Jemenin huthikapinalliset sanoivat lauantaina, että he ovat tehneet suuren hyökkäyksen eteläisessä Saudi-Arabiassa Najranin alueella. Saudiviranomaiset eivät ole vahvistaneet hyökkäystä.

Huthien puhemies sanoi, että kolme Saudien prikaatia antautui taistelussa. Huthit vangitsivat suuren joukon upseereita ja sotilaita – BBC:n tietojen mukaan jopa tuhansia.

Lisäksi huthit ottivat haltuunsa satoja panssaroituja ajoneuvoja sekä suuren määrän erilaisia aseita.

Taistelu kesti 72 tuntia ja huthit käyttivät maajoukkojen tukena drooneja, ohjuksia ja ilmatorjuntayksiköitä. Hyökkäys oli suurin operaatio neljä vuotta kestäneen sodan aikana.

Puhemiehen mukaan vangitut marssitetaan tv-kameroiden eteen tänään sunnuntaina huthien televisokanavalla Al Masirahilla.

Huthit ovat viime aikoina lisänneet ohjusiskuja Saudi-Arabiaan. Saudien johtama liittouma puolestaan tekee huthien alueille ilmaiskuja lähes päivittäin.

Yksi päähänpisto kotibileissä romutti kaiken

Kaunis kesäilta, kaveriporukka ja kaljaa. Teemu Meriläinen luuli vain sammuneensa auton takapenkille, mutta heräsi teho-osastolta neliraajahalvaantuneena. Rattijuopumuksen aiheuttamissa onnettomuuksissa kuolleista tai loukkaantuneista yli kolmannes on alle 24-vuotiaita.

Caj Bremer on kuvannut köyhissä tölleissä sekä rikkaiden linnoissa

Ihminen on sama töllissä tai linnassa, eikä köyhyys ole Suomesta kadonnut. Näin tuumii suomalaista todellisuutta lähietäisyydeltä tarkkaillut ja taltioinut valokuvaaja Caj Bremer. 90-vuotiaalla kuvaajalla on yhtä monta uskomatonta tarinaa kuin otettuja valokuviakin. Niitä on ainakin 10 000.

Osteoporoosin hoito voi jäädä pelkän reseptin varaan

Potilaskyselyn mukaan suuri osa osteoporoosiin sairastuneista ei ole saanut ohjausta oikeaan ravitsemukseen, liikuntaan tai esimerkiksi kaatumisen ehkäisemiseen. Lääkehoidon lisäksi ne olisivat kuitenkin tärkeitä luuston lujuutta heikentävän osteoporoosin hoidossa. Luustoliiton kyselyssä puolet vastaajista kertoi, ettei heille ole tehty hoitosuunnitelmaa. Osteoporoosia sairastaa noin 400 000 suomalaista

Itävallan nuori kansleri teki itsestään vahvan johtajan

Itävaltalaiset äänestävät tänään ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Sebastian Kurzin hallitus kaatui keväällä niin kutsuttuun Ibiza-skandaaliin. Mielipidemittauksissa Ibiza on runnonut hallituspuolueita yllättävän vähän. Kurzin ÖVP on saamassa noin 35 prosentin kannatuksen ja Ibiza-puolue FPÖ noin 20 prosenttia. Politiikan tutkija Kathrin Stainer-Hämmerle arvioi Ylen haastattelussa, että vaalien suurin vääntö on luvassa vasta vaalipäivän jälkeen. Silloin Kurzin on muodostettava uusi koalitiohallitus.

Poutaa, sadetta ja pohjoisessa lunta

Suomeen leviää tänään pari sadealuetta. Päivällä sää on suuressa osassa maata pilvistä. Sateitakin tulee monin paikoin. Pohjois-Lapissa sataa ajoittain lunta, ja sade voi olla runsasta. Poutaisinta sää on lännessä. Lumisateiden myötä ajokeli muuttuu pohjoisessa paikoin huonoksi. Lue lisää Ylen sääsivulta.

Vaikka kuinka toivoisi ja panisi hanttiin, vaihtuu viikonloppu pian taas arkeen ja kalenterin sivu lokakuuhun. Sateiselta näyttää, ja lämpötilatkin alkavat laskea sopivasti juuri lokakuun ensimmäisenä päivänä tiistaina.

Jos jotain mukavuutta hakee, ei kylmiä öitä tai pakkaslukemia ole odotettavissa aivan pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta.

Huomenna pohjoisimpaan Pohjois-Lappiin todennäköisesti satava ensilumi saa sateilta kyytiä takaisin Norjan puolelle viimeistään tiistaina. Lumi näyttäisi kuitenkin pysyvän ainakin vielä maanantaina käsivarren alueella.

– No, katsotaan nyt, miten tässä käy. Käsivarren alueelta lumi ei näyttäisi ihan heti lähtevän, sanoo Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Aurinko saattaa maanantaina kurkistella pilvenreunalta etelässä, missä voidaan nauttia vielä 14 asteen lämmöstä. Sitten alkaa lokakuu ja lokakuun sää: viileämpää, sateisempaa, pilvisempää.

Sadetta alueille, joissa pohjavedet sitä kaipaavat

Tiistaina vettä tulee ja paljon. Maan keskiosissa sadetta saadaan meteorologi Huutosen tietojen mukaan mahdollisesti jopa kymmeniä millimetrejä.

Tuolloin laaja matalapaineen alue on maan keskiosan yllä. Alue ulottuu Perämeren rannikolta, Oulun seudulta Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen kautta itään rajalle asti. Tuolla alueella tulee vettä, sen etelä- ja pohjoispuolella taas on kovia tuulia.

Runsaassa sademäärässä on hyvääkin. Vettä on matalapaineen mukana tulossa nimenomaan alueille, joissa pohjaveden korkeus on tällä hetkellä huomattavan alhaalla.

– Pitkällä aikavälillä se tekee pohjavedelle hyvää, että tulee vettä näin ennen talven alkua. Toki maaperäkin imee sateista osansa, eivätkä ne suoraan vaikuta pohjaveteen.

Huutosen mukaan auringonpilkahduksia ei kannata kauheasti odotella, vaikka niitä joinakin päivinä saadaan etelän ja kaakon alueella.

Lämpötilat laskevat koko maassa seuraavaa viikonloppua kohti. Pohjois-Lapissa päästään nollan tuntumiin ja öisin jopa pakkasen puolelle.

.

– Se oli kyllä uskomaton tarina, Caj Bremer aloittaa.

Erakkonainen asui Kainuun erämaassa, “jossain siellä kauhean pitkän matkan takana”.

Bremer ajatteli mennä häntä tapaamaan. Ennakkoon oli viety sana, että vieraita on tulossa, mutta ei kerrottu ketä.

Hän meni sisälle tupaan ja esitteli itsensä.

– Nainen sanoi: Caj Bremerkö? Sanoin, että kyllä. Hän sanoi vielä kerran: Ai, siis Caj Bremerkö? Sanoin, että kyllä, miten te tunnette minut, olemmeko tavanneet jossain?

– Voi voi, huussini seinillä on kaikki sinun kauniit kuvasi, Bremer muistelee naisen huudahdusta.

Hän on kertonut vuosikymmenten takaisen sattumuksen monta kertaa. Mukava muisto naurattaa häntä edelleen.

– Hienompaa kritiikkiä en ole koskaan saanut kuvistani. Erakon sanat tulivat suoraan hänen sydämestään.

Valokuvaaja muistuttaa, että ennen mökkien ulkovessat olivat ihmisten gallerioita. Niiden seinille laitettiin kuvat, joista pidettiin.

– Omien vanhempieni huussissa oli heidän häävalokuvansa. Että kaikenmoista.

“Olen viihtynyt maalaistuvassa ja Kekkosen vastaanotolla”

Caj Bremer on valokuvaaja, akateemikko ja yksi merkittävimmistä suomalaisista kuvajournalisteista.

Joskus hänen valokuvansa ovat niin täynnä tunnetta, ettei niitä pysty liikuttumatta katsomaan. Sellainen on 1960-luvulla Polvijärven Martonvaarassa, suutari Keräsen rutiköyhässä tuvassa otettu kuva. Kuluneessa pinnasängyssä makaa sairas vauva, perheen kahdestoista lapsi.

Mutta paljon on myös huumoria. Jyväskylän Suurajoja seuraa sätkä sormien välissä lippalakkipäinen isäntä. Hän tutkailee tapahtumaa aitiopaikalta, ladon katolle nostamaltaan tuolilta.

Kuvista välittyy myötätunto ja kunnioitus kuvattavaan.

– Olen aina halunnut kuvata ihmisiä heidän omassa ympäristössään, olipa se sitten linna tai pirtti. Olen viihtynyt yhtälailla maalaistuvassa kuin Kekkosen vastaanotolla. Erona on vain se, että olen joutunut pukeutumaan niihin eri tavalla.

Bremerille kaikki kuvattavat ovat arvoasteikossa samalla tasolla.

– Erakkonainen on yhtä tärkeä ja arvokas ihminen kuin ministerikin. Ei heissä ihmisinä sen kummempaa eroa ole.

“Työntäkää se äijä ikkunaan”

Caj Bremer on taltioinut juuri sodasta toipuneen Suomen tuntoja, arkea, työtä ja ilon hetkiä kaupungeissa sekä syrjäistäkin syrjäisemmissä korpimökeissä.

Kuvattavina ovat olleet niin johtavat poliitikot, kuninkaalliset kuin savupirtin lapsetkin. Ikuistetuiksi ovat tulleet missit, mallit ja mammat.

Lisäksi tietysti Kekkonen, Kekkonen ja Kekkonen. Valokuvaaja liikkui presidentin kannoilla sekä Lapin hangilla että Napoleonin kotitalossa Korsikalla.

Hän paljastaa kuvauskeikoilla rukoilleensa usein jumalia apuun ja yksi niistä kerroista oli juuri silloin.

– Minä tosiaan rukoilin, että työntäkää se äijä sinne ikkunaan. Jumala työnsi sen sinne, hän sanoo ja nauraa hytkyen.

– Mutta en pyytänyt sitä presidentiltä.

Kuuluisassa kuvassa Kekkonen katselee ulos ikkunasta, jonka alla lukee Napoleon. Käsi on takin sisään työnnettynä.

– En ole koskaan järjestänyt mitään, ja olen kriittinen sen suhteen, mikä on totta. Jos jotain on tapahtunut edessäni, olen kuvannut.

“Edelleen on perheitä, jotka just ja just pystyy elämään”

Kuviin taltioitui myös muuttuva maaseutu ja Suomi, jota ei enää ole.

Ristiin rastiin maata kiertänyt kuvaaja muistuttaa, että toisaalta edelleenkään ei tarvitse mennä kovinkaan kauaksi pääkaupungista, niin kohtaa samanlaisia taloja ja näkymiä kuin hänen vanhoissa kuvissaan.

Eikä köyhyys ja puutekaan ole hävinneet.

– Köyhyyttä, jota kuvasin jo 1950-luvulla on Suomessa edelleen. Edelleen on perheitä, jotka just ja just pystyy elämään ja elättämään perheensä.

Bremerillä on kuvasarja, joka kertoo Ruotsiin muuttaneista suomalaisista, jotka palaavat kesän viettoon entiseen kotikyläänsä. Heillä on hienot autot ja vaatteet, joita tuskin olisi, jos he olisivat jääneet.

– Ihmisten pukeutuminen voi muuttua, mutta ankeutta, kurjuutta ja samoja ongelmia kuin silloin, löytyy Suomesta edelleen.

"Jumalat järjestivät naisen valokuvaan"

Pari vuosikymmentä myöhemmin valokuvaaja kuvasi kasvottomia kerrostalolähiöitä, joita rakennettiin kiireesti, kun väki alkoi valua Etelä-Suomeen. Valokuvassa nököttää harmaa puutalo kerrostalojen puristuksessa.

– Nykyisin on uusia asuinalueita ja valtavia ostoskeskuksia. Niitä ei silloin ollut samassa mittakaavassa kuin nyt.

Kerran valokuvaaja kuuli, että Vantaan Tikkurilaan oli rakennettu asuntoyhtiö nimeltään Kukkaketo ja hän halusi nähdä, miltä se näyttää.

Se näytti tältä:

– Se oli kaikkea muuta kuin kukkaketo. Uudet asuntoalueet olivat ainakin silloin synkkiä, mutta voi olla, että jos nyt menisin katsomaan, siellä olisikin kukkia.

Kerran hän kuvasi suurta kerrostalokolossia ja sen lukuisten ikkunoiden täplittämää seinää. Yhteen ikkunoista ilmestyi nainen ja kuvasta tuli entistä kertovampi.

Ihmiset kysyivät taas Bremeriltä, miten hän onnistui saamaan naisen ikkunaan.

– Kerroin, etten saanutkaan.

Bremer nostaa huvittuneena ristityt kätensä ylös.

– Taas jumalat järjestivät asian ja naisen valokuvaan.

.

“Suurin osa kuvistani on hömppää”

Caj Bremerillä on arkistossaan 10 000 ottamaansa valokuvaa.

– Niistä 7000-8000 on täyttä hömppää, mutta olen nauttinut, kun olen saanut kuvata.

Kuvatessa hänestä on tärkeää unohtaa itsensä ja jutella ihmisten kanssa. Hän ei halua lähestyä heitä kuin suuri ammattilanen, vaan huomiota herättämättä.

Siksi hän hankki pienen kameran, jotta pääsisi lähemmäksi ihmisiä heitä pelästyttämättä. Salamavalon sijaan hän on suosinut luonnonvaloa, koska haluaa, että ihmiset kuvaa katsoessaan ajattelevat: "näinhän se oikeasti on".

– Minun on aina ollut helppo saada yhteys ihmisiin ja se tottakai auttaa valokuvaajan työssä. Jos haluaa hyviä kuvia, on oltava kiinnostunut ihmisistä ja heidän ongelmistaan, eikä saa koko ajan vain ajatella, että minun täytyy saada kuva.

Joihinkin kuvattaviin on säilynyt yhteys vuosikymmenten ajan. Kaikkien kohtaloa hän ei tiedä. Joskus valokuvanäyttelyissä on sattunut hauska yllätys.

– On tultu sanomaan, että tuossa kuvassa on isäni. Aina en ole itsekään tiennyt, keitä kuvassa on.

Bremer kertoo tarinan 1970-luvulta. Hän matkusti viikoksi Muonioon. Siellä hän seurasi uudisraivaajaperheen elämää ja kuvasi. Jälkeenpäin hän aina ajatteli, että joskus palaisi takaisin.

Kului kymmeniä vuosia ja perheen tyttäreltä tuli kirje, jossa hän kirjoitti, että olisi kiva tavata. Hän oli ollut kuvaushetkellä 4-vuotias.

– Siltä istumalta soitin hänelle, että huomenna olen tulossa. Niin minä lähdin.

Nainen oli yli 30-vuotias ja hänellä oli kaksi teini-ikäistä lasta.

– Muuten mikään ei ollut muuttunut. Kun tulin autosta ulos, maisema oli ihan sama.

“Mitään ei ole jäänyt kuvaamatta”

Caj Bremer tunnetaan suomalaisen reportaasikuvauksen uudistajana ja edelläkävijänä. Pitkä ura alkoi 1950-luvulla Hufvudstadsbladetissa, jatkui Viikkosanomissa ja myöhemmin Helsingin Sanomissa.

Hän on saanut elämäntyöstään useita palkintoja ja tunnustuksia.

– En enää jaksa samalla tavalla kuin ennen. Huomaan, että vähitellen määrätyllä tavalla elämä valuu pois.

Bremer ei kuule. Siksi hän käyttää kuulokojetta.

– Mielelläni olen tehnyt kaiken sen, mitä olen tehnyt. Ei ole mitään, mitä haluaisin vielä kuvata. Mitään ei ole myöskään jäänyt kuvaamatta.

90-vuotias valokuvaaja asuu meren ja luonnon äärellä, vanhassa talossaan Sipoon saaristossa. Hän kuvaa lähinnä omaksi ilokseen ja silloin usein ympäröivää luontoa.

– Luonnosta on tullut minulle yhä tärkeämpi. Maisemien kuvaaminen on minulle terapiaa. Kuvaan, kun siltä tuntuu.

Haastattelua tehdään Valokuvataiteen museossa Helsingissä. Näyttelyssä on esillä Bremerin ottamia valokuvia. Niitä katsoo keskittyneesti joukko näyttelyvieraita. Sitten he ilokseen huomaavat, että sattumalta paikalla on itse valokuvaaja.

Myös Bremer innostuu ihmisistä. Hetkessä valokuvaaja on yleisön ympäröimä.

– Aina on teitä ihailtu. Kuvistanne välittyy lämpö.

– Ihan liikutun.

– Kuvalliset ansionne ovat huikeat, aseista riisuvan hienoja kuvia.

– Saanko ihan kätellä mestaria?

Caj Bremer alkaa kertoa heille seinällä olevan valokuvan tarinaa.

Jutussa nähtävät Caj Bremerin ottamat valokuvat ovat esillä Valokuvataiteen museon näyttelyssä Suomalainen arkipäivä. Näyttely Caj Bremer - Kuvia kaukaa on parhaillaan esillä helsinkiläisessä Päivälehden museossa.

Hinaajan miehistön 11 jäsenen pelätään hukkuneen Atlantilla, kun alus joutui merihätään ja lopulta upposi kovassa merenkäynnissä. Hinaajaa oltiin siirtämässä Kanariansaarilta Atlantin yli Guyanaan, kun se lähetti noin puolimatkasta hätäviestin torstaiaamuna.

Aluksen uppoamisesta tiedotti Luxemburgin lipun alla purjehtineen Bourbon Rhode -hinaajan omistajayhtiö Bourbon.

Hinaaja joutui merihätään lähellä trooppisen myrskyn Lorenzon reittiä. Korkea aallokko on haitannut pelastus- ja etsintätoimia. Mahdollisia eloonjääneitä ovat etsineet ranskalaiset ja amerikkalaiset pelastuslentokoneet.

Osteoporoosia sairastaa noin 400 000 suomalaista. Se on sairaus, joka haurastuttaa luustoa tavallista nopeammin ja aiheuttaa jopa 40 000 luunmurtumaa vuodessa.

Luustoliiton potilaskyselyn perusteella osteoporoosin hoidossa olisi parantamisen varaa.

– Saattaa olla, että potilas saa luulääkehoidon, reseptin. Mutta hänelle ei kerrotakaan tarkemmin, mikä osteoporoosi on sairautena ja mitä hänen itse täytyy tehdä, Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holm sanoo.

Lääkkeiden lisäksi esimerkiksi ravitsemuksella ja sopivalla liikunnalla on kuitenkin merkitystä osteoporoosin hoidossa. Luunmurtumien välttäminen on tärkeää.

Luustoliiton potilaskyselyn 800 vastaajasta kaksi kolmasosaa kertoo, ettei ole saanut ohjausta ravitsemukseen tai sopivaan liikuntaan. Vielä suurempi osa, lähes neljä viidestä, ei ole saanut tietoa kaatumisen ehkäisemisestä.

Puolet kyselyyn vastanneista potilaista kertoo, ettei heille ole tehty hoitosuunnitelmaa. Monelta puuttuu myös vertaistuki.

Osteoporoosin hoidon lisäksi myös sairauden tunnistaminen on välillä ongelmallista.

– Ihmisellä saattaa olla useita murtumia, ja hän joutuu itse sanomaan, että nyt olisi syytä katsoa luuston kunto, Ansa Holm sanoo.

"Suoraan ammattilaisilta on saanut aika vähän tietoa"

30-vuotias osteoporoosia sairastava Laura Degerstedt kertoo hankkineensa itse suuren osan sairautta koskevasta tiedosta. Potilasyhdistyksen hän löysi sattumalta.

– Suoraan ammattilaisilta on saanut aika vähän tietoa, Laura Degerstedt sanoo.

Degerstedtilla todettiin vuosi sitten osteopenia, osteoporoosin esiaste. Silloin päkiän kivun syyksi selvisivät murtumat varpaissa ja luuntiheysmittauksessa näkyi luun haurastumista. Alkuvuodesta, lantiorenkaan rasitusmurtuman jälkeen, diagnoosiksi tuli osteoporoosi.

Osteoporoosiin sairastumista kolmekymppisenä on ollut välillä vaikeaa hyväksyä.

– Kun lantiorenkaan murtuma selvisi, ajattelin ensin, voinko enää tehdä mitään. On kuitenkin ollut tärkeää, että olen saanut itsellenikin osoituksen siitä, että vaikka luut ovat heikommat, voin toimia normaalisti, hän sanoo.

Degerstedtille merkittävää apua on tullut fysioterapiasta, jonne hän pääsi kuntouttamaan lantiorenkaansa murtumaa. Fysioterapeutin kautta hän on saanut tietoa myös liikunnan merkityksestä hoidossaan.

Tällä hetkellä hän vahvistaa lihaskuntoaan ja pystyy käymään reippailla kävelylenkeillä. Kipu muistuttelee itsestään, mutta tällä hetkellä arkielämä töineen ja opiskeluineen sujuu. Hänelle tärkeää on ollut saada luottamus omaan toimintakykyyn.

– Siihen, että osteoporoosin kanssa pärjää, hän sanoo.

Luustoliitto: Suosituksen mukainen hoito ei kaikilla alueilla toteudu

Osteoporoosiin voivat sairastua kaikenikäiset, sekä naiset että miehet. Sen syntyyn voivat vaikuttaa perinnöllisen alttiuden lisäksi sairaudet tai lääkitykset. Suurin sairastumisriski on vaihdevuodet ohittaneilla naisilla, sillä estrogeenituotannon väheneminen kiihdyttää luumassan menetystä.

Luustoliiton toiminnanjohtaja Ansa Holmin mielestä osteoporoosin hoitoa ohjaava Käypä hoito -suositus on Suomessa kunnossa. Ongelmana on hänen mukaansa se, ettei suosituksen mukainen hoito kaikilla alueilla käytännössä toteudu.

– Meillä on tosi hyvä hoitosuositus ja sitä päivitetään parhaillaan. Hoitosuositus on kunnossa, ja kun sitä toteutettaisiin, hoito toteutuisi Suomessa hienosti. Ikävä kyllä tällä hetkellä niin ei kaikilla alueilla ole, Ansa Holm sanoo.

Luustoliiton potilaskyselyyn vastasi viime keväänä noin 800 osteoporoosia sairastavaa suomalaista. Valtaosa vastaajista on Luustoliiton jäseniä.

Salzburgilaisella Johannes Reinbacherilla on selvä visio tulevaisuudestaan. 15-vuotias lukiolainen aikoo opiskella lakia ja ryhtyä poliitikoksi. Tavoitteena on aloittaa paikallistasolta ja nousta sitten valtakunnan politiikkaan.

Aivan kuten hänen poliittinen esikuvansa, jonka vuoksi hän on saapunut Wieniin yhdeksi illaksi.

Reinbacherilla on yllään kauluspaita, pikkutakki ja taskuliina. Lukiolainen odottaa malttamattomana illan vaaliväittelyn alkamista wieniläisellä tv-studiolla, jonne hän on saapunut studiovieraaksi.

Ulko-ovi käy. Sisään astuu Reinbacherin idoli ja Itävallan sunnuntain parlamenttivaalien todennäköinen voittaja.

Nopea kädenheilautus ja Sebastian Kurz on jo kadonnut takahuoneeseen.

Kurz on 33-vuotias, mutta häntä tituleerataan muiden entisten liittokanslereiden tapaan Altkanzleriksi. Hänen nousunsa Itävallan politiikan huipulle on ollut ainutlaatuinen koko Euroopassa.

Kurz nousi 27-vuotiaana ulkoministeriksi valtiosihteerin paikalta. Kaksi vuotta sitten hänen johtamansa konservatiivinen ÖVP-kansanpuolueensa voitti vaalit. Kurzista tuli liittokansleri eli hallituksen päämies vain 31-vuotiaana.

Reinbacherille Kurz on todiste siitä, että nuorena voi saavuttaa paljon.

Vaaleissa asetelma Kurz vastaan muut

Tänään itävaltalaiset äänestävät ennenaikaisissa parlamenttivaaleissa. Kurzin hallitus kaatui keväällä niin kutsuttuun Ibiza-skandaaliin. Bilesaari Ibizalla salaa kuvattu video paljasti Kurzin hallituskumppanin, nationalistisen FPÖ-vapauspuolueen johtajan olleen valmis korruptioon venäläisten kanssa.

Mielipidemittauksissa Ibiza on runnonut hallituspuolueita yllättävän vähän. Kurzin ÖVP on saamassa noin 35 prosentin kannatuksen ja Ibiza-puolue FPÖ noin 20 prosenttia.

Wieniläisellä tv-studiolla suora lähetys on alkamassa. Lukiolainen Reinbacher asettuu eturiviin. Kurz seisoo vain muutaman metrin päässä.

He ovat kohdanneet ennenkin. Viime vuonna Reinbacher pääsi juttelemaan Kurzin kanssa Salzburgissa EU-kokouksen jälkeen.

Reinbacher kaivaa kännykän taskustaan ja näyttää Kurzin kanssa ottamaansa yhteiskuvaa. Molemmilla on kauluspaidat ja tukka ojennuksessa. Liittokansleri antoi lukiolaiselle 20 minuuttia ajastaan.

– Kun hän kätteli minua ensimmäistä kertaa, se oli kyllä hieno hetki, Reinbacher sanoo.

Tästä Kurz tunnetaan: hän esiintyy kansanmiehenä ja antaa aikaa selfien ottajille. Mutta vaaliväittelyn mainostauoilla käy selväksi, ettei mitään jätetä sattuman varaan.

Kun muut puoluejohtajat jäävät mainostaukojen ajaksi juttelemaan studioyleisön kanssa, Kurz katoaa nopeasti takahuoneeseen. Joko henkilökohtaisista syistä tai sitten kuuntelemaan neuvoja väittelyn seuraavaa kierrosta varten. Hän palaa vasta hetki ennen lähetyksen jatkumista.

Kurzin kampanjakoneisto on ammattimainen ja sujuvaksi rasvattu. Kurz esiintyy valtiomiesmäisesti ja pitää yllä puhdasta imagoa keskellä ryvettynyttä politiikkaa.

Hän nousi vaalivoittoon kaksi vuotta sitten Obama-henkisellä retoriikalla. Hän lupasi Itävaltaan muutoksen ja uudenlaisen hallituspohjan Itävaltaa vuosikymmeniä lähes tauotta hallinneen suuren koalition eli konservatiivisen ÖVP:n ja sosiaalidemokraattisen SPÖ:n yhteishallituksen tilalle.

Sen hän antoikin, ja päästi maahanmuuttovastaisen nationalistipuolueen FPÖ:n hallitukseen. Alle kaksi vuotta myöhemmin hallitus kaatui Ibiza-videoon. Kurzia hallituskumppanin skandaali ei vahingoittanut.

Itävallan vaalikamppailun asetelma onkin ollut Sebastian Kurz vastaan kaikki muut. Yksi syy on hänen poikkeuksellinen asemansa Itävallan politiikassa.

Vastaa vahvan johtajan kaipuuseen

Kurz on vaistonnut ajan hengen. Hän on rakentanut itsestään vahvan johtajan, joille on länsimaissa yhä enemmän kysyntää. Politiikan tutkija Kathrin Stainer-Hämmerle sanoo Kurzin ottaneen konservatiivipuolueessa vallan omiin käsiinsä.

– Hän on muuttanut ÖVP:tä todella rajusti ja pitää sanoa, että kohti autoritäärisesti johdettua puoluetta. Hän on varmistanut asemansa puoluehallinnon yläpuolella ja voi päättää monesta asiasta yksin, Stainer-Hämmerle sanoo Wienissä.

Hänen mukaansa vaalien suurin vääntö on luvassa vasta vaalipäivän jälkeen. Kurzin on muodostettava uusi koalitiohallitus. FPÖ:n kampanjan ydin on ollut vakuuttaa Kurz siitä, että ÖVP:n ja FPÖ:n hallituksen pitäisi jatkaa.

Ideologiat ovat siirtyneet lähemmäs toisiaan. Kurz on viime vaaleissa siirtynyt osin FPÖ:n tontille kovalla maahanmuuttopolitiikalla. FPÖ puolestaan ajaa veroleikkauksia.

Vaalimainosvideolla FPÖ:n uusi puheenjohtaja Norbert Hofer on hakeutunut Kurzia muistuttavan hahmon kanssa pariterapiaan. Session loppupäätelmä on se, että parivaljakolla on yhteiset ideat ja hyvä suhde.

– Haluatteko vaarantaa sen vain Ibizan takia? terapeutti kysyy videolla.

FPÖ:n lisäksi Itävallassa spekuloidaan täysin uudenlaisella mahdollisella hallituspohjalla. Vapauspuolue FPÖ:n sijaan Kurz voisi valita vihreät ja liberaalipuolue Neosin, jos ne keräävät riittävästi kannatusta. Politiikan sisällössä erityisesti vihreiden kanssa on kuitenkin suuria eroja.

Kurz itse johtaisi Itävaltaa mieluiten ilman yhtäkään apupuoluetta. Ibiza-skandaalin jälkeen Kurz sanoi avoimesti, että paras olisi vain yhden puolueen hallitus. Myös television vaaliväittelyssä hän harmittelee, ettei Itävallassa ole enemmistödemokratiaa.

Yksin hallitseminen on toki kätevää. Toinen kysymys on se, mitä se tarkoittaa demokratialle.

Miljoonia piilossa pidettyä vaalirahaa

Wieniläisen viikkolehden Falterin toimittajalla Josef Redlillä ei oikeastaan olisi aikaa antaa haastattelua. Lehti menee illalla painoon, ja vaalit ovat ovella.

Lisäksi myöhemmin samana päivänä on edessä iso haastattelu, kun Kurzin konservatiivipuolue ÖVP on luvannut vihdoin vastata kysymyksiin paikallisesta vaalirahakohusta.

Falter paljasti kesällä ÖVP:n saaneen vaalirahaa huomattavasti virallista ilmoitusta enemmän. Lehti sai anonyymiltä tietolähteeltä käsiinsä puolueen asiakirjoja, joista syntyi kampanjaa ravistellut skuuppi.

Itävallan lain mukaan puolue saa käyttää vaalikampanjaan enintään seitsemän miljoonaa euroa. ÖVP käytti paljastuksen mukaan vuoden 2017 vaaleissa 13 miljoonaa euroa. Laki velvoittaa lisäksi puolueet ilmoittamaan kaikki yli 50 000 euron lahjoitukset. Asiakirjoista paljastui, että esimerkiksi eräs miljardöörileski oli lahjoittanut puolueelle miljoonan, mutta sarjana alle 50 000 euron kertalahjoituksia.

Falterin toimittajan Redlin mukaan suuresta kampanjapotista on ollut ehdottomasti hyötyä Kurzille. Henkilö, jolla on varaa 10 000 vaalimainokseen, näkyy enemmän kuin ehdokas, jolla on varaa vain kymmeneen tienvarsikylttiin.

– Tilannetta voi verrata sadan metrin sprinttiin. Doping auttaa urheilijoita ja tässä sama koskee rahaa, Redl sanoo Falterin vähän kotikutoisessa toimituksessa Wienin keskustassa.

ÖVP on tehnyt valituksen Falterista paljastusten jälkeen, vaikka asiakirjat ovat osoittautuneet oikeiksi. Toimittajan mukaan tämä on tapa kääntää keskustelua pois itse asiasta. Ja tehdä lehdestä osapuoli.

Lehdistön ottaminen kohteeksi on tuttua myös Atlantin takaa. Donald Trump käy jatkuvaa taistoa liberaaleja The New York Timesia ja CNN-kanavaa vastaan.

Kurzin johtamistyylissä on vahvan johtajan elkeitä myös mediaa kohtaan. Hän valitsee tarkkaan, kenelle hän puhuu ja kenelle ei puhu. Tässä Kurz tulee lähelle oikeistopopulisteja, jotka mielellään ohittavat median ja viestivät kannattajilleen mieluummin sosiaalisen median kautta.

– Kun Kurz nousi ÖVP:n johtoon, hän teki selväksi, ettei häntä vastaan nousta puolueessa. ÖVP on nyt yhden miehen show, ja saman asetelmaa Kurz käyttää myös median kanssa, Josef Redl sanoo.

Falterin toimittajia ei enää paljastuksen jälkeen kutsuttu median edustajille pidettyyn taustakeskusteluun.

Voiko Ibiza-puolueeseen enää luottaa?

Television vaaliväittelyssä käy ilmi, mitkä ovat olleet Itävallan vaaleja hallinneet teemat. Ilmastonmuutos totta kai, mutta myös korruptiosyytökset ja sumea hallintokulttuuri.

Vaalikamppailua onkin kuvattu Itävallan historian likaisimmaksi. Mutta samalla törkyä on nyt saatu paljastettua.

Politiikan tutkija Kathrin Stainer-Hämmerle toivookin likaisen kampanjan ehkä johtavan aiempaa siistimpään politiikkaan.

– Vaalikamppailussa on puhuttu paljon vaalirahoituksesta ja läpinäkyvyydesta. Toivon, että sillä olisi nyt kauas kantavia seurauksia.

Wieniläisellä televisiostudiolla vaaliväittely on ohi. Sebastian Kurz pyyhältää ulos studiosta. Hän pysähtyy kuitenkin pyynnöstä vastaamaan yhteen Ylen kysymykseen.

Hän kättelee ja osoittaa kiinnostusta puhekumppania kohtaan. Kansanmiehen elkeet.

– Mistä me puhumme? Kurz kysyy.

Vaikka siitä, että hänen konservatiivipuolueensa ja nationalistipuolue FPÖ:n koalitio näyttää taas todennäköiseltä. Mutta voiko FPÖ:hän enää luottaa Ibiza-skandaalin jälkeen?

– Jälleen näitä kysymyksiä hallituskoalitiosta, Kurz huudahtaa ja ohittaa kysymyksen.

Hän sanoo toivovansa konservatiiveille mahdollisimman hyvää tulosta. Sitten hän on poissa. Aikaa jatkokysymyksille ei ole.

Lue myös:

Itävallan maaseudulta löytyy syy oikeistopopulistien suosioon – Kun Jörg Haider veti ylleen ruskean perinnetakin, ei Eurooppa ollut enää ennallaan

Korruptiokohua sulatteleva Itävalta valmistautuu ennenaikaisiin vaaleihin – liittokansleri Kurzin puolue gallupkärjessä

Ensimmäinen ajatukseni oli, tapahtuuko tämä todella. Toinen: kassissani on kaksi sämpylää, säilyn elossa ainakin pari vuorokautta.

Olin lähtenyt lähikauppaan ostamaan aamupalaa varttia aiemmin. Ja kuten usein kauppaan kipaistessani, olin tälläkin kertaa jättänyt puhelimeni kotiin. Nyt huokaisin syvään ja nojasin hissin seinään. Hissin, joka oli pysähtynyt toisen ja kolmannen kerroksen väliin. Sen ovi oli paksu ja tehty teräksestä. Painoin nappulaa, jossa oli kellon kuva. Kova ääni kantautui porraskäytävään, muttei juuri erottunut melskeestä, joka kuului tien toiselta puolelta. Siellä remontoitiin koulua. Mietin, kuinka surullista olisi muumioitua kotitalonsa hissiin – juuri kun olin alkanut nauttia toden teolla elämästäni!

Sekin minua suretti, etten luottanut ihmisten auttamisen haluun tämän enempää. Mutta syytön minä siihen olin. (Tiedän, että sanon noin usein, mutta tällä kertaa se on totta.)

Antakaa kun selitän. Muutama vuosi sitten parisuhteeni päättyi yllättäen. (Tiedän, että sanon noinkin usein, mutta sydänsuruista voi ammentaa yllättävän paljon! Niistä voi kirjoittaa esimerkiksi yhden kirjan ja lukuisia kolumneja.) Eron jälkeen tunsin oloni surkeaksi, kukapa ei. Se, että poistuin kotoani, onneksi auttoi. Se, mitä kodin ulkopuolella kohtasin, ei niinkään.

Elämäntilanteessa, jossa tuntee itsensä jo lähtökohtaisesti yksinäiseksi, on aivan erityisen ikävää tulla kohdelluksi näkymättömänä.

Naapureista vain harva vastasi tervehdykseeni, kauppojen kassat hädin tuskin nostivat katseensa ylös, kun työnsin heille rahojani. Pitkään ajattelin, että vika oli minussa. Ehkä puhuin liian hiljaa? Ehkä minun olisi pitänyt hymyillä enemmän? Tai sitten se oli sattumaa, ehkei minua yksinkertaisesti nähty tai kuultu? Olenhan itsekin usein ajatuksissani. (Mainitsinko jo, että vika oli luultavasti minussa?) Mutta kun olin aikani katsonut ihmisten kävelevän ohitseni vastaamatta tervehdykseeni riippumatta siitä olinko töissä vai kotitaloni rappukäytävässä, sain tarpeekseni. Päätin tehdä testin. Halusin tietää, mitä tapahtuu, jos en tervehdi ketään oma-alotteisesti. Tulos ei varsinaisesti piristänyt minua.

Elämäntilanteessa, jossa tuntee itsensä jo lähtökohtaisesti yksinäiseksi, on aivan erityisen ikävää tulla kohdelluksi näkymättömänä. Ei niin, että se muutenkaan mukavalta tuntuisi.

Olemme valmiita käyttämään energiaa lukemattomiin asioihin. Siihen, että etenisimme johdonmukaisesti ja tehokkaasti urallamme, nukkuisimme sikeämmin, hallitsisimme sosiaalisen median käyttöämme ja saisimme parhaat tehot irti juoksutreenistä. Ja onhan se kiva, jos onnistuu olemaan paras versio itsestään. Mutta samaan aikaan kun maksimoimme oman hyvinvointimme, tunnumme unohtavan, mitä voisimme tehdä toisten hyväksi.

Enkä tarkoita sitä, että meidän tulisi kasvaa jokaisen kadunkulkijan kanssa yhteen. Tarkoitan sitä, ettemme voi suhtautua toisiin ihmisiin kuin he olisivat ilmaa, olivatpa he sitten puolituttuja, työkavereita, asiakkaita – tai tuntemattomia naapureita, jotka ovat jumissa kotitalomme hississä. Koska siellä minä tosiaan yhä olin. Kaivoin laukustani sämpylän, joka oli sitkeää ja kuivaa. Ajattelin levitettä, joka oli kaukana jääkaapissani. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä kello oli, ajantajuni oli täysin kadonnut. Painoin jälleen kerran nappulaa, jossa oli kellon kuva. Korviini sattui.

“Onko siellä ketään?!” huusin. “En pääse ulos hissistä!”

Sitten kuulin, kuinka jossain avautui ovi.

“Ei mitään hätää", joku sanoi. "Soitan sinulle apua.”

Ja niin hän soittikin. Huoltoyhtiön työntekijät tulivat pian paikalle ja päästivät minut vapauteen. Kättelin naapuriani hämmentyneenä ja kiitin häntä.

Ensimmäinen ajatukseni kotiin päästyäni oli, etten enää ikinä lähde minnekään ilman puhelintani. Toinen: Olinpas minä kyyninen! Miten saatoin ajatella, etteivät ihmiset muka välittäisi toisistaan tuon taivaallista?

Mutta pian minä olin taas rappukäytävässä, sanoin jollekin “moi” ja muistin, että ai niin: tämän takia.

Sisko Savonlahti

Kirjoittaja on Helsingissä asuva toimittaja ja kirjailija, joka vietti muutama viikko sitten lomaa Kreikassa, meni hotellin yleiseen suihkuun ja jätti puhelimen uima-altaalle, jäi kylpyhuoneen lukkojen taakse ja vietti siellä puoli tuntia.

Aiheesta voi keskustella sunnuntaina 29.09. klo 17.00 asti.

Onnettomuusaamu: 28.9.1994

Vasta terveydenhoitajaksi valmistunut Susann Blomqvist-Söderling havahtuu puhelimen pirinään hiukan aamuseitsemän jälkeen. Hänet hälytetään töihin Hangon terveyskeskukseen.

– Se oli myrskyinen aamu, ja oli tullut tieto, että laiva on uponnut Itämerellä. Moni oli hukkunut, mutta osa selviytyneistä oli tulossa meille hoitoon.

Ensimmäiset potilaat tulivat terveyskeskukseen vain minuuttien kuluessa ennakkoilmoituksesta, joten minkäänlaista valmistautumisaikaa ei ollut.

Pelastuneet olivat niin kylmettyneitä, etteivät pystyneet puhumaan. Vakavimmin loukkaantuneet kuljetettiin eteenpäin Tammisaareen ja Helsinkiin.

Onnettomuudesta pelastuneet olivat jopa vihaisia, kun alkoivat ymmärtää tapahtumien laajuuden. Susann Blomqvist-Söderling

Blomqvist-Söderling kollegoineen sai hoidettavakseen hiljaisia, hypotermisiä ja edelleen sokissa olevia ihmisiä, jotka eivät vielä täysin hahmottaneet koko onnettomuutta.

– Päivän aikana he alkoivat kommunikoida ja lopulta puhuivat tosi paljon, tietenkin lähinnä onnettomuudesta. He olivat jopa vihaisia, kun alkoivat ymmärtää tapahtumien laajuuden. Kun heille valkeni, että näin pieni osa oli selvinnyt – se oli järkyttävää, Blomqvist-Söderling huokaa.

Onnettomuuden aikaan elettiin vielä ilman internetiä ja älypuhelimia, joten tieto onnettomuudesta levisi nykypäivään verrattuna hitaasti.

– Televisiossa toki näytettiin kuvia, mutta olen ymmärtänyt, että jos oli pelkkä radio päällä, niin onnettomuuden laajuutta oli ainakin aluksi vaikea käsittää.

Pienessä terveyskeskuksessa alkoi tulla pulaa vähän kaikesta: kuumemittareista, nimikylteistä ja jopa patjoista. Tilanne korjattiin pian onnettomuuden jälkeen.

Hangon terveyskeskukseen ilmoitettiin alun perin tulevaksi 34 pelastunutta, mutta määrä jäi lopulta alle kahteenkymmeneen.

25 vuotta myöhemmin: 19.9.2019

Susann Blomqvist-Söderlingillä on edessään kaikin puolin tavallinen työpäivä Hankoniemen yläasteella ja lukiossa. Ohjelmassa on muun muassa oppilaiden terveystarkastuksia ja kokous iltapäivällä.

Työpöydällä on Estonialta pelastuneen ja Hangossa hoidetun ruotsalaisen Leif Bogrenin kirja Därför överlevde jag Estonia-katastrofen.

Blomqvist-Söderling muistaa kirjan kirjoittajan hyvin. Kaksikko kävi onnettomuuden jälkeisenä päivänä vaateostoksilla.

– Joillakin pelastuneilla ei ollut oikeastaan mitään vaatteita päällään. Elettiin lamavuosia, joten sain ohjeistuksen, että pelastuneille ei saa ostaa mitään ylimääräistä. Vain pakolliset.

Blomqvist-Söderling näytti Bogrenille myös Tulliniemen merivartioaseman eli paikan, johon suurin osa Hankoon saapuneista pelastushelikoptereista laskeutui. Hän kertoi Bogrenille olevansa huolissaan isästään, joka oli satamassa töissä, mutta ei käyttänyt pelastusliivejä.

– Sano kuule isälles terveisiä, että varmaan ois ihan hyvä niitä liivejä käyttää, kuului kokemusperäinen vastaus ruotsalaismiehen suusta.

Estonia palaa Blomqvist-Söderlingin mieleen edelleen säännöllisesti, erityisesti laivaristeilyillä. Myrskysäällä hän ei laivaan nouse.

Oppilaiden kanssa kouluterveydenhoitajan ei kuitenkaan tarvitse 25 vuoden takaisia asioita muistella.

– He ovat niin nuoria, että he eivät muista eivätkä tiedä. Esimerkiksi oma 16-vuotias tyttäreni ei voi ymmärtää, että tällaista on joskus päässyt käymään.

Lue seuraavaksi:

"Kun alus upposi, kuului paljon huutoa, sitten tuli äkillinen hiljaisuus" – Estonialta 25 vuotta sitten pelastuneiden kertomukset pysäyttävät edelleen

Kolahdus, keulaportti ja kallistuma – näin Estonia upposi 55 minuutissa

Ettei koskaan enää – Estonian onnettomuudesta on ammennettu oppia meriturvallisuuden parantamiseksi

Kesäilta, kaverit ja kaljaa. Ei huolen häivää. On juhannus vuonna 2017. Parikymmenpäinen nuorten joukko on kokoontunut viettämään juhannusaattoa Joensuun lähistölle maaseudulle. Pelataan juomapelejä ja syödään pizzaa. Mopot seisovat pihalla parkissa, samoin muutama auto. 16-vuotias Teemu Meriläinen on tullut bileisiin täysi-ikäisen tyttöystävänsä kyydillä.

Kesäyön lyhyt hämärä on jo laskeutunut. Ajetaanko vähän sivuteillä, eräs kaveri ehdottaa.

Yksi porukan 16-vuotiaista pojista hyppää kuskin paikalle Opel Astraan. Teemu Meriläisen tyttöystävä lähtee kyytiin, koska auto on hänen mummonsa.

Meriläinen ja kaksi muuta kaveria könyävät takapenkille. Meriläinen istuu kuskin taakse ja laittaa turvavyön kiinni. Humala tuntuu päässä. Auto käynnistyy. Muisti katkeaa.

Suu liikkuu, kädet eivät

Meriläinen nukkuu pitkää, pehmeää unta. Saatoin sammua, hän ajattelee jossakin unen rajamailla juuri ennen heräämistä. Kun hän saa silmät auki, ympärillä seisoo joukko lääkäreitä. Meriläinen yrittää puhua, mutta ääntä ei tule. Se johtuu hengityskoneen paksusta putkesta, joka painaa äänihuulia.

Missä olen? Lääkärit lukevat kysymyksen huulilta ja vastaavat: Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Mitä on tapahtunut? Jouduit pahaan auto-onnettomuuteen.

“Ai että vituiksi meni”, Meriläinen liikuttaa huuliaan ja alkaa nauraa. Hän luulee, että kyseessä on pieni reissu ensiapuun. Vielä hän ei tajua, etteivät kädet ja jalat liiku lainkaan.

Kesästä 2017 piti tulla Teemu Meriläiselle se pitkä ja huoleton nuoruuden kesä. Peruskoulu oli juuri päättynyt, ja Meriläistä odotti paikka ammattikoulussa rakennuslinjalla. Meriläinen ajatteli, että koulukirjojen pänttääminen oli nyt lusittu: raksapuolella saisi tehdä enemmän käsillä. Sitä ennen olisi aikaa päristellä mopolla kavereiden kanssa katukoriskentältä toiselle ja juoda pussikaljaa puistossa.

Kesää kesti kolme viikkoa.

Auto rusentui kahden puun väliin

Teemu Meriläinen ei muista, mitä tapahtui sen jälkeen, kun auto hurahti käyntiin biletalon pihassa. Sitä seuraavat tapahtumat tiedetään mukana olleiden kertomusten, silminnäkijöiden sekä poliisin ja vakuutusyhtiöiden tutkinnan perusteella.

Meriläisen kaveri ajoi autolla asfalttitietä pitkin. Muuta liikennettä ei näkynyt keskiyön aikaan pienellä kylätiellä. Kuski oli humalassa. Hän väsyi ja valitti, ettei näe enää ajaa. Siinä vaiheessa Meriläisen tyttöystävä vaihtoi kuskin paikalle. Hänkin oli kännissä. Kaksi kaveria takapenkiltä hyppäsi pois kyydistä ja sanoi kävelevänsä takaisin. Heitä pelotti, että kohta sattuisi jotakin.

Kolmikko jatkoi matkaa autolla. Maisema vilisi. Yhtäkkiä asfaltti vaihtui soratieksi ja eteen tuli Y-kirjaimen muotoinen risteys. Tarkkaa nopeutta ei tiedetä, mutta silminnäkijöiden ja vakuutusyhtiön tutkimusten mukaan kuski ajoi yli satasta.

Y-risteyksestä auto kimposi suoraan metsään. Se rusentui kahden puunrungon väliin, nousi pystyasentoon ja romahti takaisin maahan. Puut murskasivat keulan ja painoivat auton katon kasaan. Kello oli 0.40 juhannusyönä.

Helikopterilla hoitoon

Pelastajat tulivat paikalle vajaassa puolessa tunnissa. Meriläinen ja autoa ajanut tyttöystävä piti irrottaa rusentuneesta autosta. Pelkääjän paikalla istunut kaveri pääsi ulos omin avuin.

Tyttöystävän lantio murtui viidestä kohdasta, reisiluu murskaantui ja törrötti ulos säärestä.

Meriläiselle kävi vielä huonommin. Lantio ja reisiluu murtuivat. Siitä olisi kyllä toipunut, mutta siitä ei, että ylhäältä niskasta murtui neljä niskanikamaa. Hermoyhteys koko alavartaloon rintakehästä alaspäin katkesi.

Meriläinen kuljetettiin helikopterilla ensin Joensuun keskussairaalaan ja sieltä Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Hänet pidettiin viikon ajan lääkekoomassa ja siirrettiin vielä Tampereelle.

Vasta siellä hän heräsi.

Hengittäminenkin oli opeteltava

Tilanteen vakavuus selvisi Meriläiselle pikkuhiljaa, kuukausien kuluessa. Pää ei suostunut ottamaan vastaan kylmiä faktoja: diagnoosi oli tetraplegia, neliraajahalvaus. Kädet ja jalat eivät toimineet aluksi lainkaan. Potilas makasi sängyssä ja aisti kosketuksen vain kasvoissa ja kaulalla.

– Minulla on mielikuva, ettei kukaan sanonut suoraan, että en kävele koskaan. Silloin en olisi sitä tietoa kyllä kestänytkään, Meriläinen sanoo.

Nyt, kun onnettomuudesta on kulunut runsaat kaksi vuotta, Meriläinen pystyy istumaan pyörätuolissa. Hänen keskivartaloaan tukee joustava vyö, mutta niskaa hän pystyy kannattelemaan itse.

Puhuminen ja nieleminen onnistuvat. Käsivarret nousevat jonkin verran, mutta kämmenet ja sormet eivät toimi ollenkaan. On sanomatta selvää, että aivan kaikki elämässä on eri tavalla kuin ennen.

Pelkkä pyörätuolissa istuminen on valtavan työn tulos. On todellinen työvoitto, että Meriläinen pystyy syömään remmillä ranteeseen kiinnitetyn lusikan avulla itse. Että hän voi käyttää kännykkää, joka on kiinnitetty tarranauhalla reiteen. Että hän kykenee ylipäätään elämään.

Kaikki hengittämisestä lähtien on pitänyt opetella alusta alkaen uudelleen.

Ensimmäinen puhelu tyttöystävälle

Kun Meriläinen nostettiin ensimmäistä kertaa istuma-asentoon teho-osastolla, kipu niskassa oli tolkuton. Meriläinen itki ja aneli päästä takaisin makuulle.

– Hoitajat sanoivat, että nyt pitää luoda pohja kuntoutumiselle.

Pikkuhiljaa istumisaika piteni muutamasta minuutista ensin puoleen tuntiin ja kuukausien kuntoutuksessa koko päivään.

Kun hengityskone otettiin pois, ei ilmaa riittänyt aluksi puhumiseen ja hengittäminen oli haukkomista. Meriläinen kutsui hoitajaa luokseen kieltään naksauttamalla. Putki keuhkoihin oli kulkenut kaulakuopasta. Siinä oli pullonkorkin kokoinen aukko, joka falskasi, kun Meriläinen yritti puhua.

– Isoveli otti veljellisen kuristusotteen niin, että aukko puristui umpeen. Sitten ääni kulki paremmin, Meriläinen muistelee.

Kuukausi onnettomuuden jälkeen puhuminen onnistui sen verran, että Meriläinen sai soitettua ensimmäistä kertaa tyttöystävälleen. Sitä ennen muutamat viestit olivat kulkeneet äidin ja veljen kautta. Tyttöystävä oli toipumassa leikkauksesta Töölön sairaalassa.

“Olen elossa, milloin nähdään?”

Nugetin saaminen suuhun oli saavutus

Kuukauden sairaalajaksoa seurasi kolmen kuukauden kuntoutus Tampereella.

– Se oli aivan jäätävää työntekoa.

Istumisen lisäksi Meriläinen opetteli käyttämään käsivarsiaan. Lopulta hän pystyi rullaamaan itseään kuntoutuskeskuksen käytävää edestakaisin. Juttukavereina olivat osaston mummot. Ison osan päivästä hän katsoi ikkunasta ulos tai tuijotti televisiosta uusintoja.

– Voit kysyä mitä tahansa lentokoneista. Osaan Lentoturmatutkinta-sarjan ulkoa, Meriläinen sanoo.

Syömiseen tarvittiin erilaista liikerataa kuin pyörätuolilla liikkumiseen. Siitä ei aluksi meinannut tulla mitään. Lopulta yhtenä päivänä lounaalla Meriläinen onnistui viemään nugetin lusikassa suuhunsa asti. Se antoi valtavasti voimaa jatkaa.

– Aiemmin olin sellainen, että jätin homman kesken, jos en onnistunut kerralla. Nyt on ollut pakko oppia siihen, että mikään ei onnistu aluksi, mutta saattaa onnistua kovalla harjoittelulla.

Silti kaikkein kovin urakka on ollut pään sisällä. Meriläinen kuvailee aikaa kuntoutuksessa henkiseksi vuoristoradaksi. Monena päivänä hän ei olisi jaksanut elää.

Välähdyksenomaisina hetkinä Meriläiselle valkeni, että tämä kaikki: hengittämisen, istumisen ja syömisen opettelu, ei ollut ohimenevää, vaan uusi arki. Se musersi.

Sama Teemu, pyörät alla

Syksyllä 2017 Meriläinen pääsi pois kuntoutuksesta ja palasi takaisin kotiin Joensuuhun. Kaverit olivat aloittaneet lomien jälkeen opintonsa ammattikoulussa ja lukiossa. Meriläinen istui pyörätuolissa kotonaan äitinsä luona eikä halunnut poistua asunnosta. Kaikki, mikä muistutti entisestä elämästä, romahdutti henkisesti.

– En pystynyt menemään kaupungin keskustaan ilman rauhoittavaa lääkitystä. Jos vastaan tuli joku tuttu, menin aivan paniikkiin.

Talven kuluessa voimat lisääntyivät, ja ajatukset alkoivat kääntyä pikkuhiljaa tulevaan. “Raksa-ukkoa” hänestä ei tullut niin kuin piti. Mutta voisiko tulla jotakin muuta? Meriläinen aloitti ammattistartti-opinnot ja korotti peruskoulun päästötodistuksensa arvosanoja.

Uuden elämän opettelussa yksi ihminen on ollut tärkeämpi kuin kukaan muu. Kuntoutumiseen tuli uutta puhtia, kun Meriläinen muutti pois lapsuudenkodista, yhteen tyttöystävänsä kanssa.

Tyttöystävän fyysiset vammat ovat parantuneet hyvin. Henkinen kipu on ollut hankalampi asia. Se on ravistellut koko Meriläisen lähipiiriä: tyttöystävää, äitiä ja veljiä.

– Sanon kaikille, että mennyt on mennyttä. Olen sama Teemu kuin ennenkin, minulla on vain pyörät alla. Haluan, että minua kohdellaan samalla tavalla kuin ennenkin.

Meriläisen mielestä niin suurta tragediaa ei olekaan, etteikö siitä voisi sopivassa tilanteessa heittää myös huumoria. Kavereista läheisimmät ovat pysyneet vierellä. He ovat opetelleet käyttämään henkilönosturia, jonka avulla Meriläinen autetaan sängystä pyörätuoliin.

Enää kadulla pyörätuolia tuijottavat ihmiset eivät häiritse niin kuin aluksi.

Max opettelee olemaan käsinä

Tällä hetkellä Meriläinen kuvailee vointiaan hyväksi. Onnettomuuden jälkeen lääkelista oli “lattiasta kattoon”, mutta Meriläinen on halunnut tiputtaa kipulääkkeet minimiin. Nyt hänellä on allaan uusi pyörätuoli, eikä kipuja niskassa ole.

Käsivarsista hauiksista on siirretty hermoja ranteeseen. Leikkauksen tuloksena oikea ranne liikkuu hieman. Meriläinen on silti nykyisin vasenkätinen, sillä sen puolen kädessä on enemmän voimaa.

Meriläisen on pitänyt yhtä aikaa kasvaa aikuiseksi ja oppia siihen, että hän on muiden avun varassa ympäri vuorokauden. Henkilökohtainen avustaja on paikalla päiväsaikaan, ja iltaisin ja öisin tyttöystävä toimii omaishoitajana. Lisäksi kotihoito käy joka päivä. Fysioterapeutin ja toimintaterapeutin vastaanotot rytmittävät viikkoa.

Uutena tulokkaana keskustan kerrostalokaksion olohuoneessa pyörii nelikuinen saksanpaimenkoiran pentu. Meriläinen ja tyttöystävä aikovat kouluttaa Maxista avustajakoiran.

– Mahdollisuudet ovat kuulemma rajattomat. Koiran voi opettaa tuomaan tavaroita jääkaapista, sammuttamaan valot ja sulkemaan ovet käskystä, Meriläinen kertoo.

Nyt pentu osaa jo käskystä istua pyörätuolin viereen. Se odottaa palkinnoksi nakinpalaa. Koska kädet eivät toimi, avustaja antaa Meriläiselle nakinpalasia suuhun, ja Meriläinen sylkäisee ne koiralle yksi kerrallaan.

Se tyypillinen tarina

Käsillä tekemisen tilalle on tullut haave yrittäjyydestä. Tänä syksynä Meriläinen aloitti merkonomiopinnot yrittäjälinjalla, mutta jo viime keväänä hän perusti oman yrityksen ammattikoulun opettajan avustuksella.

Meriläinen toimii kokemusasiantuntijana. Hän käy kertomassa tarinaansa onnettomuudesta terveysalan ammattilaisille sekä nuorille kouluissa. Kun yläkouluikäiset oppilaat näkevät kuvan rusentuneesta autosta ja Meriläisestä teho-osastolla, salissa on hiljaista.

Sitä Meriläinen toivookin: että viesti menisi perille. Tarina on nimittäin tuttuakin tutumpi.

Osa nuorista on liikenteessä riskikuljettajia. Ennen vakavaa onnettomuutta Meriläinenkin oli joskus ajanut mopolla kännissä. Meriläisen onnettomuudessa kävivät toteen monet Liikenneturvan tilastoista tutut muuttujat.

Nuorten vakaville liikenneonnettomuuksille on tyypillistä kova vauhti, humalassa ajo ja tieltä suistuminen. Eniten tällaisia onnettomuuksia tapahtuu kesäviikonloppuina. Juuri niin kuin juhannuksena 2017.

– Joskus kaipaan sitä huolettomuutta. On kesä, ollaan vaan isolla porukalla ja hengataan, Teemu Meriläinen sanoo.

Viime helmikuussa hän täytti 18 vuotta. Ajokorttia ei tullut, mutta iltaa istuttiin yhdessä ystävien kanssa.

Lue myös:

Nuoret ovat yliedustettuina liikenneonnettomuuksissa – Mitä nuorten miesten riskialttiille liikennekäyttäytymiselle voitaisiin tehdä?

Liikenneopettaja huolestui 17-vuotiaiden ajokorteista: "Eivät välitä, sujuuko ajaminen liikennesääntöjen mukaisesti vai vähän sinne päin"

Dinosaurukset ilmestyivät maailmaan triaskaudella, ja sieltä kaukaa ovat myös tämän jutun ensimmäiset tutkimustulokset. Pääosassa ovat dinosaurusten lisäksi krokotiilit, molemmat arkosaurusten perillisiä.

Arkosaurukset olivat triaskauden alussa nousseet nopeasti eläinkunnan ykkösiksi, kun permikauden lopun joukkosukupuutto oli hävittänyt edelliset vallanpitäjät.

Triaskauden lopulla 210 miljoonaa vuotta sitten dinosaurukset eivät vielä olleet eläinkunnan kiistattomia valtiaita. Evoluutiossa eri suuntaan lähteneiden sukulaisten suuret kidat olivat niille uhka, kertoo Journal of African Earth Sciences -lehdessä julkaistu fossiilitutkimus.

Eteläafrikkalaisen Witwatersrandin yliopiston tutkimuksen mukaan ainakin kaksi Rauisuchia-sukuun kuulunutta krokotiililajia saalisti kasvinsyöjädinosauruksia.

Laajalle levinnyt suku sammui triaskauden loppuun

Tutkimukseen saatiin näyttöä Etelä-Afrikan tutkimuslaitosten kokoelmien fossiileista. Rauisuchia-fossiileja on löydetty laajalti muualtakin, kaikilta maailman nykymantereilta Antarktista lukuun ottamatta.

_S_uvun jäsenet olivat hyvin erikokoisia ja -muotoisia. Suurimmat olivat jopa kymmenmetrisiä. Kaarevat hampaat olivat sahalaitaisia.

Moisista ominaisuuksista huolimatta suvun tarinan päättymiseen oli enää kymmenen miljoonaa vuotta. Rauisuchiat kuolivat trias- ja jurakauden taitteen joukkosukupuutossa, josta selvinneille dinosauruksille avautui tie ravintoketjun huipulle.

Krokotiilit puolestaan jatkoivat kehittymistä toisesta arkosauruslinjasta. Maapallon nykyisistä asukeista vain krokotiilieläimet ovat arkosaurusten perillisiä – ja tietenkin linnut, jotka aikanaan kehittyivät dinosauruksista.

Triaskaudelta loikataan jurakaudelle, tai pikemminkin tömistellään

Rhoetosaurus brownein – Jättiläinen oli varvasastuja

Ainoa Australiasta löytynyt jurakauden sauropodi, pitkäkaulainen kasvinsyöjäjättiläinen, käveli varpaillaan, vaikka suurimmat yksilöt olivat jopa 40 tonnin painoisia, kertoi Queenslandin yliopiston tutkimus viime keväänä.

Kantapää ei ottanut maahan, vaikkei se toisaalta ollut ilmassakaan, tutkijat selittivät. He olivat tulleet fossiilista tekemänsä 3D-mallin perusteella siihen tulokseen, että kannan alla askelia pehmentämässä oli lihaisa tyyny.

Ilman tätä avaintekijää sauropodeista ei ehkä koskaan olisi tullut niin valtavia, arvioi Journal of Morphology -lehdessä ilmestyneen tutkimusartikkelin pääkirjoittaja Andréas Jannel.

Eri puolilta maailmaa löytyneiden jalanjälkien perusteella vastaava rakenne oli sauropodeilla yleinen.

Kamuysaurus japonicus – "Lohikäärmejumala" viihtyi meren rannalla

Tässä kuussa Scientific Reports -lehdessä julkaistu tutkimus esitteli kaikkian aikojen suurimman Japanista löytyneen dinosauruksen, 73 miljoonaa vuotta sitten eläneen hadro- eli ankannokkasauruksen.

Tämä kasvinsyöjä painoi vähintään neljä tonnia tai jopa enemmän, jos osoittautuu, että se käveli neljällä jalalla, Hokkaidon yliopiston tutkimus kertoi. Suuren kokonsa ansiosta eläin sai nimekseen ""japanilainen lohikäärmejumala".

Vaikka uusia dinosauruslajeja nimetään maailmassa nykyisin kymmeniä joka vuosi, Japanille tämä on vasta kaikkien aikojen kahdeksas nimen saanut uusi laji.

Laji osoittaa, että Japanissa tai Itä-Aasiassa tapahtui muista riippumatonta evoluutiota, sanoi tutkimusta johtanut apulaisprofessori Yoshitsugu Kobayashi.

Löytöpaikassa erityistä on myös sijainti, muinainen merenranta. Ehkä jotkin dinosauruslajit viihtyivät poikkeuksellisesti juuri meren ääressä, mikä saattoi olla merkitsevä tekijä lajien monimuotoistumisessa, tutkijat tuumivat.

Cryodrakon boreas – "Jäisellä lohikäärmeellä" oli lentokoneen siipiväli

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia, mutta tämä niiden aikalainen ansaitsee tulla esitellyksi niiden joukossa huimien ominaisuuksiensa vuoksi. Se oli yksi maailman kaikkien aikojen suurimmista lentokykyisistä eläimistä.

Siipien kymmenmetrinen kärkiväli vastaa monia tämän päivän hävittäjäkoneita, esimerkiksi Suomen ilmavoimien käyttämiä Hawkeja.

250 kilon painoinen lihansyöjä oli uhka jopa dinosaurusten poikasille. Ja kun otus laskeutui maahan, pää ylsi samalla korkeudelle kuin nykykirahveilla.

Kivettyneet luut löytyivät jo neljännesvuosisata sitten, mutta niiden luultiin pitkään kuuluneen jo aiemmin tunnetulle pterosaurus- eli lentoliskolajille, kertoo tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, paleontologi David Hone lontoolaisesta Queen Maryn yliopistosta.

Omana lajinaan suuri peto esiteltiin Journal of Vertebrate Paleontology -lehdessä tässä kuussa. Nimi tarkoittaa "pohjoisen jäistä lohikäärmettä", joskin kanadalainen löytöpaikka oli 76 miljoonaa vuotta sitten paljon nykyistä lämpimämpi.

Vespersaurus paranaensis – Aavikon pikkupeto jätti kummat jäljet

1970-luvulla löytyneet omituiset jalanjäljet saivat vihdoin selityksen, kun niiden jättäneen dinosauruslajin jäänteitä löytyi Paranán osavaltiosta Etelä-Brasiliasta.

Kesällä Nature Scientific Reports -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa esiteltiin otus, joka loikki 90 miljoonaa vuotta sitten aavikon poikki kahdella jalalla mutta yhden varpaan varassa.

Varpaita oli kyllä jaloissa kolme, mutta pikkupeto varasi niistä vain keskimmäiselle, kertoivat Cruzeiro do Oesten paleontologisen museon tutkijat.

Otuksen tekee erikoiseksi myös se, että Paranásta ei ole aiemmin löydetty maassa liikkuneita dinosauruksia, ainoastaan niiden aikalaisia, taivaalla kaarrelleita pterosauruksia.

Lajilla oli korkeutta vain 75 senttiä ja painoa 15 kiloa.

Suskityrannus hazelae – Miniotus osoittautui tyrannosaurukseksi

20–40 kiloa – sen verran painoa oli 92 miljoonaa vuotta sitten eläneellä otuksella, joka nyt täydentää tyrannosaurusten sukupuuta.

Pienestä koostaan huolimatta se oli armoton ja nopea saalistaja, jolla oli voimakas purenta, tutkijat päättelivät fossiilien perusteella.

Yhdysvaltain New Mexicon osavaltiosta löytyi jo kauan sitten kaksi osittaista keskenkasvuisten yksilöiden luurankoa. Meni kymmeniä vuosia, ennen kuin laji todettiin yhdeksäntonnisen T. rexin aiemmin tuntemattomaksi miniserkuksi.

Laji, jolle tutkijat ovat antaneet lempinimen "liitukauden kojootti", esiteltiin keväällä Nature Ecology & Evolution -lehdessä.

Suskityrannus hazelae eli tyrannosaurusten evoluutioräjähdyksen kynnyksellä, sanoi tutkimusartikkelin pääkirjoittaja, geotieteiden apulaisprofessori Sterling Nesbitt yhdysvaltalaisesta Virginia Tech -yliopistosta.

Muutos oli nopea. Vain kymmenen miljoonaa vuotta myöhemmin tyrannosaurukset olivat planeettamme muhkeita valtijoita, ja valtaa kesti aina siihen saakka, kun Maahan iskeytynyt asteroidi teki dinosauruksista lopun 66 miljoonaa vuotta sitten.

Nesbittillä on aivan erityinen rooli uuden lajin tarinassa: hän osallistui 16-vuotiaana koulupoikana paleontologille kaivauksille, ja sieltä juuri hän löysi Suskityrannus hazelaen ensimmäisen merkin, mudasta törröttäneen sääriluun kappaleen.

Lue myös:

Opaalikaivoksesta löydetyt fossiilit ovat sekä dinosauruksia että jalokiviä

Aivan liian suuri aivan liian aikaisin – pienten dinosaurusten varhaisesta joukosta löytyi yllättäen jättiläinen

Ilmaston lämpenemismallit eivät ole ennustaneet moista kehitystä. Lämpenemisen syynä pidetyt hiilidioksidipäästöt ovat olleet tällä vuosituhannella tasaisessa kasvussa.

Mittaustulokset ovat antaneet uutta pontta väittelylle ihmisen roolista ilmastonmuutoksessa. Koko ilmastonmuutokseen epäillen suhtautuvien mukaan ristiriitaiset tulokset todistavat väitteet siitä, että ihmisen vaikutuksen sijaan nykyinen ilmastonmuutos on maapallon lämpötilan normaalia vaihtelua.

Western Washingtonin yliopiston professori Don Easterbrook on tarjonnut selitykseksi valtamerten lämpösykliä. Suurten merten lämpötila vaihtelee keskiarvon molemmin puolin noin 30 vuoden jaksoissa. Tärkein lämmönvaraaja on Tyyni valtameri. 80- ja 90-luvuilla se oli keskiarvoa lämpimämpi ja samoihin aikoihin ilmasto lämpeni. Kun meri ryhtyi jäähtymään, myös ilmaston lämpeneminen loppui.

Ilmastoennustuksia tekevä brittiläinen Met Office kuitenkin huomauttaa, ettei ilmaston lämpeneminen ole koskaan ollut tasaista ja että väliin on mahtunut jäähtymiskausiakin. Viraston ennusteen mukaan lämpöennätys ylittyy taas vähintään kahdesti vuosien 2010 - 2015 aikana. Met Officen mukaan katse tulisikin kääntää tarpeeksi pitkän aikavälin tarkasteluun, jossa maapallon lämpötila on todistettavasti nousussa.

Sebastian Kurzin konservatiivinen Kansanpuolue ÖVP on odotetusti voittamassa Itävallan parlamenttivaalit, kertovat vaalien tulosennusteet.

Entisen liittokanslerin Kurzin puolue johti ylivoimaisesti ennen vaaleja julkaistuja mielipidetiedusteluja, joten ÖVP:n voittoa pidettiin jo etukäteen varmana.

Oikeistopopulistiselle Vapauspuolueelle FPÖ:lle ennusteet näyttävät roimaa kannatuksen laskua. Puolue on saamassa noin kymmenen prosenttiyksikköä vähemmän ääniä kuin edellisissä vaaleissa.

Uutistoimisto APA:n ja Itävallan yleisradioyhtiön ORFin vaaliennusteiden mukaan ÖVP saa 37, sosiaalidemokraatit 22, FPÖ 16, vihreät 14 ja liberaalit 7 prosenttia äänistä.

Sosiaalidemokraattien eli SPÖ:n äänisaalis on noin viisi prosenttiyksikköä pienempi kuin edellisissä vaaleissa, ja tulos on puolueen huonoin toisen maailmansodan jälkeen. ÖVP:n äänisaalis edellisissä vaaleissa vuonna 2017 oli 31,5 prosenttia.

Vihreät putosivat edellisissä vaaleissa kokonaan parlamentista, mutta tekevät nyt komean paluun historiansa parhaalla vaalituloksella.

Ennusteissa on huomioitu ääntenlaskun eteneminen.

FPÖ:n heikko tulos hienoinen yllätys

Yle Uutisten Eurooppa-kirjeenvaihtaja Suvi Turtiainen pitää FPÖ:n heikkoa vaalitulosta hienoisena yllätyksenä.

– Romahdus tapahtui aivan viime päivinä. Ibiza-skandaali ei vielä heilauttanut kannatusta, mutta viime päivinä Itävallassa on uutisoitu kulukorvausten vääärinkäytöstä, josta epäillään Strachea, vaaleja Wienissä seuraava Turtiainen sanoo.

Toinen syy tiukkaa maahanmuuttolinjaa vetäneen FPÖ:n suosion romahtamiselle on, ettei se enää ole ainoa tiukkaa linjaa ajava puolue Itävallassa.

– Kurz on vienyt puoluettaan esimerkiksi maahanmuuttopolitiikassa Vapauspuolueen tontille, Turtiainen sanoo.

– Tällä tuloksella Kurz voi vapaasti valita hallituskumppaninsa. Kurz tuskin enää luottaa Vapauspuolueeseen hallituskumppanina, ja puolue on jo ilmoittanut jäävänsä oppositioon, kertoo Turtiainen.

Vihreät ovat jo vaatineet radikaalia muutosta politiikkaan suostuakseen mukaan Kurzin hallitukseen.

Itävallassa ajauduttiin ennenaikaisiin vaaleihin niin sanotun Ibiza-skandaalin vuoksi.

Keskustaoikeistolaisen ÖVP:n ja oikeistopopulistisen Vapauspuolueen eli FPÖ:n yhteishallitus kaatui varaliittokansleri Heinz-Christian Strachesta salaa kuvatun videon vuodettua julkisuuteen. Videon perusteella Vapauspuolueen Strache oli valmis tekemään yhteistyötä venäläisten kanssa rahaa vastaan.

Lisää aiheesta:

Itävallan nuori kansleri tajusi ajan hengen ja teki itsestään vahvan johtajan – Vaalit tänään voittavan Sebastian Kurzin takana on piilomiljoonilla voideltu koneisto

Itävallan maaseudulta löytyy syy oikeistopopulistien suosioon – Kun Jörg Haider veti ylleen ruskean perinnetakin, ei Eurooppa ollut enää ennallaan

Itävallan oikeistopopulistit saivat uuden puheenjohtajan – Norbert Hofer yrittää kammeta puolueen taas valtaan

Venäjän kaukoidässä Nahodkan kaupungin oikeuslaitos on määrännyt kymmenen pohjoiskorealaista kalastajaa vangituiksi. Heitä voidaan pitää vangittuina jopa kaksi kuukautta.

Vangitsemisia voi tulla vielä lisää, sillä Nahodkassa on pidätettynä peräti 161 pohjoiskorealaista kalastajaa. Venäjän merivartiosto otti heidät kiinni syyskuun 17. päivä suuressa operaatiossa.

Merivartiosto otti tuolloin kiinni kaksi pohjoiskorealaista kalastusalusta ja 11 moottorivenettä, joilla kalastajat liikkuivat. Kiinniotto tapahtui Japaninmerellä, Yamaton särkällä, joka kuuluu Venäjän talousalueeseen.

Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n mukaan kiinnioton yhteydessä käytiin aseellinen välikohtaus. Yhden laivan miehistö alkoi ammuskella venäläisiä, joista neljä haavoittui. Samalla muutama pohjoiskorealainen sai vammoja ja yksi heistä on saanut pidätysaikana surmansa.

Merivartioston mukaan laivoista löydettiin 30 000 luvattomasti pyydettyä mustekalaa.

Kiinniotto ei ollut ainoa laatuaan. Edellisellä viikolla otettiin kiinni 16 salakalastusta harjoittanutta pohjoiskorealaista alusta.

Pohjois-Korea kärsii tiukoista kansainvälisistä pakotteista ja huonosta hallinnosta. Uutistoimisto Reutersin mukaan 40 prosenttia västöstä kärsii ruokapulasta.

Tämän vuoden viljasadon arvioidaan heikkenevän huonojen säiden takia pienimmilleen viiteen vuoteen.

Kun nykyvanhempien sukupolvi oli lapsia, ei olohuoneen sohvapöydällä lojunut läjää älylaitteita. Yhdessäolo saattoi tarkoittaa kokoontumista keittiönpöydän, television, lautapelin, leikin tai muun perheelle ominaisen puuhastelun äärelle.

Nykyisin lapsiperheessä on tavallista, että yhdessäoloon kuuluu olennaisena osana jokaisen oma älylaite.

Kaksi lastenkasvatuksen ja perheiden hyvinvoinnin ammattilaista on muutoksesta huolissaan.

– Ei voi kutsua yhdessäoloksi sitä, että perheenjäsenet viettävät aikaa samassa huoneessa, mutta kukin oman ruutunsa takana, erityistason psykoterapeutti Pia Penttala sanoo.

Pia Penttala on työskennellyt lastensuojelun alalla parikymmentä vuotta. Hän tuli keväällä tunnetuksi television Supernanny Suomi -ohjelmassa, jonka ideana on etsiä ratkaisuja ohjelmaan valittujen perheiden lastenkasvatuskriiseihin.

Nyt hän kiertää keskustelutilaisuuksissa ympäri Suomea puhumassa lasten kasvattamisesta.

– Yleisöllä on valtava kaipuu löytää vastauksia kasvatushuoliinsa. Keskustelua herättää myös kysymys auktoriteetin uusista muodoista.

Saman kasvattajien tarpeen saada vastauksia mieltä askarruttaviin kysymyksiin tunnistaa kasvatustieteen professori Juha T Hakala. Häneltä ilmestyy syksyllä aihetta käsittelevä kirja Kasvatus ajan kanssa.

Molempien asiantuntijoiden mielestä perheiden ongelmat kiertyvät saman ajankäytön muutokseen liittyvän ilmiön ympärille. Syystä tai toisesta perheenjäsenten välinen vuorovaikutus on muuttunut. He neuvovat perheitä pohtimaan, mitkä asiat perheen lasten ja aikuisten välistä vuorovaikutusta estävät.

1) Kokoontukaa yhteisen pöydän ääreen

Jos yhteinen aika loppuu, eivät perheenjäsenet enää tunne toisiaan sillä tavalla kuin perheessä kuuluu tuntea. Kiireessä ei ehditä pysähtyä kuulemaan toisen ajatuksia.

– Kun hyvinvointi vähenee, perheenjäsenet eivät enää tyydyty niistä arkisista asioista, mitä heillä on, Penttala sanoo.

Kasvatustieteen professori Juha T Hakala on tutkinut suomalaisperheiden ajankäyttöä ja puhuu Penttalan kanssa samaa kieltä.

– Jotain on pahasti pielessä, jos perheen arjesta tulee niin vaikeasti hallittava logistinen himmeli, etteivät perheenjäsenet ehdi enää tosiaan kasvokkain kohdata, Hakala painottaa.

Hänen mielestään perheessä ei saa unohtaa, mikä voima on yhteisen pöydän ääreen kokoontumisella. Perheenjäsenten täytyy säännöllisesti kokoontua neuvottelemaan, arvioimaan tilannetta ja kuuntelemaan toisiaan.

– On syytä pohtia esimerkiksi sitä, olemmeko toisillemme sittenkin tärkeämpiä kuin paljon aikaa vaativat harrastukset. Jotenkin tämä asia on päässyt meiltä lapasesta. Ehkä ongelmaa osaltaan kuvastelee myös se, että noin 40 prosenttia avioliitoista kariutuu, Hakala pohtii.

2) Opeta lapsi tottelemaan aikuista

Pia Penttala on työurallaan tutustunut moniin erilaisiin perhemuotoihin. Hän ei halua ajatella perheen käsitettä kovin monimutkaisesti. Hänelle perhe on yksikkö, johon kuuluu aikuisia ja lapsia. Perheenjäsenten roolitkin on hänen mielestään paras pitää simppeleinä.

– Aikuiset määräävät ja lapset tottelevat, Penttala kiteyttää.

Asetelma on lähtökohta kaikelle aikuisen ja lapsen yhdessäololle. Penttalan mielestä kaverilliset suhteet eivät kuulu kasvatukseen vaan suhteisiin, joissa ei ole tarkoituskaan olla vastuussa toisen kasvusta ja kehityksestä.

Juha T Hakala kertoo huomanneensa, että kasvattajat pohtivat aikuisen ja lapsen välisen auktoriteettisuhteen uudistamista. Nyt mietitään, onko auktoriteetti jotain sellaista, josta on aika luopua. Tai onko se jotain niin perinteistä, ettei se enää kuuluu kasvatukseen.

– En ole päässyt selville siitä, mitä olisi tämä uudentyyppinen auktoriteetti, Hakala miettii.

Hakalan käsitys auktoriteetista lähtee liikkeelle hyvin kaukaa, jo sanan syntyhistoriasta.

– Etymologialtaan auktoriteetti pitää sisällään sellaisia asioita kuin ymmärrys, tieto, viisaus ja arvovalta. On tärkeää huomata, että auktoriteetti on eri asia kuin autoritaarisuus, joka joskus ennen muinoin näkyi kodeissa lähinnä pelolla kasvattamisena. Autoritaarisuutta ei pidä kaihota, Hakala selventää.

Hänen mielestään auktoriteetti kuuluu erittäin oleellisesti turvaa tarjoavaan kasvatukseen.

– Jos kasvattaja syystä tai toisesta kadottaa auktoriteettinsa, hän menettää samalla myös otteensa kasvatukseen ja kuinka ollakaan, armaat lapsukaisemme alkavat viedä meitä kuin laskiämpäriä.

Penttalakin pitää arvossaan perinteisen tyylistä auktoriteetikäsitystä. Hänen mielestään lapsen on tärkeä ymmärtää, että kodin aikuisten ohella häntä saavat komentaa myös kodin ulkopuoliset aikuiset.

– Kodin auktoriteetin täytyy pystyä opettamaan lapselle, että aikuisia kuunnellaan aina, ja että lapsen tehtävä on kunnioittaa ja kuunnella, Penttala linjaa.

Penttala myös kehottaa aikuisia miettimään omaa suhdettaan muihin kuin mahdollisiin omiin lapsiin.

– Meidän pitää olla aikuisina mukana kasvattamassa kaikkia lapsia, joita kohtaamme.

3) Aikuinen, rajoita myös omaa ruutuaikaasi

Aivan erityisesti perheiden yhdessäolon tapoihin vaikuttaa älylaitteiden käyttö. Pia Penttala neuvoo perhettä sopimaan ruutuaikaa rajoittavista säännöistä, jotka koskevat yhtä lailla lapsia ja aikuisia.

– Aikuiset ovat lapsen peili. Jos aikuiset vaivihkaa käyttävät älylaitetta, he hylkäävät lapsen. Silloin aikuinen katkaisee hyvän vuorovaikutuksen lapsen kanssa. Itse asiassa en ymmärrä, miksi lapsen pitäisi sellaiseen suostua tai sietää sitä, Penttala muistuttaa.

Penttalan mukaan perheen yhdessäolo on jo kärsinyt, jos jokainen perheenjäsen on älylaitteen äärellä omassa fokuksessaan esimerkiksi jossain ryhmässä, pelissä tai töissä.

Työssä käyvissä vanhemmissa enemmistö noudattaa edelleen perinteisiä työaikoja, mutta enenevässä määrin on vanhempia, jotka tekevät osan työpäivistään etänä esimerkiksi kotoa käsin. Juha T Hakala kertoo kantavansa huolta siitä, että työviesteihin kotona vastailevat vanhemmat huijaavat itseään uskomaan, että fyysinen läsnäolo riittäisi lapselle.

Tiettyyn rajaan asti se riittääkin mutta ei korvaa todellista läsnäoloa.

– Kun kasvattaja ymmärtää roolinsa oikein, hän oivaltaa, että juuri varhaislapsuuden vuosina korostuvat sellaiset eleettömät asiat kuin lähellä oleminen ja läsnäolo, Hakala pohtii.

4) Älä siirrä kasvatusvastuuta päiväkodille tai koululle

Sekä Pia Penttala että Juha T Hakala korostavat perheen roolia kasvatusvastuun kantajana. Molemmat kritisoivat ajatusta, että vanhemmat voisivat sälyttää osan vastuustaan päiväkodin tai koulun työntekijöille.

– Yksi nykykasvatuksen ongelmista on, että liian moni meistä vanhemmista luulee niin, Hakala sanoo .

Penttala pitää tärkeänä, että lasten vanhemmat ymmärtävät, mitä varten päiväkoti ja koulu ovat lapsen elämässä olemassa.

– Päivähoito on perustettu sitä varten, että vanhemmat voivat käydä töissä. Koulu puolestaan on instituutti, jossa opiskellaan, Penttala sanoo.

Hän on pahoillaan, että opettajat joutuvat kameleontin lailla taipumaan erilaisten oppijoiden tarpeisiin. Hänen mielestään kouluissa olisi mietittävä, mitkä ammattiryhmät olisivat tukemassa lapsen emotionaalista kasvua, niin että opettajilla olisi nykyistä paremmat mahdollisuudet keskittyä opettamiseen.

Hakalan ajatuksissa lapsen kasvattaminen vaatii aikuisilta lämmintä jämeryyttä. Tätä on lapsen vanhemman hyvä alkaa harjoitella jo siinä vaiheessa, kun lapsi on aivan pieni, alle vuoden ikäinen.

– Ellei oikeaa auktoriteettisuhdetta ole onnistuttu rakentamaan jo ennen kouluikää, tilannetta on äärimmäisen työlästä paikata koulukasvatuksella. Itse asiassa se ei edes kuulu koulukasvatuksen eli opettajien tehtäviin, Hakala toteaa.

Vastuu lapsen kasvattamisesta ja yhdessäolo perheen kanssa on ainutlaatuinen ajanjakso vanhemman elämässä.

– Maailman ihaninta aikaa perheessä on, kun aikuinen saa olla lapsen kanssa ja nähdä, miten hän kehittyy, Pia Penttala sanoo.

Merja Göös istuu Keski-Pohjanmaan keskussairaalan aulassa ja hymyilee. Jalassa on värikkäät "voimahousut", kädessä laukku, joka on tehty lehtileikkeistä. Nainen puristaa laukkua itseään vasten. Se muistuttaa selviytymisestä.

Pietarsaarelainen Göös on yksi keskussairaalan vapaaehtoistyöntekijöistä. Hän on tullut puhumaan neurologisen osaston potilaille vertaistukihenkilönä.

– Haluan antaa heille omalla esimerkilläni elämän voimaa. Sitä, että vaikka jotakin sattuu, niin uusi ovi aukeaa.

Göös tietää, mistä puhuu. Hän on kulkenut pitkän tien, joka olisi voinut päättyä toisinkin.

Kaksi kuukautta katosi elämästä

Merja Göösin elämä muuttui 15 vuotta sitten, kun hän sai laajan aivoverenvuodon, jota seurasivat aivoinfarkti ja aivokalvontulehdus. Tampereen yliopistosairaalassa naisen henkiinjäämismahdollisuuksiksi arvioitiin 3/15.

– Olin kaksi kuukautta täysin pois pelistä. Jouduin opettelemaan lähes kaiken uudestaan: en osannut kävellä ja muisti katosi.

Vuoden kuluttua tapahtuneesta Göös hakeutui vertaistukihenkilöksi Malmin sairaalaan. Tuolloin vapaaehtoistoiminta sairaaloissa oli vielä lapsenkengissä, mutta vahva halu auttaa muita ajoi naista eteenpäin. Myöhemmin hän kävi vielä Aivoliiton vertaistukikoulutuksen ja OLKA-vapaaehtoiskoulutuksen.

– Pitää olla sinut oman sairauden kanssa, ennen kun pystyy auttamaan muita. Jos et ole tasapainoinen ja käynyt läpi omia juttuja, on turha lähteä antamaan tietoa muille.

Monia mahdollisuuksia

Vapaaehtoistyö Suomen sairaaloissa on viime vuosina lisääntynyt ja yhtenäistynyt.

Vuonna 2018 OLKAn vapaaehtoistoimintaa oli HUS-sairaaloissa Helsingissä, Vantaalla ja Espoossa sekä Hyvinkään sairaalassa, OYSissä (Oulu) ja Seinäjoen keskussairaalassa.

Tänä vuonna toiminta on laajentunut yhdeksään sairaalaan eri puolille Suomea. Lisäksi moni sairaala on käynnistämässä vapaaehtoistoimintaa. Yksi näistä on Keski-Pohjanmaan keskussairaala, jossa se toteutetaan VERNA-hankkeen avulla.

– Me haemme vapaaehtoistyöntekijöitä ensin pitkäaikaispotilaille ja yleislääketieteen osastolle, mutta tarvetta olisi lähes joka osastolle, kertoo vt. johtajaylihoitaja Piia Kurikkala Soitesta.

Sairaaloissa vapaaehtoiset kohtaavat potilaita ja heidän läheisiään eri tehtävissä. He voivat olla aulaoppaita, juttukavereita, vertaistukihenkilöitä, leikkikavereita tai vaikka potilaita ilahduttavia esiintyjiä.

– Vapaaehtoisilla on erittäin suuri merkitys meidän potilaillemme. He tuovat lisäarvoa potilaan tilanteeseen ja selviytymiseen. He ovat sellaisia kuuntelijoita, tukijoita ja vertaistuen tuojia, mitä me ammattilaiset emme pysty olemaan samalla tavalla.

Sairaaloihin on perustettu myös vapaaehtoistoiminnan pisteitä ja vapaaehtoiseksi aikoville on järjestetty valmennusta kuuntelemisesta, hygieniasta ja tietosuojasta. Merja Göös pitää suuntausta hyvänä.

– On tärkeää, että tiedät, mikä sairaalan toimenkuva on. Ei sinne niin vain mennä, vaan pitää olla valmis ottamaan vastaan neuvoja eikä lähteä kilpailemaan hoitohenkilökunnan kanssa.

Elokuvarooli toi itseluottamusta

Merja Göös oli sairastuessaan 53-vuotias. Häntä auttoivat eteenpäin sinnikkyys ja ajatus uuden mahdollisuuden saamisesta, sillä hänen äitinsä oli kuollut aivoverenvuotoon 57-vuotiaana.

– Olen oppinut olemaan positiivinen, osaan kävellä, osaan juosta ja jopa ajaa polkupyörällä. Koska emme voi valita, mitä sairastumisen jälkeen jää jäljelle, pitää lähteä eteenpäin niillä eväillä, mitä on.

Kuntoutuakseen Göös on tehnyt käsitöitä, kunnostanut asuntovaunun ja vahvistanut keskivartalon lihaksia.

Pari vuotta sitten hän haki elokuva-avustajaksi Klaus Härön elokuvaan Tuntematon Mestari. Göös esitti elokuvassa taidekriitikkoa ja sai runsaasti itseluottamusta. Se on auttanut myös vertaistukena toimimisessa.

– Selvisin, koska luotin siihen, että minulle annettiin tämä ihana uusi elämä. Kunpa jokainen tajuaisi sen, että elämä on tässä ja nyt, arvostaisi sitä ja antaisi hymyn ja onnellisuuden tulla ja ryöpytä eikä katkeroituisi.

Joensuulaisen teollisuusalueen asfaltti kylpee ilta-auringossa. Maahan palaneet pyöreät jäljet paljastavat, että täällä on poltettu kumia. Paikka on paikallisten mopoilijoiden suosiossa, sillä syrjäisellä teollisuusalueella he saavat rällätä rauhassa.

Hiljaisuuden rikkoo kaukaa kantautuva moottorin pärinä, joka voimistuu valtavaksi kakofoniaksi. Paikalle alkaa vyöryä mopoilijoita, etunenässä 16-vuotiaat Eeli Tanskanen ja Miska Loikkanen.

– Myö mopoillaan lähes joka päivä. Ajellaan vaan ympäriinsä. Ei meillä ole oikein määränpäätä, minne mennä, Tanskanen kertoo.

Kaksitahtimoottorin pistävä haju leijailee nenään. Paikalle valuu lisää mopoilijoita, ja pian poikia on kymmenkunta. Näin heidän kesälomansa kuluu: paikasta toiseen ajellessa. Välillä he harjoittelevat keulimista tai muita temppuja, välillä hakevat kaupasta eväitä tai ajavat kylärinkiä keskustassa.

Kevytmoottoripyörän selässä istuu Ossi Kyllönen, 16, joka on ajanut paikalle naapurikunnasta Kontiolahdelta. Hänelle mopoilu on harrastus siinä missä jääkiekko tai sähly.

– Stunttailussa voi kehittyä ja päästä isoillekin areenoille ajamaan, jos on tarpeeksi hyvä. Se tuo motivaatiota, Kyllönen kertoo.

Yhtäkkiä paikalle sattuu tuohtunut pyöräilijä, joka sättii poikia metelistä ja aitaa vasten nojaavista mopoista. Tilanne kärjistyy huutokilpailuksi, ja mies vihjaa, että poikia voi syyttää myös alueella tapahtuneista varkauksista. Tanskanen marssii hakemaan moponsa pois aidan vierestä, ja mies uhkaa vetää häntä turpaan.

Pojat eivät hätkähdä, sillä tämä on mopoilijoille arkipäivää.

Nuorilla on oikeus kohdata kesäyössä

Kesällä mopoilijat työllistävät poliisia erityisesti iltaisin ja viikonloppuisin. Perjantai- ja lauantai-iltoina mopoilijoiden aiheuttamat häiriöt ovat poliisille varsin tavallisia hälytystehtäviä. Mitä kovempi meteli, sitä herkemmin kansalainen soittaa hätäkeskukseen.

– Nuoret saavat kohdata toisiaan kesäyössä, se ei ole mikään ongelma. Heidän pitäisi ymmärtää, että mitä isompi porukka on liikkeellä, sitä väljemmille vesille kannattaa kokoontua, kertoo Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli Riku Sukari.

"Useampaan vuoteen en ole törmännyt miiteissä päihtyneisiin mopoilijoihin." Riku Sukari, Lounais-Suomen poliisin ylikonstaapeli

Sukari on tehnyt jo pitkään yhteistyötä Turun seudun mopomiittiyhteisön kanssa, joten hän jos kuka tuntee mopoilijoiden mielenliikkeet. Sukari iloitsee siitä, että suurin osa on fiksuja, raittiita nuoria.

– Useampaan vuoteen en ole törmännyt miiteissä päihtyneisiin mopoilijoihin.

Naapurisopu kadoksissa päristelyn takia

Eeli Tanskaselle valitukset ovat tuttuja, sillä hänen pihapiirissään ei pidetä mopoista. Tämä on käynyt selväksi: postiluukusta on tullut valituslappuja, ja poliisit ovat käyneet ovella.

Pihalla naapurit huutelevat Tanskaselle ja pelottelevat, että vielä joskus hän jyrää alleen pikkulapsen. Kerran naapuri pomppasi Tanskasen eteen heilutellen harjanvartta.

– Ei se kovin hyvältä tunnu, ettei saa tulla edes omaan kotiinsa ilman, että naapurit ilmestyvät ikkunoihin ja kuvaavat puhelimilla, Tanskanen sanoo.

Vaikka jotkut aikuiset tuntuvat vihaavan mopoja, toiset pitävät niistä ja jopa tsemppaavat mopoilijoita.

– Olemme ihmetelleet, että eikö näillä valittajilla ole ollut nuorena mopoja, vai miksi heillä on raivo päällä. Mopot on tehty sitä varten, että niillä saa ajella.

Mieti, missä keulit tai poltat kumia – seuraukset voivat olla ikävät

Eeli Tanskanen ja Ossi Kyllönen keulivat edestakaisin teollisuusalueen suoralla. Homma näyttää helpolta: ensin mopon keula nousee ilmaan, sitten pojat hyppäävät seisomaan mopon päälle. Kyllönen tasapainottelee yhdellä jalalla, tekee circleä eli keulii ympyrää.

Keuliminen on tarkkaa. Renkaan pitää pysyä sopivassa kulmassa, jarrun täydellisessä hallinnassa. Muuten mopo voi mennä ympäri.

Miska Loikkanen katselee kavereitaan ja myöntää, että keulimisessa on riskinsä.

– Siinä on vain yksi rengas maassa. Jos nurkan takaa tulee auto, ei mopoilija ehdi millään reagoida. Se on sitten siinä, Loikkanen pohtii.

"Kuminpoltolla nuoret haluavat herättää huomiota, ehkä jopa pahennusta." Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturvan koulutusohjaaja

Keuliminen on laillista käytännössä vain suljetulla alueella, jolla tieliikennelaki ei ole voimassa. Liikenteessä keuliva mopoilija saattaa pahimmassa tapauksessa menettää ajokorttinsa. Usein keulimisesta saa sakon, mutta syrjässä sijaitsevalla teollisuusalueella siitä voi selvitä pelkällä huomautuksella.

– Laillista se ei ole, sillä teollisuusalue ei ole lähtökohtaisesti suljettu alue. Sielläkin voi tulla vastaan rekka tai joku satunnainen kulkija.

Liikenneturvan koulutusohjaaja Ari-Pekka Elovaara huomauttaa, että mopomiittejä järjestetään juuri siksi, että mopoilijat pääsisivät harjoittelemaan erilaisia temppuja. Esimerkiksi parkkipaikat eivät ole sopivia paikkoja keulimiseen, kuminpolttoon tai muuhunkaan kikkailuun.

– Kuminpoltolla nuoret haluavat herättää huomiota, ehkä jopa pahennusta. Väkisinkin tulee mieleen, että onko se rengas niin halpa, että sitä kannattaa sulattaa, Elovaara hymähtää.

Kuminpoltosta voi joutua vastuuseen, sillä nykyisin monissa paikoissa on kameravalvonta. Esimerkiksi parkkiruutujen pilaaminen voidaan katsoa tahalliseksi vahingonteoksi, josta voi koitua kiinni jääville mittaviakin seuraamuksia.

– Mutta jos teollisuusalueen mustaan asfalttiin palaa lisää mustaa… En ole ainakaan kuullut, että tällaisesta olisi koskaan tehty rikosilmoitusta, Riku Sukari sanoo.

Mopoilu ei ole pelkkä harrastus vaan elämäntapa

Pojat notkuvat yhä suoralla, snäppäilevät kavereille ja puhuvat viikonloppuna koittavasta mopomiitistä. Asiantuntemus näkyy ja kuuluu puheesta: he tutkivat mopojen virityksiä, vertailevat kaasuttimia ja tehoputkia.

Mopolla ajaminen ei ole pelkkää ajanvietettä, pikemminkin elämäntapa. Eeli Tanskanen kertoo huoltavansa mopoaan yleensä joko omassa huoneessaan tai kylpyhuoneessa, koska pihassa ei ole sopivaa paikkaa.

– Mie olen oppinut virittämään ihan itse. Osaan omankin mopon purkaa vaikka silmät kiinni.

Ossi Kyllönen keulii takaisin porukan keskelle ja laskee keulan alas hallitulla liikkeellä. Hän kertoo varovansa stunttaillessa yleensä enemmän mopoa kuin itseään.

– Jos käy jokin pieni haaveri, niin kyllä sen jälkeen vähän jännittää. Kunhan tietää mitä tekee ja keskittyy, niin siitä pääsee yli. Kyllä se kikkaillessa unohtuu, Kyllönen kuvailee.

Mopomiiteissä saa temppuilla luvan kanssa

Mopoilijoille järjestetään aiempaa enemmän miittejä, nykyään myös yhteistyössä poliisin kanssa. Kesäkuussa 2019 järjestetyssä Pielisen mopomiitissä satojen mopojen letka ajoi poliisisaattueessa Juuasta Joensuuhun asti.

Mukana järjestelyissä olivat Itä-Suomen poliisilaitos, useat Pielisen reitin kunnat sekä Harrasteosa, jonka Joensuun myymälän pihaan miitti päättyi. Osallistujat saivat keulia ja polttaa kumia luvallisesti, varta vasten heille varatuilla alueilla.

Virityksiä ei tarkasteltu, mopoja ei testattu. Miitit ovat poliisin ja mopoilijoiden välinen kompromissi: ikävät lieveilmiöt vähenevät, kun molemmat osapuolet tekevät myönnytyksiä.

Turussa mopoilijoilla on nykyään tapana ilmoittaa poliisille aikeistaan järjestää mopomiitti. Tällainen epävirallinen ilmoitus ei tee miitistä laillista yleisötapahtumaa, mutta ainakin poliisi ehtii varautua tai jopa neuvoa miitin suunnittelussa.

– Vuosia sitten tilanne oli kaoottinen, ja ilmassa oli vandalismin meininkiä. Mopoilijat ajoivat poliisia karkuun, keskustassa jopa punaisia päin. Nykyään pohdimme yhdessä heidän kanssaan turvallisia reittejä ja kokoontumispaikkoja, Sukari kertoo.

Ovatko mopojonnet katoamassa?

Vuosittain suoritettujen mopokorttien määrä on Trafin mukaan laskussa. Vuonna 2014 Suomessa ajettiin lähes 25 000 mopokorttia, 2018 enää hieman alle 21 000. Ylikonstaapeli Sukari ei ole kuitenkaan huomannut merkkejä siitä, että mopokulttuuri olisi laantumassa.

– Päinvastoin, kyllä mopoilu ihan voimissaan on. Olisiko osa sitten siirtynyt traktoreihin tai mönkijöihin, joita näkyy välillä mopomiiteissäkin, Sukari pohtii.

Liikenneturvan Elovaara arvelee, että sosiaalinen media saattaa vaikuttaa mopoilun suosioon.

– Olisikohan some vähentänyt nuorten tarvetta liikkua? Nykyään koko kaveripiiri on tavoitettavissa kännyköillä ja muilla laitteilla.

"Mopokortti on väärä kohta pihistää." Ari-Pekka Elovaara, Liikenneturvan koulutusohjaaja

Vuonna 2018 mopokortti muuttui siten, että kuljettajantutkintoon ei enää vaadita pakollista ajo-opetusta. Mopokortin saa siis taskuun entistä halvemmalla. Nähtäväksi jää, kääntyykö mopokorttien määrä uuteen nousuun.

– Vanhempien ei pitäisi tuijottaa pelkkiä kustannuksia. Mopokortti on väärä kohta pihistää. Ylimääräisestä ajo-opetuksesta ei ole mitään haittaa, Elovaara sanoo.

Lasinpesunestettä silmiin ja muuta kiusantekoa

On vielä yksi asia, josta mopoilijat haluavat kertoa: liikenteessä härnäävät autoilijat. Usein autot ajavat liian lähellä mopon takarengasta, ja ohitukset ovat vaarallisen tiukkoja.

– Minusta olisi hyvä, jos mopo saisi kulkea laillisesti 60 kilometriä tunnissa. Voisi ajaa ilman, että autot haluavat mennä ohi, Tanskanen kertoo.

Härskeimmät autoilijat ruiskuttavat tarkoituksella tuulilasinpesunestettä mopoilijan silmiin.

– Kyllähän se kirvelee aika ikävästi, Ossi Kyllönen toteaa.

Tilastollista tietoa tällaisesta käytöksestä ei ole, mutta Elovaara on tietoinen ilmiöstä. Autoilijat suhtautuvat mopoihin usein alentavasti ja osoittavat mieltään.

– Jotkut ovat sitä mieltä, että mopot tai mopoautot eivät kuulu liikenteeseen, mikä ei pidä paikkaansa. Nuorillakin on oikeus liikkua.

Miska Loikkasen mielestä mopoilussa tärkeintä on juuri liikkumisen vapaus. Hän hankki mopokortin, koska pyöräily alkoi maistua puulta.

– Nuoruus ilman mopokorttia olisi ihan perseestä. Ei siinä olisi mitään hauskaa. Mopo on tuonut myös vastuuta, sillä nyt pitää miettiä liikennesääntöjä, Loikkanen kertoo.

Aurinko alkaa laskea, ja taivas hehkuu hattaranpunaisena. Pojat päättävät lähteä vielä ajelemaan. He keräävät tavaransa, hyppäävät mopojen selkään ja kiihdyttävät kaukaisuuteen. Hiljaisuus laskeutuu teollisuusalueen ylle.

Jäljelle jää vain höyryävä asfaltti, häivähdys pakokaasun tuoksua.

Perjantai-dokkari: Mopojonnet nyt Areenassa:

Lue myös:

Nuorilta ehdotus moposuorasta Kouvolassa – nuorisovaltuusto selvittää kokemuksia palkitusta ideasta

"Mikä on mopon paikka ja missä saa ajaa?" Ajokorttiuudistuksen jälkeen monella on liikenteen perusasiat hukassa – myös vanhemmilla tiedon tarve

Mopoilijat avautuvat huonosti käyttäytyvistä aikuisista: "Menevät autolla ohi ja jäävät eteen ajamaan neljääkymppiä"

Suomessa on kuusi työnantajaa, jotka ovat kertoneet tarkkailevansa työntekijöiden sähköpostiliikennettä entisen Lex Nokian varjolla.

Työnantajat saivat oikeuden sähköpostien tunnistetietojen seulomiseen vuonna 2009. Lakia edelsi erittäin kiihkeä keskustelu, jossa vaakakupissa painoivat huoli kansalaisten perusoikeuksista ja yritysten tarve suojautua liikesalaisuuksien vuodoilta.

Kaiken kohun jälkeen laki näyttää jääneen pölyttymään hyllylle.

Ylen saaman, aiemmin julkaisemattoman listan mukaan lain vaatimia ennakkoilmoituksia on jätetty kymmenessä vuodessa 14 kappaletta. Niistäkin kaksi on peruttu ja lopuista osa on tullut samojen konsernien eri yrityksiltä:

• Hämeenlinnan kaupunki (2012)
• Volvo (VolvoFinland Ab ja VFS Finland Ab, 2013)
• Toimintakeskus Sampola ry (perunut, 2014)
• Istekki Oy (2014)
• Innovaatiokeskus Tekes (nykyinen Business Finland, perunut, 2015)
• DuPont (DuPont Suomi Oy, Finnfeeds Finland Oy, Finnfeeds Oy, Genencor International Oy, 2015)
• AGCO (AGCO Power Oy, AGCO Suomi Oy, Valtra Oy Ab, 2016)
• Fingrid Oyj (2019)

Mitä laki sallii ja mitä ei?

Lex Nokiaa ei enää ole, mutta sen ydin on mukana nykyisessä laissa sähköisen viestinnän palveluista. Se antaa yhteisötilaajalle oikeuden käsitellä välitystietoja automaattisesti, eli käytännössä seuloa viestejä esimerkiksi koon, määrän tai sähköpostiosoitteen perusteella.

Laki ei anna työnantajalle oikeutta lukea viestejä. Järjestelmä toimii niin, että automaattinen seulonta hälyttää työnantajalle, kun tietyt ehdot täyttyvät.

Alussa tuli ehkä muutama ihmettely, että mitä tässä ajetaan takaa. Seppo Lehto, Fingrid

Tämän jälkeen työnantaja saa tutkia epäilyttäväksi havaittujen viestien välitystietoja manuaalisesti. Viestistä voi katsoa esimerkiksi kenelle se lähti, milloin ja millä otsikolla.

Normaalisti nämä tiedot ovat kaikki lähettäjän ja vastaanottajan yksityisasioita. Viestintäsalaisuutta on käsitelty enemmän tässä jutussa.

Tarkoituksena on estää liikesalaisuuksien vuotamista, mutta myös torjua muita väärinkäytöksiä.

"Katsottiin että hetkonen, sähköpostiliikenteessä on jotain poikkeavaa"

Sähkön kantaverkkoa Suomessa hoitava Fingrid otti Lex Nokian mahdollistaman seulonnan käyttöön tänä vuonna. Ratkaisuun päädyttiin sen jälkeen, kun yrityksessä oli harjoiteltu toimimista erilaisissa uhkatilanteissa.

Tuoreessa muistissa oli etenkin tapaus, jossa Ukrainan sähköverkko kaadettiin haittaohjelmalla. Fingridin lakimies Antti Kivipuro painottaakin, että tarkoitus ei ole seurata työntekijöiden viestittelyä, vaan varautua tietoturvauhkiin.

– Vastaamme siitä, että valot pysyvät päällä valtakunnassa. Halusimme varmistaa, että meillä on lain puitteissa mahdollisimman laajat oikeudet selvittää meihin kohdistuvia tietoturvauhkia.

Fingridillä seula on hälyttänyt kaksi kertaa sen jälkeen, kun toiminto otettiin käyttöön alkuvuodesta 2019. Kumpikin osoittautui vääräksi hälytykseksi.

– Katsottiin että hetkonen, sähköpostiliikenteessä on jotain poikkeavaa. Mutta niihin oli lopulta luonnollinen selitys, lakimies Antti Kivipuro sanoo.

Yhtiö suhtautuu tietoturvaan vakavasti. Kivipuroa ei saa kuvata hänen työpisteellään. Yhtiöllä on ulkopuolinen palvelu, joka testaa työntekijöitä lähettelemällä työsähköposteiksi naamioituja "huijausviestejä". Harjoituksia järjestetään säännöllisesti. Välitystietojen seulonta on kokonaisuudessa vain pieni lisä.

"Kun asiasta informoitiin, kaikki hiljeni"

Lain mukaan työnantajan on ilmoitettava välitystietojen käsittelystä paitsi tietosuojavaltuutetulle, myös työntekijöille. Mutta kun Yle tavoitteli listalla mainittujen yritysten luottamusmiehiä, osalle tieto tuli uutena.

Hämeenlinnassa puolestaan työnantajan edustajat eivät aluksi olleet varmoja, miksi kaupunki löytyy tietosuojavaltuutetun listalta. Tietohallintojohtaja Jouni Jäkkö sanoo ensin luulleensa, että he ovat peruneet ilmoituksen. Näin ei kuitenkaan ole, vaikka asiaa pari vuotta sitten harkittiinkin.

Joka tapauksessa "urkintalakia" ei ole Jäkön mukaan Hämeenlinnassa käytetty.

– Ilmoitus tehtiin vain varmuuden vuoksi. Ei ole tullut tilannetta, että tietoja olisi tarvinnut lähteä tutkimaan.

En ole kuullut, että joku meistä vastustaisi sitä. Anita Mäkelä, Hämeenlinna

Hämeenlinnassa JHL:n paikallinen pääluottamusmies Anita Mäkelä on yllättynyt siitä, että Lex Nokia on käytössä heillä ainoana kuntana Suomessa.

– En ole pitänyt sitä äkkiseltään ihmeellisenä enkä ole kuullut, että joku meistä vastustaisi sitä. Olen vain ajatellut, että tietosuoja-asiat ovat kaikkien parhaaksi, hän sanoo.

Fingridin IT-järjestelmiä ylläpitävälle Seppo Lehdolle yllätys on ollut lähinnä se, miten vähän asia on herättänyt yhtiön työntekijöissä keskustelua. Hänen mukaansa työnantaja on ollut asiasta hyvin avoin.

– Alussa tuli ehkä muutama ihmettely, että mitä tässä ajetaan takaa. Mutta kun asiasta informoitiin, kaikki hiljeni. Ja uskon, että tämä on kaikkien mielestä jopa hyvä asia: se luo turvallisuutta yritykselle ja työntekijöille.

Se alkoi Googlen sanahausta.

Vuonna 2016 brittiläinen toimittaja Carole Cadwalladr syötti Googleen kysymyslauseita.

Ovatko juutalaiset... ilkeitä, ehdotti Google. Ovatko muslimit... pahoja, hakukone ennakoi. Tekevätkö mustat... enemmän rikoksia, koneäly täydensi automaattisesti.

Cadwalladr oli varma, että oli törmännyt shokeeraavaan tietoon: maailman suosituimman hakukoneen algoritmi tarjosi harhaanjohtavaa, kärjistävää ja vihaan yllyttävää sisältöä. Google kuitenkin vain siivosi hakuehdotuksiaan, eikä löytö johtanut isompiin muutoksiin.

– Google kieltäytyi edes tunnustamasta, että mitään ongelmaa oli, Cadwalladr sanoo. Hän esiintyi tällä viikolla Suomessa MyData-konferenssissa.

Carole Cadwalladr päätti tutkia internet-jättien valtaa lisää. Vuoden 2016 lopussa Donald Trump oli valittu Yhdysvaltojen presidentiksi ja keskustelu big datasta, poliittisesta profiloinnista ja kohdennetusta nettipropagandasta oli käynnistynyt. Trumpin voiton jälkeen uutisoitiin data-analytiikkayhtiö Cambridge Analytican ja Facebook-tietojen kytkyistä.

Cadwalladr ei halunnut toistaa Google-skuuppinsa saamaa vaisua vastaanottoa, joten hän käytti lähes vuoden löytääkseen tarinalle kasvot, joita sekä yleisön että yhtiöiden olisi pakko uskoa – ilmiantajan Cambridge Analytica -yhtiön sisältä.

Ihmisten mieliin jäikin sanomalehti The Guardianissa maaliskuussa 2018 pinkeissä hiuksissaan poseerannut Christopher Wylie, joka kertoi hätkähdyttävän tiedon: Cambridge Analytica oli käyttänyt jopa 50:tä miljoonaa Facebook-profiilia luvatta muun muassa Trumpin kampanjan edistämiseksi.

Myöhemmin Facebook tarkensi luvuksi 87 miljoonaa profiilia.

– Kun löysin Chris Wylien, se muutti pelin täysin. Syylliset eivät voisi päästä noin vain veräjästä.

Netflix julkaisi kesällä The Great Hack -dokumentin, jonka yksi päähenkilö Cadwalladr on. Hän on brittiläiselle The Guardianille ja sen sisarlehdelle The Observerille kirjoittava vapaa toimittaja.

Cadwalladrin mielestä dokumentti on hyvä tapa kertoa suurelle yleisölle somedatan väärinkäytöstä syntyneestä kohusta, jota on monimutkaisuudessaan vaikea hahmottaa. Hän huomauttaa, ettei dokumentti kata kuitenkaan koko kuvaa.

Facebook-skandaalin käänteet alkoivat vuonna 2015, kun The Guardian julkaisi jutun Cambridge Analyticasta, joka hyödynsi Facebook-tiedoista koottuja ”psykologisia profiileja” Yhdysvaltain republikaanien presidenttiehdokkuutta tavoitelleen Ted Cruzin kampanjassa.

Facebook tajusi jo tuolloin Cambridge Analytican rikkoneen käyttäjäehtojaan, mutta ei kertonut asiasta julkisesti. Facebook edellytti, että datayhtiö tuhoaa keräämänsä miljoonat profiilitiedot, mutta ei tehnyt mitään varmistaakseen, että näin tapahtuu.

Siksi Facebookille tuli – kertomansa mukaan – järkytyksenä, että tietoja oli hyödynnetty vielä tämän jälkeenkin, muun muassa Trumpin ja ilmeisesti myös Britannian EU-eroa ajaneen Brexit-leirin vaalimainonnassa.

The Guardianin, The New York Timesin ja brittikanava Channel 4:n yhteistyössä julkistamat paljastukset aiheesta saivat viime vuonna aikaan lumipalloefektin. Ne johtivat muun muassa Cambridge Analytican toimitusjohtajan Alexander Nixin potkuihin, koko Cambridge Analytican toiminnan lopettamiseen ja Facebookin perustajan ja toimitusjohtajan Mark Zuckerbergin anteeksipyyntöihin ja kuulemiseen Yhdysvaltain kongressissa ja EU-parlamentissa.

Facebook ryhtyi selvittämään, kuinka paljon sen käyttäjädataa oli vuotanut kolmansille osapuolille. Tähän mennessä mahdollisia väärinkäytöksiä on löytynyt noin 10 000 sovelluksesta.

Kesällä Facebook sai Yhdysvaltain viranomaisilta yli viiden miljardin dollarin sakot käyttäjien yksityisyydensuojan loukkaamisesta.

Carole Cadwalladrin jutut johtivat useisiin rikostutkintoihin, ja hänet valittiin yhdessä New York Timesin toimittajien kanssa Pulitzer-palkintoehdokkaaksi.

Kaikki hyvin, siis?

Cadwalladr on skeptinen.

– Tämä on vasta jäävuoren huippu.

Mikä merkitys netin piilovaikuttamisella todella oli Brexit- ja Trump-äänestyksissä? Cadwalladria turhauttaa, kuinka vähän siitä edelleen tiedetään.

Facebookin sisältöä on mahdotonta tutkia, hän sanoo. Jokaisen fiidi eli uutisvirta on personoitu, eivätkä kullekin henkilölle kohdennetut julkaisut arkistoidu minnekään.

Uusia vaaleja käydään koko ajan, ja ihmisten äänestyskäyttäytymiseen voidaan yhä vaikuttaa valheita, pelkoja ja apatiaa levittämällä, Cadwalladr sanoo.

– Tiedämme, että Cambridge Analytica kehuskeli tehneensä töitä yli 150 vaaleissa maailmalla. Ja tiedämme, että heidän jäljiltään on syntynyt monia yrityksiä, joista yksi, Data Propria, työskentelee Trumpin 2020 -kampanjassa, hän luettelee.

– Jos näitä ihmisiä ei saateta vastuuseen, he tekevät sen uudelleen ja uudelleen, Cadwalladr sanoo.

Hän sanoo asuvansa maassa, joka on täydessä poliittisessa kaaoksessa “myös Facebookin ansiosta”. Lainvalvojat ovat todenneet Britannian nykyisen pääministerin Boris Johnsonin syyllistyneen laittomuuksiin: hänen Brexit-kampanjansa rikkoi vaalirahasääntöjä ja hän keskeytti parlamentin toiminnan oikeudettomasti. Johnson on ohittanut asiat olankohautuksella.

– Kukaan ei nykyään edes eroa! Cadwalladr parahtaa.

Cadwalladrin mielestä Facebookin käytön voisi jopa kieltää Britannian seuraavissa vaaleissa, kunnes yhtiö antaa tarkemman selonteon siitä, miten poliittisia mainoksia on kohdistettu, kenelle, kuka niitä on rahoittanut ja millä summilla. Muuten vaalit eivät ole avoimet ja luotettavat, hän sanoo.

Facebookin Mark Zuckerberg on brittiparlamentin pyynnöistä huolimatta kieltäytynyt tulemasta Britanniaan todistamaan Brexit-aiheesta, Cadwalladr huomauttaa.

– Mekin Britanniassakin olimme ennen naiiveja, mutta naiiviuteen ei ole enää varaa.

Cadwalladr on astunut kirjoituksillaan ja esiintymisillään monille varpaille. Brexit-kampanjaa rahoittanut liikemies haastoi toimittajan kesällä oikeuteen. Väitetty kunnianloukkaus liittyy Cadwalladrin hitiksi nousseeseen Ted-puheeseen, jossa tämä muun ohella linkittää Brexit-rahoittaja Arron Banksin Venäjän hallitukseen. Banks kiistää ottaneensa vastaan venäläistä rahaa.

Freelance-toimittajana Cadwalladr käynnisti poikkeuksellisen joukkorahoituskampanjan kyetäkseen jatkamaan työtään ja selvitäkseen tulevasta oikeudenkäynnistä. Tähän mennessä hän on saanut kerättyä yli 300 000 puntaa lähes 11 000 lahjoittajalta. Monet toimittajajärjestöt ovat tukeneet Cadwalladria julkisuudessa.

Cambridge Analytica -julkistuksia valmistellessaan The Guardian oli hakeutunut yhteistyöhön muiden mediatalojen kanssa nimenomaan vähentääkseen oikeusjuttujen riskiä, Cadwalladr kertoo.

– Mutta hän ei haastanut The Guardiania. Hän ei haastanut Tediä, joka on amerikkalainen miljoonien arvoinen mediayhtiö. Hän haastoi minut henkilökohtaisesti yhdestä lauseesta, koska se on briljantti strategia.

Strategialla hän tarkoittaa toimittajan hiljentämistä, joka on jossain määrin jo onnistunut, koska suuri osa Cadwalladrin ajasta menee nyt oikeusprosessiin eikä tutkivaan työhön.

– Minulla on uskomattomia jutun aihioita, joita pitäisi tutkia. Näin kuka tahansa motivoitunut miljonääri voi käydä journalistien kimppuun. Tämä on huono uutinen kaikille toimittajille.

Kärkevänä somekommentoijana Cadwalladrista on tullut Britanniassa julkkis, joka saa osakseen paitsi ihailua myös kritiikkiä ja vihaa. Hiljattain yhdysvaltalainen aikakauslehti The Atlantic julkaisi Cadwalladrista jutun otsikolla “Britannian polarisoivin journalisti”.

Cadwalladrin mukaan kirjoitus on tehty hänen vastustajiensa näkökulmasta ja on esimerkki siitä, kuinka vaikutusvaltaiset tahot levittävät hänestä lokaa.

– Britanniassa koko Brexit-väittely on todella polarisoiva. Ihmiset, jotka eivät ole tykänneet siitä, että tutkin Brexitin taustoja, ovat niitä, jotka syyttävät minua aktivistiksi ja salaliittoteoreetikoksi, hän sanoo.

– En ole myöskään nähnyt artikkelia, jossa esitettäisiin samoja tulkintoja miestoimittajasta, Cadwalladr huomauttaa ja viittaa siihen, että häntä kutsutaan muun muassa “hysteeriseksi keski-ikäiseksi” naiseksi.

Carole Cadwalladrin mukaan ainoa lääke kovenevaan painostukseen on toimittajien kansainvälinen yhteistyö. Vaikka juttuprojekti The New York Timesin ja Channel 4:n kanssa oli “kaikkea muuta kuin helppo”, hän sanoo, ettei Facebook voinut sivuuttaa juttuja, koska ne tulivat kolmelta uutisorganisaatiolta samaan aikaan.

– Yhdessä olemme vahvempia.

Lue lisää:

”Olet sitä, mistä tykkäät Facebookissa” – Näin poliitikot hyödyntävät luonnettasi mainonnassaan

Mystinen hotellikuolema ja israelilaisia hakkereita – näin Cambridge Analytica vaikutti Kenian ja Nigerian vaaleihin

Kyllä, algoritmit uhkaavat demokratiaa – Valta luisuu some-miljardööreille