi. Se ei aiheuta kariesta eikä suolistovaivoja, Mäkinen sanoo.
Erytritoli ei ole kuitenkaan vielä lyönyt läpi Suomessa. Mäkinen arvelee, että ksylitoli on tähän asti riittänyt suomalaisille.
Aija Hietala-Lenkkeri tutki ksylitolin lisäksi erytritolia omassa väitöskirjassaan. Tutkimustulokset sen hyötyjen suhteen ovat vielä osittain ristiriitaisia, mutta rohkaisevia (Verkkouutiset). Hietala-Lenkkeri kertoo, että Japanissa erytritolia on käytetty ainakin 1990-luvulta asti.
– Lapset ovat leiponeet siitä mokkapaloja. Sen makeus on yllättävän paljon tavallisen kidesokerin kaltainen.
Syömiskulttuuri voi viedä hammasterveyden
Ksylitoli on siis elänyt katukuvassa hiljaiseloa, mutta sen tarina on jatkunut suomalaisten suissa.
Silti hammaslääketieteen tohtori, erikoishammaslääkäri Aija Hietala-Lenkkeri on huolestunut tulevaisuudesta. Hampaiden haasteille ei näy olevan loppua, ja tällä kertaa ne tulevat ruokavalion muodossa.
– Minua ihan hirvittää ajatella tilannetta, jota kutsun laiduntamisen kulttuuriksi. Lapset saattavat istua koko iltapäivän tietokoneen ääressä ja lipittää jotain. Ja lisäksi meillä on napostelukulttuuri, hän toteaa.
Lasten karies on Hietala-Lenkkerin mukaan alkanut paikoitellen jopa lisääntyä. Vanhemmat saattavat tuudittautua ajatukseen, että jos kariesta ei ole ollut itsellä, ei sitä tule lapsellekaan.
Hietala-Lenkkeri kuitenkin varoittaa, että hyvä hammasterveys ei ole automaattisesti pysyvä tila.
Ja siitä päästään takaisin ksylitoliin. Sitä Hietala-Lenkkeri suosittelee kaikille lämpimästi. Se ei korvaa hammashygieniaa, mutta voi toimia kainalosauvana energiajuomia ryystäville ja sipsejä nassuttaville suomalaisille.
– Toivon, että ksylitoli saisi taas synninpäästön. Se pitää edelleen pintansa.