Mänttäläisen olohuoneen hyllyt ovat täynnä valokuvia. Niissä hymyilevät ja vipeltävät Paula Katajamäen, 70, kuusi lastenlasta. Osalle heistä mummu ei ole verisukua, mutta se ei haittaa. Suuri perhe on lapsensa yksinhuoltajana kasvattaneen äidin ilo.

Katajamäen matka neljän lapsen äidiksi on kaikkea muuta kuin tavallinen. Hän sai lapsensa kahdessa hyvin erilaisessa elämänvaiheessa: kaksi ensimmäistä syntyivät nuorelle äidille, kahdelle jälkimmäiselle hän avasi kotinsa oven viisikymppisenä.

Paula Katajamäki oli nuori tullessaan ensimmäistä kertaa äidiksi. Esikoistytär syntyi kun Katajamäki oli vasta täyttämässä 22 ja poika vain hieman yli vuosi myöhemmin.

– Siihen aikaan oli itsestään selvää, että lapset tehdään nuorina. Olin itse viisilapsisesta perheestä ja tottunut pitämään huolta pienistä.

70-luvun alku oli kiireistä aikaa. Äitiysloma kesti vain kolme kuukautta ja lapset piti jättää hoitoon pieninä.

– Se tuntui vähän pahalta. Muuten äitiys oli minusta yksinkertaisesti ihanaa.

Kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. Paula Katajamäki

Äitiyden ihanuudesta huolimatta nuorten vanhempien avioliitto päättyi eroon. Paula Katajamäestä tuli 6- ja 7-vuotiaiden lasten yksinhuoltaja. Rahasta oli tiukkaa, mutta arki sujui.

– Vastuu oli yksin minulla, koska lasten isä asui kauempana. Minulla oli kuitenkin hyviä ystäviä ja työpaikka. Yhteys appivanhempiin oli kunnossa ja oma äitini auttoi paljon.

Katajamäen entinen mies löysi uuden puolison ja sai tämän kanssa kaksi poikaa. Välit entiseen vaimoon olivat hyvät, ja perheet pitivät yhteyttä.

Poikien ollessa alakouluikäisiä heidän äitinsä sairastui vakavasti. Hän otti yhteyttä Paula Katajamäkeen ja esitti toiveen: jos pahin tapahtuisi, voisiko tämä huolehtia hänen pojistaan. Toiveen toteuttaminen ei ollut vielä ajankohtaista, sillä kun poikien äiti vuonna 1993 kuoli, isä jäi luonnollisesti huolehtimaan lapsistaan.

Hänkin kuitenkin menehtyi yllättäen viisi vuotta vaimonsa kuoleman jälkeen.

Kahdesta teinipojasta tuli orpoja. Paula Katajamäki oli viisissäkymmenissä ja aloittelemassa itsenäistä elämää jälkikasvunsa muutettua omilleen kun hänen piti tehdä päätös lasten kohtalosta.

– Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Sain heiltä tukea päätökselleni. Tärkeintä oli pitää pojat yhdessä ja saada heidät tuttuun paikkaan.

Harkitsin asiaa viisi päivää ja keskustelin lasteni kanssa. Paula Katajamäki

Äitienpäivän tienoilla vuonna 1998 Paula Katajamäestä tuli virallisesti poikien huoltaja. Vanhimman pojan rippijuhlat vietettiin poikien omassa kodissa, mutta sen jälkeen Mänttään muutti kaksi surullista teiniä.

Uuden yhteisen elämän aloittamista helpotti se, että Katajamäki oli tuntenut entisen puolisonsa pojat lapsesta saakka.

– Olen positiivinen ihminen ja tiesin, että jaksan. Oli myös tärkeää tietää, että saisin tarvittaessa apua vanhemmilta lapsiltani.

Voimat eivät missään vaiheessa loppuneet, mutta olivat välillä vähissä. Silloin apua toi liikuntaharrastus. Aamuvarhaisella lattiat tömisivät kun äiti hyppeli narua.

– Olen koko ikäni saanut voimaa liikkumisesta. Olen mennyt lenkille tai pyöräilemään aina kun mahdollista.

Tänä äitienpäivänä Paula Katajamäki saa virallisen tunnustuksen kasvatustyöstään. Hän on yksi 35 äidistä, joille tasavallan presidentti luovuttaa Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan I luokan mitalin kultaristein.

– Ei sitä oikein osaa vielä sisäistää, se on niin upeaa. Ilmeisesti olen ollut ihan hyvä äiti ja mummu, tunnustuksen saaja sanoo selvästi liikuttuneena.

Tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt. Paula Katajamäki

Hienosta tunnustuksesta iloitsevat Paula Katajamäen kanssa neljä lasta ja kuusi lastenlasta. Välit kaikkiin ovat lämpimät.

– Seuraan ilolla lasten perhe-elämää. Hoidan kuutta lastenlastani, käyn heidän peleissään ja musiikkiharrastusten esityksissä. On ihanaa saada olla mukana ja nähdä heidän pärjäävän ja varttuvan.

Paulan tie näin suuren katraan äidiksi ja mummuksi ei ole tavallinen, mutta hän ei vaihtaisi matkan varrelta askeltakaan.

– Minulla on sellainen ajatus, että elämässä on punainen lanka. Kun sitä lankaa kerii taaksepäin, kaikki päätökset ovat olleet oikeita vaikka olivatkin nopeita. En vaihtaisi päivääkään pois vaan tekisin ihan saman jos tilanne tulisi nyt.

Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kertoo seuranneensa hallitusneuvottelujen ensimmäistä viikkoa erittäin huolestuneena.

Helsingissä Narinkkatorilla lauantaina puhunut Orpo sanoi, että ensimmäisenä huolen aiheena on talousasioiden sivuuttaminen neuvotteluissa.

– Ensin rakennetaan visiota tulevasta, mikä sinänsä on hieno asia, mutta jos se tehdään ilman realistista käsitystä talouden reunaehdoista, niin ei siitä mitään tule, Orpo arvosteli.

Toisena huolenaiheena Orpo pitää väitettyjen lobbareiden suurta määrä neuvotteluissa. Hallitusneuvottelupöytien kokoonpanot ovat herättäneet viime päivinä ihmettelyä, koska neuvottelijoiden joukossa on tulkittu olevan useita etujärjestöjen edustajia.

Keskustelu kärjistyi perjantaina siihen, että vihreiden Elina Moisio ilmoitti jättäytyvänsä pois hallitusneuvotteluryhmästä.

– Kun me tiedetään vielä etujärjestöjen valtavat panostukset paikalla olevien puolueiden vaalikampanjointiin ja niiden tukemiseen, ei voi miltään muulta ajatukselta välttyä kuin siltä, että kun he istuvat siellä neuvottelijoina, olemme saamassa Suomeen ostetun hallitusohjelman, Orpo sanoi.

– Kokoomus yksiselitteisesti vaatii lobbareita ja SAK:ta ulos Säätytalosta, Orpo jatkoi painokkaasti.

Orpo muistutti, että neljä vuotta sitten hän päätti Juha Sipilän (kesk.) kanssa, että lobbareita ei oteta mukaan hallitusneuvotteluihin.

Orpo sanoi, että kokoomus valmistui kevään eduskuntavaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin siten, että puolueen neuvotteluorganisaatiossa ei ollut mukana yhtään lobbaria.

– Luotimme siihen, että meidän riveistämme löytyy osaajia riittävällä tavalla.

Hallitusneuvotteluita vetävä Antti Rinne (sd.) on kiistänyt, että hallitusneuvotteluissa olisi mukana lobbareita. Hänen mukaansa jokainen neuvottelija on mukana puolueen edustajana, ei etujärjestön äänitorvena.

Halla-aho: Hallitustunnustelut taktista teatteria

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho palasi vielä hallitusneuvotteluja edeltäneisiin hallitustunnusteluihin puoluevaltuuston kokouksessa Helsingissä lauantaina.

Halla-aho sanoi puheessaan, että perussuomalaiset lähti keskusteluihin vakavalla ja rakentavalla asenteella, vaikka oli selvää, että demareiden valmiudet tehdä yhteistyötä puolueen kanssa olivat heikot tai jopa olemattomat.

– Meidän osaltamme tunnustelut olivatkin todennäköisesti lähinnä taktista teatteria. Rinne halusi ennen kaikkea luoda kokoomuksen ja keskustan suuntaan mielikuvaa siitä, että muitakin vaihtoehtoja on, jos nämä puolueet eivät jousta riittävästi, Halla-aho sanoi.

Halla-aho ennustaa, että hallitusneuvotteluihin osallistuvilla puolueilla saadaan yrittäjä- ja teollisuusvihamielinen hallitus, joka muun muassa rahoittaa vaalilupauksiaan veronkorotuksilla, rapauttaa Suomen kilpailukykyä "ilmastoposeerauksella" ja lisää haitallista maahanmuuttoa ja sen kustannuksia.

Lue myös:

Professori Anu Kantola: Nyt ensi kertaa kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa

Vihreiden Elina Moisio jättäytyy pois hallitusneuvotteluista lobbarikohun takia – viestintätoimiston osakkuus herätti epäilykset

Hallitusneuvotteluiden ensimmäinen viikko on takana – Rinne: "Ensi viikolla alkaa vaikein vaihe, kun hintalappuja aletaan laskea yhteen"

Japanissa Shikokun saarella sijaitsevan pikkuruisen Nagoron kylänraitti on hiljainen, mutta ei tyhjä. Pellonreunassa mies kiskoo kärryä, penkillä pariskunta istuu käsi kädessä ja ruokakojun luokse on kerääntynyt kokonainen perhe.

Mutta kun kyläläisiä katsoo tarkemmin, totuus paljastuu. Hahmot eivät ole ihmisiä, vaan ihmisenkokoisia nukkeja – ja ne kaikki ovat peräisin yhden naisen työpajasta.

Nagorossa syntynyt Tsukimi Ayano, 69, kertoo, että idea lähti yksinäisyydestä. Hän asui useita vuosia Japanin kolmanneksi suurimmassa kaupungissa Osakassa, kunnes päätti palata kotikyläänsä.

Nagorossa häntä odotti ikävä yllätys – kuten monet muutkin pikkupaikkakunnat Japanissa, kylä oli vuosikymmenten aikana lähes autioitunut. Ayanon lapsuudessa Nagorossa oli vielä kolmisensataa asukasta, mutta nykyisin heitä on enää 27.

– Vähitellen ihmiset lähtivät pois. Nyt täällä on yksinäistä, hän kertoo.

Ayano esittelee kyläkoulun luokkahuonetta, jonka pulpetteihin hän on istuttanut tusinan lapsinukkeja. Oikeasti koulu sulki ovensa jo seitsemän vuotta sitten, koska kylässä ei enää ollut yhtään lasta. Nykyisin nuorin nagorolaisista on 55-vuotias.

Turisteja ulkomailta asti

Yli 15 vuoden aikana Ayano on omien sanojensa mukaan tehnyt yli 270 nukkea – kymmenkertaisen määrän kylän asukaslukuun nähden.

Ensimmäiselle nukelle Ayano puki isänsä vaatteet ja pystytti sen puutarhaansa linnunpelättimeksi.

– Eräs työmies näki nuken ja tervehti sitä, koska luuli nukkea isäkseni. Ajattelin, että se oli hauskaa, Ayano muistelee.

Ayanon nuket ovat romuluisia muistomerkkejä elämälle, joka ennen täytti vuoristokylän. Tekijänsä yllätykseksi ne ovat myös onnistuneet tuomaan Nagoroon lisää vipinää.

Sen jälkeen kun kuvat Nagoron "nukkelaaksosta" alkoivat levitä netissä, kylässä on käynyt turisteja ulkomailta asti ihmettelemässä Ayanon luomuksia.

– Ennen kuin aloin tehdä nukkeja, kukaan ei pysähtynyt Nagorossa. Toivon, että Nagorosta tulee taas vilkas paikka, Ayano sanoo.

TEL AVIV Kun silmiis sinisiin katsoin, luulin niin onnen susta löytyneen, raikuu Lima-nimisellä klubilla.

Lavalla nelihenkinen Eurofalsh-ryhmä imitoi tanssiliikkeillään 25 vuoden takaista euroviisukappaletta Bye Bye Baby. Huulisynkka näyttää sujuvalta, vaikka oikeasti äänet kuuluvat CatCat-duon Katja ja Virpi Kätkälle.

Kukaan yleisössä ei ymmärrä suomenkielisiä sanoja, mutta se ei menoa hidasta. Eikä euroviisufaneja häiritse sekään, että laulu sijoittui aikoinaan lähes kisan hännille, sillä se on kuitenkin osa euroviisuhistoriaa.

Tanssiryhmä Eurofalshin nimen voisi suomentaa vaikka feikkiviisuiksi. Esitykset ovat puoliksi parodiaa, mutta kyse on kuitenkin intohimoisesta harrastuksesta.

Ensimmäisen setin jälkeen ryhmän kiharatukkainen vetäjä pyyhkii hikeä ja kertoo, mistä kaikki oikein alkoi.

– Kun olin lapsi, opettelin kaikkien euroviisujen tanssiliikkeet, muistelee viisuillat 15 vuotta sitten aloittanut Eran Luna.

Luna tutustui muihin euroviisufaneihin ja sai huomata, ettei olekaan ainoa viisufanaatikko. Ryhmä alkoi esiintyä viikoittain klubilla Tel Avivin kaupungissa. Sittemmin Eurofalsh on kutsuttu esittämään viisukoosteitaan pitkin Eurooppaa.

Yksi Lunan kaikkien aikojen euroviisusuosikeista on Katri Helenan kappale Katson sineen taivaan.

– Videolla ne painoivat lumihangessa turkiksissaan ja alkoivat kieriä, se oli niin hauskaa, Luna nauraa.

Ehkä viisuvuosikerta 1979 on jäänyt Lunan mieleen siksikin, että silloin Israel järjesti kisat. Toisen kerran Israel isännöi viisuja 1999 ja kolmannen kerran nyt 2019, eli 20 vuoden tasatahti on jatkunut.

Lunan mielestä euroviisujen suosio Israelissa on silti melko tuore ilmiö. Vasta Netta Barzilain viimevuotinen viisuvoitto räjäytti euroviisut koko kansan huviksi.

Euroviisufanien kasvava joukko on järjestäytynyt kerhoksi, jossa on mukana myös lapsesta saakka viisuja seurannut, nyt keski-ikäinen Tal Dorot.

Dorot selittää euroviisujen suosiota Israelissa sillä, että Israel on nuori valtio ja sijaitsee alueella, jossa se on hyvin eristynyt naapurimaistaan. Israelilla kun on sotaisa historia useimpien naapuriensa kanssa.

Israelilaiset ovat Dorotin mukaan myös kilpailuhenkisiä ja tuntevat yhteenkuuluvuutta Euroopan maihin – euroviisuissa se toteutuu hyvin.

Koska rauha palestiinalaisten kanssa ei ole edistynyt, eurooppalaisia on vaadittu boikotoimaan viisuja. Dorotin mielestä se olisi epäoikeudenmukaista.

– Boikotilla vahingoitettaisiin sekä israelilaisia että palestiinalaisia ja toisaalta rangaistaisiin myös niitä, jotka taistelevat yhtäläisten poliittisten oikeuksien puolesta, Dorot sanoo.

Dorot sanoo olevansa vasemmistolainen aktivisti, joka vastustaa rasismia ja puolustaa palestiinalaisten oikeuksia.

Dorot on käynyt paikan päällä kaksissa euroviisuissa ja muistaa kappaleet vuosien takaa. Esimerkiksi vuonna 1991 Roomassa pidetyn laulukilpailun hän nauhoitti aikoinaan VHS-videolle ja katsoi sitä yhä uudestaan joka päivä alusta loppuun, kuukausikaupalla.

Suomen euroviisuhistoriasta hän nostaa ykköseksi Monica Aspelundin Lapponia-laulun vuonna 1977.

– Lapponia oli ihana laulu, ja siitä tuli yllättäen hitti myös Israelissa, Dorot kertoo.

Tämänkertaiselle Suomen edustajalle Dorot ei povaa menestystä, koska pitää sitä tyylillisesti vanhana, 90-lukulaisena esityksenä. Muuten Dorot pitää tämänvuotisia viisuehdokkaita harvinaisen omaperäisinä.

– Tämä on yksi parhaista vuosista, Dorot sanoo innoissaan. Niinpä hänen viisuviikkonsa menee lauluja kuunnellessa ja juhliessa pitkälle aamuyöhön.

Dorot ei usko Israelin pärjäävän toista vuotta peräkkäin, sillä hänen mukaansa isäntämaan viisumenestys on usein ollut surkea.

Israelin euroviisuedustajalla Kobi Marimilla on päällään harmaa tuulipuku. Se on ongelma, koska siinä on väärän firman logo.

Manageri patistaa Marimia riisumaan tuulipuvun ennen kuin haastattelu kansallisteatterin kupeessa sijaitsevassa kahvilassa voi alkaa.

Sitten Marimi on valmis poseeraamaan myös faniensa kanssa, sillä naapuripöydästä hänet tunnistetaan heti. 27-vuotias näyttelijä ja laulaja valittiin Israelin edustajaksi tosi-TV-ohjelmassa.

Myös Marimin puheista ollaan tarkkoja. Hän ei halua ottaa kantaa viisuboikotteihin tai mahdollisiin protesteihin, joihin Israelissa varaudutaan.

Euroviisut on periaatteessa epäpoliittinen tapahtuma, eikä laulukilpailun yhteydessä sallita poliittisia mielenilmauksia.

Silti jo etukäteen tiedettiin, ettei Islannin euroviisuedustaja säästele sanojaan puhuessaan Israelista. Islantia edustavan Hatari-yhtyeen jäsenet alkoivat arvostella Israelia apartheid-valtioksi heti saavuttuaan maahan viikko sitten.

– Tapasin heidät Amsterdamissa, rakastan heitä, heidän esityksensä oli upea, Marimi sanoo, mutta pitäytyy kommenteissaan vain musiikissa.

Samanveroiset kehut Marimilta irtoaa myös Suomen edustajille, Daruden ja Sebastian Rejmanin esitykselle, jonka Marimi näki muiden viisujen mukana Amsterdamissa huhtikuun alussa.

– Rakastan heitä. Se on hyvin ainutlaatuinen ja karismaattinen. Yleisö oli ihan villinä ja niin olin minäkin.

Marimin mielestä euroviisut on Israelille tilaisuus näyttää, miten maassa oikein eletään. Hänen mukaansa maailmalla törmää outoihin kuvitelmiin.

– Moni on yllättynyt, ettei Israel olekaan autiomaata enkä ole ratsastanut kamelilla kouluun, Marimi naureskelee.

Israelin julkisuuskuvan kannalta palestiinalaisten asema on kamelien kohtelua kriittisempi kysymys.

Gazassa ja Israelin miehittämällä Länsirannalla asuvien palestiinalaisten valtiollinen asema on ratkaisematta. Israel on jatkanut vuosien ajan Gazan taloussaartoa ja lohkonut osia Länsirannasta siirtokunnikseen.

Israelin toimintaa palestiinalaisalueilla arvosteleva kansainvälinen BDS-liike on vaatinut Euroopan yleisradioliiton Ebun jäsenyhtiöitä boikotoimaan viisuja. BDS:n (Boycott, Divestment and Sanctions) tavoitteena on boikotoida Israelia, vähentää ulkomaisia sijoituksia maassa ja lobata pakotteiden puolesta.

Israelille euroviisut on tilaisuus muokata maakuvaa etäämmäksi Lähi-idän ikuisuuskiistoista. Sikäli se on onnistunut, että ainakaan boikottikehotus ei ole purrut, vaan kaikki 40 ulkomaalaista viisuedustajaa ovat tulossa paikalle.

Euroviisujen lähestyessä palestiinalaiset tekevät silti parhaansa kiinnittääkseen asemaansa huomiota.

Viime viikonloppuna Hamas-äärijärjestön hallitsemasta Gazasta ammuttiin Israeliin satoja raketteja, jotka surmasivat neljä ihmistä. Israel teki kostoiskuja Gazaan, jossa kuolleita oli ainakin 21. Palestiinalaisten mukaan osapuolet ovat sittemmin sopineet tulitauosta.

Rakettisade Tel Avivin suuntaan euroviisujen aikaan olisi Israelin painajainen. Kaupunkia on ehostettu tuhansia viisuturisteja varten, ja turvajärjestelyt viisuareenalla, Expo Tel Aviv -messukeskuksessa ovat poikkeuksellisen mittavat.

Tel Avivin matkailuviraston apulaisjohtaja Lior Meyer toivoo tosissaan, ettei boikotteja, protesteja eikä ohjuksia nähdä juuri viisujen aikaan.

– Politiikasta voidaan puhua vaikka mitä, mutta tämän pitäisi olla juhla, joka yhdistää ihmisiä, Meyer sanoo näköalatoimistossaan.

Viisuturisteja varten merenrannalle rakennetaan eurovisiokylä, jonne mahtuu 40 000 juhlijaa. Tel Aviv haluaisi levittää kuvia hiekkarannoistaan ja ravintoloistaan – eikä ohjusuhasta.

Meyerin mukaan ulkomaalaisten turistien määrä Tel Avivissa on kaksinkertaistunut viiden vuoden kuluessa miljoonasta kahteen miljoonaan, ja tulevaisuuden suhteen euroviisut on kaupungille jättimäinen PR-tilaisuus.

Meyer haluaa myös profiloida kotikaupunkiaan. Tel Aviv ei ole kuin Jerusalem, jonne mennään katsomaan pyhinä pidettyjä paikkoja, vaan kaupunki tunnetaan seksuaalivähemmistöistä ja suvaitsevaisuudestaan.

Israelissa on tapana sanoa, että Tel Avivissa juhlitaan, Jerusalemissa rukoillaan ja Haifassa tehdään töitä.

– Täällä on paljon hauskempaa kuin Jerusalemissa, Meyer lupaa.

Hauskuudella on hintansa. Meyer myöntää, että Tel Aviv on kallis kaupunki ja Israel kallis maa. Hänen mielestään se on kuitenkin hintansa väärti siinä missä myös Euroopan suurkaupungit.

Tel Avivin kaupunkikuva on muuttumassa nopeasti. Pilvenpiirtäjätyömaita nostokurkineen näkyy paljon. Myös uusia hotelleja rakennetaan, sillä kohtuuhintaisesta majoituksesta on pulaa.

Israelin viisumenestyksestä viis – hotellit, ravintolat ja klubit ainakin ovat Tel Avivin euroviisuhuuman voittajia. Ellei viisujen äänimaailmaan kuulu ilmahälytys.

Lue myös:

Euroviisut oli Anneli Saaristolle jackpot – Nyt hän haaveilee suuremmasta onnenpotkusta: "Kun tulisi mies, joka rakastaisi ja antaisi olla vapaa"

Euroviisut Ylen kanavilla – Darude taistelee finaalipaikasta tiistaina 14.5.

Käsi sivelee paljasta pään pintaa. Sytostaattihoidot ovat vieneet kajaanilaisen Ritva Heikuran hiukset, kulmakarvat ja silmäripset mennessään.

Siitä huolimatta Heikura hymyilee peilikuvalleen.

– Minua ei katso peilistä vieras ihminen. Ei ole katsonut kertaakaan, vaikka niin olisi voinut kuvitella. Ulkoinen olemus on muuttunut, mutta hiukset ovat kuitenkin pieni juttu. Monilla muilla asioilla on enemmän vaikutusta arkeen, Heikura kertoo.

Heikuralla todettiin keväällä 2016 laajalle levinnyt munasarjasyöpä. Viime tammikuussa kasvain uusiutui neljännen kerran.

Sitä pelkäsi, mutta osasi myös odottaa.

– Kerta kerran jälkeen diagnoosin kuuleminen on henkisesti rankempaa. Mietin ensimmäisenä, miten jaksan taas kaikki hoidot ja kuntoudun. En hyväksy sairautta, mutta minun on pakko. En halua käyttää vähäistä energiaani mihinkään turhaan, Heikura sanoo.

Munasarjasyöpään sairastuu Suomessa vuosittain yli 400 naista. Sairaus on petollinen, koska se ehtii usein levitä pitkälle ennen kuin se huomataan.

Varhaisessa vaiheessa oireita ei ole tai ne ovat niin vähäisiä, ettei niihin kiinnitä huomiota. Jokaisella meistä kun voi olla turvotusta tai ajoittaisia vatsan nipistyksiä.

Näin kävi myös Heikuralle. Hän hakeutui lääkäriin, koska oli tuntenut vointinsa heikentyneet parin viikon ajan. Pelkkä portaiden nouseminen kävi työlääksi, jalat olivat maitohapoilla.

Verikokeet näyttivät kummallisilta. Tarkemmissa tutkimuksissa paljastui, että kyseessä on joko gynekologisestä syövästä tai kasvaimet ovat alavatsan alueella.

– Tein ensimmäisen diagnoosin itse sanomalla lääkärille, ettei se voi olla muuta kuin munasarjasyöpä. Kohtuni oli leikattu pois eikä siellä ollut enää kuin munasarjat jäljellä, Heikura kertoo.

Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä. Ritva Heikura

Heikura ei jäänyt miettimään, miksi juuri hän sairastui syöpään. Miksi ei olisi sairastunut? Heikuran sisko oli menehtynyt gynekologiseen syöpään yli 10 vuotta aikaisemmin, ja hänellä itsellään oli ollut hyvänlaatuisia kasvaimia 20-vuotiaasta asti.

– Toki kysyin lääkäriltä, kuolenko minä tähän, mutta en osannut pelätä sitä. En osaa pelätä vieläkään, Heikura sanoo.

Ratkaisukeskeinen ihminen suhtautui syöpädiagnoosiin samalla tavalla kuin muihin elämän kriiseihin – syöpä on ongelma, joka voidaan ratkaista erilaisilla hoitokeinoilla. Sen jälkeen elämä jatkuu.

– Ihmettelin, miksi minulle tarjottiin heti psykiatrisen sairaanhoitajan tapaamista. Enkö osaa suhtautua tähän oikein? Sairastuminen on kuitenkin iso järkytys. Olin 51-vuotias, minulla piti olla melkein puolet elämästä vielä edessä, Heikura kertoo.

Intiimialueen syöpä sulkee suut

Kun Ritva Heikura sairastui syöpään toistamiseen, oli ensimmäisestä kerrasta kulunut aikaa yhdeksän kuukautta. Syöpä oli kroonistunut.

Siitä ei voi parantua, mutta taudin etenemistä voidaan hidastaan hoidoilla ja seurannalla.

– Olen saanut kolmen vuoden ajan joka kuukausi lääkettä. Ajattelen niin, että hoito on samalla tavalla säännöllistä kuin jonkun muunkin kroonistuneen sairauden. Syöpä on osa muuttunutta elämääni, mutta se ei tarkoita, etten eläisi, Heikura sanoo.

Intiimialueella oleva syöpä on monelle herkkä aihe. Heikura on huomannut, että gynekologisista syövistä ei puhuta, niitä hävetään.

Siitä huolimatta, että Suomessa sairastuu vuosittain yli 1 700 naista gynekologiseen syöpään.

– Niihin liittyy edelleen ajatuksia, että ne olisivat jotenkin itse aiheutettuja. En ole tupakoinut tai käyttänyt hillittömästi alkoholia. Olen ollut aina peruspyöreä, mutta en koe siitä syyllisyyttä. Olen nähnyt, miten syöpä riuduttaa ihmistä, Heikura kertoo.

Suomessa on yli 270 000 ihmistä, jotka ovat sairastaneet tai sairastavat syöpää. Gynekologisen syöpädiagnoosin saaneita heistä on hieman yli 21 000.

Kroonistunutta syöpää sairastavia on koko ajan enemmän, koska lääketiede ja hoidot kehittyvät. Parantumattoman syövän kanssa voi elää vuosia, jopa vuosikymmeniä.

– Sairastavan elämä rytmittyy luonnollisesti paljon sairauden mukaan. Esimerkiksi seurannat ovat yleensä 3–6 kuukauden välein. Olisi hyvä, jos ainakin niiden välillä pystyisi elämään mahdollisimman normaalia elämää, Suomen Syöpäyhdistyksen neuvontapalveluiden päällikkö Taina Häkkinen kertoo.

Sairaus kurittaa kehoa, mutta koettelee myös mieltä. Häkkinen vertaa syöpädiagnoosia tsunamiin – se iskee rajusti, yllättäen ja pistää väkisin pohtimaan elämän rajallisuutta.

– Krooninen sairaus määrittelee tietoisuutta kuoleman läheisyydestä, mutta ei tiedetä, miten lähellä se on. Kun sitä joutuu pohtimaan, voi se tuoda joidenkin kohdalla myös selkeyttä elämään.

Jokainen syöpäpotilas käsittelee sairautta omalla tavallaan, eikä yhtä oikeaa tapaa ole.

Häkkinen lähtisi itse rakentamaan elämää oikean tiedon varaan, jotta sairastava ja hänen omaisensa tietäisivät, mitä sairastuminen tarkoittaa juuri omalla kohdalla.

– On tärkeää, että sairastunut saisi aina keskusteluapua ja terapiaa myös silloin, kun tautitilanteessa tapahtuu muutos. Olen aina ajanut sitä, että kaikille pitäisi tarjota ainakin kolme tapaamista psykologin tai psykoterapeutin kanssa.

Moni sairastunut ei osaa tai ymmärrä pyytää apua, monella pyytämiseen on jopa kynnys.

– Suurimmalle osalle kaksi, kolme keskustelua auttaa jäsentämään elämäntilannetta, mutta ne, jotka eivät selviä omilla voimavaroilla, saisivat tukea jaksamiseen. Jo tieto siitä, että tukea on olemassa, voi riittää monelle, Häkkinen sanoo.

Häkkinen muistuttaa, että harva syöpään sairastunut tekee oikeasti maailmanympärysmatkan, vaan arki koostuu itselle tärkeistä asioista. Samalla tavalla voi nauttia vaikka Kauniista ja rohkeista, saunasta tai pakastaa marjoja ajattelematta, onko syömässä niitä myöhemmin.

– Tärkeää olisi, että saisi nukuttua, syötyä ja olisi edes yksi ihminen, johon saa turvautua, jotta ei ihan erakoidu. Olisi myös hyvä, jos pystyisi olemaan rehellinen itselle ja läheiselle, joskin on hyvä miettiä kenelle asiasta kertoo. Kaikilla ei ole kykyä olla tukena, Häkkinen sanoo.

Sairastuminen on vaatinut sopeutumista

Mustilta hetkiltä ei voi välttyä.

Sairaus tuntuu kajaanilaisesta Ritva Heikurasta kurjimmalta sytostaattihoitojen jälkeen. Hän makaa vuoteessa lamaantuneena. Mikään ruoka ei maistu ja koko kroppa tuntuu voimattomalta.

Uusin sytostaattikuuri vaikutti myös mieleen, masensi.

– Ajattelin parin päivän ajan, että annan periksi. Heitän hanskat tähän, en jaksa enää. Olin myös kauhean pisteliäs puolisoa kohtaan. Huomasin sen itsekin, kun lähdin nousemaan sieltä, että en halua olla sellainen ihminen, Heikura kertoo.

Kun huonot hetket väistyvät, Heikura lähtee ulos ja istuu terassilla. Pihalla on kolme riipputuolia, joissa on hyvä olla ja heitellä palloa Papu-koiralle.

Pihalle mennessään Heikura pyytää puolisoaan katsomaan hieman peräänsä. Se tuo turvallisuutta.

– Sairaus joko erkaannuttaa parisuhteessa tai tuo läheisemmäksi. Olemme olleet kohta 20 vuotta yhdessä, ja olemme puhuneet aina asioista, mutta sairaus on antanut varmuutta siihen, ettei ole olemassa mitään, mistä emme voisi puhua.

Koko sairastamisen ajan Heikuran päiväkirjan sivut ovat täyttyneet niin hyvistä kuin huonoista asioista. Oireista, olotiloista ja jaksamisesta.

Oman voinnin analysoimisesta on paljon hyötyä.

– En tiedä, kuinka synkkää pitäisi olla, etten jaksaisi kirjoittaa, mutta viimeksi jaksoin. Pidin itseäni niskasta kiinni, koska kirjoitan sen takia, että pystyn auttamaan itseäni seuraavalla kerralla, Heikura sanoo.

Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan. Ritva Heikura

Heikura istuu takapihan terassilla silmät kiinni. Pilvien välistä pilkistävä kevätaurinko lämmittää kasvoja. Paljas pää on suojassa pipon alla.

Sairastuminen on muuttanut elämää, mutta tuonut myös paljon uusia mahdollisuuksia, joista voi nauttia.

– Olen ollut aina hidas aamuisin, mutta nyt saan kääntää kylkeä, kun kuulen naapurin lähtevän töihin. Saan antaa aikaa läheisilleni ja omille harrastuksille. Näprään ja askartelen, ja olen pirun ylpeä, kun saan jotain näkyvää aikaan.

Elämä kroonistuneen syövän kanssa ei ole taistelua. Se on selviytymistä ja sopeutumista, koska vastassa on vihollinen, jota ei voi voittaa.

– Sairauden kanssa pitää tulla sievästi jutellen toimeen. Puhun aina, kun syöpä uusiutuu, että hankipa kaveri uusi vuokrakoti vähäksi aikaa. Se on huumoria, joka vie eteenpäin, Heikura kertoo.

Jutun keskusteluosio on auki kello 22:00 saakka.

Lue seuraavaksi:

Tutkija: Tulevaisuudessa syövästä voi tulla krooninen sairaus – yhä useammin kuriin täsmälääkkeillä

Maria Schildt tietää kuolevansa pian – Kun hänen kuntonsa romahti, edes lääkärit eivät epäilleet taustalla olevan maailman yleisin syöpä

"Tämän syövän kanssa ei ole koskaan, koskaan tullut hyviä uutisia" – Saana Kamu elää päivän kerrallaan, mutta uskaltaa haaveilla joulunvietosta

Twin Peaks -sarjasta tunnettu yhdysvaltalainen näyttelijä Peggy Lipton on kuollut. Hän oli 72-vuotias.

Kuolemasta ilmoittaneen perheen mukaan Lipton menehtyi lauantaina syöpään läheistensä ympäröimänä.

Lipton nousi 1990-luvulla maailmanlaajuiseen julkisuuteen roolissaan Twin Peaks -sarjan kahvilanomistajana Norma Jenningsinä. Lipton palasi rooliin vuonna 2017 tehdyissä jatko-osissa.

Yhdysvalloissa Lipton nousi tv-tähdeksi jo vuonna 1968–73 esitetyn The Mod Squad -rikossarjan pääosan myötä. Jo sitä ennen hän oli tehnyt pienempiä rooleja muun muassa sarjoissa Vaimoni on noita ja Virginialainen.

Lilja 3v halaa syöttötuolissa istuvaa pikkuveljään. Kesäkuussa vuoden täyttävä Lauri haroo innoissaan isosiskon helmikoristeista hiuspantaa. Kokkolalainen Henna Rantala seuraa hymyillen jälkikasvunsa touhuja.

– Ajattelen usein, että voi, kun äiti olisi vielä elossa. Hän olisi niin onnellinen näistä pienistä.

Heinäkuun lopussa 23 vuotta täyttävä Rantala oli 14-vuotias, kun äiti kuoli rintasyöpään.

Äidin kaipuu näkyy aikuisten naisten elämässä erityisesti silloin, kun he itse tulevat äideiksi. Odotus- ja vauva-aika herättävät omat mielikuvat hoivatuksi tulemisesta tai hoivatta jäämisestä.

Väestöliiton psykologi Lotta Heiskanen pukee tarpeen sanoiksi:

– Omat lapsuuden kokemukset avautuvat uudella tavalla, kun tulee vanhemmaksi. Se voi olla yllättävää ja kipeää, mutta parhaimmillaan mahdollistuvat myös korjaavat kokemukset. Kaipaus ja ikävä eivät kuitenkaan välttämättä koskaan katoa. Ne kertovat menetyksen lisäksi siitä hyvästä, mitä joskus on ollut.

Vuonna 2010 yläkoulun 8-luokkalainen kapinoi murrosiän kovissa kuohuissa. Teini-Henna oli uhmakas ja teki monia tyhmyyksiä.

– Minun annettiin äidin sairaudesta huolimatta elää nuoren elämää ja sain väitellä vastaan. Välillä toki sanottiin, että nyt Henna rauhoitut, äitisi ei jaksa taistella kanssasi.

Teinityttö uskoi viimeiseen asti hoitojen tehoamiseen. Kesällä tilanne näytti hyvältä. Jouluna äitiä ei enää ollut.

Pari päivää ennen kuolemaa äiti ei enää puhunut, eikä ollut läsnä. Sairaalassa hoitajat alkoivat valmistella tytärtä tulevaan.

– Sanottiin, että tilanne on niin huono, että on aika jättää jäähyväiset. Istuin tuntikausia sängyn vieressä. Pidin kädestä kiinni ja kerroin äitille, kuinka paljon välitän ja rakastan.

Kuoleman konkretisoituminen iski karusti. Äidittömyys pakotti itsenäistymään, mutta vaati veronsa.

– Kipuilin ja tein kaikenlaisia typeryyksiä. Vaikea tietysti sanoa mikä johtui mistäkin, kun ajattelee koko yhtälöä: äiti kuolee ja kotiin jää pahimmassa murrosiässä oleva teinityttö isän ja neljä vuotta vanhemman veljen kanssa.

Äidittömyys voi heijastua aikuisena omiin tulevaisuudensuunnitelmiin. Perhe voi jäädä kokonaan perustamatta tai toisaalta saada haluamaan itselle mahdollisimman pian omat lapset.

– Omat menetykset ja vaikeat kokemukset voivat herättää pelkoa samojen asioiden toistumisesta, sanoo psykologi Lotta Heiskanen.

Hän myös muistuttaa, että on monenlaisia äidittömyyden kokemuksia. Kyse voi olla kuolemasta tai siitä, että äidistä ei ole ollut sellaiseksi äidiksi, mitä olisi tarvinnut.

Henna Rantala sai esikoisensa Liljan 20-vuotiaana. Positiivinen raskaustesti oli iloinen asia neljän vuoden seurustelun jälkeen.

– Olen aina halunnut lapsia, äidin kuolema ei omalla kohdallani vaikuttanut siihen mitenkään, Rantala kertoo.

Raskauden aikana suru äidin kuolemasta nousi taas iholle. Äidille olisi ollut joka päivä asiaa. Olisi pitänyt saada soittaa ja kysyä jokaisesta kehon muutoksesta ja tuntemuksesta.

– Kyllähän puolisoni Juuso tuki. Ja iskä yritti auttaa parhaansa mukaan, mutta mitä perinteinen suomalainen mies raskauden aikaisista liitoskivuista tietäisi. Kun kysyin, miten äidin odotusajat menivät, isä vastasi, että hyvin. Siinä se.

Rantala on palannut hiljattain äitiyslomalta kaksivuorotyöhönsä henkilökohtaiseksi avustajaksi. Avopuoliso Juuso painaa pahimmillaan 12-tuntisia työpäiviä. Lapset ovat päiväkodissa.

Yövalvomiset ja arjen hektisyys nostavat pintaan myös vähemmän kauniita tunteita.

Rantala kertoo olevansa kateellinen, kun samassa elämäntilanteessa olevien kavereiden äidit ovat vahvasti arjessa tukena.

Hän sanoo tuntevansa myös katkeruutta, kun ei voi jakaa elämäänsä äitinsä kanssa.

– Sen kanssa on vaan elettävä, koska en saa äitiäni takaisin, ja hyväksyttävä, että katkeruuden tunne on ihan ok.

Rantala iloitsee, että heillä on kuitenkin hänen isänsä, puolison äidin ja isäpuolen sekä hyvien ystävien muodostama turvaverkko arjessaan.

– Onneksi on, mutta ei heistä kukaan kuitenkaan ole sama kuin oma äiti. Häneltä olisi matalin kynnys pyytää apua ja kysyä ne tyhmimmätkin kysymykset, joita ei neuvolassa edes viitsi, Rantala miettii.

"Äiti olisi varmaan yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi"

Moni suomalainen lapsiperhe kokee arjessaan yksinäisyttä ja tuen tarvetta. Psykologi Lotta Heiskanen neuvoo rohkeasti hakemaan apua.

– Kunnilla ja järjestöillä on erilaista toimintaa ja myös ammattiapua kannattaa hakea, jos tuntuu, ettei jaksa.

Hän korostaa, että vanhemmat tarvitsevat itsekin turvaa ja huolenpitoa, että jaksavat olla lasta varten ja lapsen turvana.

Omaa vanhemmuutta tukee se, jos on mielikuva äidistä tai muusta tärkeästä läheisestä turvallisena ja ymmärtäväisenä. Mielikuvien tuen merkitys riippuu siitä, millainen suhde vanhempiin on tai on joskus ollut.

– On myös perheitä, joissa lapsuusperheen ihmissuhteet ovat enemmänkin taakka kuin turva, Heiskanen sanoo.

Psykologi rohkaisee kohtaamaan myös kielteiset tunteet. Ne kertovat usein jostakin tärkeästä, mitä kaipaamme. Menetyksiä on lupa surra.

– Ei tarvitse yrittää lobotomialeikkausta, jolla yrittäisi päästä kokonaan eroon jostakin tunteesta. Antaa tunteiden tulla, olla ja mennä. Voi miettiä, mikä olisi myötätuntoinen ja hyväksyttävä tapa olla suhteessa vaikeaan tilanteeseen, Lotta Heiskanen neuvoo.

Henna Rantala sanoo elävänsä hyvää aikaa ja katsovansa hyvillä mielin tulevaisuuteen.

– Vaikka äidin kaipaus kulkee pohjavireenä mukana, elämässäni on valtavasti iloa. Saan olla tosi onnellinen, että olen saanut kaksi tervettä lasta. Ja että ympärilläni on perhe ja mahtavia läheisiä.

Äitiyttä hän sanoo opetelleensa kantapään kautta. Ottanut vinkkejä kavereilta, ja muistellut omaa lapsuuttaan ja nuoruuttaan.

– Äiti ja isä tekivät pitkää päivää, joten menimme tarhaan veljen kanssa tosi nuorina. On jotenkin luonnollista toimia samalla tavalla. Tein myös pienestä pitäen äitin kanssa yhteisiä juttuja. Huomaan itse ottavani Liljaa samalla tavalla mukaan kaikenlaiseen tekemiseen.

Oma äiti näkyy Laurin kasvonpiirteissä ja Liljan luonteessa. Rantalan mukaan esikoinen on avoin ja sosiaalinen, aivan kuten äiti aikoinaan.

Millainen äiti Henna Rantala on omille lapsilleen?

– Riittävän hyvä näille kahdelle. Yritän tehdä parhaani ja vieläkin enemmän, mutta olen sinut senkin kanssa, että välillä mennään siitä, mistä aita on matalin.

Mitä mahtaisi Riitta-äiti ajatella tyttärestään äitinä?

– Toivon, että äiti ajattelisi vain hyvää. Hänelle riittäisi varmasti se, että teen parhaani äitinä. Olisi varmaan myös yllättynyt, että olen näin kypsä äidiksi, vaikka olin melkoinen hulivili.

Olohuoneessa touhuillut Lilja tupsahtaa viereen, kiertää kädet kaulalle, painaa posken poskelle ja sanoo silmät tuikkien: mun äiti.

Viime keväänä tapasin merenrannalla pojan. En tuntenut häntä entuudestaan, mutta koska olimme rannalla kahdestaan, aloimme jutella niitä näitä. Puhuimme sorsien ruokkimisesta, säästä ja kevään etenemisestä.

Sitten poika hiljeni. Hän huokaili ja hengitteli raskaasti hetken ennen kuin sai sanottua, että kevät on hänelle aina vaikeaa aikaa, koska hänen äitinsä kuoli silloin. ”Minulla on äitiä niin kova ikävä,” sanoi poika ääni murtuen. Hän oli arviolta 50-vuotias.

Miten suuri voi olla äidin merkitys ihmisen elämässä! Silti useimmat meistä heitetään äitiyteen kylmiltään.

Äitiyteen ei ole valmennuskurssia. Kun naisesta tulee äiti, hänen oletetaan automaattisesti osaavan hommansa. Ikään kuin lapsen mukana jostain taivaasta putoaisi taito rakastaa, lohduttaa, kasvattaa ja leipoa mokkapaloja koulun myyjäisiin.

Lisäksi äidiksi tulemisen oletetaan yhdessä silmänräpäyksessä tekevän naisesta epäitsekkään, uhrautuvan, kärsivällisen ja aina lapsen edun oman etunsa edelle asettavan.

Miten tämä taikatemppu sitten tehdään? Ensin on hyvä ymmärtää, ettei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa olla äiti. Äitiyteen liittyviä mielikuvia ja pään sisäisiä odotuksia voi myös vastustaa. Lapsi kasvaa varsin hyvin ilman vauvamuskaria, itse muussattuja luomukasvissoseita ja kolmea hienoa harrastusta.

Väestöliiton nettisivuilla kolme asiantuntijaa kirjoittaa, että moni pienen lapsen äiti kokee, ettei hänellä ole ”lupaa” käyttää aikaa itseensä ja hyvinvointiinsa. Lääkäri Riikka Riihonen, pariterapeutti Minna Oulasmaa ja psykologi Suvi Laru muistuttavat, että riittävän hyvä äitiys on tarpeeksi. Täydellinen ei tarvitse olla. Silloin jää myös aikaa ja energiaa elää ja iloita lapsen kanssa olemisesta.

Vaikka tekisit parhaasi, teet kuitenkin jotain väärin. Sillä äitiyden onnistumista et arvioi sinä, vaan lapsesi.

Amerikkalainen sosiaalipsykologi Susan Newman kirjoittaa ihailevansa yli kaiken tytärpuolensa tapaa olla äiti. Hänen mukaansa onnellinen äitiys koostuu huumorintajusta, epätäydellisyydestä ja suorittamisen lopettamisesta. Nainen voi olla hyvä äiti ilman, että kadottaa itsensä ja omat tarpeensa.

Lasten on hyvä nähdä, että aikuinen pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan ja iloitsee elämästä. Tähän liittyy virheiden tekeminen, osaamattomuus ja rajojen vetäminen oman jaksamisen suojaamiseksi.

Ei ole olemassa täydellistä äitiyttä. Vaikka tekisit parhaasi, teet kuitenkin jotain väärin. Sillä äitiyden onnistumista et arvioi sinä, vaan lapsesi. Jotta hän pystyisi itsenäistymään hänen on löydettävä halkeamia täydellisen äitiyden muurista sillä muuten hän jää muurien sisälle vangiksi.

Hänen on pystyttävä joissakin asioissa osaamaan paremmin, tietämään enemmän, luottamaan omaan itseensä. Tätä hän ei voi tehdä, jos äitiys ympäröi häntä ylivoimaisen ja tukahduttavan voittamattomana.

Pahimpia äitiysmokia on alkaa suorittaa äitiyttä marttyyrin elkein, sillä silloin lapsi voi kokea olevansa pelkkä taakka ja riesa. Niin ei soisi kenenkään pienen ihmisen kokevan. Sellaisilla eväillä on huono ponnistaa omaan elämään.

Sillä eräänä päivänä nuori lähtee. Ottaa laukkunsa, heittää huolettomasti takin niskaansa ja halaa nopeasti, silmät ja ajatukset jo tulevaisuuteen ja kodin ulkopuolelle suunnattuina. Sulkee oven perässään ja tömistelee viimeisen kerran lapsuuden porraskäytävän rappuset alas, astuu kadulle ja lähtee.

Mitä silloin tekee äiti? Laittaa kahvimukit astianpesukoneeseen. Maitotölkin jääkaappiin. Tajuaa, ettei maito enää milloinkaan lopu kuin itsestään hänen työpäivänsä aikana.

Silloin äiti tajuaa, ettei tämä äitiys tämän valmiimmaksi tule. Että sen on tarkoituskin olla ajoittain epäröivää, vajavaista ja ohikiitävää.

Kävelee lapsen huoneeseen, joka on jo monta vuotta näyttänyt kutistuvan sitä mukaa kun nuori on kasvanut sekä fyysisesti että henkisesti. Äiti irrottaa unesta vielä aavistuksen verran lämpimät lakanat vuodevaatteista. Tyynyliinaa irrottaessaan hän muistaa, miten lapsi pitkälle kouluikään asti nukkui resuiseksi rakastetun unipupun kanssa.

Aika. Miten nopeasti se vierii eteenpäin. Kirkas kevätvalo siivilöityy ikkunasta huoneeseen ja valaisee ilmassa leijuvat pölyhiukkaset.

Silloin äiti tajuaa, ettei tämä äitiys tämän valmiimmaksi tule. Että sen on tarkoituskin olla ajoittain epäröivää, vajavaista ja ohikiitävää. Että kun parhaansa tekee, tai edes yrittää, niin se riittää. Ja että niin on hyvä.

Tämä kirjoitus olkoon kiitos yhdeltä epätäydelliseltä äidiltä teille kaikille omanlaisillenne äideille. Vahvoille ja haavoittuneille, lempeille ja kiukkuisille; sillä meissä kaikissa on nämä kaikki puolet.

Kotiäideille, uraäideille, jalkapalloäideille ja mokkapalaäideille. Viikonloppuäideille, bonusäideille ja isoäideille.

Kiitos niille, jotka äitiys syöksi väsymyksen ja masennuksen kuiluun, sekä niille, jotka äidiksi tullessaan puhkesivat itsekin kukkaan ja löysivät elämälleen tarkoituksen. Niille, jotka ovat äitinä lapsille, jotka eivät biologisesti tai juridisesti ole heidän lapsiaan. Sekä niille, joiden syli on syystä tai toisesta tyhjä.

Äideille, jotka välillä tuntevat nääntyvänsä vastuun alle ja haluaisivat vain käpertyä oman äitinsä syliin silitettäväksi ja lohdutettavaksi. Äideille, jotka pelkäävät tunnustaa, että nyt äiti ei osaa, ei jaksa, eikä kerta kaikkiaan viitsi.

Sillä kaikki tämä on ihan riittävää äitiyttä.

Paula Tiessalo

Kirjoittaja on Yle uutisissa työskentelevä terveys- ja hyvinvointiaiheisiin erikoistunut toimittaja, jonka intohimona on yrittää ymmärtää itseään ja muita. Hän luo parhaillaan äitiyden käyttäjäkokemusta kahdelle nuorelle ihmiselle, joita yrittää olla pilaamatta liikaa.

Kymmenen poliisia ja useita mielenosoittajia on loukkaantunut Albaniassa, kun opposition mielenilmaukset muuttuivat levottomuuksiksi ja väkivaltaisiksi. Mielenosoittajat muun muassa heittelivät kotitekoisia pommeja poliiseja kohti hallitusrakennuksen edustalla lauantaina maan pääkaupungissa Tiranassa.

Joukko mielenosoittajia sai kaadettua poliisien asettamat mellakka-aidat ja etenivät rakennuksen sisäänkäynnille. Poliisi käytti kyynelkaasua ja vesitykkejä levottomuuksien hillitsemiseksi.

Levottomuudet maassa ovat jatkuneet jo kolme kuukautta. Oppositio on syyttänyt vaalivilpistä ja korruptiosta sekä vaatinut pääministeri Edi Raman ja koko vasemmistohallituksen eroa ja ennenaikaisia vaaleja.

Lauantain mielenilmauksissa oppositio muistutti heidän haluavan Albanian osaksi Eurooppaa.

– Olemme päättäneet taistella voimakkaammin ja päättäväisemmin, sillä hallitus pitää Albaniaa erillään Euroopasta. Meidän tehtävämme on vapauttaa Albania rikoksista ja korruptiosta, sanoi oppositiojohtaja Lulzim Basha.

Yhdysvaltain Tiranan suurlähetystö tuomitsi levottomuudet ja vaati mielenosoittajia lopettamaan väkivallan. Lähetystön kannanotossa kaikkia osapuolia kehotettiin pidättyvyyteen.

Kyseessä oli neljäs suurempi kansallinen mielenosoitus helmikuun puolivälin jälkeen. Pienempiä mielenosoituksia on pidetty säännöllisesti viikoittain eri puolilla maata.

Albania odottaa kesäkuussa vastausta EU:lta siitä, käynnistetäänkö maan kanssa täysjäsenyysneuvottelut.

Lue myös:

Kolmessa Balkanin maassa laajoja levottomuuksia – Onko alkamassa Balkanin kevät?

Uusnatsijärjestö Pohjoismaisesta vastarintaliikkeestä on alkanut uusi rikostutkinta, kertoo Helsingin Sanomat. Lehden mukaan poliisi epäilee, että liikkeen edustajat ovat rikkoneet korkeimman oikeuden määräämää väliaikaista toimintakieltoa.

Korkein oikeus myönsi maaliskuun lopussa Pohjoismaiselle vastarintaliikkeelle valitusluvan jutussa, joka koskee liikkeen määräämistä lakkautettavaksi. Samalla korkein oikeus kielsi väliaikaisesti liikkeen toiminnan, kunnes tuomioistuin on ratkaissut asian lopullisesti.

Sekä hovioikeus että Pirkanmaan käräjäoikeus ovat päättäneet, että Pohjoismainen vastarintaliike on lakkautettava. Päätöstä perusteltiin muun muassa liikkeen väkivaltaisuudella.

HS:n mukaan Poliisihallitus teki huhtikuussa tutkintapyynnön keskusrikospoliisille, koska liikkeen edustajien epäillään jatkaneen toimintaa julkaisemalla materiaalia suomenkielisellä nettisivustollaan oikeuden kieltopäätöksen jälkeen.

Keskusrikospoliisi vahvistaa lehdelle aloittaneensa tutkintapyynnöstä esitutkinnan. Tutkinnanjohtaja Erkki Rossi ei kerro, millä rikosnimikkeellä tapausta tutkitaan.

Lue myös:

Poliisihallitus laati tuoreen ohjeistuksen poliiseille itsenäisyyspäivän mielenosoituksiin – “Onko natsitervehdyksen tekeminen soveliasta tässä yhteiskunnassa?”

Ylen selvitys: Usealla natsijärjestö PVL:n ja Soldiers of Odinin jäsenistä on rikostausta

Yle selvitti: Uusnatsit valmistautuvat järjestönsä lakkauttamiseen kulisseissa – puoluesuunnitelmia, hyväntekeväisyyttä ja yhteistyötä odinien kanssa

Ylen selvitys paljastaa: Jopa kahdella kolmesta natsijärjestö PVL:n ja Soldiers of Odinin näkyvimmistä suomalaisjäsenistä on rikostaustaa Hovioikeuden kieltämä Pohjoismainen vastarintaliike marssii itsenäisyyspäivänä – poliisi laatii ohjeita poikkeukselliseen tilanteeseen

Uusnatsijärjestö Pohjoismainen vastarintaliike hakee valituslupaa korkeimpaan oikeuteen

Yhdysvallat lähettää maihinnousualuksen ja Patriot-torjuntaohjuspatteriston lentotukialuksen ja B-52-pommikoneiden tueksi Persianlahdelle.

Maan puolustusvoimien mukaan tarkoituksena on lisätä painostusta Irania kohtaan.

Yhdysvaltain puolustusvoimien mukaan kalustoa lähetetään lisää Iranin uhan vuoksi. Puolustusvoimat ei kuitenkaan tarkentanut, millaisesta uhasta on kyse.

Yhdysvaltojen ja Iranin välit ovat kiristyneet presidentti Donald Trumpin kaudella. Reilu vuosi sitten Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, ja tällä viikolla Iranin mitta näytti tulleen täyteen. Iranin presidentti Hasan Ruhani kertoi keskiviikkona maansa lakkaavan noudattamasta osaa vuonna 2015 solmitun ydinsopimuksen rajoitteista.

Torstaina Euroopan suurvallat kiirehtivät kertomaan yhteislausunnossaan seisovansa yhä Iranin ydinsovun takana. Samalla ne kuitenkin paheksuivat Iranin uhkavaatimuksia.

Lisää aiheesta:

EU-maat kehottavat Irania pitämään kunnolla kiinni ydinsopimuksesta

Trump määräsi pakotteita Iranin teräs- ja kaivosteollisuudelle

Tänään vietetään lapsettomien lauantaita. Naisista joka viides ja miehistä joka neljäs jää lapsettomaksi.

Erityisesti naiselta kysytään lapsista iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Kolme eri ikäistä naista kertoo lapsettomuutensa tarinan.

Mari Reponen, 28: “Parisuhde päättyi, koska mies halusi lapsia ja minä en”

En halua lapsia nyt tai tulevaisuudessa. On vaikea nähdä sellaista tilannetta, että mieleni muuttuisi.

Elän tällä hetkellä yksin. Edellisessä suhteessani lapsista tuli kynnyskysymys. Entinen kumppanini on kahden kouluikäisen lapsen isä, ja hän olisi toivonut vielä lisää lapsia. Lopulta päädyimme sen takia eroon.

Kumppanin lapset eivät olleet parisuhteessamme mukana. Kerran tapasin hänen vanhemman lapsensa, kun olimme kylässä anopin luona. Istuimme sohvalla vierekkäin, mutta lapsi oli niin ujo, että emme oikein päässeet juttuun.

Minulla ei koskaan ole ollut äidinvaistoa tai muita vastaavia tunteita. Lapset ovat minulle kanssaihmisiä siinä missä muutkin, mutta itse haluan elää toisenlaista elämää. Tuntuu hyvältä huolehtia vain itsestään.

Opiskelen parhaillaan uutta ammattia eikä minulla ole kiirettä vakiintua tai sitoutua mihinkään. Tulevaisuudessa haluan edetä uralla, matkustella ja harrastaa. Ja kun sanon näin, tiedän, että kommenttikenttä täyttyy vihasta: “Kuinka itsekästä”, monet sanovat. Onneksi vain harva tulee sanomaan sellaista päin naamaa.

Minusta vapaaehtoinen lapsettomuus ja lapsen hankkiminen voivat olla molemmat itsekkäistä valintoja. Asiaa ei tarvitse paisutella. Kyse on yhdestä elämänvalinnasta ja ihmisyyteen kuuluu ymmärtää erilaisia valintoja.

Hyvä ystäväni sai lapsen vasta hedelmöityshoitojen kautta. Tuntui pahalta seurata vierestä, kuinka vaikea asia lapsettomuus hänelle oli. Lapsi ei ole juurikaan vaikuttanut ystävyyteemme. On ymmärrettävää, että ystävälläni ei ole yhtä paljon aikaa näkemiseen kuin ennen. Lapsesta ei ole tullut minulle erityisen läheinen. Hän on yksi jäsen perheessä, jossa on minulle tärkeitä ihmisiä.

Minun on joskus vaikea olla lasten kanssa, sillä heidän ajatusmaailmansa on niin erilainen. Jos lapsi riehuu, en osaa suhtautua häneen. Olen asiakaspalvelutyössä. huonosti käyttäytyvät lapset ärsyttävät joskus.

Kaikki läheiseni ovat suhtautuneet vapaaehtoiseen lapsettomuuteeni hyvin. Olen läheinen äitini kanssa ja puhumme kaikista asioista. Hänelle on ok, vaikka hänestä ei koskaan tulisi mummia.

Minä en kaipaa itselleni huollettavia. Olen hyvä kuuntelija ja mieluummin avuksi muille, kun he tarvitsevat tukea.

Iiristiina Varilo, 48: “Lapsettomuus on suru, mutta en ole halunnut jäädä siihen kiinni”

Elämä on vain mennyt niin, etten ole saanut lapsia. Nuorena ajattelin, etten halua tehdä lapsia tällaiseen maailmaan. Kun kohtasin ex-mieheni 34-vuotiaana, koin ensimmäisen kerran elämässäni tunteen, että haluan äidiksi.

Työ ja uran luominen meni kuitenkin pitkään edelle ja päätimme perustaa perheen vasta, kun olin jo täyttänyt neljäkymmentä. Silloin esimerkiksi tupakkalakko onnistui tuosta vain, vaikka olin tupakoinut lähes koko aikuisikäni. Motivaatio oli niin kova.

Avioliittomme oli jo alkanut rakoilla ennen perheenperustamispäätöstä ja päädyimme eroon. Toisistamme irti päästäminen kesti kuitenkin lähes vuoden. Prosessin aikana tulin puoliyllättäen raskaaksi. Tunteeni olivat ristiriitaiset.

Olin kuitenkin iloinen ja halusin pitää lapsen erosta huolimatta, mutta ex-mieheni ei. Pääsimme asiasta sopuun, mutta sain keskenmenon, kun raskaus oli jo melko pitkällä. Se oli psyykkisesti raskas kokemus. Koin, että tämä oli sitten tässä.

Jonkin aikaa tuon jälkeen puhuin lapsettomuudestani tutun miesparin kanssa. Toisella heistä on biologinen lapsi, mutta toisella ei. Näimme tilaisuuden kolmen vanhemman ja kahden kodin rakastavalle perheelle, johon lapsi olisi tervetullut.

Kun hakeuduin lääkärin tutkimuksiin, ilmeni, että olisin tarvinnut ikäni vuoksi järeitä hedelmöityshoitoja hormonipistoksineen. Siihen emme olleet valmiita ja surimme asian kolmisin, toistemme tuella.

Tuolloin, 43-vuotiaana, ymmärsin, että elän elämäni loppuun lapsettomana.

Voin olla äidillinen, vaikka en ole äiti. Koen, että voin esimerkiksi työssä huolehtia laumastani. Se on äidillisyyttä.

Olen ylpeä kummitäti ja välitän ystävieni lapsista. Minusta on hienoa, että ystäväni saattavat soittaa minulle ja pyytää minulta tukea vanhemmuuteensa esimerkiksi hankalan, teini-ikäisen lapsensa kanssa.

Minulla on paljon kummilapsia, joista osa on jo aikuisia. Ystävieni, sisarusteni ja puolisisarusteni lapset ovat erityisen läheisiä. Olemme samaa perhettä, vaikka emme ole kaikki toisillemme sukua.

Lapsettomuus on minulle suru, mutta en ole tahtonut jäädä siihen kiinni. En ole jättänyt menemättä perhejuhliin tai vauvakutsuille. Puhun ihmisten kanssa yleensä todella mielelläni heidän lapsistaan.

Suru häivähtää silti säännöllisesti. Taannoin olin mukana työryhmässä, jossa oli monta pienen lapsen vanhempaa. Hakeuduin toisinaan lounaalla eri pöytään istumaan. Heidän elämänvaiheensa on niin intensiivinen, että se on välillä tukahduttavaa lapsettomalle.

Luulen, että olen saanut lapsuudessa keskimääräistä paremmat eväät kohdata elämän vaikeita asioita. Isäpuoleni muutti meille asumaan, kun olin 12-vuotias. Hän oli arjessa mukana, kun kasvoin naiseksi, enkä voi kuvitella parempaa tukea.

Hän oli kolmihenkisen ruokakuntamme kovin feministi. Minulle kehittyi vahva naisellinen itsetunto, joka ei ole kiinni siitä, olenko äiti vai en.

Työelämässä olen törmännyt pari kertaa äitikorttiin. Sitä on vilautettu silloin, kun olen ohjannut lastennäytelmää. Joku on todennut, etten voi tietää, mitä lapsille voi esittää, koska en ole äiti.

Minulla on visio elämästäni vanhana lapsettomana naisena. Olen viisas ja seesteinen äiti maa, jolla on syli avoimena kaikille. Voi tosin olla, että päädyn olemaan se äreä kissamummo ilman niitä kissoja.

Pirjo Lääperi, eläkeläinen: “En arvannut, että jään sivuun vielä toiselta vauvakierrokselta”

Lapsettomuus on osa minua vielä kuolemanikin jälkeen: minun kuolinilmoitukseeni ei tule lasten tai lastenlasten nimiä.

Nyt eläkeiässä tulevaisuus alkaa pelottaa, kun edessä ovat vanhuus, sairaudet ja ehkä leskeksi jääminen. Kuka auttaa ja hoitaa meitä, kun lapsia ei ole?

Uutiset vanhustenhuollosta kauhistuttavat. Tuttavapiirissäni topakka tytär on saanut järjestettyä muistisairaalle äidilleen hoitopaikan. Miten käy meille?

Lapsettomuus on ollut elämäni suurin pettymys. Lasta ei kuulunut, vaikka sitä kovasti toivoimme. Syytä lapsettomuudellemme ei löytynyt tutkimuksissa.

Vaihdevuosien jälkeen olin muutaman vuoden helpottunut. Silloin ajattelin, että kahden vuosikymmenen piina on ohi ja asia on osaltani käsitelty. Enää ei tarvinnut toivoa ihmettä.

Ei mennyt kuitenkaan kauan, kun sisareni ja ystäväni alkoivat saada lapsenlapsia. En ollut tullut ajatelleeksi, että joudun vielä uudelle vauvakierrokselle. Kun näen ympärilläni isovanhemmuutta, joudun jälleen kohtaamaan oman lapsettomuuteni.

Kokoonnumme nuoruudenystävieni kanssa säännöllisesti. Meillä on mahdottoman hauskaa, mutta siinä vaiheessa, kun muut kaivavat kännykkänsä esiin ja näyttävät kuvia lapsenlapsistaan, putoan ulkopuoliseksi. Minulla ei ole siihen asiaan mitään sanottavaa. Yritän vaihtaa puheenaihetta.

Nykyisin lapsettomuus on minulle arpi. Haava ei enää vuoda tai aiheuta kovaa kipua, mutta jälki siitä kulkee aina mukana. Kun ystävät ympärillä aikanaan saivat lapsia, välit etääntyivät heidän ruuhkavuosiensa ajaksi. Olemme uudelleen lähentyneet, kun heidän lapsensa ovat kasvaneet ja elämäntilanteet ovat muuttuneet.

Muille lapsettomille haluan antaa yhden neuvon: puhu asiasta sellaisten ihmisten kanssa, joihin luotat. Omassa liitossani asia oli aluksi niin vaikea, että vaikenimme siitä.

Olen saanut tukea ystäviltäni, vaikka kukaan ulkopuolinen ei voi ymmärtää, miten suren niin paljon jotakin sellaista, jota ei koskaan edes ollut. Vertaistuki on auttanut minua eniten. Liityin lapsettomien yhdistys Simpukkaan, jossa lapsettomat voivat jakaa kokemuksiaan ja ymmärtää toisiaan aidosti.

Monet lapsettomat puhuvat pettymyksestä omaan kehoon: eläimetkin poikivat, mutta minun ruumiini on pettänyt minut. Koen, että olen menettänyt jotakin olennaista naisena olemisesta, koska en ole äiti.

Elämässäni on aina ollut lapsia. Saan heidän seurastaan valtavasti. Pitkän lapsettomuuden aikana puhuin tyhjästä sylistäni. Vihdoin oivalsin, että sylini on avoin ja siihen mahtuu muiden lapsia.

Keski-ikäisenä aloitin vapaaehtoistyön päiväkodissa. Se oli mahdollista vasta sitten, kun olin jollain tavalla hyväksynyt lapsettomuuteni.

Nyt käymme mieheni kanssa vapaaehtoisina sekä päiväkodissa että koululaisten kerhossa. Minä olen satutäti ja varamummo, puolisoni kerhopappa.

Meillä on erilaiset roolit. Minä hoidan mielelläni välipalat tai askartelen ja leivon lasten kanssa. Mieheni hyppää roolileikkeihin, konttaa lattialla ja könyää liukumäessä. Lapset tuntevat meidät lempinimillä: “Repa ja Pipa tulevat!”, he huutavat meidät nähdessään.

Lue lisää:

Nämä naiset eivät tee lapsia, koska haluavat pelastaa maapallon – “En synnytä yhtään kuluttajaa lisää”

Kolme kokemusta hedelmöityshoidoista: Perheenisästä tuli spermanluovuttaja, Moilaset saivat kaksi tytärtä ja pariskunta hyväksyi lapsettomuutensa

"Kokeile salviaa, vyöhyketerapiaa, lemmikin hankintaa" – moni lapseton nuori kokee vähättelyä ja saa mitä oudoimpia neuvoja

Brysselissä on kuulosteltu varsinkin Britanniasta kuulunutta jankkausta siitä, että Euroopan unioni ei tee mitään kansalaistensa hyväksi. Uudistukset ovat usein jättimäisiä, ja niiden vaikutusten paikantaminen vaikeaa.

Kuluneen viisivuotiskauden aikana komissio näyttää lähteneen vastahyökkäykseen, ja myös viestinyt uudistuksista näkyvästi. Kauden loppumetreillä on helppo listata uudistuksia, jotka vaikuttavat kuluttajien elämään ympäri Eurooppaa.

Puhelut samanhintaisia koko EU:ssa

Nettiä on voinut käyttää toisessa EU-maassa jo pari vuotta samalla hinnalla kuin Suomessa, eikä lisämaksua ole saanut periä myöskään puheluista tai tekstiviesteistä kotimaisten liittymien välillä.

Etu on tarkoitettu matkailuun. Pysyvästi Euroopassa asuva joutuu maksamaan verkkovierailumaksuja, mutta niitäkin on kohtuullistettu.

Netin käytölle on asetettu kohtuusrajat, jotka riippuvat liittymän tyypistä. Jos omaan puhelinpakettiin kuuluu kotimaassa rajoittamaton datan käyttö, pitää operaattorin tarjota myös toisessa EU-maassa asiakkaalleen suuri määrä dataa. Sääntöjen mukaan teleoperaattorin on ilmoitettava selkeästi, jos sallitun datan määrä on ylittymässä.

Soitot ulkomaisiin numeroihin pysyvät kalliimpina. Soitto suomalaisliittymällä ranskalaiseen maksaa siis yhä kotimaan puheluita enemmän.

Eurooppalaiset nettikaupat paremmin saatavilla

Sama hotelli, mutta verkkopalvelu tarjoaa suomalaiselle ja espanjalaiselle kuluttajalle eri hinnat.

Saako verkkokauppa hinnoitella majapaikan tai autonvuokrauksen sen perusteella, mikä on kuluttajan kotimaan ostovoima? Ainakaan periaatteessa ei saisi, koska EU on kieltänyt niin sanotun geoblokkauksen eli asiakkaan syrjinnän asuinpaikan mukaan.

Lainsäädäntö on tullut vastikään voimaan ja vaikutukset jäävät vielä nähtäviksi.

Suomalaiskuluttajan ulottuvissa on joka tapauksessa laajempi joukko verkkokauppoja. Eurooppalainen verkkokauppa ei saa keskeyttää ostosta esimerkiksi sen takia, että ostajalla on suomalainen visa-kortti.

Johtava asiantuntija Hertta Hartikainen Euroopan kuluttajakeskuksesta kertoo, että palvelu saa ohjata kävijän toiselle sivustolle vain, jos kuluttaja antaa siihen luvan.

Tuotteiden hinnoittelua uusi lainsäädäntö ei hänen mukaansa vielä yhdenmukaista.

– Mitään velvoitetta siitä, että tuote pitää myydä kaikille samaan hintaan, ei ole.

Oikeus siivota Googlen hakutulokset

Tietosuoja-asetus on parantanut mahdollisuutta saada itseä koskevat tiedot paremmin omiin hyppysiin, kuten uudistusta on EU:ssa markkinoitu.

Keskeisiä vaikutuksia on ollut kolme. Yritykseltä tai organisaatiolta voi pyytää pääsyä itseä koskeviin tietoihin, joita ne ovat keränneet. Toisaalta, jos hakukone löytää nimelläsi virheellisiä tai epäolennaisia tietoja, voit pyytää esimerkiksi Googlea poistamaan ne.

Verkkosivustojen on pyydettävä lupa evästeiden käyttämiseen.

Lisäksi, jos tietosi vuotavat nettiin tai joku pääsee katselemaan niitä luvattomasti, rekisterinpitäjän on ilmoitettava siitä.

Netflix ja Areena kulkevat lomilla mukana

Verkon suoratoistopalveluita voi katsella Euroopan lomilla kuin olisi kotona. EU:n alueella astui viime vuonna voimaan siirrettävyysasetus, jonka myötä esimerkiksi Netflixin ja Yle Areenan sisällöt kulkevat matkailijan mukana samansisältöisinä kuin ne ovat nähtävissä Suomessa.

Aiemmin sisällöissä on saattanut olla rajoituksia muualle matkustettaessa.

Maksuttomia verkkosisältöpalveluita uudistus ei välttämättä koske, sillä ilmaispalvelut voivat valita, lähtevätkö siihen mukaan. Yle Areenan ohjelmat ovat kokonaisuudessaan nähtävissä ja kuultavissa niille, joiden kotipaikaksi on varmistettu Suomi Yle Tunnuksen luonnin yhteydessä.

Palveluiden sisämarkkinat avautuvat vähitellen.

EU:n 28 jäsenmaata ovat yhteinen talousmarkkina, jossa kauppa käydään ilman tulleja. Maat ovat sopineet yhteisestä lainsäädännöstä, jotta tuotteiden turvallisuus ja vaatimukset ovat yhteneväiset ja kauppa sujuu mahdollisimman kitkatta.

Viime vuosina katse on käännetty yhä enemmän palveluiden vapaaseen liikkumiseen ja juuri digitaalisiin sisämarkkinoihin.

Kaudella säädettiin edellä lueteltujen lisäksi muun muassa postilähetysten ehdoista. Kuluttajan pitää pystyä helposti vertailemaan postilähetysten hintoja muihin EU-maihin. Kilpailun toivotaan laskevan hintoja ja tuovan kuluttajille parempia mahdollisuuksia nettiostoksiin.

Esteitä on kuitenkin yhä paljon, minkä takia työtä jää seuraavallekin komissiolle.

Lasse, tussu ja perse? Ravintolakeittiöiden ammattislangista on vaikea maallikoiden ymmärtää mitään.

Tamperelaiset kokeneet keittiömestarit Anette Mellin, Toni Leskinen ja Hannu Wiss avaavat yleisölle, mitä suosituimmat termit tarkoittavat.

Osa termeistä on tullut jo kokkiharrastajien käyttöön.

– Olen huomannut, että kokkiohjelmissa sana pleittaaminen on käytössä. Se tarkoittaa sitä, että laittaa annoksia ja komponentteja lautaselle, Anette Mellin sanoo.

Lasse on puolestaan lasagne, Toni Leskinen sanoo.

Työkielessä on myös paljon sanoja, joita kotikokki ei ole kuullut. Hannu Wiss sanoo, että useat sanonnat ovat ranskalaisia.

Esimerkiksi beurre blanc on voikastike, ja sitä kutsutaan Suomessa pörreksi.

Kokit myös tekevät misaa eli valmistelevat. Tämän taustalla on ranskalainen sanonta Mise en place eli asettaa paikalleen.

Termit vaihtelevat eri keittiöissä

Osa termeistä vaihtelee keittiöittäin ja aikakausittain. Hannu Wiss käyttää valmistelusta sanaa misu.

Toni Leskisen mukaan rotta tarkoittaa ratatouillea eli vihanneshöystöä. Antti on entrecôte eli välikyljys.

Myös Anette Mellin on törmännyt keittiöiden välisiin eroihin.

– Pojat nauroivat töissä, kun olin hukannut tussun. Tussu on rautavilla, jolla pestään kattiloita. Se termi oli meidän keittiössämme käytössä.

Toni Leskinen on käyttänyt samasta rautavillasta nimitystä tuhero.

– Terveystarkastaja on puolestaan tippaiita, Leskinen sanoo.

Yleensä ravintolakeittiössä piisi on hellapuoli ja kalla kylmä keittiö. Tampereella Toni Leskinen törmäsi ihan eri termeihin.

– Minulle sanottiin, että aloita takapetsissä, sitten keskipetsi ja etupetsi.

Etupetsissä laitettiin liha, välipetsissä kastikkeet ja kala ja takapetsissä kylmäruuat.

Leskisen työpaikassa Salud-ravintolassa harjoittelijoita kutsuttiin kölveiksi. Yhtä kölviä pyydettiin hakemaan alakerran kaupasta hdf:ää.

Kauppa valisti harjoittelijaa, että hdf:llä tarkoitetaan hyvää duunifiilistä.

– Pitää olla pikkaisen hullu, että pärjää tällä alalla. Samalla kokeillaan kestävyyttä ja huumorintajua, Leskinen selittää.

Kaksimielistä

Hannu Wiss aloitti nuorena oppilaana leipomossa, jossa vanhat leipurit testailivat eli uunottivat nuoria kunnolla.

– Minut lähetettiin hakemaan arinahöylää ja annettiin iso paperisäkki. Raahasin säkin leipomoon ja siellä oli halko.

Anette Mellinin mukaan kaikissa keittiöissä on oma huumorinsa ja sanastonsa. Nokkimisjärjestys ei ole enää yhtä tiukka kuin ennen.

– Se on vähän kuin murre, kyllä sitä oppii. Itse olen oppinut uusia sanoja nuorilta. Uusin on pleki, en tiennyt, että se on pelti, jolla laitetaan asioita paistumaan uuniin, Mellin sanoo.

Keittiötermit ovat lyhyitä, koska keittiössä on kiire. Usein sanat ovat myös kaksimielisiä.

– Minun käskettiin mennä ensimmäisessä työpaikassa töihin perseeseen. Se tarkoittaa tiskinurkkaa, joka sattui olemaan perällä, Mellin nauraa.

Huumori auttaa keittiömestarien mukaan jaksamaan pitkät päivät.

– Naiset osaavat olla ihan yhtä pahoja suustaan kuin miehet, Anette Mellin sanoo.

Avokeittiöissä tarkkana

Avokeittiöt ovat yleistyneet ravintoloissa. Kokit saavat olla tarkkoina, ettei kiroilu tai huutelu kuulu asiakkaille.

Anette Mellin arvioi, että nuori polvi on rauhoittunut, eikä kielenkäyttö ole enää yhtä karskia kuin takavuosina.

Wiss kertoo, että Saludissa pöytä numero neljä lähellä keittiömestaria oli suosittu.

– Asiakkaat tykkäsivät kuunnella, kun kirosin ja meuhkasin.

Mellinin ja Leskisen mukaan Wiss on suuri persoona ja nähtävyys, eikä samanlainen kielenkäyttö ole enää hyväksyttyä.

Oulun kauppakeskus Valkeaa kohtaan on jälleen esitetty uhkaus, kertoo sanomalehti Kaleva. Kalevan mukaan uhkauksessa viitataan sunnuntaihin eli äitienpäivään.

Oulun poliisi vahvistaa asian myös STT:lle. Poliisin mukaan uhkaus on tehty sosiaalisessa mediassa, mutta poliisi ei anna muita tietoja vielä tässä vaiheessa. Uhkauksesta on tehty rikosilmoitus poliisille.

Oulun poliisista kommenoitiin yöllä Ylelle, että asia on tutkinnassa, mutta lisätietoja saa aikaisintaan aamulla, kun tutkinnanjohtaja on paikalla.

Viimeksi oululaiskauppakeskusta uhattiin reilu viikko sitten. Uhkaus tehtiin anonyymissä Tor-verkossa, ja se kohdistui viime viikon sunnuntaihin. Poliisi partioi tuolloin näkyvästi kauppakeskuksessa, mutta mitään tavanomaisesta poikkeavaa ei havaittu.

Tor-verkossa annettin reilu viikko sitten uhkaus myös Espoon kauppakeskus Isoon omenaan.

Lue myös:

Poliisi kaipaa yleisövihjeitä Oulun kauppakeskusuhkauksesta

Kauppakeskus Valkeaan kohdistunut uhkaus vielä selvittelyssä

Kauppakeskus Isoa Omenaa uhannut mies myönsi teon: Motiivina nettipelissä hävitty raha – Oulun epäilty edelleen kateissa

Kauppakeskus Valkean evakuointi päättynyt Oulussa – kaasuvuoto ajoi ihmiset pihalle lauantaina

Rintamamiestalon ulko-ovi avautuu ja kaksi sylikokoista koiraa säntää tervehtimään tulijaa. Jos toimittaja olisi saapunut paikalle viikonloppuna, saattaisi pihapiirissä höyrytä kasvivärikattilat.

Nyt lankojen värjäykseen tarkoitetut astiat ovat ylösalaisin kasvihuoneen seinää vasten.

Oven suussa käsityömestari Mervi Pasanen kutsuu vierasta astumaan sisään. Historia tulee vastaan jo verannalla, jonka nurkassa seisovat muinaissukset. Keittiössä hyllyt pullistelevat rautakautisia ja keskiaikaisia astioita sulassa sovussa muumimukien kanssa.

– Täällä on sen näköistä, että täällä eletään, Pasanen toteaa esitellessään paikkoja.

Lahdessa asuva Pasanen päätyi reilut kymmenen vuotta sitten historiallisten tekstiilien pariin. Ennen sitä hän ei ollut käsityöihminen alkuunkaan.

– Aloin harrastaa historianelävöitystä, ja siihen tarvitaan oikeanlaiset vaatteet. Koska kukaan ei tehnyt sellaisia, piti opetella itse. Historianelävöittäminen on sitä, kun yritetään käytettävissä olevin keinon pohtia ja kokeilla, millaista elämä on ennen ollut.

Pian oma vaatimustaso nousi ja Pasanen halusi oppia tekemään asiat paremmin ja enemmän aikakauden mukaisesti. Loppumaton kierre oli valmis. Nyt hän on alansa arvostettu asiantuntija, joka tunnetaan muinaispukujen ja keskiaikaisten käsitöiden piireissä ympäri maailmaa.

Muita asiantuntijoita ja harrastajia hän tapaa jatkuvasti kokoontumisissa, keskiaikamarkkinoilla ja kursseilla. Yhteisö on tiivis, joten kutsuja tulee myös häihin ja muiden merkkipäivien viettoon.

– Ajattelen monesti englanniksi, sillä yhteisö on kansainvälinen, Pasanen sanoo.

Pasasen on erikoistunut rautakautisiin eli Suomessa 500 eaa.–1200 jaa. käytettyihin käyttövaatteisiin. Ne eroavat varsinaisista muinaispuvuista siinä, että niiden työstämisessä on pitänyt käyttää enemmän päättelykykyä. Alkuperäisiä arkivaatteita ei ole säilynyt tähän päivään.

Historiaa on pitänyt elävöittää haudoista löydettyjen mahtiemäntien juhlavampien asujen pohjalta. Säilymiseen on vaikuttanut kemiallinen prosessi, jonka ansiosta säilyneitä tekstiilikappaleita voidaan edelleen tarkastella.

– Pronssisista spiraalikoristeista liuennut aine on tappanut kaiken elävän ympäriltään, myös bakteerit.

Eläinperäinen materiaali pronssin ympärillä on säilynyt, mutta kasviperäiset kankaat ja langat ovat kadonneet ajat sitten. Jäljelle on jäänyt villaa ja myös silkkiä.

Hetkinen, mistä muinaissuomalaiset saivat silkkiä ja ylellisyystavaroita ennen ristiretkien aikaa?

– Rautakauden suomalaiset kävivät kauppaa viikinkien kanssa. Kauppaa käytiin turkiksilla, Pasanen vastaa.

Lautanauhat herättävät kunnioitusta

Päivisin Etelä-Suomen Sanomien toimittajana työskentelevä Mervi Pasanen herää aamulla aikaisin, tekee käsitöitä kolme tuntia ja menee päivätöihin. Kotiin palattuaan hänellä on hetki aikaa koirille ja sohvalle romahtamiseen.

Sen jälkeen käsityömestari aloittaa iltapuhteet. Käsityöt vievät päivästä toisen työpäivän verran aikaa.

– Hulluahan tämä on, Pasanen myöntää itsekin ja ottaa esiin värttinän sekä tupon lampaanvillaa.

Keskustelun lomassa lankaa syntyy ensin metri ja sitten toinen. Kokonaista muinaispukua varten sitä saattaa tarvita jopa 14 tuhatta metriä.

Kun Pasanen innostuu jostakin, hän tekee sen täysillä. Ennen muinaispukuja ja keskiaikaa hänen elämänsä täyttivät muun muassa Harley Davidsonit, hevoset ja jooga.

Käsityöt näyttävät tulleen jäädäkseen.

Talon yläkerrassa on kahdet kangaspuut. Käsityömestarilla on kesken vaippahamekankaan työstäminen.

Se on neliönmuotoinen päällysvaate. Kaksi kangaskaistaletta pysyy paikoillaan olkasoljilla. Vaippahametta, joka tunnetaan myös nimellä peplos, käytettiin jo antiikin Kreikassa.

Sellainen on nähty muun muassa presidentti Tarja Halosen päällä, kun hän emännöi Linnan juhlia Euran emännän puvussa.

Rautakauden pukeutuminen oli kerrospukeutumista, johon kuuluivat alusvaatteet, päällyshame, esiliina ja viitta. Myös huntu, käsineet ja turkikset olivat olennainen osa tyyliä.

Tärkeä tehtävä oli myös lautanauhoilla, joita Pasanen kaivaa esille laatikkokaupalla. Monimutkaisimpien, pitkien nauhojen kutomiseen on kulunut jopa 50 tuntia.

– Mukaan ei ole laskettu esimerkiksi kankaan värjäystä ja muita työvaiheita.

Jos Pasaselle iskisi rahapula, voisi hän myydä lautanauhojaan. Käyvän hinnan saaminen olisi kuitenkin vaikeaa, eikä käsityöläinen pääsisi mitenkään tuntipalkoille.

Pienillä neliskulmaisilla laudoilla kudottuja lautanauhoja käytettiin kehon hedelmällisten osien ympärillä koristeena. Rintakehän ja lantion alueelle oli omansa. Nauhojen uskottiin suojelevan kantajaansa vaaroilta.

Sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa. Mervi Pasanen

Aivan kaikki Pasasen esille nostamat käsityöt eivät kestä julkisuutta, sillä niitä ei ole vielä esitelty missään. Tai oikeastaan niitä ei ole esitelty julkisesti tuhanteen vuoteen. Pasanen haluaa säästää löydöt kirjaansa varten, joka julkaistaan vielä tämän vuoden kuluessa.

Käsityömestari kirjoittaa Löydöistä muinaispuvuiksi – muinaista pukeutumista Suomesta -kirjaa yhdessä Jenni Sahramaan kanssa. Sen tekemiseen he saivat vastikään 3 000 euron apurahan Suomen Kulttuurirahaston Päijät-Hämeen rahastolta.

Käsityömestari silittelee jopa kolmimetriset lautanauhat suoriksi. Hän puhuu nauhoista ja niiden varhaisista tekijöistä suurella kunniotuksella.

– Ajatella, että sen ajan naiset ovat tehneet näitä hämärässä päreen valossa ja saaneet aikaiseksi hurjan tarkkaa jälkeä.

Muinaispuku on aikansa kuva, joka kätkee mysteereitä

Puvut ja niiden yksityiskohdat suorastaan säteilevät värejä. Aina niin ei kuitenkaan ole ollut.

Kun ensimmäinen suomalainen muinaispuku herätettiin eloon 1800-luvun loppupuolella, oli se väriltään valkoinen. Aino-puku nostatti suomalaisuusaatetta entisestään samoin kuin kansallispuvut.

Tänä päivänä Aino-pukua ei voida lukea viralliseksi muinaispuvuksi, joiden pohjana käytetään mahdollisimman tarkkoja hautalöytöjä.

– Tutkimusmenetelmät ovat sittemmin kehittyneet, joten nykyisin tiedetään väritkin, Pasanen kertoo.

Muinaispuku onkin aikansa peili. Se kehittyy ja täydentyy sitä mukaa kuin tietoa tulee lisää.

Paljon on edelleen hämärän peitossa. Myös Pasanen on yrittänyt tehdä osansa etsinnöissä.

– Muinaispuvuista kiinnostuneet haluaisivat löytää vaatteen, jossa olisi säilynyt sen verran saumoja, että pystyttäisiin sanomaan jotakin vaatteen leikkauksesta.

Pasanen on lukenut vanhoista teksteistä, että Euran muinaispuvussa saumaa olisi säilynyt hieman. Alkuperäisen Euran puvun jäännökset ovat nähtävillä Suomen kansallismuseossa.

Pasanen ei ole kuitenkaan päässyt saumojen jäljille, vaikka on nähnyt puvun lukuisia kertoja. Saumamalleja on säilynyt muutamissa viikinkiaikaisissa löydöissä nykyisen Saksan ja Tanskan alueella. Niiden pohjalta voi tehdä arvailuja myös suomalaisten pukeutumisesta.

Päätelmiä on voitu tehdä myös balttien pukujen pohjalta.

– Latviassa tekstiilejä on säilynyt runsaasti, sillä balttialaiset mahtiemännät ovat käyttäneet suomalaisserkkujaan huomattavasti enemmän pronssikoristelua.

Erikoinen sykerö jaksaa ihmetyttää

Historialliset käsityöt kätkevät taakseen muitakin mysteereitä. Rautakauden ihmiset olivat käytännönläheisiä esteetikkoja, joten koristeellisilla yksityiskohdilla on ollut tehtävä. Esimerkiksi soljet ja ketjulaitteet ovat pitäneet vaatetta paikoillaan. Yksityiskohdat ovat myös symbolisoineet jotakin.

Kaikki yksityiskohdat eivät ole pääteltävissä. Pasanen kaivaa esille kirjan, jossa on kuvattu banaaninmuotoista esinettä. Käsityömestari ja muut muinaispukujen tuntevat tuntevat sen nimellä sykerö.

– Kukaan ei tiedä, mikä sen tarkoitus on, miksi naisilla oli sellainen päässään ja mitä se kuvastaa.

Ei ole yllätys, että keräilyyn mieltyneellä Pasasella on itselläänkin hopealangasta tehty mysteeriesine.

Erikoisuutena arkivaatteet

Muinaispukujen juhlavaa maailmaa täydentävät harrastajien kohtaamisissa ja työnäytöksissä käytetyt arkivaatteet.

Niissä on luontevaa kulkea tapahtumissa, sillä kaikkien ei pitäisi olla ylhäisöä. Kansan syvät rivitkin saavat näkyä. Mervi Pasanen kertoo, että Itä-Euroopassa harrastajat tahtovat pukeutua mahdollisimman koreasti.

Hän ymmärtää sen hyvin, sillä ennen rautaesiripun revettyä kurjuutta oli nähty aivan riittävästi. Tapahtumissa se herättää kuitenkin huomiota, kun ohi kulkee vain kuninkaallisia.

– Sitä katselee ympärilleen ja kysyy, missä niiden henkilökunta on?

Mervi ja hänen miehensä Riku Pasanen vievät tapahtumiin mukanaan työvälineet, astiat ja muut tykötarpeet. Käsityöläisillä on luontevaa näyttäytyä omassa roolissaan.

Aivan köyhimmäksi muinaisnaiseksi ei Pasanenkaan sonnustaudu.

– Keskiajalla olisin ollut vaatimattomampi käsityöläinen, mutta minussa on sen verran harakkaa, että rautakauden pukeutumisessa tuppaan lipsumaan sinne koreammalle puolelle. Tykkään kaikesta kiiltävästä.

Mahtiemännän asema oli yhteisössä tärkeä

Ajan ainoa tuote ei ollut miekka, jonka osuus korostuu Mervi Pasasen mukaan liikaa rautakauden taidonnäytteistä puhuttaessa. Se ei ole ihme miesten kirjoittamassa historiassa.

– Rautakaudella tehtiin hirveän hienoja ja huolellisia tekstiilitöitä, mutta ne olivat naisten tekemiä töitä.

Naisen asemasta rautakaudella kertoo se, että vilja-aitan avain kuului emännälle.

Hautoihin pantiin työkaluja, viljaa ja joskus jopa aseita. Norjassa kaksi mahtiemäntää haudattiin hautalaivaan, joka tunnetaan Osebergin laivana. Hautakummun sisältä kaivettu laiva on nähtävillä Oslossa.

– Norjalaisen asiantuntijan mukaan toisen naisen arvellaan uhrautuneen toisen mukaan. Hän siis olisi itse pyytänyt päästä yhdessä hautaan.

Se, että Euran, Kaarinan ja Mikkelin vainajat haudattiin juhlapuvuissa, kertoo jotain vainajien asemasta.

– Esimerkiksi Euran emäntä ei ollut ihan tavallinen täti, Pasanen naurahtaa.

Viestinnän professori Anu Kantola Helsingin yliopistosta arvioi, että nyt ensimmäistä kertaa selkeästi kyseenalaistetaan lobbarien rooli hallitusneuvotteluissa.

Kantolan mukaan lobbarit ovat aiemminkin olleet erittäin aktiivisesti liikkeellä, ja vaikuttaminen on voitu aloittaa jo kauan ennen hallitusneuvotteluja. Hän pitää hyvänä, että asiaan on nyt herätty ja käydään julkisesti läpi, ketkä neuvotteluissa ovat vaikuttamassa.

– Aikaisemmin se on ollut ihan normaalia, että lobbarit ovat siellä, ja siitä ei ole kukaan sen kummemmin hermostunut tai nostanut sitä asiaa kysymykseksi. Mutta nyt sentään nostetaan tämä asia kysymykseksi, Kantola sanoo STT:lle.

Kantolan mukaan siinä ei sinänsä ole mitään kauheaa, että erilaiset intressiryhmät pyrkivät edistämään näkemyksiään. Hänen mielestään minimivaatimus kuitenkin olisi, että lobbaus olisi läpinäkyvää ja tiedettäisiin, kuka lobbaa ja missä.

Työryhmä esitti lobbarirekisterin perustamista

Poliittista vaikuttamista ja lobbauksen sääntelyä tutkiva oikeustieteen apulaisprofessori Emilia Korkea-aho arvioi, että lobbarien istuminen neuvottelupöydissä Säätytalolla vaikuttaa ongelmalliselta, vaikkei siinä juridisesti arvioituna olekaan ongelmaa.

– Kyllähän se vähän harkitsemattomalta näyttää. Se osoittaa, että meillä vähän huonosti ymmärretään, mitä tällainen lobbaus on ja kuka ylipäänsä on lobbari, Itä-Suomen yliopistossa työskentelevä Korkea-aho sanoo STT:lle.

– Erityisesti näiden vaikuttajaviestintätoimistojen osakkaiden ja työntekijöiden osallistuminen, kyllä se näyttää vähän pahalta.

Korkea-aho pitää ongelmallisena, ettei ole tiedossa, keitä viestintätoimistojen asiakkaina on ja keitä he edustavat. Hän uskoo, että lobbarirekisterin perustaminen voisi parantaa läpinäkyvyyttä.

Viime vaalikauden lopulla esitettiin, että Suomeen tulisi alkavalla hallituskaudella perustaa lakisääteinen avoimuusrekisteri, johon kirjataan lobbausta harjoittavat organisaatiot ja henkilöt.

Eduskunnan silloisen puhemiehen Paula Risikon (kok.) johtama parlamentaarinen työryhmä teki asiasta yksimielisen esityksen. Työryhmä halusi, että rekisterin luominen kirjataan seuraavan hallituksen ohjelmaan.

Pohjois-Karjalassa ukkospuuskat ovat kaataneet puita teille, kerrotaan Pohjois-Karjalan pelastuslaitokselta. Teitä on raivaamassa palomiehiä useilta paloasemilta.

Ukkosrintama on kaatanut puita myös sähkölinjoille, jolloin linjoja on mennyt poikki. Linjoja on myös maassa. Pelastuslaitos varoittaa ihmisiä sähkölinjoille kaatuneista puista.

Vahingontorjuntatehtävien uskotaan jatkuvan tämän illan.

Pelastuslaitoksen mukaan hätäkeskukseen ei kannata ilmoittaa puista, jotka eivät aiheuta vaaraa.

Pohjois-Karjalan Sähkön alueella on ilman sähköä reilut 7 500 asiakasta, eniten Kiteellä ja Tohmajärvellä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan varoitus rajusta ukonilmasta on annettu Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Pohjois- ja Etelä-Savon alueille. Niiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, joiden nopeus voi olla yli 15 metriä sekunnissa.

Yle uutisoi aiemmin päivällä, että Itä-Suomessa on odotettavissa ukkoskuuroja illan aikana. Ukkoskuurojen on määrä jatkaa matkaa Kainuuta ja Pohjois-Suomea.

Aikuisten somessa jakamat uhkausviestit heijastuvat herkästi lapsen tunnetiloihin. Kauppakeskuksiin ja kouluihin kohdistuneet uhkaukset ovat kiertäneet viime viikkoina jopa alakouluikäisten lasten viestiketjuissa. Jos aikuista pelottaa, lasta pelottaa vielä enemmän.

Pelastakaa Lapset ry:n erityisasiantuntija Nina Vaaranen-Valkosen mukaan aikuisilla on vastuu miettiä, kannattaako uhkaviestejä jakaa somekanavissa.

Vaaranen-Valkonen kertoo, että yhdistys on saanut nuorilta ja aikuisilta joitain yhteydenottoja kevään uhkausviesteihin liittyen.

– Somen käyttö on lisääntynyt lapsilla ja nuorilla, ja sen myötä myös uhkaavien viestien näkyvyys kasvaa.

Vastuu vanhempien kautta viranomaisille

Vaaranen-Valkosen mukaan aikuisen tehtävänä on tuoda lapselle turvallisuuden tunnetta. Todellisen vaaran arviointi on aina poliisin kontolla.

Lounais-Suomen poliisilaitoksen rikoskomisario Erik Salonsaari kehottaa lasta kertomaan uhkaavasta viestistä ensin vanhemmilleen. Aikuinen voi pohtia asiaa lapsen kanssa ja tehdä tarvittaessa ilmoituksen viranomaisille.

Salonsaari toimii tutkinnanjohtajana toukokuun alussa nettiin kirjoitetuissa Porin ja Ulvilan koulu-uhkaustapauksissa. Hänen mukaansa uhkausten määrä itsessään ei ole lisääntynyt viime aikoina, mutta uhkausviestejä julkaistaan usein ryppäissä. Somenäkyvyys voi inspiroida uusia tekijöitä.

– Kun yksi uhkatapaus ilmenee, pian voi tulla monta uutta. Voidaan olettaa, että tekijät kopioivat toisiaan, Salonsaari arvelee.

Pelko pienenee puhumalla

Aikuisen on valitettavan vaikeaa valvoa kaikkia sisältöjä, joihin lapsi pääsee älypuhelimellaan käsiksi. Siksi Vaaranen-Valkosen mukaan on erityisen tärkeää, että sosiaalisen median uhkakuvista keskustellaan lapsen kanssa etukäteen. Kun lapsella on ennakkokäsitys netin vaaroista ja avoin keskusteluyhteys aikuiseen, hän ei jää pelkonsa kanssa yksin. Tieto auttaa toimimaan, Vaaranen-Valkonen painottaa.

Salonsaaren mukaan uhkausviestit ovat selkeästi someajan ilmiö. Poliisille ratkaisevaa ei kuitenkaan ole tapauksen nostattama somekohu, vaan tilanteen todellisen uhkan arviointi.

Mediataitojen merkitys korostuu sosiaalisessa mediassa leviävien vaaraviestien aikana. Pelastakaa Lapset ry:n toukokuun alussa alkanut somekampanja DeepFake Challenge pyrkii kiinnittämään huomion siihen, ovatko somesisällöt totta ja kannattaako kaikkea jakaa. Aikuisen kannattaa pohtia samaa.

- Meidän olisi hyvä tiedostaa, kuinka paljon somesisällöt voivat pelottaa lasta. Pelkoja on mahdollista vähentää vain keskustelemalla pelottavista sisällöistä lapsen kanssa, Vaaranen-Valkonen toteaa.

Kansanedustaja Ilkka Kanerva (kok.) on solminut avioliiton pitkäaikaisen kumppaninsa Elina Kiikon kanssa lauantaina, kertoo Ilta-Sanomat. Häissä oli Kanervan mukaan läsnä lähisukulaiset ja ystävät.

Kanerva ja Kiikko ovat olleet yhdessä 20 vuotta. Ilta-Sanomille Kanerva kertoi, että ajatus avioliitosta alkoi itää vahvasti hänen mielessään entisen kansanedustajan ja ex-kollegan Eero Heinäluoman (SDP) häissä marraskuussa.

– Olemme olleet yhdessä tuon ajan joten nyt oli siis sopiva aika solmia liitto, Ilkka Kanerva kommentoi Ilta Sanomille.

Iltalehti puolestaan kirjoittaa Elina Kiikon, nykyisin Kanervan, julkistaneen uutisen Facebookissaan.

Ilkka Kanerva on ollut kansanedustaja vuodesta 1975, ja kansanedustajapäivinä laskettuna hän on pisimpään eduskunnassa istunut poliitikko. Hän on toiminut myös muun muassa ulko-, työ- ja liikenneministerinä sekä eduskunnan toisena varapuhemiehenä.