Quantcast
Channel: Yle Uutiset | Luetuimmat
Viewing all 114515 articles
Browse latest View live

Trumpia syytetään rasistisesta kielenkäytöstä

$
0
0

Presidentti Donald Trumpin sunnuntaiset kolme Twitter-viestiä ovat herättäneet närää erityisesti demokraattien keskuudessa, ja he syyttävät Trumpia rasismista.

Viesteissään Trump kehotti neljää värillistä demokraattien naiskongressiedustajaa jättämään Yhdysvallat ja palaamaan kotimaihinsa. Näistä neljästä kolme on syntynyt Yhdysvalloissa.

Kaikki neljä ovat Yhdysvaltain kansalaisia, ja he ovat ensimmäisen kauden kongressiedustajia.

Trump ei maininnut edustajia nimeltä, mutta hänen uskotaan tarkoittavan ”ryhmäksi” nimitettyä neljän naisen ryhmittymää. He ovat arvostelleet kovasti Trumpia, mutta he ovat olleet hyvin kriittisiä myös demokraattien nykyjohtoa kohtaan.

Nelikkoon kuuluvat Alexandria Ocasio-Cortez, Ayanna Pressley, Rashida Tlaib ja Ilhan Omar. Omar on syntynyt Somaliassa, muut Yhdysvalloissa.


Markku Korhonen, 52, asuu sillan alla, peseytyy kirjaston vessassa ja voi olla neljä päivää syömättä – tällainen on hänen päivänsä

$
0
0
Arviolta 300–400 ihmistä Suomessa asuu ulkona tai asunnottomien ensisuojissa. Oululainen Korhonen on yksi heistä.

Vihasaarnaaja mullah Krekar tuomittiin 12 vuodeksi vankilaan Italiassa – jihadistiryhmän johtajaksi epäilty mies asunut Norjassa 90-luvulta lähtien

$
0
0

Italialainen tuomioistuin on tuominnut Najmuddin Faraj Ahmadin eli mullah Krekarin 12 vuoden vankeuteen terrorismista, kertoo Italian yleisradioyhtiö Rai.

Krekar pidätettiin Norjassa marraskuussa 2015 Italian pyynnöstä terrorismisuunnitelmista epäiltynä. Krekar on ollut YK:n terrorismilistalla jo vuodesta 2003 lähtien.

Krekar on kotoisin Pohjois-Irakin kurdialueelta. Norjaan hän tuli pakolaisena vuonna 1991 Irakista.

Hänen on epäilty johtaneen jihadistiryhmä Rawti Shaxia (Uusi suunta), jolla on yhteys Isis-järjestöön. Hän on toiminut myös ääri-islamilaisen Ansar al-Islam -järjestön johtajana.

Syyttäjä oli vaatinut Krekarille kymmenen vuoden vankeustuomiota. Pohjois-Italian Bolzanossa sijaitseva tuomioistuin kuitenkin antoi Krekarille kaksi vuotta pitemmän tuomion. Viisi muuta syytettyä saivat 7,5–9 vuoden tuomiot.

Krekar aikoo valittaa tuomiosta, kertoo norjalaislehti VG. Krekarin asianajaja Brynjar Meling sanoo VG:lle, että kaikki valitusmahdollisuudet on kokeiltava. Krekar on tällä hetkellä Norjassa.

Lisää aiheesta:

Norjalaisoikeus: Mullah Krekar voidaan luovuttaa Italiaan

Terrorihanketta johdettiin norjalaisesta vankilasta

360-kamera kuvasi pentujen kömmähdyksiä, leikkejä kamerajohdolla sekä ärhäkkäitä karhukohtaamisia – näin tehtiin suosittu karhusuora

$
0
0

Yle toteutti keskiviikkoillasta lauantaiaamuun kestäneen karhunkatselun viime viikolla. Se sai runsaasti katsojia: verkkoartikkeli klikattiin auki yli 400 000 kertaa. Katselutunteja kertyi vajaa 60 000. Saamamme palautteen perusteella moni katsoi lähetystä yhdessä puolisonsa tai muun perheen kanssa – voitaneen siis varovasti arvioida, että vähintään puoli miljoonaa silmäparia seurasi lähetystä Suomusalmen Raatteesta sijaitsevalta karhukojulta.

Poikkeuksellisesti lähetys tehtiin 360-kameralla, eli katsoja pystyi itse päättämään kameran kuvakulman. 360-astetta kuvaava kamera poikkeaa rakenteeltaan perinteisistä kameroista. Käytetty kamera on muodoltaan pieni pallo, jossa on kuusi erillistä linssiä.

Tiettävästi tällaista lähetystä ei ole tehty koskaan aiemmin maailmassa.

Draamaa jo ensimmäisenä iltana

Karhuemon nopeus tilanteessa, jossa pentu on vaarassa, saatiin kuviin jo ensimmäisenä iltana. Pieni karhunpoikanen putosi heinien peittämään vanhaan syöttökuoppaan. Kesti vain pari sekuntia, kun karhuemo oli paikalla pelastamassa pentua. Pentu pääsi matalasta kuopasta omin voimin ja tutki pudotuskohtaansa pian uteliaana, nokka syvällä kuopassa.

Ensimmäisessä koostevideossa on karhuemo kolmen pennun kanssa, tässä näkyy myös karhunpennun putoaminen. Videolta näet myös, kuinka emokarhu suojelee pentujaan liian lähelle pyrkivältä urokselta. Emokarhun murina on selkäpiitä karmiva.

Toiseen koostevideoon on koottu isojen karhujen yhteiseloa. Kuvissa näkyy, kuinka varovasti ne suhtautuvat toisiinsa. Koosteelta näet myös sen, miten karhuja ruokitaan.

Testausta, miettimistä, varmistamista

Kameran paikkaa valitessa tärkeinä kriteereinä olivat valokuituverkon läheisyys ja mahdollisuus saada jatkuvaa virtaa sähköverkosta. Agregaatti ja langattomat yhteydet koettiin testien perusteella liian epävarmoiksi. Sopiva, kriteerit täyttävä paikka lopulta löytyi, mutta sielläkin jouduttiin nostamaan nettiyhteyden nopeutta.

Kameratestejä tehtiin useaan otteeseen sopivan paikan löytämiseksi. Kameran paikkaa vaihdettiin useampaan kertaan, lopulta karhuvarmuus ratkaisi valitun paikan.

Lisäksi karhuja totutettiin kameraan jo ennen lähetystä yhden yön verran. Halusimme nähdä, että kamera varmasti pysyy pystyssä.

Kamera itsessään oli reilun metrin korkuisella jalustalla. Sen päälle kehitettiin sääsuoja läpinäkyvästä vahvasta muovista. Suojan piti kestää sateet, ukkoset ja mahdollisesti päälle putoavat oksat.

Myös kameran jalustaa jouduttiin miettimään – olihan riskin, että karhut kiinnostuvat siitä niin paljon, että alkavat leikkiä sillä. Lopulta päädyttiin rakentamaan ohuehko jalka, joka upotettiin osittain maahan ja painotettiin.

Kameran jalustaa ja johtoja myös naamioitiin maastosta saadulla kuntalla sekä heinillä.

Karhujen äänet tallennettiin erillisillä mikrofoneilla – kameran omat mikrofonit olivat sääsuojan alla, joka vaimensi ääntä tehokkaasti.

Yleisö mukana seurannassa

Jo suunnittelun alkuvaiheessa päätettiin, että seuraamme karhujen touhuja päivitettävässä jutussa. Käytännössä kamera oli miehittämätön suurimman osan ajasta. Kuvaaja ja toimittajat olivat samaan aikaan muissa töissä lukuun ottamatta yhtä päivystävää toimittajaa.

Koska karhunkatseluvideosta oli tulossa noin 2,5 vuorokautta pitkä, päätimme pyytää yleisöä mukaan seurantaan keskusteluartikkelin kautta.

Saimmekin keskusteluun lähes 300 viestiä, joissa kerrottiin yöaikaisista tapahtumista.

Anna meille palautetta karhusuorasta! Jutun keskusteluosio on auki kello 22.00 saakka.

Katso alkuperäinen juttu ja seuranta-artikkelit:

Seurasimme karhujen elämää 360-kameralla kolme yötä: kuviin tallentui tuntikausia pentujen leikkejä, kameran käpälöimistä sekä yksi kuoppaan putoaminen

Hui! Karhunpentu putosi kuoppaan – kokosimme karhusuoran ensimmäisen vuorokauden parhaat hetket tähän juttuun

360-karhukameran toinen yö sujui jännittävästi – kamerajohto kaivettiin esiin ja karhut kinastelivat ruoasta, katso yön parhaat palat

Helsingin Arabianrannan henkirikosta käsitellään tänään käräjäoikeudessa – enoa syytetään seitsemänvuotiaan pojan murhasta

$
0
0

Helsingin Arabianrannassa viime jouluaattona tapahtunutta henkirikosta käsitellään tänään tiistaina Helsingin käräjäoikeudessa. Seitsemänvuotias poika surmattiin kotonaan teräaseella, ja pojan enoa syytetään murhasta.

Jutun käsittelyä varten on varattu oikeudessa ainoastaan yksi päivä. Tuomio annetaan myöhemmin. Juttu on määrätty kaikilta osin salaiseksi.

Syytetty on ollut mielentilatutkimuksessa, jonka tuloksia käsitellään myös istunnossa. Hän on esitutkinnassa tunnustanut surmanneensa lapsen ja kertonut harhoistaan, jotka hänen mukaansa myötävaikuttivat tekoon.

Poliisin mukaan esitutkinnan aikana ei tullut esiin mitään viitteitä esimerkiksi kunniaväkivallasta tai muusta ulkopuolisesta vaikuttamisesta. Kyseessä oli poliisin mukaan impulsiivinen teko.

Surma tapahtui lapsen kotona

Henkirikos tapahtui viime vuoden jouluaattona uhrin kotona, jossa syytetty oli vieraana.

Poliisin mukaan ilta oli sujunut rauhallisesti, paikalla olleet kaksi lasta olivat jo ennen tekohetkeä nukkumassa, ja aikuiset katsoivat televisiota. Väkivalta oli alkanut yllättäen.

Hätäkeskukseen oli otettu yhteyttä pahoinpitelyn alkaessa, mutta ambulanssin saavuttua paikalle poika oli jo menehtynyt.

Aiheesta aiemmin:

Helsingin Arabianrannan henkirikoksesta on nostettu murhasyyte – eno puukotti seitsemänvuotiasta jouluaattona

Arabianrannan murhatutkinta valmistui: Ei viitteitä kunniaväkivallasta, yksittäisen henkilön impulsiivinen teko

Arabianrannan murhaepäilyn syytteen nostaminen siirtyy

Arabianrannan murhasta epäilty määrättiin mielentilatutkimukseen kesken esitutkinnan – kertonut kuulusteluissa harhoista

Pikkupojan murhasta epäilty mies pyytänyt mielentilatutkimusta – Poliisi: Epäilty on Suomessa asuva ulkomaan kansalainen

May kommentoi Trumpin Twitter-kirjoittelua: ”Täysin mahdoton hyväksyä”

$
0
0

Britannian pääministerin tehtävät pian jättävä Theresa May arvostelee Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Twitter-viestejä.

Viesteissään Trump kehotti neljää etnisiin vähemmistöihin kuuluvaa demokraattien naiskongressiedustajaa jättämään Yhdysvallat ja palaamaan kotimaihinsa. Näistä neljästä kolme on syntynyt Yhdysvalloissa.

Mayn tiedottaja kertoi, että pääministerin mukaan Trumpin kielenkäyttöä Twitter-viesteissä on ”täysin mahdotonta hyväksyä”.

Trump ei maininnut tviiteissään edustajia nimeltä, mutta hänen uskotaan tarkoittavan ”ryhmäksi” nimitettyä neljän naisen ryhmittymää. He ovat arvostelleet kovasti Trumpia, mutta he ovat olleet hyvin kriittisiä myös demokraattien nykyjohtoa kohtaan.

Nelikkoon kuuluvat Alexandria Ocasio-Cortez, Ayanna Pressley, Rashida Tlaib ja Ilhan Omar.

Lukuisat demokraatit ovat olleet pöyristyneitä Trumpin kirjoittelusta, jota he pitävät selvän rasistisena. Sen sijaan republikaanipoliitikot ovat pysyneet pääosin vaitonaisina presidentin Twitter-kirjoittelusta. Trumpin läheinen liittolainen, republikaanisenaattori Lindsey Graham kehotti kuitenkin Fox & Friends -ohjelmassa presidenttiä arvostelemaan kongressiedustajien politiikkaa ja lopettamaan henkilökohtaisuuksiin menevät hyökkäykset.

Lisää aiheesta:

Trumpia syytetään rasistisesta kielenkäytöstä – demokraatit pöyristyivät presidentin tviiteistä

Pakkoruotsin paluu yo-kirjoituksiin on hallituksen tavoite – Opetusministeri Andersson: "Ensin selvitetään, mihin se käytännössä johtaisi"

$
0
0

"Tehdään nopealla aikataululla ohjelma, joka vahvistaa koulussa toisen kotimaisen kielen oppimista. Hallitus asettaa tavoitteeksi toisen kotimaisen kielen palauttamisen pakolliseksi ylioppilaskirjoituksessa."

Yllä oleva teksti on lainaus kesäkuussa julkaistusta hallitusohjelmasta. Syksyllä käynnistyy selvitys pakkoruotsin paluun seurauksista.

– Siinä selvitetään, mitä tarkoittaisi, jos toinen kotimainen palautuisi pakolliseksi kirjoitettavaksi ja miten se vaikuttaisi esimerkiksi koulutukselliseen tasa-arvoon, opetusministeri Li Andersson (vas.) kertoo.

Anderssonin mukaan asiassa pitää ottaa huomioon edellisen hallituksen tekemä ylioppilastutkintorakenteen muutos. Siinä tutkinnon vaatimustasoa nostettiin niin, että jatkossa kirjoitettavia aineita on neljän sijaan viisi.

Uudistus koskee lukiolaisia, jotka aloittavat tutkinnon suorittamisen keväällä 2022, eli käytännössä syksyllä 2020 lukioon meneviä nuoria.

Tarkkaa aikataulua selvityksen kestolle ei ole määritelty. Andersson muistuttaa, että ylioppilaskirjoitusten lisäksi hallitus tahtoo toimenpideohjelman, jolla toisen kotimaisen opiskelusta tulee houkuttelevaa.

– Näen, että siinä pitää tarkastella myös perusopetusta, hän sanoo.

Mitä jos kielen opiskelu olisi niin kiinnostavaa, että pakkoa ei tarvittaisi?

"Kielten osaaminen kapenee huolestuttavasti"

Elinkeinoelämän keskusliiton koulutusjohtaja Riikka Heikinheimo toivoo, että ruotsin opetuksesta tulisi niin hyvää ja innostavaa, että aineen suosio kasvaisi luonnostaan.

Selvitys on hänen mielestään hyvä lähtökohta, mutta hän toivoo, että ruotsin lisäksi sitä tehtäisiin muistakin oppiaineista.

– Haluaisin laajemman keskustelun siitä, millä osaamisilla tulevaisuudessa pärjää. Monipuolinen kielitaito kuuluu siihen, mutta lisäksi tarvitaan matemaattisia taitoja, kemiaa, fysiikkaa ja taloustaitoja.

Riikka Heikinheimo
EK:n koulutusjohtaja Riikka Heikinheimo on huomannut, että matematiikan kohdalla pakkoa ei sovi edes ehdottaa. "Kun on puhuttu, että matematiikka pitäisi saada edes lyhyenä ylioppilaskirjoituksiin, siinä yhteydessä pakko ei käy."Elina Äijö / Yle

Pörssisäätiön teettämän kyselyn vastaajista liki 25 prosenttia vähentäisi ruotsin opetusta, jotta peruskouluissa voitaisiin sen sijaan opettaa taloustietoa.

Heikinheimon mukaan EK:n jäsenyritykset kaipaavat työntekijöiltään monipuolista kielitaitoa. Jokaisen pitäisi osata ainakin sujuvaa suomea, ruotsia ja englantia, ja lisäkielet olisivat niiden päälle tervetulleita.

– Nyt kielten osaaminen kapenee huolestuttavalla tavalla, Heikinheimo sanoo.

Suomessa on 22 000 työnantajayritystä, joilla on kansainvälistä toimintaa.

– Se on enemmän kuin koskaan ennen. Siksi tarvitaan kielitaitoa ja ymmärrystä muista kulttuureista.

Puhekoe mieluummin kuin pakko?

Lukiolaisten liitto on kritisoinut hallituksen tavoitetta palauttaa toisen kotimaisen kirjoittaminen pakolliseksi, ruotsinopettajien yhdistys puolestaan kiitellyt sitä.

Ruotsin ja venäjän lehtori Tiina Salomaa Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta toteaa, että kysymys on vaikea.

Tiina Salomaa
Tiina Salomaasta on sinänsä ilahduttavaa, että uudeksi pakolliseksi aineeksi oltaisiin lisäämässä kieliaine. Elina Äijö / Yle

– Lukiouudistuksessa on lisätty opiskelijoiden mahdollisuuksia valita itse, mitä oppiaineita he kirjoittavat. Heidän näkökulmastaan uusi pakollinen aine tuntuu erikoiselta.

Lukiossa on jo nyt paljon pakollisia ruotsin kursseja. Niitä on käytävä viisi, kirjoitti aineen tai ei.

– Minusta pitää satsata siihen, että opiskelijat osaisivat puhua kieltä. Toivon, että ylioppilaskirjoituksiin tulisi suullinen osio, mielellään ruotsiin ensimmäisenä, Salomaa sanoo.

Salomaa luottaa siihen, että opiskelijat selviytyisivät ruotsin kirjoittamisesta kyllä, jos siitä tulisi pakollista. Hän ei niele puhetta siitä, että ruotsin pakollisuus syrjisi itäsuomalaisia poikia.

– Olen ihan varma, että siellä on paljon poikia, jotka ovat innostuneita ruotsista ja pystyvät kirjoittamaan sen siinä missä tytötkin, Salomaa toteaa.

Ibizalla bileet jatkuvat, vaikka luksusveneiden ankkurit repivät Välimeren hiilinielun irti – meribiologi ei silti usko turismin rajoittamiseen

$
0
0

“Elämäni parhaat bileet.” “Samanlaista sikailua kuin missä tahansa muualla etelän turistikohteissa.” “Upea luonto, älä jää turistialueille.”

Muun muassa näitä kommentteja saan, kun kysyn ystävieni kokemuksia tekno- ja house-bileiden mekasta Ibizasta. Itselläni ei ole paikasta minkäänlaista kokemusta.

Oma mielikuvani noudattelee pitkälti samaa linjaa. Odotan näkeväni Ibizalla ympäri vuorokauden kestäviä juhlia, joita vauhditetaan alkoholin lisäksi huumeilla.

Barcelonasta Ibizalle lentää reilussa puolessa tunnissa. Lisäksi Espanjalle kuuluvalle saarelle pääsee meriteitse lautalla.

Ihmiset ovat lomatunnelmissa jo Barcelonasta lähtiessä.

Kello on vasta aamuseitsemän, kun lentokoneeseen jonottava, espanjalaisista koostuva ryhmä kuvaa selfie-videota ja huutaa: “Nos vamos a la fiesta”, “Me lähdemme juhlimaan”.

Perillä matkailijaa odottavat maailmankuulujen yökerhojen mainokset.

On selvää, että turistit ovat tulleet tänne pitämään hauskaa. Moni heistä tuskin tietää, että bileiden kanssa samaan aikaan käynnissä on Ibizaa ja koko Välimerta uhkaava ympäristötuho.

Meren hiilinielu posidonia-meriheinälaji on vaarassa tuhoutua ilmastonmuutoksen ja massaturismin seurauksena.

"Tottakai otamme huumeita, jotta jaksamme juhlia"

Bileturismi sai Ibizalla alkunsa jo 1970-luvulla, kun sinne nousivat ensimmäiset kuuluisat yökerhot.

Legendaarisin niistä on jo vuonna 1973 perustettu Pacha-klubi, jonka eteen alkaa kerääntyä jonoa puoliltaöin. Osa turisteista tulee tänne juuri Pachan kaltaisten, luksusluokan yökerhojen vuoksi.

Villisti juhliva brittinainen kehotti kaikkia tulemaan Pacha-klubille.
Villisti juhliva brittinainen kehotti kaikkia tulemaan Pacha-klubille.Maija Salmi

Monien yökerhojen yhteydessä sijaitsee bilevieraille tarkoitettuja hotelleja. Pachan hotelli tunnetaan rikkaista ja kuuluisista vieraistaan. Kaksi yötä hotellissa maksaa hieman yli tuhat euroa, mutta hintaan sisältyy pääsy Pacha-klubille.

Yökerhon edustalla meno on villiä heti, kun se avaa ovensa.

– Nyt lähdetään Pachaan! huutaa brittinainen, kun kysyn, minne hän on menossa.

Laajentuneet pupillit kertovat, että iltaa on vauhditettu muullakin kuin alkoholilla.

– Totta kai otamme piristäviä huumeita, että jaksamme juhlia vielä seuraavaan päivään, nainen sanoo ja lähtee kävelemään kohti klubin sisäänkäyntiä.

Pelkästään pääsy yökerhoon kustantaa lähes 50 euroa. Sisällä yökerhossa drinkki voi maksaa lähes saman verran.

Korkeat hinnat eivät ihmisiä kuitenkaan hidasta. Yökerho täyttyy heti sen avattua.

VIP-alueilla nautitaan samppanjaa ja odotetaan kuuluisia dj:itä, jotka saapuvat Ibizalle joka kesä.

Kun kello tulee yksi yöllä, tanssilattialla alkaa olla ruuhkaa.

Ruskettuneet juhlijat tanssivat vähäpukeisen esitanssijan alapuolella. Edelliskeväänä itsemurhan tehneen ruotsalais-dj Aviciin hitti nostaa tunnelman kattoon.

Iso osa turisteista matkustaa myös naapurisaarelle – muttei posidonian takia

Ibiza on ollut pitkään yläluokan suosiossa: huviloita on muun muassa kuuluisilla espanjalaisjalkapalloilijoilla, kuten Cristiano Ronaldolla, Sergio Ramosilla ja Iker Casillasilla.

Saarella asuu vakituisesti noin 130 000 ihmistä, mutta kesällä, huhtikuusta noin lokakuun puoleen väliin asti saaren väkiluku moninkertaistuu.

Juhlijat saapuvat Bora Bora -yökerholle suoraan bileveneiltä.
Juhlijat saapuvat Bora Boralle suoraan bileveneiltä.Maija Salmi

Ibizalle matkustaa vuosittain noin kolme miljoonaa turistia.

Saarelle haluavat myös tavalliset ihmiset. Massaturismi konkretisoituu Ibizalla pelkästään katsomalla taivaalle.

Lentokoneet laskeutuvat ja lähtevät saaren lentokentältä muutaman minuutin välein.

Turismi on Espanjalle tärkeä elinkeino, ja sen merkitys on korostunut erityisesti viime aikojen lamavuosina.

Maassa vieraili vuonna 2018 lähes 83 miljoonaa turistia, mikä on miljoona enemmän kuin edellisvuonna ja maan uusi ennätys.

Ibiza on vain yksi esimerkki maan lukuisista turistikohteista.

Ibizan vieressä, noin puolen tunnin lauttamatkan päässä sijaitsee pienempi, Formenteran saari.

Suuri osa Ibizalla vierailevista turisteista käy myös Formenteralla. Lautat liikennöivät saarten väliä puolen tunnin välein.

Ankkurit repivät posidonia-meriheinää Formenteran edustalla.
Ankkurit repivät posidonia-meriheinää Formenteran edustalla.Maija Salmi

Formenteran maine on Ibizaa rauhallisempi. Hollywood-tähdet ja lapsiperheet hakevat pienemmältä saarelta rauhaa.

Minä sen sijaan matkustan Formenteralle katsomaan posidoniaa.

Tutkijoiden mukaan Formenteran rannikolla kasvava posidonia voi olla jopa 200 000 vuotta vanha eli yksi maailman vanhimmista eliölajeista.

Lautalla pyörii valistusvideo posidonian suojelusta, mutta huomion vie italialainen polttariporukka. Vauhti on kova jo iltapäivällä.

– Olemme tulleet tänne polttareihin ja aiomme juhlia! polttarisankari julistaa ja juo tequilaa suoraan pullon suusta.

Hieman ennen kuin laiva saapuu satamaan, hän oksentaa kaaressa lattialle. Muut matkustajat hyppivät laivasta poistuessaan oksennuksen yli.

Italialainen polttarisankari juhlii lautalla matkalla Formenteralle.
Italialainen polttarisankari juhlii lautalla matkalla Formenteralle.Maija Salmi

Formenteran satamassa kelluu vaikuttava rivi toinen toistaan upeampia veneitä.

Meribiologin mukaan muutos on dramaattinen

Sesonkiaikaan veneitä voi olla pienessä satamassa jopa tuhat.

Turkoosina kimmeltävä meri ympäröi karun, mutta kauniin saaren satamaa.

Suuret jahdit ovat tuttu näky Formenteran satamassa.
Suuret jahdit ovat tuttu näky Formenteran satamassa.Maija Salmi

Sekä Ibizan että Formenteran luonto kuuluu Unescon maailmanperintökohteisiin. Vedenalainen maailma houkuttelee niille myös sukellusharrastajia.

Tulevaisuudessa sukeltajilla ei välttämättä ole enää mitään katseltavaa, sillä massaturismi ja veneet tekevät tuhoa, jota ei voi maanpinnalta nähdä.

Satamassa minua odottaa yli 30 vuotta saarten merenalaista maailmaa ja luontoa tutkinut meribiologi Manu San Félix.

Hänen elämäntehtävänsä on posidonian pelastaminen.

Manu San Félixin toimisto sijaitsee sataman tuntumassa olevan sukelluskeskuksen yläkerrassa kivenheiton päässä siitä, missä italialainen polttariporukka on hetkeä aiemmin kompuroinut.

Heti keskuksen sisäänkäynnin vieressä tulijaa tervehtii akvaario, jossa kelluu pieniä merihevosen poikasia.

Manu San Félix yrittää elvyttää merihevoskantaa kasvattamalla niitä akvaariossa sukellusyrityksensä aulassa.
Manu San Félix yrittää elvyttää merihevoskantaa kasvattamalla niitä akvaariossa sukellusyrityksensä aulassa.Antonio Pérez

– Nuokin ovat vaarassa kadota. Siksi me yritämme elvyttää kantaa täällä, San Félix selventää ja katsoo lumoutuneena akvaarion sisällä liikkuvia eläimiä.

Alun perin Pohjois-Espanjan Baskimaasta kotoisin oleva meribiologikin saapui saarelle sen upean luonnon vuoksi. Nyt hän haluaa pelastaa sen.

Kolmenkymmenen vuoden aikana tapahtunutta muutosta San Félix kuvaa dramaattiseksi.

– Jos meri vetäytyisi edes päiväksi ja ihmiset näkisivät merenpohjan, ongelmat ratkaistaisiin, hän uskoo ja johdattaa kohti rantaa, jossa hän on tutkinut posidoniaa jo vuosikymmenten ajan.

Posidonia on Välimeren tärkein hiilinielu, sen keuhkot

Tuhansien hehtaarien laajuinen posidonia kasvaa merenpohjassa Ibizan ja Formenteran saarien välissä.

Se on Välimeren hiilinielu, joka sitoo itseensä enemmän hiilidioksidia kuin mikään muu maailmassa. Lisäksi se jarruttaa muun muassa rantojen eroosiota ja on monien merilajien koti.

Ibizan edustalla posidonia-kasvi näkyy tummempina kohtina meressä.
Ibizan edustalla posidonia-kasvi näkyy tummempina kohtina meressä.Maija Salmi

– Posidonia on elintärkeä Välimeren ekosysteemille, sen keuhkot, selittää Manu San Félix.

Nyt kasvia uhkaavat kuitenkin ilmastonmuutos ja massaturismi. Etenkin juuri ne satamassa kelluvat luksusveneet, joiden ankkurit repivät sitä irti.

Kävelemme niemen kärkeen, jossa San Félix on sukeltanut vuosikymmenten ajan.

– Tässä kohtaa posidoniasta on tuhoutunut pelkästään neljässä vuodessa 20–30 prosenttia, San Félix sanoo rannassa ja nostaa paperisilpulta näyttävää kasvia.

Manu San Félix
Läpinäkyvää paperisilppua muistuttava posidonia on maailman tehokkain hiilinielu. Antonio Pérez

Tuhansia vuosia vanhan kasvin uusiutuminen on hidasta. Siihen ei riitä edes ihmisikä. Jos kasvin tuhoutuminen jatkuu, vaarassa on koko Välimeren terveys.

– Enää sen suojelu ei riitä, meri pitää pelastaa, San Félix sanoo.

Turistit eivät tunne kasvia – tai luulevat sitä saasteeksi

Kun yökerhot sulkevat ovensa, juhlat jatkuvat päiväklubeilla.

Täällä voi juhlia vuorokauden ympäri.

Harva turisti tietää posidonian olemassaolosta, vaikka valistusta on viime vuosina lisätty.

Bora Bora -rantaklubi on auki lähes vuorokauden ympäri.
Bora Bora -rantaklubi on auki lähes vuorokauden ympäri.Maija Salmi

Bora bora -niminen klubi sijaitsee rannan vieressä. Rantaviivalla lilluu posidonia-kasvia, jota monet turistit luulevat saasteeksi.

– Mikä posidonia, emme ole kuulleet siitä koskaan, sanovat klubin edustalla rantapedeissä makoilevat brittituristit ja pyörittelevät päätään. Yksi heistä kysyy huolestuneena, voiko meressä kuitenkin uida turvallisesti.

Juhlista palaava, Ibizalla työskentelevä espanjalainen Claudia sen sijaan vakuuttaa olevansa hyvin huolissaan kasvista ja saaren luonnosta.

– On väärin, että tänne tullaan veneilemään jahdeilla. Ihmiset ovat välinpitämättömiä, vaikka saaren luonto on vaarassa, Claudia sanoo ja kysyy ohikulkijoilta mielipidettä posidonian suojelusta.

Hekään eivät ole kuulleet kasvista.

"Ei turismia voi rajoittaa, koska 90 prosenttia asukkaista saa siitä elantonsa"

Ibiza ei ole poikkeus.

Niin kuin kaikille paratiisisaarille, myös Ibizalle tullaan sen kauneuden vuoksi. Suurin osa saaren asukkaista tienaa elantonsa turismista.

Ibizan rannat täyttyvät turisteista jo huhtikuussa.
Ibizan rannat täyttyvät turisteista jo huhtikuussa. Viime aikoina ympäristöasioihin on kiinnitetty entistä enemmän huomiota.Antonio Pérez

Samalla kuitenkin turismi tuhoaa sen todellista vetonaulaa, luontoa.

Ibizan poliitikoista yksi toisensa jälkeen kieltäytyy ja vetoaa kiireeseen, kun heiltä pyytää haastattelua posidoniaan ja massaturismin haittoihin liittyen.

Ibizan pohjoisosassa sijaitsevan Santa Eularian alueen pormestari Carmen Ferrer suostuu kuitenkin haastatteluun.

Santa Eularian pormestari Carmen Ferrer myöntää, että ympäristöuhkiin on herätty liian myöhään. Uusi jätevedenpuhdistaja piti ottaa käyttöön jo vuonna 2007, mutta se on asennettu vasta nyt.
Santa Eularian pormestari Carmen Ferrer myöntää, että ympäristöuhkiin on herätty liian myöhään. Uusi jätevedenpuhdistaja piti ottaa käyttöön jo vuonna 2007, mutta se on asennettu vasta nyt.Maija Salmi

Santa Eularia edustaa sitä toisenlaista Ibizaa, jota ei näe klubien kansoittamilla turistialueilla.

Täällä rannat täyttyvät bilettäjien sijaan lapsiperheistä ja rauhallisesta elämästä nauttivista turisteista.

Carmen Ferrer esittelee rauhallisempaa puolta saaresta mielellään.

– Toiveissa on, että tulevaisuudessa Ibizalle tultaisiin ennemmin luonnon kuin juhlinnan vuoksi, hän sanoo suoraan ja osoittaa hymyillen siistiä rantabulevardia.

Hymy hyytyy, kun puhe kääntyy ympäristöuhkiin.

Savuttomat rannat yleistyvät Espanjassa. Santa Eularissa olevalla rannalla tupakointi on kielletty kokonaan.
Savuttomat rannat yleistyvät Espanjassa. Santa Eularissa olevalla rannalla tupakointi on kielletty kokonaan.Maija Salmi

Pormestarin mukaan suurin ongelma on se, että saaren infrastruktuuri on tehty vakituisille asukkaille, mutta kesällä väkiluku moninkertaistuu. Esimerkiksi jätevedenpuhdistajat ovat vanhoja eivätkä kestä enää kunnolla väkimäärää, ja puhdistamatonta jätevettä päätyy mereen.

– Siitä huolimatta resursseja ei juuri lisätä, Ferrer sanoo suoraan.

Kaikki eivät ole huolissaan massaturismintuomista ympäristöongelmista. Yksi heistä on Bora Bora -rantaklubin ravintolapäällikkö.

Ibizalle Manner-Espanjan Gironasta muuttanut 38-vuotias Ivan García kertoo olevansa joka päivä kiitollinen siitä, että hän saa asua Ibizalla.

Ivan Garcíalle Ibizasta tuli kotisaari jo 15 vuotta sitten. Siitä on kiittäminen turismia.
Ivan Garcíalle Ibizasta tuli kotisaari jo 15 vuotta sitten. Siitä on kiittäminen turismia. Maija Salmi

– Täältä on aina löytynyt töitä, hän sanoo ja ohjaa rannalle, jossa juhlat ovat jo täydessä vauhdissa.

Massaturismi ei Garcíaa huoleta.

– Väitän, että 90 prosenttia saaren asukkaista saa elantonsa turismista. Ei sitä voida alkaa rajoittaa.

Vielä ei ole liian myöhäistä?

Meribiologi Manu San Félix tuhahtaa, kun hänen puheensa posidoniasta keskeyttää lähellä rantaa kiihdyttävä pikavene.

– Toivon, että tulevaisuudessa ei ole enää nykyisenlaisia ankkureita, jotka repivät kasvia, hän sanoo.

Silti hänkään ei lähtisi rajoittamaan turismia, vaan uskoo valistukseen.

– Monet turisteista tulevat kaukaa emmekä voi olettaa, että he tietävät mikä on posidonia, San Félix sanoo.

Hän toivoo, että posidoniasta kerrottaisiin samalla tavalla kuin esimerkiksi koralleista. Siksi hän on tehnyt kasvista dokumentin ja yrittää kaikin tavoin lisätä tietoisuutta siitä.

Meribiologi Manu San Felix tutkii posidonian tilaa sukeltamalla.
Meribiologi Manu San Felix tutkii posidonian tilaa sukeltamalla.Maija Salmi

San Félix esiintyy myös espanjalaisen Estrella Damm -olutmerkin uusimmassa mainoksessa.

Videon pääosaa esittää kuitenkin Välimeri, ja sen tavoitteena on paitsi myydä olutta, myös valistaa ihmisiä Välimeren tilasta.

Vaikka Välimeren tulevaisuus ei näytä järin valoisalta, San Felix ei ole menettänyt toivoa.

Hän uskoo, että uusilla innovaatioilla, valistuksella ja oikeilla poliittisilla päätöksillä kaikki on mahdollista.

– Haluan ajatella, että 30 vuoden päästä saarten luonto muistuttaa enemmän sitä, mitä se oli 50-luvulla kuin sitä, mitä se on nyt.

Tällä hetkellä Mallorcalla on jo käynnissä projekti, jonka tavoitteena on elvyttää posidonian kantaa.

Espanjalaisen El Diario -lehden mukaan tuhoutuneen posidonian tilalle istutetaan uutta.

Projektin vetäjän, Välimertä tutkivan insitituutin IMEDEAn johtajan Jorge Terradosin mukaan 90 prosenttia jo istutetusta posidoniasta on edelleen elossa. Se antaa toivoa siitä, että meriheinälajin kanta voitaisiin elvyttää.

Toistaiseksi istutuksilla ei kuitenkaan voida korvata kaikkea jo tuhoutunutta kasvustoa.

– Pelkästään yksi suuri jahti voi vahingoittaa jopa sadan neliömetrin verran posidoniaa, sanoo Baleaarien uusi alue- ja ympäristövaltuutettu Miquel Mir.

Tämän vuoden alussa voimaan astui myös säädös, jonka mukaan posidoniaa vahingoittava toiminta tulee kompensoida. Esimerkiksi Menorcalla satamalaajennuksesta vastaava yritys joutuu kompensoimaan kasvustolle aiheuttamansa vahingon.

Korjattu 16. heinäkuuta kello 8.00 Miquel Mirin sitaatista tieto, että suuri jahti voisi vahingoittaa jopa sadan neliöhehtaarin verran posidoniaa. Oikea luku on sata neliömetriä.

Maanantai-illan A-studiossa TV1:ssä kello 21 keskustellaan siitä, kenen vastuulla on se, että matkailu tuhoaa matkakohteiden luontoa.

Lue myös:

DJ-kulttuuri elää kulta-aikaa: kotimaiset DJ:t valloittavat maailmaa ja underground nostaa klubitapahtumissa päätään

Lukas Hradecky haluaa nauttia Suomen kesästä – "En ole sellaista tyyppiä, joka nauttisi olla huvijahdilla Ibizalla"


Sähkötupakkayhtiön pomo pyysi anteeksi riippuvaisten lasten vanhemmilta – Järjestö: "Suoraan tupakkateollisuuden pelikirjasta"

$
0
0

Sähkötupakkayhtiö Juul Labsin toimitusjohtaja Kevin Burns on esittänyt anteeksipyynnöksi tulkitun kommentin sähkötupakasta riippuvaisten lasten vanhemmille.

Burnsin anteeksipyyntö nähtiin maanantaina Yhdysvalloissa esitetyssä sähkötupakkaa käsittelevässä CNBC-televisiokanavan dokumentissa "Vaporized: America's E-cigarette Addiction".

Dokumentissa toimittaja kysyy Burnsilta, kuinka tämä puolustaisi yhtiönsä kasvua sähkötupakasta riippuvaiseksi tulleen teinin vanhemmalle.

– Ensinnäkin sanoisin olevani pahoillani, että heidän lapsensa käyttää tuotetta. Sitä ei ole tarkoitettu heille [lapsille], Burns sanoi.

Hän sanoi toivovansa, etteivät mitkään Juulin toimet ole tehneet sähkösavukkeista houkuttelevia nuorille. Lisäksi Burns myönsi, että sähkötupakan pitkäaikaisen käytön vaikutuksista pitää tehdä tutkimusta.

Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan Juulin osuus Yhdysvaltain sähkötupakkamarkkinasta on noin 40 prosenttia. The New York Timesin mukaan yhtiön markkinaosuus on yli 70 prosenttia. Viime vuonna Marlboro-savukkeita valmistava Altria osti 35 prosentin osuuden Juulista.

Sähkötupakka houkuttaa nuorisoa

Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA on kuvaillut sähkösavukkeiden käytön yleisyyttä teini-ikäisten keskuudessa epidemiaksi. Vuonna 2018 lähes 21 prosenttia amerikkalaisista high school -opiskelijoista käytti sähkötupakkaa.

Sähkötupakkaa on markkinoitu aikuisille keinona lopettaa perinteisen tupakan polttaminen. Sähkösavuketta pidetään tupakointia vaarattomampana, mutta sen vaikutuksia ei vielä tunneta tarkasti.

Tupakointi onkin vähentynyt Yhdysvalloissa jo vuosien ajan. Nyt amerikkalaiset viranomaiset pelkäävät, että sähkösavukkeet koukuttavat uuden sukupolven nikotiiniin.

Esimerkiksi Juulin kotikaupunki San Francisco ilmoitti kesäkuussa, että se kieltää sähkötupakan myynnin.

Juul on yrittänyt torjua teinien sähkötupakointia poistamalla hedelmänmakuisia sähkösavukenesteitä myynnistä sekä sulkemalla yhtiön sosiaalisen median tilejä.

"Valeanteeksipyyntö"

Tupakointia vastustavan kansalaisjärjestön Campaign for Tobacco-Free Kidsin hallituksen puheenjohtaja Matthew L. Myers kutsuu Burnsin kommenttia valeanteeksipyynnöksi.

Myersin mukaan Juulilla on ollut merkittävä rooli sähkötupakan käytön yleistymisessä nuorison keskuudessa Yhdysvalloissa. Yhtiö muun muassa käytti sosiaalisen median mainoksissaan kauniita nuoria malleja trendikkäissä ympäristöissä.

– Juul toimii tupakkateollisuuden pelikirjan mukaisesti julistaen kovaa, että he eivät halua lasten käyttävän tuotteitaan. He eivät koskaan myönnä, että heidän markkinointinsa houkutteli lapsia, Myers sanoi järjestön tiedotteessa.

Suomessa viranomaiset ovat yrittäneet rajoittaa hyvänmakuisten sähkötupakkanesteiden myyntiä. Toistaiseksi kiellot eivät ole purreet.

Lue myös:

San Francisco kieltää sähkötupakat

Suomi yritti lopettaa hyvänmakuisen sähkötupakan myynnin, mutta siitä tulikin kissa ja hiiri -leikki: "Älyttömän kauan kestää"

Sähkötupakasta apu lopettamiseen? Kansainvälistä huomiota saanut tutkimus selvittää asiaa

Sähkötupakasta tutkittua tietoa: lisää sydäntautien riskiä

Äärioikeistolaisten hallusta löytyi ohjus Italiassa – poliisin kohteina Itä-Ukrainan Venäjä-mielisten kapinallisten rinnalla taistelleet

$
0
0

Italian poliisi on takavarikoinut ilmataisteluohjuksen äärioikeistolaisen joukkion hallusta. Takavarikko tehtiin osana Itä-Ukrainassa taistelleisiin italialaisiin äärioikeistolaisiin kohdistuneita ratsioita.

Ratsioita tehtiin useissa kaupungeissa eri puolilla Pohjois-Italiaa. Niiden yhteydessä viranomaisten haltuun päätyi muitakin aseita, uusnatsien propagandamateriaalia ja natseihin liittyviä muistoesineitä.

Takavarikoitujen aseiden joukossa on ranskalaisen Matra-ohjuksen lisäksi muun muassa rynnäkkökivääreitä, raketinheittimiä ja äänenvaimentimia. Viranomaiset kuvailevat aseita laadukkaiksi ja uusinta sukupolvea edustaviksi.

Takavarikoitu ohjus on ilmeisesti ollut aiemmin Qatarin armeijan hallussa. Muut aseet ovat peräisin Itävallasta, Saksasta ja Yhdysvalloista.

Poliisin mukaan aseet oli tarkoitettu myyntiin. Ohjuksesta myyjät toivoivat saavansa lähes puoli miljoonaa euroa.

Ohjus lähikuvassa.
Poliisin takavarikoima ilmataisteluohjus.Tino Romano / EPA

Pidätettyjen joukossa uusfasistipuolueen ehdokas

Italian poliisi on viime viikkoina tehnyt useita äärioikeistoon kohdistuneita ratsioita Torinon seudulla.

– Meillä on jonkinlainen käsitys siitä mihin takavarikoitua välineistöä olisi voitu käyttää, mutta emme halua spekuloida, sanoi Torinon poliisipäällikkö Giuseppe De Matteis toimittajille.

Poliisin pidättämien kolmen ihmisen joukossa on kaksi Italian ja yksi Sveitsin kansalainen. Toinen italialaisista on uusfasistisen Forza Nuova -puolueen ehdokkaana aiemmin ollut Fabio Del Bergiolo.

Poliisi pääsi Del Bergiolon jäljille tämän lähetettyä Whatsapp-viestipalvelussa kuvia ohjuksesta.

Saarelan perhe avasi kotinsa ja sydämensä sijoituslapsille – "Sisaruus ei vaadi biologisia siteitä"

$
0
0

Kokkolalaisen omakotitalon pihassa on polkuautoja, keinut, trampoliini, jalkapallokenttä, leikkitalo, kissojen ulkoilutilat ja oravan häkki. Kauniina päivänä vilinää riittää, sillä lapsia on neljä. Toisinaan paikalla on äidin siskontyttökin.

Neljä vuotta sitten Saarelan perheen lapsiluku kasvoi yllättäen kahdella. Perheeseen tulivat asumaan sisarukset, tyttö ja poika. Saarelat olivat näet päättäneet ryhtyä sijoitusperheeksi ja ottaa siipiensä suojaan huostaanotetut sisarukset.

– He ovat kuin omia lapsiamme. Myös meidän pojista on huomannut, että sisaruus ei ole pelkästään biologista. Tämä on niin meidän juttu! sanoo Tiina Saarela.

Päätös ryhtyä sijaisperheeksi kypsyi vähitellen. Tiina Saarela alkoi puhua asiasta miehelleen, joka sanoi lopulta, että katsotaan valmennuksen jälkeen, mitä tehdään. Kahdeksan kuukauden koulutus toi varmuuden, että tähän lähdetään mukaan.

Ari-Pekka Saarela tuumii nyt, ettei katua ole tarvinnut.

– Tosi hyvin arki sujuu, eikä mitään isompia ongelmia ole.

Ihmisiä kotiovellaan.
Tiina ja Ari-Pekka Saarela sekä perheen biologiset lapset Roni ja Saku.Kalle Niskala / Yle

Sijaisperheistä on jatkuvasti kova pula. Tuoreimpien tilastojen mukaan kodin ulkopuolelle sijoitetuista lapsista ja nuorista vajaat 42 prosenttia oli perhehoidossa (Perhehoitoliitto).

Helsingin kaupungin perhehoidolla on noin 470 omaa sijaisperhettä ja huostaanotetuille lapsille on entistä vaikeampaa löytää sopivaa perhettä.

Perheitä kaivataan kipeästi esimerkiksi Seinäjoella ja Vaasassa, ja uusi koulutus on suunnitteilla syksylle Keski-Pohjanmaalla. Myös esimerkiksi Savonlinnassa pula perheistä on johtanut siihen, että lapsia sijoitetaan paljon laitoksiin.

Ovi auki myös päivystyslapsille

Neljän lapsen perheessä arki on kiireistä, vaikka perheen äiti ei käy kodin ulkopuolella töissä. Ruokaa saa olla laittamassa jatkuvasti. Arjen sekaan mahtuu erilaisiakin hetkiä: äskettäin palattiin lomareissulta.

Viime syksynä Saarelat päättivät, että heillä on tilaa vielä uusille lapsille. He lähtivät mukaan päivystysperherinkiin eli ovat jatkuvassa valmiudessa ottamaan vastaan kiireellisesti huostaanotetun lapsen, vaikka tunnin varoitusajalla.

– Kyllähän siinä voi arki mennä kovinkin sekaisin. Voi olla, että lapsi on hyvin pieni ja nukkuu vaikka vielä päiväunia, kertoo Tiina-äiti.

Lapsen piirustuksia seinällä.
Kalle Niskala / Yle

Kiireellisesti sijoitetut lapset saattavat viivähtää perheessä vain hetken. Tyypillinen sijoitusaika on kuukausi. Silloin pitää olla valmis luopumaan lapsesta, jota on hoivannut. Lastensuojelun tavoite on lopulta yhdistää sijoitettu lapsi ja biologinen perhe.

– Sijoituslapsia hoitava joutuu olemaan joustava. Hänen täytyy ymmärtää, että tästä lapsesta joutuu vielä luopumaan. Jokainen heistä vie palan sinua mennessään.

Vuosien varrella on koettu, että vertaistuki on todella tärkeää. Sijoitusperheet tapaavat toisiaan ja jakavat kokemuksiaan asioista, joita minkään muunlainen perhe ei voi kokea. Uusperheenkin tilanne on erilainen, vaikka siinäkin elämään tupsahtaa muita kuin biologisia lapsia ja sisaruksia.

Lapsen mukana perhe ja suku

Kun lapsi sijoitetaan perheeseen pitkäaikaisesti, hän on koko ajan yhteydessä myös biologiseen perheeseensä, muistuttaa Tiina Saarela.

– Elämään tulee tosiaan mukaan myös lapsen perhe ja suku. Sijoitusperheen täytyy pystyä yhteistyöhön lapsen sukulaisten kanssa. Meillä on onneksi oikein lämpimät välit lasten äitiin.

Lapset katselevat akvaariota.
Roni ja kylässä ollut äidin siskontyttö Usva katselevat akvaariokaloja. Lemmikit ovat hyvä väylä luottamuksen rakentumiselle.Kalle Niskala / Yle

Saareloilla on neljän lapsen lisäksi myös lemmikkieläimiä: kissoja, akvaariokaloja ja siperianmaaorava. Niillä on ollut yllättävän iso merkitys.

– Usein sijoitettavalla lapsella on vaikeuksia luottaa ihmisiin ja ongelmia tunnepuolella. Eläimien kautta on löytynyt helposti turvaa. Seuraavaksi luottamus on rakentunut perheen lasten kanssa. He sitten ovat ohjeistaneet vaikka hampaiden pesussa.

Tiina Saarela on iloinen siitä, että perheen omat lapset ovat aina ottaneet sijoitetut lapset todella hyvin vastaan. Esikoisella tosin oli alkuvaiheessa hiukan vaikeuksia sopeutua, mutta jatko on sujunut mallikkaasti. Lapset jopa iloitsevat hätäsijoitetuista lapsista: on mukavaa, kun saadaan uutta seuraa.

Palkinto tulee tunnetasolla

Sijaisperheistä on kova pula, mutta mitä sellaisena toimiminen tavalliselle perheelle antaa?

– Palkitsevinta ovat ne lapset. Että saa hoivata heitä ja näkee kehityksen. Mekin olemme selvästi tulleet eteenpäin näissä neljässä vuodessa. Ja biologiset lapset ovat saaneet tässä ihanat sisarukset, sanoo Tiina Saarela.

Samoilla linjoilla on Ari-Pekka Saarela.

– Kun näkee, että lapsilla on hauskaa ja että että he leikkivät yhdessä, se palkitsee. Ja jos on ollut jotakin oireita meille tulleilla ja huomaa, että ne ovat helpottuneet ja lapsi voi hyvin ja on iloinen, niin siitä saa paljon.

Lapsia pelaamassa jalkapalloa.
Neljästään saadaan aikaiseksi parempi peli kuin kaksistaan.Kalle Niskala / Yle

Sijaisperheen äiti arvioi, että joitain vaatimuksia sijaisperheeksi ryhtyjille on. Ne löytyvät tunnetasolta.

– Täytyy pystyä kiintymään lapseen, joka ei ole sinun omasi. Ja hänestä pitää pystyä aikanaan myös luopumaan. Toisaalta täytyy olla sen verran joustava, että tulee toimeen sijoituslapsen perheen ja sosiaaliviranomaisten kanssa. Viranomaisille täytyy olla hyvin avoin, ja heille joutuu jakamaan asioita perheestään.

Hätäsijoitusperheenä toimimisen edellytyksenä on, että toinen vanhemmista ei ole mukana työelämässä.

Perhe saa päivystyskorvauksen ja hoitopalkkion hätäsijoitustoiminnasta. Pitempiaikaisesta sijaisperhetoiminnasta saa hoitopalkkion ja kulukorvauksen.

– Joku aina luulee, että tätä tehdään rahasta. Jos tämä olisi huipputuottavaa, niin miksi sitten useampi ei ryhdy tähän, vaan sijaisperheistä on pulaa? hymähtää Tiina Saarela.

Balin edustalla merenalainen maanjäristys – tsunamivaroitusta ei ole annettu

$
0
0

Balin edustalla Indonesiassa on mitattu 6,1 magnitudin maanjäristys, kertoo eurooppalainen seismologian laitos EMSC.

Järistyksen keskus oli 102 kilometria lounaaseen Balin pääkaupungista Denpasarista, ja järistys tapahtui 100 kilometrin syvyydessä.

Henkilövahinkoja ei tiedettävästi ole syntynyt. Tyynenmeren tsunamivaroituskeskus ei toistaiseksi ole antanut tsunamivaroitusta järistykseen liittyen.

Pieni maaseutukunta ihmeissään omituisesta lottovoitosta – hyvinvointijätti ostaa purkukuntoisen terveysaseman miljoonilla eurolla ja purkaa sen saman tien

$
0
0

Savitaipaleen kunnassa tehty sopimus vanhan terveyskeskuksen ja hoivakiinteistöjen myynnistä hämmästyttää asukkaita. Suurinta hämmennystä aiheuttaa tunne, että sopimus on liian hyvä ollakseen totta.

Hoivapalveluita tarjoava Mehiläinen Oy on päättänyt ostaa Savitaipaleella vanhan hyvinvointiaseman ja kaksi muuta purkukuntoista hoivakiinteistöä. Mehiläisen ostoslistalla on myös kolme parempikuntoista kiinteistöä, jotka ovat olleet tuettua asumista tarvitsevien koteina.

– Ottakaapas selvää, mitä se sellainen liiketoiminta on, jossa yrityksen kannattaa ostaa huonokuntoisia rakennuksia monella miljoonalla. Ja maksaa vielä purkamisen kustannukset itse, huikkaa ohikulkija pikkupitäjän keskustassa.

Sama kysymys on pyörinyt Savitaipaleella monen mielessä sen jälkeen, kun kunta kesän alussa ilmoitti saaneensa valmiiksi sopimusluonnoksen tulevaisuuden hoiva- ja terveyspalveluiden järjestämisestä.

Savitaipaleen kunnanjohtaja Kimmo Kainulaisen mukaan useista osasopimuksista koostuva kokonaisratkaisu on valmis allekirjoitettavaksi lomien jälkeen elokuussa. Yli vuoden valmisteltu sopimuskokonaisuus on siis lähellä toteutumista.

Yli kaksi ja puoli miljoonaa purkutalosta

Eniten hämmästelyä aiheuttaa hoivapalveluyritys Mehiläisen valmius ostaa huonokuntoinen hyvinvointikeskus 2,7 miljoonalla eurolla. Rakennus on yli neljäkymmentä vuotta vanha ja sisäilmaongelmien takiajoitakin hyvinvointiaseman palveluita on siirretty rakennuksen takapihalle tilaelementteihin.

Tämän ongelmakohteen Mehiläinen nyt ostaa ja purkaa omalla kustannuksellaan.

Kokonaissopimukseen kuuluu muitakin purettavaksi päätyvien rakennusten kauppoja sekä toisaalta lupaus siitä, että Mehiläinen rakentaa keskeiselle paikalle torin laidalle uuden, vanhuksille suunnatun 60-paikkaisen palveluasumisen yksikön. Kuulostaa lähes lottovoitolta kiinteistöhuolien kanssa vuosikausia painiskelleelle kunnalle.

– Tokihan sitä yön hiljaisina tunteina miettii, että onko tässä sittenkin vielä joku koira haudattuna, sanoo Savitaipaleen kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Hölsä.

Hyvinvointiasema
Sisäilmaongelmista kärsivä hyvinvointiasema puretaan Mehiläisen laskuun ja kunta rakentaa tontille uudet tilat.Kare Lehtonen/Yle

Kyse on kokonaisuudesta

Janne Hölsä on ollut tiiviisti mukana kauppojen valmistelussa. Kunnan virkamiesten ja luottamushenkilöiden lisäksi neuvotteluihin osallistuivat Mehiläinen Oy, Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote sekä palveluasumista tarjoava paikallinen yhdistys Savitaipaleen vanhaintuki. Lisäksi osapuolilla oli neuvotteluissa omia lainopillisia asiantuntijoita.

Savitaipaleen hoiva- ja terveyspalveluiden malli on sellainen, joka varmasti kiinnostaa monia muita huonokuntoisten sote-kiinteistöjen kanssa kamppailevia pikkukuntia.

Mehiläinen Oy ei avaa perusteitaan purettavaksi päätyvien rakennusten ostamiselle kovin syvällisesti. Hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus painottaa, että Mehiläinen on kiinnostunut laadukkaiden hoiva-asumisen palveluiden järjestämisestä.

– Kyse on kokonaisuudesta, jossa Mehiläinen jatkaa hoivapalveluiden tuottamista moderneissa tiloissa Savitaipaleella, Härus kiteyttää.

Mehiläinen neuvotteli jalansijasta Savitaipaleella lähes vuoden. Pienet kunnat alkoivat saada yksityisiltä terveyspalveluyrityksiltä ostotarjouksia terveyspalveluiden käyttämistä kiinteistöistä jo pari vuotta sitten.

Huonokuntoiset rakennukset riippakivenä

Alun perin kiinteistökauppoja ryhdyttiin kunnissa hieromaan valtakunnallisen sote-uudistuksen ja hoidon valinnanvapauden havahduttamana.

Sote-uudistuksen kaatumisen jälkeen kunnat ja terveyspalveluyhtiöt ovat kevään ja kesän aikana jatkaneet sopimusluonnosten hahmottelua. Edes vanhustenhoidon karmeimpia esimerkkejä paljastaneet artikkelit eivät ole hillinneet kiinteistökauppojen valmistelua yksityisten hoivajättien kanssa.

Janne Hölsä
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Hölsä on helpottunut vaativan neuvotteluprosessin päätyttyä onnistuneesti.Kare Lehtonen/Yle

Savitaipaleella tavoitteeksi otettiin kunnanhallituksen puheenjohtaja Janne Hölsän mukaan toive, joka on tuttuakin tutumpi monessa pikkukunnassa. Terveydenhuollon peruspalvelut halutaan saada läheltä, ja vanhustenhoidon on järjestyttävä kotipaikkakunnalla.

Noin 3 400 asukkaan Savitaipaleelta on matkaa lähimpään kaupunkiin Lappeenrantaan noin 30 kilometriä.

– Meillä alkoi olla pelkoa olemassa, että on kun on niin huonokuntoiset rakennukset, niin tarjotaanko meille niihin rakennuksiin enää mitään palveluita, Hölsä kuvaa lähtötilannetta.

Kauppa mahdollistaa vieläpä upouuden terveyskeskuksen

Nyt terveyspalveluiden tulevaisuudenkuva on valoisa. Parin vuoden kuluttua torin laidalla pitäisi olla toiminnassa moderni palveluasumisen yksikkö, jossa asukkaiden hoivasta vastaa Mehiläinen. Sen lisäksi kuntalaisille on luvattu upouusi hyvinvointiasemakin.

Savitaipaleen mallissa poikkeuksellista ja hieman yllättävääkin on hyvinvointiasemaan liittyvä kuvio. Mehiläisen saatua hoidettua ostamansa kiinteistön purkuhommat alta pois, kunta pääsee suunnittelemaan samalle paikalle kokonaan uutta hyvinvointiasemaa.

Uuden hyvinvointiaseman rakentamisesta kunta aikoo kantaa vastuun itse. Mehiläisen kanssa on sovittu, että hoivajätti osallistuu hommaan ainoastaan purkutyön järjestäjän roolissa.

– Emme ole vielä päättäneet tuleeko uusi hyvinvointiaseman kiinteistö kunnan omistukseen vai vuokraako kunta sen, mutta joka tapauksessa aikomus on, että tontille pystytetään liikuteltavista tilaelementeistä koostuva nykyaikainen hyvinvointiasema, Hölsä kertoo.

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksote tulee hyvinvointiaseman tiloihin vuokralaiseksi.

– Eksoten alueella on harvinaista ja hyvinkin hieno asia, että pienessä kunnassa hoitajat ja asiakkaat pääsevät uusiin, hyviin tiloihin, Hölsä toteaa.

Liian hyvä ollakseen totta

Jos Savitaipaleen paikallinen sote-malli kuulostaa liian hyvältä ollakseen totta, herää tietenkin epäily, että jossain on kärsivä osapuoli.

Savitaipaleen Vanhaintuki ry:n omistama toimintakeskus Suvanto on tarjonnut tehostettua palveluasumista kuntakeskuksen ytimessä lähes kolmenkymmenen vuoden ajan. Nyt tehdyn sopimuksen mukaisesti Suvannon vaikeahoitoisimmat asiakkaat siirtyvät Mehiläisen yksikköön sen valmistuttua.

Suvanto
Toimintakeskus Suvanto luopuu vaikeahoitoisimmista asukkaistaan.Kare Lehtonen/Yle

Yhdistyksen hallituksen varapuheenjohtaja Kari Kotirinta kieltää painokkaasti, että sotepalveluiden järjestämismallista olisi Suvannon toiminnalle negatiivisia seurauksia.

– Päinvastoin! Tämä on koko kunnan kannalta loistava ratkaisu. Saamme uuden hyvinvointiaseman ja vaikeahoitoisimmat vanhuksemme pääsevät sellaisen hoidon piiriin, jota he tarvitsevat, Kotirinta sanoo.

Hänen mukaansa muutos tulee vaikuttamaan Suvannon asiakasprofiiliin niin, että siellä keskitytään nykyistä enemmän palvelujen tarjoamiseen hyväkuntoisille vanhuksille. Kotirinnan mukaan ympärivuorokautisen palveluasumisen liiketoiminta on ollut Suvannossa tappiollista jo vuosien ajan.

– On helpotus, että Mehiläinen tulee tänne Savitaipaleelle hoitamaan heitä. Kunnan tehtäväksi jää valvoa Mehiläistä, että hoito on sopimuksen mukaista, Kotirinta sanoo.

Oma huolenaiheensa on, miten Mehiläisen aiempaa suurempi rooli Savitaipaleen hoivabisneksessä vaikuttaa alalle pyrkiviin tai siellä toimiviin pieniin yrityksiin. Asia mietityttää Janne Hölsää.

– Riski on olemassa, että tuleeko Mehiläiselle tässä joku monopoliasema. Pidän turvallisena kuitenkin sitä, että meillä on Eksote mukana palveluntarjoajana.

Tätä artikkelia varten ei ole haastateltu Mehiläinen Hoivapalvelut Oy:n palvelukseen Savitaitaipaleella siirtyviä Eksoten tai Suvannon työntekijöitä eikä palveluasumisen asiakkaita, joiden hoitoon muutos vaikuttaa.

Autolla väkijoukkoon Charlottesvillessä ajaneelle äärioikeistolaiselle yli 400 vuoden vankeustuomio

$
0
0

Yhdysvaltain Charlottesvillessä yhden ihmisen tappanut ja useiden ihmisten loukkaantumisen aiheuttanut äärioikeistolainen mies on tuomittu 419 vuodeksi vankeuteen. 22-vuotias James Alex Fields Jr oli jo kesäkuussa saanut yhden elinkautisen vankeustuomion 29 viharikoksesta.

Fields ajoi elokuussa 2017 autolla väkijoukkoon, joka osoitti mieltään äärioikeistoa vastaan. Auton ruhjomaksi jäänyt 32-vuotias Heather Heyer kuoli. Lisäksi yli 20 ihmistä loukkaantui.

Charlottesvilleen oli kokoontunut paljon mielenosoittajia etelävaltioiden joukkojen kenraalin Robert E. Leen patsaan siirtämisestä nousseen kohun vuoksi.

Lisää aiheesta:

Uusnatsi syyllistyi murhaan Charlottesvillen mellakoissa

Hekin tuomitsevat Trumpin Charlottesville-puheet: Hollywood-tähtiä, kirjailijoita, yritysjohtajia, muusikoita

Republikaanit moittivat, äärioikeisto kehuu – Trump syytti taas molempia puolia väkivallasta Charlottesvillessä

"He eivät voi pysäyttää kaikkia meistä"– Jo miljoona on ilmoittautunut kieli poskessa luotuun tapahtumaan, jossa rynnätään Area 51:lle

$
0
0

Jo miljoona ihmistä on ilmoittautunut osallistuvansa Facebook-tapahtumaan, jonka tarkoituksena on tehdä yllätyshyökkäys Yhdysvaltain Nevadassa sijaitsevalle Area 51:lle. Alue on synnyttänyt vuosikymmenten mittaan lukuisia huhuja tunnistamattomista lentävistä esineistä eli ufoista ja alueelle piilotetuista avaruusolioista.

Yhdysvallat tunnusti virallisesti Nevadan autiomaassa noin tunnin ajomatkan päästä Las Vegasista sijaitsevan suljetun alueen olemassaolon vasta vuonna 2013.

Ilmoittautumisen ohella kiinnostuksensa tapahtumaan on ilmaissut reilut 800 000 ihmistä. Asiasta ovat uutisoineet muun muassa The Independent ja Vox.

Tapahtuman Facebook-sivu on täyttynyt tuhansista satiirikirjoituksista ja meemeistä, joilla spekuloidaan parasta tapaa päästä sisälle huippusalaiselle alueelle.

Osallistujien on tarkoitus tavata Area 51 Alien Center -turistinähtävyydellä.

Huumorimielellä luotu tapahtuma

Selkeästi kieli poskessa luotu tapahtuma ammentaa verkossa viljeltävien meemien sanastosta ja maailmasta, esimerkiksi osallistujia pyydetään juoksemaan paikalle Naruto-tyylillä, "nopeammin kuin luodit". Kyseessä on kuuluisaan japanilaiseen sarjakuvaan mangaan ja animaatiotyyliin animeen viittaava tapa esittää äärimmäisen nopeaa juoksemista kädet levitettynä ja pää eteenpäin painettuna.

Tapahtumasivulla vitsaillaan, että alueelle on mahdollista päästä massavoimalla, mikä käy ilmi myös tapahtuman nimestä "Rynnäköidään Area 51:lle, he eivät voi pysäyttää kaikkia meistä".

Tällä hetkellä ei ole tiedossa, onko yksikään taho ottanut kutsua tosissaan. Alueelle olisi tarkoitus rynnistää syyskuun 20. päivän aikaisina tunteina.

Ilmavoimat varoittavat yrittämästä alueelle

Useat tapahtumasivulle kirjoittaneet ovat hilpeästä kirjoitustyylistä huolimatta muistuttaneet viranomaisia, että kyseessä on vitsi.

Yhdysvaltojen ilmavoimien edustajan Laura McAndrewsin mukaan tapahtumasta ollaan tietoisia, kertoo sanomalehti _Washington Post_. McAndrews varoitti ihmisiä edes yrittämästä sotavoimien harjoitusalueelle.

–Yhdysvallat on aina valmis suojemaan alueitaan ja omaisuuttaan, McAndrews sanoi lehden mukaan.

McAndrews ei kertonut, millä tavoin viranomaiset ovat varautuneet asiaan.

Vaikka pääsy Area 51:lle on torpattu, sen lähiseutu on suosittu matkailualue, jossa sijaitsee useita avaruusolioteemaisia motelleja, museoita ja ravintoloita.


Ruotsin turmakone hajosi sittenkin jo ilmassa – "Emme vielä tiedä oliko konetta huollettu asianmukaisesti"

$
0
0

Ruotsin onnettomuustutkintakeskus peruu aiempia puheitaan sunnuntaisesta lentoturmasta. Keskuksen mukaan Ruotsin Uumajan turmakone hajosi sittenkin jo ilmassa.

– Toinen siipi on murtunut jo ilmassa, ja osia siitä on löydetty toisesta paikasta vähän kauempana [putoamispaikasta], osastopäällikkö Peter Swaffer sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.

Aiemmin maanantaina Ruotsin onnettomuustutkintakeskus ehti ilmoittaa, etteivät lentokoneen siivet irronneet ilmassa. Silminnäkijät kertoivat jo sunnuntaina, että vain toinen koneen siivistä oli kiinni sen pudotessa.

Silminnäkijän kuvaamalta videolta näkyy, että turmakone putosi hyvin nopeasti ja liki pystysuoraan alaspäin.

Onnettomuustutkintakeskus ilmoitti tiedotustilaisuudessa maanantaina iltapäivällä, ettei vielä ole tiedossa, oliko turmakonetta huollettu asianmukaisesti.

Kartta
Kalevi Rytkölä / Yle

Kolmannes laskuvarjokerhon jäsenistä kuoli

– Hypoteesi on, että lentäjä on menettänyt koneen kontrollin jostakin syystä. Mikä se syy on, emme pysty vielä sanomaan. Onko siipi rikkoutunut ennen kontrollin menettämistä vai milloin, pohti ruotsalainen lentoturvallisuusasiantuntija Hans Kjäll aiemmin maanantaina Yle Vegan haastattelussa turman mahdollista kulkua.

GippsAero GA8 Airvan -tyyppinen lentokone putosi joessa olevaan saareen sunnuntaina Uumajassa. Kaikki koneessa olleet yhdeksän laskuvarjohyppääjää kuolivat.

Kuolleista seitsemän oli miehiä ja kaksi naisia. Kaikki kuolleet olivat Ruotsin kansalaisia, mutta yhdellä oli myös Yhdysvaltain kansalaisuus.

– Olemme menettäneet lähes kolmanneksen kerhomme aktiivisista laskuvarjohyppääjistä, suree Uumajan laskuvarjokerhon pääkouluttaja Johan Hellström Aftonbladet-lehden haastattelussa.

Lisää aiheesta:

Onnettomuuskonetta ei ole käytössä Suomen laskuvarjokerhoilla

Laskuvarjohyppääjien lentokone putosi saarelle Uumajassa Ruotsissa – Yhdeksän koneessa ollutta kuoli, kaikki uhrit ruotsalaisia

Hukkakaura on viheliäinen, mutta hallittavissa oleva ongelma – viljelijälle kertyy päivässä 10000–20000 askelta: "Eikö ole hyvä, että löytyi"

$
0
0

Antti Hyppösen pellolla Isossakyrössä on meneillään jokakesäinen urakka, kun viljan seasta etsitään ei-toivottua hukkakauraa.

Etsintä tapahtuu peltoja pitkin poikin kävellen ja kasvustoja tarkkaillen. Isännän tottuneet silmät erottavat toivotun kasvun seasta hukkakaurat.

Jokainen röyhy, joka löytyy, kitketään pois juurineen ja poltetaan.

Hyppöselle kertyy päivässä 10000 – 20000 askelta. Ja kun tämä ensimmäinen tarkkailukierros pelloilla on tehty, on reilun viikon päästä samalle kierrokselle lähdettävä uudelleen.

– Yksi kierros ei riitä, sillä aina on jälkiversoja, joissa on itävät jyvät. Ne on myös saatava pois, sanoo Hyppösen mukaan peltokierrokselle lähtenyt kasvintuotannon erityisasiantuntija Pekka Tuomisto ProAgria Etelä-Pohjanmaasta.

Alueellisia eroja

Ruokaviraston tilastojen mukaan Suomen pelloista 17,7 prosenttia oli hukkakauran saastuttamaa viime vuonna.

Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella osuus oli 29,3 prosenttia ja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella 15,1 prosenttia.

Alueellisten erojen syytä voidaan hakea esimerkiksi historiasta, kun 1960-luvun alun huonoina siemenvuosina sallittiin poikkeuslailla ulkomaisen siemenviljan tuominen Suomeen. Ulkomailta tuodussa siemenviljassa sallittiin 4 kappaletta hukkakauroja siemenkiloa kohden, mikä johti hukkakauran leviämiseen.

– Olisivatko ulkomaiset siemenet jääneet rannikkoseuduille, missä viljanviljely on perinteisesti ollut yleisintä, miettii tarkastaja Juha Rantamäki Ruokaviraston siemenyksiköstä.

Rantamäen mukaan juuri Suomen viljavat rannikkoseudut ovat saastuneimpia. Niillä hukkakauran tarkkailu on erityisen tärkeää kaikilla pelloilla.

Koska tilastot perustuvat viljelijöiden ilmoituksiin, saattaa osasyy eroihin löytyä myös niistä.

Viranomaisten suorittaman valvonnan perusteella tilastoja korjataan, mutta silti niissä arvioidaan olevan mukana esimerkiksi sellaisia peltolohkoja, jotka ovat olleet jo pitkään nurmella ja puhdistuneet hukkakaurasta. Viljelijät eivät kuitenkaan aina hae lohkoille puhtaustarkastusta, minkä vuoksi ne säilyvät tilastoissa.

Hukkakaura kämmenellä
Tarkastuksen aikana löytyi yksi hukkakaura, joka kitkettiin juurineen, pussitettiin ja vietiin poltettavaksi.Anne Elhaimer / Yle

Hallittavissa oleva ongelma

Juha Rantamäki on tyytyväinen siihen, että hukkakauran saastuttama kokonaisala on kääntynyt viime vuosina laskuun.

Myös Pekka Tuomisto suhtautuu rauhallisesti tilanteeseen. Kasvista on tehtävä ilmoitus viranomaisille, jos sitä pelloilta löytyy – omalta tai naapurin.

– On tiloja, joilla ei ole hukkakauraa, mutta en usko, että on kuntia, joissa ei sitä olisi. Onneksi se on hallittavissa oleva ongelma, Tuomisto sanoo.

Hukkakauran kemiallista torjuntaa ei enää voi tehdä, mutta kitkemiseen on vielä hyvin aikaa, sillä hukkakaurakasvustot ovat nousseet muun kasvuston yläpuolelle ja ne on helppo havaita.

Kitkemisen lisäksi hukkakauran torjuntakeinoja ovat toistuvat niitot ja saastuneiden lohkojen laittaminen nurmikierrolle.

"Hyvä, että löytyi"

Antti Hyppösen pellosta löytyy yksi hukkakaura. Se kerätään oikeaoppisesti juurineen pussiin ja löytöpaikka merkitään karttaan. Ensi vuonna tarkastetaan erityisen tarkasti ne lohkot, joilta hukkakauraa on aiemmin löytynyt.

Isäntä on tyytyväinen. Hän tietää, että vaikka torjunnan hoitaisi mahdollisimman hyvin, hukkakauran leviämiseltä ei voi välttämättä kokonaan suojautua. Torjuntaa on tehtävä aina uudelleen.

– Eikö ole hyvä, että löytyi? Nyt se on kerätty pois ja toivotaan, että ensi vuonna sitä ei ole enää.

Kryptovaluutoista kohkataan kovasti – kuka niitä oikeasti käyttää ja mihin?

$
0
0

Kryptovaluutat ovat tulleet jäädäkseen. Näin toteaa Suomen Pankin digitalisaation neuvonantaja Aleksi Grym.

Grym katsoo kuitenkin, että kryptovaluutoista kohkaaminen on laantumaan päin. Sen voi nähdä esimerkiksi Google Trends -palvelusta, joka näyttää, kuinka suosittuja hakusanat "kryptovaluutta" ja "bitcoin" ovat viimeisen viiden vuoden aikana olleet.

Bitcoin on yksi tunnetuimmista kryptovaluutoista, ja sitä on pidetty eräänlaisena kryptovaluuttojen arkkityyppinä ja indikaattorina niiden kehityksestä.

Kryptovaluuttojen allonharjan voidaan katsoa olleen joulukuussa 2017. Silloin uutisoitiin paljon erityisesti bitcoinin arvonnoususta ja bitcoin-sijoittamisesta.

Bitcoinin arvo nousi silloin lähes 19 800 dollariin, mutta viimeisen kuukauden aikana sen arvo on vaihdellut 8 000 ja 12 000 dollarin välillä.

Bitcoinin lisäksi suosittuja kryptovaluuttoja ovat esimerkiksi Ethereum ja Litecoin.

Mutta kuka kryptovaluuttaa oikeasti käyttää? Grymin mukaan voimme tunnistaa ainakin neljä ryhmää.

Aleksi Grym, Suomen pankin digitaalinen neuvonantaja
Suomen Pankin digitalisaation neuvonantaja Aleksi Grym.Jaani Lampinen / Yle

Kryptovaluutoilla pestään rahaa

Kryptovaluutat ovat rikollisten parissa suosittu rahanpesuväline.

Grymin mukaan sen tekee mahdolliseksi erityisesti se, että kryptovaluutat on luotu suojaamaan käyttäjien yksityisyyttä. Kryptovaluuttojen vahvuus on myös siinä, että rahaa on helppo siirtää maarajojen yli.

– On selkeästi ihan ammattirikollisia, jotka käyttävät kryptovaluuttoja. Heidän osuus krytpovaluuttojen käyttäjistä ei ole kuitenkaan kovin suuri.

Grym arvioi tämän ryhmän kooksi joitain prosentteja. Europolin mukaan kryptovaluutat ovat kuitenkin yleistyneet rikollisten parissa.

– Totta kai käteinen on edelleen se väline, jolla tehdään paljon pimeää kauppaa, Grym muistuttaa.

Esimerkiksi suomalainen kryptovaluuttojen vaihdantaan keskittynyt jyväskyläläisyritys Prasos Oy törmäsi tähän ongelmaan vuoden 2018 helmikuussa.

Nordea ja Säästöpankki sulkivat silloin Prasoksen pankkitilit, koska pankit eivät voineet olla täysin varmoja, oliko yhtiön varoja käytetty rahanpesuun tai johonkin muuhun rikolliseen toimintaan.

Prasos Oy:n tietojohtaja Sampo Hyvärisen mukaan mielikuvat kryptovaluutasta rikollisten maksuvälineenä ovat pitkälti median paisuttamia uhkakuvia, vaikka niillä on toki totuuspohjansa.

– Tämä mielikuva on juurtunut aika vahvasti myös pankkialan ihmisiin, vaikka kryptovaluuttojen rikollinen käyttö on hyvin minimaalista, Hyvärinen toteaa.

Kryptovaluutalla keinotellaan – kuin uhkapeliä

Grymin mukaan ehdottomasti suurimman joukon kryptovaluuttojen käyttäjistä muodostaa niin sanotut keinottelijat tai kryptovaluuttasijoittajat.

– Tämä toiminta muistuttaa raha- tai uhkapelaamista, Grym sanoo.

Hän vertaa kryptovaluuttoihin sijoittamista nettipokeriin.

– Siinä tarvitaan tietty elementti satunnaisuutta, tietty elementti onnea, mutta toisaalta siinä pelataan myös muita ihmisiä vastaan ja raha liikku yhden taskusta toiselle, Grym valottaa.

Kryptovaluuttapelin henki perustuu siis arvon vaihteluiden arvaamiseen. Kryptovaluuttaa yritetään siis myydä kalliimmalla kuin sitä on alunperin ostettu.

– Tietääkseni suurin osa kryptovaluuttojen käytöstä on juuri tätä.

Grym kuitenkin korostaa, että kryptovaluuttakeinottelussa ei ole kyse sijoittamisesta.

– Monet tästä porukasta puhuvat sijoittamisesta, mutta se ei ole periaatteessa sitä. Esimerkiksi osakesijoittamisessa on kyse siitä, että yritys synnyttää tuottoja, jotka jaetaan osinkoina pois, Grym kertoo.

– Kryptovaluuttapeli on siis nollasummapeliä. Jos on syntynyt yksi miljonääri, niin sitten on syntynyt myös monta häviäjää.

Varallisuuden siirto ulkomaille

Kaikki kryptovaluutasta kiinnostuneet eivät suinkaan ole rikollisia tai uhkapelaajia. Jotkut käyttävät kryptovaluuttoja rahan siirtämiseen.

Grym mainitsee esimerkiksi sellaiset henkilöt, jotka ovat kotoisin kehitysmaasta, mutta asuvat ja työskentelevät esimerkiksi Suomessa.

– Tässä tapauksessa esimerkiksi bitcoin saattaa olla helpompi tapa siirtää rahaa kuin esimerkiksi säännellyt palveluntarjoajat, jotka ottavat siirrosta aika kalliit maksut, Grym kertoo.

Ongelmatonta tämä ei kuitenkaan aina ole, sillä eri maiden lainsäädäntö poikkeaa kryptovaluuttojen suhteen. Joissain maissa voi olla laitonta välttää laillisia rahasiirtopalveluita rahaa siirrettäessä.

Prasoksen Sampo Hyvärinen muistuttaa, että kryptovaluutat ovat käteviä myös erittäin suurien pääomien siirtämiseen. Tällaista saattavat tarvita esimerkiksi yritykset tehdessään yrityskauppoja.

Sampo Hyvärinen, Prasos oy tietojohtaja
Prasos Oy:n tietojohtaja Sampo Hyvärinen.Jaani Lampinen / Yle

– Sen ei tarvitse välttämättä liittyä hämärään toimintaan, vaan miljoonia voidaan siirtää ihan sen takia, että halutaan tehdä yrityskauppa jossain toisessa maassa, Hyvärinen muistuttaa.

Maailmanlopun kukkaro

Viimeisenä Grym nostaa esiin porukan, jota hän kuvaa "hyvinkin ideologiseksi". Tämä porukka pitää kryptovaluuttaa eräänlaisena vakuutuksena talousromahduksen varalta.

– Tässä tapauksessa rahaa halutaan laittaa muotoon, joka kestäisi talousromahduksen. Eli tavallaan he eivät luota siihen, että pankit pysyisivät pystyssä tai että osakemarkkinat eivät romahda. Kryptovaluutat tarjoavat eräänlaisen turvasataman heille.

Grym kiirehtii muistuttamaan, että hän ei ota millään tavalla kantaa siihen, ovatko nämä henkilöt oikeassa vai väärässä.

– Senhän näkee sitten vasta loppupeleissä, Grym toteaa.

Lue myös:

Finanssivalvonta antoi maksulaitoksen toimiluvan ensimmäistä kertaa kryptovaluutta-alan yritykselle

Bond-leffat harppaavat kerralla nykyaikaan: seuraava 007 on tummaihoinen nainen

$
0
0

Neljässä viimeisimmässä James Bond -elokuvassa pääroolia näytelleen Daniel Craigin ilmoitettua astuvansa roolista syrjään ovat arvailut hänen seuraajastaan käyneet kuumina. Roolia hallinneiden valkoisten miesten sijaan 007:n viittaa on toivottu jo pitkään soviteltavan vaihteeksi joko naiselle tai tummaihoiselle näyttelijälle.

Nyt molemmat toiveet toteutuvat samanaikaisesti. Amerikkalaisen Mail on Sundayn mukaan 25:nnessa Bond-elokuvassa salaisen agentin legendaaarista koodinumeroa 007 kantaa brittiläinen, tummaihoinen näyttelijä Lashana Lynch. Hän tuli suuren yleisön tietoisuuteen viimeistään aiemmin tänä vuonna ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Captain Marvel, jossa hän näytteli taistelulentäjää.

Lashana Lynch näyttelee Captain Marvel -elokuvassa.
Lashana Lynch näytteli Captain Marvel -elokuvassa.Marvel Studios

Lynch ei kuitenkaan korvaa James Bondia, vaan hän on elokuvassa uusi hahmo. Bond itse viettää elokuvan alussa lokoisia eläkepäiviä Jamaikalla, kun hänet kutsutaan takaisin palvelukseen ratkaisemaan uutta maailmanlaajuista kriisiä.

Yhtenä käsikirjoittajana mainio Phoebe Waller-Bridge

Parhaillaan Italiassa ja Briteissä kuvattavan elokuvan yhtenä viidestä käsikirjoittajista toimii brittiläinen näyttelijä ja käsikirjoittaja Phoebe Waller-Bridge. Hänet tunnetaan parhaiten suositusta ja suorasukaisesta feministisestä komediasarjasta Fleabag sekä kiehtovasta, naispalkkamurhaajaa ja häntä jahdannutta tiedustelupalvelun naispuolista tutkijaa kuvanneesta Killing Eve -sarjasta.

Bond-elokuvia on kautta vuosien arvosteltu naisten esineellistämisestä seksuaalisiksi objekteiksi. Waller-Bridge ei halua muuttaa alkuperäisen James Bondin luonnetta tasa-arvon nimissä. Tasa-arvoisesti kaikkia sukupuolia kohtelevan asenteen voi hänen mukaansa tuoda esiin myös muilla tavoin.

– Tuotteen täytyy kehittyä. On tärkeää, että elokuva kohtelee naisia asiallisesti. Bondin ei tarvitse tehdä niin, hänen täytyy pysyä omana itsenään, Waller-Bridge sanoo.

Lashana Lynch Captain Marvel -elokuvan Euroopan ensi-illassa Lontoossa
Lashana Lynch Captain Marvel -elokuvan Euroopan ensi-illassa Lontoossa helmikuussa.AOP

Sovinistisen tapansa mukaan James Bond yrittää iskeä uuden 007:n, mutta varsin heikolla menestyksellä. Hän myös oppii käyttäytymään nykyajalle sopivammalla, seksuaalista häirintää koskeneen #metoo-keskustelun jälkeisellä tavalla.

Mail on Sundayn haastatteleman nimettömän, elokuvan tuotannossa mukana olevan lähteen mukaan uudesta, Lashana Lynchin tähdittämästä elokuvasta tulee Bondin perinteille uskollinen, mutta moderni elokuva. Näyttäviä takaa-ajokohtauksia ja yhteenottoja nähdään siis valkokankaalla tulevaisuudessakin.

Aiheesta lisää:

Daniel Craig söi sanansa ja palaa James Bondin rooliin – uuden elokuvan tunnuskappaleen esittää Adele?

Jos Twitter-kansa saisi päättää, seuraava James Bond on nainen: "It's Bond, Jane Bond"

Herätys: Arabianrannan murhajutun käsittely alkaa, käytettyjä autoja tuodaan enemmän kuin koskaan, EU:n nimityspeli huipentuu

$
0
0

Helsingin Arabianrannan henkirikosta käsitellään tänään käräjäoikeudessa

Helsingin käräjäoikeudessa alkaa tänään Arabianrannan murhajutun käsittely. Viime jouluna sattuneen henkirikoksen uhri oli seitsemänvuotias poika, ja rikoksesta syytetty on hänen vuonna 1982 syntynyt enonsa. Poliisi kertoi tutkinnan valmistuessa, että teräaseella tehty henkirikos oli impulsiivinen teko. Jutun käsittelyä varten on varattu oikeudessa ainoastaan yksi päivä. Tuomio annetaan myöhemmin.

Käytettyjen autojen maahantuonti ennätyksellistä

autorekka tuo käytettyjä autoja ulos Finnlinesin laivasta Vuosaaren satamassa
Autorekka rullasi laivasta maihin Vuosaaressa Helsingissä perjantaiaamuna. Kyydissä oli Saksasta tuotuja käytettyjä autoja.Pekka Pantsu / Yle

Käytettyjen henkilöautojen tuonti ulkomailta Suomeen nousee tänä vuonna uuteen ennätykseen. Kasvua oli tammi-kesäkuussa 21 prosenttia edellisvuoteen verrattuna. Eniten henkilöautoja tuodaan Ruotsista ja Saksasta. Samaan aikaan uusien henkilöautojen myynti on laskussa ja autoala vaatii veroremonttia.

Ihmiskunnan historiallinen matka Kuuhun alkoi 50 vuotta sitten

Edvin
NASA

Yle julkaisee tästä päivästä alkaen artikkelisarjan kuututkimuksen menneisyydestä, nykyisyydestä ja tulevaisuudesta. Apollo 11:n laskeutumispäivänä lauantaina huipentuvassa kuupaketissa on viikon aikana myös muun muassa kuunneltavia podcasteja sekä kuuvisa.

EU:n nimityspeli huipentuu parlamentin äänestyksessä illalla

Von der Leyen
Saksalainen Ursula von der Leyen on saanut edeltäjiään selvästi kovempaa kritiikkiä parlamentissa. Hän olisi ensimmäinen nainen puheenjohtajana komission yli 60-vuotisen olemassaolon aikana.Olivier Hoslet / EPA

Euroopan parlamentti äänestää tänään, hyväksyykö se komission uudeksi puheenjohtajaksi esitetyn Ursula von der Leyenin nimityksen. Hyväksyntä on kaikkea muuta kuin varma. Ennen äänestystä onkin luvassa viime hetken suostuttelurutistus, kun von der Leyen esittelee suunnitelmansa parlamentille ja keskustelee meppien kanssa.

Sää jatkaa lämpenemistään

Tiistain sääkartta.
Joonas Koskela / Yle Sää

Lämpeneminen ei pysähdy, mutta sadekuuroja esiintyy edelleen. Sateet liikkuvat lännestä, ja tiistaina on epävakaista Kotka–Jyväskylä–Kokkola-linjan länsipuolella. Ukkonenkin näyttäytyy. Idässä ja pohjoisessa on pääosin poutaista ja maan keskiosasta itään yltävällä alueella osin aurinkoistakin. Lue lisää säästä Ylen verkkosivuilta.

Viewing all 114515 articles
Browse latest View live


<script src="https://jsc.adskeeper.com/r/s/rssing.com.1596347.js" async> </script>